Råkattiin

Se hyvä puoli useamman radan menemisessä on, että siinä todella hahmottaa mitä tulee vielä treenata lisää. Tai no, miten ohjelmoida koirat uudelleen.

Kesän suurin agilitytapahtuma taputeltiin 6.-8.7. Joensuussa. Perjantaina fiilistelimme kisapaikalla, emmekä startanneet vielä lainkaan. Lauantaina pingoimme 4 rataa ja sunnuntaina 2 rataa. Kivoja ja helpohkoja ratoja, paitsi sunnuntain 3G rata joka ei ollut lainkaan meidän ratamme. Rata edellytti takaaleikkausta ja koiran takaa ohjausta, mikä ei mitenkään päin ole meidän vahvuutemme, vaan pikemminkin heikkous.

Jokaiselta kuudelta radalta saimme tuloksen - mutta ei yhtään nollaa. Mistä kiikasti?

Koirat kävivät kuumana, ylivireessä, psykoosissa, kiihkeinä ja mitä näitä nyt on. Joka tapauksessa vähän liian korkeilla kierroksilla. Kehän ulkopuolella ne ottivat tapansa mukaan iisisti mutta radalla mentiin sitten vähän lujaa. No, onneksi lujaa mentiin muutenkin kuin vireen kannalta, nimittäin noin lujaa eivät minun koirani ole varmaan ikinä menneet - virheettömillä estesuorituksilla oltaisi varmaan tehty hyviäkin aikoja.

Sellainen hassu juttu tässä on että minä-joka-kerkeän-aina en enää kerennyt. Siis tilanne se että no oho mitäs sinä koira jo siinä teet, enhän minä nyt kerkeä enää... Miten te noin lujaa menette, enhän minä enää voi ohjata teitä edestä? Ai mitä takaa pitäisi ohjata, no ei käy kun en ikinä ole ohjannut takaa vaan olen aina pinkonut edessä. Mistä moinen vauhtiboostaus sitten johtuu niin empä tiedä. Vai olenko minä vallan hidastunut?

Kiihkeä asenne radalla näkyi napsimisena, komentamisena, liiallisena ohjaajafokuksena. Ja tätä myötä kepit ja kontaktit aiheuttivat virheitä. Esteet joilla keskittyminen korkeassa vireessä ei vielä ihan aina osu kohdalleen.

Jos vain koirat a) irtoaisivat tarvittaessa ja b) hallitsisivat kepit ja kontaktit myös kovassa vireessä, nii mikäpä siinä olisi tehdessä. Toki Melille maxikorkeudet ja pikkumaxikorkeudet ovat edelleen liian isoja - se pudotteli rimoja ihan tyhmissä ja oudoissa paikoissa. Koira ei ole jumissa koska se on vasta hierottu eikä sillä ikinä ole ollut kuin pientä kireyttä lihaksistossaan. Se vain teki 5 vuotta medikorkeuksia, joten ottaa aikansa tottua maxikorkeuksiin.

Majoituimme seuraporukalla kahdessa eri mökissä, ja harmillisesti kisapäivien venyessä 12-tuntisiksi tai pidempäänkin emme juuri ennättäneet nauttia mökkeilystä. Kisapaikalle tuli n. 30min aju mökiltä ja mökit oli tosi kivoja. Koiratkin tulivat hienosti toimeen keskenään, joskin Loki-sheltti ajettiin pari kertaa alas sängystä nukkumasta. Ei voi tulla paimenen ja laumanjohdon väliin toiset koirat ei.

Pari kertaa käytiin hakemassa palkintoja Cicaron kanssa, kun se sijoittui kolmanneksi. Aivan ihana kisareissu, eikä se aina oo niistä tuloksista kiinni se että reissu onnistuu. Hyvällä porukalla kaikki on hauskaa, ja oli kiva nähdä koiratuttuja eri puolilta Suomea.

Kesä ja haaverit

Kisse-neiti tykkäsi niin kovin synttärilahjaksi saamistaan känneistä että halusi kokeilla toisenkin kerran. Kotopuolessa säikähdettiin toden teolla, kun Kisse alkoi nuolemaan tassuaan vimmatusti kesken lenkin. Varmasti kyy, äkkiä Kuopioon, varmasti kyy, Kuopioon hetipian.

Ei onneksi ollut kyy, vaikka näitä matelijoita onkin nähty pihapiirissä ja lenkkireiteillä vähintäänkin riittävästi yhden kesän tarpeiksi. Kissen kynsi oli irronnut, ja vain punaisena helottava ydin oli näkyvillä. Kisse sai nopeasti ajan kunnalliseen eläinlääkäriin, jossa kynsi puhdistettiin ja paketoitiin huolella. Kynsi kasvaa nysänä takaisin, ja nyt vältellään tassupaketin kanssa tulehdusta ettei tarvitsisi poistaa ydintä myös.

Tassupaketti ei häiritse Kisseä lainkaan, ja kipulääkekuurikin on jo päättynyt. Muutamat mätsärit jäi käymättä tassuhaaverin takia, mutta eiköhän Kisse taas pian kirmaile kehissä.

Sukulaiskoirissa

Ylöjärveltä siis lähdettiin. Kotimatkaa siivitti varsinainen sukukokoontuminen. Pysähdyimme Keski-Suomessa tapaamassa pitkästä aikaa (viime näkemisestä on aikalailla 5 vuotta) Cican ja Caran Luna-siskon ja Rocky-isän.

