Sukulaiskoirissa

Ylöjärveltä siis lähdettiin. Kotimatkaa siivitti varsinainen sukukokoontuminen. Pysähdyimme Keski-Suomessa tapaamassa pitkästä aikaa (viime näkemisestä on aikalailla 5 vuotta) Cican ja Caran Luna-siskon ja Rocky-isän.

Oli mielettömän kiva tavata Lunaa ja Roksua. Tuli tosi onnellinen fiilis kun näki miten hyvä koti Lunalla on ja miten hyvässä voinnissa se on.  Luna on saanut pysyä terveenä ja se on ihastuttavan avoin ja iloinen neiti. Luna on opetellut vuosien varrella tokoa ja se tekee liikkeet lelupalkalla hienolla intensiteetillä. Lunalla on koto-maatilallaan lukuisia eläimiä.

Istuskelimme siinä tovin kahvilla ja yritin saada koirat pysymään sisätiloissa, mutta nämähän lähtivät jatkuvasti tutkailemaan maisemia. Onneksi pihapiiri on suojaisa, joten mikäs siinä temmeltäessä. Voi jos joskus itsekin saisi asua moisissa puitteissa koirien kanssa.

Minun laumani mielestä Lunan eläinystävistä kaikkein mielenkiintoisimpia olivat häkissään majailevat kanat ja kukko, joita likat jahtasivat niin kauan ja intensiivisesti, että siivekkäät piti siirtää mökkiinsä turvaan. Kisse ja Cicaro sekä Cuba-sheltti juoksivat häkkiä ympäri ja Mel jähmettyi yhdelle sivulle tiukkaan tuijotukseen, kuten alla olevasta kuvasta voi tilanteen havaita.

"Kauheen hauskaa sisko sähä saat jahtaa näitä vaikka joka päivä?? Ootpa onnekas!!"

Roksu taas on jo 12-vuotias vetreä vanhus, ja voi miten siitä tulee mieleen eräs täpäkkä pikkumusta. Roksun eleet, ilmeet, äänet ja olemus muistuttavat niin paljon Cicaroa. Kips on kyllä aivan isäänsä tullut. Roksu oli harmaantunut arvokkaasti pääpuolestaan, mutta samanlainen karvakasa se oli kuin millaisena sen muistinkin viiden vuoden takaa. Roksu on säilyttänyt saman itsevarman ja arvokkaan olemuksensa, eikä ikä ole kohdellut tätä koirapappaa ainakaan huonosti. Roksukin on saanut pysyä terveenä.




Juuri tällä hetkellä podemme Suuren Karvanlähdön aikakautta. Kotiluolamme on aivan koirankarvan peitossa, mutta mikäs sen kotoisampaa kuin paimenten jouhet ruuassa, vaatteissa, sängyssä...

Jätämme karvamellakan taaksemme heinäkuun lopussa aika tarkalleen kuukauden kuluttua, kun suljemme viimeisen kerran neljä vuotta palvelleen kotoluolamme oven haikeissa merkeissä. Oli aika kääntää uusi sivu elämästä, ja tämä lauma kaartaa muuttokuormansa uusiin maisemiin.

Pysyttelemme kuitenkin edelleen saman kaupungin rajojen sisäpuolella, mutta tällä kertaa meillä on ihan Oma Koti.

On ihanaa päästä tutustumaan uusiin lenkkireitteihin!

Kotimatkalla saattoi vähän väsyttää.

Koiraveljeni Savu

Käväisimme Ylöjärvellä kesälomareissulla. Nappasin mukaan omat nassut plus Kissen. Meinattiin ensin että kuljetaan junalla, mutta silloin mukaan olisi voinut ottaa vain Kissen. Vaikka kaikki kolme käyttäytyisivät kiltisti junamatkalla, on paikasta toiseen siirtyminen kolmen koiran ja kantamusten kanssa - junan tilanpuutteesta puhumattakaan - hieman hermoja repivää. Siispä koirat auton kyytiin ja matkaan.

