Kauhun ja ilon sekamelska

Vähän huomautuksia menneistä viikkotreeneistä. On jotenkin tosi nasta fiilis ollu treeneissä ny jo monen viikon ajan. Sellanen että mä nautin suunnattomasti haasteista radalla ja nautin kun saan ohjata niin nopeasti ku vaa ikuna kykenen. "Kato sehä hymyilee nykyää reeneissä" - kuulu eräissä reeneissä, ihan osuvasti tokaistu koska mä en ehkä ole ottanu reenejä niin verenmaku suussa vaan silleen huumorilla mutta silti totisesti. Viikkotreeneissä piti tässä tehä ylimääräsiä puolenvaihtoja radalla koska olin liian nopea. Siinä missä joku toinen ei kerkeis tehä persjättöä radankohtaan, mä tein niitä kaksi - ihan vaan koska piti kuluttaa aikaa koiran etenemiseen nähden. "Miettikee jos tolla olis bordercollie. Pitäskö kerää kolehti?" no, onhan mulla neljäsosabortsuja. Kakski.

Viime reeneissä Kips juoksi VAIN KERRAN palkkarasialle kesken radan kaarroksessa joka oli vieläpä hyvin lähellä palkkarasiaa. Koira on edistynyt tässä ihan hurjasti. Sanoin aikaisemmin että palkkarasian käyttö maalissa ei mitenkään tule toimimaan kun koiran ajatus on tuolloin täysin rasiassa. Sitkeä radan jatkaminen aina koiran kaarreltua rasialle ennenaikaisesti kannatti, ja ainakin nyt näyttää siltä että lopussa siintävä palkkarasia toimii sittenkin!



Koiralle (ja minulle) on tullut yksi vaihde lisää radalle ja olemme nopeampia kuin ikinä. Minä juoksen niin lujaa kuin pystyn, ja koska pystyn kiihdyttämään todella nopeasti täyteen vauhtiin, olemme melko nopea parivaljakko. Kisoissa varmistelen tietysti treenejä enemmän, jolloin vauhti hidastuu. Jospa joskus uskallan ohjata kisoissa niin kuin treeneissäkin. Kips teki tosi näppäriä välistävetoja ja pysähtyi superhienosti 2o2o puomille. Kepit onnistuvat taas huonommin, näillä joudumme ottamaan useita toistoja nyt joka treeneissä. Kisailu saa siis taas odotella hetkisen... hhh. Ku jaksas, kerkeis ja viittis vaan käydä vaikka pari kertaa viikossa tekemässä keppejä yksittäisenä. Voi jos ois oma iso piha missä kepit tököttäs aina valmiina niin niitähä tulis tehtyä joka päivä muutaman minuutin ajan. Kyllä ois kisavarmoja koiria, sanon minä. Sillon ku niitä tehtiin paljon enemmän, ne toimi. Kerta viikkoon ei vaan riitä pitämään tyttöjen keppi-itsetuntoa riittävän korkealla.



Kävin suorittamassa toisen viikonlopun Joensuussa koulutusohjaajakurssilla. Tarkoitus oli yöpyä Joensuussa esimerkiks autossa tai teltassa tai muussa yhtä seikkailuhenkisessä mestassa, mutta koska päästiin kurssilta jo klo 2 aikoihin pois, tuumasin että päivä on vielä liian nuori jotta ajantappo vieraassa kaupungissa onnistuisi. Ajelin siis mökille 190km jossa vietin yön sukujuhlissa biletellen ja ajelin seuraavana päivänä taas 190km Joensuuhun 1,5 tunnin kurssinlopun vuoksi. Mökille ajaessani tielle ilmestyi koira ja jarruttelin siinä aikani ja koira väisti autoa. Se kuitenkin alkoi seurata autoa joten pysäytin ja avasin oven ja otin karkurin kiinni. Hetken koira yritti päästä irti otteestani, arka kun oli, mutta pidin sen tiukassa otteessani. Onneksi kaverilla oli panta kaulassa, ja omistaja jo huuteli koiraa takaisin. Tie oli kuitenkin vilkas ja autoja kulki jatkuvasti ohitse, joten tuli ihan hyvä fiilis että saatoin pelastaa reppanan hengen. Omistaja kyllä kiitteli kovasti. Muut takana ajajat tajusivat onneksi tilanteen vaarallisuuden ja pysähtyivät myös hetkeksi taakseni sivuun että Santtu-koira pääsi turvaan.



Äiti ja Sani olivat kämpilläni yötä sillä aikaa. Muori oli pitänyt pentuja paljon sylissä ja käyttänyt isoja koiria pitkillä lenkeillä. Sani oli tosi äidillinen lapsilleen, kuulema imettikin niitä kuin vanhasta muistista ja Cara oli tilanteesta ihan rentona. Otan itsekin usein pennut olkkariin sohvalle iltaisin tölsää kattelemaan. Kiksu tunkee aina utelikkona mukaan ja kääntyilee ja vääntyilee niin että pennut pääsis imemään ja on sekin jopa imettäny ja puhdistanu pentuja. Että hoitajia pennuille ainaki riittää. Pentulaatikolle Cicarolla ei kuitenkaan oo asiaa mutta muuten se on jo saanu Caran hyväksynnän pentujen hoitamisessa avustamiseen. Loistava täti siis. Cicaro on kiinnostunut pennuista, se hakeutuu niiden lähelle ja se käyttäytyy niiden kanssa rauhallisesti. Se ei vielä lähde mukaan leikkimään vaikka pennut yrittävät osoittaa sille ensimmäisiä leikkieleitään.

