Run, Forrest, run!

Käyks teille muilleki toisinaan näin: "Julkaisen tämän kuulumispostauksen taatusti hetipian... Oho ai niin, voisin venaa huomiseen et kirjotan vielä samaan syssyyn niistä huomisen treeneistä. Oho oho en kerennytkään kirjoittaa treeneistä. No nyt pitää lisäks kirjottaa siitä ja tästä ja tuosta..." Ja sitten venähtää julkaisuun vapaapäivänä puolentoista metrin mittanen kuulumispostaus kymmenestä treenistä ja kolmesta mökkireissusta. Joten tiältä pessöö.

Maanantai, puuharyhmä, iltapäivä, hännän asento yläpysty. Puuharyhmässä oli vuorossa tottelevaisuutta. Ensin teimme kontakti- ja ohitusharjoituksia, ja sen jälkeen teimme liikkuroitua luoksaria. Tehtiin myös ruutua ja sivussa odotellessamme kapulan pitoa, kaukoja sun muuta sälää. Olipa tosi nastaa tokoilla. Turhan ussein ku ei tuu tätä nykyvä tokoiltua.

Torstaina kaahailtiin agilityn tahdissa. Palautteeksi sain että vauhtini oli hidastunut sitten talven. En enää juossut kunnolla, vaan lähinnä hölkkäilin reippaasti ja jarrutin sillä koiria. Kunnon ainakin pitäisi olla vain kohentunut kun aloitin heti sulan aikaan hyötyliikunnan polkemalla mäkiset työmatkat (3 tai 4km suuntaansa) pyörällä. Joten kyse oli napista pääni sisällä, joka piti kääntää kesäasetukselle. JUOKSE, FORREST. JUOKSE. Ja kas vain, kun minä juoksin, tuli koiriin kummasti lisää nopeutta. Kip ei enää komentanut minua 24/7 ja voisi jo sanoa että mehän etenimme. Ei minulla ole hitaita koiria, minulla on vain hidas pää. Rata oli justii mukava, valssia ja persjättöä, takaakiertoa ja välistävetoa. Sopivasti haastepaikkoja ja sopivasti mahkuja heittää koira esteelle hieman kauempaa. Otin tällä kertaa myös riskejä irtoamisen suhteen, ja jonkun kerran epäonnistui eikä koira irronnutkaan esteelle (lähinnä koska jarrutin liikaa vauhtiani), mutta suurimmalti osin irrotus onnistui. Hyvät treenit, ja mieltä ilostutti loppukommentti "Tää on kyl teijän juttu."

Silmät kiinni muistin sitten piirtää tämän 2 viikkoa vanahan radan. Silmät kiinni ja hieman istumaohjaten muistui rata mieleen. Ensin muistin vain 2 estettä radasta, mutta aina jostakin välähti muistiin joku este radalta ja sain tämänkin piirrettyä. Höpsöä. Huomaa 2 ja 10 hypyn viereinen ansaeste, puomi! Kertaakaan eivät koirat edenneet puomille, vaikka se oli oikeasti tosi lähellä hyppyä. Hyvähyvä!

Puuhistreeneissä maanantaina aiheena oli koiran aktivointi ja virikkeistäminen. Todella hemmetin valaiseva ja mielenkiintoinen treeni, tällaisia toivon jatkoon lisää. Tämä pisti nimenomaan koirien ohjaajat ajattelemaan koiraansa aivan uudella tavalla.

Treeneissä oli 6 erillistä rastia. Ensin koira piti tuoda kentälle "lenkinomaisesti" eli koira ei saanut turhaan intoilla eikä vetää. Tämä sujui kummaltakin likalta hyvin, tosin Cara teki perinteisiä sööttejä sivuloikkiansa intopiukeana. Niistä palkkaan sanallisesti normaalitilanteessa, mutta nyt hillitsin itseäni. Seuraavaksi koira sai nuuhkia lelukasaa, johon jokainen oli nakannut koiransa lelun toisten koirien nuuhkittavaksi. Sekaan sai heittää vielä pari namia jos halusi.

