25.7.2023

Kultaa, hopeaa, SERTeit ja meriitit

Taitaa olla, että elämme tuloksekkaimpia agilityaikojamme. Likat takoo tulosta tulosten perään, eikä mitään huonoja tuloksia!

Viimeisimpänä kisattiin piirinmestisten etkokisat la 22.7. sekä Pohjois-Savon agilityn yksilöpiirinmestaruuskilpailut 23.7.2023. Tuloksena kisaviikonlopulta

Caramel piirM KULTAA pikkumakseissa yhteistuloksella -10,38s
Cicaro piirM HOPEAA yhteistuloksella 5,20 

sekä lauantain kisoista 

Cicaro tuplanollavoitto ja SERT-H ja AGI-H3 meriitti!
Caramel nollavoitto ja SERT-H ja AGI-H3 meriitti!

Mun 12-vuotiaat retrokoirat olivat kuin kala vedessä Sisko Pulkkisen retroradoilla. Kerrankin ei ratkaissut nopeus, vaan hallinta. Ihanaa, ettei Suomen agility ole täysin kaventunut vain nopeille valtaroduille sopivaksi ja rataprofiilit haastavat myös muulla kuin nopeudella - tämä on lajin rikkaus, ja mielestäni agilitykoiran kuuluu hallita myös tällaiset lyhyempien estevälien käppyräradat, vaikka paljon kuului radan laidalta valitteluja rataprofiileista. Rimat olivat valitettavasti maksimikorkeuksissa, vaikka radat olivat hidastempoisia, mistä tietenkin miinus. Ihanneaikoihin oli työlästä päästä. Siitä huolimatta riskipaikkojen havainnoinnilla, tarkalla ja oikea-aikaisella ohjauksella jopa mun 43 säkäinen 12v koira pärjäsi 50cm rimoille. Taitoa on! Kiitos myös seuran ahertajille kisajärjestelyistä - kaikki sujui mallikkaasti ja meillä oli aivan huikeet puitteet kisata!


Viikonlopun 12 startista tulosrivinä kelpo 0, 0, HYL, 0, 5, HYL, 0, 0, 5, 5, 0, 0 eli yli puolet tuloksista nollia! Sijoituksiakin sateli 6 x 1. sija, 4 x 2 .sija ja 1 x 3. sija. Kisalahjakortteja kertyi kolminumeroisen summan edestä, ja jos Mel ois puhdasrotuinen, ois se tällä tuplanollavoitolla lunastanut pääsylipun ensi vuoden SM-kisoihon. Eikä näköjään haitannut kartturinkaan juosta kisoihin suoraan yövuorosta... heh. En silleen oo varmaan taikauskoisin ihminen, mut löysin just päivä ennen kisaviikonloppua neliapilan pihalta ja laitoin sen auton hanskatiskille odottelemaan kisaviikonloppua. Eikä tää horoskooppikaan kauheesti valehdellut, kun käännökset sujui kisoissa melko hyvin... :D 

KIITOS tästä elämyksestä mun maailman parhaimmat, rakkaimmat ja viisaimmat kilpurisiskokset, ootte BEST ja toivon et saadaan viel nauttia monta rataa yhdessä - nii me tehtiin nyttenki, nautittiin ihan täysillä ja rennolla sekä itsevarmalla fiiliksellä radoista!







25.5.2023

Niin paljon onnea

Täs meitsit kotihuudseilla kalassa jokunen päivä takaperin.

Kaksikkoni täyttää huikeat 12 vuotta tänään. Tuntuu jotenkin tosi absurdilta kirjoittaa näin. Vastahan meillä oli isot kymppiveesynttärit. Eipä kaukana olla siitä, että likat ois olleet seuranani jo puolet elämästäni - aika huikeeta, miten iso osa identiteettiä nää koirat mulle on.

Jokaisella on varmaan sellainen oma määritelmänsä sille, missä iässä koira on vanha. Minulle 10-11 -vuotias on varhaisvanha, 12 vuotta taas on jo hyvä ikä koiralle, mutta eihän kyseessä sentään vielä mikään ikäloppu ikä ole. 13 v ja siitä ylöspäin on jo oikeesti vanhavanha, ja todellisuudessa kaikki päälle 10 ikävuoden on tavallaan extraa - onhan koirilla nykyään niin paljon sairauksia riesanaan. Ikä ja ikääntyminen on tietenkin tosi paljon kiinni esim. rodusta ja koiran koosta, kuin myös yksilöstä, mut tällanen empiirinen kokemus mulle on muodostunut.