Cara reagoi edelleen hyvin herkästi jos laatikosta kuuluu ääntä, ja kirmaa katsomaan mikä vinkumisen syy on. Pentuporttia olen nyt pitänyt auki kun olen itse läsnä, muutoin se on vielä kiinni ihan kaiken varalta. Pennut leikkivät, murisevat, purevat, syövät lelua, tekevät pisut heti herättyään lehdelle, istuvat ja kävelevät. Ja niillä on pienet terävät naskalihampaan alut. On aina yhtä hurjaa huomata miten nopeasti koiranpennut kehittyvät.

Tasan 2-viikkoiset

Ulkoiltiin ekaa kertaa 18.7. kun naperot olivat päivää vaille 3-viikkoisia. Hain samana päivänä aikaisemmin Saltecin pentuaitauksen, joten nyt naperot voivat ulkoilla turvallisesti aidan sisällä hyvinä keleinä. Ne rauhoittuivat ulkona nukkumaan hetken aikaa maata ihmeteltyään ja leikittyään. Ne nukahtivat ulos nopeammin kuin sisälle. Sisällä ne läähättelevät toisinaan ja vinkuvat ja pyrkivät laatikon reunamille. Pentulan lämpötila on 23-24 astetta eli se voisi olla hieman viileämpikin. Näillä helteillä ei huoneen viilentäminen kuitenkaan onnistu.



18.7. korotin pentulaatikon reunoja koska nassukat olivat molemmat tulleet jo kertaalleen yli laatikosta. Ihan uskomattomia kiipeilijöitä, varsinkin Kipinä joka myös ilmoittaa erittäin kuuluvasti jos sillä on tylsää pentulaatikossa. Kipinä olikin vasta 19 vrk:n ikäinen tullessaan yli laatikosta. Pennut eivät yletä kuin juuri ja juuri laatikon reunoja vasten noustuaan näkemään reunan yli, ja silti ne pääsevät kapuamaan ylitse. Carakin joutuu oikeasti loikkaamaan laatikkoon päästäkseen joten enää laatikkoa ei viitsi korottaa. Laitoin laatikon ulkopuolelle pehmustetta, etteivät ipanat kolauta itseään jos putoavat uudelleen laatikosta. Saas nähä mikä näitä kohta enää pidättelee. Pitää varmaan siirtyä sisäaitaukseen nopeammin kuin uskoinkaan alkuun. Jos naperot kuulevat emonsa äänen tai haistavat sen olevan heti laatikon ulkopuolella, niille tulee kiire päästä laatikosta emon tykö. Muutoin ne eivät laatikosta juuri pois haikaile.



19.7. pupelot saivat ihka ensimmäiset jauhelihamaistiaisensa ja matolääkkeensä. Kaksikko on saanut ulkoilla lämpimällä kelillä ulkoaidassaan vahdittuna aina noin tunnin kerrallaan. Olen ripotellut aitaukseen tasistyynyjä, lampaankarvataljaa ynnä muuta erilaista pintaa ja alustaa, ihan pentuja stimuloidakseni ja totuttaakseni ne erilaisiin alustoihin. Kotoa pitää tuoda putket jotta saavat rymytä niissäkin. Suurin osa naapureista on jo käynyt katsomassa pentuja ulkoaidassa, joten sosiaalista kontaktia ainakin on riittänyt. Jatkuis vaan tällaset kelit niin ipanat sais oleilla ulkona vaikka päivittäin.

Ko-kurssilla huitomassa

Pitkästä aikaa Cicarokin muisti omistajaansa ja säikäytti (salee part 9734,56) eli koiranretale joka ei koskaan lähde uimaan sorsan perään, pääsi yllättämään sorsaparven ja lähti viettinsä yllyttämänä uimaan sorsan perään uiden ainakin sen 5 minuuttia. Kiukkumusta loikkas veteen oikein uimahypyllä ja siitähä se vuosisadan jahti taas alkoi. Pelkäsin ihan todella että se hukkuu kun tuo ei ole uinut tollasta matkaa ikinä aikaisemmin. Se ei sorsan perässä polskiessaan kuullut tahi nähnyt yhtikäs mitään muuta ku yhen maukkaan sorsanperän.

Minun karjasut ja perkeleet kuulu taatusti vastarantaan saakka että minä se sitte vaan olin joka karjui perkelettä siellä kallaveellä eräs kaunis kesäilta! Normaalisti sorsat huomaa koirat niin ajoissa että ne ei niistä kiinnostu ku sorsat lähtee karkuun jo hyvissä ajoin. Kerkesin jo juosta niemen toiselle puolelle jonne koira suuntasi, mutta sinne päästyäni se uikin jo kohti ulappaa, aivan toiseen suuntaan. Onneks joku ihana veneilijä sitten huomasi hätäni ja ajoi Kiksun ja sorsan väliin niin Kiukku kääntyi viimein takaisin rantaan transsista herättyään.

