13.6.2015

Kadonneet


Status kadonnut, arvo pitkälle toista sataa euroa. Ei sentään sekarotuinen koira vaikka monen mielestä niiden arvo ei juuri toista sataa pidemmälle yllä. Nyt oli kyse jostain aivan muusta, jota etsittiin metsästä yhteensä 7 pitkää tuntia.

Yövuorojen jälkeinen kakkosvapaa, eiköhä lauma männä mökille, päätti syrjäseudun vapautta kaipaava laumanjohtaja.

Hyvä idea äiskä, voitais samalla testata uudenkarheita typeriä kameravaljaita, vastasivat desperaadot paimenet

Only hate me cuz m fabulouz
Mene minne vaan, mä nappaan kii hännänpääst' me yhdes liidetään vaan

Ja niin lauma vietti kivat mökkivapaat makeissa säissä, kaikesta siitä kiireettömyydestä nautiskellen. He suuntasivat matkansa seuraavana aurinkoisena aamuna hyvillä mielin punkkiparatiisiin läheisen kammottavan autiotalon tietämille, sillä olihan koirat myrkytetty Exspotilla 18 tuntia sitten. Maailman pöljimpien paimenkoirien piti kuitenkin pysytellä vielä 6 tuntia pois vedestä, jotta punkkiaine ei menettäisi luvattua tehoansa.

Teinimutanttininja-auroora
Kamera matkusti ensin Caran, sitten Roon selässä. Oli pienen mustan vuoro. Typerä laumanjohto naureskeli mielessään, kuinka hupsulta kuvausvuorossa ollut pieni musta näytti kameravaljaidensa kanssa. Se näytti aivan CIA:n agentilta, joka oli ottanut vettä vahvempaa pujotellessaan hiekkatietä puolelta toiselle. Pienet koirat eivät siedä että niille nauretaan. Pienet koirat kostavat. Typerämpi laumanjohto kyykistyy kesken lenkin makroilemaan pörriäistä noin puoleksi minuutiksi. Eikä laumanjohto edes oikeasti perusta makrokuvaamisesta, se on jo niin nähtyä. Puolen kirotun minuutin jälkeen pieni musta CIA:n agenttikoira palaa suupielet paimenmaisen ilkikurisesti hymyssä, ilman valjaita. Ilman valjaita? Ilman valjaita?! Hampouse, missä ovat kameravaljaat. Missä ovat ne uuden uutukaiset kameravaljaat jotka teille ostin vain itseäni ajatellen.

GoPro, uusi iso muistikortti ja vastahankkimani GoPro Fetch - koiran kameravaljaat. Miten tämä epäonninen tilanne saattoikaan tapahtua?

Välittömästi laumanjohto pysähtyi aloilleen, katseli hetken ympärilleen ja etsi katseellaan mustia valjaita, jotka olivat kyllin suuria havaittavaksi maastosta suhteellisen helposti. Minuuttien kuluessa ja lähialueella pyöriessä laumanjohdon paniikki kasvoi jokaista valjaiden katoamisesta kulunutta minuuttia kohden. Eikä valjaita näkynyt missään.

Mitä jos vois ajatella laatikon ulkopuolen, mitä siellä onkaan?
Olen kiristänyt vyöni, niille ei mikään riitä.
Tästä käynnistyi valtava etsintäoperaatio. Ensimmäisen tunnin ajan laumanjohto pinnisti muistiaan, kiersi metsää epäloogisesti edestakaisin ja yritti muistaa tapahtumien kulun sen puolen minuutin aikana, kun valjaat katosivat. Laumanjohto oli varma, että koirien kaartaessa metsästä 50m aikaisemmin valjaat olivat vielä pikkumustan selässä. Sen jälkeen koko lauma oli kulkenut suoraan eteenpäin ilman että laumalaiset olivat välillä hypelleet metsässä. Vai entäs jos sittenkin... Tämän jälkeen laumanjohto oli vielä varmasti koskettanut kameraa valjaissa juuri tässä kohdassa, jotta pikkumusta ottaisi itse ajastimen ajan loppuun kuluttua kuvia lenkiltä. Vai oliko se vähän aiemmin tästä mutkasta... Epävarmuus kasvoi kasvamistaan. Kuinka luojattoman suuri mahdollinen katoamisalue todellisuudessa oli? Entä jos laumanjohto muistikin aivan väärin? Laumanjohto hälytti mökkiseuraksi ja samalla valjaiden etsintäapuun ihmistoverinsa. Yhdessä he etsivät iltaan saakka valjaita kahden tunnin verran, metsäpalsta metsäpalstalta, edestakaisin kulkien systemaattisesti tien kummaltakin puolelta, tuloksetta.

