28.9.2014

Tapahtuipa mitä vaan, päivä kulkee kerrallaan

Pahoittelen taukoa, syytän oparia. Mutta nyt, puolentoista vuoden jälkeen se on viimein palautettu, lopullisesti. Nyt on siis hieman enemmän vapaa-aikaa. Saa miettiä, mitä ylimääräistä tekisi kun tulee töistä. Voi jopa kattoa hetken aikaa tölsää, muokata kuvia, lukea lehteä, kirjoittaa blogia... tää on vapautta.

Hain Peten Koiratarvikkeelta tilaamani paketin. Paketista paljastui mm. alennusnameja, Hau-Hau Championin kananugetteja. Kuivattu HHC:n kana on likkojen one and only suosikki. Tilasin samalla halvennuksessa olleen naksuttimen, jos ja kun entinen joskus räjähtää. Harmi että lähettivät just vihreen, ku neljästä pääväristä inhoon vihreetä ihan eniten. Mutta voihan sen maalata punaseks, tai vaikka pinkiks? Tilasin myös kaksi ledvalopantaa, jotka ladataan USB-piuhalla. Pannat oli helppo saksia sopivaan kokoon, ja se onkin unisize-pannoissa tarkoituksena. Ne ois menny vaikka meijä hevoselle ku olivat niin luvattoman suuret ennen saksimista. Ensimmäisen pimeän syysyössä suoritetun testin jälkeen olen aika lumottu. Jos nuo pannat kestävät edes pari talvea, niin olen erittäin tyytyväinen ostopäätökseen. Pannoissa on kolme erilaista asetusta; nopea välke, hidas välke ja stillvalot. Ja on muuten kirkkaat! Nymmeijät nähää iha taatusti.

Kips kaps alotti juoksut yks kaks ja luonnekuvaus peruuntui. Se siirtyy siis Kipankin osalta kevääseen, jolloin testaan molemmat koirat. Testaan ne kuitenkin eri päivinä, koska toinen ei voi odottaa autossa, sillä se voi vaikuttaa toisen koiran testitulokseen. Juoksujen alusta täytyy olla kulunut 4kk, tai testin tulos voi myös vääristyä. Siispä joskus helmi-toukokuussa olisi vasta luonnekuvaukset edessä. Tympii kyllä. Olis ollu kiintoisaa tietää tulokset jo nyt. Silmäjoukkotarkeistakaan oo mitään kuulunut, vaikka ilmoitin sinne yhteystietoni viikkoja sitten. Hierontaankin pitäisi varata aika. Pitäs pitäs.

Yks monista syksyn ihanista puolista on hirvenmehtuuaika. Isukki soitti ja kysyi, tarviinko koirille lihaa. Olivat saaneet kaadon. Ja eipä tämä opiskelija laittanu hanttiin ku kerran saa ilmasia hirven luita ja lihoja koirille. Likat ei ookkaa saanu maistella hirveä pitkään aikaan. Muutakin ihmeellistä on tiedossa, sillä lähden häihin ensi viikonloppuna, ja koirille ei ole muuta hoitopaikkaa kuin viedä ne tuttuun koirahoitolaan. Roudattiin koiraa hoitoon ko. paikkaan aina ku käytiin kultaisina perheaikoina lomareissuilla. Sanin aikaan ei meijän koirat siellä kuitenkaan oo ollu hoidossa, joten nyt onkin jännät paikat ku samaan isoon hoitolahäkkiin laitetaan Sani ja kaks pentuansa. Toivottavasti viihtyvät. Voi olla että yks omistajaansa voimakkaasti kiintynyt merle-eläin hieman kaipailee äiskäänsä... Ensi viikollakin on jännää tiedossa, sillä kämppikseni porokoira Unna tulee asumaan kämppään kokonaiseksi viikoksi. Likat on tuntenu toisesa siitä saakka ku Unna oli luovutusikäinen, vaan saattaapa muutama ärähdys silti kuulua ku Unnis astelee likkojen reviirille.

