Perimä yllättää

Caramelia pyydettiin viime vuoden lopulla mukaan Hannes Lohen tutkimukseen, jossa selvitetään sekarotuisten geneettistä - ja ympäristötaustaa. Kyseessä on eräänlainen käyttäytymistutkimus. Testin kerrottiin antavan tietoja koiran rotutaustasta, mikä kiinnosti, koska Sanin isän rodut ovat tämän 13 vuoden ajan olleet hieman epävarmalla pohjalla - minkä kasvatinomistajat tiesivät. Tutkimus toteutettiin WisdomPanelin kautta. Kasvattaja antoi Sania aikoinaan hakiessamme tiedoksi, että isässä olisi labradorinnoutajaa ja lapinporokoiraa. Emme koskaan kyseenalaistaneet asiaa, kun näimme Sanin isästä vain yhden ainokaisen valokuvan, ja tuon kuvan perusteella nuo rodut olisivat voineet pitääkin kutinsa. Olin kuitenkin aina hieman epäileväinen, koska kasvattaja ei suoraan rotuja ilmaissut, vaan kertoi ne vasta kysyttäessä, ja silloinkin vähän pohdiskellen. Nykyaikana on mahdollista saada asia selville geenitestillä, joten mikäpä jottei?

Kuten pohjustuksesta saatoitkin jo arvata - tadaa!

Sanin isässä ei ollut lapinporokoiraa tai labradorinnoutajaa.

Bordercollieta ja shetlanninlammaskoiraa tutkimuksesta paljastui - tietenkin, onhan Sanin emän puolen bordercollietausta päivänselvä, samoin kuin Sanin pentujen shelttitausta. Testin mukaan Sanin isässä ei ollut mitään viitettä labukasta tai porokoirasta, vaan norjanhirvikoirasta, jota Sanin isässä olikin ollut iso osuus. Me on perhepiirissä leikillisesti nimitelty, että Cicarossa olisi metsäviettistä rotua, koska se on niin altis karkailemaan riistavietin viemänä. Kukaan muu koirista ei tällaista käytöstä ole näyttänyt, mitä nyt Mel ilmentää bordercolliemaista vaanimista ja tuijottelua mm. oraville. B-pentueen isä taas on puhdas porokoira, joten B-pentue tietenkin sisältää porokoiraa. Mutta ei sekään labukkaa.

Jos Sanilla on vielä sisaruksia hengissä, ja joku omistajista sattuu tämän lukemaan, niin jättäkäähän jotakin viestiä itsestänne kommenttikenttään. Tämä tieto koskee lisäksi Sanin ja Caran jälkeläisiä, joista A-pentueen omistajia en enää kaikkia pian 10 vuoden jälkeen ikävä kyllä tavoita, mutta B-pentueen osalliset ovat kumpikin tästä tietoiset. Eikä tämä tieto oikeastaan enää B-pentueen polvessa merkitse, onhan tuo kysymysmerkki-isä jo useamman koiran päässä niistä - mutta avoimena ihmisenä tietenkin välitän kaikki saamani tiedonrippeet koiristani eteenpäin.

Tämä oli aika silmiäavaava keissi, ja näytti jälleen sen, miten tärkeää on, että kasvattajat kertovat asiat suoraan - vaikutus voi yltää kymmenenkin vuoden päähän. Ei sillä sen väliä tietenkään ole, eikä mikään muutu, tämä projektihan on kuolevaksi sukuhaaraksi todettu noin muutenkin, koska tämä ei tästä enää jatku jalostuskoiran puutteessa. Minähän muutenkin mainostan, etten ole niin rodun perässä juoksemassa, vaan katselen koiria yksilöinä. En tiedä, tuleeko seuraava koira olemaan sekarotuinen vai rotukoira. Se riippuu siitä, mitä tulee vastaan, ja mielinkö tulevaisuudessa keräillä koiralle esimerkiksi agilitytitteleitä. Meininki ja ajatusmaailma on muovautunut jonkun verran 10 vuodessa.

Ennen tätä tilaisuutta Hannes Lohen tutkimusryhmältä ennätin tilaamaan Embarkin rotutestin, mutta palautuslähetys hukkui postissa (kuka yllättyi?) Siispä odottelemme Embarkin porukan kanssa, kuuluuko palautusta heille takaisin 6kk aikarajoissa, vai lähettävätkö he uuden testipaketin. Olisi mielenkiintoista päästä vertaamaan kahden eri rotutestin tuloksia toisiinsa.

Sijoituskoira Paimenlaumalta?

Kiinnostaisiko sinua ottaa sijoituskoira kauttani? Meillä ei ole pentuetta tällä hetkellä, vaan sijoituskoira tulisi toisen kasvattajan pentueesta. Spekseinä keskikokoinen (45-55cm) paimenkoiramix narttu kattavasti terveiksi tutkituista, hyväluonteisista vanhemmista, rotuina bordercollie ja lapinporokoira.

Sijoituskodilta odotan erityisesti hyvää yhteistyötä ja samanhenkisyyttä koirankasvatuksen suhteen. Katson eduksi harrastus- ja pitkällisen koiranpitotaustan sekä sijainnin Itä-Suomessa. Ajankohdasta sen verran, että pentue syntyy tänä keväänä. Ota yhteyttä leenamayah@gmail.com

Etelän reissussa

Käytiin moikkaamassa Jennyä ja Savua heinäkuussa. Kisse ja Savu muisti toisensa 1,5 (?) tauon jälkeen samantien ja leikit jatkuivat, kuin eivät ois olleet toisista erossa laisinkaan. Käväistiin hiekkamontuilla ja nautittiin maaseudun rauhasta. Koirat tulivat hienosti toimeen Jennyn pienten lasten kanssa, kuten ovat aina tulleetkin. Automatkat sujuivat hyvin, kesäkelissä on ihanaa reissata autolla pidemmälle. 