Lauma poistuu autiotalolta ilman valjaita.
Seuraavana aamuna laumanjohto oli jälleen yksin ilman ihmistoveria, ja hän käytti kaksi tuntia kameravaljaita etsien heti kun aamu valkeni, jälleen tuloksetta. Tässä vaiheessa hän oli kiertänyt arvioidun katoamiaslueen jo toiseen otteeseen systemaattisesti lävitse ja alkoi jo epäillä suuren linnun vieneen kiiltävät valjaat jonnekin. Nyt paikalle etsintäapuun tarjoutui ystävällinen kyläläinen metallinpaljastimensa kanssa. Laumanjohto ja kyläläinen kulkivat sitä puolta tiestä, jonne he uskoivat valjaiden kadonneen. Ei mennyt kuin puolitoista tuntia, ja valjaat nököttivät tiheän risukon pohjalla, aivan näkösällä, siinä laumanjohdon silmien alla. Laumanjohto huusi hurjaan ääneen että ne löytyivät, ja vieläpä täysin ehyinä.

Ne kirotut...
... kukkamakrot.
Asiaa vaikeutti se, että alue oli jo pahoin aluskasvillisuuden peitossa, koira oli saattanut pyrähtää puolen minuutin aikana suhteellisen kauaksikin valjaiden kanssa, ja toinen puoli tiestä oli todella vaikeakulkuisen risukon peittämä. Laumanjohto arveli alusta saakka, että valjaat olisivat jääneet oksanhankaan kiinni, ja että ne olisivat tässä vaikeakulkuisessa risukossa. Sieltä hän etsikin valjaita kaikkein eniten, onneksi. Valjaat eivät voi lähteä koiran päältä erittäin joustavien, napakoiden kolmipisteremmien takia mitenkään muuten kuin joko graavisti katkeamalla tai jäämällä oksaan kiinni niin että koira joutuu peruuttamaan itsensä pois valjaista. Laumanjohto muisteli että GoPro oli jäänyt videoimaan katoamishetkellä, mutta se olikin jäänyt vain ottamaan ajastinkuvia. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka valjaat tippuvat koiran päältä ja jäävät nököttämään pusikkoon. Vaan loppu hyvin kaikki hyvin, voimme jatkaa videoimista koiran näkökantista jatkossakin.

GoPro Fetch plussat ja miinukset

+ tyylikäs ulkonäkö
+ hinta etenkin käytettynä
+ kestävän oloiset, muoviosa kestää myös iskuja
+ neopreeni on miellyttävä materiaali koiraa vasten
+ kiinnitys on napakka ja kolmipisteinen, joskin ei täysin varma
+ joustavuus, saa säädettyä helposti pienelle ja suurelle koiralle sopivaksi
- saatavuus
- suosittelen kiinnittämään värikästä nauhaa tai teippiä valjaisiin jotta löytyvät helpommin pudottuaan
- pyörivät koiran päällä herkästi vinoon jos eivät ole todella napakasti kiinni

Tässä vielä testivideoita kameravaljailla kuvattuna...

... ja tässä varsinainen ruoho-oksennus eli varsin vehreitä mökkikuvia.

1.6.2015

Harrastusten kesä


Katohha ku taas parhauskoirat kuvassa

Seuraa nopea harrastuskooste. Alotellaan torstaista eli aksatreeneistä 21.5. Caran kanssa. Muistelen että tehtiin kisanomaista parinkymmenen esteen rataa, tais olla Suomalaista tällä kertaa ellen pahasti valehtele. Tai, me nyt ei tehty kisanomaisesti koska palkkasin koiraa meille vaikeista kohdista jotka onnistuivat. Radalle mentiin kuitenkin vihellyksestä ja radalla oli kaksi henkilöä kuin kisoissa tuomarina varmistamassa että koira osuu kontaktille, joten tulipa tällastaki harjoteltua. Eikä vaikuttanu koiraan mitenkään että radalla oli treeneissä ylimääräisiä henkilöitä häiriönä.

