3.5.2014

Kuurnaajat

Se puistoilukerta, josta aiemmin lupasin kuvapostata. Ei tullut kurakuvia tänä keväänä, koska oravan ja harakan matsi kiinnosti enemmän ku kuravesi. Vaan toivottavasti näistäkin kuvista irtoaa pari hymyä.

Täpäääkkä.
Jos katse voisi tiputtaa sen luokseni. Niin minä katsoisin varmasti.
Teekannu.
Aimma Suppamodeel.
PiPi.
I need somebody who can make me feel allright - could it be you, squirreloo?
I see squirrel!
I see it too!
Oon kuiteski pätevä.
Äpärä.
Suu ammolleen siskosein! Se luovuttaa ihan kohta!
Annas ku pikkusisko hoitaa. Nää on nää oravajutut minu alaa.
Jos kaadan tän kuusen ni saan sen ennen Carambolaa...
... tuskin kaadat ku pidän vastaan.
This is our fairytale.
Riemukas kaskas.
Magentapelleh.
Hittivvitti, harakkahan on voitolla!
Niskat viäränä.

27.4.2014

Korkealiitoa


Pakko tulla kertomaan, kuinka hyviä agilitytreenejä ollaan tehty viime viikkoina. En ole enää jaksanut aikapäiviin päivitellä jokaisesta treenikerrastamme, koska postauksia pelkistä treeneistä tulisi vähintään kaks viikossa.

Miksi noinkin ihmismäinen kuva koiraeläinten blogissa, niin siksi että mojovan mustelman syynä oli hieman innokkaasti palkkautuva muikea paimen. Tähän kuvaan liittyy muutakin jännää. 
Huomaan nimittäin, että omassa päässäni on naksahtanut jotakin. Ennen olisin saattanut suutahtaa koiralle, kun se vahingossakaan olisi kalauttanut hampaansa kätöseeni moisella seuraamuksella. Vaan ohitin tilanteen nyt hymy pyllyssä. Mikään ei vie meijän treeneis-on-nastaa -fiilistämme. Olen tietoisesti ottanut treeneihin vähemmän tiukkiksen asenteen - ei sillä että olisin mitenkään epätarkempi pieniäkään teknisiä yksityiskohtia kohtaan radalla, vaan että meidän treeneissämme on nyt tavoitteena pitää hauskaa.

Niimpä minulla on hauskempaa ja koirilla vielä hauskempaa. Pitäis saada joskus nuo hirviötiivistelmät luennoista tänne purettua syvällisemmin auki - ne ovat olleet kirjoitettuna jo pitkän aikaa, mutta niitä pitää vielä makustella ja aukoa lisää ennen kuin julkaisen ne. Seuraavaksi vähän viimeisimmistä agitreeneistämme.



Caran keskiviikkotreenit sujuivat viime kerralla (viikko sitten) ennätyshyvin. Koira palkkautui lelulla paremmin kuin koskaan, ja sain sen pysymään hirmu hyvässä viretilassa, "palossa", koko treenin ajan. Päätimme treenit ennen kuin tämä palo alkoi hiipumaan, jotta koiralle jäisi tuonne-tahdon-uudestaan -fiilis seuraavia treenejä varten. Keppitreeniä tehtiin myös, ja nopeus tuplaantui kun sain ohjeistuksen kuinka palkata kepeillä paremmin.

Caralla seuraavana teemana ajalle X irtoaminen, nopeuden lisääminen ja erilaisia keppikulmia sekä varmuutta itse keppien suorittamiseen.

Cican keskiviikkotreenit olivat tällä viikolla. Kips oli vähän hitaanpuoleinen, mutta vauhti kasvoi treenien loppua kohden. Saatiin vinkki siihen, miten Kiksun A-esteen alastuloon saisi lisää nopeutta. Minun tulee ite himmata A:n nousun kohdalla ja kiihdyttää alastulolla, ja nakata palkka A:n alastulon kohdalle. Kips hidastelee paljon A:n alastulolla, koska olen natseillut 2o2o:n kanssa. A-esteeltä Kips yleensä lähinnä liukuu tassut pidottomana alas ja kontakti unohtuu siinä samassa. Vissiin liian vähän vauhtia > koira jarruttelee kauheena alastulolla tai mitä lie. Anycase, siinä menetetään monen monta sekuntia kun joudun houkuttelemaan koiraa alas A:lta. Keppitreeniä tehtiin paljon.