Kaarroin koiramobiilini Ylöjärvelle iltamissa, joten ensimmäisenä ohjelmistossa oli lähinnä nukkua ja odottaa seuraavan päivän ohjelmistossa olevia Kissen luustokuvauksia. Kissen luustokuvien tuloksista onkin ihan oma postauksensa. Seuraavana päivänä luustokuvien jälkeen annoimme Kissen lepäillä muutaman tunnin ja suuntasimme sitten rannalle piknikille. Koirat jaksoivat juoksennella välillä järvessä kahlaillen varmaan pari tuntia. Valitsimme piknik-paikaksemme tyynen ja suojaisan poukaman, sillä tuulinen keli teki osan rannasta todella aallokkoiseksi. Kuvia kertyi aika lailla.



31.5. pidimme höntsäilypäivän ja 1.6. suuntasimme Riuttaskorpeen muutaman kilometrin mittaiselle vaellukselle Hannan, Supin ja Aurin kanssa. Kolmen koiran kanssa puolirikkinäisten pitkospuiden tallaaminen ja risukossa talsiminen oli mielenkiintoinen kokemus. Voi kun koirat voisivat olla aina irti. Keli suosi, ja Suomen kuiva kausi teki terää normaalisti märälle reitille. Ei kastuneet kengät, joskin vaelluskengät olisivat sietäneet kosteampaakin polkua. Kisse-neiti oli oikein mallikelpoinen vaelluskaveri. Tulee vaan puuhattua Kissen kanssa niin vähän, että siihen ei oikein ole samanlaista "tatsia" ja tuntumaa kuin omiin koiriin on. Pitäisi napata se joskus mukaani kaupunkiin, nyt kun se on oppinut kotona pysymisen salat sun muut kotopuolessa.

Päätimme, että Suomen suvi on niin lämmin, että nukuimme yhden yön teltassa talon vierusnurmikolla. Telttaan mukaan pääsivät etuoikeutetusti pienimmät ja vanhimmat, Kips ja Karps. Likat nukkuivat teltassa kuin vanhat tekijät. Aamuyöstä siirryimme sisätiloihin nukkumaan, kun koirat alkoivat vahtia ulkona töihin lähteviä ihmisiä ja olipa minulla aika kylmäkin yön jäljiltä kesämakuupussineni. Lämmin sänky siis houkutteli.

2.6. käväisimme hiekkamontuilla. Koirat olivat paahteessa niin laiskoja, että kovin vauhdikkaita kuvia ei tuolta kuvausreissulta jäänyt saaliiksi. Jonkun yli lentävän linnun perään ne jaksoivat hieman suunnata ja siinä se.

Kissen matkapahoinvointi on selvästi helpottamaan päin. Carallakin se helpotti noin kahden vuoden iässä. Kisse matkusteli Jyväskylän seudulle saakka ihan ilman oksenteluja, ja pysähdyimme Jyväskylässä syömään jäätelön. Ylöjärvellä perillä kohteessa Kisse oli kuitenkin oksentanut lähinnä kasan ruohoa. Loppumatka Jyväskylän jälkeen olikin huomattavasti töyssyisempi.

Juuri pienet, mutkaiset ja mäkiset tiet ovat pahimpia tuon purjoilijan mielestä. Kotimatkalla Kisse ei oksentanut lainkaan. Kisselle on kuitenkin jäänyt samalla tapaa hieman negatiivinen mielikuva autoilusta kuin Carallekin on. Ne kyllä hyppäävät kyytiin mutta eivät samalla tapaa varmista matkaan pääsemistään kuin autoon ensimmäisenä singahtavat Sani ja Cicaro. Ajokilometrejä kertyi tuolla reissulla useampi sata, mutta kyllä siinä on ihan erilainen reissutuntuma kun ajelee kesäkelissa omalla autolla koirat messissä versus istuisi siellä hikisessä junassa.

Teen hieman myöhemmin oman postauksensa kotimatkalta, kun pysähdyimme tapaamaan Luna-siskoa ja Rocky-iskää Saakoskella. Täytyy ensin järkätä hieman aikaa kuvien kässäykseen tuolta osin.

Alla aukeaa lisää kuvia reissusta, joten click and keeeep scrolling.

