B-pennut täyttää täräyttivät jo kokonaisen vuoden, joten onnea maan mainiot puppiduut!
Savusta on kasvanut moneen lajiin lupaavat pohjat omaava koiranalku, ja se on kunnostautunut tokon ja frisbeen saralla. Savu on rakenteeltaan, turkinlaadultaan, eleiltään sekä ilmeeltään kuin kopio Carasta. Aina Savun kuvia tai olemusta katsellessa siitä tulee mieleen Caramel, mikä on tietysti aivan loistojuttu. Savu sai maailman parhaan kodin.
Uuteen kotiin silloista 8-viikkoista karvapalloa luovuttaessani en voinut edes aavistaa, että se saa niin hienon kodin. Luovuin tuosta pienestä mustasta tan-merkein koristellusta karvapallosta itkun kanssa. Kun pentuja oli vain kaksi, niihin molempiin kiintyi niin kovin. Siksi valikoin sille kodin erityisen huolellisesti, sillä halusin ehdottomasti päästä näkemään kasvattia sen uudessa kodissa ja pitää yhteyttä sen omistajaan. Ollaan Savun omistajan kanssa pidetty yhteyttä todella tiiviisti ja tullaan varmasti tekemään niin jatkossakin. Olen loputtoman kiitollinen Savun omistajalle siitä, miten hienon koiranalun hän on kasvattanut Savusta.
Cismet taas on vallannut sydämiä avoimen maailmaa rakastavalla otteellaan. Se opetteli ensimmäisen puoli vuotta maalaiskoiran tärkeitä taitoja, kuten miten pysytään omassa pihassa ja kuinka ollaan yksin työpäivien ajan. Satunnaisesti sain sen lainaan luokseni kaupunkiin jossa se opetteli citykoiran tapoja ja taitoja ja tietenkin monipuolisia pohjia harrastuskoiran polulle.
Nyt vuosikkaana se on naksutinkoulutettu ja se osaa agilityn perusteita. Se on hurja leikkimään ja se palkkautuu niin leikistä, kehuista kuin nameistakin. Se on helposti motivoitavissa ja sen työskentely ei kärsi uusista ympäristöistä ja tilanteista. Se on yllättänyt monta kertaa järkevällä käytöksellään ties millaisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Ehkä se on perinyt palan sitä Caran arkihelppoutta. Vaikka en olisi tehnyt vähään aikaan Cismen kanssa mitään, se on silti sujut kanssani missä vaan, vaikka se on vielä niin nuori. Se on rakenteeltaan, turkinlaadultaan ja ilmeiltään kuin isänsä, ja Carasta se ei ole perinyt kuin värityksen ja joitakin luonteenpiirteitä. Cisme aloitti juoksunsa 1 vuoden ja 1 päivän iässä.
Nyt kun Cismen ensimmäinen vuosi on purkissa, toivon että saan sitä useammin mukaan harrastusrintamalle. Siitä kasvoi melko raskasrakenteinen agilityharrastusta ajatellen, joten kokeillaan sen kanssa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, agilityä kuitenkaan totaalisti unohtamatta. Se asuu ja elää kuitenkin pääasiassa muualla kuin minulla, joten tavoitteellisen agiharrastuksen suhteen kohtaamme haasteita. Ei olisi hyväksi että tehtäisi sen kanssa agilityä vain satunnaisesti, koska agilityharrastus vaatii että koiralla pysyy riittävä kunto agilityä ajatellen - läpi jokaisen treenin. Perusteet voidaan kyllä laittaa kuntoon normaalissa fyysisessä kunnossa, ja sitten joskus myöhemmin tehdään agilityyn liittyviä juttuja tehokkaammissa, pidempikestoisissa kuureissa, kun kroppa on valmis.
Cismet on yllättänyt totaalisesti hiljaisuudellaan. Se ei hauku jos joku tulee kylään. Se ei hauku jos se kuulee ääntä jostakin. Se ei hauku jos muut haukkuvat. Se haukkuu oikeastaan vain innostuessaan ja leikkiessään ja joskus nähdessään toisia koiria. Rodut huomioiden odotin jotakin todella laajan ääniskaalan omaavaa tapausta. Vien sen luustokuviin 2-vuotiaana, jolloin viimeistään tiedetään suuntaa harrastuksia ajatellen.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyäinen siitä, millaisiksi B-pentueen osakkaat tähän mennessä ovat kasvaneet. Tulevaisuus näyttää lisää tästä parivaljakosta.
