Paimenlauma: Historia toistaa itseään

Ei kahta... eiku. Ei yhtä ilman kolmatta. Blogin alkuperäiset lukijat saattavat muistaa tapauksen "Kun Hampuusi syö nälkäänsä rotanruokaa", eli kun vuodenvaihteessa pikkukoiralla oli ihan omat eväät takaamassa, ettei vuotta vaihdeta ihan noin niin kuin hervottoman huolettomasti. Rotanmyrkyt eivät kuuluneet lauman menuun kahdeksaan vuoteen, kunnes nyt joku valopää päätti kokeilla. Tai, kaksi valopäätä.

Sani ja Cismet olivat solmineet sopimuksen paikallisten rottien kanssa, sopimuksen päivämääräksi oli kirjattu 5.12.2019. "Tuokaa meille vähän sitä punaista evästä sieltä piilopaikastanne, niin vastineeksi jätämme teidät rauhaan." Diili päättyi lyhyeen, kun vaaleanpunaisena kimmeltävä aines erottui hangesta sangen silmiinpistävästi ihmissilmään. Ja ei kun kiikuttamaan koiria eläinlääkärille.

Rotat olivat siirtäneet myrkkyjyviä jemmaan lukitun piharakennuksen ulkopuolelle alkutalven aikana. Yllättävää tai ei, koirat löysivät jemman (Sanin superkirsulla oli osuutta asiaan). Onni onnettomuudessa, että ihmissilmä huomasi tämän diilin ajoissa, ja että jemmat olivat keskeisellä paikalla piha-alueella. Kumpikin koira kävivät oksentamassa eläinlääkärissä. Cismet oksensi silkasta oksentamisen pirskuvasta ilosta - koko rahan edellä - ja paljon. Rotanmyrkkyä. Sani oksensi vain vähäisen määrän myrkkyä. Kumpikin käväisi varalta verikokeissa 9.12. ja veriarvot olivat kunnossa. Myrkky ei ollut kerennyt vaikuttaa veren hyytymiseen. Säikähdyksellä selvittiin jälleen. Jatkossa toivotaan että tällaiset diilit jätetään solmimatta, ja kaiken varalta koko taloudesta kaikista kätköistä kadotettiin kaikki rotanmyrkky.

Mukavampiin uutisiin. Agilitykuvioihin palailtiin Afrikan reissuni jälkeen. Jos viime vuonna kisattiin vain neljät kisat, niin voiskohan täks vuodeks ottaa tavoitteeksi kisata vaikka viidet kisat? Oisko kova tavoite? Vielä kun ois koirilla sen verran ikävuosia ja terveyttö jäljellä, että uskaltaa agiliidellä. Kisaintoa syö ne samaiset virheet joiden kanssa on pelleilty jo vuosikausia - eli kepit ja kontaktit, yleensäkin esteosaaminen se on mikä meillä jarruttaa nollien tippumista. Harvemmin muita virheitä edes tulee.

Nyt viikonloppuna haetaan kisatuntumaa osallistumalla 2.2. Vantaalla WAO-karsintakilpailuun. Eipä meillä tällä epäaktiivisuudella ole mitään saumaa Suomen huippuja vastaan, mutta mennään sinne moikkaamaan koiratuttuja, nauttimaan seuraporukalla erilaisen kisapäivän tunnelmasta ja pitämään hauskaa radalla. Samalla uusi koiramobiili, jonka hankin tuossa vuoden viimeisinä päivä allemme entisen sanottua sopimuksen viimeinkin irti, pääsee ensi kertaa kuljettamaan meitä läpi kisareissun - eikä heti sen pidemmälle kuin Vantaalle! Alla on nyt C-sarjan farmarimersu, johon uusasin koirahäkin. Kelpaa nyt ajella kisareissuja.

Normaalisti emme kisaile tammi-helmikuussa, koska pakkasella kisareissujen heittäminen ja koirien pitäminen lämpimänä tuo omat haasteensa. On mukavampiakin aikoja kisata. Helmikuu on agilityn tehokuukausi, kun ostin lisätreeniä ACE:lta. Koirien targetpallo-palkka on nyt sisäänajettu toimivaksi, ja koirat palkkautuvat siitä hyvin. Jätän targetpallopalkan radalle, ja vapautan koirat sinne kun hetki on sopiva. Aikaa tämä vei, mutta nyt näyttää toistaiseksi vielä tosi toimivalta tämä systeemi.

Uudessa koiramobiilissa kelpaa lauman matkustella.

