18.3.2014

Ögilityvideo

Video on viikkoja takaperin kuvattu. 


Ohjatut olikin peruttu eiliseltä, joten treenasimme toisen koirakon kanssa häiriössä itsenäisesti. Suunnittelin meille radan, joka sisälsi mm. twistin ja tuplasylkkärin. Muisteltiin myös lopussa suoralla irtoamista ja saksalaista. Kiksu suoritti 12 keppiä ilman ohjureita! Se on niin vikkelä, että tekee helposti virheitä kepeillä, mutta kova treeni kun on päällä niin saadaan myös niitä onnistuneita suorituksia. Ohjureita pidän kummallakin vielä toisinaan turvana ja vauhtia tuomassa. Melko sekatekniikalla on keppien kanssa nyt menty muutenkin. Targetti on joka kerta keppien päässä, jota alan nyt liikuttelemaan vähän kerrassaan kauemmas keppien viimeisestä välistä. Hihna sekä ohjurit ovat vaihdellen mukana ja haen itse sopivaa tempoa kulkea koiran vierellä keppejä suorittaessa. Toisinaan teen sellaisiakin keppitreenejä, että lähetän koiran kepeille ilman että kuljen itse mukana - tällöin turvana tosin on osa ohjureista.
Varmaan turha itkeskellä sääolosuhteita? Joka lenkillä kengät kastuvat, ku kumpparit on kotikotona. Tuulee vaakasuoraan vuoroin vettä, räntää ja lunta. Kaikkialla on liukasta ja harmaata. Hetken sai nauttia keväästä, vaan eipä enää.

7 kommenttia:

  1. Ku kattoo näitä agiliitäviä koiria, kasvaaa vain oma hinku päästä kokeilemaan agilityä koiran kanssa. Ens viikolla viimiset tokotreenit, niin pitäs alkaa hallittavuustesteistä kyseleen, että pääsisi alkeisryhmään ton huligaanin kanssa.

    Putkea ollaan yhdissä treeneissä kokeiltu ja koira teki sen ilman ongelmaa, vaikkei se sitä oo koskaan nähny ennen ja tuli sille vähän jo ohjeistettuu putkeen menoa. Saa nähä kuinka meidän käy, tuleeko koirasta liian nopea, ku ois tänäänki tahtonu putkea tehä oma aloitteisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agility on kyllä ihan huippulaji, se koukuttaa. :) Tuo on hyvä merkki että ei arastele putkea, vaikka esmes keinu saattaa ensimmäisellä kerralla olla koirasta hauska, ja seuraavalla kerralla kauhistuttaa. Johtuu siitä että koira on kerennyt ajattelemaan keinua toiseen kertaan mennessä, joten uutuuden ihmetyksissään koira ei vielä kerkeä ajatella keinun pelottavuutta. Ei sillä että näin kävisi kaikille, mutta meillä kävi. Vaan eipä tarvinnut kauaa keinua treenata niin nyt se sujuu siinä missä muutkin esteet.

      Onnea hallittavuustesteihin, tokopohjalla pitäisi olla ihan iisiä.

      Poista
  2. millä ohjelmalla teet videoita?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23.3.14

    Onks toi vegas ilmainen? Jos ei niin palon maksaa ja mistä sen voi hankkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ilmainen. Latasin sen joskus ite laittomasti ja säästin tuntuvasti, mutta kone tusahti ja sinne mäni. Ostin ny sit omaks ni ei tarvi enää kikkailla sitä koskaan netistä. On meinaa aika vaikeeta... Voi ostaa vaikka mistä, hinnat kiikkuu 50-500e välillä, todella laaja skaala. Käytettynä kantsii metästää ja hinta riippuu versiosta. 8.0 on jo vanha, se tuskin maksaa 50-100e enempää. 12.0 maksaa sen sijaan reilummin, on uudempi ohjelma. Ei nuissa suuren suuria eroja ole kuitenkaan toisiinsa nähden sitten muuten, joku SV pro 9.0 on oikein näppärä ohjelma jolla saa aikaan melkeinpä mitä tahansa.

      Poista
    2. Anonyymi25.3.14

      Okei kiitoksia paljon. Nimimerkillä movie makerin kanssa taisteleva. :D

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.