Keskiviikosta 22.3. alkaen oli lätkästy lomaa loppuviikoks joten oli selvää että lähetään Cismen kans Ylöjärvelle velipoikaa moikkaamaan. Keskiviikkona hain Cismetin viikkotreenien jälkeen kotikotoa ja jätin samalla omat likat hoitoon. Suunnattiin Kuopioon pakkaamaan (kyllä, kannatti jättää taas viime tinkaan) ja nukkumaan, jotta jaksettas herätä ajoissa klo 08:30 Tampereelle lähtevään junaan.
Torstaina matkattiin ruuhkabussissa juna-asemalle. Cismet oksensi töyssyisen kyydin takia bussiin, mutta junamatka sujui hienosti ensikertalaiselta. Cismu ei ensin olisi halunnut olla ahtaassa penkkivälissä vaan jäkitti itsensä hihna piukeana käytävälle. Myöhemmin neiti ymmärsi että penkkirivissä voi kyllä nukkua. Olimme Tampereella klo 11:15 aikoihin. Tsillasimme assalla 1,5 tuntia ennen kuin Jenny pääsi töistä meitä hakemaan.
Kisselle asemalla olo teki hyvää, se kun oli nyt viettänyt useamman kuukauden maaseudun rauhassa. Se otti tilanteen rauhallisesti ja katseli uteliaana ihmisvirtaa saaden paljon huomiota - ja siitähän Kisse tykkää. Kaikenlaiset ihmiset kävivät sitä tervehtimässä ja kaikki se otti avoimin mielin vastaan. Sille täysin uudelle äänimaailmalle se ei sanonut mitään, eikä se näyttänyt lainkaan stressaavan uutta tilannetta ja vilkasta ympäristöä. Oikein fiksu nuorineiti, teki kyllä vaikutuksen.
Savu ja Cismet näkivät toisensa viimeksi syksyllä. Nähdessään toisensa ne alkoivat hurjat painileikit ilman mitään pälyilyjä tai pöhinöitä. Käytiin melkein heti tekemässä kuvauslenkki metsässä, ja siellä vierähtikin parituntinen ihan huomaamatta. Kyllä pennut tykkäs, ja molemmat pysyivät hienosti matkassa.
Kisse moikkaili Jennyllä Lounaa ja Vekku-kania, ja tuumasin ennen reissuamme että Cismet varmaan syö Savu-veljen ikioman pupun. Kisse oli hämillään kun kani tuli sitä kohti. Miten epänormaali saaliseläin! Kiskis yritti näykätä kania, mutta olin tiikerinä tilanteessa ja näykkäisy ei osunut kaniin. Jatkoimme asteittaista tutustuttamista, ja koska kukaan ei ollut muistanut kertoa Vekulle sen olevan kani, tottui Kisse kaniin tosi nopeasti. Pian ne saivat olla keskenään vahdittuna, ja myöhemmin ne olivat vahingossa oven auettua keskenään vahtimattakin. Hupsis. Kani oli onneksi hengissä ja uskomme Kissen kanisosiaalisuuteen voimistui kertalaakista. Ei se sitä syö, eikä edes tapa.
Perjantaina huushollasin Jennyn töissäolon aikana. Käyttelin pyometrasta toipuvaa vilkasta Louna-neitiä ulkona, tutustutin Cismetiä edelleen kaniin ja käytin pennut tunnin mittaisella lenkillä metsässä ja pelloilla nappaillen ihan liikaa kuvia kasvateista upeassa kevätsäässä. Tein "katoamistempun" kertaalleen pentujen ottaessa minuun enemmän etäisyyttä. Naperot säntäilivät edestakaisin peltotietä kunnes tajusivat laittaa kirsunsa maahan ja nuuskia minne hävisin. Oli iloisia pupeloita kun lenkittäjä löytyi, eivätkä puppiduut enää jättäneet minua vahtimatta.
