16.12.2014

Paimennuoriso koolla taas


Vikat treenit tältä vuodelta check. Oli varmaan ne sellaset hyvän mielen treenit. Ei kyllä voi ku olla onnekas ku päästiin noin mukavaan harrastusryhmään. Saatiin tutustua rallytokoon, tehdä agilityä ja tokoa ja käydä yhteislenkeilläkin. Viimesellä treenikerralla tehtiin taas agilityä, pientä rataa jonka minä suunnittelin. Kiksun kans osallistuttiin myös makkararalliin, eli koira sai juosta hallissa olevien ihmisten luona hakemassa herkkuja syötäväkseen. Ois varmaan mainiota treeniä Auroralle. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta joten sitäkin tuli nyt kokeiltua - hyvä tietää että jatkossa voi hyödyntää tätä aran koiran kanssa.

Aurora saapui yömyöhään tänne siskoni kanssa. Alkuun taas sitä samaa vanhaa kyräilyä paimennuorten kesken, mutta meno on tasoittunut yön yli elettyä kummasti. Edelleen omat likat (Caramel, Cicaro) ahdistuvat Auroran läsnäolosta aina hetkittäin, mutta kunnon yhteenotoilta on vältytty. Roo nukkuukin tätä kirjoittaessani pää Caran selän päällä, molemmat sievässä sykkyrässä toisiaan lämmittäen. Kiksu ei vielä ole lämmennyt ihan noin paljoa, sillä se majailee sohvapöydän alla sopivan välimatkan päässä Roosta. Huomenna ois ideana kuvata temppuvideo, kuvailla nuorisoa näin muutenkin ja käydä heittämässä kunnon lenkki.

Lunta Savoooon camoooon

Tänään kopsahti kans iloinen yllätys postilaatikkoon! Yhteistyökumppanimme Hau-Hau Champion muisti meitä jouluntoivotuksin lähettämällä meille ihanan HHC-paidan (lisää edustusvaatteita!), mageen koirakalenterin (sieltä löytyy shelttien ja bortsujenkin kuvia!) ja aivan kuin joku tietäisi meidän lauman suosikkinamin, sillä paketista löytyi myös HHC kanafileitä! Nam nam, kiitos taas paljon laumamme piristyksestä!

"I'm in heaven. Now leave us alone."
"Täytyy tartuttaa tähän heti lauman tuoksu."
"Odota". Onneks on tuo Saramelli välissä, eihä tota Rooraa muute kestäis.
Sois sitte, äiskä... emo... what ever, iltaruuan paikka. Karmeet värit kuvassa.
Karvaa irtoaa. Meno on ollut sen mukastaki.

Vuorokausi takana - nyt voidaan jo vähän hempeilläkin.

1 kommentti:

  1. Tosi kaunis tää uusi ulkoasu! Ja nuo karvanlähtökuvat on huippuja :D

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.