Cicalle seuraavana teemana ajalle X keppikulmat, varmuus keppien suorittamiseen, oikean keppivälin ottaminen, takaaleikkaukset putkelle teknisesti haltuun, varmuutta 2o2o, sekä lelupalkkauksen opettelu agitreeneissä.

Eiliset eli torstain treenit olivat toiseksi viimeiset KSTK:lla tältä keväältä. Näistäkin treeneistä jäi oikein hyvä mieli, mm. Cara haki kepeille aika haastavasta kulmasta vieläpä minun edelläni aavistuksen edeten, ja kepit se suoritti ennennäkemättömän nopeasti ja virheittä! "Äiskä ala tulla nii tehään nää kepit alta pois, mää näytän miten nää tehään hienosti."

KSTK:n viimeiset ohjatut olivat tänään. Koirat olivat jo päivällä käydyistä mätsäreistä arvatenkin vaikeita motivoitavia, mutta saatiin me tehtyä iha hyviä ratoja pikkuvirheillä. Hyvillä mielin saatiin KSTK:n ohjatut päätökseen. Tulemme vielä treenaamaan itsenäisesti toukokuun ajan KSTK:lla, kun on edullisin vaihtoehto itsenäiseen treenaamiseen kahden koiran kanssa, eikä ole mitään velvollisuuksia kisatalkoista sun muista. Jos oikein olen ymmärtänyt, treenit siirtyvät pihalle, joten vihdoin ja viimein vuoden agiharrastamisen jälkeen meillä on mahdollisuus ulkoagilitykuviin!!! Olen odottanut niitä kuin kuuta nousevaa, joten tulen kyllä raahaamaan jotakuta aina kentälle mukaan kuvaamaan.

Sain loppupalautteeksi kurssista sen, että minä hifistelen radalla. Olen niin täydellisyydenhakuinen, perfektionisti joka ikisessä radan kohdassa missä vaan voi olla, että se syö meiltä nopeutta. Tämä on kuitenkin myös hyvä asia, että viitsin opettaa koirille ja itelleni agilityjutut tosi perusteellisesti ja vaadin että koirat suorittaa asiat oikein, ja vaadin sitä myös iteltäni. Ja miusta se on tärkeää kun ollaan näin alussa tätä harrastusta, että ei tehdä vain sinne päin vaan just niin kuin pitääkin. Mä oon nyt kuullut parilta kouluttajalta, että osaan kyllä ohjata (ihan hyvin), mutta nyt pitäisi kehittää sitä nopeutta ja koutsia koirille yllämainittuja teknisiä asioita kuntoon. Vaan eipä tässä lajissa koskaan täydellinen voi olla. Aina löytyy mitä opetella lisää ja missä tehdä paremmin.

Tänään käytiin tosiaan mätsäreissä, edellisiä paremmalla menestyksellä. Pienten kehän tuomari oli hyvin perusteellinen, joten kehä eteni hitaasti. Esitin molemmat koirat pöydällä ja esiintyminen oli Caran levotonta takajalkaa lukuunottamatta hyvää. Kiksu niitti menestystä upealla seisomisella ollen SIN4 peräti 13 sinisen nauhan koirasta, Caramel tippui viimeisimpien joukossa punaisten kehästä ollen PUN-.

Meinasin ensin olla menemättä koska oma aikatauluni oli tälle päivälle kiireinen, mutta just näppärästi kerettiin käydä mätsäreissä. Tälle keväälle on vielä parit mätsärit, joten BIS1-tittelin ikuinen metsästys jatkukoon... Tulospeikko jyllää vaaaan.

Allaolevista kuvista kiitos henkilölle X.



