Onhan meillä arkemme

Ny on tullu höpistyä sen verran kaikkea muuta ku arjellista höpinää että eiköhän pieni arkirapsa ois kohallaan. Kerrotaas pikaisesti (sehä nähää) Karskin torstain agitreeneistä. Idiksenä oli alkuun nakata järjestyksessä toisiin treeneihin matkaan Kiksu, mutta ilmesty pari mutkaa matkaan. Oon taas töisä toisaala ku meijjä tukikohdassamme, ja kun luuriin tirahti viesti myymälään tilaamamme manttiksen saapumisesta, pit ottaa Karssi mukaan sovittamaan manttista treenireissulle. Toisekseen koin että koska ensmääne kertsi treeneissä meni mite meni, ja että miulle itelleni ja koutsille kans ois liia vaikiaa että vaihtasin het samantien koiran toisiin treeneihin, otin Karssin matkaan vielä täks kerraks. Kips on siis mukana treeneissä kaks seukkia kertsiä.

Kips (Cicaro) jäi kotikotiin Sanin kans mätystämään hirvenluita, ja Kapsin (Caramel) kans suunnattii treeneihin ja sitä kautta yöks kämpille. Treeneissä koira oli edelleen vähän vetämätön, mutta muutamia hyviä pätkiä saatiin aikaseks. Hyvin se kyllä leikkii, huomattavasti paremmin ku joskus. Päätettiin että otetaan ny helppoja ja itsevarmuutta nostattavia tehtäviä Karssin kans. Vielä se joskus on oma ihtesä, se riemupaimen joka se aina normaalisti on.

Videolla noutonaksuttelua kämpiltä joku iltama.

Oli omituista viettää kokonainen vuorokausi vain yhden koiran kanssa. Kips ja Kaps kun ovat harvoin erossa toisistaan. Lenkillä Cara ei lähtenyt kauas minusta, vaan se lähinnä seurasi jalanjäljissäni muutaman kymmenen sentin etäisyydellä. Normaalisti nuo kaks hurrikaania ois juossu jo eestaas yhen järvenmitan. Joukossa tyhmyys tiivistyy...

Käytiin Mustimirrissä sovittamassa sitä koon 60 manttista. Koko 55 oli kuulema koko luomakunnasta loppu ja uusi tilaus manttiksille tehtäisiin vasta ens talvena. Jippii... Miten niin suosittu koko. Hemmetin bortsut ja muut 55 kokoset koirat. No, tuo 60 koko oli ihan liian pitkä. Cara näytti joltaki kuninkaalliselta ku persosastosta manttis roikku ku mikäki. Koko 50 on nippanappa liika pieni ja koko 60 liika iso. Siispä pistin tilaukseen koon 55 manttiksen kun semmosia vielä löysin toisaalta ku MM:stä. Ja nyt saa hemmetti vieköön olla sopiva. Ei tää koskaan turhan helppoo oo näie manttisten kans. Sittempä takasi kotikotiin töiden pariin.

Kips ei ollut kaivannut Caraa tai laumanjohtoa laisinkaan. Mikäs siinä kotikotona luuta järsiessä ja äiskä-Sania kiusatessa. Vaan oli se salaa vähä ilone ku saavuin kotikotiin. Laumanjohto ei sittenkään ollut hylännyt pikkumustaa ihan kokonaan.

Ja seukkina olevista kuvista voitte päätellä että ollaan käyty pellolla ja jäällä kurvailemassa. Näitä kuveja ripottelen blogiin sitte todennäkösesti vielä heinäkuussaki että onnet vaa kaikille. Turhan monta onnistunutta otosta kerranki. Miulla on vielä viime elokuultaki kuvia, joita en kehtaa koskaa mihkää tunkee kuin png-tiedostoina pläh!

