Hyvästi, Sani

Sani Betty 6.6.2008 - 27.9.2022

Lepää rauhassa, parhain perhekoira ikinä. Edeltäjiesi kuoltua aivan liian nuorina tapaturmien vuoksi, jännitimme, saammeko pidettyä sinut hengissä edes aikuisikääsi saakka. Ehkäpä sait edeltäjäsi oppaiksesi, koska vältit ne samat vaarat, mihin oppaasi joutuivat. Opit kodin rajat ja olit riittävän fiksu välttääksesi lähikontaktit kyykäärmeiden kanssa. Elit kokonaiset 14 vuotta ja 4 kuukautta, mikä  on komea saavutus ihan mille tahansa koiralle.

Tämä vuosi oli vähän huono vuosi. Näit ja kuulit edelleen hyvin ja sait taatusti kopin sinulle heitetystä namista. Mutta sitten tulivat huonontunut ruokahalu, epäselvästä syystä kohonneet maksa-arvot ja haimalipaasi. Kipulääke auttoi ja Sani piristyi ja jaksoi jopa hieman leikkiä. Sitä ei kuitenkaan voinut syödä kuin kuureittain. Borrelioosi poissuljettiin verikokeella ja maksa-arvoja seurattiin - ne eivät oikeastaan nousseet, mutta eivät laskeneetkan. Kokeiltiin erikoisruokaa maksan toimintaa tukemaan. Sani ei kuitenkaan enää suostunut ajoittain syömään lainkaan, joten se sai maksalaatikkoa, paistettua kanaa ja äiti osti sille varmasti kymmeniä eri ruokia, jos joku vain olisi maistunut. Saattoi mennä pari päivää paastotessa ja sitten Sani taas söi. Toisinaan Sani ei jaksanut liikkua kotipihasta lenkille ja toisinaan se jaksoi käydä pienellä kävelyllä. Kävely alkoi kuitenkin olla horjahtelevaa, ja rappusissa takajalat ikään kuin kolisivat portaisiin ja Sani joutui korjailemaan askeleitaan. Takajalat olivat jotenkin huterat. Askel lyheni ja uusimpana löydöksenä anaalirauhasten alueelle alkoi kasvaa patteja, jotka suurentuivat nopeaan tahtiin. Eihän niille mitään voitu tehdä enää tämän ikäisellä koiralla. Lopulta joku pateista puhkesi ja menimme uuteen arvioon toiselle ellälle. Sama tuomio - liian suuri leikkaus ja liian iäkäs koira. Jäi viimeinen ja ainoa vaihtoehto: päästää mummokoira paremmille vesikirppumaille.

Kiitos sinulle maailman lempein, turvallisin ja hyväsydämisin mummokoira. Kiitos upeasta pentueesta ja kasvatuksen maailman avaamisesta vuonna 2011. Kiitos kun opastit lapsenlapsesi hyville tavoille jatkajaksesi. Kiitos kun olit niin hellä ja huolehtiva emokoira. Kiitos kun olit turvana. Kiitos kun saatoit meidät lapsena kouluun ja otit koulusta tullessa vastaan. Kiitos kun jaksoit opetella niin paljon höpsöjä temppuja. Kiitos kun ujutit minut koiraharrastuksen uuteen maailmaan. Kiitos kun olit seuranani, kun muutin pois kotoa. Kiitos, kun pidit lapsillesi ja lapsenlapsillesi kuria, kuten kunnon mummokoiran kuuluu.

Vielä näemme, kun sen aika joskus tulee.

Seuranmestarit 2022

 

Lähdettiin puolustamaan sekä medien että maksien seuranmestaruutta.
Jälleen likat teki temput ja tuotiin tuplamestaruus kotiin - nyt jo toista vuotta peräkkäin. Melille kolmatta kertaa ja Cicarolle toista kertaa peräkkäin.

Mentiin lämppäratana möllirata, jonka jälkeen seuranmestaruusrata ja sen uusinta. Tuloksena kolmelta radalta kummallekin koiralle triplanolla!

Ihana tapahtuma, kun pääsi näkemään isommalla porukalla seuran agiharrastajia ja nyyttärimeininki varmisti, ettei kellekään jäänyt näläkä kisailun jälkeen. Palkinnoksi likat lunastivat kasapäin herkkuja ja raaputuksia. Vieläkö ensi vuonna? Toivotaan, että kisakunto kestää sinne saakka.