Aivan täysin ei mekään olla vanhuudenvaivoja vältelty - Cicarolle on ilmestynyt yhteen nisään herneenkokoinen kiinteä patti ja sillä on satunnaisesti ollut nyt täyden rakon tyhjentämisen jälkeen (eli työpäivän tai yön jälkeen) virtsan tipottamista pissaamisen jälkeen. Eli rakko ei ilmeisesti tyhjenny kunnolla, vaan jää tiputtelemaan joitakin pisaroita pissaamisen jälkeen. Kipaistaan ellässä juttelemassa näistä asioista tässä aivan lähiaikoina. Melillä sen sijaan ei ole ollut mitään normaalista poikkeavaa vaivaa. Koplailen koirien nisät ja hampaat läpi aika säännöllisesti puunipäivinä, joten tällaiset muutokset tulee havaittua varsin nopeasti.

Koirat jaksavat entiseen tahtiin lenkkeillä ja riehua (ja karata toisinaan pupujahtiinkin) ja kunhan nyt uimavedet lämpee, pääsevät likat vielä omasta rannasta uimaan vaikka päivittäin. Hieman on Melin kanssa jo rapua pelastettu, eikä veden viileys paljoa menohaluja hidasta. Agilitykisoja kattellaan kisa kerrallaan, ja jos Cicaron nisäpatti nähdään tarpeelliseksi poistaa, tulee sille tietenkin tästä kisataukoa. Nisäkasvainten poistosta iäkkään koiran kohdalla on niin ristiriitaista tekstiä netti täynnä, että en vielä oikein ilman ellän konsultointia tiedä, miten edetä asian suhteen. Seuraan nyt tiuhaan, kasvaako patti. Poisto saattaa innoittaa kasvaimia kasvamaan entisestään, ja jako hyvän-/pahanlaatuisiin näissä menee aikalailla fifti-fifti. Kun ei viittis ootella sitäkään, että sieltä leviää metastaaseja muuallekin kroppaan, jos muutokset ovatkin jo nyt pahanlaatuisia.

Syntymäpäivää juhlitaan kotosalla nukkumapäivää viettäessä, ja nappaan yövuorosta kotoutuessani kaupasta jotakin synttäriherkkua päivänsankareille. Cicaro toivonee tapansa mukaan karjalanpiirakkaa hunajatilkalla, ja Melille taas kaikki-käy -tyyppinä maistunee vaikkapa kissan märkäruoka.

Paljon onnea elämäni koirille, Cicarolle ja Caramelille!

5.5.2023

Jälleen SERT-uutisia



Ei aina se nopeus, vaan tekemisen varmuuskin palkitaan joskus. Cicaro sai koko hyppyradan medien ainoan tuloksen, ja nollavoitolla kisakirjaan kirjattiin SERT-H. Possu ansaitsi tämän lauman ensimmäisen hyppysertin ikinä! Ihanneaikakin alittui oikein mukavasti, kun ajoittain Cicarolla menee vähä täpärälle nää ihanneajat. Nopeus oli 4,58m/s, mikä on Cicarolle ihan hyvä nopeus. ABC:ltä kipastiin voittajalle täysin oikeutetusti oma palkinto-karjalanpiirakka.

Melillä oli taas koko päivän kaasu pohjassa ja myöhästelin pahasti ohjauksissa tämän takia. Mutta sillekin napsahti vitosella yheltä radalta ykkössija. Kivasti ansaittiin starttilahjakortteja seuraavia kisoja ajatellen.

Seuraavat skabat ei ookkaa vielä tiedossa, mutta vielä näyttää veteraaneilla koipi nousevan.

5.2.2023

AGILITYVALIO

 
Kun aloitimme agilityharrastuksen vuonna 2013, me olimme kaikki vasta-alkajia lajin parissa. 
Nyt, lähes tismalleen kymmenen vuotta myöhemmin, pääsimme siihen tavoitteeseen, josta saatoimme vielä joskus vain etäisesti haaveilla - Caramel on AGILITYVALIO!!

Ensimmäinen SERT-A saatiin elokuussa kotikisoista, toinen joulukuussa Varkaudesta ja kolmas napattiin Koiramekassa järjestetyissä agilitykisoissa 5.2.2023 päivän ainoalta agilityradalta. Sertien kasaan keräämiseen meni siis hieman alle puoli vuotta. Kumpikin koira teki kisapäivänä pohjalle hyppäriltä hienot nollatulokset, ja radat tuntuivatkin mukavan helpoilta.

Kuva Petri Viinikainen

Juoksimme 5.2.2023 erittäin sujuvan tuntuisen agilityradan Cicaron kanssa, mutta sen kanssa eräs jo rataantutustumisessa havaitsemani haastava vinohyppy epäonnistui - vaihdoin suunnitelman lennosta Melin radalle, ja tuo haastava vinohyppy onnistui päällejuoksulla! Maalissa olin melko varma nollasta, ja tarkistin heti tollerista tilanteen, kun vielä muutama koirakko oli menossa radalle meidän jälkeemme - Caramel oli tällä hetkellä toisena hyvällä etenemällä! Tottakai menin heti tarkistamaan, että 1.sijalla oleva koira on jo agilityvalio - eli serti siirtyisi juuri päivittyneillä säännöillä Melille, ellei vielä viimeisistä koirakoista joku tekisi Meliä nopeampaa nollaa. 