Syksyn harrastusrintamalta kuuluu vaan huonoja uutisia - agilityä ei pääse treenaamaan edes itsenäisesti, koska emme treenaa samaan aikaan jossakin ryhmässä. Ilmoittaudun siis joku päivä jonkin sortin puuharyhmään, minkä sisällöstä minulla ei ole vielä mitään tietoa. Vaan tyhjää parempi kai sekin, vaikka ei oikein aja tavoitteitamme eteenpäin. Kunhan nyt saadaan jotakin kivaa puuhastella vielä tänä syksynä.

Käytiin eilen Niemessä ottamassa kuvia, ku se vaan on niin inspaava paikka napsia fotoja. Voi sitä riemua ku päästin likat hetkeks riehumaan keskenään irti. Tympeetä ku pitäny niin monta viikkoa lenkittää vaan hihnalenkkejä eikä oikein oo mitään harrastuskuvioita tässä nyt ollu. Ainahan voisi tottistella, tehdä jälkeä ja sen sellasia mutta yksinkertasesti ei oo riittäny aika eikä jaksaminen ku ollu samaan aikaan harjoittelu ja opinnäytetyön tekeminen. Harkka päättyy viikon kuluttua, joten jospa sitten päästäs paremmin kiinni arkeen.




Match Show Kuopio

Namia hetkeksi.
Pitipä koettaa taas onneaan tällekin vuodenajalle. Ihan mukavasti järjestetty mätsäri, mitä nyt kuulutukset kuuluivat älyttömän huonosti. Koiraa piti vaihtaa erittäin nopeasti, mikä on aina inhottavaa ku ei sitte kerkee virittää esiintymään menevää koiraa kunnolla ku on jo juostava kehään. Aikaa vierähti kolmisen tuntia, ku yks täpäkkä pönötti taas ihtesä BIS-kehään, jo kolmannen kerran peräkkäisissä mätsäreissä.

Monirotuisissa oli joku 8 koiraa eli yllättävän paljon. Cicaron ravaaminen oli taas vetelää, mutta se seisoi tuttuun tapaansa erittäin näpäkästi. Tuomarin koskettelua väisti aavistuksen. Cicaro sai punaisen nauhan mutta ei sijoittunut nauhakehässä. Caramel ravasi mielettömän kivasti, isolla ja pirteällä askeleella ja seisoi kaula joutsenena korvat hörössä, hyvässä ryhdissä. Cara esiintyi siniselle nauhalle ja nauhakehässä yllätti olemalla ensimmäinen.

BIS-kehässä oli yhteensä 12 koiraa ja kaikki palkittiin, mikä on miusta hyvä. On saavutus jo itsessään päästä BIS-kehään. Jälleen näyttävä esiintyminen ja yllettiin sijalle BIS10. Yksi tuomareista totesi Caraa BIS-kehässä kopeloidessaan, ettei hänen tarvitse katsoa Caran hampaita koska tietää että se antaa katsoa ne. Aika vinkeää. Carasta sanottiin sijoille kävellessämme, että se on kauniin värinen ja että se esitettiin hienosti. En tosin tiedä, mitä vielä voisin tehdä toisin että sijoituttas BIS-kehässä keskimäärin ihan vähän paremmin. Yleensä pärjätään hyvin BIS-kehään saakka, oltiin sitten pienissä aikuisissa tai seropeissa. Vaan märsärit onkin tuuripeliä, ja on täysin tuomarin mieltymyksistä ja arvostelutyylistä kiinni, kuinka siellä pärjää. Siksi kai se onkin niin jännittävää. Kunhan koira esiintyy hyvin, sillä on mahdollisuus pärjätä. On aina kiva, kun saa osallistumismaksun takaisin palkintoina, ja tällä kertaa niin todella kävi.

