6.10.2012

Lauma koossa

Tultiin käväsemään vkl ajan kotosalla syrran kans :) Junamatka Kajaanista Kuopioon sujui taas kivasti vaikka vaunu kitis toisinaan aika huisisti ja koirat sitä sit ihmetteli korvat hörössä päätä käännellen. Konnari vinetti kui ei koira saa olla viereisellä, vapaalla penkillä, muute iha mukava matka. Kotona Aurora meinas alkuun murista Ciculle ja Caralle ja alistaa niitä, mut tasottu käytös myöhemmin, vaikka tuli vähä rähinää ruuan takia.
Haha, jotaki iltasäätöä. Hassu lauma. Joskus oli banneri
johon liitin koirat tälleen seisomaan limittäin, monikohan
muistaa? :D
Aa on saanu huisisti turkkia ylleen ja Sani taas on pysyny samas painos tai jopa laihtunut hieman? Ommeinaa meleko sutjakka neiti nyt! Sanista ja Aurorasta on karva irti, näkee taas ku tsekkaa lattioita. Sanista lähtee isoja tuppoja vyöhykkeittäin, Aurora irrottelee sellasta ärsyttävää haituvaa. 
Nyt ku oon pitkäst aikaa kotona, ni tekasen muutaman pannan. Kaverin porokoiralle tein jo eilen pk. nahkapannan, ja huomenna (oho siis tänään, kello on jo 01.25..) teen Auroralle, koska sille nykyinen panta on ihan kamalan ahdas :/ Teen sille kans pk. nahkapannan johon laitan violetin pompulanauhan. Kuvaa myöhemmin. Sit pitäs kaverin koiralle kans tekasta panta ikään kuin joululahjaksi (tiedän että stalkkaat blogiani, tämä ei siis ole mikään salaisuus!)

Kenen lie ottama, mutta Aurora shelttikaveriensa kanssa.. :D Hieman
näyttää sheltikät pieniltä juu.
Huomenna tai ylihuomenna otan koko
 laumasta nääääin paljon syksykuvia. Okei niiton kaikilla niitä vaahteranlehti-kuvia koirastaan mut ne vaan on niin nättejä aina, pitää siis iteki napsia niit joka syssynä.
Ai nii, kotiväki innostu nii paljo Caran syliinhyppy-tempusta et Cara sai tänään hypellä melko monta kertaa vaikka kenenkä sylissä! Hoho, rukka.
Aavistuksen saisin hioa vielä kokkaustaitojani. Eivät
saaneet koirat mikromunakasta tällä kertaa... :| Kyllä se
YLEENSÄ onnistuu iha kätevästi noin, mut ei tuolloin.
Vyöhykkeittäin vaihtuva karva. Sani tiputtaa aina talveksi
talviturkin pois, kumma neiti. Jätti tollasen tymän
jellonanharjan tohon sitte vielä hetkeks.
Äiskä ja sen tyttö <3 Syrra taustalla komeitte pantsujensa
kans.
Harvoin Sani näyttää hyvältä rakennekuvissa, mutta tässä
on kyllä nyt sitä jotain :oo oli järkytys miten paljon rouva
oli kutistunut sitten viime näkemän, eli kuukaudessa.
Tästä huomaanki, mistä Caramel on perinyt kilsarunkonsa.
Sanilla on oikeastaan aika pitkä runko, ja jos vertaa Caraa
tähän rakennekuvaan ni tosi samanlaisia piirteitä huomaan!
Roksullahan on töppörunko, et Cara peri enemmän äiskän
rungon, ja Kiksu taas isänsä töppörungon ja lyhyen
hännän! :DDD
No piti ny tekasta tommone vertauskuva noista runkojen pituuksista.
Ylhäällä töpöt, alhaalla kilsarungot.
Ulkoasua oon alkanu väsäämää ihan uusiks, tää tympii taas tää nykynen.

30.9.2012

Metsäpynyt

Kara oppi nyt hyppäämään syliin. Videolla ehkä hieman hitaanlainen, ei niin riehakas kuin yleensä. Mut melko nätisti :) Harjoiteltiin tota temppua yhteensä 3-4 iltana ja nyt se osaa hypätä ihan maasta saakka, ku sängyltä opeteltiin ensi alkuun.

Käytiin minu toverin ja hänen porokoiranpentunsa Unnan kans sellases muksas metäs lenksuilemas, sai koiratki olla irti. Kiksu sit näki jossai vaiheessa oravan juoksevan polun yli, ja taas se juos sitä 823684km/h vauhtiaan sen kurren perään, niinku se ennenki tekee jos näkee jonku pieneläimen. Toi on ihan fanaattinen pieneläinten perään. No, Kiksu sit haukku puuta ja Kara juos perässä kattomaa et mitä se Niksu skitsoo.

Karski sinkoilee, Kiksu toljottaa kurrea :D

Mjooh, opetin noi nakit kans niiaamaan. Kiksu tajus ihan seriously tokalla toistolla jäädä pynyttämää pyrstö pystys siihe ja palkkasin vaa kunnolla ni se oli siinä :D Karaa piti useemmi neuvoa. Hirvee hinku ois päästää noi jossai irti ja riehuuttaa. Sisällä ei viiti aina riekkua sil viisiin. Toisinaa lenkeil otan jonku kepakon ja leikitän niit siinä xd sit noi kantaa yhessä keppiä iha ylpeenä ja ihmiset naureskelee noille tahvokärsille :'D
Vois vielä jonkun kuvasen tähän näin...


Koska äiskä heittää kepin...
...täytyy se noutaa vaikka olis miten jäätävää vettä.
Unna.


Laatupommi <4381>
OOOHH.
Me leikittii vaa hetki miu sukilla, ja nyt ne on kui eri paria.