Oli mielettömän kiva tavata Lunaa ja Roksua. Tuli tosi onnellinen fiilis kun näki miten hyvä koti Lunalla on ja miten hyvässä voinnissa se on.  Luna on saanut pysyä terveenä ja se on ihastuttavan avoin ja iloinen neiti. Luna on opetellut vuosien varrella tokoa ja se tekee liikkeet lelupalkalla hienolla intensiteetillä. Lunalla on koto-maatilallaan lukuisia eläimiä.

Istuskelimme siinä tovin kahvilla ja yritin saada koirat pysymään sisätiloissa, mutta nämähän lähtivät jatkuvasti tutkailemaan maisemia. Onneksi pihapiiri on suojaisa, joten mikäs siinä temmeltäessä. Voi jos joskus itsekin saisi asua moisissa puitteissa koirien kanssa.

Minun laumani mielestä Lunan eläinystävistä kaikkein mielenkiintoisimpia olivat häkissään majailevat kanat ja kukko, joita likat jahtasivat niin kauan ja intensiivisesti, että siivekkäät piti siirtää mökkiinsä turvaan. Kisse ja Cicaro sekä Cuba-sheltti juoksivat häkkiä ympäri ja Mel jähmettyi yhdelle sivulle tiukkaan tuijotukseen, kuten alla olevasta kuvasta voi tilanteen havaita.

"Kauheen hauskaa sisko sähä saat jahtaa näitä vaikka joka päivä?? Ootpa onnekas!!"

Roksu taas on jo 12-vuotias vetreä vanhus, ja voi miten siitä tulee mieleen eräs täpäkkä pikkumusta. Roksun eleet, ilmeet, äänet ja olemus muistuttavat niin paljon Cicaroa. Kips on kyllä aivan isäänsä tullut. Roksu oli harmaantunut arvokkaasti pääpuolestaan, mutta samanlainen karvakasa se oli kuin millaisena sen muistinkin viiden vuoden takaa. Roksu on säilyttänyt saman itsevarman ja arvokkaan olemuksensa, eikä ikä ole kohdellut tätä koirapappaa ainakaan huonosti. Roksukin on saanut pysyä terveenä.




Juuri tällä hetkellä podemme Suuren Karvanlähdön aikakautta. Kotiluolamme on aivan koirankarvan peitossa, mutta mikäs sen kotoisampaa kuin paimenten jouhet ruuassa, vaatteissa, sängyssä...

Jätämme karvamellakan taaksemme heinäkuun lopussa aika tarkalleen kuukauden kuluttua, kun suljemme viimeisen kerran neljä vuotta palvelleen kotoluolamme oven haikeissa merkeissä. Oli aika kääntää uusi sivu elämästä, ja tämä lauma kaartaa muuttokuormansa uusiin maisemiin.

Pysyttelemme kuitenkin edelleen saman kaupungin rajojen sisäpuolella, mutta tällä kertaa meillä on ihan Oma Koti.

On ihanaa päästä tutustumaan uusiin lenkkireitteihin!

Kotimatkalla saattoi vähän väsyttää.

Koiraveljeni Savu

Käväisimme Ylöjärvellä kesälomareissulla. Nappasin mukaan omat nassut plus Kissen. Meinattiin ensin että kuljetaan junalla, mutta silloin mukaan olisi voinut ottaa vain Kissen. Vaikka kaikki kolme käyttäytyisivät kiltisti junamatkalla, on paikasta toiseen siirtyminen kolmen koiran ja kantamusten kanssa - junan tilanpuutteesta puhumattakaan - hieman hermoja repivää. Siispä koirat auton kyytiin ja matkaan.

Kaarroin koiramobiilini Ylöjärvelle iltamissa, joten ensimmäisenä ohjelmistossa oli lähinnä nukkua ja odottaa seuraavan päivän ohjelmistossa olevia Kissen luustokuvauksia. Kissen luustokuvien tuloksista onkin ihan oma postauksensa. Seuraavana päivänä luustokuvien jälkeen annoimme Kissen lepäillä muutaman tunnin ja suuntasimme sitten rannalle piknikille. Koirat jaksoivat juoksennella välillä järvessä kahlaillen varmaan pari tuntia. Valitsimme piknik-paikaksemme tyynen ja suojaisan poukaman, sillä tuulinen keli teki osan rannasta todella aallokkoiseksi. Kuvia kertyi aika lailla.



31.5. pidimme höntsäilypäivän ja 1.6. suuntasimme Riuttaskorpeen muutaman kilometrin mittaiselle vaellukselle Hannan, Supin ja Aurin kanssa. Kolmen koiran kanssa puolirikkinäisten pitkospuiden tallaaminen ja risukossa talsiminen oli mielenkiintoinen kokemus. Voi kun koirat voisivat olla aina irti. Keli suosi, ja Suomen kuiva kausi teki terää normaalisti märälle reitille. Ei kastuneet kengät, joskin vaelluskengät olisivat sietäneet kosteampaakin polkua. Kisse-neiti oli oikein mallikelpoinen vaelluskaveri. Tulee vaan puuhattua Kissen kanssa niin vähän, että siihen ei oikein ole samanlaista "tatsia" ja tuntumaa kuin omiin koiriin on. Pitäisi napata se joskus mukaani kaupunkiin, nyt kun se on oppinut kotona pysymisen salat sun muut kotopuolessa.