Tuplanollat ja tuplasertit

 Caramel 13.8.2022

 Agirata 0rv -6,09s 1. sija SERT-A

💣 Agirata 20rv +0,52s 4. sija 
 Hyppyrata 0rv -6,58s 2. sija


Cicaro 14.8.2022

 Hyppyrata 0rv -4,69s 3. sija
 Agirata 0rv -1,14s 1. sija SERT-A
 Agirata 5rv +1,16s 3. sija

Kotikisoissa tehtiin historiaa - 11 vuoden iässä kumpikin likka avasi viimein sertitilinsä. Olipa ikimuistoinen kisaviikonloppu! Tuomarina oli Sisko Pulkkinen, jonka rataprofiilit sopivat meille loistavasti - paljon ansoja ja melkoista tarkkuutta vaativaa kieputusta, joka ei ehkä sovi nopeille ja irtoaville, "nykyisenlaisille" agilitykoirille - vaan oikein hyvin kiitos minun tarkoille vanhuksille! Koko viikonloppuna ei tehty yhtään keppivirhettä ja vain yksi kontaktivirhe puomin alastulolta - mikä on meille tosi vähän. Mel pudotti reilusti rimoja toisella agiradalla, mutta korjasi hyvin menoaan viimeiselle hyppärille. Se oli jonkun mukaan näyttänyt "paljon kiihkeämmältä kuin ekalla radalla", joten selittänee rimojen pudottelut. Kumpikin veteraani jaksoi ja palautui kisoista hienosti, ja nyt vain mennään kisa kerrallaan. En voisi olla ylpeämpi ja kiitollisempi näistä koirista, kiitos kun ootte. Ihan parasta mennä teidän kans aksaa.

Embark-rotutestien tulokset

Niin samanlaisia, ja sittenkin niin erilaisia!

Kolme koiraa testattu silkasta mielenkiinnosta. Kuten sanottua, hieman varauksellahan näihin rotutesteihin tulee varautua - eihän näitä vielä kovin pitkään ole ollut saatavillakaan. Jotakin totuutta siellä kuitenkin saattaa piillä, sillä Cica ja Cara siskoksina saivat hyvin samansuuntaista dataa geenitestistä, ja varsinkin kun tuota dataa vertaa niiden emoon, Saniin.

Embark tarjosi kahdelle täyssiskolle hieman erinäköiset sukutaulut ja rotukavalkadit. Valtarodut menivät pitkälti oikein, sen mitä tyttöjen suvuista tiedän, mutta puhtaan shelttisuvun collie-esiintymä kummankin sukutaulussa samalla kohdalla on kieltämättä aika vinha juttu. Amerikkalaistausta selittänee? Toki kyse on sukulaisroduista (collie, bortsu, sheltti), joten herää kysymys, miten tarkkaan tällainen rotutesti osaa sitten nuo rodut toisistaan erottaa. Cicaron sukuun testi tarjottelee beaglea alkujuurille, Melin testissä tämä ei näy. Sanilla se taas näkyy. Norjanharmaa lienee uskottava rotu tuolla taustalla, koska Wisdom ja Embark molemmat löysivät sen näiden taustalta ja myös Sanilta. Carassa on enemmän bortsua kuin Cicarossa, minkä olen aina sen käytöksen perusteella tiennytkin ja aina sanonut sen olevan enemmän bortsumainen kuin siskonsa on.

Sitten Saniin, jonka tuloksia odotin kaikkein eniten - onhan sen isän sukuhaara ollut aina sellainen epävarma tekijä, ja olen epäillyt sen mahdollista rotujakaumaa lähinnä sen isän fenotyypin vuoksi. Sani on aika vahva bortsu-norjanharmaaristeytys, ja isän puolelta tuleekin sitten geenitestin mukaan melkoinen kavalkadi rotuja. 

Bordercolliesuku piti paikkansa, kuten tiesimmekin - sieltä tulee vahvasti työlinjaisia bortsuja. Berni tuolla kaukana sukuhaarassa on tietenkin vähän kysymysmerkki - kuten sanottua, paikkansapitävyys noin kaukana on vähän kyseenalainen. Isän puolelta tulisi testin mukaan norjanarmaahirvikoira, beagle ja sileäkarvainennoutaja.