25.9.2012

Piikillä

Neidit sai tänään tehosteet, perjantaina ois menny vanhaks rokotukset. Mätsärit tulossa lokakuun puolessa välissä, joissa erikseen luokka seropeille. Meinattiin osallistua ku kävelymatkan päässä ois mätsit kerrankin :) Pitää taas alkaa treenailemaan seisomista ja ravaamista sitä ennen, jos vaikka sujuis sitte mätsäreissä.

Ellä otti meijät heti ovelta vastaan, ku näki että saavuttiin sinne. Ollu kuulema hiljanen iltapäivä. Eipä kerranki tarvinnu jonottaa! Tytöiltä kuunneltiin sydän ja ellä tutki muutenki mukavan huolellisesti ne siinä pöydällä. Kumpikaa ei sanonu mtn piikittelyistä, ja nuo onkin voimassa seuraavat 3 vuotta sitte nuo rokotteet.

Punnasin otukset vielä siinä vaa'alla, painoa Cicarolla 9,6kg ja Caramelilla 12,3kg.

21.9.2012

Karvapöllyt

Siis mitä!? Luulin, että kun päästään taas kaupunkiin, mulla riittää postausaiheuta vaikka millä mitalla. Mut nyt tajusin et en oo kahteen viikkoon postannu yhtäkään postausta tänne? Voi hemmetti, eikä mulla oo vieläkään oikein mitään uutta ilmoitettavaa. Okei, Cara vaihtoi peitinkarvansa, ja sen merleväri puhdistui. Ei oo enää rusehtavaa karvaa seassa, ihan muksa homma. Me ei oo tehty mitäään jännäää. Normaalia lenkkeilyä ja parit koirapuistoilut, siinä se. Tokottelu alkaa vasta ku hallis alkaa vapaavuorot koiraharrastajille, eli vissiin lokakuussa-marraskuussa?


Aksan jätän ihan suosiolla kevääseen. Se että mulla ei ole autoa enää, haittaa tosi paljon täs kulkemises useiden kilsojen päähän harrastamaan. Jotkut mätsärit ois tulosillaan täs syksyllä, sinne suunniteltiin kaverin kans menevämme, hänen kyydillään. Rokotukset menee vanhaks nyt syyskuun lopulla, vois soitella ens viikoksi aikaa nuille tonne mis käytin Aurorankin. Cicaron juoksut ovat loppumassa, mutta ei voida vielä puistoilla silti urosten kanssa vähään aikaan. Muutama Essin vko sitte lenksulla ottama foto vielä tähän...






Meijä ovikyltti... :3
Meillä on syöty viime aikoina paljon mikromunakasta.
Päällä merileväjauhetta hammaskiven ehkäisemiseksi.
Uuden tempun opettelua, Karskin kans parina iltana
harjoitelty syliin hyppäämistä. Tässä nostin Caran ite tohon.
Naapureita oon nähny paljon täs viime aikoina, ja ovat jälleen kehuneet, miten kilttejä koiria mulla on ku ovat ihan hiliaa vaikka ovikelloa joskus ykski soitteli ku en ollu kotona. Se on aina tosi piristävä kuulla, ja jotenki tuntuu et noi on ikäsekseen muutenki tosi fiksuja neitejä. Lenkeillä vain toisinaan haukkuvat toisille koirille, kotona osaavat tosiaan odotella kiltisti ja silleen. On mukavata ku elo sujuu hyvin. Opetellaan nyt muutamaa uutta temppua, vähä sellasia tanssiliikkeen tapasia noitte kans, ku ei päästy aksaamaan ja se ärsyttää mua edelleen. Muut ravaa kursseilla ja julkasee aksakuvia ja mitä me tehää? No lenkkeillään pitkin katuja, siinä meijän tän syssyn harrastukset... Plääääh. Mut vielä meki päästään elvistelee aksakuvilla joku päivä, ja nää oppivaiset kakarat ottaa kyllä muut otukset kiinni aksataidoissa hirmuista kyytiä. Höhö. Nuoria koiria vielä ovat ja todella motivoituvia, ja onhan meillä pohjat aksalle tehty jo viime kesänä kotona. Tuntuu vaa silti että nää on jo koht 1½v ja ei oo oikein harrastamaan päästy. Kajaanis on vaan pari aksaseuraa ja kalliita kummatki, mut se ei oo se ongelma, vaan se auton puuttuminen, mikä tuli ihan yllätyksenä ku se hajos iha varottamatta tos loppukesäst. Meinasin keväällä katella autoo alle, ja sitte ku onkin jo normikoulua eikä harjottelua, ni kerkee paremmi reissaamaa aksaan.

16.15 okei, just ku pääsin valittamasta aksaharrastuksen jäätymisen takia, ni käväsin tos just koirapuistos noitte kahen kans, ja siel oli kaks leikattua poikakoiraa ni saivat puistoilla yhessä kaikki. Siinä sit tuli juttua yhen tyypin kans et tää nykynen Puistolan koirapuisto puretaan pois, koska se on kauheen märkäpohjanen ja huonokuntonen, ja tohon ylemmäs mäelle tulee uusi puisto. Tää on siis lähin koirapuisto miu kämpilt, matkaa tonne on vaan about 400m? Ja siitä tulee iha sigaiso, uus fiini puisto! Siitä tulee kaksosanen ja vissiin hiekkapohjanen ja sinne tulee ihan uudet AGILITYESTEET. OMG olin ihan haltoissani ja ku jäätii sinne sit tytyjen kans keskenämme ni käytii kuikkimas sitä aluetta joka on kepitetty ja kaavotettu tulevalle puistolle, ni se on ihan huisin kokonen!!! Vähä siiistii, kunhan nyt äkkiä saisivat ton valmiiks ni pääsis aksaamaan uusilla kaupungin esteillä ihan tohon lähelle iha millo halutaan ja ILMASEKS! Voisin vaikka maksaa niitte esteitte käytöstä, ku ongelmana ei ois enää kyyti kilometrien päähän aksaamaan. Vissiin ryysis jos sinne tursuu kaikki aksaamaan, toiv. pysys esteet hyväs kunnos ja silleen. Nomm oon ihan täpinöissäni! Ei auta ku ootella...