Päätimme, että Suomen suvi on niin lämmin, että nukuimme yhden yön teltassa talon vierusnurmikolla. Telttaan mukaan pääsivät etuoikeutetusti pienimmät ja vanhimmat, Kips ja Karps. Likat nukkuivat teltassa kuin vanhat tekijät. Aamuyöstä siirryimme sisätiloihin nukkumaan, kun koirat alkoivat vahtia ulkona töihin lähteviä ihmisiä ja olipa minulla aika kylmäkin yön jäljiltä kesämakuupussineni. Lämmin sänky siis houkutteli.

2.6. käväisimme hiekkamontuilla. Koirat olivat paahteessa niin laiskoja, että kovin vauhdikkaita kuvia ei tuolta kuvausreissulta jäänyt saaliiksi. Jonkun yli lentävän linnun perään ne jaksoivat hieman suunnata ja siinä se.

Kissen matkapahoinvointi on selvästi helpottamaan päin. Carallakin se helpotti noin kahden vuoden iässä. Kisse matkusteli Jyväskylän seudulle saakka ihan ilman oksenteluja, ja pysähdyimme Jyväskylässä syömään jäätelön. Ylöjärvellä perillä kohteessa Kisse oli kuitenkin oksentanut lähinnä kasan ruohoa. Loppumatka Jyväskylän jälkeen olikin huomattavasti töyssyisempi.

Juuri pienet, mutkaiset ja mäkiset tiet ovat pahimpia tuon purjoilijan mielestä. Kotimatkalla Kisse ei oksentanut lainkaan. Kisselle on kuitenkin jäänyt samalla tapaa hieman negatiivinen mielikuva autoilusta kuin Carallekin on. Ne kyllä hyppäävät kyytiin mutta eivät samalla tapaa varmista matkaan pääsemistään kuin autoon ensimmäisenä singahtavat Sani ja Cicaro. Ajokilometrejä kertyi tuolla reissulla useampi sata, mutta kyllä siinä on ihan erilainen reissutuntuma kun ajelee kesäkelissa omalla autolla koirat messissä versus istuisi siellä hikisessä junassa.

Teen hieman myöhemmin oman postauksensa kotimatkalta, kun pysähdyimme tapaamaan Luna-siskoa ja Rocky-iskää Saakoskella. Täytyy ensin järkätä hieman aikaa kuvien kässäykseen tuolta osin.

Alla aukeaa lisää kuvia reissusta, joten click and keeeep scrolling.

Sani 10 vuotta

Paljon onnea 10-vuotiaalle Sanille! Ilman tämän rouvan maanmainiota olemusta ei minulla olisi kahta mahtavaa harrastuskoiraa ja parasta ystävää. Olen ikikiitollinen Sanille näistä kahdesta karvakasasta, joiden kanssa saan etuoikeutetusti jakaa arkeni, ja joista on tullut minulle suoranainen elämäntapa.

Sanin suurin saavutus ovat tietenkin sen kuusi pentua. Tämä kultaisen luonteen omaava mummokoira antaa nuorison pöllyyttää itseään lenkillä mennen tullen, ja sen hermot eivät ikinä mene nuorison myllytyksessä. Oman arvonsa tuntevana rouvana hän kuitenkin saapuu sisälle aina ihan omalla oven avauksella. Harvemmin Sampuran sallii tulla sisälle nuorison seurassa, vaan mummeli ilmoittaa kimeästi haukahtamalla ulko-oven takana että no nyt olisi sitten minun vuoroni astella sisälle, että ovea auki ja heti - sama se olipa oven käymisen välillä sitten puoli minuutia tai tunti, niin Sanin mielestä jokaisella oman arvonsa tuntevalla veteraanikoiralla täytyy olla ihan oma sisääntulonsa.

Sani on nyt kymmenen vuoden iässä paremmassa kunnossa kuin se on ollut moneen vuoteen. Sanille painon pitäminen kurissa on aina ollut hivenen hankalaa, ja taitaa olla niin että vuonna 2011 pentueen jälkeen Sani oli viimeksi normaalipainoinen. Siitä saakka mumma on kerännyt ympärilleen enemmän tai vähemmän mummamaisia kiloja. Nyt 10 vuoden rajapyykin ylityttyä voimme olla iloisia siitä, että mummo on ansainnut itselleen ehkäpä jopa muutaman elinvuoden lisää pudottamalla yli 3kg painostaan. Tämä vastaa noin 15% Sanin painosta, joten kyse on aika merkittävästä lukemasta.

Otuksia jotka tekivät Sanin äidiksi ja isoäidiksi - kaikissa heissä on
ripaus Sanin lempeyttä ja kaikin puolin niin mainiota luonnetta.

Nyt Sani jaksaa leikkiä enemmän, eikä se lintsaile lenkeiltä. On myös ollut hauska huomata Sanin nyt laukkaavan, mitä se ei juuri tehnyt ylipainoisena. Jos Sanin paino pysyy nykyisessä 20kg:ssa tai jopa tippuu vielä kilon tai pari, niin kylläpä mamman kelpaa vielä vanheta muutama vuosi. Sani ei ole vielä harmaantunut ja sen turkki ja hampaat ovat erinomaisessa kunnossa. Veteraani-iän saavutettuaan Sani aloitti mätsäriharrastuksensa uudelleen, ja mätsärimenestymisen tavoittelu ja tuomarien kommentit hieman liian muhkeasta olemuksesta ovat varmasti osaltaan motivoineet kotopuolessa liikakilojen karistamiseen. Tuomareilta onkin tullut hyvää kommenttia nykyisestä ulkomuodosta - erinomaista luonnetta, turkkia ja hampaita on kehaistu, eikä syyttä.