Sani 10 vuotta

Paljon onnea 10-vuotiaalle Sanille! Ilman tämän rouvan maanmainiota olemusta ei minulla olisi kahta mahtavaa harrastuskoiraa ja parasta ystävää. Olen ikikiitollinen Sanille näistä kahdesta karvakasasta, joiden kanssa saan etuoikeutetusti jakaa arkeni, ja joista on tullut minulle suoranainen elämäntapa.

Sanin suurin saavutus ovat tietenkin sen kuusi pentua. Tämä kultaisen luonteen omaava mummokoira antaa nuorison pöllyyttää itseään lenkillä mennen tullen, ja sen hermot eivät ikinä mene nuorison myllytyksessä. Oman arvonsa tuntevana rouvana hän kuitenkin saapuu sisälle aina ihan omalla oven avauksella. Harvemmin Sampuran sallii tulla sisälle nuorison seurassa, vaan mummeli ilmoittaa kimeästi haukahtamalla ulko-oven takana että no nyt olisi sitten minun vuoroni astella sisälle, että ovea auki ja heti - sama se olipa oven käymisen välillä sitten puoli minuutia tai tunti, niin Sanin mielestä jokaisella oman arvonsa tuntevalla veteraanikoiralla täytyy olla ihan oma sisääntulonsa.

Sani on nyt kymmenen vuoden iässä paremmassa kunnossa kuin se on ollut moneen vuoteen. Sanille painon pitäminen kurissa on aina ollut hivenen hankalaa, ja taitaa olla niin että vuonna 2011 pentueen jälkeen Sani oli viimeksi normaalipainoinen. Siitä saakka mumma on kerännyt ympärilleen enemmän tai vähemmän mummamaisia kiloja. Nyt 10 vuoden rajapyykin ylityttyä voimme olla iloisia siitä, että mummo on ansainnut itselleen ehkäpä jopa muutaman elinvuoden lisää pudottamalla yli 3kg painostaan. Tämä vastaa noin 15% Sanin painosta, joten kyse on aika merkittävästä lukemasta.

Otuksia jotka tekivät Sanin äidiksi ja isoäidiksi - kaikissa heissä on
ripaus Sanin lempeyttä ja kaikin puolin niin mainiota luonnetta.

Nyt Sani jaksaa leikkiä enemmän, eikä se lintsaile lenkeiltä. On myös ollut hauska huomata Sanin nyt laukkaavan, mitä se ei juuri tehnyt ylipainoisena. Jos Sanin paino pysyy nykyisessä 20kg:ssa tai jopa tippuu vielä kilon tai pari, niin kylläpä mamman kelpaa vielä vanheta muutama vuosi. Sani ei ole vielä harmaantunut ja sen turkki ja hampaat ovat erinomaisessa kunnossa. Veteraani-iän saavutettuaan Sani aloitti mätsäriharrastuksensa uudelleen, ja mätsärimenestymisen tavoittelu ja tuomarien kommentit hieman liian muhkeasta olemuksesta ovat varmasti osaltaan motivoineet kotopuolessa liikakilojen karistamiseen. Tuomareilta onkin tullut hyvää kommenttia nykyisestä ulkomuodosta - erinomaista luonnetta, turkkia ja hampaita on kehaistu, eikä syyttä.

Äkkiseltään ulkoisesta habituksesta ei uskoisi että rouva on jo 10-vuotias. Ehkäpä tilanteet, joissa nuoriso mekastaa ja melskaa ja Sani vain katselee viisaan tyynesti sivusta ovat ainoat seikat, jotka kielivät mummokoiran elämänkokemuksesta - jokaiselle asialle ei tarvitse nostaa hälytystä pystyyn, eikä varsinkaan ilmalämpöpumpun äänenmuutoksille (voihan nuoriso).

Sanin syntymäpäivä sisälsi paljon herkuttelua ja rapsutuksia. Kyllähän 10 vuoden rajapyykin kohdalla saakin vähän herkutella ylimääräisiä.

Cismetin luustokuvaukset

Napsahti Kisselle vuoro saada kännit 23kk iässä. Suuntasimme tiistaina 29.5. aamuvuoroni jäljiltä kohti Ylöjärveä, jossa olimme myöhään illalla. Aamulla ajelimme Jennyn kanssa Ventelään luustokuviin.