Koirat odottivat tosi kiltisti häkissä omaa vuoroaan välillä jopa puoliksi torkkuen. Ja häkkiin meneminen toimi myös hyvin. Kiksu etenkin oli menossa häkkiin heti kun avasin luukun ja se odotti selvästi namipalkkaa siitä. Olen ehdollistanut nassukoita niin paljon sille, että häkissä saa nameja, että oppi alkaa ilmeisesti viimein tehota! Caran ollessa BIS-kehässä kuulin vain kerran Kiksun önähdyksen, mihin Carakin reagoi korviaan höristämällä. Ihanaa, että koirat tajuavat nyt häkin merkityksen, sen että se on oma turvaisa soppi jossa voi rauhoittua kaiken hälinän keskellä.


14.9.2014

Äkkimiittailua

Tästä ei läpi tulla.
Niin vaan joskus asiat napsahtelee mukavasti kohalleen. Viikonloppu oli rankka mutta antoisa. Sain kuvauskeikan jokunen kuukausi sitten, joten kävin kuvaamassa Vuolijoella häät perjantaina. Samana päivänä olin suunnitellut lähteväni vielä kahden yön mökkireissulle Viljakkalaan Tampereen lähiseutuville. Karvamytyt olivat saaneet reilulta kymmenpäiseltä mökkiporukalta siunauksensa, joten Cicaro, Caramel ja Aurora lähtivät kaikki mukaan mökkeilemään ja raaputteluja keräämään.

First I was like this...
Mökkipaikka oli mielettömän upea - jos nyt mökistä voidaan puhua - kyseessä kun oli enemmänkin huvilatasoista majoitusta. Järviä, kukkuloita, peltoa ja koreat näköalat, niin kyllähän se kelpasi viettää viikonloppua. Koirat olivat tuttuun tapaan ensin hieman riitapäällä toisiaan kohtaan, kun Aurora yritti taas ottaa johtoaseman nuorimmaisena. Yksinvaltaansa tottunut revontulenkatkuinen kolmikulmahammas alisti ja kyykytti isosiskopuoliaan rähinään saakka varmaan monta kertaa. Jos ihminen puuttui tilanteeseen - ärinä vain paheni. Jos ihminen ei puuttunut tilanteeseen - koirat nahistelivat silti. Ääntähän nuista lähti, mutta ei ne koskaan tosissaan taistele. Kurja silti, että luupää Roo ei ymmärrä omaa asemaansa laumassa. Se on toisaalta nysvä, toisaalta ihan diktaattori.

© Jenny P.
Lauma kirmaili iloisena mökin pihassa, kun itse lilluimme sunnuntain vastaisena yönä nelisen tuntia paljussa, ja melko monesti koirat kiipesivät paljun vieressä olevalle tasanteelle katsomaan kysyvästi, että ettekö te idiootit vieläkään tule pois sieltä padasta.

Yöllä nukkumaan mentäessä lauman jokainen jäsen oli aivan raatona. Koirat simahtivat samantien, ja Aurora herätti ihmiset norppauikutuksellaan 9 aikoihin. Siskoni päästi koirat kehotuksestani ulos - ja koko kirjava lauma ampaisi kuin ohjus mökkitielle. Ne olivat aivan selvästi suunnitelleet kirmaamista koko yön, vaan minun rääkäisyni - kunhan siskoni ensin vinkkasi minulle kauas horisonttiin laukkaavasta laumasta - havahdutti koirat takaisin maanpinnalle. Että hyvää huomenta vaan kaikille, kun savolainen p*****e kantautui varmaan järven toisellekin puolelle! Hups.

Klaara, Cara, Cica ja Roo ilta-auringossa © Jenny P.
Jo mökille tullessamme perjantaina huomasin, että tienviitoissa lukee jostakin minulle tuttu paikkakunta, Ylöjärvi. Muistelin, että Jenny asuu Ylöjärvellä ja naputtelin hänelle lauantaina viestiä, että satumme olemaan lauman kanssa Ylöjärven/Viljakkalan seudulla mökkeilemässä. Siispä pienten järjestelyjen jälkeen miittasimme lauantaina Koiria maalta blogissa esiintyvän Klaaran ja tietysti Jennyn. Olimme suunnitelleet jo varmaan vuosien ajan että miittaisimme joskus, vaan kun meillä kummallakaan ei koskaan oikein ole ollut käyntiä toistemme asuttamissa paikkakunnissa, niin miitin järjestäminen muulloin on tuntunut haasteelliselta. Aika kiva, että nyt järjestyi tällainen mahdollisuus!