Ensimmäiselle rastille. Piti ajatella koiransa askelta. Minkä mittaisia askeleita koira ottaa käynnissä? Entä ravissa? Enpä ollut koskaan ajatellut; 10cm? 30cm? No mistäkö minä sen tiedän! Caran askeleen arvelin paljon suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli, ja Kipan askel oli todella todella pieni. Askelpituutta testattiin samalla kun vahvistettiin koiran tietoisuutta sen takajaloista pienillä kavaleteilla (rimat nostettu pienillä korokkeilla ihan himpun verran ilmaan). Koira kävelytettiin viijen riman yli niin että se ei saanut ottaa ohjaajaan kontaktia. Muutoin se ei malttaisi keskittyä ajattelemaan jalkojaan. Likat huomasivat että puomit kolisevat jos ottaa emoon kontaktia ja keskittyivät parin toiston jälkeen puomeihin eivätkä omistajan tuijotteluun.

Toinen rasti oli rauhoittava rasti. Koira sai etsiä kangassuiluilla täytetystä laatikosta nameja. Kipsaa ei arvatenkaan ois saanu mitenkään irti tästä rastista...

Kolmas rasti oli etsintärasti. Koiralle heitettiin avain+avaimenperä läheiseen pusikkoon. Ennen kuin koira päästettiin etsimään, piti miettiä miten tuuli vaikuttaa koiran vainuun. Ottaako koira vainun maasta vai ilmasta? Mistä tiedät että koira sai vainun tai löysi esineen? Koiran elekieltä piti tarkkailla tiiviisti. Molemmat rynnistivät ensin reippaasti esineen perään mutta hidastivat vauhtia heti maavainun saadessaan. Esineen löytäessään ne valpastuivat ehkä hieman. Pyysin molemmat maahan heti esineen löydyttyä jotta ne joskus oppisivat ehkä ilmaisemaan.

Neljännellä rastilla piti tarkkailla, kuinka koira noukkii herkun vesikupista. Yrittääkö se kaataa vesikupin? Juoda sen tyhjäksi? Sukeltaa namin? Caramel koetti ensin juoda kupin tyhjäksi ja käytti myös tassuaan, Cica käytti myös tassuaan ja sukelsi namin itselleen. Samaisella rastilla koira sai myös etsiä nameja käpylaatikosta.

Viidennellä rastilla koira sai tutustua steppilautaan ja tasapainotyynyyn. Tässä piti vahvistaa taas koiran tietoisuutta takajaloistansa, vahvistaa koordinaatiota ja syviä lihaksia. Stepperillä tuli jännä huomio. Mennessään maahan-seiso sarjaa stepperillä likat eivät venyttäneet takajalkojaan yhtä taakse kuin tasamaalla. Ne tiesivät että alusta on rajallinen. Ero oli aivan selkeä. Ne suorittivat liikkeet paljon supummassa ja liikkuen vähemmän siirtymisten aikana. Hyvä harjoite tokon kaukojen harjoittelemiseen jos haluaa ettei koira liiku aina puolta metriä siirtymisissä!

Kuudennella rastilla vasta koirahierojaksi valmistunut treeninvetäjä ensin kysyi kuinka venyttelemme koiriamme. Kerroin että kurre-temppu, niiaaminen ja pyöriminen kuuluvat venyttelyihimme ennen ja jälkeen treenien. Saimme henkilökohtaista opastusta venyttelyihin. Nyt tiedän kuinka voin venytellä koiran selän ja kyljet ennen treenejä.



Parit mätsäritkin on tässä keretty kiertää töiden lomassa. Kuopiossa kisattiin 8.7. vesisateessa (tosin istuttiin autossa toverini kanssa ennen kehiämme buhaha), ja valtavan osallistujamäärän ja luokkien suurien jakojen takia (aikuisissa noin 54 osallistujaa) emme sijoittuneet. Molemmat saivat kuitenkin punaisen nauhan ja punaisten kehässä Cara oli viimeinen 26 koirasta, joka EI päässyt jatkoon! Niin lähellä, että jo itsessään erihyvä suoritus! Noin suuri luokkajako ei kyllä ollut järin viisas. Aikuiset on jaettu normaalisti isoihin ja pieniin, jolloin luokkakoko on edes jotakuinkin inhimillinen. Nyt kaikki aikuiset olivat samassa. Odotella sai siis ikuisuuden, ja tuomari joutui kiirehtimään eikä koiraa kerennyt kunnolla asettelemaan. Etenkään Caran asettelu ei tapahdu sekunnissa eikä kahdessa, joten turhauttaa kun tuomari tekee päätöksensä ennen kuin koira edes seisoo kunnolla. Cicaron handlasi nauhakehässä ystäväni. Eikä tuossa osallistujamäärässä saanut palkintoa kuin neljä. Muille lämmintä kättä keskellä sadetta.