Jotain harmillistakin on tapahtunut. Meijän viimenen pupu, Manu, kupsahti 15.-16.2. välisenä yönä. Manun veli Vili kupsahti jo viime vuoden elokuussa, joten nyt velipojat saavat taas nautiskella yhdessäolosta. Pupuveljekset elivät noin 8-10 -vuotiaiksi. Kissasisarukset Toni ja Nöpö taas lähtivät viime kesänä paremmille hiirimaille 13 vuoden iässä. Kotikotoa löytyy siis enää Sanin lisäksi Poju-hevonen ja akvaariokaloja. Hassua, että ainoa rotueläin meillä on tuo hevonen, kaikki muut eläimet ovat aina olleet risteytyksiä! Auroralla ei enää ole mitään mitä kytätä, ei kissoja ei kaneja.

Sitten iloisempiin asioihin. Voitettiin Pawsomness-blogin arvonnassa aikaisemmin heijastinpanta vissiin 26 osallistujan joukosta, ja se kopsahti postiin viime viikolla. Panta on tukevaa tekoa, siististi ja huolellisesti ommeltu ja kauniisti toteutettu. Pannassa on laaja säätömahdollisuus, joten se sopii oikeastaan koko laumalle! Sijoitumme myös Paikka ja hyppy- kuvahaasteessa jopa 39 kuvakollaasinsa lähettäneen kilpailijan joukosta toisiksi!!! Voi sitä riemua, bussissa istuessa tsekkasin säpön ja hyvä etten ääneen kiljaissut kun ilahduin niin kovasti sijoittumisesta. Saas nähdä, mitä kivaa posti tuo palkinnoksi.

Pari voittajaa ois myös meijän puolesta! Postauksessamme Lauman huonot tavat ällöimmän tavan kertonut voittaja ja 250-skaban ensimmäinen oikein vastannut voittaja saavat viimein palkintonsa. Laumalaisensa ällöimmän, irstaimman ja hirveimmän huonon tavan kertoi Sanni ja 250-skaban voitti Alicia, otatteko yhteyttä (Sanni lähinnä) leena1992(at)hotmail.com niin saatte yhteistyökumppanimme HHC:n spossaaman pienen yllärin. Voittajan koiran huonon tavan voit lukea Lauman huonot tavat - postauksen kommenttiboksista, kiitos suuresti kaikille paljastusten tekijöille, oli ihana lueskella koirienne huonoja tapoja ja todeta etten ole ainoa jonka koirilla on ei-toivottuja tapoja! Ja kerrotaas vielä 250-skaban oikea rivi: 1. oravia 2. Aurora 3. Cicaro 4. Cicaron 5. yksi

ONNEA VOITTAJILLE!!

PS. Meijän postaus Suomen suosituimmat koirablogit kirvoitti Acting Top Dog -bloggaaja Karoliinan perustamaan Koirablogit.net -sivuston josta on tulevaisuudessa tarkoitus löytyä listattuna paljon koirablogeja. Aika hienoa, linkitelkää siis ihmeessä koirabloginne mukaan listoille. Kiitokset Karoliinalle kun sain maininnan blogeja listaavasta postauksestani sivustollesi, nimittäin sieltä on ohjautunut porukkaa Paimenlaumaankin aika mukavasti!

Koirapakkimme

Koiraroinaa pursuaa ja tursuaa, vaan miullapa on yks kokonainen kaappi varattuna koirien tarvikkeille, koska oon lähes sairaalloisen järjestelmällinen ihminen. Kaiken on oltava aina just kohillaan, ja kaiken tulee löytyä tietystä paikasta. Ja tuosta koirakaapista löytyvät omista pakeistaan ja repusta kaikki sellainen, joka tulee sekä löytää mahdollisimman nopeasti että joille on useiten käyttöä. Koiriin liittyvät paperit ja dokumentit taas löytyvät koirien omasta kansiosta. Kaikki muu koiraroina (hihnat, pannat, heijastimet, valjaat, vaatetus, lelut, aktivointilelut jne.) löytyy joko ulkoeteisen naulakosta tai koirakaapissa olevasta korista. Aika suuri osa näistä rojuista on voitettu joko mätsäreistä, kilpailuista tai arvonnoista. Pahoittelen karvaista mattoa, Cicaron karvanlähtö voittaa imurin 6-0.