22.4.2014

Kuinka käsitellä kuva kauniiksi

Muutama vinkinpoikanen kuvien käsittelyyn. Jos joku ei vielä tiennyt, niin kuvankäsittely on ISO osa valokuvausta. Teknisesti hyvän kuvan ottaminen auttaa paljon, mutta vasta jälkikäsittelyssä tehdään ihmeitä. Vinkkini on kirjoitettu lähinnä jälkikäsittelyn näkökulmasta. En itse jaksa jälkikäsitellä joka ikistä blogiin lisäämääni kuvaa viimeisilleen, vaikka tiedän kuinka niitä voisi entisestään parantaa. Oletan, että kykenet ottamaan teknisesti hyvän kuvan, joten näillä vinkeillä voit saada kuvistasi vielä lisää irti.
1. Ole tarkkana, ettei kuva ylivalotu tai alovalotu. Jotkut kamerat varoittavat jo näytöllä, jos kuva on ylivalottunut, kuten D90. Nyttemmin on vissiin vakioitunut uusi trendi, että kuvat käsitellään niin valoisiksi kuin mahdollista, ja harmillisen usein tämä menee överiksi ja kuvat vain palavat puhki - ei niin taiteellista. Puolipilvinen sää on avainsana, tai kunnon optiikan haltijalle alkava hämärä tai katuvalaistuskin on ihanteellinen valo! Superauringossa kuvattaessa kuviin tulee hurjia varjo/valo-vaihteluita, joita ei mikään jälkikäsittele pois, ja ne näyttävät kamalilta. Nurmikot palavat ja koirat kiiltävät ku oisivat rasvattuja.

2. Unohda koko kuvan kattavat massiiviset toiminnot, kuten sävyjen muokkaaminen, ja opettele käsittelemään kuvaa alueittan lasso-työkalulla (esim. Photofiltre, Gimp jne). Jos lisäät koko kuvaan punaista sävyä, mustan koiran turkki muuttuu hetkessä rusehtavaksi, vaikka taustasta tulisikin nätimpi. Tai jos lisäät kuvaan keltaisuutta, koiran valkeat alueet kärsivät. Itse käsittelen usein taustan, tai toisinaan jopa taustan eri alueet sävyistä riippuen, erikseen. Koiran ja sen eri alueet käsittelen myös erikseen, esimerkiksi valkaisen vaaleat merkit.

3. Kontrastin käyttäminen on rakettitiedettä. Nyttemmin foorumeilla on pyörinyt jälleen uusivanha trendi, kuvien kontrastittomuus ja tietynlainen hailakkuus. Liika on liikaa kontrastissakin, mutta liian vähäinen kontrasti voi olla mautonta, kuvasta ei välttämättä saa oikein mitään irti. Taidokkaasti "hailakoidut" kuvat näyttävät tosin erittäin hyvältä.

4. Värikylläisyys, jälleen uusivanha trendi ja villitys. Kyllä, kaikki rakastamme värejä, mutta kun kuva alkaa kirkumaan niin että näyttö helisee, on aika vähentää värien käyttöä. Tähän sokaistuu.

5. Tarkkana tarkkuuden suhteen, tähänkin sokaistuu. Tarkkuus on ykkösasia valokuvissa, mutta rakeisuutta vältetään kuin ruttoa - ellei sitä tarkoituksella haeta kuvaan syystä x. Itelläni oli viime syksynä kamala kausi, kun sokaistuin kuvieni tarkkuudelle ja rakeutin kaikki kuvat yheks rajamössöks. Vasta kavereiden huolestuneet pohdinnat lähettämieni kuvien kehnosta laadusta havahduttivat takaisin tähän maailmaan.

6.  Maailma vinossa. Jos et kykene ottamaan horisontiltaan suoria kuvia, vaivaudu edes jälkikäsittelemään horisontit suoriksi. Ahtaan rajauksen kuvissa tämä voi olla haastavaa jälkikäteen, muttei mahdotonta. Ite otan toisinaan vinoja horisontteja sisältäviä kuvia, joten ei auta ku opetella pitämään kameraa paremmin kuvatessa. Asennot ovat tosin joskus niin haastavia ja kuvauskohteet eläväisiä, ettei aikaa ole kuin muutama sekunti ja tilanne on jo ohi. Akkukahva auttaa pystykuvissa, joten suosittelen sen hankkimista jos ottaa paljon pystykuvia.