Puppiduut saivat nautiskella lähes kesäisestä säästä ulkotarhassa, jossa ne olivat tunnin verran. Illalla lämpes sauna ja saimme seuraksemme Janikan sekä Kisselle jo ennestään tutut tuttavuudet Theo-bc:n ja Kiki-porkin. Kisse tykästyi Theoon, ja koirat ottivat illalla kunnon painileikit. Sauna- ja lettuiltama venähtikin pitkälle pikkutunneille.
Me aamuihmiset (not) olimme luvanneet toisillemme, että lauantaina heräämme aikaisin laavulle makkaranpaistoon. Niin me ihme kyllä teimmekin, ja olimme jo 11 aikaan takaisin parituntiselta laavureissultamme. Laavureissulla pupelot saivat makkaraa palkaksi poseerauksistaan. Iltapäivällä ajelimme TAMSK:in hallille treenailemaan. Kisse suhtautui uuteen halliin rennosti ja leikkisästi.
Me leikittiin, tehtiin ohjaajafocusta kehittävää harjoitusta ja sivulletuloa pari kertaa. Sain vinkin ohjaajafocuksen harjoittelun suhteen, että palkkaisin Kissen heti uudelleen palkattuani sen jo yhdestä vilkaisusta minuun päin. Palkkaan sen siis uudelleen välittömästi ennen kuin se edes kerkeää vilkaista muualle. Näin saan sen kontaktiin pidemmäksi aikaa eikä se pääse epäonnistumaan vilkaisemalla muualle palkkausten välillä. Jos Cismet haahuili muualle, lähdin toiseen suuntaan ja palkkailin aina kun se otti kontaktia minuun. Se leikki tapansa mukaan raivokkaasti uudessa hallissa ja vieraiden ihmisten katsoessa sen tekemistä.
Paikallaoloa vahvistettiin ryhmätreenaamalla. Pidin Kissellä kaiken varalta hihnaa ryhmätreenien ajan, jottei se päässyt karkaamaan vahingossakaan toisten koirien luokse. Pari kertaa se nyki toisen koiran luokse, muuten se pysytteli minun luonani. Aloimme myös harjoitella taukokäytöstä taukomaton avulla, joten osaamme nyt hyvän opastuksen vuoksi harjoitella tätä taitoa myös kotioloissa. Oikein tehokas vartti oli, kiitos vielä hurjasti treeniseuralle!
Sunnuntaina kävästiin mätsäreissä jälleen Kisselle uudessa hallissa. Se odotti kevythäkissä ensimmäistä kertaa ikinä. Onneks häkkiseurana oli jo kokenut häkissä odottelija, Savu. Kisse otti uuden hallin jälleen rennosti, tosin jonkinlaista jäykkyyttä sen olemuksessa näkyi parikehässä. Nauhakehässä se oli jo kuin toinen koira, ja se esiintyi varsin innokkaasti etuosan keventyessä välillä hieman liikaa. Se sijoittui jälleen SIN1 sijoille, tuomari tykkäsi siitä ihan hirmuisesti eikä ollut uskoa Kissen olevan poromix. Neiti korkkasi ensimmäisen BIS-kehänsä intoillen hieman juostessa, mutta se seisoi mielettömän hyvin. BIS5 oli lopullinen sijoitus, ei lainkaan höpsömmin ole tämä neidin mätsäriura lähtenyt käyntiin. Savu esiintyi myös oikein näppärästi mutta ei sijoittunut tällä kertaa.
Illan tullen lähdimme junalla takaisin Kuopioon. Asemalla oli jo viikonlopun väsyttämä pentu. Junaan päästyämme Cisme alkoi nukkumispuuhiin välittömästi puoliksi penkin alla kiepillä torkkuen. Konnari kommentoi että taitaa karvajalkaa vähän väsyttää, kun Kisse ei hievahtanutkaan konnarin käydessä luonamme. Kisse heräsi kotimatkalla vain pari kertaa, ja perillä Kuopiossa se piti herättää väkisin poistumaan junasta. Se kerkesi oville astellessamme loikkaamaan penkeille kiepille kaksi kertaa uniaan jatkamaan. Kyllä oli kanssamatkustajilla hauskaa. Väsynyt pentu joutui vielä juoksemaan junalta bussille, joita kulki iltamyöhällä enää tunnin välein. Juoksimme painavat laukut mukanamme 7 minuuttia bussille, ja kerkesimme juuri ja juuri. Pentu ei oksentanut tällä kertaa bussiin ja kämpillä se leikki hetken lelulla ja alkoi sitten uudelleen unille.