© Jenny P.
© Jenny P.
Klaara, Cicaro, Caramel ja Aurora ottivat toisensa vastaan koiriksi. Mitä nyt minun likat vetivät ku mielipuolet Klaaran luokse ensikosketukseen. Kolmestaan likat yllyttävät toisiaan lenkeillä, joten olen ihan hyvilläni että normaalisti minulla ei ole kaikkia kolmea hoidettavanani - niin paljon kuin Aurorasta tykkäänkin. Käytiin niityillä ja pelloilla, ja mökkiväsymyksestä huolimatta koirat jaksoivat kirmata uuden kaverinsa kanssa. Miitti kesti noin puolitoista tuntia, vaikka sanoin mökkiporukalle että viivyn noin puoli tuntia. Rupatellessa ja koiraillessa aika vaan kuluu niin hirmuista vauhtia! Kiitos Jennylle kuvista, jotka koristavat tätä postausta. Oli tosi nastaa nähhä viimein livenä!

© Jenny P.
© Jenny P.
Sunnuntai mökillä kului rauhallisemmissa merkeissä. Lähdimme yhden aikaan juna-asemaa kohti. Käytiin ostamassa likkojen kanssa matkaevästä aseman kaupoista, ja jostain syystä likat keräsivät hymyileviä katseita osaksensa ihmisvilinässä. Asemalla oli myös lapsiperhe, ja lapset halusivat silittää koiria. Niin nätisti osasivat kysyä lupaa, että annoin heille luvan koirien silitykseen. Koirat heiluttelivat häntiänsä ja nuuhkivat pienten ihmisten vaatteet ja naamataulut läpi, ja sain olla ylpeä hienosti käyttäytyvistä koiristani. Toinen lapsista tuli myöhemmin uudelleen silittämään koiria, aivan yllättäen ja takaapäin, mutta koirat eivät edes päätään kääntäneet. Ei mitään arkkiksia. Hyppäsin lauman kanssa Kuopioon menevään junaan. Lemmikkivaunussa koirat simahtivat samantien, ja Caramel ei edes jaksanut nousta makuuasennosta lemmikkivaunuun saapuvaa beaglea tervehtimään. Kiksu valloitti istumapaikan, ja odotuksistani huolimatta konnari ei häätänyt väsynyttä matkailijaa alas penkiltä - konnarit kun usein suutahtavat jos koira istuu penkillä. Kuopiossa jouduttiin vielä ottamaan linkku ennen ku päästiin takas kämpille. Että notta tulipahan taas reissattua!

Roo alistaa taas. © Jenny P.
Näkymää mökin terassilta.
Nälkää ei podettu - ja aamulla herättiin paljusta.

Tässä terassin lämmössä kivasti - keli mitä parahin!
... and then I was like this.
First I was like TWWWRRPP...
... and then I... yeah u know. Tuskin voi pieni shetlanninpuolikas väsyneemmältä näyttää.

6.9.2014

Paperista onnea


Agilityn kilpailukirjat - check. KPSH:iin liittyminen - check. Ja kirpparilla osui silmään kirja, jonka olen aina halunnut. Kunnoltaan tuskin kertaakaan luettu, eikä hintakaan kirpaissut, vain 3e (ovh n. 33e).