Meillä koirien ensiaputarvikkeet säilyvät kirpparilta 30 sentillä ostamassani koiralaatikossa. Koirahistoriani aikana oon vissiin kerran joutunu sitomaan koiran tassun lasinsirusta aiheutuneen haavan takia, muutaman kerran lääkitsemään ripulin takia ja desifioinut ötökänpuremia ja haavaumia emokoiran nisistä. Aika vähissä on siis näiden tarvikkeiden käyttö, mutta kun oon tämmönen varautuja ni pakkohan ne on olla nämäki olemassa kaiken varalta.

Tarjouksesta löytynyt koiran ensiapupakkaus, ellän numeroita, alkowipeja, Atix punkkikarkoite, Aptuksen Attapectin, ideaaliside, korvanpuhdistusaine, kertakäyttökäsineitä, punkkipihtejä, sideharsoja, desinfiointiaine, ruiskuja, teippiä ja vanulappuja. Voisin vielä toki hankkia tankoparsaa, hiilitabletteja ja parafiiniöljyä. Täällä on kattava lista koiran ea-pakkauksesta.

Muut kuin ensiaputarvikkeet, mutta sellaset roinat joita tulee käytettyä usein, säilytän mätsäreistä voittamassani työkalupakissa. Siinä on kivasti tilaa pikkuroinalle ja pohjalla tilaa suuremmille tarvikkeille. 

Pikkukrääsä löytyy ylätasolta: Koulutusapuvälineet, vilkkuja, hampaidenhoitovälineet, kynsisakset, trimmauskoneen huolto-osat  ja vaihtopäät. Tällä tasolla ovat usein myös kakkapussit.

Alemmalta tasolta löytyvät suuremmat tarvikkeet eli RC:n duo-matkakuppi, RC:n ja Showmasterin namipussit, rokkarit, kakkapussit, Maukas kylmälaukku, juoksupögät, trimmauskoneet, RC:n taskullinen liina, hevossuka, karsta ja harja.

RC:n treenirepusta löytyy treeneissä tarvittavia välineitä eli kaksi targettia, 4kpl kartioita, tassupyyhe, juomakuppi, muutama ajoittain vaihtuva lelu sekä pari treenipatukkaa siltä varalta että namit unohtuvat matkasta. Olen metsästänyt meille uutta, Eukanuba-merkkistä pinkkiä treenireppua jo jonkun aikaa, joten jos sinulla on ylimääräinen ja kunnossa oleva reppu, ota ihmeessä yhteyttä! <-- Se oikea löytyi jo!

Tuttuun tapaani voisin nyt kysäistä, kuinka itse säilytät koiratarvikkeita?

Koiratarvikkeet käsityönä

Listauksesta listaukseen, ja teemana edelleen kotimaamme - eli mistä voi tilata tai ostaa Suomessa käsityönä valmistettuja koiratarvikkeita? Laita ihmeessä kommenttiin linkki - vaikka omille sivuillesi! Toivottavasti tämä listaus auttaa jotakuta, joka etsii koiralleen käsityönä valmistettuja tarvikkeita.

Antassu

Cara
Designdog

GMN

Ebba + Albus
Etoelävä / Etoelävä
Helmi / Helmi

Hollolan nahkapaja
J.Alén

Kana
Kaulapannat.net
Koirakat

Laajavaljas
Natina ompelee

Paimenpaja
Pantapaja

Pawsomness

4-Paws
Ruttunuttu
Taidogas / Taidogas
Tassutöyrä
Tmi Salmiakkitassu

Valto-tuotteet
Vijue

Wulffi's Collection

Numerojuhlat eivät ota loppuakseen

100 000 kävijää on käynyt jättämässä datajälkensä Paimenlauman blogiin. 

Tämä pian neljä vuotta täyttävä aktiivinen koirablogi perustettiin vuoden 2011 helmikuussa. Tuolloin blogia väritti pitkälti Sanin pentueen suunnittelu, jonka vuoksi blogin aikanaan pystyyn väsäsinkin muutamien ihmisten toiveesta seurata pentujen kasvua. Kuulostaa varmaan jo kymmenen kertaa toistetulta, mutta niin kuin ei kenelläkään muullakaan koskaan, niin ei minullakaan ollut mitään käsitystä siitä, kuinka suosituksi meidän arkemme seuraaminen voisi neljässä vuodessa kasvaa. Uskon että aktiivinen, lukijat huomioiva kirjoitustahti kiinnostavine kuvinensa ja persoonallisine postausaiheinensa on syy blogin suosioon. Postausaiheiden keksiminen ei koskaan ole miulle vaikeaa, koska olen idealistinen ja luova persoona - joskin toisinaan tiettyjen postausten kirjoittaminen valmiiksi saattaa prosessina kestää vuodenkin.