Äkkiseltään ulkoisesta habituksesta ei uskoisi että rouva on jo 10-vuotias. Ehkäpä tilanteet, joissa nuoriso mekastaa ja melskaa ja Sani vain katselee viisaan tyynesti sivusta ovat ainoat seikat, jotka kielivät mummokoiran elämänkokemuksesta - jokaiselle asialle ei tarvitse nostaa hälytystä pystyyn, eikä varsinkaan ilmalämpöpumpun äänenmuutoksille (voihan nuoriso).

Sanin syntymäpäivä sisälsi paljon herkuttelua ja rapsutuksia. Kyllähän 10 vuoden rajapyykin kohdalla saakin vähän herkutella ylimääräisiä.

Cismetin luustokuvaukset

Napsahti Kisselle vuoro saada kännit 23kk iässä. Suuntasimme tiistaina 29.5. aamuvuoroni jäljiltä kohti Ylöjärveä, jossa olimme myöhään illalla. Aamulla ajelimme Jennyn kanssa Ventelään luustokuviin.

Vaihdoin koirien luustokuvausasiat Ventelään, koska edellisessä paikassa jossa koirani kuvasin, kuvat eivät olleet aina laadultaan niin hyviä kuin mitä Ventelän kuvat ovat. Nyt on ainakin koira aseteltu juuri kuten pitääkin ja kuvien laatukin on huomattavasti tarkempi. Kuvat saa mukaan CD:llä ja kuvausreissun hinta ei todellakaan päätä huimannut, eikä asiakaspalvelustakaan jäänyt mitään huomautettavaa.

Aiemmasta poiketen Kisse sai rauhoitteen iv eikä im joten se kuukahti nopeasti ja heräsi nopeasti - toki iv-annostelu on riskikkäämpää mutta tässä tilanteessa tarkoituksenmukaista kun tarkoituksena on vain lyhyt humautus kuvien oton ajaksi. Kisse käyttäytyi kiltisti rauhoitteen laiton ajan ja se oli herättyään hieman toistaitoinen, mutta ainakin se oli hereillä jo heti kuvien jälkeen, kun se kannettiin takaisin käytävään heräilemään. Se heilautti heti häntäänsä kun kuuli ääneni. Kuvien ottamisessa meni noin 40min, ja odottelimme tuon aikaa jännittyneenä käytävässä. Neiti hoippui vielä hieman kävelyllä ja muutaman tunnin ajan se oli vielä hieman pölläkässä mutta myöhemmin päivällä jo ihan normaali itsensä.

Kävimme kuvat ja tulokset läpi yhdessä Ventelän kanssa. Tulokset eivät olleet aivan odotetut, varsinkin kun velipoika kuvattiin luustoltaan priimaksi. Kisse poistui rakennuksesta tuloksin lonkat C/B, polvet 0/0, kyynärät 1/1, selkä terve. Lonkista huomasin itsekin että maljat olivat matalat. Siinä missä taustalla häämöttävän maljan rajan tulisi olla suora, oli se Kissellä madaltunut hieman koveraksi. Maljat eivät olleet liian avoimet eivätkä lonkat löysät ja reisiluunpää oli kauniin yhdemuotoinen reisiluunpään kanssa. Pelkkä mataluus ei tule aiheuttamaan minkäänlaista harmia lonkissa. Polvien kopelointi näytti varsin ronskilta, tai ainakin paljon ronskimmin ja huolellisemmin Ventelä kävi läpi Kissen polvet kuin miten Kipan ja Karan polvet aikanaan käytiin läpi. Kisse ei välittänyt hommasta kuitenkaan mitään. Kyynärissä oli lievät muutokset molemmin puolin, eli kyynärluu ja värttinäluu eivät olleet aivan tasamittaiset. Tästä aiheutuu lievä epäsymmetrisyys nivelrakoon. 2-vuotiaan kyynäriksi muutos näytti ellästä varsin siistiltä, joten hän ei antanut aihetta huoleen, mutta joka tapauksessa tulos on kyynärien osalta 1/1 koska siellä on nähtävillä tämä kasvuhäiriö.

Näillä tuloksilla ei siis Kissen osalta suku jatku mutta normaalia elämää se tulee silti viettämään ja se on kaikkein tärkeintä. Painotin kotona että koiran painon on pysyttävä sen koko eliniän kurissa jotta etuosaan ei kohdistu ylimääräistä rasitusta. Nivelravinteita syötän omille koirilleni koko ajan jo pelkän agilityn rasituksen vuoksi, joten tuuppaan Kissellekin osan meidän purkeista käyttöön ennaltaehkäisevästi. En tiedä onko eläinlääkäreillä aina tapana olla yhtä optimistisia, mutta siinä kun huokailin alkujärkytyksessäni että no mitäs nyt, niin Ventelä sanoi että se tulee elämään noilla tuloksilla ihan normaalin elämän. Kyynärät ovat ainoa asia joka tuloksissa nosti itselleni jonkinlaisen huolen esiin - Kisse on meillä ensimmäinen koira jolla kyynärät eivät ole puhtaat, ja tasan tiedän että kyynärät oireilevat herkemmin kuin lonkat. Siksi olen niiden suhteen hieman varuillani.