Googlasin aikaisemmin alueen koirapuistoja, ja käytiin eilittäin etsimässä se. Puistoon pääsimme, koska siellä ei ollut muita koiria. En tiedä, mitä ihmiset tuumivat juoksuisen koiran viemisestä koirapuistoon ilman että siellä tietenkään on muita koiria, mutta itse en ole keksinyt mitä väärää siinä olisi (?). Puisto oli ihan normaalin kokoinen koirapuisto, mäkeen tehty, hiekkapohja. Puolivarjoinen, puinen, ja erittäin niityttynyt toisesta laidasta. Kunnoltaan hyvä, penkeistä plussaa. Ruoho oli melkein minun korkuistani, ja pitkin sitä sijaitsi hauskoja pieniä koirien tekemiä polkuja ristiin rastiin. Likat käyttivät puistoiluajan lähinnä nuuhkimiseen.

Parina päivänä olen nauhoittanut Audacityllä likkojen yksinoloa. Hiljaa ovat olleet, joten jospa ne nyt viimein ottivat kämpän kotipesäkseen. Kiksussa on ollut tasaiseen tahtiin punkkeja, joten kaupungissa asuminen ei ainakaan niiden esiintymistä ole vähentänyt.

Jonain päivänä meinasimme mennä tottistelemaan koulutuskentälle. Voitaisi harjoitella ensimmäistä kertaa ikinä tottishyppyä ihan oikealla tokoesteellä ja kokeilla Caran noutoa muualla kuin kotona. Se on kotona harjoitellessa pitänyt patukkalelua ihan mielettömän hyvin suussaan. Olen naksutellut sille patukan suussapitämistä läpi seiso-istu sarjan, ja se onnistuu! Samoiten saan nyt hipaista lelua Caran suussa, eikä se tiputa sitä ennen kuin annan sille luvan siihen. Metallista pokaalia harjoiteltiin myös nostelemaan lattialta. Pääasia on, että koiralla tuntuu nyt olevan leikkisä ote noutoon - sitä olenkin liikkeeseen hakenut. Kipsun kanssa emme ole noutoa harjoitelleet. Liike on niin haastava, että yritän ensin oppia itse opettamaan sen ennen kuin lähden opettamaan sitä koiristani haastavammalle.

Silmätarkastukseen latoin varailuja menemään, syystalvella pitäisi KEK:illä olla joukkosilmätarkastus. Toivottavasti mahdumme mukaan.

1.9.2014

Kotipesäistyminen

Heti löytyi uuden kotipesän paras paikka - sauna!
Arvontavinkkinä kerron hauskan Pentuveikkaus-arvonnan, jossa palkintona on MustiMirri-lahjakortteja sekä yllätyspalkinto! Sinun täytyy vain arvata pian syntyvän pentueen narttujen ja urosten lukumäärä!

Karkulainen, ilmekin sen kertoo.
Ja sitten hieman selotekoa siitä, kuinka olemme kotipesäistyneet Savon konnuille. Paimenet ovat olleet oikein kiltisti yksin kotona ollessaan - sohvan käsinojalta on mukava katsella naapuruston tapahtumia ja yksi koivukin sattuu osumaan näköpiiriin oravien tarkkailua varten. Pihapiirissä on kissoja, koiria ja eri-ikäisiä lapsia. Koiria on tässä kaupunginosassa melkoisesti, sillä joka lenkillä törmää vähintään viiteen koirakkoon, ja kymmenkunta kohdattua koirakkoa lienee ennätys yhden lenkin aikana. Ihan hyvä siis että ohitukset onnistuvat yleensä moitteetta.

Kuinkas ollakaan paimenet eivät kuitenkaan tykänneet siitä, että lähdin ensimmäistä kertaa tästä kämpästä yövuoroon. Vaikka hetken aikaa kämpässäni kämppistelevä kämppikseni oli yön kotona koirien kanssa, olivat koirat silti vinkuneet ja jopa ulvoneet pari kertaa minun perääni. Tästä hieman suivaantuneena päätin alkaa nauhoittaa koirien yksinoloa. Omituista sinänsä, että tähän kämppään kotiutuminen näyttää kestävän pitempään kuin normaalisti. En koskaan ole joutunut näkemään vaivaa koirien yksinolon suhteen, mutta nyt näyttää siltä että täytyy alkaa tekemään asialle jotakin ennen kuin meillä on ongelma! Koirien huomiointi on ehkä jäänyt normaalia vähemmälle kaiken tämän muuttotohinan, sisustamisvimman, työharkan ja oparin takia, joten nämä voivat olla osasyynä koirien omituiseen käytökseen.