Teetätin Caralle myös terveyteen liittyvät geenitestit samalla näytteellä. Sekarotuinen tausta on tuonut mukavan terveyden - Cara on vapaa kaikista testatuista sairauksista. Sillä on yksi kopio MDR1:stä, joka ei shetti/bc/collietaustalla ole mikään ihme. Tämä ei kuitenkaan vaikuta sen elämään muuten, kuin että tiettyjä lääkeaineita voi olla fiksua vältellä ainakin suurina annoksina. ALT Activity -osioon minun tulee itsenikin hieman perehtyä lisää, mutta se saattaa viitata siihen, että Cara on suuremmassa riskissä esimerkiksi maksatoksisten lääkeaineiden kohdalla. 

Embark tutkii ainoana tarjolla olevista geenitesteistä myös ns. alkukantaisuus-prosentin. Tämä on nimetty "wolfiness" -termillä, mutta ei liity mitenkään susipitoisuuteen, vaikka nimestä äkkiseltään voisi näin päätellä. Se kertoo, miten paljon koirassa on ikivanhoja geenivariantteja joistakin koirien alkutyypeistä - eli miten paljon sitä kaikkein alkuperäisintä dataa on säilynyt nykykoiraan tultaessa. Suurin osa nykykoirista jää alle 1 %, mutta yllättäen Carassa (1,2 %) olisi yli tuon prosentin tätä alkukantaista geenimateraalia. Aika siistiä! Embark löytää toisinaan 2-4 % sisältäviä populaatioita, ja vain harvoin yli 5 % pitoisuuksia nykykoirista. Cicarossa (0,3 %) ja Sanissa (0,6 %) nämä prosentit jäivät reilusti alle yhden. Erikoista, että ko. prosentti kaksinkertaistuu Cicarosta Saniin ja Sanista Carameliin.

Tuplamestaruus

Näil ansaitsee namit.

En villeimmissä unelmissakaan uskonut, että taloon napsahtaa vielä joku päivä tuplamestaruus. 

Caramel ja Cicaro veivät sijoitukset 1. (Car) ja 2. (Cica) KPSH:n Vuoden Koira -kilpailussa agilityn osalta. Tytöillä oli tuloksekkain agilityvuosi tähän saakka, joten ihan ansaittu huomionosoitus.

Erityisen hyvältä tämä tuntuu, koska samaisena vuonna 2021 kumpikin koira oli seuranmestari omassa kokoluokassaan. Saas nähdä, vieläkö kerätään yhtä aktiivisesti tuloksia tänä vuonna. Toivottavasti veteraanit pysyvät kuosissa, sillä meillä on hyvä draivi päällä!

Treenirintamalla on tehty iänmukaista treeniä - lähinnä hauskanpitoa ja todella lyhyitä treenejä. Meillä on nykyään valmis viikkorata hallilla, joten treeneihin ei enää uppoa samalla tavalla aikaa kuin joskus. Treenit kestävät yleensä 5 min per koira, ja se riittää meille hyvin. Tämän lisäksi tehdään temppuja ja muuta hauskaa oheispuuhaa. 

Nollakoneita vai ei?

Eipä vain suotta ole tämä vuosi tuntunut erityisen menestyksekkäältä, kun äkkiseltään laskeskellen tämä vuosi on ollut kisavuosistamme nollapitoisin pitkään aikaan. Starttimäärät eivät vuotta kohti paljoa päätä huimaa, joten joku voisi jopa sanoa, että eihän tuossa pysy kisarutiini yllä. Ainakaan kahden koiran kanssa. Omistajan pihyyden vuoksi aivan joka viikonloppu ei viitsisi eurojaan radoille heitellä, ja kahden koiran kanssa lysti on tietenkin tuplasti kalliimpaa. 

Agilityuramme alussa Kajaanissa Rumarakin hallin pihassa seisoskellessamme olin ehkä maailman onnellisin ihminen - olin itsenäistymiseni alkutaipaleella, muuttanut kotoa pois tuntemattomaan kaupunkiin, vierelläni kaksi omaa kasvattia maailmaa kanssani valloittamassa. Ja me saimme viimein aloittaa yhteisen ihan oikean koiraharrastuksen! Tätä ennen olin rakennellut, kuten jokaisen nuoren koiraharrastajan kuuluukin, takapihan täyteen agilityesteen näköisiä tekeleitä, joita sitten pienen peräkylän harrastusmahdollisuuksiksi kai kutsuttiin. Eipä ollut ennen kotoa poismuuttoa mahdollisuuksia harrastaa, kun lähimpään koirahalliin olisi ollut joku 50km matkaa. Enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, miten ihmeessä kustansin opiskelijana kahden koiran agilitytunnit yksityisessä koirakoulussa. Koira-asioihin vaan aina löytyy rahaa?

