13.2.2012

Dramatiikkaa

(Pentu ei ole vielä meillä)
Aurora tippui tänään kolmannesta kerroksesta, kahdet portaat. Viideltä käy eläinlääkärissä, saas nähä jääkö sille tielleen vai tuleeko siitä meille koiraa... Auroran tippuminen oli sattumien summa, eikä ollut kyse kasvattajan huolimattomuudesta. Auroran emä osaa avata lukitutkin ovet sisäänpäin, ja näin ollen koirat olivat päässeet vapaaksi rappukäytävään, kolmannessa kerroksessa, ja Aurora oli jotenkin onnistunut tippumaan alas. Joku random löysi sen sittemmin rapusta.

Oon ite ihan järjettömän huolissani meijän tulevan koiran vuoksi, ja pelkään koko ajan, että saan kasvattajalta sen viestin, mitä ei kukaan haluaisi saada...

Voimia meidän pienelle <3

Ylähampaat kuulema näyttävät omituiselta, ja leukaluu saattaa olla murtunut.
"Aurora nukkuu, sille annettiin nukutuslääkettä ja lääkäri katsoi sen leuat. Niissä on jotain, kun ne aristavat. Aurora huusi, kun lääkäri koetti avata sen leuat. Seuraavaksi Aurora menee kuvattavaksi. Ellässä luulivat puhtaaksi sheltiksi... " tällainen viesti tuli kasvattajalta klo 17:10.


Aurora on kunnossa, jälleen soitto kasvattajalta. Huhhuh, ihan hirvee ilta ollu täällä ku on pitäny miettiä että selviikö pentu vai ei. Aurora otettiin ykkösenä ellään sisälle ja kuvattiin jalat, runko ja pää, eikä mitään ollut murtunut. Pari hammasta jouduttiin poistamaan ylhäältä, koska toinen niistä oli murskaantunut ja toinen lähes irti kiinnityksiltään. Alaleuka on liikahtanut hieman eteen, joten Auroralla on nyt tasapurenta, mutta se palautunee ajan kuluessa normaaliksi purennaksi. Aurora heräili ja kävelee jo, kyllä siitä taitaa koira tulla. Se sai perjantaihin saakka kipulääkkeeksi Loxicom 1,5mg/ml. 


Pieni on pipinä...
Vähän nätimpää kuvaa vielä tähänkin postaukseen.
Klo 20 --> Aurora syö jo normaalisti, kipulääkkeet vie kivun pois ja otus uskaltaa aukaista suukkinsa syödäkseen! Ei murtumaa leuoissa, mainio homma!

Tässä vielä tarkka ell-lausunto:
"Aurora on pudonnut tänään rappusista ja loukannut kuonoaan ja oikeaa etujalkaansa. Auroran yläetuhampaiden kohdalla oli haava, L1-hampaat ylhäältä heiluivat ja kitalaessa oli pieni haava. Nenäonteloiden väliseinässä on vähän mutkaa. L1-hampaat poistettiin ylhäältä. Leuat vaikuttavat olevan paikoillaan. Nyt ruokintana vellimäinen ruoka ja kipulääkitys ohjeen mukaan. Jos oireet eivät helpota, ottakaa uudestaan yhteyttä. Pikaista paranemista ja hyvää talvea!"

1 kommentti:

  1. Anonyymi14.2.12

    Auts :s Onneks ei ollut murtumia ! Paranemisia Auroralle<3

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.