7. Magentan ja cyaanin ikuinen taistelu, josta ainakin itse kärsin suuresti. Ikinä väreistä ei saa neutraaleja, vaan ne taipuvat joko pinkiksi tai vihertäväksi. En tiedä ratkaisua tähän, ellei halua kuluttaa varttia yhden kuvan sävyjen säätämiseen suunnilleen inhimillisiksi.

8. Jälkivinjetointi, tutummin reunojen tummennus. Tykkään tehdä tätä itse kuvilleni, mutta tässäkin saa pitää varansa ettei vedä överiksi.

9. Ne hihnat ja pannat, kivet, ihmiset, roskikset sun muut ikävyydet kannattaa vaivautua muokkaamaan koirakuvista pois, se kun ei nykyisillä ohjelmilla vaadi minkäänlaista taitoa. Tarkkana, ettet kloonaa niin paljoa samaa aluetta, että kuvio esim. nurmikossa toistuu!

10. Kuvien jakamisesta vielä, eli yritä karsia samanlaisia kuvia yhteen tai kahteen kappaleeseen tai yhdistä ne vaikkapa liikkuvaksi giffiksi täällä. Kukaan ei jaksa katsoa näytön täydeltä kymmentä melkein samanlaista kuvaa tessustasi tai mirristäsi. Olen itsekin kehno karsimaan, tosin petrannut siinä viimeisen vuoden aikaan, josta olenkin saanut palautetta että miksi en enää julkaise niin paljoa kuvia kuin joskus.

Haasteena kuvien käsittelyssä on se, että jokainen katselee samaa kuvaa hieman erilaiselta näytöltä. Pöytäkoneet saattavat tummentaa kuvia rajusti, ja sävyt saattavat heitellä näytöstä riippuen. Tämän lisäksi ihmisen sisäinen näyttö, silmä, sokaistuu helposti kuvalle. Tämän voi huomata niin pitkällä ku lyhyelläki aikavälillä. Yhtä ja samaa kuvaa vartin muokattuaan sävyt alkavat näyttää normaaleilta, vaan käytäpä hetki kuvaa piilossa ja katso sitä kohta uudestaan - pudum, ei vitsi miten magenta, ja eikun sävyjä muokkaamaan. Kuviaan kantsii arvioiduttaa toisilla ihmisillä satunnaisesti, jotta omille silmilleen ei sokaistu. Toivottavasti vinkit jeesas ees jotakuta.

Yllä alkuperäinen ja muokattu kuva. Alkuperäinen kuva on ällömagenta, laimea ja koira ei irtoa riittävästi taustasta. Lisäksi koiran kaulukseen on heijastunut nurmikon sävyä.
Kuvasta muokattu sävyjä enemmän viileään ja keltaiseen päin, jonka lisäksi avattu sävyjä ja valkaistu lassotyökalulla koiran valkeat alueet. Rajaus vähän ahdas, mutta sommittelu hyvä.


Tässä tehty aikalailla samat temput mitä ylempään kuvaesimerkkiin. Horisontti lisäksi suoristettu.

Jopa vähän överisti avattu sävyjä vuoden parin takaisesta kuvasta. Kuitenkin käsitelty kuva paljon mielenkiintoisempi ja koirasta erottuu jo silimät sun muut.

Tässäkin liikutaan siinä rajoilla, onko Sani liian käsitelty. Caralla osittain puhkipalaneita valkeita alueita. Tämäkin vuoden tai parin takainen kuva. Poistettu häiritsevä palanen Kiksua kuvan reunasta kloonaamalla. Jos mahdollista, moiset puolikkaat kohteet kuvan reunoilta kannattaa poistaa. Kuvan rajaaminen puolikkaan kohteen poistamiseksi ei aina tule kysymykseen näissä tapauksissa, sillä se voi muuttaa rajausta huonompaan suuntaan.