Tässä vielä kuvat nähtäväksi.

Kolmoset kolkuttaa

Paljon on tapahtunut hienoja asioita sitten viime rustailujen. Meillä on ollut vauhdikkaat menneet viikot, sillä meillä oli vääränsukupuolinen hoidokki pari viikkoa hoidossa. Bordercollie Link tuli "pakoon" juoksuista laumatoveriaan meille, ja voi miten meillä oli hauskaa ja miten hienosti Link sopeutui vieraaseen laumaan.

Uskalsin pitää tottelevaista hoitolasta irti ja lähes päivittäin kävimmekin jäällä kirmailemassa, toisinaan frisbeen kanssa ja toisinaan ihan muuten vaan. Pari kertaa ennätin ottaa hoidokin mukaan treeneihinkin, ja aika erilainen työmoottori tommosella koiramaailman formulalla kyllä on noihin omiin feikkisheltteihin verrattuna.

Likat palkittiin asiaankuuluvasti seuramme vuoden Agilitykoira II ja III titteleillä vuosikokouksen yhteydessä. Voi miten hienoja koiria. Samassa yhteydessä äänestettiin että allekirjoittanut jatkaa hallitustyöskentelyä kaikista en-kerkee-en-jatka -muminoista huolimatta. Että vipinää sitten riittää, ehkä ensi vuonna himmaillaan hieman näissä koirajutuissa, tai sitten ei himmata enää ikinä!? Laskin juuri että mulla menee kuukaudessa keskimäärin 40h koirailuihin, ja tähän ei tietenkään lasketa mitään peruskoiranpitoa kuten lenkkeilyä sun muuta arkista.

Varkauden kisoista neljältä radalta kotiintuomisina oli 4 tulosta. Caralle 10rv ja 15rv, virheitä ei lainkaan kepeiltä eikä kontakteilta, vaan hypyiltä. Uskoisin että tällaiseen yllättävään ilmiöön vaikuttavat nyt uudet hyppykorkeudet joihin me kumpikaan emme ihan vielä ole tottuneet. Eiköhän me saada itsemme uuteen nousuun kunhan kumpikin totuttelemme estekorkeuksien tuomiin muutoksiin radan suorittamisessa. Täytyy vain antaa nyt aikaa muutokseen ja jatkaa hyppytekniikan kehittämistä.

Cicarolle ekalta radalta 10rv kepeiltä ja toiselta 0rv LUVA sij. 2/15!! Agiradalla nollatuloksen teki yhteensä 6 koirakkoa joten aika huikean kiva yllätys että mahduimme kärkisijoille ja todellakin ansaitsimme ensimmäisen agi-LUVAmme kakkosissa. Cicarohan teki jo Iisalmessa aginollan viime vuonna sijoittuen toiseksi mutta osallistujia oli niin vähän, että vain ensimmäinen sai LUVAn. Voi että se harmitti. Cicarolta puuttuu nyt enää yksi nousunolla agiradalta, joten eiköhän tavoite kolmosiin siirtymisestä tänä vuonna toteudu jos ei tule mitään esteitä kisaamiselle.

Agiradoilla olivat kaikki kontaktit ja kumpikaan koira ei tehnyt lainkaan kontaktivirheitä kisoissa, mikä oli kyllä melkoinen suoritus. Huomion kiinnittäminen kontaktien laatuun viime aikoina on selkeästi auttanut, vaikka edelleenkään emme saaneet aikaiseksi kisavireessä puhdasta 2o2o-suoritusta kummaltakaan. Pääasia että kontaktipinnalle osuttiin ja toivottavasti osutaan jatkossakin.

Seuraavat kisat ovat toukokuussa oman seuran kisat. Olisipa hienoa päästä Cicaron kanssa kolmosiin juuri omissa kisoissa, mutta aikaahan meillä on koko koiran loppuikä että ei mitään paineita. Koira jonka en ikinä uskonut pääsevän edes kakkosluokkaan kolkuttelee nyt jo kolmosiin. Se on kyllä kuohuvan paikka jos se päivä koittaa että kumpikin siskoksista on kolmosluokkalaisia! Tiedän että Cicaron kanssa kolmosiin pääsy tulee olemaan triplasti isompi asia kuin Caran kanssa, jonka kanssa kolmosiin nouseminen oli jotenkin itsestäänselvyys. Ei kun odottelemaan tulevia kisoja.

Treenilistalle kisojen perusteella menee siivekkeen kiertäminen (pyöräytys etc.) mikä on aina ollut molemmille koirille hankala ja tästä tuli taas ainakin pari virhettä Caran radoilla. Samoiten Cicarolle lähdössä odottaminen on edelleen suurta vääryyttä ja koirankiusaa ja keppejä se ei vielä kisavireessä malta joka kerta tehdä loppuun.

Ollaan tällä hetkellä viettämässä mun lomaviikkoa mökillä Cicaron, Caramelin ja Cismetin voimin. Voi hyvänen aika miten koirat nauttii kun saa pinkoa niin paljon vapaana kuin sielu sietää. Koirien irtipito on arka aihe, mutta olen ikävä kyllä aivan liian itsekäs lukitakseni koirat täällä keskellä ei mitään ketjun päähän mökkeilemään, joten ihan voin rehellisesti myöntää että vapaana ne täällä saavat rallatella.