Jennylle ja Savulle vielä tosi iso kiitos kun saimme majailla tapamme mukaan hyvin aktiivisen viikonlopun teidän nurkissanne. Aina yhtä kivoja ja antoisia reissuja! Savulla on ihan loistava, aktiivinen ja rakastava koti ja sille sopiva omistaja. Kiitos kun olet pitänyt Savusta hyvää huolta <3
Kyllä saan olla ylpeä, että on näin täysjärkisiä kasvatteja. Arjessa helppoja koiria, jotka on helppo ottaa iästään huolimatta mukaan pitkällekin reissulle. Eikä harrastuksissa tarvitse tuskailla puuttuvaa moottoria, sillä ytyä löytyy. Hyvältä näyttää siis, ja tulevaisuus näyttää mitä näistä pennuista lopulta kasvaa - ja kauanko minä näitä vielä jaksan pennuiksi kutsua, hoho. Siitä huolimatta että Cismet ei asu luonani ja viimeisimmästä kerrasta kun se oli hoidossa minulla vierähti taas pitkä aika, se käyttäytyi kanssani tosi fiksusti ja työskenteli minulle motivoituneesti uusissa halleissa ja esiintyi mätsäreissä superisti toisista koirista välittämättä vaikka emme ole harjoitelleet mätsijuttuja kuin muutaman hassun kerran! Ihan huikee hurtta!
Aamulla kävimme koirapuistossa leikkimässä 6kk ikäisen kultsipennun kanssa. Paimen lämpesi tapansa mukaan noutajan höösäykselle ja painileikeille vähän hitaasti, mutta lämpesi kuitenkin. Kävimme vielä 30min treenailemassa hallilla ja vein sitten Kissen lepäilemään maaseudun rauhaan. Omilla tytöillä oli jo ikävä. Ihkaoikea susi oli juossut tuoreista jäljistä päätellen lujaa siinä kotikodin lenkkireitillä, ilmeisesti koiralaumaamme karkuun. Ensimmäinen ja toivottavasti viimenen kerta kun susi uskaltautuu todistettavasti 100m päähän talosta. Jäljet olivat valtavat, eikä lähistöllä ole (isoja) koiria laisinkaan, ja 4 tassunjäljen jälkeen väli seuraavaan tassusarjaan oli yli 2m pitkä.
Seuraavaksi noin tuhatsataviiskymmentäseittemän kuvaa. Turha ees sanoa että tein jo näissä ronskia karsintaa, koska ette te sitä kuitenkaan uskos.
Steissikoira.
Tampereen steissillä katupölyssä.
Kamera ei tunne koon konstanssia osa 94342.
Kummalla on isompi askel hä?
Kanin kaveri.
Tässä olen. Kerro?
Aktiivisuus-harjoitus.
Pahemmalta ei vois koira näyttää.
Jätäs ny vähä mullekki...
Veljen kanssa kakkaa syömässä. Oujee.
Grrrrr <3
Kaks pystykorvaa.
Silmät sirrillään onnesta soikeena.
Mitä sää sielä makkaat?
Grrrrrrr <3
Sievä itse.
Komistus itse.
EIKÖ MENE JAKELUUN, EIKÖ
Sama lelu jolla Savu leikki kentällä ennen luovutusta. Pitäs tehä siitäki ennen-jälkeen kuva. Ja yks kulmakarva-Kalle selkeesti valittaa suureen ääneen kun veli rääkkää.
Eläpä hoppuile, se oli minun lelu!
Miks se on aina minun koira joka on yltä päältä ravassa.
Mitä mutaisempi, sen onnellisempi.
Virrrne.
Onneks veli ymmärtää näitten jahtileikkien päälle.
Tavu! Ihan on Caran ilme.
Tyypit venähti sitten viime etelän reissun.
Parikehän jälkeen naurattaa.
Häkissä opeteltiin olemaan rauhassa.
No hemmetti, leikitään!
Likan eka BIS-kokemus.
Vakavaa touhua.
Hehe kiusallani voitin nää kaikki että saat
raahaa nää selkä vääränä Kuopioon.