21.4.2014

Mitäs me pystykorvat


Pääsiäisen seutu menikin kämpillä, vaikka tarkoitus oli ensin lähteä käymään kotikotona. Laumanjohto on lenssuillu viimesen viikon ajan, kiitos kylmän luennon hallissa viikko takaperin. Meillä vaihtuu karva edelleen melkosta tahtia Carasta, mutta Kiksulla on niin muhkea turkki nyt että toverit haukkuvat sitä lihapullaksi, mitä se ei edes oikeasti ole. Näkisivätpä tuon otuksen märkänä - se olisi enää lihapullaslaissi. 

Cara on kunnostautunut keppien kantoon lenkeillä, enkä sitä siitä kiellä. Se on sööttiä. Siinähän leikkii. Ihana mite Carasta on tullut näin kevään korvalla taas se riemukas ja leikkisä eläin, joka se yleensä on. Olen ottanut itse rennomman asenteen koirien kanssa, ja se näkyy heti koirissa, etenkin Carassa joka imee minun mielialani herkästi itseensä. Kävimme pitkästä aikaa tsekkaamassa Kuurnan koirapuisron eilittäin, ja tarkoituksena oli napata kurakuvia koirista. Vaan ideaks jäi, ku likat jahtas jättiläisoravaa (sitä se oikeasti oli, luulin ensin että se on joku damn pesukarhu) ja juoksivat ympäri puista puistoa oravan perässä. Orava tappeli vielä variksen kanssa jossain vaiheessa, ja siitäkös metakasta likat vasta innostu. Sain kyllä nättejä kuvia korkeuksiin jylhänä tuijottavista paimenista, vaikka kurakuvia ei saatukaan tällä kertaa.

Kuvia tulossa Kuurnan koirapuistosta myöhemmin, nyt voisin julkaista otteita Puistolan puistosta, kerrankin tai pitkästä aikaa reilulla kädellä. Aivan loistavia ilmeitä irtos likoilta!

Vähä editoidumpaa videota välillä. Musiikin sanoja älkää edes kuunnelko, ku melodiat oli kui tehty mei puistoilumateriaalille. Ah. Kuvattu D90 / GoPro, editoitu SVMSP:lla. Videolla palkan pitäminen kädessä tokotellessa, palkkaamisen ajoitushäröt sun muut johtuvat täysin siitä että keskityin 80%  kuvaamaan ja 20% koiraan.

Humdumm <3 Kaksi maailman kauneinta.

Tämä taisi kuitenkin jäädä liian vihreäksi.
Tänään kävi päivälenkillä hassusti - likat tuijottivat alkukeväiseen tapaansa oravamaisia ääniä mitä ympäristöstä kuului, ja kävelimme koirien huomaamatta kohti omituista tolppaa, joka oli muovitettu ja kiedottu keltaisella ja sinisellä nauhalla. Kun Kiksu kääntyi juuri tolpan kohdalla katsomaan kummajaista aiemmin sitä tajuamatta, se säikähti kunnolla ja kiskas ihtesä läpi pannasta, mitä se ei ole tehnyt kuin kerran aikaisemmin. Periaatteessa sen pitäisi olla mahdotonta koska pk-panta, mutta näin kävi.

Kiksu jähmettyi ensin aloilleen ja antoi heti kiinni, vieressä kuitenkin autotie, joten hetken jo säikähdin että kuinka tässä nyt käy kun en voi koiraa edes kunnolla karjua takaisin kiitos lenssuni. Cara säikähti Kiksun reaktiota ja molemmat ihmettelivät hetken aikaa kummajaistolppaa, ja jatkettiin pian matkaa. Ihan omituista, kun nuo eivät normaalisti ikinä säikähdä yhtikäs mitään, toisin kuin Aurora joka saattaa reagoida vaikka lumipaakulle. Tuo tolppa vissiin vaan tuli liian äkkiä vastaan, eivät nähneet sitä kauempaa ku keskittyivät tuijottamaan niskat vääränä toiseen suuntaan.

Tänään kipitettiin sattumalta just tokovuoron aikaan pallohallin ohitse lenkillä, joten pyörähdettiin kunniakierros hallissa ja jatkettiin lenkki loppuun. Hallissa oli aika vähän porukkaa, harmitti vähä ku ei tajuttu ottaa tokovehkeitä matkaan.