Vilkkuvat viikonloput

Elmo, likat, Vilkku

Haimme Vilkun ja palvelijansa Jennyn junikselta lauantai-iltana. He olivat Itä-Suomen reppureissulla viimeisellä etapillaan Kuopiossa. Olin järkänny viikonlopun töistä vapaaksi jo ajoissa, koska eihän tällasta mahollisuutta ny vaan voi missata!



Sunnuntai oli mietitty täyteen ohjelmaa. Ensin kävimme tutustumassa suosikki-lenkkimestaamme eli Niuvan peltoihin, jossa teimme 2,5 tunnin tehokkaan lenkin. Lenkki venähti kommunikaatio-ongelmien vuoksi, sillä meidän piti tavata Elmo ja Sara siinä samalla. Ilmeisesti annoimme hieman huterat paikkatiedot Saralle, sillä meni 1,5 tuntia ja lukuisia äänimerkki-koiranhaukutustuokioita että löysimme viimein toisemme.

Koirat leikkivät kiltisti keskenään ja Niuvailun jälkeen lähdimme hieman aikataulusta myöhässä syömään pikaisesti kämpille ja suuntasimme siitä Koirakylpylä Aaltotassuun. Olimme varanneet puolen tunnin konkariuinnin kolmelle koiralle. Vilkku käytti ajan varsin tehokkaasti uimalla Cicaronkin edestä. Kuinka monta uimahyppyä kerkeää yksi koira tehdä 30 minuutissa? Hemmetin monta! Cicaro ui vain kun sen heitti altaaseen, Caramel taas ui kilpaa Vilkun kanssa lelujen perässä.



Nuoriso tuli hyvin toimeen keskenään, jos nyt 4,5-vuotiaita koiria vielä nuorisoksi voi sanoa. Muutamia ärinöitä ja reviirikäytöstä ilmeni lähinnä ruokinta-aikaan. Minun likkani olisivat luovuttaneet ruokansa Vilkulle vaikka samantien, mutta emme sallineet Vilkun hyppiä vanhempien koirien silmille. Miu likat on joutunu jakamaa äpöstyksesä koko ikäsä, joten neijjoo moksiskaa vaikka vieras teini yrittäs ottaa niie safkat. Minä sen sijaan olin likoille ruokaa tärkeempi resurssi, ja minun lähelläni ne alkoivat murista Vilkulle muutaman kerran. Siirryin itse pois, jolloin murinat loppuivat.

Vilkku harmistui ku ei saanut syödä tyttöjen ruokia ja otti ja osotti näppäränä paimenena mieltään tähtäämällä pissat tyttöjen ruokakuppeihin ku tytöt olivat päättäneet ruokailunsa. Hieman oli sihti pielessä joten matolleha se osu. Hah!

Vilkku antoi vierailullaan varsin toimeliaan kuvan ittestään: kynttilät, ruuat, lelut ja luut olisivat maistuneet teinipaimenelle. Ehdottomasti aktiivisempi tapaus kuin minun likkani nuorena. Oikein mukava koiranalku, ja moottoria ainaki löytyy tekemiseen jos toiseenkin! Oli ihana kattella kuinka nuorlikka etsimällä etsi itselleen tekemistä. Melkein savu nous mustista pystykorvista ku se oikein ajatteli että mitäs sitä seuraavaks puuhastelis! Jenny esitteli meille pelloilla vähä frisbeen saloja. En ois uskonu että laji on noin monipuolinen! Vaikka ja mitä hauskoja liikesarjoja ja kuvioita. Tytöt osais niistä jo syliin hypyn ja selkäänhypyn, hoho, pitäskö meijänki alkaa koppaileen?

Tässä vielä aivan ihana video Vilkun ja Jennyn reissusta josta voit bongata myös Paimenlaumalaiseni. Kiitos vielä Jennylle ja Vilkulle kun kävitte visiitillä. Ehkä meki eksytää joskus sinne etelään! Alla vielä kuvia uimareissusta. Videota, myös vedenalaista, nähtävillä Vilkun reissuvideolla ylemmässä linkissä.