7.9.2012

Syksy yllättää

Harvinaisen pitkä päivittelytauko! o.O Seliselinä se, että ei vaan ollu mitään mitä rustata. Mutta nytpähän olisi taas jotakin mitää jakaa muillekki.

Aujoojal sujuu lokoisasti!
Auroran kans fabosättäilyy.
Nassikoitten elo kaupunkirakkina on lähtäny käyntiin oikein muksasti. Eivät enää oo niin ulalla ku viikko sitte ja yksinolo sujuu ihan normaaliin tapaan ilman vinkunoita, ku oon taas naapureita jututellut siitä mite noi hauveliinit on ollu tääl yksinollessaan. Moonan ja Sissin kans on lenkkeilty useaan otteeseen ja käyty koirapuistoissa. Käväsin ihan totuttautumisen vuoksi noitte kans yksinkin koirapuistos, tai siis että mukana ei ollu tuttuja koiria (Moona ja Sissi) koska tahoin nähä kui nuo pitkästä aikaa osaa hengaa vieraide koirien kans. Cara ujosteli ja villat (joita sil ei edelleenkää täl hetkel oo) pystys luikki vieraita nuuhkijoita pakoon. Jos tulivat ihan pärställe ni näykkäs :'D kunnon bitch. Viis minaa ni meininki oli jo aika normaali, leikkivät ja juoksivat ihan hirveetä kyytiä puistoo ympäri toinen toistaan jahdaten. Siel oli siis pari muuta koiraa noitte omien lisäks.


Venailen et millon alkaa koiraharrastajien vapaavuoro hallissa, et päästäs alottelee tokoa pitkästä aikaa. Nyt ku ei oo enää autoa ni tuumasin vaa et kui mä siel treenaan Cicun kans ku Cara on paniikkiperse ollessaa yksin tolpas kii. Selitinkin tästä jo aiemmin, et se alkaa hermoo ku jätän sen tolppaan ja treenin Cicua. Yhen tunnin käytin viime syssynä siihe et treenin tota tapaa silt pois ja luovutti se jo lopulta. Jatkuu toki ny tuo käytös tauon jälkeen ja aina sitä sais sen puoli tuntia jankata joka tokon alkuun et se tajuais etten mä aio sitä hyljätä.
Kiksu alotti tänään juoksut, aamusella arvelin et ihan lähipäivinä alottaa ja töist ku tulin ni oli alottanu. Ja sit näil neideil oli joku mahatauti kummallaki, eka oli Cara löysällä pari pvää ja nyt on Cicsu ollu yhen pvän löysällä. Pitäny ottaa eteisestä matto pois ja laittaa sanomalehtee tilalle. Mikähä lie pöpö tullu lenkilt, ruoka on sitä samaa ku aina ennenki et ei voi siitä johtua.

Ainii, oon nähny täs aika hurjia painajaisia. Herään aina silmät vetistäen niistä, enkä ymmärrä mikä mut saa näkemää tollasia just nyt. Ehke on joo stressii ku alko vasta skolet ja paluumuutot oli jne mut silti. Nään sellasia painajaisia ku mun koirat kuolee. Ja ne tuntuu aina yhtä todellisilta ku herään, hyi hemmetti. Nyt näin unta ku mua huudettii tulemaa äkkiä johki tielle, äiti oli paniikis tienreunas kyykistyneenä ja näin Caran kitumas silmät selällään tienvarres suutaan oudosti aukoen, ja sit se nuukahti ja oli ihan eloton, kylmä ja kangistunut. Koetin siin itkunsekasena panikoida et eihä se voi olla tässä, ei se voinu tähä loppua, ja mietin iha hulluna et kui sen sais viel eloon. Heräsin, ja taas tapani mukaan rutistin koiriani ja ne oli taas ihan ÄITI WTF. :'D
Hyi. Yäk. Ei enää tollasia unia tai sit joku saa herättää mut niistä ja heti.

Eilen tultiin lenkilt Essin kans iltamis, ja alko sataa taas meijä kiroukseks kaatamalla vettä ja rakeitaki tuli ku mä viel käpöstin nassejen kans kotia. Vaatteet valu vettä ja hiukset ja naama kans, olin varmaan rapun kaunein näky. Ei oo todellista et vain ja ainoastaan sillon sataa ku oltas Essin ja koirien kans menos lenkille. Tai, tulossa sieltä. Juosten. Lujaa.

2.9.2012

Kotiutuminen

Pientä vinkumista yksinjäädessä, ihmettelyä ja ahkeraa nuuhkimista lenkkeillessä. Taitaa penskat muistaa missä viime talvi asuttiin, olivat heti kuin kotonaan kämpillä. Oon ite saanu täällä siivoiltua alivuokralaisen jäljiltä jo aika hyvin. Saan tietysti korvauksen kun siivoan itse, koska alivuokralaisen olisi pitänyt siivota lähtiessään.