Sieltäpä se ura polkaistiin käyntiin. Kouluttaja sanoi heti, että joudun tekemään Cicaron kanssa paljon enemmän töitä agilityuramme aikana, kuin Caran kanssa. Cicaro oli kiihkeämpi ja vaikeampi motivoida, nuorena jopa vähän itsenäinen tapaus. Varttuessaan sen kanssa on painittu motivaatio- ja vireasioiden kanssa, ja sen kanssa jokainen onnistuminen onkin aina tuntunut aivan erityisen hyvältä siinä, missä Melin kanssa onnistumiset tuntuivat yleensä lähinnä oletetulta ansiolta. Melinkin kanssa oli joskus focus- ja itsehillintäongelmaa, ja jossain vaiheessa se alkoi tehdä vähän turhan itsenäisiä valintoja esteiden suhteen. Haasteensa kummallakin, ja nämä myös näkyvät tulostilastoissa vuosien varrella.

Minulla oli alkuun sellainen käsitys, että kisaradat kutsuvat vasta, kun koirat ovat viimeistä silausta myöten valmiita. Nyt, koirieni ollessa veteraaneja ja iältään siinä kynnyksellä että useampi agilitykoira alkaisi jo lajista eläköityä, tajuan että eipä näistä koskaan valmiita tullutkaan. Kylläpä edelleen mietitään, mitä siellä puomin alastulokontaktilla pitikään tehdä. Monia koulutusvirheitä on tullut tehtyä, ja ensimmäinen koira on aina se harjoituskappale uuden lajin parissa. Seuraavan kanssa sitten... kuuluu sanonta.

Vaikka puomin kriteeri on vaihtunut niin monta kertaa, että fiksumpikin koira olisi vähintään pahasti kujalla että mitähän se ohjaaja nyt lopulta haluaa siinä puomin alastulolla tapahtuvan, niin kyllä nämä veteraanit aina joskus sinne kontaktialueelle osuvat. Ei menny ku 10 vuotta, että osumaprosentti on ehkä 60%! Kisarutiinit ja sellainen luja tunneside ja luottamus on sellaisia asioita, joita ei ehkä saa rakennettua kuin näillä vuosilla. En tiedä tämän helpompia kilpakavereita, jotka torkkuu ratojen välit ja joihin voin luottaa radalla täysin - en ehkä siellä puomin alastulolla aina, mutta noin muuten.

Kun agilityuralle laitetaan kaksi nuorta koiraa ja yksi kokematon ohjaaja opiskelemaan agilityä ja kahden erilaisen koiran kouluttamista samanaikaisesti, niin tältäpä se kisaura näyttää:

Caramel 
2015: 8 starttia joista 4 nollatulosta = 50% nollatuloksia
2016: 8 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2017: 14 starttia joista 4 nollatulosta = 28,57% nollatuloksia
2018: 14 starttia joista 1 nollatulos = 7,14% nollatuloksia
2019: 7 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2020: 5 starttia joista 1 nollatulosta = 20% nollatuloksia
2021: 13 starttia joista 4 nollatulosta = 30,77% nollatuloksia
yht. 69 starttia joista 14 nollaa eli 20,29% nollatuloksia

Cicaro
2015: 8 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2016: 13 starttia joista 2 nollatulosta =15,38% nollatuloksia
2017: 24 starttia joista 4 nollatulosta = 16,67% nollatuloksia
2018: 14 starttia joista 2 nollatulosta = 14,29% nollatuloksia
2019: 8 starttia joista 1 nollatulosta = 12,50% nollatuloksia
2020: 5 starttia joista 0 nollatulosta = 0% nollatuloksia
2021: 15 starttia joista 6 nollatulosta = 40% nollatuloksia
yht. 87 starttia joista 15 nollaa eli 17,24% nollatuloksia

Sinne mahtuu sekaan niitä epäaktiivisia vuosia ja sitten niitä vähän aktiivisempia vuosia. Cicarolla vuosi 2017 metsästettiin vimmatun voimalla luokanvaihtoon oikeuttavia tuloksia, joten sille kertyi ko. vuotena meille aika huikea määrä startteja. Jonakin vuonna riivasi jatkuvat keppivirheet ja jonakin vuonna liiallinen ohjaajafocus. 

