Kuvapostaus: Syyslenkki

Tässä ois tietysti ollu laittaa kuvia tuleviin postauksiin vaikka millä mitalla, mutta olen havainnut että mikäli säästelen kuvia myöhempiä postauksia varten, niitä kasaantuu aivan liikaa enkä enää viitsi myöhemmin julkaista kovin vanhoja kuvia. Joten, överöitykää. Saakaa överit Sikarosta ja Saramellista. 

Käytiin siis likkojen kans Savisaaressa haistelemassa hevoseläinten jälkiä ja vielä hämärän jo hieman laskeuduttua käytiin rannassa juoksemassa irti - tai no minä tyydyin vain kuvaamaan. Kuvia kertyi kiitettävästi eli liikaa - keli ja kuvausympäristö kun suosivat!

Vinkeät vipeltäjät

Syksyn lähettiläät tässä taas terve! Ollaan oltu kamalan ahkeria...

... vaikka kiirettä on taas pitänyt...

... siinä välissä kun koettaa muistaa syödä, tai oikeastaan - vaatia syömistä...

... niin jaksaa taas tarpoa tämänkin syksynpahasen lävitse!

Harjoittelut hetkeks ohitse, 4 - tai tällä hetkellä enää 3 - viikkoa vapaata tiedossa. Kävin häissä, joista viime postauksessa kerroin, likkojen ollessa Sani-äiskän kanssa koirahoitolassa hoidossa yhden yön ylitse. Koirien ilme olisi pitänyt saada kuvattua, oli meinaa melko huijatun näköstä sakkia ku survottiin suipponokat kalterien taa ja häivyttiin heippoja sanomatta.

"Mihi te meette? Oikeesti!? JA MIKS ME OLLAAN TÄÄLLÄ KALTERIEN TAKANA!?!
Hetken kuluttua koirien naamalta saattoi lukea niiden tajuttua tilanteen vakavuuden...

"Ei kai nuo tappajaverikoirat nuku meidä seinänaapurina!?!" ...

Hyvin hoidossa oli kuitenki sujunu. Hoitotäti kertoi, että Sani oli ollut heti se joka näytti reitin minne mennä. Sampura oli ollut hyvin itsevarma hoitoeläin. Muuteski koirat olivat käyttäytyneet ihan koiriksi. Kun haettiin paimenia hoidosta, ilmapiiri oli loukkaantuneen riemukas...

"***** minkä teitte. Ette ikinä saa antee... sanoitko NAKKI??"

Viikko Azkabanista paon jälkeen Unna-porokoira ja laumanjohdon kämppis jättivät matalan majamme. Olemme jälleen keskenämme. Sniff.

Voi tätä kaihoa. Ja Koopua.

Jokaisella täytyy olla yksi Pikkumusta.

Siinä yksinäisenä laumana kuuta ulvoessamme tajusimme että tarvitsemme uuden harrastuksen. Liityimme siis osaksi suurempaa laumaa, KPSH:n Puuharyhmää. Puuharyhmässä emme yleensä ulvo kuuta, vaan harrastimme mm. ensimmäisellä kerrallamme torstaina pitkästä aikaa agilityä (tai siltä sen ainakin piti näyttää), siis hyvin vapaamuotoista sellaista. Suisidaali (Sikaro) oli aivan liekkitrikki. Se veteli menemään kuin tuulispää, kuin ei ois ikinä päässy juoksemaan. Ihan mieletön eläin, kui ois ohjannu ohjusta joka tietää tasan mihin sen tulee seuraavaksi ampaista.

Toisella kerralla mursimme jäitä tulevan talven kukoistamiseksi, nimittäin kokeilimme ensimmäistä kertaa ikinä sitä paljon hihkuttua Rallytokoa. Vinkeä laji, vaan miksi niiden kylttien pitää olla niin sekavasti kuvitettuja? Ihan niin yksinkertaiset liikkeet, ja niin vaikeasti kuvitettu! Hohoo, vaan hitsi että oli jännää. Niin vapaata. Koiraa ei saa kuin kehua ja namittaa ja radalla saa puhua, hihkua, yrittää uudelleen ja toisenki kerran uudelleen... Eikä perusasennon tarvihe olla sentilleen kohillaan. Siispä ihan jokarekunlaji, sanoisin. Ja tulosten haaliminen koulutustunnusten saamiseksi kasaan ei lieneisi kamalan työn takana.