Kommentteina kirjasin jo tuolloin ylös että nollia meille kyllä tulee koska olen huolellinen ohjaamaan, mutta nyt vain pitäisi alkaa käyttää niitä ketteriä jalkoja jotta saadaan myös nopeutta. Nyt on kyse enää ihmisruhon ylimmästä kerroksesta - notta tuota liiat varmistelut sikseen ja luottoa vähä siihe koiraan. Siskosieni Hollolasta oli kuvaamassa nämä treenit pitkästä aikaa, koska oltiin menossa suoraan aksatreeneistä mökille. Vein treeneihin tietysti LUVAtut CARAMELlit sen kunniaks ku olimme sentään saaneet kisauramme ensimmäiset LUVAt ikinä. Jatkossa karkkia pöytään ilmestyy vasta luokkanousuijen kunniaksi meijän osalta.


Niin kuin aikaisemmin sanoin, treenaamme edelleen medikorkeuksilla.
... Cara oikeesti.
Heleppoo ku heinänteko.
Oh, arvatkaas. Veliseni tekee meille ihan oikeet kepit, tai lähinnä keppialustan. Oon talvesta saakka pohtinu kui saan harjoteltua keppejä täällä taajamassa, ku maahan tai hiekkakentälle ei oikein voi tökkiä keppejä pystyyn. Piirtelin piirroksia, millaset kepit ois nastat, ja veli soveltaa niistä ja nikkaroi meille keppilöiset. Ne tulee kuulema olemaan 4-osaiset eli 3 kepin sarjoissa, koska muuten ne ei mahdu autoon. Eli voidaan kätevästi harjotella 3, 6, 9 tai 12 kepin sarjoja.

Keppien osalta meinasin hioa aivan uuden sotasuunnitelman tälle keväälle. Jos saatais kepit vaikka lopullisesti kisakuntoon tänä kesänä tai viimeistään syksyksi. Tuumastelin kirjoittaa erillisen postauksen keppien sotasuunnitelmasta, mutta alustavasti ajattelin opettaa likoille keppejä hyvin lyhyinä toistoina muutaman kerran viikossa. Tekniikkana todennäköisesti takaperinketjutus tai 2x2. Kuja- ja vinokeppejäkin harkitsin mutten koe niitä ehkä niin omakseni että lähtisin niitä kokeilemaan.

Joku jo ennätti kysymään että millon mennään seuraaviin virallisiin. No, tuomarin perusteella meille ei ois koko kesänä tulossa sopivia kisoja. Kattelen seukit kaks kisaa herkästi mediks mittaavien tuomarien perusteella. Voi ku vois vaan jo kattella lähiseudun kisoja eikä tarviis kyttäillä mtn sopivaa tuomaria. Mut minkäs teet. Niin kauan ku on pieniki mahis saada Carasta medi...

Äiskän muuveista päätellen, nyt tais mennä kepakot uusiks...
Mietin tässä sitäkin että kuinka tauotan agilityn kun olen nyt asettunut asumaan mukavasti tänne Kuopioon ja ois mahis treenata ja kisata periaatteessa koko vuosi. Ettei vain käy niin että ravataan treeneissä ja kisoissa täys vuosi ihan huomaamatta. Kuinka te muut ootte tauottaneet agilityvuotenne? Kuinka pitkä agilitytauko on riittävä useimmille koirille? Saako tauolla treenata ollenkaan?

Jos me treenattais esimerkiksi kevät-syksy ja kisataan samaan aikaan aina kun kisoja sopivasti nurkilla on, niin oisko talven aikana sitten jo viisasta taukoilla joku kuukausi. Ja mitä se tauko sitte tarkottaa, ei yhtikäs mitään agilityyn liittyvää kuukauteenko. Meillä kyllä tulee taukoja juoksujen takia ja muun elämän takia, vasta oli melkein kuukauden aksaton tauko. Entäs, koostuuko osa vuodesta ns. kuntokaudesta ja osa jostain ihan muusta. Ei kai me voida paahtaa aivan samalla tavalla koko vuotta vaikka lepokausi pidettäisikin. Miulle ihan vieras aihe, auttakkee.

Tuu ite pujottelemaan ni veät salee tuplasti hitaammin.
Puuhastelijat
Sunnuntai 24.5. puuhistreenit. Saavuin paikalle ainoana reipsuna treenaajana reppu tanassa. Eipä siinä, tänne on tultu treenaamaan, päätin ja laitoin likat tolppaan kiinni ja tein pikaisen treenisuunnitelman - vähän puomin pysäytyskontakteja ja loppuaika tottista. Kips ei tykännyt yhtään olla sivussa vaan sillä oli karmee palo päästä tekemään mikä ilmeni rasittavana haukkumisena sivussa aina kun Cara pääs kentälle. Jos Hampuusilla ois tollane palo tokokisoissa niin ois äkkiä ykköstulokset kasassa. Harmi vaan että tosi iso osa koiraharrastamista on just se vireen ja motivaation hallinta ja oikean fiiliksen saaminen aikaan koiralle myös siellä kisoissa. Sekin vaatii taitoa ja miulla ei vielä oo siihen riittävästi taitoa. Osaan kyllä treeneissä virittää koiran sopivalle vireelle useimmiten jos vain maltan, mutta kisoissa sama ei aina onnaa koska oon ite kisoissa niin erilainen ja koirathan het aistii sen. Noh, kokemuksen kautta.