Triplanolla

... vaan eipäs kuitenkaan. ACE:n kisoissa lauantaina tehtiin kolme muuten puhdasta rataa mutta kepeillä taas kosahteli. Yritin ohjata pysähtymättä ja varmasti, ja koirat senkun komentaa. Cicarolleki ois tullu ensmäinen nolla, ja Cara vois olla kolmosissa riippuen siitä oisko nopeus riittäny riittävän korkeille sijoille. Uskomatonta mutta totta. Kouluttaja sanoi että vaikka joka este menis väärässä järjestyksessä - juokse ja ole varma. Se on pääasia. Millään muulla ei ole väliä. Näissä kisoissa harjaannutettiin minun psyykettäni.

Tuomareina ykkösissä oli Ruotsista Marianne Fernström oikein suoraviivaisilla ykkösille sopivilla radoillaan, ja kakkosissa Sari Mikkilä jo toistamiseen mukavilla, suht helpoilla radoillaan.

Olisin voinut monessa kohdassa varmistelun sijaan edetä selkeesti kovempaa. Ja kepeillä tein pois päin suuntaavia liikkeitä alun jälkeen. Vaikka minua neuvottiin etenemään kepeillä reippaasti, niin etenin monta kertaa jopa liian reippaasti. Pitäisi pikemminkin rytmittää ja säilyttää vauhti tasaisena.
Silti jäi hyvä fiilis kisoista. Me osataan teknisesti, mä oon nopea, mä hallitsin tosi hyvin kisahermoni. Jos vain kepit saatais yhtä varmoiks radanosana kisoihin kuin mitä ne on yksittäisenä tai joskus treeneissä radanosana, niin voila, ei meitä pysäyttäs yhtikäs mikään. Vaikka kivoja kisoja oiski nyt tulossa, en näe mitään järkeä törsätä niihin koska kepeiltä tulee satavarmasti joko virheitä tai hylky. Pidetään siis kisataukoa. Sinä päivänä kun kepit on meillä kisavarmat, tunnen itseni todellakin voittajaksi. Treenikaverin sanoin "Se on niiin lähellä."

Joka harrastuksessa tulee ylä- ja alamäkiä, epätoivon ja toivon hetkiä. Ja minä alan nyt olla epätoivoinen tämän keppiasian suhteen. Onneks on kannustavia treenitovereita ja kouluttajia, jotka aina vaan jaksaa tsempata eteenpäin. On vain hämmentävää kun saa niin paljon erilaisia ohjeita kuinka alkaa työstämään keppejä, ja koirieni olemuksiakin analysoidaan niin eri tavoin. Siinä missä toinen neuvoo rytmittämään äänellä ja/tai liikkeellä tai kävelemään tai hitaasti hölkkäämään vierellä, toinen neuvoo juoksemaan niin lujaa kuin lähtee, jotta koirat eivät luulisi minun olevan epävarma kepeillä.

Kestoa kestoa ja vielä lisää kestoa, sitä kai nämä kepit nyt meillä kaipaavat. Että koirat edelleen ottaisivat ekan välin varmasti ja eivät sen jälkeen keskeyttäisi keppejä. Ei toisessa välissä, ei puolivälissä eikä tokaviimeisessäkään välissä. Jos hiljennyn kepeillä, se on koirille vihje että nyt tuli virhe. Jos hidastan vauhtiani, se on vihje että nyt otetaan kepit alusta kun tuli virhe. Joten ehdottomasti minun pitäisi malttaa itsekin ohjata loppuun saakka samalla rytmillä - sekä äänellä että liikkeellä - ja antaa koiralle tilaa ja aikaa aloittaa kepit rauhassa. Heti keppien jälkeen palkkaamista tulisi vähentää, koska koirat alkavat odottaa palkkaa jo keppien lopussa nostaen katseensa jolloin kepit jäävät kesken. Palkkaaminen yksi este keppien jälkeen voisi auttaa. Eikä palkka ikimaailmassa enää tule minulta keppien kohdalla. Se tulee joko maasta namirasiasta tai kouluttajalta. Ja minä unohdan nyt käsien taskuun laittamisen keppien lopussa. Teen sen huomaamattani.