Vesannolla 15.7. oli sen sijaan perinteiseen tapaan nätti, aurinkoinen kesäpäivä. Kumpikin likka osallistui pitkästä aikaa monareihin. Ongelmana oli etten meinannut löytää niin millään varahandlaajaa toiselle likalleni. Kysyin ties keneltä, eikä kukaan joutanut handlaamaan toista koiraani. Viimein sain erään tutun handlaamaan Kipan, se kun vaatii vähemmän handlerilta, vaikka ei esiinnykään yhtä näyttävästi kuin Cara. Handleri sai Cican esiintymään tosi nätisti! Kips sijoittui siis sijalle MON SIN2. Caramel taas vei monirotuisten voiton, ja Caralla oli hyvä päivä. Se oli iloinen, leikkisä, hyvävireinen ja ahnas. Se ravasi tosi näyttävästi, sitä oli suoranainen ilo esittää. Se myös seisoi ylväänä, joten BIS-kehän 10-12:sta koirasta se sijoittui kolmanneksi ollen MON PUN1 BIS3. Palkinnoksi ei yllätys yllätys tipahtanut pokaaleita tai ruusukkeita kirjahyllyä koristamaan. Aina silloin kun menestymme, ei taatusti oo palkintona ku herkkuja ja ruokaa. Vaan onneks sentään kunnon ruokaa, HHC kana-riisiä. Meillä nuo namit tuppaa muutenkin kerääntymään kaappeihin ku en uskalla noille lihomisherkille niitä syöttää... Tosin HHC kanafileet oli oikea jackpot, megapussillinen niitä riittänee hetkeksi.

Pitäisi opetella tallentamaan videot suuremmiksi.
Agitreenit torstailta sisälsivät vauhtia ja irtoamista. Tokaisin jossakin aikaisemassa postauksessa, että ostin metallihäkin. Ja että koirat eivät siitä pois pääsisi. Nohh, talossa onkin houdini. Kips rynnisti kentälle kun aksasin Caran kanssa. Kips oli saanut häkin toisen sivun sisälle ja päässyt karkaamaan häkin päälle suojaksi asettamaani kangasta häkin sisälle vetämällä. Ilman kangasta se tuskin olisi saanut sivua riittävästi longistettua päästäkseen karkuun. Sivussa odottaminen on joskus sujunut paremminkin, mutta nyt tästä alkaa tulla ikävä ongelma. Otin pieniä yksinoloharjoitteita, joilla yksinolo on aikaisemminkin saatu sujumaan moitteita. Agility kuitenkin nostattaa koirissa niin suuria kierroksia, että täysin hiljaiseksi niitä tuskin koskaan agilityradan varressa saan opetettua. Kepeillä kokeilimme uutta palkkaustekniikkaa. Koirat ovat alkaneet ohittaa keppien viimeisen välin. Siksi palkkaamme tulevissa treeneissä enää vasta keppien jälkeisellä esteellä tai niin että kouluttaja heittää palkan keppien jälkeen. Näin koirat eivät fokusoi liian aikaisin keppien lopussa minuun palkan toivossa. Kepit muuten mentiin Kipsan osalta sellasella vauhdilla että ei oo ennen nähty. Hämmennyin niin sen suorituksesta että palkkasin sen vaikka se ohitti juuri ja juuri viimeisen keppivälin. Tästähän tuli heti ohjaajalle noottia, mutta voi kui hieno Kips oli. En tienny että se halutessaan pystyy tollaseen suoritukseen.



Ja kaikkin uusimmat ja viimeisimmät agitreenit näyttivät alla olevan kuvan mukaisilta. Rata oli melkone nollarata, hyvin helppo. Päällejuoksua ja valssia suurimmaksi osin. Molempien likkojen kanssa tehtiin ennen varsinaista rataa yksittäisenä rengasta ja keppejä. Cara sai harjoitella maxirengasta. Itse radalla putkelta 3 tultaessa tuli linjata suora ja turvallinen linja renkaalle. Esteitä 15, 16 ja 17 valssatessa ideana oli kulkea itse mahdollisimman suoraa viivaa ohjatessaan, ettei koiraa joutuisi viemään jokaisen esteen eteen saakka. Meiltä tämä sujui helposti. Loppupalautteena saatiin vielä kauniita ja merkityksellisiä sanoja; "Teistä tulee vielä niin hyviä". Tuli hyvä mieli!