Mikä ylläri, että sataa ku lompsin käyttämään koiria aamupisulla. Ylläri piilee siinä, että sataa, koska oltas tänään menty Essin ja suipponokkien kans lenksulle koirapuistoilemaan. Ei oo todellista, että ihan aina sillon sataa, ja tästä on tullu yleine läppä jo mei keskuudessa :D:D

Mätsärit oli ja meni eilen, enkä odottanut heti muuton jälkeen niiden sujuvan kovin hyvin, ja eihä ne sit sujunu. Kumpikaa ei oikei kuunnellu ja niitä kiinnosti kaikki hajut ihan liikaa. Cara ei malttanu seistä ja meinas laittaa pari kertaa nenää maahan ravatessa mitä se ei todellakaa normaalisti ikinä tee. Cara sai sinisen nauhan. Cicsu seisoi kyllä näppärästi, mutta sitäki kiinnosti hajut ravatessa. Se sai silti punaisen nauhan. Sinisten kehässä Cara ei ollu ensimmäisten tippujien joukossa, mutta tippui kumminkin. Punaisten kehässä Cicsu seisoi ihan jees, mutta ravatessa sitä kutitti korvan takaa ja se koetti potkia liikkeessä takajalalla korvan taakse, joten sen juoksuosuus meni piloille. Tuloksena SIN- ja PUN-.

Vielä kuveja, ku kerroin viime postaukses et Sani on laihtunut. Joku 2kg tosiaan läks ympäriltä, ja koira on taas paljon aktiivisempi ja jaksaa tehä muutaki ku ravata tai kävellä muiden perässä. Voi ku ei tulis talven aikana taas takasin...


31.8.2012

Kesä ohi on

Ja tänään on paluumuutto Kajaaniin kera Cicaron ja Caramelin. Päästään taas tokoilemaan, ja agilityä kaavailin kovasti nyt syksylle mut autoni hajos eikä sitä enää lähetä korjaamaan, joten koska oon autotta ainaki kevääseen saakka, saattaa agility siirtyä kevääseen. Aksahallille on kuitenkin matkaa vissiin 5km, joten ilman omaa autoa on epävarmaa kulkea sinne. Harmittaa kyllä, mutta ehkä toisaalta parempikin, ku syksyl oon ite harjottelus 12 vkoa, eli jouluun saakka. Kevät voi olla helpompi aksan alottamisen kannalta. Pläääh.

No, jotain hyviäki uutisia, eli Sani laihtui kesän aikana 1½-2kg, vaaka on kovin epätarkka. Painoi kesän alussa 19kg, ja nyt painaa 17,5kg. Eli lähes normaalipainoinen on nyt, ei haittaa toki jos vielä kilo lähtis, mut on tuo jo aika hyvän näkönen nyt :) Karvaa tiputtaa nyt kovaa vauhtia, joten hoikistuu silmissä entisestään!

Postailen lisää kunhan on muuteltu takas Kainuun lääniin...

1.9. Täälläpä ollaan. Ja huih, ollaan jo syyskuun puolella! Faceen jo ragetin mis kuosis kämppä oli alivuokralaisen jäljiltä, en jaksa ragee uudelleen koska en halua taas vaipua angstin valtaan, joten liitän tämän vaan tähän näin...
Facesta.
Mut nyt me häivytään mätsäreihin! Pitäkää peukkuja.

27.8.2012

Gurmeeruokaa tassuille

Noneeh, käytiin aamusella katiskalla lenksulla ja nostin sieltä ravun. Hysteerisenä soitin muorille, että mitä tälle pittää tehä, pitääks tää heittää takas järveen vai voiko koiralle antaa keitettyä rapua. Koetin Googlailla mut aiheesta ei löytyny yhtikäs mitään tietoa, joten päätin että ei nuo yhteen rapuun kuole.
Kannoin otuksen kotia tikun päässä, ja pitkän sellaisen, koska mua ällötti moinen nilviäinen suunnattomasti ja oisin saanu varmaan halvauksen jos se ois ollu lähelläkään mua missään vaiheessa sen kotiinkuljettamisen aikana.
Kotona rapu oli jo hieman apaattinen, ja heitettiin se sitte kiehuvaan veteen, eikä menny ku 10 sekuntia, niin se alkoi jo olla aika punakka väriltään. Keittelin rapua about 5min, ja nostin sen jäähtymään hanan alle.
En todellakaan ollut ennen laittanut rapua, joten sain hetken tutkailla ja käännellä rapua, että sain vihiä siitä, mistä se pitää aukaista. (Halusin säilyttää ravun suhteellisen ehjänä, koska koetan kuivattaa sen koristeeksi :'D) Ja aukaisinkin ravun mahapuolelta sekä katkaisin sen pyrstön ja keskivartalon nikaman kohdalta, jotta sain sen kaavittua tyhjäksi. Saksen irrotin, ja kaavin senkin tyhjäksi. Lihaa se sisälsi hyvin vähän.



Jeh, valmista. Keitin riisiä ja ohrasuurimoita juustoliemessä, ja sekoitin ravun sekaan saaden aikaan juusto-rapurisoton. Melkosta gürmeeta, sanoisin? ;D Vähän lauma kummasteli uutta makua, mutta Sani putsasi kipot aika tehokkaasti, kun C&C nirsoilivat.

26.8.2012

Heippa, Aujooja


Aurora lähti nyt siskolleni asumaan, etelänkoiraks. Mulla oli taas vapaa vkl, joten vietiin Mantin kans Aurora siskolle Hollolaan, Lahteen. Aurora matkasi junassa taas tosi kiltisti, lemmikkivaunussa oli 3 muuta koiraa, ja Aurora sai tehdä tuttavuutta 3kk ikäisen kleinipennun kanssa.