Me tehtiin ALO-luokan rata, jossa oli mm. spiraali, peruutusta, eteentuloa, 270 asteen käännöksiä, pujottelua, juoksemista, täyskäännöksiä, liikkeestä maahanmenoa ja koiran ympäri kävelemistä, saksalainen suunnanvaihto, ja koiran ohjaajan kiertämistä. Toko-pohjalla liikkeet tuntuivat helpoilta. Vain eteentulo pitäisi opettaa, vaikka ALO-luokassa siihenkin saa koiran houkutella, vaan minä kun tykkään opettaa asiat kerralla kunnolla ja toimivaksi...

Tehtiin myös historiikkia noudon suhteen, tauko tokosta ja kaikesta muusta järkevästä toiminnasta kuten agilitystä on tehnyt tehtävänsä - Betty's Cicaro osaa nyt pitää esineitä suussaan. Niin kuin ylpeästi voin esitellä tämän postauksen järjestyksessä vasemmalta oikealle 2. kuvan, se tosiaan osaa pitää esineitä suussaan. Esineeksi lukeutuu myös noutokapula, jonka Suisidaali sylkäisi aikaisemmin pois pienestä kidastaan vaikka tein kaikkeni (paitsi köytin koiran suun brutaalisti kiinni kapulan ollessa suussa), jotta Pikkumusta olisi pitänyt kapulaa kitusissaan edes sekunnin murto-osan. Nyt nappisilmä pitää kapulaa suussaan vaihtelevalla menestyksellä, ja tarraa siihen käskysanalla PIDÄ. Tänään Pikkumusta meni heitetyn kapulan luokse, otti siitä hyvän otteen ja kipitti vähän matkaa luokseni kunnes palkkasin sen jo siitä hyvästä. Ja kui mahtava vire tekemiseen. Kiitos ja ylistys, naksutin.

Carameliton pentusuunnitelmiin voin varovaisesti vihjaista tulleen mahdollista edistystä; meillä on yksi potentiaalinen urosehdokas! Vaan enempää en vielä tässä vaiheessa paljastele, koska olen taikauskoinen.

Vaan nyt meidän täytyykin...

... jo ehtiä seuraavaan asiaan; Supernaturalin kimppuun!

Sekarotuisen koiran arvo

Lueskelin jälleen facebookin surullisen kuuluisia koirayhteisöjä, joihin toisinaan itsekin jotakin kirjoittelen. Tällä erää silmäni osuivat keskustelunaiheeseen jossa mietittiin, kuka ostaisi sekarotuisen koiran ja millä hinnalla. Vastauksia tähän keskusteluun tulvi melkein 250. Osa kirjoitti, ettei maksaisi seropista senttiäkään, ja muilla kipuraja heilui 50e - 600e välillä.

". . . rotukoirien pentujen pelkkä rekisteröinti maksaa jo kivasti.. rotukoirilta myös vaaditaan erilaisia terveystuloksia,jotka nekin maksavat esim.kuvaukset,jotka pitää vielä erikseen laittaa skl:lle lausuttaviksi ja sitten maksetaan sinnekin vielä vähän lisää..."

Ylempään kommentoiden, rekisteröintimaksut eivät montaa kymmentä euroa tee per pentu, SKL:n 
sivuilta luntattuna. Ja terveystuloksia voi (pitäisi) vaatia myös sekarotuisen pentueen vanhemmilta,
mikäli pentueen syntyminen on mitenkään päin tarkoituksellista. 