Tänä vuonna kepit eivät enää ole teettäneet virheitä, ja olen uskaltanut edetä radalla niin, että koirat eivät enää ole kieltäneet ja kyselleet kuten aikaisemmin. Kumpikin koira on tehnyt tänä vuonna ennätyksellisen hyvän tulosrivin meille. Ei me mitään nollakoneita olla eikä sellasiksi tulla, koska historiassa on niin paljon koulutusvirheitä, joita en enää jatkossa toisen koiran kanssa tekisi. Puomivitosia sekaan mahtuu edelleen ja joitakin hyppykieltoja, mutta mitään systemaattista ongelmaa ei enää ole. Keppivitosia kerättiin tähänastisen uramme aikana varmaan enemmän kuin nollatuloksia yhteensä, ja jossain vaiheessa koko hommasta alkoi mennä maku, kun jokainen hienokin rata kosahti 100% varmuudella sinne keppeihin. Onni, että ne saatiin vielä uran loppuvaiheille näin toimiviksi, niin on sitten joskus tulevaisuudessa toisen koiran kanssa varmempi fiilis lähteä tavoittelemaan parempaa esteosaamista kepeillä. 

Tyttöjen kisaura jatkuu vielä keväällä, jos terveyttä suodaan. Ei me talvella oikein tykätä kisata. Kuten sanottua, kukaan ei voi etukäteen sanoa, missä se koirien raja lajista eläköitymisen suhteen lopulta on.

Seuranmestarit 2021

Haaveiltiin ja toteutettiin - napsahti seuranmestaruus molemmille koirille. Cicarosta tuli medien ja Carasta maksien mestari. Rata oli teknisesti haastava ja ansoitettu, joten näin heti, että profiili sopii meille tekniikkahörhöille paremmin kuin nopeille ja irtoaville koirille. 

Lämmittelynä mentiin kisan ulkopuolisina koirakoina möllirata, josta molemmille koirille tuloksena päivän nopeimmat nollaradat, Melille hurjalla nopeudella 5,8m/s!! Seuranmestaruusradalla Cicalle 5rv ja Melille 10rv, joilla lukuisten hylkyjen seasta ponnistettiin mestareiksi. Mel kyseli hieman putkiin menemistä ja pudotti pitkästä aikaa pari rimaa. Cicarolle taisi tulla puomivitonen.

Hyvä tytöt. Sennumestarit.

Hammaspulmia

Cicaro on nyt yhtä hammasta kevyempi. 5/2020 huomasin mökillä, että sen yläetuhammas (201) oli katkennut lähes puolivälistä. Mielestäni tässä näkyi ainakin hammasluu. Käytin sitä samaisella mökkireissulla arviossa kunnallisella eläinlääkärillä, joka ohjasi toistaiseksi seurailemaan, alkaako hammas oireilemaan. 4/2021 havahduin siihen, että hammas heiluu ja on eri värinen. Cicaro oli lisäksi jotenkin vaisun oloinen, ja sen syömistahti oli hidastunut. Yleensä se syö ruokansa ennen Meliä ja ennättää Melin kupille, jos laiska äiskä ei ole vahtimassa. Nyt se olikin yhtäkkiä Mel, joka ennätti Cican kupille. Erittäin poikkeavaa. Hampuusi kertoi.

Käytin Cicaroa heti seuraavana arkipäivänä hampaanpoistoarviossa, ja siellä oltiin samaa mieltä kanssani, että hammas saisi lähteä. Poistoaika varailtiin parin päivän päähän. Toimenpide meni hyvin, ja koira heräili hitaasti tolpilleen. Samassa yhteydessä poistettiin hammaskivet, joita Cicarolla oli tosi vähäisesti. Olikin eka kerta, kun siltä poistettiin hammaskiviä eläinlääkärissä. Cicaro sai pitkävaikutteista kipulääkettä ja ostin samalla eläinlääkärin suosituksesta kummallekin koiralle Bravectot kesäksi kokeiluun. Kotona Mel piti hyvää huolta siskostaan ja käpertyi Cicaron viereen tosi huolestuneen näköisenä. Se vinkui ja painoi päänsä Cicaron päälle ja lämmitti siskoaan hievahtamatta.