Muisteloksi ja blogin huisin kävijämäärän vuoksi voisin nyt julkaista blogin historian aikaisia, naamapalmuefektin aiheuttavia bannereita. Vakuuttavaa, no eihän?

Tästä se lähti, muutamat uskollisimmat lukijamme saattavatkin muistaa hempeän vaaleanpunaisen pentuhössötyksen aikaansaamat bannerit. Kylläpä Leenalla oli vaaleanpunaiset lasit silmillään. Tuolloin elettiin niin jännittäviä aikoja, että voin edelleen elää mielessäni niitä tuntemuksia kaikesta siitä mitä pentueen kasvattaminen toi minulle. Tietoisesti suunnitellun sekarotuisen pentueen julkisuuteen tuominen oli jännittävää, sillä en voinut tietää millaista palautetta siitä saan. Fiilikset olivat samaan aikaan ylpeät, mutta samaan aikaan hyvin epätietoiset - olinhan rikkomassa jäätä näiden aikojen ensimmäisinä, näinkin näkyvästi sekarotuisia koiria kasvattavana ihmisenä.

Värimaailma: pinkki

Pentuhulinoiden jälkeen oli aika päättää blogin kohtalosta - pentublogi ei enää ollut pentublogi, kun ensimmäiset kasvattini kirmasivat maailmalle. Blogi jatkoi eloaan uusissa tuulissa ja täten arkea alkoi tähdittää kahden kotiinjätetyn pennun kasvatus, koiraharrastustoimintaan tutustuminen, opintojen aloitus ammattikorkeakoulussa ja paremmaksi koiranomistajaksi oppiminen. Blogi sai nimekseen Paimenhurtat, joka ei kuitenkaan kauaa säilynyt blogin nimenä, koska se ei tuntunut ikinä omalta. Hassua kyllä, että näinkin monta banneria kerkesi tekeytyä tälle lyhyen aikaa vallinneelle bloginimelle:

Värimaailma: ruskea

Muutaman kuukauden kuluttua blogin nimi vaihtui, ja se osui ja upposi. Blogin nimeksi tuli Paimenlauma, ja se tuli jäädäkseen. Olen hurahtanut paimenkoiriin, tarkemmin lammaspaimeniin, enkä voisi kuvitella eläväni ilman tällaisia koiria. Tämä on minun väyläni, minun tieni, jonka minä koen oikeaksi ja hyväksi. On upeaa seurata koirien toimivan laumassa, aina silloin kun koko nelikko näkee toisensa. Meidän pieni, hajanainen, sekalainen laumamme, paimenlaumamme.

Värimaailma: ruskeasta hiljalleen beigeen ja aina nykyiseen harmaanvaaleanpunaiseen

Nyt minua kiinnostaa tietää, kuinka kauan olette seuranneet blogiamme? Löytyykö joukosta jopa sellaisia lukijoita, jotka ovat tallanneet matkassamme blogin alusta aina nykypäivään saakka?

Koirakuvahaaste

Paikkajahyppy- blogi järjesti kuvahaasteen, johon mekin osallistuimme. Tässä meidän kilpailukuvamme.