On käsittämätöntä, että joku luulee löytävänsä vielä tänä päivänä satkulla tai parilla hyvistä lähtökohdista olevan sekarotuisen pennun itselleen, kun mitä ihmeellisimpienkin pentujen hinnat kiikkuvat herkästi jo 200 - 300 euron kieppeillä. Mielestäni on täysin oikeutettua, että mikäli sekarotuisen pentueen taustalla on jotakin rationaalista tekoa, on siitä ihan oikein pyytää ilman tehtailusyytöksiä vähän reilummin. Jos pennunostajalla on saatavilla tietoa seropipentunsa suvusta ja vanhemmista, se on jo jotakin. Jos pennun vanhempien terveydestä ja luonteesta on kattavasti tietoa, niin vielä parempi. Saatika, jos pentu on yhdistelmänä jotakin muuta kuin sisältää rotua x ja y ja muut 5 rotua eivät ole tiedossa.

Hintahan puhututtaa aina. Ihan jo siitä syystä että toisilta löytyy enemmän mitä laittaa koiraan ja toisilta sitten vähän vähemmän, ja lukuisat muut syyt vaikuttavat siihen, mitä kukin koirasta viitsii maksaa. Jos heitän tähän keskustelunaiheeseen oman kantani, niin koiran kuin koiran voisin hankkia korkeintaan 600 eurolla. Ja voisin maksaa erittäin hyvästä sekarotuisesta yhdistelmästäkin sen 600e, mutta siihen hintaan vaatimuksia on jo todella paljon.

". . . jos seropi yhdistelmässä olisi vanhemmat kuvattu ja pennut menisi FIX-rekisteriin,voisin harkita maksavani pennusta vähän enemmän kuin sen 200e."

Videosta voimme havaita neljää eri rotua sisältävien sekarotuisten 

koirien ilmentävän armotonta saalisviettiään viattomaan sorsaeläimeen. Lienee

mahdollista, että shetlanninpuolikkuudella on osansa vietin ilmenemiseen. 

Koiran sisältämien rotujen määrä ei niinkään kerro seropin arvosta, vaan rotujen samankaltaisuus ja yhteensopivuus keskenään kertoo mielestäni paljon enemmän. Jos koirassa on neljää eri viettistä rotua versus neljää samantyyppistä rotua, on sillä merkitystä mm. koiran koulutettavuuden kannalta sekä sen kannalta, mitä koirasta voi odottaa kasvavan. Seropin sisältämien rotujen sekä yksilöiden terveys ja sukurasitteet taas antavat omat muuttuvat tekijänsä soppaan.

Jos heitän tämän kärkkään tekstin sekaan vähän huumoria, niin ainakin koirapuistoissa toivoisi välillä ettei tarvisisi luetella koiriensa neljää eri rotua kovin moneen kertaan... ja siksi kerronkin usein, että "nämä sisältävät suurimmaksi osin shelttiä ja bortsua" *virnistys*.

Mitä sinä olet mieltä sekarotuisten ja rotukoirien hinnoittelusta tänä päivänä?

Tapahtuipa mitä vaan, päivä kulkee kerrallaan

Pahoittelen taukoa, syytän oparia. Mutta nyt, puolentoista vuoden jälkeen se on viimein palautettu, lopullisesti. Nyt on siis hieman enemmän vapaa-aikaa. Saa miettiä, mitä ylimääräistä tekisi kun tulee töistä. Voi jopa kattoa hetken aikaa tölsää, muokata kuvia, lukea lehteä, kirjoittaa blogia... tää on vapautta.

Hain Peten Koiratarvikkeelta tilaamani paketin. Paketista paljastui mm. alennusnameja, Hau-Hau Championin kananugetteja. Kuivattu HHC:n kana on likkojen one and only suosikki. Tilasin samalla halvennuksessa olleen naksuttimen, jos ja kun entinen joskus räjähtää. Harmi että lähettivät just vihreen, ku neljästä pääväristä inhoon vihreetä ihan eniten. Mutta voihan sen maalata punaseks, tai vaikka pinkiks? Tilasin myös kaksi ledvalopantaa, jotka ladataan USB-piuhalla. Pannat oli helppo saksia sopivaan kokoon, ja se onkin unisize-pannoissa tarkoituksena. Ne ois menny vaikka meijä hevoselle ku olivat niin luvattoman suuret ennen saksimista. Ensimmäisen pimeän syysyössä suoritetun testin jälkeen olen aika lumottu. Jos nuo pannat kestävät edes pari talvea, niin olen erittäin tyytyväinen ostopäätökseen. Pannoissa on kolme erilaista asetusta; nopea välke, hidas välke ja stillvalot. Ja on muuten kirkkaat! Nymmeijät nähää iha taatusti.