Harmillisesti heti siinä Cicaron vielä heräillessä huomasin kuitenkin poistokohdassa hampaansirun. Tuumasin että seurailen, putoaako siru itsestään pois. Meni melkein kolme viikkoa ja edelleen tuo siru tökötti paikoillaan. Voi rähmä. Cicaro varoi mielestäni etuhammasotetta. Selvä homma ja takaisin samaan paikkaan uuteen arvioon. Samaisella arviointikäynnillä Cicaro saikin heti jäädä uusintatoimenpiteeseen. Se sai kevyen rauhoituksen ja ell sai sirun poistettua. Tässä yhteydessä kuitenkin huomattiin, että poistokuoppaan on jäänyt lisää hammasta. Tämäpä tarkoitti sitä, että Cicaro pääsi taas tippaan ja unille.

Oli ikävää rauhoittaa varttuneessa iässä oleva koira uudelleen ns. turhan takia, kun aiempi poisto ei mennyt aivan oppikirjojen mukaan. Olen tosi tarkka hammasasioissa ja vilkuilenkin harva se päivä koirieni suihin, koska koiran suun pitäminen terveenä on mulle itsestäänselvä asia. Uusintatoimenpide oli meille tietenkin maksuton. Cicaro toipui jälleen parissa päivässä nukutuksesta, ja poistokuoppa parantui nopeasti. Ihmettelen kuitenkin edelleen, miten siruja ei huomattu heti ensimmäisessä toimenpiteessä, koska minä kuitenkin huomasin sirun heti kotona koiran suuhun kurkatessani. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja nyt kelpaa taas vanhentua.

Hammas heti toimenpiteen jälkeen VS hammas 3 viikkoa toimenpiteestä.
Siru nähtävillä molemmissa kuvissa kun tarkkaan katsoo.

Valmennusmuistiinpanot

21.5. kävimmä pitkästä aikaa valmentautumassa. Harvemmin tulee enää nykyään treenattua kenenkään silmän alla, koska olen tällä hetkellä seuramme kokenein kouluttaja. Kumpikin koira sai harjoitusta, kun jaoin paikan kahtia. Valmentajana Anna Asunta.

Cicarolla kehityksen kohteena on viime aikoina ollut palkalle karkailu. Ohjaajasta irti oleva palkka on ehdoton näin ohjaajafokusoituneelle koiralle, joten tätä namirasia/namipallo metodia on nyt tehty jo pidempään, ja yleensä se toimii. Tässä palkalle karkailussa on toki peiliinkatsomisen paikka, sillä koira on aika monta kertaa päässyt karkaamaan vanhalle, huonolle, tarrarammalle namipallolle, jonka se saa auki sekunneissa. Nyt vaihdoin uuden namipallon, jota koira ei aivan heti saa auki, joten ennätän vielä pelastamaan tilanteen. Täti Hampuusi on niin rontti, että se ei välitä vaikka sille huutaisi mitä, kun se päättää hakea itselleen karkkia. Lukeutuu sarjaan "mitä teen toisin seuraavan koiran kanssa", elikkä luopumisen opettamistahan tää tilanne vaan vaatis. 

Puomi toimi hienosti matalammassa vireessä, eli koira malttoi tulla puomin alas saakka ja teki 2o2o:n. Kun vire nousi, se haukkui ja hyppäsi pois tekemättä 2o2o:ta. Tähän liittyy aina se, että koira nostaa katseensa ohjaajaan, jolloin suoritus herpaantuu. Täytyy kasvattaa motivaatiota tehdä 2o2o kunnolla, ja tarjoilen siitä jatkossa superpalkan (kisumisua, lihapullaa, nakkia, jokumuumikä?) Tässä piilee tietty se riski, että vire nousee superkorkeaksi, kuten kisumisun suhteen joskus pääsi käymään. No, testataan. Ongelmana tässä puomin alastulon riehumisessa on sekin, että kisoissa olen tavoitellut mahdollisimman hyvää tulosta, joten en IKINÄ ole uusinut puomia koiran sikailtua sen. Tai ei edes se puomin uusiminen, koska ei se mielestäni koiralle mitään opeta kisatilanteessa, vaan se, että koira on saanut palkkiona jatkaa rataa sikailun jälkeen. Ei vaan ole itsekuria kävellä pois maksetulta radalta. Ja oppisiko 10v koira siitä muka mitään. En tiedä. Onko sun koiras oppinut? Voi kun puomi olisikin aina radan loppupäässä!

