12.2.2013

Tiistaitapa taas

Elikkä tokorapsa. Onko viime tiistain tokosta muka jo viikko aikaa.. uskomatonta miten nopeesti menny viikko, tuntuu että muutama päivä sitten oli toko ja kirjotin siitä tänne jaarutteluja. Meijän elämä pyörii ny pitkälti tokon parissa, ja yksinolon kertaamisessa teiniajoilta. Mutta tämän päivän tokoon...
Jälleen onnistunut tokokerta, johan nyt on ollu hyvä putki, toivottavasti ei katkea vielä ens tiistaihin. Kävin tyttöjen kans riehumassa koirapuistossa reippa puoli tuntisen, heiteltiin keppiä, etittiin napuja hangesta ja riekuttiin ihan kunnolla. Kotona tytöt nukku ja kun koitti aika lähtä tokottamaan, nukkuivat paimenet vielä sikeästi..

Kiksu aloitti. Vire ei ollut taaskaan hyvä alkuunsa. Kiksu haahuili eikä kuunnellut peruskäskyjä -> koira takas tolppaan ja Cara kuvioihin. Caran kans jäävejä, kaukoja, noutoa, estehyppyä ja hyppynoutoa(!!). Hyvin sujui kaikin puolin ja vire oli oikein reipas ja iloinen ja hyvin haettiin kontaktia silloinkin kun ite keskityin ihan muuhun, kuten esteen kantamiseen tai Kiksun palkkaamiseen hiljaisuudesta tolpassa.

Kuvioihin Kiksu, jonka vire alkoi olemaan oikea. Tajuaakohan se, että jos se ei halua työskennellä minun kanssa, se joutuu venaamaan sivussa? Motivoituukohan se oikein, jos se tekee vain välttääkseen kiinni olemisen sivussa? Kuitenkin se tuntuu sitten motivoituvan sen 15-20 minuutin päästä ihan oikein, ja kontaktia alkaa löytymään ihan uudella tavalla alkuun verrattuna. No, Kiksun kans seuraamista, jäävejä, kaukoja, noutoa, estehyppyä ja hyppynoutoa(!!). Loppuun päin alkoi sujumaan taas paremmin, Kiksu syttyy aina vähä jälessä tilanteeseen jos vertaa Karaan.

Uutena liikkeenä siis VOI ja EVL luokkien liike hyppynouto, jota kokeiltiin ensimmäistä kertaa. Nouto ei vielä suju täydellisesti, koska koirat ei pidä kapulaa tarpeeksi pitkään, joten sehän se ensin pitää saada kuosiin tietysti. Kokeiltiin silti, ja hyppynouto sujui hienosti, kumpikin nouti ekalla yrittämällä kapulan tuoden sen esteen ylitse minulle. Cara piti ensimmäistä kertaa kapulaa jopa siihen saakka, että se kerkesi hieman pyörähtää sivulle kapula suussa, ja tiputti sen sitten. Sattumaa, mutta vahvistin tuota toimintaa palkkaamalla lelulla hirmuisten kehujen kanssa. Kiksu yllätti taas, ja sekin nouti kapulan innokkaasti esteen yli, mutta tiputti jälleen kapulan metri ennen minua.

Tavoitetta tulevaisuuteen: 

  • kaukokäskyt sujumaan missä tahansa järjestyksessä (istu maahan seiso; randomize)
  • noudossa esineen pitäminen suussa, kunnes käsky irrottamisesta annetaan, lisäksi kapulan oikea pitämistapa
  • jääveissä nopeampia suorituksia ja lisää varmuutta (istu maahan seiso)
  • paikkamakuun ja luoksepäästävyyden harjoittelua (edellyttää porukan kasaamista)
  • estehypyssä lisää etäisyyttä esteeseen ja käsiapujen poisjättäminen
  • kokeenomaisia suorituksia esim. kaverin ollessa tuomarina
  • (tunnistusnouto, ruutuun lähettäminen?)
Loppuun joitakin vanhoja otoksia joita toiv. en ole ennen julkaissut. Kaivelin luuria, laatu on mitä on.

Kotona käymässä, lauma koossa - aina yhtä ihana näky. Kiksun lasersilmät hohtaaaa ja Aurora kooomaa.

Jänisvahdit työssään.
Siili joskus syssyn lenksulta.
Hajosin tälle tänään skoles niin lahjakkaasti... :D Sampura partahemmo.
Tytöt lähössä kotiin joululomille, pakkasta huikeesti. Huomatkaa ernuhäntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.