Yritys numero kolme

Tämä pentue ei ikinä toteutunut, sillä uros ei astunut. Kerkesin kuitenkin naputella yhdistelmän koonnin ja ajattelin nyt julkaista sen, sillä kertoohan se minun kasvatusideologiastani taas hieman enemmän.

Jatkamme edelleen aktiivisella, ellemme suorastaan aktiivisemmalla kasvattilinjalla, sillä nyt urokseksi valikoitui onnekkaiden sattumien kautta bordercollie, vaikka olin jo haudannut ajatukset täydellisen bortsun löytämisestä. Uros on ollut minulla hoidossa pari kertaa ja olen päässyt tutusmaan siihen jo sitä ennenkin.

Yleiset fiilikset yhdistelmästä
Uros oli minulla ns. koeajalla, jotta pääsin tutustumaan siihen paremmin. Sain muodostettua siitä aika hyvän kuvan roudaamalla sitä erilaisissa ympäristöissä.

Uros on hyvin ystävällinen ja avoin tapaus, joka hyppää mielellään ihmisten syliin. Se mikä tässä pojassa säväytti ensimmäisenä, on sen hiljaisuus. Olen kuullut yhden ainoan kerran sen haukahtavan, ja yllätyin että se osaa sittenkin haukkua. Provosoin sitä hieman koputtamalla oveen, ja vastaukseksi sain vain omien koirieni haukuntaa. Sen olemus on urosmainen merkkailuineen kaikkineen. Se jaksaa kiinnostua nartuista terveessä määrin, mutta ei ole mikään ylivirittinyt narttujen suhteen. Minkäänlaista ääniarkuutta en siinä havainnut, vaikka jonkinlaista yllättävää paukettakin kuului läheiseltä raksatyömaalta. Sen suvussa onkin mainintoja laukauspelottomista koirista, ja uros itse ei tunnu hätkähtävän oikein mistään.

Se joutui olemaan työpäivän ajan yksin sille vieraassa kämpässä minun koirieni kanssa, ja se oli Audacityn mukaan ollut täysin hiljaa tuon ajan. Se oli sisätiloissa hieman aktiviteettihakuinen, mikä ilmeni mm. lelujen kanteluna luokseni, vaikuttamatta kuitenkaan lainkaan siltä että se olisi hermostunut. Sillä itsellään ei kotona ole leluja vapaasti saatavilla, joten täysi kattaus leluja oli sille jackpot. Se kyllä asettui käskystä sivuun makaamaan kun kielsin leluilla leikkimisen, tai kun lelut poistuivat näkyviltä, se unohti ne kokonaan.

Uros ei antanut hyvän itsetuntonsa horjua eikä provosoitunut lainkaan, vaikka minun koirani haukkuivat ja irvistelivät sille alkuun aivan naaman edessä (kauheen urosystävällisiä narttuja mulla). Tällä käytöksellä uros antoi itsestään varsin itsevarman kuvan. Sen itsetunto kestää provosointia pitkään, ja se ei huomauta toisille koirille kuin hyvästä syystä. Ruuasta se on resurssitarkka.

Lenkillä se näki paljon enemmän autoja ja liikennettä kuin kotioloissa, joten se kyttäili jonkin verran toisten koirien ja autojen perään. Se kuitenkin unohti silmänkäytön hieman edempänä ärsykkeistä ja tuntui turtuvan niihin myös jossain määrin. Toisia koiria se tyytyi tuijottamaan, mutta ei tehnyt elettäkään nostaakseen niiden kanssa minkäänlaista rähinää. Sen silmänkäyttöä eli tuijottelua on nuorena vahvistettu edellisessä kodissa hieman väärin tavoin, joten se voisi olla toisenlaisella taustalla paljon vähäisempää.

Kuvailisin urosta hyvähermoiseksi, itsevarmaksi, valppaaksi, nopealiikkeiseksi, ajattelevaksi, kovaksi, itsenäiseksi ja aktiiviseksi. Se motivoituu todella helposti tekemisestä, kehuista ja leluista. Sille on valtava palkinto jo se että se pääsee työskentelemään, joten kehut, lelut ja namit ovat vain plussaa. Se lähtee voimakkaasti mukaan ohjaajan liikkeeseen sekä tietenkin tavaramerkkinä sillä on bortsun loputon työmotivaatio.

Se malttoi odottaa sivussa rauhallisesti tekemistä kun minä treenasin omia koiriani eikä se äännellyt lainkaan kun treenasin sen kanssa hallissa. Se on kokeilevainen ja aktiivinen työskennellessään, se ei siis odottele loputtomiin ohjaajan vihjeitä vaan lähtee yrittämään millaista toimintoa siltä ehkä toivottaisiin. Eikä se ota itseensä, vaikka sen palauttaisi monta kertaa kävelemään nätisti lenkillä. Sen kovuus tasapainottaakin kivasti pehmeää Caraa, vaikka kovimmat yksilöt jälkikasvusta eivät ehkä sopisikaan juuri minun käteeni.

Luonne

Molemmat vanhemmat ovat avoimia ja ystävällisiä, eikä niillä ole eroahdistusta tai muitakaan häiriökäytöksiä. Molemmat osaavat tsillata kotona ja rauhoittua kun sitä vaaditaan. Harrastuksissa kummallakin on hyvä saalisvietti, mutta narttu ei aina syty kuolleelle lelulle vaan vaatii saaliin liikkeen leikkiäkseen. Uros täydentää Caraa tässäkin suhteessa juuri kaivatulla tavalla.