Vaihdoin koirien luustokuvausasiat Ventelään, koska edellisessä paikassa jossa koirani kuvasin, kuvat eivät olleet aina laadultaan niin hyviä kuin mitä Ventelän kuvat ovat. Nyt on ainakin koira aseteltu juuri kuten pitääkin ja kuvien laatukin on huomattavasti tarkempi. Kuvat saa mukaan CD:llä ja kuvausreissun hinta ei todellakaan päätä huimannut, eikä asiakaspalvelustakaan jäänyt mitään huomautettavaa.

Aiemmasta poiketen Kisse sai rauhoitteen iv eikä im joten se kuukahti nopeasti ja heräsi nopeasti - toki iv-annostelu on riskikkäämpää mutta tässä tilanteessa tarkoituksenmukaista kun tarkoituksena on vain lyhyt humautus kuvien oton ajaksi. Kisse käyttäytyi kiltisti rauhoitteen laiton ajan ja se oli herättyään hieman toistaitoinen, mutta ainakin se oli hereillä jo heti kuvien jälkeen, kun se kannettiin takaisin käytävään heräilemään. Se heilautti heti häntäänsä kun kuuli ääneni. Kuvien ottamisessa meni noin 40min, ja odottelimme tuon aikaa jännittyneenä käytävässä. Neiti hoippui vielä hieman kävelyllä ja muutaman tunnin ajan se oli vielä hieman pölläkässä mutta myöhemmin päivällä jo ihan normaali itsensä.

Kävimme kuvat ja tulokset läpi yhdessä Ventelän kanssa. Tulokset eivät olleet aivan odotetut, varsinkin kun velipoika kuvattiin luustoltaan priimaksi. Kisse poistui rakennuksesta tuloksin lonkat C/B, polvet 0/0, kyynärät 1/1, selkä terve. Lonkista huomasin itsekin että maljat olivat matalat. Siinä missä taustalla häämöttävän maljan rajan tulisi olla suora, oli se Kissellä madaltunut hieman koveraksi. Maljat eivät olleet liian avoimet eivätkä lonkat löysät ja reisiluunpää oli kauniin yhdemuotoinen reisiluunpään kanssa. Pelkkä mataluus ei tule aiheuttamaan minkäänlaista harmia lonkissa. Polvien kopelointi näytti varsin ronskilta, tai ainakin paljon ronskimmin ja huolellisemmin Ventelä kävi läpi Kissen polvet kuin miten Kipan ja Karan polvet aikanaan käytiin läpi. Kisse ei välittänyt hommasta kuitenkaan mitään. Kyynärissä oli lievät muutokset molemmin puolin, eli kyynärluu ja värttinäluu eivät olleet aivan tasamittaiset. Tästä aiheutuu lievä epäsymmetrisyys nivelrakoon. 2-vuotiaan kyynäriksi muutos näytti ellästä varsin siistiltä, joten hän ei antanut aihetta huoleen, mutta joka tapauksessa tulos on kyynärien osalta 1/1 koska siellä on nähtävillä tämä kasvuhäiriö.

Näillä tuloksilla ei siis Kissen osalta suku jatku mutta normaalia elämää se tulee silti viettämään ja se on kaikkein tärkeintä. Painotin kotona että koiran painon on pysyttävä sen koko eliniän kurissa jotta etuosaan ei kohdistu ylimääräistä rasitusta. Nivelravinteita syötän omille koirilleni koko ajan jo pelkän agilityn rasituksen vuoksi, joten tuuppaan Kissellekin osan meidän purkeista käyttöön ennaltaehkäisevästi. En tiedä onko eläinlääkäreillä aina tapana olla yhtä optimistisia, mutta siinä kun huokailin alkujärkytyksessäni että no mitäs nyt, niin Ventelä sanoi että se tulee elämään noilla tuloksilla ihan normaalin elämän. Kyynärät ovat ainoa asia joka tuloksissa nosti itselleni jonkinlaisen huolen esiin - Kisse on meillä ensimmäinen koira jolla kyynärät eivät ole puhtaat, ja tasan tiedän että kyynärät oireilevat herkemmin kuin lonkat. Siksi olen niiden suhteen hieman varuillani.

Tässä vielä kuvat nähtäväksi.