16.12.2021

Nollakoneita vai ei?

Eipä vain suotta ole tämä vuosi tuntunut erityisen menestyksekkäältä, kun äkkiseltään laskeskellen tämä vuosi on ollut kisavuosistamme nollapitoisin pitkään aikaan. Starttimäärät eivät vuotta kohti paljoa päätä huimaa, joten joku voisi jopa sanoa, että eihän tuossa pysy kisarutiini yllä. Ainakaan kahden koiran kanssa. Omistajan pihyyden vuoksi aivan joka viikonloppu ei viitsisi eurojaan radoille heitellä, ja kahden koiran kanssa lysti on tietenkin tuplasti kalliimpaa. 

Agilityuramme alussa Kajaanissa Rumarakin hallin pihassa seisoskellessamme olin ehkä maailman onnellisin ihminen - olin itsenäistymiseni alkutaipaleella, muuttanut kotoa pois tuntemattomaan kaupunkiin, vierelläni kaksi omaa kasvattia maailmaa kanssani valloittamassa. Ja me saimme viimein aloittaa yhteisen ihan oikean koiraharrastuksen! Tätä ennen olin rakennellut, kuten jokaisen nuoren koiraharrastajan kuuluukin, takapihan täyteen agilityesteen näköisiä tekeleitä, joita sitten pienen peräkylän harrastusmahdollisuuksiksi kai kutsuttiin. Eipä ollut ennen kotoa poismuuttoa mahdollisuuksia harrastaa, kun lähimpään koirahalliin olisi ollut joku 50km matkaa. Enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, miten ihmeessä kustansin opiskelijana kahden koiran agilitytunnit yksityisessä koirakoulussa. Koira-asioihin vaan aina löytyy rahaa?

Sieltäpä se ura polkaistiin käyntiin. Kouluttaja sanoi heti, että joudun tekemään Cicaron kanssa paljon enemmän töitä agilityuramme aikana, kuin Caran kanssa. Cicaro oli kiihkeämpi ja vaikeampi motivoida, nuorena jopa vähän itsenäinen tapaus. Varttuessaan sen kanssa on painittu motivaatio- ja vireasioiden kanssa, ja sen kanssa jokainen onnistuminen onkin aina tuntunut aivan erityisen hyvältä siinä, missä Melin kanssa onnistumiset tuntuivat yleensä lähinnä oletetulta ansiolta. Melinkin kanssa oli joskus focus- ja itsehillintäongelmaa, ja jossain vaiheessa se alkoi tehdä vähän turhan itsenäisiä valintoja esteiden suhteen. Haasteensa kummallakin, ja nämä myös näkyvät tulostilastoissa vuosien varrella.

Minulla oli alkuun sellainen käsitys, että kisaradat kutsuvat vasta, kun koirat ovat viimeistä silausta myöten valmiita. Nyt, koirieni ollessa veteraaneja ja iältään siinä kynnyksellä että useampi agilitykoira alkaisi jo lajista eläköityä, tajuan että eipä näistä koskaan valmiita tullutkaan. Kylläpä edelleen mietitään, mitä siellä puomin alastulokontaktilla pitikään tehdä. Monia koulutusvirheitä on tullut tehtyä, ja ensimmäinen koira on aina se harjoituskappale uuden lajin parissa. Seuraavan kanssa sitten... kuuluu sanonta.

Vaikka puomin kriteeri on vaihtunut niin monta kertaa, että fiksumpikin koira olisi vähintään pahasti kujalla että mitähän se ohjaaja nyt lopulta haluaa siinä puomin alastulolla tapahtuvan, niin kyllä nämä veteraanit aina joskus sinne kontaktialueelle osuvat. Ei menny ku 10 vuotta, että osumaprosentti on ehkä 60%! Kisarutiinit ja sellainen luja tunneside ja luottamus on sellaisia asioita, joita ei ehkä saa rakennettua kuin näillä vuosilla. En tiedä tämän helpompia kilpakavereita, jotka torkkuu ratojen välit ja joihin voin luottaa radalla täysin - en ehkä siellä puomin alastulolla aina, mutta noin muuten.

Kun agilityuralle laitetaan kaksi nuorta koiraa ja yksi kokematon ohjaaja opiskelemaan agilityä ja kahden erilaisen koiran kouluttamista samanaikaisesti, niin tältäpä se kisaura näyttää:

Caramel 
2015: 8 starttia joista 4 nollatulosta = 50% nollatuloksia
2016: 8 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2017: 14 starttia joista 4 nollatulosta = 28,57% nollatuloksia
2018: 14 starttia joista 1 nollatulos = 7,14% nollatuloksia
2019: 7 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2020: 5 starttia joista 1 nollatulosta = 20% nollatuloksia
2021: 13 starttia joista 4 nollatulosta = 30,77% nollatuloksia
yht. 69 starttia joista 14 nollaa eli 20,29% nollatuloksia

Cicaro
2015: 8 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2016: 13 starttia joista 2 nollatulosta =15,38% nollatuloksia
2017: 24 starttia joista 4 nollatulosta = 16,67% nollatuloksia
2018: 14 starttia joista 2 nollatulosta = 14,29% nollatuloksia
2019: 8 starttia joista 1 nollatulosta = 12,50% nollatuloksia
2020: 5 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2021: 15 starttia joista 6 nollatulosta = 40% nollatuloksia
yht. 87 starttia joista 15 nollaa eli 17,24% nollatuloksia

Sinne mahtuu sekaan niitä epäaktiivisia vuosia ja sitten niitä vähän aktiivisempia vuosia. Cicarolla vuosi 2017 metsästettiin vimmatun voimalla luokanvaihtoon oikeuttavia tuloksia, joten sille kertyi ko. vuotena meille aika huikea määrä startteja. Jonakin vuonna riivasi jatkuvat keppivirheet ja jonakin vuonna liiallinen ohjaajafocus. 

Tänä vuonna kepit eivät enää ole teettäneet virheitä, ja olen uskaltanut edetä radalla niin, että koirat eivät enää ole kieltäneet ja kyselleet kuten aikaisemmin. Kumpikin koira on tehnyt tänä vuonna ennätyksellisen hyvän tulosrivin meille. Ei me mitään nollakoneita olla eikä sellasiksi tulla, koska historiassa on niin paljon koulutusvirheitä, joita en enää jatkossa toisen koiran kanssa tekisi. Puomivitosia sekaan mahtuu edelleen ja joitakin hyppykieltoja, mutta mitään systemaattista ongelmaa ei enää ole. Keppivitosia kerättiin tähänastisen uramme aikana varmaan enemmän kuin nollatuloksia yhteensä, ja jossain vaiheessa koko hommasta alkoi mennä maku, kun jokainen hienokin rata kosahti 100% varmuudella sinne keppeihin. Onni, että ne saatiin vielä uran loppuvaiheille näin toimiviksi, niin on sitten joskus tulevaisuudessa toisen koiran kanssa varmempi fiilis lähteä tavoittelemaan parempaa esteosaamista kepeillä. 

Tyttöjen kisaura jatkuu vielä keväällä, jos terveyttä suodaan. Ei me talvella oikein tykätä kisata. Kuten sanottua, kukaan ei voi etukäteen sanoa, missä se koirien raja lajista eläköitymisen suhteen lopulta on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.