Uros käyttää voimakkaasti silmää eli on hyvä huomioida, että pennutkin voivat tätä tehdä. Tämä taas vaatii huomiota koulutuksessa, etteivät jälkeläiset opi jahtaamaan mitään kiellettyä. Uros on Caraa itsenäisempi ottaen etäisyyttä omistajaan, mikä näkyi varsinkin sen nuoruudessa. Cara taas on aina pysytellyt mieluummin omistajansa lähettyvillä, ja se onkin hyvin omistajakeskeinen koira jolle omistaja on koko maailma. Uros on hyvin tasapainoinen ja hyvähermoinen koira, mitkä ovat sen suurimmat vahvuudet. Cara taas on sopeutuvainen ja arjessa huomaamaton, ja sitäkin voisi kuvailla tasapainoiseksi ja hyvät hermot omaavaksi. Uroksen kanssa on oltava tarpeen vaatiessa myös hyvin jämäkkä, ja se osaa testata vieraita, ja Caraa taas ohjataan pehmeillä otteilla, eikä se tarvitse montaa kehotusta lopettaakseen jonkin toiminnon.

Uroksen paimennusominaisuuksia on testattu. Se taittuu enemmän saaliin puolelle, eli menee liian pitkälle työskennellessään. Sen isä toimittaa työkoiran virkaa ja uroksen suku on pullollaan loistavia paimenkoiria. Vaikka yhdistelmä on varsin aktiivinen molempien omatessa työkoirataustan, kestävät molemmat vanhemmat myös laiskoja päiviä menettämättä järkeään, ja sama kaava toistuu myös suvun muissa koirissa. Kummallakin vanhemmalla voisi myös kuvata olevan loistava on-off toiminto, eli kotona otetaan iisisti ja kentillä sitten annetaan palaa.

Terveys 

Uroksen suku on sekä silmien että luuston osalta melko priimaa sakkia. Sen suvussa ei ole tunnettuja OCD-tapauksia. Uroksen kuin nartunkin luustotulokset ovat B/B, 0/0, 0/0, LTV0 SP0, silmät ja sydän terveet. Suvun hyvät lonkkaindeksit kompensoivat Caran suvun heikompia lonkkaindeksejä. Caran suku on varsin tervettä, mainittavina seikkoina vain yksi korvatulehdus siskolla ja yksi kivesvikainen uros jälkeläisissä sekä mystistä järviveden aiheuttamaa kutinaa Caran emolla. Uroksen suvussa ei ole tullut esille kivesvikaisuutta.

Caralla ei ole juoksuhäiriöitä, ja se tiinehtyi ja kantoi normaalisti ensimmäisen pentueensa, mutta sillä oli pieni ensimmäinen pentue jonka se hoiti kiitettävästi ilman, että ihmisen tarvitsi puuttua pentujen hoitamiseen ensimmäisinä viikkoina mitenkään poikkeavasti. Eläinlääkärin synnytysapua tarvittiin pienen pentuekoon (2 pentua) vuoksi, sillä pennut olivat liian suuria ensisynnyttäjälle. Synnytys eteni muutoin normaalisti. Uroksen suvussa on normaalikokoisia pentueita. Sillä on luulliset kannuskynnet, jotka ovat osittain perinnölliset. Kannuskynnet voivat haitata koiran elämää repeytyessään, muutoin niistä ei ole haittaa, kunhan kynnet pidetään riittävän lyhyenä. Molemmilla vanhemmilla on hyvä vatsa, turkki ja iho ja ne ovat allergiavapaita, eikä kummankaan suvussa ole epilepsiaa tai muitakaan perinnöllisiä sairauksia. Nartulla on hyvät hampaat, niihin ei kerry hammaskiveä. Myös nartun emällä ja siskolla on erinomaiset hampaat. Uroksen taustalla on pitkäikäisiä koiria. Molempien suvusta tiedetään terveyden osalta vähintään riittävissä määrin.

Ulkonäkö

Jälkikasvulla tulee olemaan normaali, liioittelematon peruskoiran kestävä rakenne hyvillä kulmauksilla ja pitkähköllä rungolla. Molemmat vanhemmat ovat ravaajatyyppisiä ja sisältävät suuren prosentin ravaajatyypin rotuja, joten odotan myös pennuista sellaisia. Luusto tulee olemaan keskivoimakasta tai siroa, turkki puolipitkää alusvillallista, sään kestävää ja mahdollisesti laineikasta. Pennuissa voi olla väritykseltään mustavalkeita, tricoloureita, blue merlejä tai bimerlejä yksilöitä, ja irlanninkirjavuus tulee molemmilta vanhemmilta. Uroksen puolella kauempana on valkotekijäisyyttä.

Rakenteeltaan vanhemmat ovat aika samanlaisia, mutta uroksella on pidemmät raajat, voimakkaammat kulmaukset ja pyöreämpi ylälinja. Uroksella on hieman löysät eturanteet, mutta Caralla on suorat ranteet. Uroksen strategiset mitat ovat 56cm / 17,5kg ja Caramelin vastaavat 44cm / 13,5kg. Pennuista tulee arviolta 45-55cm korkuisia ja kevytrakenteisia.