1. Harrastus
2. Ilo
3. Luottamus
4. Koirakaveri
5. Taide
6. Vauhti
7. Ihminen
8. Mustavalkoinen
9. Hauskuus
10. Lelu

Harrastus

Ilo

Luottamus

Koirakaveri

Taide

Vauhti

Ihminen

Mustavalkoinen

Hauskuus

Lelu

Silmätarkastuksessa

Ja niin suuntasimme mersun nokan kohti Kuopion yksityistä eläinlääkärikeskusta, kun viimeinkin koitti se kauan odotettu joukkosilmätarkastuspäivä. Meille oli varattu aika klo 15.30, ja jo ulkona ennen kuin kerkesin edes pissittää likat, kiikutti hoitaja pupilleja laajentavaa ainetta likkojen simmuihin. Kiksulla on edelleen hyvässä muistissa vuoden 2013 korvatulehduksen takia käyty kivulias elläreissu, joten silmätippojen laitossa se taisteli urheasti vastaan. Caralla tällaisia ikäviä kokemuksia ei ole, joten se vain istua napotti hetken kuono kohti taivasta tippojen laiton ajan.

Likat odottivat autossa 30 minuuttia että tipat vaikuttaisivat, ja itse täyttelin silmätarkastuslappusia sillä aikaa. Puolen tunnin odottelun jälkeen (mikä olikin aika kiintoisaa kun joku ellää ressaava spanieli kakkas ripaskat elläaulaan), hain likat autosta ja mentiin pimeään huoneeseen. Sanoin jo ovella ellälle että Cicarolla on huonoja kokemuksia elläkäynnistä korvatulehduksen takia ja vastaanhan se laitto ku nostin sen pöydälle ja ellä alkoi tutkia sen silmiä lasiensa kanssa. Parikymmentä sekuntia, ja koira rauhoittui kun tajusi ettei tilanteesta vaan pääse mihinkään hyppimällä yläpystyä. Siinä se sitte seiso minun tukevassa otteessani puolisen minuuttia, ja ellä huudahti "yksi ylimääräinen ripsi vasemmassa silmässä. Eikä mitään muuta." Cara käväisi myös pöydällä ja seistä napotti kaikessa rauhassa ja homma oli senkin osalta nopeasti ohitse "Terveet silmät, ei mitään huomautettavaa." Ell lähetti kenneliittoon jäljennöksen silmätarkastuksesta, ja kysäistessäni syytä tähän hän vain totesi että niin on tapana tehdä vaikka ei liitto yleensä mitään tietoja sekarotuisista julkaise.

Cicarolla on siis yksi ylimääräinen ripsi eli sillä on lievä distichiasis. Ripsi sijaitsee vasemmassa yläluomessa, aikalailla keskellä. Eipä ole koiraa tähänkään saakka haitannut eli ripsi on aika mitätön, mutta hyvähän se on tietää. Osasin odotella distiä, koska suvussa on distiä sairastavia shelttejä. Valitettavasti suurella osalla shelttejä on distiä, ja sen periytymismekanismi on hiukan pimennossa. Katselin kotona vielä lampun kanssa Kiksun silmää ja havaitsinkin yläluomessa ihan pikkuruisen ripsentapaisen. Onneksi ei mitään vakavaa eikä elämää haittaavaa, ja uteliaisuuteni on taas hetkeksi tyydytetty.

Sanonta "terve kunnes toisin todistetaan" on meidän kohdalla nyt läpikäyty, sillä nämä sekarotuiset paimenkoirat on nyt ainakin tutkittu kirsusta hännänpäähän, tai ainakin silmistä polviin. Sekarotuisten koirien terveyden tutkiminen on tärkeää, eikä sitä tule vähätellä ollenkaan. Jänskäsin tätä silmätarkastusta, koska aikanaan Sania luustokuviin viedessäni ell kysyi hiukan omituiseen sävyyn, että miksi haluan tutkia sekarotuiseni luuston. KEK:ssa ilmapiiri oli vastaanottavainen, eikä kukaan ihmetellyt miksi haluan tietää sekarotuisten koirieni terveydestä. Asiakaspalvelu oli hyvää ja ell käsitteli koiria hyvin. Suosittelen!

Punnasin likat samalla käynnillä ja vaaka näytti aivan samat lukemat kuin viimeksi rokotuksilla vuonna 2012 eli Cicaro 10,5kg ja Caramel 13,5kg.

Aktiivista elämöintiä

Joulu on taas joulu on taas... eipäs ollukaa ku
talviunilta herätetyt teletupit Hipsu ja Pai.

Mistähän sitä tänään alottas tämän rustaamisen taas. Monen montaa pientä asiaa, joista raportoida.

