Unensa valtiaat

Möksällä heinäladossa.

Nytpä kirjoitan. Mistä? Siitä että näin ihmeellistä unta viime yönä. Olin ilmoittamassa Cicaa ja Caraa aksakisoihin jossakin tapahtumassa, ja opettelin siinä rataa A4-paperilta, joka oli suttuinen ja lyikkärillä kirjoitettu. Voisin vielä vaikka piirtää tämän radan, koska muistan sen edelleen tarkoin.

Muistan myös, miten suunnittelin ohjaavani koirat läpi radan. Ensin tuli takaakierto, ja sitten vastaanotto valssilla. Tämän jälkeen rata oli todella suora, vain pari loivaa mutkaa ja koiraa ohjattiin koko ajan oikealla kädellä. Kerkesin ilmoittaa koirat radalle, mutta hetken päästä kuulin kuulutuksen, että aksakisa on jo loppusuoralla. Minä sitten kiiruhdin paikalle, mutta kisat olivat jo päättyneet ja harmittelin, että rata olisi ollut niin helppo, että olisimme varmasti päässeet sijoille. Mmmitä, tsirsk. Aikamoista itsevarmuutta unessa.

Maalaisrakkine.

Ainiin, ja eräs petsieihminen oli ottamassa ilmoittautumisia vastaan, ja en ole tätä henkilöä koskaan edes nähnyt livenä. Henkilön tukan värin muistan, mutta en sen tarkempaa ulkonäköä.

Aamulla oli pakko lähteä aksailemaan koirien kanssa, kun olin sentään nähnyt ensimmäistä kertaa elämässäni unta ihanaisesta agilitystä, ainakin tietoisesti. Ensin otin Cican, jonka kanssa mentiin yksinkertainen 8 esteen rata. Eipä päästy ensimmäistä estettä ilman useampaa toistoa, siinäpä me maailmanmestarit todistimme että uni oli todellisuutta lähestulkoon hipova... tuplatsirsk tähän väliin. Kiksu oli mukavan energinen ja ohjautui lupsakasti. Korjailin omaa vartalonsuuntaani aina, kun koira ei osunut esteelle - ja sitten osui. Kiksu teki tänään myös historiaa; se hypähteli pujotellessaan ensimmäistä kertaa keppikujalla (sata huutomerkkiä ja hiphurraata). Vauhtia oli niin roimasti ja Kiksu tietää miten kujalla mennään, että se todella hyppelehti keppivälit ihan niin kuin kuuluukin tehdä. Brrrilliant dog! Pientä edistystä tähänkin kesään, khöhh.

Seuraavaksi Cara, joka on viime aikoina ollut aika korvaton. Se on karkaillut, hidastellut, masistellut, se ei ole ottanut kontaktia tai tullut luokse. Joten odotukset radalla eivät olleet korkealla. Kuitenkin Cara suoritti saman 8 esteen radan oikein messevästi. Kepeillä oli ihan jeesisti vauhtia, vaan ei vielä irronnut Caralta kunnon pujotteluloikkia niin kuin Kiksulta. Koetin pitää treenit lyhyenä, noin 10min mittaisena ja kehuin Caraa huisisti. Se ei ole nyt kestänyt yhtään jos olen madaltanut ääntäni ja elehtinyt sille etten ole tyytyväinen sen tekemisiin ja vetelehtimiseen. Siksi kehuin sitä tänään erityisen paljon ja keskityin siihen, että treenit ovat iloiset ja mukavat - ja koiralta irtosi hieman enemmän intoa kuin aiemmin.

Auroran kanssa ei otettu koko rataa, vain alkupätkä siitä. Mentiin keppejä ja keinua, rengasta sekä pöytää. Aurorassa riittää moottoria, jopa enemmän kuin Cicassa ja Carassa. Se on niiiiin hyperinnoissaan tekemässä aina ja se oikein pursuaa energiaa.

Sitten vielä sellaiseen asiaan, kuinka meijän kaikenvarma pommikoira Sampura on muuttunut ihan oudoksi. Se on reagoinut nykyään ääniin voimakkaasti. Palovaroittimen paristopiippaukset ovat ajaneet sen aivan hysteeriseksi, syliin haluavaksi, kiljuvaksi herkkikseksi. Sani ei ennen reagoinut oikein mihinkään. Se ei ollut moksiskaan, vaikka talo olisi räjäytetty sen vieressä. Nyt se sekoaa jos palovaroitin piipahtaa tai jostakin kuuluu kolaus. Saanen kysyä, että mitä ihmettä tuon otuksen pääkopassa on naksahtanut.

Jotakin se on ehkä säikähtänyt. Lisäksi se vahtihaukkuu aika tomerasti, ja usein. Se selvästi puolustaa kotia ja perhettään. Se ei anna esmes minun mennä ensimmäisenä metsässä sähisevän siilin luokse tai epämääräisten ihmisten luokse. Se haukkuu karkoitushaukkua ja etenee aina lähemmäs kohdetta, jos minä yritän päästä sen edelle. Jännä muutos tämäkin, sillä Sani ei ennen vartioiunut aivan näin hanakasti mitään.

Mökillä ollaan myös kaahailtu sukulaisten jaloissa ja uitu pitkiä lenkkejä, ja Aurora on joutunut totuttelemaan melkoiseen määrään ihmisiä (mökkipaikkamme on kuin pieni kylä, jossa suvullamme on melkein jokaisella osakkaalla mökki silmänkantamalla toisistaan). Alkuun Roora haukkuu häntä vispaten ja niskavillat koholla ihmisten ympärillä ravaten, nuuhkaisee hieman jalasta ja juoksee taas haukkuen ympyrää ihmisten ympärillä. Menee hetki... ja Aurora on sujut ihmismassan kanssa. Niin kauan kaikki onkin ok, kunnes ihminen katsookin sitä silmiin tai yrittää koskettaa sitä. Möksällä oli nyt pieniä lapsia ja miehiä, joten siinä oli Aalle haastetta kerrakseen. Ajoin Aan aina kauemmas ihmisistä, jos se haukkua louskutti ihmisille. Annoin sille tilaisuuden väistää, kun se ei sitä tuntunut itse tajuavan. Se meni kauemmas, ja palasi pian tyynenä takaisin ja uskalsi raaputeltavaksi - niin miesten kuin pienten lastenkin.

Kölläiltiin riippumatossa Karssin kans.

Poju-poika kävi pihassa koirien ihmeteltävänä.

Tympäs.

Leipärikolliset löysivät jälleen uhrileivän...

Äiskä-Sani tunki kuvaan.

Pojumies juhannusajeluheppana.

Piies tehnyt jo yhteensä varmaankin 10 tuntia banneria, ja ihan liian monen epäonnistuneen pitkän yrityksen jälkeen en edelleenkään saanut mitään kovin nättiä banneria aikaiseksi. Gimp on ehkä surkein kuvankäsittelyohjelma mitä ikinä on keksitty. Hirveitä siveltimen kokosäädöt ja jälki näin listan aloittaakseni. Phyhh ja huohh. Pitäs vissiin tehä perinteinen neliskanttinen banneri, ei GIF. tai PNG. muotoinen niin helpottus elämä suuresti. Mutta ku haluan läpinäkyvän, mikä tekee prosessista 80 kertaa vaikeamman...