Syksy yllättää

Harvinaisen pitkä päivittelytauko! o.O Seliselinä se, että ei vaan ollu mitään mitä rustata. Mutta nytpähän olisi taas jotakin mitää jakaa muillekki.

Aujoojal sujuu lokoisasti!

Auroran kans fabosättäilyy.

Nassikoitten elo kaupunkirakkina on lähtäny käyntiin oikein muksasti. Eivät enää oo niin ulalla ku viikko sitte ja yksinolo sujuu ihan normaaliin tapaan ilman vinkunoita, ku oon taas naapureita jututellut siitä mite noi hauveliinit on ollu tääl yksinollessaan. Moonan ja Sissin kans on lenkkeilty useaan otteeseen ja käyty koirapuistoissa. Käväsin ihan totuttautumisen vuoksi noitte kans yksinkin koirapuistos, tai siis että mukana ei ollu tuttuja koiria (Moona ja Sissi) koska tahoin nähä kui nuo pitkästä aikaa osaa hengaa vieraide koirien kans. Cara ujosteli ja villat (joita sil ei edelleenkää täl hetkel oo) pystys luikki vieraita nuuhkijoita pakoon. Jos tulivat ihan pärställe ni näykkäs :'D kunnon bitch. Viis minaa ni meininki oli jo aika normaali, leikkivät ja juoksivat ihan hirveetä kyytiä puistoo ympäri toinen toistaan jahdaten. Siel oli siis pari muuta koiraa noitte omien lisäks.

Venailen et millon alkaa koiraharrastajien vapaavuoro hallissa, et päästäs alottelee tokoa pitkästä aikaa. Nyt ku ei oo enää autoa ni tuumasin vaa et kui mä siel treenaan Cicun kans ku Cara on paniikkiperse ollessaa yksin tolpas kii. Selitinkin tästä jo aiemmin, et se alkaa hermoo ku jätän sen tolppaan ja treenin Cicua. Yhen tunnin käytin viime syssynä siihe et treenin tota tapaa silt pois ja luovutti se jo lopulta. Jatkuu toki ny tuo käytös tauon jälkeen ja aina sitä sais sen puoli tuntia jankata joka tokon alkuun et se tajuais etten mä aio sitä hyljätä.
Kiksu alotti tänään juoksut, aamusella arvelin et ihan lähipäivinä alottaa ja töist ku tulin ni oli alottanu. Ja sit näil neideil oli joku mahatauti kummallaki, eka oli Cara löysällä pari pvää ja nyt on Cicsu ollu yhen pvän löysällä. Pitäny ottaa eteisestä matto pois ja laittaa sanomalehtee tilalle. Mikähä lie pöpö tullu lenkilt, ruoka on sitä samaa ku aina ennenki et ei voi siitä johtua.

Ainii, oon nähny täs aika hurjia painajaisia. Herään aina silmät vetistäen niistä, enkä ymmärrä mikä mut saa näkemää tollasia just nyt. Ehke on joo stressii ku alko vasta skolet ja paluumuutot oli jne mut silti. Nään sellasia painajaisia ku mun koirat kuolee. Ja ne tuntuu aina yhtä todellisilta ku herään, hyi hemmetti. Nyt näin unta ku mua huudettii tulemaa äkkiä johki tielle, äiti oli paniikis tienreunas kyykistyneenä ja näin Caran kitumas silmät selällään tienvarres suutaan oudosti aukoen, ja sit se nuukahti ja oli ihan eloton, kylmä ja kangistunut. Koetin siin itkunsekasena panikoida et eihä se voi olla tässä, ei se voinu tähä loppua, ja mietin iha hulluna et kui sen sais viel eloon. Heräsin, ja taas tapani mukaan rutistin koiriani ja ne oli taas ihan ÄITI WTF. :'D
Hyi. Yäk. Ei enää tollasia unia tai sit joku saa herättää mut niistä ja heti.

Eilen tultiin lenkilt Essin kans iltamis, ja alko sataa taas meijä kiroukseks kaatamalla vettä ja rakeitaki tuli ku mä viel käpöstin nassejen kans kotia. Vaatteet valu vettä ja hiukset ja naama kans, olin varmaan rapun kaunein näky. Ei oo todellista et vain ja ainoastaan sillon sataa ku oltas Essin ja koirien kans menos lenkille. Tai, tulossa sieltä. Juosten. Lujaa.