Ja tässä jokunen puhelinkuva aivan liian kauan aikaa sitten napattuna...

Kevät, lauma koossa (+ Höpön hymy!)

Naurettava naamaeläin edustavimmillaan

Jemmukka ja asiallinen juomakippo agitreeneissä :D

Tsillipaimen iloisimmillaan

Likat keväällä kiinni etupihalla. Rivarin etuuksia parhaimmillaan.

DIY nimikoitavat pannat, tilaustyönä. Pitäisi aktivoitua käsitöiden suhteen.

PS. Sain tällaisen pienen, metallisen rasian joskus 5 ikävuoden tienoilla äidiltäni, ja olen nyt alkanut mietiskelemään että kuuluukohan rasiassa asuva koira rasian alkuperäiseksi asukiksi? Onko kellään samanlaista? Mistä tämä on tullut? Rasian sisus on pehmustettu ehkä jälkikäteen, sillä epäilen rasian olevan jonkin sortin vanhan ajan pyöränkumin paikkaussetti tmv. Asukas on ilmeisesti snautseri.

Sinulla on oltava taktiikka

Ah, agilityn SM:t ohitte kotikatsomotasolla. Ehkä jonain päivänä minäkin ohjaan koiraa SM:ssä. Mutta sitä ennen minulla pitäisi olla paperillinen koira, höhö. Vaan onneks voi aina harrastaa ja kisata arvokisojen ulkopuolella. Arvokisat on vain vuorenhuippu tässä lajissa, vaikka varmasti minä vielä arvokisoihinkin pyrin, kun olen niin kunnianhimoinen ja kisahenkinen ja koetan jatkuvasti kehittää itteäni.

Meillä oli muikea agilityrata torstaina Kiksun kanssa. Harjoittelimme tilannetta, jossa pasmat menevät sekaisin esimerkiksi kisoissa. Jos rata ei mene niin kuin on suunnitellut, tulee välittömästi osata tehdä uusi suunnitelma. Harjoittelimme tätä niin että kokosimme radan joka haarautui alun jälkeen A ja B radaksi. Vain hetkeä ennen haarautumista kouluttaja huusi joko A tai B ja sitten suoritettiin koutsin ohjeistuksen mukaan joko A tai B pätkä radasta. Tämä ei tuottanut hankaluuksia. Sen sijaan saimme vinkiksi välttää ohjaustekniikoita, joissa joudun itse olemaan aloillani (pyöräytys esimerkiksi), sillä se syö vauhtia jo valmiiksi hitailta koiriltani.

Alkukesän lenkkejä karvapuuhkien kanssa

Palkkaustekniikka oli tällä kertaa parempi, sillä otin viime kerran aksoissa vinkistä vaarin - koirieni palkkaustyyliksi tällä hetkellä sopii selkeästi parhaiten heittopalkka kädestä (joko nami tai lelu). Ensi torstain agit taitavat jäädä käymättä juhannushulinoiden takia - painumme koko konkkaronkka (myös siskoni Hollolasta) mökille viettämään juhannusta. Nyt vaan peukut pystyyn että säät suosis, vaan saas nähdä...

Mietin vielä tuota lelupalkkaamista hieman tarkemmin. Kun ihmiset sanovat että koiransa on tosi saalisviettinen tai että se ei ole saalisviettinen. Ja mikä koira menee hyvin kuolleelle lelulle ja mikä ei. Niin tuota noin, esimerkiksi minun likkoja ei kuollut lelu kiinnosta. Kiksu tykkää repiä lelua vimmatusti, mutta kiinnostus lakkaa heti kun irrotan itse otteeni lelusta. Jos lelu liikkuu, Kiksu käy siihen hurjalla vimmalla kiinni, mutta muuten se ei sitä kiinnosta. Caramel taas innostuu toisinaan myös liikkumattomasta lelusta. Saalistamiseenhan kuuluu saaliin vainuaminen joko maasta tai ilmasta, saaliin jälkien etsiminen (jäljestys), saaliin havaitseminen silmillä, saaliin jahtaaminen, saaliin kiinni nappaaminen, saaliin retuuttaminen ja saaliin syöminen ja piilottaminen. Eivät kaikki koirat ole sellaisia taistelukoneita, että ne syttyvät jokaisesta saalisvietin osa-alueesta.