Uudet agipopot

Lupasin joskus itelleni että ostan kunnon agikengät itelleni palkinnoks kun oon jomman kumman koiran kans kolmosissa. No Inov8 X-talon -kengät oli nyt kisoissa tarjouksessa, joten koska kuiteski melkein tehtiin Caran kans kolmosiin oikeuttavat tulokset, niin mä sorruin ostaa paikan päältä tällaset tuliterät aksakengät. Näitä sai testata kisaradalla, joten C-hyppärillä kokeilin poposia. Painoa näillon alle 400g ja pitoa ihan loputtomiin. Heihei tekonurmella liukastelu tavallisilla lenkkareilla... Näis pitäs tarujen mukaan pohjienki kestää paremmin ku Salomonin Speedcrosseissa joita kans olin harkinnut agikengiks.

Etana etana näytä sarves ja etsi järkes

AGILITY ON URHEILUA. MINÄ URHEILEN. KOIRANI URHEILEVAT. En siis enää vain pelleile koirien kanssa viikonloppu toisensa perään suunnilleen viitenäkymmenenäkahtena viikonloppuna vuodessa. Huikean kiva juttu, ja toivottavasti verohelpotus näkyy konkreettisesti harrastajien kukkarolla saakka. Ja seuraavaks oksennellaan kuulumissii.



To-treeneistä kätteen jäep tämmöttii:

1. Vaihtele palkan paikkaa ja antotapaa paljon paljon enemmän: palkkaa ennen ja jälkeen kontaktin, anna kouluttajan palkata, palkkaa hypyiltä, palkkaa ennen putkea
2. Odota että koira ottaa keppien ekan välin ja palkkaa sanallisesti vasta kun koira oikeasti onnistuu äläkä hihku epäonnistuneesta suorituksesta (millo oon alkanu hihkumaan vääristä suorituksista!?)
3. JUOKSE NAINEN JUOKSE KUIN FORREST!! Rytmitä! Hidasta > vaihda suuntaa > kiihdytä TAI ota kontakti koiraan > odota että koira lukitsee esteen > kerro koiralle seuraava este
4. Namirasia sivussa toimii jos olen riittävän jämäkkä sen suhteen että koiran on tasan tehtävä vaadittu asia ennen palkalle menemistä (Caran keskittyminen kuitenkin alkoi aikaisemmin herpaantumaan täysin kun palkkarasia odotti sivussa joten lopetimme tämän käytännön)

Ja tällattis pikku asioita voitas vaikka harjotella:

1. Palkka sivuun, koiran tultava luokse palkkaan katsomatta > palkkaus heti kun lähtee liikkeelle katsomatta palkkaan
2. Palkkarasian viskaaminen viskityyliin (viskin vahvistus)
3. Hirttokuvion vahvistaminen namirasian viskaamisella
4. Putkeen lähetys mahdollisimman kaukaa namirasia putken toisessa päässä
5. Putki, kepit putki ja palkka aina putken jälkeen

Hehö nojoo. Kävästiin taas mätsäreissä, talkoilin samalla ku oman seuran mätsärit oli. Esitin samalla Caran IA SIN- ja Cicaron PA PUN4. Koiria oli ihan hyvä määrä joten aika mukava oli tuo Kipin sijoitus. Olin ensmäistä kertaa karjumassa myös mikrofoniin tässä tapahtumassa, ja minä ku en mikään puhuja-esiintyjätyyppi ees oo. Mut uusia kokemuksia ja ihan hauska homma oikeestaan heti ku tän kaikenjännääjän kädentutina lakkas!