Aurora oli kummastunut ja peloissaan kaupungin vilinästä, koska vietti kesän maalla Savossa tutun lauman keskellä. Kaikki pelotti. Ihmiset, äänet, toiset koirat, tumma nuotiopuu maassa. Aa on arahko luonteeltaan, mutta varmasti tottuu taas kaupunkiin, olihan se mun matkassa ensimmäiset kuukautensa kaupungissa Kajaanissa aikoinaan, eikä se enää pelännyt siellä myöhemmin, vaikka alkuun sillonki oli kauhuissaan ihan kaikesta. Neiti kuitenkin ui ja teki uimaloikkia hirmu reippaasti ku käytiin tsekkaamas yks laituripleissi.

Ihan uintikelposta se vesi oli etelämmässäkin! :'3
Nyt ei tule Aurorasta uusia päivityksiä pitkään aikaan, ehkä jouluna näen sitä seuraavan kerran. Kuvia Lahden reissusta lisäilen myöhemmin lisää, tuli hyviä otoksia paljon. Aurorahan on siis alun alkujaan hankittu siskon koiraksi, jotta saan ite pitää Cicaron ja Caramelin, koska en halua niitä erottaa toisistaan. Auroraa ei myyty tmv vaan se on edelleen samoissa käsissä ku ennenki, mut siskon saatua muuttohässäkät valmiiksi, on hänen nyt hyvä huolehtia koirastaan. Minä vain kasvatin Auroraa puolivuotiaaksi, ja kesän ajanhan se meni perheemme keskuudessa kaikkien koirana, siirtyen nyt sitte kokonaan siskolle hänen muutettuaan kotoa pois. Ite lähen takas Kajaaniin Cicun ja Caran kans 30.8, jolloin tilanne koirien kannalta on juuri se mitä odotinkin, eli vain Sani kotona, muut maailmalla minulla ja siskolla.


<3
Aivan upeat lenkkipolut oli siskon kämpän seudulla, ja ihan vieressä on valtava hiekkakenttä, jossa ainaki ite treenaisin tokoa 24/7 :DD Kelpaa siellä Pikku-Aan tepsutella. On se kyllä valloittava otus kaiken kaikkiaan, ja meijän epäonnisesta ankanpoikasesta kuoriutui oikein kaunis seropineiti. Turkki kasvaa viikko viikolta komeammaksi, ja Aurora on mukavan sopusuhtainen koira ja omaa vieläpä sellaiset liikkeet, joita ei joka koiralta löydy. Kaunis pakkaus, toivottavasti ens kesänä vien sitä mätsärikehässä.

Illalla 26.8. ja aamulla 27.8 tunnelmia lauman pienentymisen jälkeen Facebookista suoraan kopioituna... :D

21.8.2012

My Dog History since 1992

Nyt, vihdoin ja viimein, päätin tehä tämän postauksen minun koirahistoriikistani. Tuskin kovinkaan moni tietää, millasia karvakorvia meillon ollu kotopuolessa ku asuin ite kotona. Saatika nähny niistä kuveja...

Ensimmäinen koirakontaktini oli meijän hirvikoira-samojedi -mix Viksu. Viksu oli nuorehko, kun ite synnyin, joten muistan Viksun lähinnä vanhuksena. En muista sitä aikaa, kun Viksu oli nuori, ja muutenkin aika harvassa on muistot Viksusta, mutta kyllä mä sille ruokaa kersana vein ja muutaman kerran käytin sitä lenkillä ihan haltioissani suuren suurella tiellä. :D Oli se hienoa ku oli jo niiiin iso tyttö että sai lenkittää Viksun. Viksulla oli tapana karkailla aika usein. Sen panta oli muka kireällä, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se aina sai ihtesä irti. Toisinaan naru petti, toisinaan panta oli ilman koiraa narun päässä. Viksu liikuskeli metsässä ja tiellä, ja aina se jotenkin kotiin osasi tai joku soitti että teijän koira on siellä ja täällä. 

Viksu oli innokas lenkkeilijä. Sehän eli narun jatkeena, joten lenkille pääsy oli sille ilon paikka. Olihan sillä liikkumatilaa, kun se pääsi pihapiiristä aina ylös rinteelle ja metsään saakka pitkän juoksunarunsa kanssa, mutta ulkomaailmaa pääsi katselemaan silti paremmin hihnan päässä - tai Viksumaiseen tapaan, karkuteillä :D Viksulla oli tapana istuskella kopissaan, haukkua toisinaan yöt niin että vanhemmat oli hermoraunioina, mutta kiltti koira se silti oli. Kun oli ukkosta ilmassa, Viksu oli varma ukkosmittari. Se istui kopissaan ja läähätti. 

Se, mikä koitui Viksun kohtaloksi, oli lähinnä vanhuus. Viksulla oli jatkuvasti uusivia kasvaimia takapuolessa, eikä se oikein enää kuullut eikä nähnyt mitään. Ikää oli jo 13 vuotta. Eräs päivä tultiin siskon kans koulusta, ja Viksua ei näkynyt missään. Soitettiin äidille että Viksu on karannut, että muori osaa töistä tullessaan etsiä sitä tieltä. Oltiin sitte saunassa siinä iltasella muorin kans, kun hän kertoi että ei Viksu ollut karannut, vaan äiti oli soittanut ellän lopettamaan sen, koska Viksulla tosiaan oli jo vanhuuden vaivoja, eikä sitä olisi voinut enää pitää talvella yötä sisällä takapuolen vuotavien kasvaimien takia jne. Oli ihan ymmärrettävää, että Viksua ei enää ollut. Ei se tuntunut niin pahalta, vaan lähinnä mieltä rauhoitti se, että se ei enää joutunut kärsimään vanhuudenvaivoistaan, vaan Viksu sai rauhallisen lähdön kotonaan, omassa pihassaan, tuttujen ihmisten lähellä, pitkän elämän elettyään.