Pientä sunnuntaista kontaktitreeniä.

Viimeisimmät agitreenit 28.5. olivat vuorostaan Kiksun treenit. Ensinnäkin, ei hemmetti kuin kuuma on auringos paistunu agihalli. Medit treenas ekana, joten Kips ainokaisena alotti. Eka käynti radalla oli aika surkuhupaisaa katteltavaa. Tuskin yksikään esteväli onnas, koska mä en suoraan sanottuna ohjannut koiraa ollenkaan. Ja Kiksuhan ei anna mitään ilmaseks. Jos en ohjaa, on turha oottaa että koirakaan tekis yhtään mitään. Seuraavan radan vedin kuin huomaamattani kisanomaisesti. Seukil ratakerral olin jo vähä virittyny ite erilaiseen tunnelmaan ja mehän tehtiin nollarata. Tuskin ois kukaan uskonu aiemman näytöksen perusteella, voi hyväne aika.

Puomi-kontaktierottelua rata sisälsi jopa 3 kertaa, ja joka kerta Kips ohjautui oikein. Kepit kertaalleen - hyvät kepit. Jes, hyvä pikkumusta. Saatiin palautetta että tulevaisuudessa kolmosissa meidän ehkä pitäis käyttää juoksukontakteja. Jep, olin näitä jo iteki pyöritellyt päässäni jonkun aikaa. Juoksukontaktit vaan vois sopia meille paremmin. Pitää alkaa ottaa enemmän selvää niistä nyt. Ja kirjoittaa niistä myös erillinen postaus.

Ai meeksää sinne. No mä mee tänne nähää maalis.
Lähetääs tästä, oks täs hyvä.

Koopu vasemman puoleisessa kuvassa jokseenkin shelttimäinen, töppö.
Palkkasin ulkoputkeen lähetyksen onnistumisesta. Se on meille vaikeaa.
Ja seuraavana radan haastavin osuus jossa tosiaan sai juosta.....
Ei näköjään haukku kuulu, ku tuo seikkailee edelleen tuossa minu tiellä...
MMOOOI mää oon jo tässä mitäs sä siinä teet eiksun pitäny olla jo toisella puolella äiskä mitä??!
Armoton kiire persjättelemmään ku koira oli liia nopee. Enkä kerenny ennen ku tuhannen toiston
jälestä. Vaan kerkesinpä silti!
Äiskä ei jumaleissön sä oot vaan niin tiellä, mitä sä torvi VIELÄ teet siinä??
Asuukohan agilitykentällä oravia?
Äiskä mikset sä kuule kun mää huuuudan sua?
HHA! Todistusaineistoa. Vielä minäkin palaan toisinaan vanhoihin virheisiin eli kumarteluun. 
Kun oli niin muka haastava ohjauskuvio.
Soli siinä...
... nolla, taas!
Hetipianmullesuperpalkka.
Hönppä.

Ja vielä jokunen aksaotos nyt kun näitä kerrankin on ja jos näistä joku tykkee. 

Kerrankin rintamasuunta kuosissa.
Alkaa näillä ilmoilla jo tarvita viilennystä treeneihin. Hallissa on kesäaikaan lämpimämpi kuin ulkona. Lisäks tajusin että jos meinasin kesäaikaankin kuljettaa kahta koiraa mukana treeneissä, joudun viilentämään myös autossa (joskin varjossa toivottavasti) odottavaa koiraa. Auton ulkopuolelle koiraa ei oikein saa koska autossa ei ole vetokoukkua ja hallissa on yhtä lailla lämmin odottaa kuin ulkona autossa.

Onpa ne muutkin nassukat aksannu. Kasvattini B' Coral eli Jemma nimittäin täräytti voittaa seuransa agilitymestaruuden ensimmäisen osakilpailun. Tässähän ihan ylpistyy. Tosi hienoa työtä on omistajansa tehnyt Jemman kanssa.
Jemmukka on mestari! Video lisätty Jemmun omistajan luvalla.

SIISPÄ KARKKIA KAIKILLE.