Kun aloitimme agilityharrastuksen vuonna 2013, me olimme kaikki vasta-alkajia lajin parissa.
Nyt, lähes tismalleen kymmenen vuotta myöhemmin, pääsimme siihen tavoitteeseen, josta saatoimme vielä joskus vain etäisesti haaveilla - Caramel on AGILITYVALIO!!
Ensimmäinen SERT-A saatiin elokuussa kotikisoista, toinen joulukuussa Varkaudesta ja kolmas napattiin Koiramekassa järjestetyissä agilitykisoissa 5.2.2023 päivän ainoalta agilityradalta. Sertien kasaan keräämiseen meni siis hieman alle puoli vuotta. Kumpikin koira teki kisapäivänä pohjalle hyppäriltä hienot nollatulokset, ja radat tuntuivatkin mukavan helpoilta.
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
Juoksimme 5.2.2023 erittäin sujuvan tuntuisen agilityradan Cicaron kanssa, mutta sen kanssa eräs jo rataantutustumisessa havaitsemani haastava vinohyppy epäonnistui - vaihdoin suunnitelman lennosta Melin radalle, ja tuo haastava vinohyppy onnistui päällejuoksulla! Maalissa olin melko varma nollasta, ja tarkistin heti tollerista tilanteen, kun vielä muutama koirakko oli menossa radalle meidän jälkeemme - Caramel oli tällä hetkellä toisena hyvällä etenemällä! Tottakai menin heti tarkistamaan, että 1.sijalla oleva koira on jo agilityvalio - eli serti siirtyisi juuri päivittyneillä säännöillä Melille, ellei vielä viimeisistä koirakoista joku tekisi Meliä nopeampaa nollaa.
En ole koskaan seurannut yhtä hermostuneena radalla meneviä koirakoita - nappaako joku meiltä viimeisen puuttuvan sertin meidän nenämme edestä! Hemmetin nopeita koiria, nopeampia kuin Mel. En koskaan toivo virheitä toisille koirakoille, mutta me ihan todella tarvittiin nyt tämä sijoitus. Ja niin sieltä kolisi rimaa ja muurin palikkaa - sert oli meidän!!! 11,5-vuotiaana, erittäin hyvässä kunnossa oleva veteraanikoirani toteutti minun suurimman haaveeni tässä lajissa. Meillä on agilityvalio. Uskomaton tunne, enkä taatusti laskeudu alas pilvilinnoista hetkeen! KIITOS MEL!
Kahviossa fiilisteltiin vielä seurakaverin kanssa kahvitellen päivän tuloksia ja käytiin nappaamassa valokuvaajaa hihasta, että saatiin otettua meistä kisapaikalla valioitumiskuvia. Kotimatkalla haettiin Mustista ja Mirristä jäniksenkorvat ja märkäruokaa palkinnoksi päivän uurastuksesta. Kotona koirat saivat botit niskaan ja saivat levätä loppuillan.
Kuvat Petri Viinikainen
Näiden kilpureiden kanssa aloitettiin siitä, mitä on omistaa koira. Miten koiraa koulutetaan ja motivoidaan ja miten hallitaan viretilaa. Mitä on harrastaa seurassa ja olla aktiivinen seuratoimija. Miten kilpaillaan, miten hallitaan oma psyyke kisatilanteessa. Kaikki tämä aivan uutta ja ihmeellistä, ja pitkä matka on tultu kymmenessä vuodessa. Uskomaton, opettavainen matka, josta olen loputtoman kiitollinen näille koirille, seurakavereille ja kouluttajille ja muille meitä tukeneille.
Saimme joskus vuosia sitten treeniryhmäpaikkaa hakiessamme kirjoitella hakulomakkeelle, mikä on pitkän tähtäimen tavoitteemme agilityssä. Kirjoitin tuolloin, että varjovalioituminen - ja se kuulosti vielä tuolloin suorastaan pöljältä ja suuruudenhullulta! Että kehtaako tuollaista edes kirjoittaa. Jo se, että kumpikin koirani nousi kolmosluokkaan, tuntui eräänlaiselta päätepisteeltä ensimmäisten agilitykoirieni kanssa, enkä ikinä olisi voinut kuvitellakaan, että saisin ensimmäisistä agilitykoiristani toisen varjovalioitumaan agilityradoilta, varsinkin kun kontaktiesteet eivät vielä tänä päivänäkään ole vahvuuksiamme useiden koulutuksellisten virheiden vuoksi. Eräs valokuvaaja sattui ikuistamaan Melin puomin valioitumisradalta, ja voi sitä riemua kun näin valokuvista, että Mel todella ottaa siistin takajalkaosuman puomin alastulolle! Osuma on kontaktialueen yläreunassa, mutta ei huono näin juoksukontakteja opettamatta ja melko pilatulla ja värikkäällä puomihistorialla!
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
Kuten varmaan moni muistaa, taistelimme agilityurallamme vuosikausia keppiongelmien vuoksi, ja näistä muistona on useita keppivitosia, jotka muodostuivat jo eräänlaiseksi sisäpiirivitsiksi! Irtoaminenkaan ei ollut meidän vahvuutemme. Varmistelin paljon kisoissa vielä pari vuotta sitten, enkä uskaltanut antaa mennä. Nyt kisoissa entinen seurakaveri tokaisi, että uudistunut asenteeni "antaa palaa ja loppu sille varmistelulle" on selvästi toiminut. Minä uskallan juosta ja koirat eivät enää kysele ja komentele - teimmepä hiljattain myös ensimmäisen yli 5m/s etenemämme! Kaikkien haasteiden ja opinpaikkojen jälkeen tällainen onnistuminen maistuu entistäkin makeammalta.
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
 |
| Kuva Petri Viinikainen |
Loppuun vielä muutama somekuva kisoista - seuraa meitä myös IG:ssä (@leenamaya)
