
Naapurithan ovat aivan ihania, tarjoutuivat lenkittämään koiria työpäivieni aikana ja sanoivat ettei ulvominen haittaa. Ehdottipa joku sitruunapantaakin kaikella rakkaudella. Kyllähän panta poistaa oireen, mutta ei syytä ja saa koiran ahdistumaan entisestään. Nauhoittelin Audacityllä koirien yksinoloa ja kyllä, Mel ulvoi työpäivän aikana useammassa otteessa, jotka alkoivat hiljaa mutta kovenivat sitten kunnon konsertiksi.
Melihän ulvoi jopa minun edessäni kun kuuntelutin sille sen ulvontaa kotona ollessani. Hassun näköistä, mutta toruthan tuosta sai kun ns. yhytin sen läsnäollessani moisesta käytöksestä. Kovin oli häpeissään kun tajusi mitä tuli tehtyä.
Mitäkö minä sitten tein, että vajaassa viikossa yksin ulvova koira saatiin jälleen hiljaiseksi?
Toki aika auttaa, mutta sen lisäksi voi itsekin tehdä yksinoloa tukevia asioita. Jotenkin ajattelin että muutto on ihan piece of cake. Ovathan tytöt muuttaneet kanssani sata kertaa ja ne ovat tosi sopeutuvaisia, mutta kyllähän neljän vuoden jälkeen kun maisemat vaihtuvat täysin, niin onhan se koirille aika iso asia.
![]() |
Ihan samanlaisia oravia näyttäs täälläkin olevan -Mel |
Nyt uudessa kodissa tämä minun epäjohtajamaisuuteni alkoi selvästi häiritsemään koiria. Korostin kotoa lähdön ja tuonne palaamisen rauhallisuutta ja rutiininomaisuutta. Koiria ei ollut olemassakaan kun palasin kotiin. Alkuun ne suorastaan kiukuttelivat minulle kun jätin ne huomiotta. Nopeasti ne kuitenkin ymmärsivät että ei se mihinkään johda. Niiden äänensävystä huomasi, että ne olivat vähän turhan kiihkeänä siitä että olen taas palannut takaisin kotiin. Se ei ollut sellaista tavallista "jee palasit" intoilua vaan suoranaista ylihysteriaa. Ja siis nimenomaan Melin osalta, Kips on itsenäisempi eikä se äännellyt millään äänitteellä missään vaiheessa.
![]() |
On me aksattukin, ja ihan koko kesä! |

Hiljalleen ulvonta väheni ja varsinkin Mel rauhoittui todella nopeasti minun kotiinsaapumisestani nukkumaan pedilleen. Jopa epänormaalin nopeasti. Vasta kun koirat olivat täysin rauhallisia, kutsuin ne rauhallisesti luokseni ja tervehdin niitä vähin elein. Tämä on minun kokemukseni mukaan parhain ja nopein keino päästä eroon eroahdistuksesta. Kun vertaa näitä kotoalähtöjä uudessa asunnossa, niin koirat jäivät ensin hämillään katsomaan perääni, mutta nyt ne jäävät sohvalle nukkumaan kaikessa rauhassa kuten ennen muuttoakin.

Harmi että meille tuli nyt taukoa kaverikoiraluista likkojen juoksujen takia, mutta eipä noista vierailuista tulisi yhtään mitään juoksuhuuruissa.
Kotiväki kävi Lapin reissussa mukanaan Sani, Cismet ja Aurora. Omalla asuntoautolla saa nyt kuskailla koiria mitenkä paljon tahansa. Muori on tuunannut autoon koirille kivat häkkipaikat. Matkustelu asuntoautossa sujuu jo rutiinilla, koska asuntoautolla reissaamista on harjoiteltu jo monen monissa mätsäreissä ja muissa lyhyen matkan ajoissa. Kisse ei enää voi pahoin, eikä muori muistakaan milloin Kisse olisi viimeksi oksentanut automatkalla. Maaginen kahden vuoden ikäraja se oli Carallakin kun matkapahoinvointi loppui. Toki ei ole sanottua, että jos Kissen edelleen nappaa matkaan mutkaiselle mökkitielle, etteikö perillä odottelisi oksennuskasa takakontissa.
Reissu sujui karhunkierrosta käyskennellen ja poroja haistellen oikein mallikkaasti kunnes kotoväki oli ennättänyt jonnekin Tornion nurkille. Sani ei suostunut syömään iltaruokaa eikä se suostunut hyppäämään alas asuntoautosta. Se oli ihmeellisen vaisu, seisoi selkä köyryssä ja sen ikenet olivat hailakan väriset. Sani päätettiin kiikuttaa eläinlääkäriin, sillä jokin oli nyt pahasti pielessä. Eläinlääkäriin mennessä Sani oli tosi väsynyt ja hetken ajan siskoni ei ollut varma, saisiko Sania enää hereille. Eläinlääkärin pihalla Sani tsemppasi ja hetken kotoväki jo tuumasi että tarvitseeko tässä nyt enää mitään ellää. No tottakai tuollaisen jälkeen sinne kuitenkin mentiin, oli koira miten pirteä tahansa juuri ellän pihassa ollessaan.
![]() |
Iloiset kesätreenaajat |
Vuorokauden valvomisten jälkeen Omaeläinklinikka otti Sanin vastaan päivystyspotilaana. Sani ultrattiin uudelleen eikä siltä löytynyt merkkiä pyometrasta. Ihme ja kumma, mitään diagnoosia ei löytynyt. Antibioottikuuri mukaan ja kotiin toipumaan. Epäilykset kohdistuvat ampiaisenpistoon, sillä käärmeenpurema se ei ainakaan ollut, kun Sani ravisteli reissussa hetkellisesti tassuaan. Käärmeenpurema on tässä perheessä niin tuttu juttu, että pistojäljet olisi kyllä tunnistettu jo perhepiirissä saatika kahdessa eläinlääkärissä. Ampiaisenpisto on voinut aiheuttaa moisen kohtauksen, joskin korkea tulehdusarvo moisessa tilanteessa epäilyttää itseäni.
Lopputulemana Sani päätettiin leikkauttaa joskus alkutalvella, koska pieni oma epäilys jäi vallitsemaan perhepiiriin, että josko se kuitenkin nyt oli pyometran alku joka nyt häädettiin hetkellisesti sivuun antibiooteilla. Ei sitä koskaan tiedä. Eipähän tarvitse jatkossa pelätä moista katalaa tilannetta. Nyt Sani voi jo todella hyvin, onneksi.



Cicarolle tuli kahdelta radalta 45vp, jossa seassa yksi hylkäävä virhe eli 15vp jo siitä. Melille ekalta radalta tokavikan riman tippuminen aiheutti 5rv, muuten puhdas ja siisti rata ja erittäin hienot kepit pitkällä alkusuoralla, mikä kombona on ollut meille haastava. Tokalta radalta tulikin sitten 15vp. Näillä pisteillä Cicarolle 3. sija ja Melille 1. sija eli maksien seuranmestaruus.
Kovia vastuksia ja Mel jälleen altavastaajana 50cm rimoilla mutta niin vain sitkeä harmajainen pamautti mestariksi!!
Viikonloppuna kisataan kaikki startit läpi seuramme juhlakisoissa. Siispä niitä odottelemaan. Bloggaamiseen tulee automaattitauko, sillä lähden ulkomaille viideksi viikoksi. Koiria on jo valmiiksi kamala ikävä. Onneksi hoitopaikka on paras mahdollinen, kotikoti.