Paimenlauma: Etelän vieraita

Jenny ja Savu kävivät meillä kolmen päivän ajan, ja kuten jo nähtyä, päivät olivat varsin rikassisältöiset!

Torstaina lopetin yövuorot ja nukuin muutaman tunnin, kunnes äiti toi Cicaron ja Caramelin takaisin hoidosta, sekä tietty Cismet-neidin. Koirat olivat hoidossa uuden vuoden, koska en halua että koirat joutuvat töideni vuoksi olemaan yksin kämpillä kun ulkona räiskyvät ilotulitteet.

Kotikotona oli siis koko 5-päinen lauma nauttimassa lähes paukkeettomasta uudesta vuodesta. Ainoa joka jollain tapaa reagoi paukkeeseen oli Cicaro, joka on toisinaan narttujen tapaan iän myötä pehmennyt paukkeelle. Mihinkään muuhun se ei reagoi kuin railoihin jäällä ja ilotulitteisiin. Se hakeutui paukkeen aikaan syliin ja tärisi, mutta seuraavana aamuna se oli jo oma itsensä. Savunkin kotoa tuli viestiä että uudet vuodet olivat menneet hyvin ilman minkäänlaista reaktiota tulitteille. Hienosti meni siis taas vuodenvaihdokset.

Oli siis aika noutaa Jenny ja suosikkipoika asemalta. Sisarusten kohtaaminen oli yllättävän säyseä. Osansa lienee sillä että Kisse oli oksentanut automatkalla häkkiin ja toivotti täten velikultansa tervetulleeksi Savon mannuille. "Hyppäähhän veljpoika kyytiin, niin minä näytän sinulle vähän tätä Kuopiota!"

Voi miten Savulle olikaan tullut turkkia! Se on monessa suhteessa tullut paljon enemmän Caraan kuin isäänsä - Cismet sen sijaan on enemmän isänsä kaltainen. Hauska miten selkeästi ne muistuttavat vanhempiaan. Se voi olla joko ihan pieni seikka, ele, piirre tai ilme tai sitten jokin suurempi seikka kuten turkinlaatu, mikä muistuttaa niitä niiden vanhemmista.

Samaisena torstaina kävimme parissa eläinkaupassa junnujen kanssa. Ei ollut mitään ostettavaa, mutta eläinkaupoissa kiertely nyt vaan on niin kivaa ja ehkä vähän muodostunut meidän tavaksi. Pari kertaa mietittiin kehataanko viedä koiria läpi cittarin toiseenkin eläinputiikkiin, mutta tottahan me kehattiin. Melko vaihtelevia ilmeitä saivat koirat osakseen. Ei vissiin oo ihmiset tottunu lemmikkikauppoihin päin marssiviin koiriin. Kisse tuumas ottavansa Faunattaresta mukaan muutamia undulaatteja ja pupuja, mutta tällä kertaa ei Kisselle lupaa tähän suotu. Ehkä ensi kerralla sitten. Samaisena iltana päätimme extempore käydä uimassa Aaltotassussa yks puolituntinen, olihan viime käynnistä vierähtänyt jo pari vuotta aikaa.

Muutamia kivoja parannuksia oli tullut viime käyntiin verrattuna, ja juniorit nauttivat uimisesta kunhan ensin uskalsivat mennä rampista veteen. Kisse kävi jatkuvasti läträämässä tassut vedessä mutta veteen menemiseen se tarvitsi hieman tukea. Ramppi jännitti sitä, mutta lelut houkuttuvat hurjasti. Se nouti lelua vedestä ja ui muutaman kerran altaan ihan kokonaan ympäri. Savukin uiskenteli monta kierrosta allasta ympäri. Kissellä kesti pari pulahdusta, ennen kuin se muisti miten uidaan. Se polski hurjana etujaloillaan ennen kuin muisti että se ei ole kovin kätevä tapa edetä. Sen uintitekniikka rauhoittui nopeasti kun se keskittyi lelun noutoon eikä siihen että se pysyy pinnalla.

Pesu ei ollut Kissen mieleen, tai se oli suorastaan ikävää, mutta kuivaus ja infrapunahoito oli hauskaa. Kisse luuli pääsevänsä imuroitavaksi, eikä ymmärtänyt miksi kuonoa ei saa työntää suoraan kuivaimeen. Savusta kuivaaminen oli ala-arvoista, mutta se tyytyi kohtaloonsa. Hyvin Caramelimaista! Infrapuna oli uutta viime kertaan nähden, ja koirat olivat jo niin sippejä uinnista, että maata pötköttivät patjalla hoidon ajan. Ilta meni koira-asioita juorutessa.

Perjantaina kävimme tekemässä aamutreenit, jossa Savu teki tokoa ja minun kolmikko aksaa. Kisse meni hyppy-mutkaputki-hyppy yhdistelmää, keinua, kiersi merkkiä ja leikki. Myöhemmin saatiin idea läheisen laavun valloituksesta. Nappasimme kaverikoirakkomme matkaan ja bortsupoika toi kivasti vauhtia porukkaan. Tai lähinnä bollie haukutti olemuksellaan minun koiriani. Valpas ja nopealiikkeinen koira saa aina minun likkani rääkymään, en todella tiedä miten ne eivät siedä sellasta.

Idea oli käydä grillaamassa vähän makkaraa ja lihapullia. Ikävä kyllä ainakin tunnin kestoisten yritysten, toivon pilkahdusten ja epätoivoon vaipumisen jälkeen emme saaneet nuotiota syttymään. Puut olivat liian kosteita. Oli aivan uutta ettei +2 kelissä räntäsateessa nuotio suostukaan syttymään. 2,5 tuntia saimme kulutettua laavureissullamme ja kämpillä luotimme sähköuunin lämmittävään voimaan ja saimme kuin saimmekin evästykset syötyä.

Lauantaina suuntasimme loppiaismätsäreihin. Äitikin tuli paikalle Sanin kanssa ja esitti Cismetin. Porukka osasi olla fiksusti tupaten täynnä olevassa hallissa, mutta vain kaksi viidestä pääsi sijoille - Sani veteraanien SIN2 ja Cicaro pienten aikuisten SIN1 BIS- varmaan parhaalla esiintymisellä ikinä. Se jaksoi seistä tapittaa korvat hörössä hievahtamatta minuuttitolkulla ja ravata iloisella ilmeellä. BIS-kehässä ei enää pieniä ja pörröisiä koiria arvostettu, vaan näyttävämmät koirat sijoittuivat. Äiti nappasi Cismetin matkaansa takaisin kotiin mätsäreistä, joten sisarukset heittivät toisilleen heipat jo siinä vaiheessa.

Seuraavan kerran näemme varmaan kesällä, kun minä nappaan vuorostani lauman matkaan ja suuntaamme Ylöjärvelle. On aina niin ihana nähdä tällasta motivoitunutta kasvatinomistajaa kuin Jenny on. Kiitos taas ja nähdään kesällä!

Vierailun jälkeen on ollut kovin rauhallista koiraa. Lenkittelin vielä sunnuntain pikkupakkasen ja auringon paisteen innoittamana Cicaa ja Caraa 2,5 tunnin ajan.