Kepeille umpikulmaan jyrkkä takaaleikkaus onnistui muutaman yrityksen jälkeen, joten tätäkin taitoa voisimme harjoitella - olisi käytännöllinen, kun kisoissa aika usein näkyy Z-linjassa olevat kepit, jotka pakottavat ohjaajan tekemään puolenvaihdon ennen tai jälkeen keppien. Tiedä, vaikka tämäkin joskus olisi niin varma taito, että ihan kisoissa uskaltaisi kokeilla! Irtoamisen suhteen meni sitä paremmin, mitä vähemmän varmistelin. Mulla on paha tapa korjailla koiran irtoamista juoksemalla itse nopeammin, pidemmälle, lähemmäs... ja varsinkin kisoissa teen tätä alituiseen. Koirat komentavat minua siksi usein juuri kisatilanteessa, koska varmistelen siellä kahta kauheammin ja hämmennän täten koiriani! Kun uskalsin jättää koiran tekemään tehtävää itsenäisesti ja lähdin etenemään aikaisemmin mukavuusalueeni ulkopuolelle, koirat kyselivät paljon vähemmän. Tämä lisäisi jatkossa koirien nopeutta ja vähentäisi kieltovirheitä.

Caran kanssa harjoiteltiin hieman eri kohtaa radalta. Yritin lähettää sen kepeille avokulmassa, mutta se aloitti toistuvasti väärästä välistä. Tämän vuoksi ohjaan yleensä avokulmakepeillä koiran pienen mutkan kautta keppien aloitukseen, enkä vaadi esteosaamista avokulmalle. Kohta korjattiin nopeasti tekemällä vastakkaisilla raajoilla koiralle "apukuja", mutta jatkossa vahvistamme avokulmaa niin, että koiran esteosaaminen vahvistuu. Puomin se malttoi tehdä kohtalaisessa vireessä hienosti. Poiketen Cicarosta Mel on kohteliaampi, kun puhutaan palkalle menemisestä. Sille sai näyttää palkan melko läheltä, sillä se ei lähtenyt heti jes-sanan kuultuaan palkkapallolle. Se irtosi kauniisti, ja valitsi hienosti putken kontakti-putki erottelussa kuten siltä pyysin. Melin kanssa yhtä lailla keskityin siihen, että en varmistele, vaan etenen rohkeasti esteeltä toiselle. Saatiin myös vinkiksi, että jos pitkä tehtävä epäonnistuu, tehdään heti yksi este ja palkitaan koira siitä, niin koira ei jää täysin palkatta.

Seuraavana päivänä valmennuksesta kävin läheisellä kentällä kouluttamassa koirille vapautuskäskyä, koska molemmat sitä selkeesti tarvitsivat - kumpikin eri syistä. Laitoin kaksi kosketustargetia maahan ja pyysin koiria koskettamaan niitä vuorotellen ja vapautin sitten niitä palkkapallolle jes-sanalla. Tein samaa harjoitusta myös yhdellä targetilla koiraa hetsaten. Heti, kun koira kosketti targetia, vapautin sen palkkapallolle. Tähän saatiin mukavan nopeita suorituksia. Vielä viimeisenä harjoituksena pyysin koiran sivulle ja heitin palkkapallon poispäin. Kävelin jokusen metrin ja pyysin koiraa luokse. Kumpikin yritti sinnikkäästi juosta suoraan palkalle, vaikka ne eivät kuulleet vapautussanaa. Kun koira tuli luokse, vapautin sen välittömästi jes-vapautuksella palkkapallolle. Erittäin hyvä harjoitus, jossa koirat joutuivat oikeasti kuuntelemaan sanallisia vihjeitä. Kun nyt ajattelen asiaa, niin kumpikaan ei hirveästi kuuntele sanallisia komentoja, koska ohjaan niitä pääasiassa aivan toisin keinoin. Tulevaisuuden agility Suomessa alkaa kuitenkin selkeästi vaatia samaa mitä muualla on jo tehty - sanallisten komentojen osaamista. Trendiä seuraten...