Ystäväni kanssa ajelimme matkat Tampereelle saakka kimpassa. Jompi kumpi meistä sanoi jossain vaiheessa, että ihan kuin mäkkärin ruoka haisisi. Toisen mielestä haju oli vähän koiranruokamainen (sori mäkin ystävät). No, ei tullut siinä vaiheessa mieleen että kyydissä on Kisse 4v joka oksentaa edelleen VAIN(!!!) minun kyydissäni! Se on varmaankin ehdollistunut, että se matkaa vaan mun kanssa pitkiä matkoja, ja vieläpä mutkaisia pikkuteitä (mökki, Jennylle mennessä loppumatka pientä mutkaista tietä). Se ei ole oksentanut äiteen autoissa vuosikausiin. Kylläpä on sitkeessä! Mel oksenteli autoon myös muistaakseni noin 2-vuotiaaksi saakka. Mitenköhän perinnöllinen tuommonen ominaisuus on, onko kukaan ikinä tullut miettineeksi??

Otin reissuun mukaan uuden täyskennokamerani. Ae että. Hiekkakuopalla juoksevia koiria ja uus runko, jota pääsee koeajamaan. No, enpäs päässyt. Kotimatkalla takaisin sain soitella rungon myyneeseen firmaan että ku runko ei tarkenna automaattisesti. Ei, vaikka vaihtelin obiskoita ja kävin tuben ja googlen ohjeilla kaikki asetukset ja vippaskonstit läpite. En voinut uskoa, että runko on viallinen, vaan aattelin sitkeesti että ongelma on käyttäjässä. Nyt runko on ollut huollossa yli kuukauden, ja se on todettu vialliseksi. Odottelen uutta runkoa postissa, mutta eivät tuota lähetä ennen ku huollon päässä saavat asiat valmiiksi. Mitä netistä oon lukenu, voi muuten mennä aikaa... Nikonin huolto toimii ilmeisesti aivan naurettavan hitaasti Suomessa!!! Iso miinus ko. merkille tästä. Eipä tässä, ajellaan vararungolla ja toivotaan ettei tuu mitään ainutkertaisia kuvauskeikkoja uutta runkoa odotellessa. Pelotta mennä kuvaamaan jotaki ainutkertaisia keikkoja yhellä ainoalla rungolla. 

Muttamutta. Oli kyllä taas kesän kohokohta päästä käymään Tampereen nurkilla Jennyn porukkaa moikkaamassa, ISO kiitos vielä majoituksesta ja 5 tähden ylläpidosta Jennylle! <3

Alla vielä lisää kuvia reissusta. Manuaalitarkennuksella mentiin. :D

Petotestissä osa 2

Aikalailla tasan vuosi sitten heinäkuussa käytin Cican ja Caran petotestissä - Cicaro kävi tuolloin karhulla ja Cara sudella. Nyt käytin tytöt toisinpäin eri pedoilla ja mukana olivat myös Sani ja Cismet kokeilemassa rohkeuttaan sutta vastaan.

Cicaro oli sitä mieltä, että testistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti - se pyöri antaumuksellisesti pedon jätöksissä ja vähät välitti pedosta. Luontainen pelko puuttui kokonaan. Askon kommenttina oli, että toivottavasti emme ikinä törmää minkäänlaiseen susihukkaan metsässä.

Mel toimi karhun kanssa fiksusti - luontainen pelko oli tallella, se piti karhuun puolta pidempää välimatkaa kuin suteen ja se haukkui pedon ohitse lähinnä minun vieressäni/takanani. Karhu oli sille selvästi suurempi haaste kuin susi ja näin se luonnossakin loogisesti menee. Mel tukeutui paljon minuun haukkuen minua kohti kuin kysyen toimintaohjeistuksia. Mel palautui testistä hyvin. 

Cismet ymmärsi myös uhan päälle suden kanssa, ja se haukkui hienosti sutta vastaan. Se kuitenkin luovutti Meliä aikaisemmin ja lähti fiksuna koirana pakoon, kun susi ei haukulla väistänytkään hetken haukkumisen jälkeen. Cismet työskenteli ohjaajan takana ja haukkui hyvin.

Sanin testi oli loistokkain. Testinohjaaja sanoi heti Sanin iän (12v) kuullessaan, että harva tuon ikäinen koira haistaa tai näkee edes sen vertaa, että ymmärtäisi petojen päälle, ja usein ne vain nuuskivat petoa lähietäisyydeltä ymmärtämättä luontaista uhkaa. Sani kuitenkin tormakoitui välittömästi suden nähtyään. Sen silmät syttyivät ja koira nuortui hetkessä vuosia. Se puolusti hanakasti haukkuen ja sutta häätäen koko ajan pysyen ohjaajan ja uhan välissä. Se työskenteli itsevarmasti ja ketterästi ja fiksusti pitäen sopivan turvaetäisyyden petoon. Haukku oli totista ja Sani katseli ajoittain ohjaajaa kuin kysyen, että miten toimitaan, kun peto ei väistänytkään kokonaan pois. Sani palautui testistä välittömästi ja ansaitsi hienolla suorituksellaan aplodit yleisöltä ja testinvetäjältä! Hienoa mummo!!

Tässä vielä kuvia petotestistä, kuvat omistaa Petotestit.com.

Cicaro:

Caramel:

Cismet:

Sani: