11.11.2013

Onni on HOT



Eli Hyvin Onnistuneet Treenit. Vitsit, me ollaan ihan liekeissä. Eikä saa alkaa ketuttaa tämä treenihulluuden lueskeleminen.

Toveri ehdotti että lähettäs treenaamaan seuraavana aamuna, joten päivän ollessa jo illassa en kerennyt juuri suunnittelemaan seuraavan aamun treenejämme. Kuitenkin pääteemana tänä syksynä ovat yleisesti olleet rataharjoitukset, irtoaminen ja yksittäisinä esteinä kepit, keinu ja rengas, joten näillä mentiin.

Heti alkuun otimme tapamme mukaan ratatreeniä. Nyt yritin oikeasti saada rataan haastetta, ja aavistuksen rata vaikeutuikin viime kertaan verrattuna. Rataharjoitus meni molemmilta OK, kontaktipinnoille vaan ei maltettas edelleenkään ilman suuria huomautuksia pysähtyä. Irtoamista otettiin aivan loppuun ensimmäistä kertaa sitten kevään, ja molemmat koirat muisti jutun ihan kympillä ja irtosivat minun karjuessani ETEEN ETEEN ETEEEEEN - hyvin varmaa vauhtia taakse katsomatta edessä odottavalle palkkakipolle. Pelasin varman päälle ja otettiin ensin irtoaminen kuvassa keltaisen tähden kohdalta, ja koska irtoaminen oli neideillä niin hyvin muistissa, ei ollut oranssin tähdenkään kohdalta irtoamisessa mitään moittimista!

Keppejä mentiin myös pitkästä aikaa, ja ohjurit apuna kumpikin löysi parin toiston jälkeen mukavan rytmin ja vauhdin keppien suorittamiseen. Lähdettiin siitä, että avustin hihnan kanssa, kun tytöt selvittivät kävellen reittinsä keppikujalla namikipolle saakka. Muutama toisto - ja vanha asia muistui huimaa vauhtia mieleen. Pian sain irrottaa hihnat, ja tytöt ottivat varovaisia keppihyppelöitä puolelta toiselle saavuttaen namikipon. Keppejä oli täysi määrä, 12kpl. Jännä, miten nopeasti asiat muistuvat koiran mieleen!

Keinua menimme myös taas, ja Cara tuppaa tulemaan keinulle melkoista vauhtia. Hidastin keinua vain hieman, jotta Cara alkaa tottumaan sen jysähtelyyn pienissä määrin ja oppii, ettei sen kannata tulla siihen liian lujaa. Kiksu menee keinun hyvällä hillityllä vauhdilla, mutta se pelkää keinun kontaktipintaa, ja yleensä sujahtaa vikkelästi pois keinun kontaktialueelta. Tähän on tehty sellaista harjoitusta, että olen Kiksun ollessa 2o2o keinulla, heijannut keinua varovasti ylös alas ja palkannut Kiksua tästä. Eli ylitetään sietoraja jotta Kiksu tottuu keinun inhottavaan heilumiseen 2o2 tilanteessa, jotta jatkossa (kun keinu ei heilu normaalisti koiran ollessa keinulla 2o2o), on kontaktilla oleminen superiisiä ja mukavaa, kun aiemmin on totuttu haasteellisempiin olosuhteisiin keinun 2o2o tilanteessa.

Rengasta suoritimme myös, ja edelleen neitykät tykkäis hypätä sirosti renkaan sivusta. Ohittamisesta ei tullut mitään palautetta, joten tytöt hoksas pian, kuinka rengas kantsii suorittaa että tulee namia. Tätä pitänee muistutella vielä paljon.

Huomaa, että seison vielä turvallisen lähellä rengasta. Minu pitäis irtaantua kauemmas sitten, kun rengas
menee ihan varmasti oikeesta kohasta läpi.

Stay focused. Cara seuraa kättä.

Hypätään siskon kans yhdessä este - loppukivat. Kipsa päätti olla ovela ja kiertää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.