Cicaro esimerkiksi rakastaa jälkien etsintää, jäljen seuraamista (nenätyöskentely), saaliin jahtaamista sen silmillä havaitessaan ja saaliin retuuttamista. Caramel taas ei piittaa yhtä paljoa jäljistä kuin Kiksu, mutta sen saalisvietti syttyy erittäin herkästi sen nähdessä saaliin (se etsii lenkeilläkin saalista silmillään alituiseen), ja se tykkää riepotella myös kuollutta lelua ja ottaa kyllä liikkuvan saaliin kiinni.

Eipä meille muuta ihmeellistä. Yksi ainokainen punkki on löytynyt koirista, vaikka ollaan rämmitty superpunkkialueella melkein päivittäin (koska luotan Exspotiin). Ei siis huono saldo ollenkaan, ihan toimivaa tököttiä.

Ainiin, Kiksun söde uusi tapa. Se saa aina aamupalalla pikkiriikkisen palasen karjalanpiirakkaa, kun se laittaa tassunsa jalalleni. Se muistaa taatusti tämän jo rituaaliksi muodostuneen juttumme ja saapuu aina paikalle kerjäämään. Nyt olen nostanut leveliä niin että Kiksun tulee läpsäytyksen sijasta pitää tassua vähän pitempään jalallani saadakseen palkan. Pikkumusta tuntuu tajunneen jo tämän jipon, joten ei kun taas vaikeuttamaan rituaalia.

Kerjäysrituaalinsa kullakin

Puuhiksessa oli sunnuntaina vuorossa agilityä. Kokeiltiin meille uutta ohjaustekniikkaa, sellasta ku japanilaista, ja voi kui vaikeeta oli opetella pitkästä aikaa uusia liikesarjoja. Ihanan haastavaa. Teimme myös helppoja muutaman esteen harjoitteita, koska taitotaso oli tosi vaihteleva ja harjoitteet oli koottu sen mukaisesti; persjättöä, välistävetoa, valssausta. Valssiharjoituksessa sanoin että voisin ottaa tavoitteeksi ohjata koiraa samaa suoraa viivaa itse edeten, jotta ei tarvitsisi erikseen viedä koiraa jokaiselle esteelle, jotka olivat vuoropuolin keskiviivasta sivummalla hieman vinossa. Tokaisin kuitenkin samaan syssyyn että koirani eivät irtoa vielä niin hyvin, mutta päätin kuitenkin kokeilla ja irtoshan ne. Etenin itse suoraa viivaa valssaten ja koira ohjautui hienosti takaakiertoihin jokaiselle esteelle. Tehtiin sama harjoite myös takaisin päin eikä siinäkään mitään problematiikkaa. 

Minun pitäis ehottomasti alkaa nyt viimestään ottamaan riskejä irtoamisen suhteen, koska jos en anna koirille koskaan tilaisuuttakaan irrota, eivät ne ikikuunapäivänä opi irtoamaan kunnolla. On vaan niin vaikea muuttaa jo totuttuja toimintatapojaan, ja sitä vaan herkästi edelleen vie koiran turvallisesti ihan lähelle jokaista estettä. Pitäs vissiin sanoa kouluttajalle että heittäis minua aina noutokapulalla tai vastaavalla jos en tajua irrottaa koiraa riittävästi. Treeneissä on yks hailee jos koira ei yrityksistä huolimatta irtoaiskaan, siellä kun voi aina yrittää uudelleen. Onnistumisprosentin ei treeneissä tarvitse olla 100. Jos se on, silloin harjoitukset ovat liian helppoja eikä oteta riittävästi riskejä, eivätkä tavoitteet ole riittävän kovat.

Naksuttelin kummallekin likalle treenien lopussa vielä 2x2 harjoitekappaleen avulla keppien ensimmäistä väliä. Lähettelin likat kepeille aina vain kauempaa ja vaikeammasta kulmasta, vaikeuttaen tietysti aina vain yhtä palikkaa kerrallaan. Vaikeimmaksi keppikulmaksi osoittautui yllättäen aivan suora kepeille tuonti, jolloin molemmat koirat meinasitvat useaan kertaan jättää ekan kepin oikealle puolelleen. Tätä piti toistaa aika monta kertaa. Mitä vinompi lähestymiskulma kepeille sen sijaan oli, sen paremmin ne hakivat oikean keppivälin - ohjauspuolella ei tässä ollut merkitystä.