Meillä on ollut ihan tosi aktiivinen loppuviikko puutarhatonttujen kanssa. (Ai herranjestas miullon typerän näkösiä elikoita.) Mite muute saa suorat viivat rajattua Gimpillä ilman että viivan suoruus kärsii. Käsivaralla aika haastavaa. Katso koirien lakkeja ja ymmärrät... Grrrr.

No, alotettiin uudessa agilityryhmässä. Viimesimmistä kunnon ohjatuista ageista on aikaa 8kk. Mukana nyt ensimmäisellä kerralla oli se hiukan luotettavampi tapaus eli Caramel. Uusi halli verotti, kun ite en pysty ikinä olemaan uudessa hallissa ja ympäristössä niin vapautunut kuin tutussa hallissa ja porukassa olen. Olen ehkä perusluonteeltani vähän ujo. Siksi minu äänensävy oli liian matala ja käskevä ja se söi koiran virettä. Kun vaihdoin äänensävyä, koiralla nousi jo häntä ylös ja se oli kuin toinen koira. Uutta aikaisempaan verrattuna treeneissä oli myös se että kenttä oli jaettu kahteen kenttään ja aidan toisella puolella treenasi samaan aikaan toinen koirakko. Tämä ei kuitenkaan kouluttajan mukaan koiraa haitannut, ja ois iteki pitäny vaa luottaa että ku ei näitä aiemminkaan oo toisten treenit kiinnostanu ni miks nytkää ois kiinnostanu.

Tehtiin ykkösluokan rataa, jossa oli jokunen haastava kohta ja ansaesteitä. Rata ei mennyt kovin hyvin, koska viretilan kanssa piti säätää niin paljon. Poistuttiin radalta kuitenkin hyvillä mielin, sillä ens kerralle saatiin kotiläksyksi harjoitella mm. minun äänen vaikutusta koiriin ja ens treeneissä pitäs palkata useammin, innostaa koiraa ja nostattaa sen itsetuntoa. Myös leikkimiseen saatiin uusia ohjeita, eli minun tulee hävitä lelunvedossa koiralle useammin ja kun otan lelun koiralta takaisin, minun tulee tehdä vaihtokaupat eli antaa lelun tilalle nami. Tällöin koiralle ei jää häviäjäfiilis leikistä, ja sen itsevarmuus kasvaa. Kouluttaja huomasi, että olen aiemmin kouluttanut luupäisiä koiria, koska käytän turhan kovia käskyjä ja eleitä tällaisille herkemmille koirille. Kouluttajan mukaan Caramel on herkkä, ja siinä on erittäin hyviä agilitykoiran piirteitä, ja että se kyllä teknisesti osaa esteet mutta se voisi ohjautua esteille paremmin. Tämäkin korjaantuu kun saan sen itseluottamuksen kasvamaan. Mukavan uusia kommentteja tuli, ja lyhyessä ajassa koutsi sai meistä hyvinkin todenmukaisen kuvan, vaikka aiemmin emme häntä olleet edes tavanneet.

Niemilenkin alussa. Meil on talvisin mahis mennä sekä pellolla että jäällä, huippua!

Tottistelujutuista sen verran, että löysin neljällä eurolla neljä kappaletta kartioita kirpparilta. Pakkohan ne oli ostaa. Jos minäkin kommentoisin nyt aiheeseen päästyäni uusia tokosääntöjä lyhyesti, niin hyviä muutoksia näyttäisi olevan tuloillaan. Erihyvä, että paikkamakuun aikaa on lyhennetty. Se on monelle mörkö tokossa, ja alokasluokassa 2 minuuttia on liian pitkä aika. Nouto taas on liikkeenä niin moniosainen, että sen jaottelu useampaan osaseen luokkien kesken on ihan mahtijuttu! Tuleepahan opeteltua ajoissa noudon alkeet sheipaten, ettei koko nouto oottele sitte jossaki kaukaisuudessa kokonaisena liikemörkönä. Meillä Cara pitää ihan mielissään esineitä suussaan. Kiksu edelleen toisinaan sylkee esineet pois, mutta se suorittaa liikkeen Kiksumaisella ilolla. En ois joku vuos kaks sitten uskonu että nuo joskus muka pitää mitään esinettä suussaan, niin vastenmielisesti ne sylki kaiken pois. Samoiten se että kaksi jääviä ei oo sekottamassa alokasluokan koiraa, on hyvä muutos. Kunhan koira osaa mennä liikkeestä maahan, se riittää. Sen ei tarvitse vielä erottaa kahta jääviä toisistaan, koska liikkeestä seiso on jäämässä pois alokkaasta. Ja vaikka ah-niin-ihana seuraaminen on tokossa kaiken pohja, niin alokkaassa sitä on vanhoissa säännöissä ihan hirveesti. Kaukot on itelleni perustottista, asioita joita pitäs joka koiran osata. Joten näidenkin sisällyttäminen jo alokkaaseen on hyvä pohja korkeempiin luokkiin.