Viksu nuorena poikana.

Kun äiti tuumasi, että talvi on tulossa ja Viksun aika alkaa olla lopussa, heräsi ajatus seuraavan koiran hankkimisesta. Tuumailtiin lähinnä leikillä, että punainen irlanninsetteri olisi hieno, ja se tykkäisi uimisesta. Lähinnä se oli vain ohimenevä heitto, koska sekarotuinenhan meille olisi taas tulossa. Netistä ei juurikaan osattu ilmoituksia etsiä myytävistä koiranpennuista, joten äiti kuuli kyliltä että eräs perhe on ottamassa koiranpentua yhdistelmästä, jossa isä on kultsi, emä labukka (Tai näin meille väitettiin, vaikka totuus oli ilmeisesti toinen..). Jäljellä olisi vielä kuulema pari pentua, joista tämä perhe valitsisi toisen, me toisen pennun. Pentue ei ollut kaukana, ja niimpä suunnattiin Kurolanlahteen koiranpentua hakemaan. 

Pentueen viimeisin pentu jäi meille, ja se oli mustavalkea narttupentu. Ensimmäinen narttukoira tässä talossa. En muista tarkalleen pennunhakutilannetta, mutta se oli hyvin nopeasti ohitse. Pennun emo tuli haukkuen sisältä luoksemme, nuuhki hetken häntä heiluen, ja omistaja kertoi että nyt olemme sen ystäviä, kun se on nuuhkinut meitä. Pentu ojennettiin meille, tai en ainakaan muista, että se olisi juossut luoksemme mistään... 50e vaihtoi omistajaa, ja niin vaihtoi koiranpentukin. Automatkalla pentu sai nimekseen Tessi. Pentu oli alkuunsa perinteikkäästi ujo, mutta muutaman päivän päästä siitä kuoriutui oikea räähkäläinen. Tessi oli kova riehumaan ja silputtamaan lelujaan, ja pentuaika vilisi ohitse vauhdilla. Tessi oli lähinnä sellainen koko perheen koira. Itselläni ei ollut vielä juurikaan taitoa eikä tietoa siitä, miten koiran kanssa eletään. Äiti sen ruokki, ja koira oli perheessämme lähinnä kotieläin, jota ruokitaan ja jonka kanssa leikitään ulkona. Ei mitään sen kummempaa. 

Pidimme oikeastaan aika tiiviisti yhteyttä pennun kasvattajiin, mutta eräänä päivänä jouduimme kertomaan heille ikävät uutiset. Me perheen kolme kersaa menimme kesäleirille viikoksi Tervonsalmeen, ja toisena leiripäivänämme Tessi oli juossut kotona auton alle, Toni-kissamme perässä. Äiti ei tullut käymään leirillä, mitä ihmettelimme. Minulla oli synttärit leirin aikana, ja äiti vain lähetti lahjan leirinpitäjän välityksellä minulle. Olisi ollut liian vaikeaa kohdata lapsensa, kun tiesi että heille rakas koiranpentu on kotona mullan alla. Tuumasin vaan, että varmaan kiireitä töissä... Leirillä kaverit heittivät läpällä, että mitäs jos Tessi onkin kuollut kun mennään takas kotiin. Eivät arvanneetkaan, miten oikeassa olivat. Oli vaikeaa olla viikkokin erossa koiranpennustaan, ja kun äiti tuli hakemaan kesäleiriltä, ensimmäinen kysymys äidillemme oli, että onko Tessi mukana autossa. Äiti oli hyvin tyhjäkatseinen, ja lyhyin sanoin saimme kuulla sen, mitä yksikään lapsi ei haluaisi kuulla. "Tessi jäi auton alle." Ensin tuli järkytys, sitten loppumaton itku. 

Lähdimme kotiin, ja äiti kertoi mitä oli käynyt. Muutaman kilsan päässä asuva pariskunta oli ajellut ohitsemme, ja Tessi oli rynnännyt niin yllättäen kissan perässä tielle, ettei mitään ollut tehtävissä. Kyseinen pariskunta vielä ennen matkaan lähtöään mietti, mennäkkö meidän ohitsemme kulkevaa reittiä vai toista reittiä. Tuloksena autossa lommo ja tiellä makaava pieni musta mytty, jonka kaulapanta oli raastautunut irti ja poikki. Meillä on tuo panta vielä tallessa, muistona Tessistä. Äiti oli haudannut Tessin yhdessä tämän pariskunnan kanssa, ja tuttuja ihmisiä kun ovat, tuntui heistäkin todella pahalta, kun ajoivat koiramme ylitse. 

Olin lapsena todella vihainen tälle pariskunnalle, vaikka eihän se heidän syynsä ollut, kun koira hyppää ihan yllättäen tielle. Tessi ei vain oppinut kodin rajoja, ja jahtasi liiaksi kissoja. Se koitui tämän koiran kohtaloksi, kun se oli noin 4-7kk ikäinen, en tiedä tarkalleen, kuinka vanhaksi se eli. Myöhemmin, kun on nähnyt Tervon kylillä Tessin veljen, Jepen, joka on nyt jo lähemmäs 10-vuotias, on tullut miettineeksi, että Tessi tuskin sisälsi vain kultsia ja labua. Nimittäin Tessin veljen korvat ovat pystyt, mikä ei labu/kultsi yhdistelmässä olisi mahdollista. Eli meitä huijattiin Tessin roduissa.