Minun pitäisi suunnitella seuraavalle agilitykerralle ohjelmaa treeneihin, joten jos joku tietää jonkun kivan, helpohkon agiharjoitteen, niin olisin kiitollinen vinkistä!

Mätsäreissä alkukesästä. Kuvan omistaa collieyhdistys.

Voisin liittää tähän samaan agilityaiheeseen vinkin rajatapaus-agilitaajille. Jos koirasi on rajatapaus, tiedän kuinka tärkeää olisi saada se sellaisen tuomarin mitattavaksi, joka mittaa herkästi rajatapauskoiran alempaan säkäluokkaan. Googlettamalla on turha etsiä tuomarivinkkejä tästä aiheesta. Muutaman ehkä saatat löytää, vaan parhaiten rajatapaustuomarit löydät kokemukseni perusteella kysellen treeniporukoista ja agilityä harrastavista piireistäsi. Näin minä menettelin, kun etsin lähes pakonomaisesti hyviä rajatapaustuomareita. Ja nyt kisakalenterimme on muovautunut niiden perusteella tällaiseksi:

Tiedän että joku älähtää nyt että kaikki tuomarit mittaavat (tai ainakin heidän pitäisi) todella tarkasti samoilla menetelmillä kaikki koirat. Kuitenkin eroa tuntuu olevan kun kyselee tuomareiden mittaustyyleistä, ja kummasti kuulema etenkin Topralle on aina hurja jono menossa koiria mitattavaksi. Osa tuomareista on tarkempia, osa taas katsoo vähän läpi sormien. Tässä siis minun kokoamani arvokas listaus, joka minulla itselläni on tallessa mahdollisimman monessa lähteessä, etten vain ikinä hävittäisi tätä listausta bittiavaruuteen. Ja nyt haluan jakaa tämän avuksi kaikille heille, jotka haluavat taistella rajatapauskoiransa alempaan säkäkorkeusluokkaan. En tiedä kuinka oikein tai väärin on tehdä näin, mutta lieneekö tämä mikään NASA:n salaisuus kuitenkaan? Mielipide kai tämäkin?

Rajatapaus kannattaa viedä näille tuomareille: A. Viitanen, J. Suomalainen, S. Topra (!!), J. Nyberg, L. Rantamäki-Lahtinen, T. Kokkonen, S. Mikkilä, R. Herrala, H. Viitaniemi.

Jos keksit kuinka listaa edelleen voisi täydentää, kerro toki tuomarivinkkisi. Ja jotta haku tähän postaukseen helpottuisi: "Kenelle tuomarille viedä rajatapaus agility koira?" "Kenelle viedä koira mitattavaksi ennen ensimmäisiä agilitykisoja?" "Suositelkaa tuomareita jotka mittaavat agilitykoiran alempaan säkäluokkaan"

Harrastusten kesä

Katohha ku taas parhauskoirat kuvassa

Seuraa nopea harrastuskooste. Alotellaan torstaista eli aksatreeneistä 21.5. Caran kanssa. Muistelen että tehtiin kisanomaista parinkymmenen esteen rataa, tais olla Suomalaista tällä kertaa ellen pahasti valehtele. Tai, me nyt ei tehty kisanomaisesti koska palkkasin koiraa meille vaikeista kohdista jotka onnistuivat. Radalle mentiin kuitenkin vihellyksestä ja radalla oli kaksi henkilöä kuin kisoissa tuomarina varmistamassa että koira osuu kontaktille, joten tulipa tällastaki harjoteltua. Eikä vaikuttanu koiraan mitenkään että radalla oli treeneissä ylimääräisiä henkilöitä häiriönä.

Kommentteina kirjasin jo tuolloin ylös että nollia meille kyllä tulee koska olen huolellinen ohjaamaan, mutta nyt vain pitäisi alkaa käyttää niitä ketteriä jalkoja jotta saadaan myös nopeutta. Nyt on kyse enää ihmisruhon ylimmästä kerroksesta - notta tuota liiat varmistelut sikseen ja luottoa vähä siihe koiraan. Siskosieni Hollolasta oli kuvaamassa nämä treenit pitkästä aikaa, koska oltiin menossa suoraan aksatreeneistä mökille. Vein treeneihin tietysti LUVAtut CARAMELlit sen kunniaks ku olimme sentään saaneet kisauramme ensimmäiset LUVAt ikinä. Jatkossa karkkia pöytään ilmestyy vasta luokkanousuijen kunniaksi meijän osalta.