Kyllä se on maailman parhautta ku koiralla on viettiä. Niin joo kun ollaan agilitykentällä. Mutta jumalestas jos ollaan lenkillä - saalisvietti on yks kerpelen riesa jolla vois heittää esimerkiks VESILINTUA.

21.7. käytiin mätsäreissä. Cara oli mukana turistina. Seropeita oli vain kaksi joista Kips tuli toiseksi, ei suinkaan siis tietenkään viimeiseksi. Kips esiintyy muuten niin ihanasti mutta se ravaa kuin 54-vuotias. Ei se jukelissa oo tai muutenkaan mut sitä ei vaan kiinnosta joku tuntikausien odottelu ja ympyrän ravaaminen. Kips vaatii esteitä ja vauhtia, ei mitää piiperrystä. Palkintona oli lahjakorttia, SaNiKan vetolelua ja sellasta. BIS-kehäänki ois päästy mut kehät venähti niinku aina ja ei keretty BIS-kehään ku miun piti jo kiiruhtaa yövuoroon. Kyllä pittää olla kipee ja marttyyri että tekkee kolmivuorotyötä. Viha-rakkaussuhde kuvastanee suhdettamme aika hyvin.



21.7. alkaen naperot ovat saanet oleilla minun kotona ollessani ihan koko kämpässä vapaana. Ne huutavat laatikossa niin pitkään että ne nostetaan sieltä ulos, tai no nyt ne ovat omaehtoisesti kiivenneet ehkä noin 30cm korkean laatikon laidan yli ihan toistuvasti. Nämähä ei laatikossa viihdy, pois on päästävä. Alkaa olemaan aika tuttu näky että varsinkin Kipinä seisoo lattialla vastassa ku tuun sisälle.

Lapset ny vaa viihtyvät paljon paremmin kun saavat puuhastella irti koko kämpässä isojen koirien kanssa. Onneks Cara vielä siivoilee niiden jätökset jotka vielä tässä vaiheessa ovat vielä aika harmittoman kokoisia. Myöhemmin pentujen pitäminen 24/7 parkettilattioilla voi olla haaste lattian kuntoa ajatellen. Toivotaan siis lämpimiä päiviä niin saisivat olla ulkona mahd. paljon. Naperot oli alkuun pentuhuoneessa portin takana, mutta ku neiti Korento alkoi ottaa tavakseen jumiuttaa päänsä portin rakojen väliin, niin tuumasin että siinä käy vielä hassusti joku päivä. Poistin siis portin.

Olen antanut puppeloille jauheliha-raejuusto -kombinaatiolla safkaa muutaman kerran matolääkkeen mukana annetun jauhelihamaistiaisen jälkeen. Ne napertavat syödä sen minkä jaksavat ja emo syö loput.



Molemmat kotiehdokkaat ovat nyt käyneet katsomassa Kipinää. Lopullisen valinnan teen vasta kun tunnen itsekin naperon paremmin. Alustavasti olen jo kodin päättänyt, ja jos suurempia yllätyksiä ei pojan luonteen suhteen tule niin kotivalinta on selvä. Kumpikin napero näyttäisi pääsevän mitä parhaimpaan kotiin, mikä on minulle äärimmäisen tärkeää. Kiinnittän nyt entistä enemmän huomiota yhteydenpitoon. Ensimmäisestä pentueesta osa kasvatinomistajia ei enää pidä oma-alotteisesti yhteyttä, mikä on harmi. Minua edelleen kiinnostaisi kuulla useamminkin kasvattieni kuulumisia. Vain omat likkani ovat luustokuvattuja, ja toivoin että useampi olisi oikeasti ollut kiinnostunut kuvauttamaan kasvatin, vaan ei. Nyt siis kiinnitin näihin seikkoihin entistä enemmän huomiota. Vaadin oma-alotteisuutta ja sitä että kasvattien terveys kiinnostaisi oikeasti.

Eikö ookki iha sopiva tahti spämmätä pennuista viikon kahen välein. Hyvä, koska en kerkeiskää spämmäämään tämän useammin.

2,5 viikkoa

2,5 viikkoa, no mites TÄÄLTÄ pääsis??

2-viikkoiset kokeili pantoja ekaa kertaa.

2,5 viikkoa

2,5 viikkoiset varpaat <3

Maastoutuu.

Samixet.

Kaikenlaisia uusia ääniä ja asioita joka päivä.

2,5 viikkoa

2,5 viikkoa

2,5 viikkoa

Tätiä kiinnostaa.

Äitin poika.

Ensimmäisiä leikkituokioita.

2,5 viikkoa, pään jättäminen portin väliin on hauskaa.

2,5 viikkoa

2,5 viikkoa

2,5 viikkoa, äiskä hylkäs! No vähä otin itteeni!

2,5 viikkoa