En ole koskaan seurannut yhtä hermostuneena radalla meneviä koirakoita - nappaako joku meiltä viimeisen puuttuvan sertin meidän nenämme edestä! Hemmetin nopeita koiria, nopeampia kuin Mel. En koskaan toivo virheitä toisille koirakoille, mutta me ihan todella tarvittiin nyt tämä sijoitus. Ja niin sieltä kolisi rimaa ja muurin palikkaa - sert oli meidän!!! 11,5-vuotiaana, erittäin hyvässä kunnossa oleva veteraanikoirani toteutti minun suurimman haaveeni tässä lajissa. Meillä on agilityvalio. Uskomaton tunne, enkä taatusti laskeudu alas pilvilinnoista hetkeen! KIITOS MEL!

Kahviossa fiilisteltiin vielä seurakaverin kanssa kahvitellen päivän tuloksia ja käytiin nappaamassa valokuvaajaa hihasta, että saatiin otettua meistä kisapaikalla valioitumiskuvia. Kotimatkalla haettiin Mustista ja Mirristä jäniksenkorvat ja märkäruokaa palkinnoksi päivän uurastuksesta. Kotona koirat saivat botit niskaan ja saivat levätä loppuillan. 

Kuvat Petri Viinikainen

Näiden kilpureiden kanssa aloitettiin siitä, mitä on omistaa koira. Miten koiraa koulutetaan ja motivoidaan ja miten hallitaan viretilaa. Mitä on harrastaa seurassa ja olla aktiivinen seuratoimija. Miten kilpaillaan, miten hallitaan oma psyyke kisatilanteessa. Kaikki tämä aivan uutta ja ihmeellistä, ja pitkä matka on tultu kymmenessä vuodessa. Uskomaton, opettavainen matka, josta olen loputtoman kiitollinen näille koirille, seurakavereille ja kouluttajille ja muille meitä tukeneille.

Saimme joskus vuosia sitten treeniryhmäpaikkaa hakiessamme kirjoitella hakulomakkeelle, mikä on pitkän tähtäimen tavoitteemme agilityssä. Kirjoitin tuolloin, että varjovalioituminen - ja se kuulosti vielä tuolloin suorastaan pöljältä ja suuruudenhullulta! Että kehtaako tuollaista edes kirjoittaa. Jo se, että kumpikin koirani nousi kolmosluokkaan, tuntui eräänlaiselta päätepisteeltä ensimmäisten agilitykoirieni kanssa, enkä ikinä olisi voinut kuvitellakaan, että saisin ensimmäisistä agilitykoiristani toisen varjovalioitumaan agilityradoilta, varsinkin kun kontaktiesteet eivät vielä tänä päivänäkään ole vahvuuksiamme useiden koulutuksellisten virheiden vuoksi. Eräs valokuvaaja sattui ikuistamaan Melin puomin valioitumisradalta, ja voi sitä riemua kun näin valokuvista, että Mel todella ottaa siistin takajalkaosuman puomin alastulolle! Osuma on kontaktialueen yläreunassa, mutta ei huono näin juoksukontakteja opettamatta ja melko pilatulla ja värikkäällä puomihistorialla!

Kuva Petri Viinikainen

Kuva Petri Viinikainen

Kuten varmaan moni muistaa, taistelimme agilityurallamme vuosikausia keppiongelmien vuoksi, ja näistä muistona on useita keppivitosia, jotka muodostuivat jo eräänlaiseksi sisäpiirivitsiksi! Irtoaminenkaan ei ollut meidän vahvuutemme. Varmistelin paljon kisoissa vielä pari vuotta sitten, enkä uskaltanut antaa mennä. Nyt kisoissa entinen seurakaveri tokaisi, että uudistunut asenteeni "antaa palaa ja loppu sille varmistelulle" on selvästi toiminut. Minä uskallan juosta ja koirat eivät enää kysele ja komentele - teimmepä hiljattain myös ensimmäisen yli 5m/s etenemämme! Kaikkien haasteiden ja opinpaikkojen jälkeen tällainen onnistuminen maistuu entistäkin makeammalta.

Kuva Petri Viinikainen

Kuva Petri Viinikainen

Kuva Petri Viinikainen

Kuva Petri Viinikainen

Kuva Petri Viinikainen


Loppuun vielä muutama somekuva kisoista - seuraa meitä myös IG:ssä (@leenamaya)