Niin kuin aikaisemmin sanoin, treenaamme edelleen medikorkeuksilla.

... Cara oikeesti.

Heleppoo ku heinänteko.

Oh, arvatkaas. Veliseni tekee meille ihan oikeet kepit, tai lähinnä keppialustan. Oon talvesta saakka pohtinu kui saan harjoteltua keppejä täällä taajamassa, ku maahan tai hiekkakentälle ei oikein voi tökkiä keppejä pystyyn. Piirtelin piirroksia, millaset kepit ois nastat, ja veli soveltaa niistä ja nikkaroi meille keppilöiset. Ne tulee kuulema olemaan 4-osaiset eli 3 kepin sarjoissa, koska muuten ne ei mahdu autoon. Eli voidaan kätevästi harjotella 3, 6, 9 tai 12 kepin sarjoja.

Keppien osalta meinasin hioa aivan uuden sotasuunnitelman tälle keväälle. Jos saatais kepit vaikka lopullisesti kisakuntoon tänä kesänä tai viimeistään syksyksi. Tuumastelin kirjoittaa erillisen postauksen keppien sotasuunnitelmasta, mutta alustavasti ajattelin opettaa likoille keppejä hyvin lyhyinä toistoina muutaman kerran viikossa. Tekniikkana todennäköisesti takaperinketjutus tai 2x2. Kuja- ja vinokeppejäkin harkitsin mutten koe niitä ehkä niin omakseni että lähtisin niitä kokeilemaan.

Joku jo ennätti kysymään että millon mennään seuraaviin virallisiin. No, tuomarin perusteella meille ei ois koko kesänä tulossa sopivia kisoja. Kattelen seukit kaks kisaa herkästi mediks mittaavien tuomarien perusteella. Voi ku vois vaan jo kattella lähiseudun kisoja eikä tarviis kyttäillä mtn sopivaa tuomaria. Mut minkäs teet. Niin kauan ku on pieniki mahis saada Carasta medi...

Äiskän muuveista päätellen, nyt tais mennä kepakot uusiks...

Mietin tässä sitäkin että kuinka tauotan agilityn kun olen nyt asettunut asumaan mukavasti tänne Kuopioon ja ois mahis treenata ja kisata periaatteessa koko vuosi. Ettei vain käy niin että ravataan treeneissä ja kisoissa täys vuosi ihan huomaamatta. Kuinka te muut ootte tauottaneet agilityvuotenne? Kuinka pitkä agilitytauko on riittävä useimmille koirille? Saako tauolla treenata ollenkaan?

Jos me treenattais esimerkiksi kevät-syksy ja kisataan samaan aikaan aina kun kisoja sopivasti nurkilla on, niin oisko talven aikana sitten jo viisasta taukoilla joku kuukausi. Ja mitä se tauko sitte tarkottaa, ei yhtikäs mitään agilityyn liittyvää kuukauteenko. Meillä kyllä tulee taukoja juoksujen takia ja muun elämän takia, vasta oli melkein kuukauden aksaton tauko. Entäs, koostuuko osa vuodesta ns. kuntokaudesta ja osa jostain ihan muusta. Ei kai me voida paahtaa aivan samalla tavalla koko vuotta vaikka lepokausi pidettäisikin. Miulle ihan vieras aihe, auttakkee.

Tuu ite pujottelemaan ni veät salee tuplasti hitaammin.

Puuhastelijat

Sunnuntai 24.5. puuhistreenit. Saavuin paikalle ainoana reipsuna treenaajana reppu tanassa. Eipä siinä, tänne on tultu treenaamaan, päätin ja laitoin likat tolppaan kiinni ja tein pikaisen treenisuunnitelman - vähän puomin pysäytyskontakteja ja loppuaika tottista. Kips ei tykännyt yhtään olla sivussa vaan sillä oli karmee palo päästä tekemään mikä ilmeni rasittavana haukkumisena sivussa aina kun Cara pääs kentälle. Jos Hampuusilla ois tollane palo tokokisoissa niin ois äkkiä ykköstulokset kasassa. Harmi vaan että tosi iso osa koiraharrastamista on just se vireen ja motivaation hallinta ja oikean fiiliksen saaminen aikaan koiralle myös siellä kisoissa. Sekin vaatii taitoa ja miulla ei vielä oo siihen riittävästi taitoa. Osaan kyllä treeneissä virittää koiran sopivalle vireelle useimmiten jos vain maltan, mutta kisoissa sama ei aina onnaa koska oon ite kisoissa niin erilainen ja koirathan het aistii sen. Noh, kokemuksen kautta.

