12.1.2015

Uusia tuulia koiraharrastusrintamalta


I command u to stay. Keppi ja porkkana. Hollola syksy 2014.
JIPII, me saatiin paikka agilityryhmään!!! Tindidin, nytpäs olen iloista ihmistä. Tästä lähin treenaamme joka torstai klo 19-21 ryhmässä jossa on mm. ykkösissä kisaavia koirakoita, eli taso on meille varmasti just passeli. Lisäks meillä on mahdollisuus itsenäiseen treenaamiseen perjantaisin ja sunnuntaisin. Ensimmäiset agitreenit uudessa ryhmässä alkavat 22.1.

Puuharyhmässä jatkamme edelleen, tällä kertaa lauantaisin joka toinen viikko ja ryhmälenkeille osallistutaan aina kun keretään. Treenintäyteinen koiravuosi siis tulossa, ja koiraharrastelu tulee selkeesti painottumaan loppuviikolle kun to-su on treenejä. Ompas kiva kun on pitkästä aikaa kaksi eri lajia päällekkäin. Riittääpähän säpinätä. Kisoja tietysti kattellaan sitä mukaa kun jaksetaan ja keretään. Agilitylisenssin osto se on kans edessä samalla kun liitytään noille ryhmävuoroille. Kisakirjathan meillä jo oottelee kirjahyllyssä. Looks gooood.

Treenikalenteri näyttää tammi-huhtikuussa tältä:

10.1. Puuharyhmä
22.1. Agility
24.1. Puuharyhmä
29.1. Agility
5.2. Agility
7.2. Puuharyhmä
12.2. Agility
19.2. Agility
26.2. Agility
5.3. Agility
7.3. Puuharyhmä
12.3. Agility
19.3. Agility
21.3. Puuharyhmä
26.3. Agility
2.4. Agility
4.4. Puuharyhmä
9.4. Agility
16.4. Agility
18.4. Puuharyhmä
23.4. Agility
30.4. Agility
...


1 kommentti:

  1. Anonyymi12.1.15

    Apuaa! Meilläkin olis tänävuonna suunnitelmissa startata vralliset.. Saas nähdä ;)

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.