Toinen rivi ruusukkeita täynnä än yy tee nyt. Pokaalitkin kahella rivillä. Ohhoh.

Likat ne tässä unohti taas kepit, taioiekestaan minä unohin kuinka kepit ohjataan. Pitää oppia malttamaan se mikrosekunti että koira tasan oikeesti aloittaa kepit ekalla välillä. Ei niin että juostaan päin keppejä ku päätön sika jouluna päin navettaa ja toivotaan varpaat ristissä että koira alottaa kepit sen kummemmitta ohjauksitta. Käytiin paniikkireenaamassa keppejä taas lähikentällä ku kenttä oli kerranki aurattu. Muutaman toiston jälkeen molemmat pujottelivat hienosti. Kehuin aivan törkeellä äänellä anteeks vaan hiihtofriikit viereisellä ladulla. Joo ja namitin aivan simooona ku likat sai tuttavalta tänään uutta namiskata.



Uusimman torstain treenit olivat samalla kisoja edeltävät treenit. Pakkovalssattiin, takaaleikattiin, todettiin ettei takaaleikkaus suju joten persjätettiin, saksattiin... Ja sain taas kuulla että koirani osaavat kepit mutta minä en. Entäs nyt sitten. Alan hissutella ja muutun aivan erilaiseksi ennen keppejä. Koirat muuttuvat heti epävarmoiksi ja alkavat himmata ja komentaa ja keskeyttävät kepit. Kun minä ohjasin varmasti ja vedättämällä, odottaen silti edelleen että koira ottaa ekan välin, niin koirat suorittivat kepit mukisematta. Enkä saa sanoa mitään jes-sanaa kun koira ottaa ekan välin koska se tarkoittaa palkkaa ja ne keskeyttävät kepit. Enkä saa laittaa käsiä taskuun täysin tiedostamattani keppien viimeisten välien aikaan tai ne keskeyttävät kepit. Annan myös riittävästi tilaa koiran suoritukselle. Varsin häiriöherkkiähän nää kepeillä on.

5-6 pakkovalssi, 8-10 persjättö, 14 saksalainen. Pöytääkin tehtiin pitkästä aikaa!

Mikä on niin vaikeaa ohjata yhdet kepit ilman epävarmuutta?? Yksittäisenä ne sujuvat taas ihan kivasti, radanosana eivät. Mä oon tehny kepeistä meille oikein ison ongelmamörön. Lisäks miun pitäs ehkä unohtaa takanaohjaukset. Koirani kuuluvat vedätettäviin koiriin ja ne ovat tasan yhtä nopeita kuin minäkin olen. Ne vaativat minun tukeni radalla eivätkä ne tee siellä omia päätöksiään. Minun on aina oltava niiden edellä. Jos jään jälkeen, epävarmailen tai hidastelen, ne komentavat välittömästi. Onneksi olen tosi nopea ja pystyn kiihdyttämään tosi nopeasti täyteen vauhtiin jos vain jalat eivät ole makaroonia. Kisoihin sain kaksi tehtävää: Juokse ja ole varma! Huomenna kisataan siis ACE:n uudessa hallissa neljän radan verran.



Myöhäislauantaina tapahtuu myöskin jännnniä asioita! Jenny ja Vilkku koiriamaalta-blogista hilppasevat tänne Savonmualle meitäkin reissullaan moikkaamaan. Meinattiin keksiä jotaki koiramaista tekemistä, vaan aikataulu on vielä avoin. Kiva nähhä mitä miu likat tuumastaa nuorikkopaimenesta yökylässä.

