Mel ei kerro

Viikottaiset manikyyrit tekemättä...

Melkein viikko hujahti mökillä helmikuun alkupuoliskolla kahden kyyhkyläisen kanssa. Upeat kelit, mökkeily itsessään ja pitkät lenkit mahtavissa maisemissa vailla ihmisiä. Tekipä terää. Cicaro vietti tämän ajan kotikotona muun juoksulauman kanssa.

Alkupäivät Mel torjui vikittelevän sulhon ärhäkästi, ja sulhohan uskoi ja kokeili onneaan uudelleen myöhemmin. Kun Mel alkoi näyttää suosiollisia merkkejä ja kirjaimellisesti liehitteli ja peruutteli useana päivänä sulhopojan tykö, sulhopoika oli sitä mieltä että nyt menee totiseksi tämä homma. Se kyllä kiehnäsi kovasti, mutta lähti aina pois paikalta. Tätä jatkui koko loppuajan aivan samanlaisena. Kyyhkyläiset liehittelivät toistensa kimpussa useita kertoja ilman että astumista tapahtui. Jopa niiden ollessa ulkona uros kyttäily mökin ikkunaa, että eihän se ihminen vain näe että minä kiehnään sen silmäterän kanssa...

Ainakaan ihmisen näkemänä. Keskellä ei mitään koirat viettivät toveja ihan keskenään ulkosalla minun vain välillä tarkistellessa että molemmat on edelleen näkösällä. Pidän siis erittäin epätodennäköisenä että pentuja on tulossa tänä keväänä.

Luonto on viisaampi, ellei jopa viisain, ja sitä kunnioitan valtavan paljon. Jos koirat ovat sitä mieltä että tämä ei nyt ole hyvä yhdistelmä, uskon koiriin. Minusta lähtökohta kasvatukselle pitää olla tehokkaasti, periaatteessa ilman ihmisen apua lisääntyvät koirat. Nartulla tulee olla voimakkaat kiimat ja uroksella riittävästi luonnetta astua narttu. Taustalla varmasti vaikuttaa osaltaan se että uroksen lisääntymisviettiä on kitketty aktiivisesti pois koko sen iän. Vaikea silti kuvitella tilanne, jossa tärppinarttu tarjoaa itseään eikä kovapäinen uros astu. Ajattelin ensin että se on vain todella tarkka oikeista päivistä, mutta Melin jo hiivutellessa liehittelyään kohtasin todellisuuden - ei nää ny sovikkaan yhteen.

Jos Melin juoksut eivät osu pahasti yhteen syksyn 5-viikkoisen ulkomaanreissuni kanssa, voisin vielä yrittää löytää sille soveltuvan kivan sulhon toista pentuetta varten. Kesäpennut ja elämäntilanne ois ollu aika jees, mutta kaipa ne talvipennutkin menis. Syksy alkaa olla viimeinen ajankohta kun uskallan astuttaa Caran sen iän osalta. Ei tietenkään ole olemassa mitään yleispätevää rajaa nartun toiselle pentueelle, mutta 8v kuulostaa paljolta vaikka kyseessä ois kuinka terve, hyväkuntonen, pitkäneliniänodotteen narttu. Tämä narttu on kuitenkin ihan liian tärkeä minulle, joten en halua ottaa sen kanssa mitään ylimääräisiä riskejä.

Katseet kääntyvät jossain määrin tulevaisuuden toivoon, Cismetiin. Vielä on paljon avoimia kohtia Kissen kasvatukseen käytön suhteen, joten siitä lisää vasta myöhemmin.