Perimä yllättää

Caramelia pyydettiin viime vuoden lopulla mukaan Hannes Lohen tutkimukseen, jossa selvitetään sekarotuisten geneettistä - ja ympäristötaustaa. Kyseessä on eräänlainen käyttäytymistutkimus. Testin kerrottiin antavan tietoja koiran rotutaustasta, mikä kiinnosti, koska Sanin isän rodut ovat tämän 13 vuoden ajan olleet hieman epävarmalla pohjalla - minkä kasvatinomistajat tiesivät. Tutkimus toteutettiin WisdomPanelin kautta. Kasvattaja antoi Sania aikoinaan hakiessamme tiedoksi, että isässä olisi labradorinnoutajaa ja lapinporokoiraa. Emme koskaan kyseenalaistaneet asiaa, kun näimme Sanin isästä vain yhden ainokaisen valokuvan, ja tuon kuvan perusteella nuo rodut olisivat voineet pitääkin kutinsa. Olin kuitenkin aina hieman epäileväinen, koska kasvattaja ei suoraan rotuja ilmaissut, vaan kertoi ne vasta kysyttäessä, ja silloinkin vähän pohdiskellen. Nykyaikana on mahdollista saada asia selville geenitestillä, joten mikäpä jottei?

Kuten pohjustuksesta saatoitkin jo arvata - tadaa!

Sanin isässä ei ollut lapinporokoiraa tai labradorinnoutajaa.

Bordercollieta ja shetlanninlammaskoiraa tutkimuksesta paljastui - tietenkin, onhan Sanin emän puolen bordercollietausta päivänselvä, samoin kuin Sanin pentujen shelttitausta. Testin mukaan Sanin isässä ei ollut mitään viitettä labukasta tai porokoirasta, vaan norjanhirvikoirasta, jota Sanin isässä olikin ollut iso osuus. Me on perhepiirissä leikillisesti nimitelty, että Cicarossa olisi metsäviettistä rotua, koska se on niin altis karkailemaan riistavietin viemänä. Kukaan muu koirista ei tällaista käytöstä ole näyttänyt, mitä nyt Mel ilmentää bordercolliemaista vaanimista ja tuijottelua mm. oraville. B-pentueen isä taas on puhdas porokoira, joten B-pentue tietenkin sisältää porokoiraa. Mutta ei sekään labukkaa.

Jos Sanilla on vielä sisaruksia hengissä, ja joku omistajista sattuu tämän lukemaan, niin jättäkäähän jotakin viestiä itsestänne kommenttikenttään. Tämä tieto koskee lisäksi Sanin ja Caran jälkeläisiä, joista A-pentueen omistajia en enää kaikkia pian 10 vuoden jälkeen ikävä kyllä tavoita, mutta B-pentueen osalliset ovat kumpikin tästä tietoiset. Eikä tämä tieto oikeastaan enää B-pentueen polvessa merkitse, onhan tuo kysymysmerkki-isä jo useamman koiran päässä niistä - mutta avoimena ihmisenä tietenkin välitän kaikki saamani tiedonrippeet koiristani eteenpäin.

Tämä oli aika silmiäavaava keissi, ja näytti jälleen sen, miten tärkeää on, että kasvattajat kertovat asiat suoraan - vaikutus voi yltää kymmenenkin vuoden päähän. Ei sillä sen väliä tietenkään ole, eikä mikään muutu, tämä projektihan on kuolevaksi sukuhaaraksi todettu noin muutenkin, koska tämä ei tästä enää jatku jalostuskoiran puutteessa. Minähän muutenkin mainostan, etten ole niin rodun perässä juoksemassa, vaan katselen koiria yksilöinä. En tiedä, tuleeko seuraava koira olemaan sekarotuinen vai rotukoira. Se riippuu siitä, mitä tulee vastaan, ja mielinkö tulevaisuudessa keräillä koiralle esimerkiksi agilitytitteleitä. Meininki ja ajatusmaailma on muovautunut jonkun verran 10 vuodessa.

Ennen tätä tilaisuutta Hannes Lohen tutkimusryhmältä ennätin tilaamaan Embarkin rotutestin, mutta palautuslähetys hukkui postissa (kuka yllättyi?) Siispä odottelemme Embarkin porukan kanssa, kuuluuko palautusta heille takaisin 6kk aikarajoissa, vai lähettävätkö he uuden testipaketin. Olisi mielenkiintoista päästä vertaamaan kahden eri rotutestin tuloksia toisiinsa.