Manaatti makaa kallioilla uskoen, ettei sitä tarkkailla.

VAARA! VAARA! Uhka havaittu!

Manaatti päättää esittää raatoa.

Manaatti on erittäin, erittäin...

... ERITTÄIN uskottava siinä mitä se ikinä tekeekin.

Oltiin Cican ja Caran kans Jyväskylässä pe-la välinen yö Unna-porokoiran luona. Busseilut, junailut ja autoilut sujuivat entiseen tapaansa suurella ylpeydellä. Likat ne matkustaa aina niin kiltisti ja huomaamattomasti ja saatiin aikaan monta hymyä ja kommentteja reissun aikana ihmisiltä. Cara tosin loikki mielellään juttelemaan tulleita ihmisiä vasten, mikä on ihan ihteni vika ku pyydän sitä aina hyppäämään minua ihteäni vasten. Se o meillä sellane hellyydenosoitus-rituaali, jota Cara sitte soveltaa vähä kaikkiin ihmisiin.

Reissussa alkoi myös Cicaron omituinen syömättömyys. Perjantai-iltana se vielä söi normaalisti, mutta lauantaiaamusta saakka se on joko jättänyt ruuan kokonaan syömättä tai syönyt vain osan ruuasta. Se kyllä syö normaalisti eikä suussa näy mitään, mutta se ei halua syödä. Tarpeensa se on tehnyt normaalisti, mutta viime yön aikaan lattialle oli ilmestynyt ripaskat ja hiukan oksennusta. Se on oksentanut pariin otteeseen, ja eilisiltana/yönä se vinkui koko ajan ulko-ovelle ja oli ihan levoton. Se läähätteli, lipeksi huuliaan ja yhdessä vaiheessa se hakeutui minun ja toverini keskelle, tärisi hetken ja meni lattialle oksentamaan. Mielessä pyöri jo kaikenmaailman suolitukokset, myrkytykset, lämpöhalvaukset sun muut, mutta aikaisemman kokemuksen varjossa uskon että kyse on taas närästyksestä. Kiksu venytteli hiukan enemmän iltalenkille lähtiessä ja vaikutti että se jäykistää mahaansa, kuin sillä koskisi mahaan. Ulkona se ei tehnyt kuin pisut ja se nuuhki kuin etsien ruohoa syötäväksi, niin kuin syksyllä.

Inhottavaa, ku ei voi tehdä mitään muuta ku olla läsnä ja hieroa pientä massua. Mä en ole niitä jotka ensimmäisenä joka oireesta ja vingahduksesta rynnistää eläinlääkäripäivystykseen la-su välisenä yönä, ellei nyt oikeesti tilanne vaatis sitä jollon sinne lähettäs tietysti empimättä. Vaikka itse hoidankin vain ihmisiä, uskon kuitenkin että pystyn arvioimaan aika hyvin milloin koiran tila vaatii ellän hoitoa ja milloin ei. Nyt sunnuntaina Kiksu on edelleen nirsoillut mutta syönyt kuitenkin hiukan. Annoin sille Aptuksen ripaskalääkettä ja piimää sekä jo eilisiltana keiteltyä riisisoossia. Jos tämä ny oli taas närästystä, niin syynä siihen lienee totaali-yksinjääminen torstaina kotiin ilman Caraa pitkästä aikaa, perjantainen reissu ja liian nopea siirtyminen raakaruuasta kuivanappulaan, lauantainen uusi halli ja uudet koirat. Eli liikaa jännyyttä lyhyessä ajassa.