Tessi ja Viksu vielä yhtä aikaa meillä. Tuntui oudolta, kun
oli kaksi koiraa samaan aikaan talossa, vaikkakin vain hetken
aikaa.
Tessi kuistin kiveyksellä.
Tessin ensimmäisiä päiviä meillä. Sillä oli tapana laittaa pää
koivujen väliin ja nuokkua siinä. Myöhemmin tuohon
paikalle kasvoi tammi, joka on nimetty Tessin tammeksi.
Koska Tessi lähti niin yllättäen, äiti kerkesi jo katsella uutta koiranpentua lohdutukseksi entisen mentyä, kun olimme kesäleirillä. Äiti kävi katsomassa parhaan ystävämme kanssa koiranpentua meille, mutta jostain syystä tämä pentu ei ollut meille sopiva, sisälsi vissiin metsästäviä rotuja tmv. Oli outoa olla kodissa, jossa ei ole koiraa. Oli niin hiljaista ja elotonta. Röllin ja sisarustensa myynti-ilmoitus taisi löytyä netistä, vai olikohan Keltaisen Pörssin lehdestä. Tessin mentyä olin katkera, enkä uskonut löytäväni sopivaa koiraa meille mistään. Aina sekarotuisissa pennuissa oli joko sakemannia tai muuta vahvaluonteista koiraa, tai sitten oli metsästäviä rotuja. Ei siis meille sopivia rotuja.

About viikko Tessin menehtymisestä bongattiin ilmoitus kultsi-samojedi-berni-labukka pennuista, jotka sijaitsivat Nilsiässä, 1½h ajomatkan päässä meiltä. Meillä oli kesäreissu asuntoautolla Pohjoisiin tulossa muutaman päivän päästä, joka kestäisi viikon verran, ja pennut olivat jo luovutusiässä. Äiti soitteli kasvattajalle, ja varasimme pennun, jälleen pentueen viimeisen yksilön. Pentueessa oli kermanvärisiä, kultsin näköisiä pentuja, ja sitten oli mustia oransseilla merkeillä. Meille jäi tumma uros oransseilla merkeillä. Sovimme, että haemme pennun kesälomareissun loputtua, ja niin teimme.

Pennun kasvattajat asuivat kodikkaassa, pienessä puutalossa maalla, muistan eteisen valtavista lankuista tehdyn lattian. Pentueen viimeisin pentu juoksi iloisena meitä vastaan ja riehui emonsa turkissa kiinni. Emo oli ystävällinen vieraita kohtaan, saman värityksen omaava kuin meille varattu pentu. Juotiin kahvit ja maksettiin pentu, joka maksoi huisit 75e. (Verratkaas nykyseropien hintoihin... Ei irtoa edes sekasoppapentu alle satasella). Pennulle oli annettu kasvattajalla työnimi, Rölli. Automatka meni taas pentua ihastellen ja nimeä sille miettien. Lopulta päädyimme pitämään pennun työnimen, joten pennusta tuli virallisesti Rölli. Muistan, että pentu istui autossa kuin vanha tekijä, kaikessa rauhassa automatkasta nautiskellen, vinkumatta. Kerran pysähdyttiin pissitauolle, kun oltiin jo Tervon puolella.

Rölsky varttui ja kasvoi peräti 62cm korkeaksi, vahvaksi koiranaluksi. Röllin kanssa lenkkeiltiin sivutiellä, koska Rölliltä oli Tessin auton alle jäännin takia ankarasti kielletty menemästä tielle. Tessiäkin koetettiin tietysti neuvoa, että tielle ei ole asiaa, mutta se ei silti koskaan oppinut. Rölli oli koira, joka herätti kiinnostukseni siihen, että koira voi olla muutakin kuin vain pelkkä kotieläin. Röllin kanssa kokeiltiin koirahiihtoa, estehyppyä ja temppuilua. Röllistä tuli oikea temppukoira, se osasi melkoisen liudan erilaisia temppuja. Pojan sosiaalistaminen vaan jäi huonojen kulkuyteyksien takia hyvin vähälle, joten se suhtautui vieraisiin koiriin varauksella, eikä se niitä nähnyt kovinkaan usein. Röllin kanssa vietettiin monet kivat hetket luonnossa liikkuen, ja Rölli rakasti autoilua ja marjastamassa mukana oloa.

Rölli oli tasapainoinen ja erityisen leikkisä koira, ja se totteli varmasti omistajiaan. Tielle se ei taatusti mennyt, ja omistajan käskyt olivat sille laki. Sisäsiisteyden Rölli oppi kertaheitolla, sillä se teki vain yhdet tarpeet sisälle ja se loppui siihen. Röllillä oli melkoinen määrä leluja, ja pennusta saakka Röllille opetettiin eräs hassu tapa. Se sai aina iltaisin iltalauantai(makkarasiivun). Jos toisinaan kukaan ei muistanut antaa Röllille iltalauantaita, niin Rölsky seilasi korvat hörössä meidän perässämme, että missä se iltalauantai viippää. Rölli oli selkeästi äidin koira, äitihän sen ruokki ja muori oli myös johtajahahmo Röllille.

Röllinkään elämä ei päättynyt onnellisesti. Lähdin itse rannalle kavereiden kanssa, kun siskoni oli kotona mennyt Röllin kanssa lenkille rantaan. Sisko tuli takaisin kotiin, ja odotteli että Rölli tulee tapansa mukaan pian takaisin. Röllillä oli siis tapana huuhailla lähimetsissä, ja se oli sille ihan luvallista. Rölliä ei kuitenkaan kuulunut, joten Liisa lähti etsimään sitä. Rölli odotti erään mäen pohjalla, pää nuokuksissa. Liisa ei ymmärtänyt nuorena, että koiralla on varmaankin joku hätänä, vaan kutsui Rölliä tulemaan kotipihaan. Röllihän seurasi, ja kotona se meni varjoon makailemaan. Äiti ja Liisa huomasivat Rölskyn läähättäessä kaksi pistettä kielessä. Kyykäärmeen purema. Eikä se vielä riittänyt, vaan takajalassa näkyi myös visvaiset puremajäljet. Minulle soitettiin, että Rölliä on purrut käärme, ja että siskoni ja äitini ovat eläinlääkärissä, ja Rölliä on nesteytetty.