Oscar kanaherkut

Yhteistyössä Eläinruokatehdas Lemmikki Oy

Äiti, saisko namiskaa? EI ÄITI EI SAPISKAA VAAN NAMIA. Sanoin koirille että maistelevat uusia nameja kaikesrauhas sillä aikaa ku oon töisä ja kun palaan, on arvion nameista oltava valmiina. Koirat saavat tästedes tehdä oman osansa postausten eteen. Ja mitä ihmettä oli vastassa ku tulin takas kotia. Cicaro överit vetäneenä selällään tyhjien kananami-pussukoiden keskellä. Cicar...kissat eivät tunne häpeää? No, arviot muistivat sentään antaa...

Oscar Kanaherkku – 120g kuivattua kananlihaa, lihapitoisuus 90%. Tuote jota on ollut saatavilla Lemmikki Oy:n omassa tehtaanmyymälässä jo noin vuoden ajan todistaen maistuvuutensa jopa nirsojen koirien kohdalla. Tässä on nami sekä koiralle että kissalle. Testatusti toimiva kaikenlaisen toivotun käytöksen vahvistamiseen - onnistunut tokoliike, ohitustilanne, pujottelukeppien pujottelu, luoksetulo, pennun ensimmäiset käskysanat... u name it. Sopii toki myös lisäravinnoksi, välipalaksi tai ihan vain hemmotteluhetkeen.

Meillä likat osaavat tulla kerjäämään illalla keittiöön namin toivossa. Toisinaan ne saavat lähtöpassit ja toisinaan koirakaappi aukeaa - namia tulossa, suu auki! Tää on tällane suht normaalikokonen, pellettimäinen nami. Ehkä nopeaan palkkaamiseen pienelle koiralle namikoko on liian iso, mutta keskikokoinen koira nielaissee namin varsin nopsasti. Jos idiksenä ei oo syöttää koko pakkausta kertaheitolla, voi pakkauksen sulkea tiiviisti jotta namit ovat yhtä freesejä seuraavallakin käyttökerralla.

Raaka-aineena on käytetty kotimaista lämpökuivattua kananlihaa ja sidosaineena kasviskuitua. Kanaherkku soveltuu yliherkkyyksistä kärsiville, koska se ei sisällä lainkaan viljoja, täyteaineita, säilöntä- tai väriaineita. Shoppailtavissa kaikista Prismoista, useista S-marketeista, kaikista Terroista ja joistakin S-rauta myymälöistä sekä toki tehtaanmyymälästä Kuopiosta. Testa dig själv!

Suojeliuskoirien ympäröemänä

Pimeetä ku talviunta nukkuvan karhun persiissä, hiliasta ku huopatossutehtaalla maanantaina. Ei ristin sielua eikä sielutontakaan. Vain neljä koiraa ja Leena.

Mökkeiltiin lauman kanssa pari yötä. Oiski aina niin helppoa. Laskea vaan koirat aamulla ovesta pihalle ja keitellä ittellee aamukaakaot. Paitsit että kaakaojauhe oli jo viety talveks pois mökiltä kesää oottelemaan, että hörpiskelimpä sitten vaan omppumehua. Hieman saattoi pimeän laskeutuessa pelottaa, mielikuvitus kun on vilkas ku kehä kolmone vähä ennen juhlapyhiä. Vaan on aina yhtä rauhoittavaa ajatella että jos ikinä mikään liikkuisi ulkona - unohtamatta tietenkin sitä että ollaan keskellä ei yhtikäs mitään kaukana sivistyksestä onnettomuuden tai mökkimurhan sattuessa - koirat kyllä ilmoittaisivat. Ja ehkäpä myös puolustaisivat, Sani ja Caramel ainakin. Vaan eiköhän mökillä ole silti turvallisempaa kuin kaupungissa.



