Valmentautumassa

Tämän vuoden ensimmäinen valmennus käytiin 3.2. Koirametkassa T. Vitikaisen opissa. Monta asiaahan sieltä jäi taas käteen, kuten in-in meille uutena, joskin jo agilitymaailmassa vanhana juttuna. Tässä linkin takana muutama videopätkä valmennuksesta. Cican suorituksia en tajunnut pyytää videolle, ja just sillon se teki tietysti tosi hyviä suorituksia. No, ehkä ens kerralla sitten.

Käytännössä olen toteuttanut in-in:iä koirilleni huomaamattani jo aikaisemmin avaamalla koiranpuoleisen käden, ts. siirtämällä tämän avonaisena "kohti selkää", kun olen halunnut koirien hyppäävän minun puoleltani (esim. välistävedot). Teknisesti porukkaa näyttää ohjaavan tätä in-in juttua varsin vaihtelevasti, osa kahdella kädellä ja osa yhdellä kädellä. Periaatteessa koiralle opetetaan, että se hyppää hypyn takaakiertona ohjaajan puolelta.

In-in voisi auttaa Meliä, jolle sivuttaishypyt ovat vaikeita luettavia. Se ohittaa ne herkästi, kuten valmennuksessakin kävi. Toki takaakiertoa pitäisi vahvistaa, koska valmennuksessa se kyllä kiersi siivekkeen taakse, mutta jätti riman ylittämättä. Voi olla että sille tulee kiire ohjaajan perään, jolloin se jättää riman ylittämättä noissa tilanteissa.

Putki-kontaktierotteluja täytyisi vahvistaa toimimaan paremmin sanallisin käskyin. Nyt koirat menevät sen esteen, josta ne viimeksi ovat saaneet palkan. Kisoissa nämä erottelut aiheuttavat päänvaivaa, sillä tiedän että ellen kikkaile hulluna ohjauksen suhteen tai tee kompromisseja, on vain tuurista kiinni kumman esteen koirat valitsevat. Yleensä se on kontakti.

Puomilla molemmat stoppailivat todella hyvin 2o2o, vaikka vire oli aika korkealla. Edistystä siis tällä saralla, sillä puomi onnistui hyvin myös viikkotreeneissä. Olen vapauttanut koirat puomilta nopeasti tule-käskyllä, ja sanonut välittömästi JES ja palkannut ne onnistumisista. Ne stoppaavat toisinaan hyvästäkin vauhdista. Tytöt ovat kyllä viimeiset agilitykoirani, joille tulen opettamaan pysäytyskontaktit, niin vallalla ovat juoksarit tätä nykyä ja eihän tuo ihme. Kriteeri on koiralle paljon selkeämpi ja koiran ei tarvitse hidastella stopatakseen alastulolla.

Targetpalkkaukseen palaaminen näyttää hyvältä. Koirat keskittyvät tekemään ihan hyvin, vaikka targetkippo odottelisi sivussa tai ilmestyisi toisinaan "tyhjästä" radalle. Vielä ne hieman komentelevat tai käyvät kurkkimassa kippoa varkain, mutta tämä nyt vain ottaa hetken aikaa että rutinoidumme tähän palkkauskeinoon. Olen nyt syöttänyt koirille sitä oppia, että kun huudan JES, ne saavat juosta täysillä palkkatargetille. Target on korkea metallikippo, jossa ei ole namia valmiina jos treenaan yksin. Avustajan kanssa tämä on helpompaa kun ei tarvitse itse kiirehtiä tuhatta ja sataa heittämään namia kippoon.

Siirryimme joskus aikaisemmin pois tästä targetpalkasta, koska koirat, varsinkin Mel, eivät pystyneet keskittymään tehtävään kun kippo odotteli sivussa. Se miksi siirryimme takaisin targetiin nyt, on se että koirat eivät näe minua namikoneena ja täten ne irtoavat minusta paremmin ja se että saan palkattua koirat vauhdista enkä vauhdin hidastumisesta. Katsotaan, mihin tämä targetpalkkaus lopulta johtaa!

Muita huomioitakin voisi yleisellä tasolla kirjoitella itselle muistiin. Plussaa täytyy antaa itselleen siitä, että nykyään palkkaan koiran myös ei-aivan-täydellisistä suorituksista esim. kepeillä, jos koira haki hienosti vaikean keppien aloituksen sössien loput. Oma eteneminen radalla on nopeutunut, joten koiratkin ovat nopeampia. Toki tässä on edelleen kehittämistä monessa tilanteessa. Jään suotta odottelemaan. 

Cara oppi yllättävän nopeasti maxikorkeuksiin, suurempi kynnys taisi olla omistajalla hyppyyttää maxiesteitä, joista edelleen varsinkin rengas ja muuri hirvittää. Alkuun takaakierrot eivät onnistuneet oikein ollenkaan ja koira pudotteli rimoja epätavallisen paljon (medeissä ei tiputtanut about IKINÄ). Koirien keppien aloitukset ovat menneet parempaan suuntaan, varsinkin nyt kun ohjaan ne kauempaa aloittamaan kepakot itsenäisesti (ja nimenomaan vaadin itsenäisyyttä näissä). Kontaktit taas... hmps. No puomi ja A kisatilanteessa on edelleen haaste. Keinullakaan ei kestä vedättää. 

Jos alan miettiä, niin aika harva virhe radoillamme johtuu ohjaamisesta. Kyse on lähes aina koirien esteosaamisesta (lähinnä siis kepit ja kontaktit). Toki hypyillä korostuu ohjaus tai ohjaamattomuus, ja jos virhe tulee hypyllä niin se on kyllä käytännössä aina minun virhe. Se tuntuu tuo esteosaaminen nyt olevan kaiken A ja O. Jos koira osaa esteet itsenäisesti, korkeassa kisavireessä ja ohjaajan liikkumisesta ja sijoittumisesta riippumatta, niin ollaan kyllä ihan hiton pitkällä agilityssä. Sitten ei jääkään kuin ohjaajan tehtäväksi näyttää koiralle ajoissa seuraavat esteet ja käyttää sopivia ohjaustekniikoita.