Kotona Röllin takajalka oli kuin tukki, ja koira voi huonosti. Eläinlääkärit päästivät sen kotiin ja sanoivat että tullaan huomenna uudelleen jos koira ei vielä ole kunnossa. No, aamulla Rölli ei todellakaan ollut kunnossa. Se oli tuskin tajuissaan, jaksoi juuri ja juuri horjua ulos, ja se piti nostaa autoon. Niin reipas matkailija, joka oli aina ykkösenä itse hyppäämässä kyytiin, ei nyt itse ollut ollenkaan menossa mukana.

Olimme tässä vaiheessa siskon kanssa töissä kylän koirahoitolassa, ja äiti soitti että tuli lähtö Kuopioon eläinlääkäriin. Eläinlääkärit olivat sanoneet, että koira saattaa kuolla jo matkalla. Rölskyä oli yritetty laittaa tiputukseen, mutta suonet olivat jo niin huonona elimistössä virtaavasta käärmeenmyrkystä, ettei sitä saatu tiputukseen Suonenjoella eikä toisaalla, en nyt muista että missä vielä ravattiin S-joen lisäksi. Kuopioon ajettiin tuhatta ja sataa, koira jossakin tajunnan rajamailla, ikenet vitivalkeana ja kieli mustilla läiskillä päästiin viimein eläinlääkäriin. Koira saatiin lopultakin tiputukseen ja jätettiin se sinne yöksi.

Ellä sanoi, että soittaa, jos koira on jouduttu lopettamaan, ja jos hän ei soita, kaikki on hyvin, ja koira voidaan hakea aamulla kotiin. Ajeltiin kotiin hyvin hiljaisella porukalla, ja ilta oli piinaavin ikinä. Toivottiin, että puhelin olisi pysynyt vaikka ikuisesti hiljaa, kunhan vaan ei ellä soittaisi. Puhelin soi jossain vaiheessa iltaa, mutta se ei ollut ellä. Mutta kylläpä säikäytti. Myöhemmin se kohtalokas soitto sitten tuli, äitimme meni ulos puhumaan, ja kun siskoni raotti ovea, hän kuuli äidin puhuvan pahvilaatikosta. Siskoni tuli kertomaan siitä minulle, ja arvasimme, että Rölliä ei enää ole. Tuo ilta oli ehkä surullisin ilta ikinä, kun 5-vuotias koiramme lopetettiin. Äiti haki Röllin Kuopiosta ystävänsä kanssa, ja Rölli haudattiin seuraavana päivänä kera ketjukaulapantansa ja punaisen huivinsa.

Rölli avasi mieleni uudella tavalla koiramaailmaan, siihen, että koirat eivät ole vain pihakoristeita ja kotieläimiä, vaan todella monipuolisia ja syvällisiä olentoja, joista saa oikean ystävän, niin kuin ihmisistäkin. Ainahan koira oli minulle tärkeä otus perheessämme, mutta jotenkin eri tavalla kuin noista ajoista lähtien.


Nuorukaisia molemmat.
Rölli Hermanni
Sittempä tulikin jo Sani, jonka tarina jatkuu yhä, ja toivottavasti vielä pitkän aikaa. Sani on ihan minun koira, se on pienestä pitäen tykännyt nukkua minun kanssa, ja minä sitä lenkitän ja ruokin. Kun muutin kotoa pois Kajaaniin, Sani istui katsomassa tielle kahden tunnin ajan, suostumatta tulemaan sisälle. Se jäi kaipaamaan minua ja mökötti pihassa koska en ottanut sitä mukaani. Sanin kanssa on kokeiltu jälleen uusia lajeja ja opeteltu, kuinka sitä koiraa oikein hoidetaan. Ja tietenkin yksi tärkeimmistä etapeista Sanin elämässä oli, kun Sanista tuli kuuden pennun äiskä... mistä taas alkaa Cicaron ja Caramelin elämä, ja sieltä nousseen kiinnostuksen kautta Auroran liittyminen mukaan pieneen laumaamme. Sanin pentuprojekti opetti minulle jo ennen käynnistymistään valtavasti asioita nykymaailman koiranjalostukseen liittyen, ja jälleen silmäni avautuivat ihan uudella tavalla.

Paljon on opittu, ja koirat tulevat kyllä pysymään aina isona osana elämääni. Seropeihin olen hurahtanut, ja tällä hetkellä itseäni kiinnostavat järkevät rotuyhdistelmät, joilla voidaan saada aikaan terveempien koirien tulevaisuus, ja tämän asian tiimoilla aion edelleen keskustella netissä ja elämässä muutenkin. Pidän seropien puolia, sillä ne eivät ainakaan maailmaa pahenna, vaan skippaavat sisäsiittoisten rotukoirien perinnölliset sairaudet ja todennäköisemmin sairaan ja lyhyen elämän.

Pieni paimenenalku.
Sani 2012
Sani 2008.

Tämän postauksen jälkeisenä yönä näin unta, että Caramel jäi auton alle. Se tuntui niin todelliselta, että herätessäni olin itkenyt tyynyn märäksi :D Hyi hemmetti tollasia unia. Kun heräsin, hapuilin pilkkopimeässä koiria, ja Cicaro ja Caramel onneks nukku minu jalkopäässä sykkyrällä <3 otin ja halin kumpaaki, vissiin ihmettelivät ku herään keskel yötä paijaamaan niitä :')