Pientä sunnuntaista kontaktitreeniä.

Viimeisimmät agitreenit 28.5. olivat vuorostaan Kiksun treenit. Ensinnäkin, ei hemmetti kuin kuuma on auringos paistunu agihalli. Medit treenas ekana, joten Kips ainokaisena alotti. Eka käynti radalla oli aika surkuhupaisaa katteltavaa. Tuskin yksikään esteväli onnas, koska mä en suoraan sanottuna ohjannut koiraa ollenkaan. Ja Kiksuhan ei anna mitään ilmaseks. Jos en ohjaa, on turha oottaa että koirakaan tekis yhtään mitään. Seuraavan radan vedin kuin huomaamattani kisanomaisesti. Seukil ratakerral olin jo vähä virittyny ite erilaiseen tunnelmaan ja mehän tehtiin nollarata. Tuskin ois kukaan uskonu aiemman näytöksen perusteella, voi hyväne aika.

Puomi-kontaktierottelua rata sisälsi jopa 3 kertaa, ja joka kerta Kips ohjautui oikein. Kepit kertaalleen - hyvät kepit. Jes, hyvä pikkumusta. Saatiin palautetta että tulevaisuudessa kolmosissa meidän ehkä pitäis käyttää juoksukontakteja. Jep, olin näitä jo iteki pyöritellyt päässäni jonkun aikaa. Juoksukontaktit vaan vois sopia meille paremmin. Pitää alkaa ottaa enemmän selvää niistä nyt. Ja kirjoittaa niistä myös erillinen postaus.

Ai meeksää sinne. No mä mee tänne nähää maalis.

Lähetääs tästä, oks täs hyvä.

Koopu vasemman puoleisessa kuvassa jokseenkin shelttimäinen, töppö.

Palkkasin ulkoputkeen lähetyksen onnistumisesta. Se on meille vaikeaa.

Ja seuraavana radan haastavin osuus jossa tosiaan sai juosta.....

Ei näköjään haukku kuulu, ku tuo seikkailee edelleen tuossa minu tiellä...

MMOOOI mää oon jo tässä mitäs sä siinä teet eiksun pitäny olla jo toisella puolella äiskä mitä??!
Armoton kiire persjättelemmään ku koira oli liia nopee. Enkä kerenny ennen ku tuhannen toiston
jälestä. Vaan kerkesinpä silti!

Äiskä ei jumaleissön sä oot vaan niin tiellä, mitä sä torvi VIELÄ teet siinä??

Asuukohan agilitykentällä oravia?

Äiskä mikset sä kuule kun mää huuuudan sua?

HHA! Todistusaineistoa. Vielä minäkin palaan toisinaan vanhoihin virheisiin eli kumarteluun. 
Kun oli niin muka haastava ohjauskuvio.

Soli siinä...

... nolla, taas!

Hetipianmullesuperpalkka.

Hönppä.

Ja vielä jokunen aksaotos nyt kun näitä kerrankin on ja jos näistä joku tykkee. 

Kerrankin rintamasuunta kuosissa.

Alkaa näillä ilmoilla jo tarvita viilennystä treeneihin. Hallissa on kesäaikaan lämpimämpi kuin ulkona. Lisäks tajusin että jos meinasin kesäaikaankin kuljettaa kahta koiraa mukana treeneissä, joudun viilentämään myös autossa (joskin varjossa toivottavasti) odottavaa koiraa. Auton ulkopuolelle koiraa ei oikein saa koska autossa ei ole vetokoukkua ja hallissa on yhtä lailla lämmin odottaa kuin ulkona autossa.

Onpa ne muutkin nassukat aksannu. Kasvattini B' Coral eli Jemma nimittäin täräytti voittaa seuransa agilitymestaruuden ensimmäisen osakilpailun. Tässähän ihan ylpistyy. Tosi hienoa työtä on omistajansa tehnyt Jemman kanssa.

Jemmukka on mestari! Video lisätty Jemmun omistajan luvalla.

SIISPÄ KARKKIA KAIKILLE.