Rajauksilla leikkimistä ylemmissä kuvissa. Maisemat oli kerrassaan mehevät; pakkanen, aurinko + utu

Jeps, ja puuhis oli lauantaina uudessa hallissa. Halli on L-kirjaimen muotoinen ja treenasimme ensimmäisellä kerralla vain tunnin koska koirat olivat just tulleet väsyneenä reissusta. Ne jaksoivat treenata ihan ihmeen hyvin vaikka kumpaakin reissu verotti ku haahuilivat siihen malliin. Tehtiin kaikkea pientä kivaa. Noutoesineen pitämistä, kartion kiertämistä, kartioiden pujottelua, temppuja, ruutuun lähettämistä, paria agin ohjaustekniikkaa. Hyvin lyhyitä, helppoja tuttuja juttuja. Jatkossa tarkoitus olisi treenata kaksi tuntia, joten koirille tulee erittäin hyvää sivussa odottamis - ja rauhoittumistreeniä.

Lenkkimaisemia I

Lenkkimaisemia II

Sunnuntaille oltiin sovittu miitata yhen sheltin kanssa, mutta puistossa olikin iloksemme 3 shelttiä. Olipa kiva päästä kattelee shelttilöisiä ja jutustella niistä niiden omistajien kanssa. Cica ja Cara leikkivät kiltisti, mitä nyt jouduin pari kertaa komentamaan ne pois jahtausleikistä, jota ne aina leikkisivät. Ne siis valitsevat jonkun sellaisen koiran silmätikukseen, joka leikkii pysähdy-jännittyneesti-ja-sinkoa-jonnekin -leikkiä. Likat eivät voi sietää sitä että kaveri seisoo jännittyneesti jalat harallaan ja sinkoaa siitä sitten jonnekin jahdattavaksi. Ne haukkuvat niin kauan, että kaveri jatkaa liikettään tai lopettaa leikin. Ihan sama homma, jos minä vähänkin levitän käsiäni ja tuijotan paimenia, niin ne hyökkäävät samantien leikkisästi luokse. Vaan, tyylisä kullakin leikkiä.

Hankin itelleni viimein A-kisalisenssin, joten nyt harrastamisemme on turvattua ja pääsemme myös kisaamaan virallisesti. Kattellaan, saadaanko me meidän keppejä kuntoon ikinä. Oon niin ojassa niien kanssa että ihan harmittaa. Miten koirat jotka jo kerran oppivat kepittämään ihan mukavasti, eivät enää tajua kepeistä yhtikäs mitään. Raivo. Aloin myös tekemään koirakululaskelmia tästä vuodesta muiden bloggarien tapaan, sillä on tosi mielenkiintoista lukea mihin sitä rahaa koirissa oikeastaan uppoaa. Samalla makselin tämän kauden kaikki treenimaksut alta pois, joten nyt saadaan harrastella rauhassa huhtikuun ja kesäkuun loppuun saakka nykyisiä lajejamme.

Ens viikko otetaan rauhallisemmin. Tähän viikkoon sisältyi niin paljon kaikkea että piti ihan aikatauluttaa menoja.

Kertokaa toki jos ketuttaa että ripottelen edelleen syksyisiä kuvia postauksiin. Ku en koskaan saanu kaikkia kivoimpiakaan julkaistua ajoissa. Syksyllä tuli kuvattua reipsusti...

Kukaan ei muuten ole vielä(kään) vastannut oikein 250 skabaan! Kysymys numero 4 näyttäisi olevan aika haasteellinen. Vinkkinä, että kysymyksen lempinimeä on käytetty erityisesti vuosina 2013 - 2014 eikä oikea vastaus ole Sani. Ensimmäinen oikein vastannut vielä skabaan osallistumaton saa luvatun palkinnon! Päivitys 27.1. klo 10:03 SKABA KIINNI, oikea vastausrivi on jo saatu!