Muuttamisessa on se ihana puoli että pääsee etsimään uusia lenkkireittejä! Löysimmekin taas aivan ihanan rantalenkin, joka näyttäisi olevan suosittu koiraihmisten keskuudessa. Otin tänään kameran matkaan, niin hienot maisemat siellä on ja uskon että siitä muodostuu yksi vakio lenkkireittimme. Kävimme myös tsekkaamassa noin 1,4km päässä sijaitsevan koirien koulutuskentän. Siellä on jonkinlainen kontti, joka on lukossa. Toivon, että se sisältää agilityesteitä. Kentällä on vain PK-esteitä, tokoeste ja yksi agilityeste; puomi. Ois niin päheetä, jos voitais aksailla kävelymatkan päässä aina sulana kautena. Vain talveksi täytyisi keksiä jokin lämmitetty halli tai pitää lepokausi aina lumien aikaan.

Cara aloitti juoksunsa jokunen päivä sitten. Viimeisimmistä olikin kulunut jo 8kk. Koopu ei nyt tiputtanut turkkiaan niin totaalisesti pois kuin joskus hieman ennen juoksuja. Sinänsä hurja ajatus, että mikäli tuumaan jatkeskella kasvatusjuttuja, niin seuraavat juoksut olisivat oikea hetki kylvää sato. Vuosi 2015 lähestyy hurjaa vauhtia. Nyt meillä olisi asunnonkin kannalta mainio mahdollisuus pentueelle, koska vuokraamme rivitalon päätyasuntoa. Aiemmin nimittäin tuskailin, että miten pentupuuhat muka onnistuisivat kerrostalossa. Voisin nyt aidata oman pihan pennuille ja ne tottuisivat samalla lapsiin ja vieraisiin ihmisiin ulkona ollessaan. Vahtimatta en tietenkään uskaltaisi jättää pentuja ulos minuutiksikaan, tiedä millaista ihmistä, koiraa tai lasta tässä ympärillä liikkuu.

Kotiehdokkaita ilmaantuu jatkuvasti lisää. Minulla on edelleen yksi uros kiikarissa, jonka kasvua ja kehitystä olen tarkkaillut herkeämättä. Tämä on kuitenkin niin iso asia, että se vaatii vielä tarkkaa harkintaa. Edelleenhän tässä ollaan vasta suunnitelmatasolla. Pentue ajoittuisi sopivasti kesä- tai syysaikaan vuodelle 2015, mikäli suunnitelmat etenevät oikein. Tässä tuli nyt samalla infottua kasvatuspuolen jutuista, kun niistä nyt jonkun verran ihmiset ovat kyselleet. Jos eksyit blogiin sattumalta ja luit tämän postauksen, voit tutustua lisää kasvatukseen liittyen täältä.

Kyselin paimenille aikoja käyttäytymiskuvaukseen (ns. luonnetestiin). Caraa ei voi testata ennen kuin tammikuussa, koska sillä on juoksut ja niistä pitää olla kulunut 4kk ennen testiä. Tämä siksi etteivät hormonit vaikuta testitulokseen. Kiksu sen sijaan pääsee testiin jo 21.9. klo 11.00. Silmäpeilissä olisi myös nyt hyvä sauma käydä kun sattuisi joukkotarkki sopivaan ajankohtaan.

Tässä vielä hieman kuvia kesän viimeiseltä mökkireissulta:
Laumaajat mökkeilee.
Jauhooja hyppelee.
Punkkiparaati.
Nyt tarkastetaan Koda-sedän kanssa lato.
Kuin samasta muotista.