En tiedä, onko edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta ostin nyt sen koiramaailman perkeleen eli fleksin, jos koirat saisivat liikkua sen kanssa hieman vapaammin - varsinkin Mel kun se ravailee niin matkaavoittavasti. Likat on hoksannu nopeasti, että fleksin kanssa pääsee vähän pidemmälle, ja kun ne ennen lähinnä seurailivat hihnassa vierelläni tai takanani, niin nyt ne molemmat kiitävät kaukana edelläni sen minkän fleksin mitta antaa periksi. Ne saavat myös nuuskutella vapaammin, kun minun ei sitten tarvitse pysähdellä aivan muutaman metrin välein jos ne haluavat nuuskutella. Vähän sellasta joustavampaa menoahan se tuon kanssa on kun ei koko ajan ota hihna vastaan liikkeissä. Laitoin fleksin päähän hihnanjakajan, ja tämä systeemi on toiminut hyvin. Fleksin kahvaosaan laitoin vielä varmistusremmin jonka pujotan ranteen ympärille, koska se huono puoli tuossa koiramaailman perkeleessä on, että käsiä siitä ei saa vapaaksi hetkeksikään, ellei sitä laita maahan. Nyt fleksi voi roikkua ranteessa turvaremmin avulla, ja fleksin irrotessa kädestä eivät koirat ole samantien auton alla. Suosittelen jokaiselle fleksin käyttäjälle, ellei halua koko aikaa puristaa fleksin kahvasta oman tai koiriensa hengen pitimiksi.

Talviturkki kasvatettiin ja nyt sitä pudotellaan kun ensimmäiset kunnon pakkaset on nähty. Karvanlähtö alkoi kertaheitolla eräänä yönä, kun Hampuusi oli karvannut koko makkarin. Liekö koko koira poksahti tai meni vikatilaan, mutta melkoinen karvasirkus oli aamulla vastassa. Mel ei vielä ole aloittanut karvasirkusta.

Mätsäreissäkin on käyty. Oman seuran mätsäreistä ei tullut veteraaniluokassa sijoituksia. Osallistujia oli ennätysmäärä veteraaniluokassa. Juvalla sen sijaan onnisti, kun monitoruisten luokassa satuimme olemaan ainoat osallistujat. Pakkosijoitukset MON1 Melille ja MON2 Cicarolle sieltä sitten hyvien palkintojen kera. Kannatti ajella pitkälle.

Match Show Juva 5.1. MON1 ja MON2

Käväisin agilityvalmentaja AVA2 kurssimoduulin heti reissusta palattuani, kun tuollainen sattui olemaan sopivasti tarjolla. Ilmoittautuminen hoidettiin Afrikassa vielä oleskellessa, ja aikaa päätöksentekoon jäi meneillään olevan päivän loppuun. Hostellin Wifi auki ja ei kun ilmoittautumaan. Kurssi sisälsi kaksi lähikertaa ja yhden kurssitehtävän. Mel opetteli nostamaan rotan koriin. Video kurssitehtävästä alla.

Postaustahti on hiipunut entisestään. Tämä johtuu lähinnä siitä, että on liian työlästä käyttää kameraa, siirtää kuvat tietokoneelle, käsitellä kuvat ajallaan ja kirjoittaa vielä postauskin ajallaan. Asian voi toki ratkaista syöttämällä puhelinkuvia bloggeriin suoraan puhelimesta, mikä helpottaa hommaa aika tavalla. En kuitenkaan jaksaisi kirjoittaa postausta ikimaailmassa puhelimella, joten tietokonehommiksi menee edelleen. Onneks tietsikalla tulee edelleen vietettyä aikaa, jos ei muualla niin töissä yön hiljaisina tunteina. Että eiköhän tää tästä. Ei me mihkää olla poistuttu eikä ollakaan poistumassa. Kunhan eletään elämää täällä taustalla ja raportoidaan kun raportoidaan. Kiva jos joku vielä jaksaa seurailla meidän elämää.

Ihmiset kyselee yllättävän tiuhaan tahtin, millonka sitä mulle alkaa kolmatta koiraa tulemaan. No ei niin kauan kuin mulla on kaks kisaikästä koiraa. Tähän elämäntilanteeseen kaksi koiraa on juuri sopiva määrä, ja haluan tarjota riittävästi huomiota ja aikaani koirilleni, joten kolmas olisi liikaa vielä tässä vaiheessa työn ja muun elämän ohessa. Kolmas koira ei mahtuisi autoon, se veisi paljon aikaa ja rahaa, ja kolmelle koiralle lenkittäjän löytäminen tarvittaessa pitkien vuorojen aikaan olisi kahta koiraa vaikeampaa. Eli ei ole tulossa kolmatta vielä lähivuosina, ellei elämäntilanne jotenkin olennaisesti muutu. Rotuvaihtoehtoja on tietysti tullut leikiteltyä mielessä ja kun ennen vaihtoehtoja oli tasan kaksi, on niitä nyt neljä. En edelleenkään ole poissulkenut sopivaa sekarotuista risteytystä, mutta sellaista mielekästä voi olla todella vaikea löytää juuri silloin, kun koiran paikka olisi auki. Aika näyttää. Nyt on hyvä näin ja toivotaan että näin säilyy vielä monen monta huikeaa vuotta.

Alla vähän menneen kolmen kuukauden elämäämme kuvina.