Suku
Uroksen puolella koiria kuvaillaan laukauspelottomiksi, erittäin taistelutahtoisiksi, vahvasti silmää käyttäviksi, työnarkomaaneiksi, tasapainoisiksi, korkealla intensiteetillä työskenteleviksi, koviksi, helposti koulutettaviksi ja itsevarmoiksi. Näillä ominaisuuksilla sen emän puolelta on leivottu lukuisia agility-, toko- ja paimennusvalioita, eli uroksen puolelta esille tulee vahvasti työkoiratausta. Uroksen suvussa on pitkäikäistä sakkia, sillä useat yksilöt ovat eläneet 13-16 -vuotiaiksi saakka. Työkoirapuolella ulkonäkö on toissijainen seikka, joten terveyteen ja luonteeseen on kiinnitetty erityisesti huomiota, koska koiran on pitänyt toimia sille osoitetussa tehtävässä. Hyvistä ja tasapainoisista työkoirista kertoo myös se että ne osaavat rauhoittua kotioloissa lepäämään. Tämä on mielestäni välttämätön ominaisuus, sillä jos aktiivinen koira ei osaa rauhoittua lepäämään ja on jatkuvasti vähän "hälytysvalmiudessa", on jossakin vaiheessa jalostusta menty metsään.

Uros on siis työlinjainen, ja se tokoilee. Cara kisaa agilityssä 3lk:ssa ja Caran kaksi sisarusta kisaavat agilityssä 2 ja 3lk:ssa. Molempien suvut heikkouksineen ja vahvuuksineen ovat hyvin tiedossa. Mainintana yhdistelmästä on sanottava ettei Caran bc-mummon suku ole tiedossa. Uroksen suku tuleekin pitkälti Ruotsin puolelta ja sillä on paljon työkoiria suvussaan. Myös Caran suvussa on kauempana työkoiria. Uros tuokin mukavasti kaivattua lisäpotkua ja "luonnetta" yhdistelmään. Uros antaa yhdistelmään mm. rutkasti lisää saalisviettiä, taistelutahtoa, itsevarmuutta ja kovuutta. Vaikka tavoittelenkin kasvatuksessani hieman pehmeitä koiria, on tässä välissä tuotava kasvatteihin hieman lisää kovuutta. Omaan käteeni ja koiran käyttötarkoitukseen hieman pehmeä yksilö sopii kuitenkin tulevaisuudessa paremmin.

Millaisia koteja kasvatit etsivät?
Innostuneita, aktiivisia ja kasvattajaan yhteyttä pitäviä koteja, jotka tarjoavat koiralle reilun ja johdonmukaisen koulutuksen. Sellaisia koteja, joilla on ymmärrystä koiran kasvattamisesta jo ennestään ja jotka olisivat valmiita tarjoamaan koiralle riittävästi aktiviteettia. Puhtaita bortsuja nämä eivät ole, mutta varsinkin aktiivisimmille yksilöille tarvitsen joka tapauksessa aktiiviset kodit.

Varsinkin harrastavat ja tavoitteelliset kotivaihtoehdot kiinnostavat, sillä harrastuskentillä pyöriviä kasvatteja ja tätä kautta yhdistelmässä onnistumista tai epäonnistumista on otollisempaa arvioida. Harrastaminen tai kisaaminen ei tietenkään ole pakollista, mutta olisihan se hienoa nähdä kasvatteja treeni- ja kisakentillä. Tavoitteellinen treenaaminen ja jonkin lajin harjoittelu myös kasvattaa koirakon yhteistyötä ja opettaa ohjaajalle enemmän koiran kouluttamistaitoja. Se mikä on tärkeää ja pakollista tällaisen aktiivisen yhdistelmän kanssa, niin riittävä aktiviteetin ja liikunnan tarjoaminen. Postilaatikkolenkit ja ainaiset remmilenkit ja sisätiloissa nyhjääminen ei vaan riitä useimmalle koiralle. Sellaiseen käyttöön on etsittävä toisenlainen koira. Liian vähäinen aktivointi näkyy aktiivisessa koirassa turhautumisena ja häiriökäytöksenä.

On tärkeää, että koira otetaan sopivassa elämäntilanteessa. Omaa elämäntilannetta olisi siis hyvä puntaroida riittävän kauas tulevaisuuteen (parisuhde, lapset, työ, muutto, sairastuminen, reissut etc.). Varsinkin pennun ensimmäisenä elinvuonna tulisi olla riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia sosiaalistamiselle ja kouluttamiselle, millä luodaan kestävä pohja tulevaisuutta ja toimivaa yhteistyötä sekä kumppanuutta varten. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pennun kanssa mennään paikkaan jos toiseenkin ja tutustutetaan se kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan rauhassa, turvallisesti ja pennulle sopivalla tahdilla.

Uudella omistajalla tulee olla mielenkiintoa, osaamista ja aikaa paneutua pennun sosiaalistamiseen ja kouluttamiseen kunnon koirakansalaiseksi, sekä tahtoa tutkituttaa kasvattini luusto aikanaan. Korvaan osittain jokaisen kasvattini luustokuvaukset, koska haluan kannustaa kasvattieni omistajia terveystutkimaan kasvattini. Myös se, että uusi koti ymmärtää sekarotuisten koirien rajallisuudet ja mahdollisuudet, on tärkeää. Täytyy tietää, miksi ottaa juuri sekarotuisen koiran ja osata perustella, miksi juuri tämä yhdistelmä kiinnostaa. Pääasia on kuitenkin rakastavan ja ymmärtävän kodin tarjoaminen kasvatilleni.

Haluan tutustua kasvotusten jokaiseen pennunottajaan ainakin kertaalleen ennen pennun luovutusta.