Mökiltä tullessa suuntasimme paluumatkalla aksatreeneihin. Kerrankin sain kuulla että rytmitykseni oli sujuvaa. Tehtiin ihan uhan edestä niin monessa kohassa hirttoja kuin vaan mahollista. Kepit oli tosi hitaat kummallakin koiralla. Nyt ennen kisoja pitää kyllä taas tehä niille jotakin, vahvistaa niitä ihan syntisesti. Mikään ei tymmi niin paljo ku se että nolla ottaa kii kepeistä. Ärtsistä. Kumma miten ne aina heikkenee ajan kanssa.

Molemmat likat yrittää kovasti pois maailmankartalta. Pudottavat niin vinhasti karvaa että lieköhän koko koirista enää mitään jälellä viikon kuluttua. Ihan karmeeta. Tarvi ku vähä koiraan päin katsoa ja varovasti hipasta ni posahtaa ja koko koira lentää karvoina kohti otsoonii.

Blogin ulkoasulle olen halunnut tehdä jotakin jo pitkän aikaa. Vaan kun tuo koodaaminen on mulle aina yhtä suurta taistelua kun en sitä niin hyvin hallitse, niin pitänee joskus varata siihen riittävästi aikaa ja toteuttaa ulkoasun päivitys kertaheitolla. Leveysasetukset ovat tällä hetkellä aivan väärällään ja sen sellasta. Kattellaan kun kerkiin, niin sitten uutta ulkkaa.

Jäällä käytiin aina niin pitkään ku alko loskakelit. Kylläpä koirat nautti kun saivat irrotella jäällä. Vahvistelin koirille agin käsimerkkejä siellä samalla, eli kun laitoin käden nyrkkiin matalalle, koirat tulivat luokse ilman kutsusanaa. Kun laitoin käden auki korkealle, ne lähtivät kauemmas, jälleen ilman mitään sanailuja.



Kaksissa mätsäreissäki on päästy töiden lomassa pyörähtämään. Lauantaina uusi K9 Center järjesti mätsärit, jossa Cicaro oli pienten aikuisten PUN- ja Caramel isojen aikuisten SIN4. Kehät oli porrastettu, joten odottelua ei ollut ollenkaan liikaa. Unohdin kuitenkin kevythäkkimme sivulaukun kotiin, jossa oli tyttöjen nly-hihnat. Ostin sitten paikan päältä SaNika:n ohuen hihnan hätähihnaksi kun en viitsinyt Rukan leveissä nylonhihnoissa ja leveissä eläinkuosisissa puolikurkkareissakaan koiria kehään viiä.

Sunnuntaina kisattiin HuPun mätsäreissä joissa porukkaa oli ku kesämarkkinoilla. Jokasessa suuremmassa kehässä eli pennuissa ja aikuisissa kaikkine variaatioineen oli nelisenkymmentä osanottajaa. Kehiä ei oltu porrastettu joten odottelua tuli kohtuuttoman paljon, ja jälleen taas kerran niin kuin ihan joka hemmetin mätsäreissä käy, pienet aikuiset ja isot aikuiset etenivät aivan samaan tahtiin. Siispä tuntikausien odottelun jälkeen tytöt piti esittää samaan aikaan. Voi että tämä tympii sitten aina yhtä paljon. Juokset kahen kehän väliä sanomassa että saatat myöhästyä ku oot toisessa kehässä ja vaihat koirat lennosta. Jos maksan osallistumismaksut, niin tasan haluan esittääkin koirat itse. Siispä en hankkinut mitään varaesittäjää. Miksi maksaa jos ei saa edes itse esittää koiraa. Cicaro näissä mätsäreissä pienten aikuisten SIN- ja Caramel hienosti isojen aikuisten SIN2.



Agilityrintamalla tulosillaan ois kisoja. Kisataan 27.2. ja 26.3. ja kattellaan pidetäänkö luovaa kisataukoa loppukevät vai kisataanko vielä lisää. Treenejä on alkuvuodesta jäänyt väliin useammat, mikä tietysti huono kisojen kannalta. Että yritellään taas nollailla, ja jos vaikka Cicarolle ekat nollat?

Talvisia kuvia lisää alla.