Kips kaps alotti juoksut yks kaks ja luonnekuvaus peruuntui. Se siirtyy siis Kipankin osalta kevääseen, jolloin testaan molemmat koirat. Testaan ne kuitenkin eri päivinä, koska toinen ei voi odottaa autossa, sillä se voi vaikuttaa toisen koiran testitulokseen. Juoksujen alusta täytyy olla kulunut 4kk, tai testin tulos voi myös vääristyä. Siispä joskus helmi-toukokuussa olisi vasta luonnekuvaukset edessä. Tympii kyllä. Olis ollu kiintoisaa tietää tulokset jo nyt. Silmäjoukkotarkeistakaan oo mitään kuulunut, vaikka ilmoitin sinne yhteystietoni viikkoja sitten. Hierontaankin pitäisi varata aika. Pitäs pitäs.

Yks monista syksyn ihanista puolista on hirvenmehtuuaika. Isukki soitti ja kysyi, tarviinko koirille lihaa. Olivat saaneet kaadon. Ja eipä tämä opiskelija laittanu hanttiin ku kerran saa ilmasia hirven luita ja lihoja koirille. Likat ei ookkaa saanu maistella hirveä pitkään aikaan. Muutakin ihmeellistä on tiedossa, sillä lähden häihin ensi viikonloppuna, ja koirille ei ole muuta hoitopaikkaa kuin viedä ne tuttuun koirahoitolaan. Roudattiin koiraa hoitoon ko. paikkaan aina ku käytiin kultaisina perheaikoina lomareissuilla. Sanin aikaan ei meijän koirat siellä kuitenkaan oo ollu hoidossa, joten nyt onkin jännät paikat ku samaan isoon hoitolahäkkiin laitetaan Sani ja kaks pentuansa. Toivottavasti viihtyvät. Voi olla että yks omistajaansa voimakkaasti kiintynyt merle-eläin hieman kaipailee äiskäänsä... Ensi viikollakin on jännää tiedossa, sillä kämppikseni porokoira Unna tulee asumaan kämppään kokonaiseksi viikoksi. Likat on tuntenu toisesa siitä saakka ku Unna oli luovutusikäinen, vaan saattaapa muutama ärähdys silti kuulua ku Unnis astelee likkojen reviirille.

Syksyn harrastusrintamalta kuuluu vaan huonoja uutisia - agilityä ei pääse treenaamaan edes itsenäisesti, koska emme treenaa samaan aikaan jossakin ryhmässä. Ilmoittaudun siis joku päivä jonkin sortin puuharyhmään, minkä sisällöstä minulla ei ole vielä mitään tietoa. Vaan tyhjää parempi kai sekin, vaikka ei oikein aja tavoitteitamme eteenpäin. Kunhan nyt saadaan jotakin kivaa puuhastella vielä tänä syksynä.

Käytiin eilen Niemessä ottamassa kuvia, ku se vaan on niin inspaava paikka napsia fotoja. Voi sitä riemua ku päästin likat hetkeks riehumaan keskenään irti. Tympeetä ku pitäny niin monta viikkoa lenkittää vaan hihnalenkkejä eikä oikein oo mitään harrastuskuvioita tässä nyt ollu. Ainahan voisi tottistella, tehdä jälkeä ja sen sellasia mutta yksinkertasesti ei oo riittäny aika eikä jaksaminen ku ollu samaan aikaan harjoittelu ja opinnäytetyön tekeminen. Harkka päättyy viikon kuluttua, joten jospa sitten päästäs paremmin kiinni arkeen.