Etelän reissussa

Käytiin moikkaamassa Jennyä ja Savua heinäkuussa. Kisse ja Savu muisti toisensa 1,5 (?) tauon jälkeen samantien ja leikit jatkuivat, kuin eivät ois olleet toisista erossa laisinkaan. Käväistiin hiekkamontuilla ja nautittiin maaseudun rauhasta. Koirat tulivat hienosti toimeen Jennyn pienten lasten kanssa, kuten ovat aina tulleetkin. Automatkat sujuivat hyvin, kesäkelissä on ihanaa reissata autolla pidemmälle. 

Ystäväni kanssa ajelimme matkat Tampereelle saakka kimpassa. Jompi kumpi meistä sanoi jossain vaiheessa, että ihan kuin mäkkärin ruoka haisisi. Toisen mielestä haju oli vähän koiranruokamainen (sori mäkin ystävät). No, ei tullut siinä vaiheessa mieleen että kyydissä on Kisse 4v joka oksentaa edelleen VAIN(!!!) minun kyydissäni! Se on varmaankin ehdollistunut, että se matkaa vaan mun kanssa pitkiä matkoja, ja vieläpä mutkaisia pikkuteitä (mökki, Jennylle mennessä loppumatka pientä mutkaista tietä). Se ei ole oksentanut äiteen autoissa vuosikausiin. Kylläpä on sitkeessä! Mel oksenteli autoon myös muistaakseni noin 2-vuotiaaksi saakka. Mitenköhän perinnöllinen tuommonen ominaisuus on, onko kukaan ikinä tullut miettineeksi??

Otin reissuun mukaan uuden täyskennokamerani. Ae että. Hiekkakuopalla juoksevia koiria ja uus runko, jota pääsee koeajamaan. No, enpäs päässyt. Kotimatkalla takaisin sain soitella rungon myyneeseen firmaan että ku runko ei tarkenna automaattisesti. Ei, vaikka vaihtelin obiskoita ja kävin tuben ja googlen ohjeilla kaikki asetukset ja vippaskonstit läpite. En voinut uskoa, että runko on viallinen, vaan aattelin sitkeesti että ongelma on käyttäjässä. Nyt runko on ollut huollossa yli kuukauden, ja se on todettu vialliseksi. Odottelen uutta runkoa postissa, mutta eivät tuota lähetä ennen ku huollon päässä saavat asiat valmiiksi. Mitä netistä oon lukenu, voi muuten mennä aikaa... Nikonin huolto toimii ilmeisesti aivan naurettavan hitaasti Suomessa!!! Iso miinus ko. merkille tästä. Eipä tässä, ajellaan vararungolla ja toivotaan ettei tuu mitään ainutkertaisia kuvauskeikkoja uutta runkoa odotellessa. Pelotta mennä kuvaamaan jotaki ainutkertaisia keikkoja yhellä ainoalla rungolla. 

Muttamutta. Oli kyllä taas kesän kohokohta päästä käymään Tampereen nurkilla Jennyn porukkaa moikkaamassa, ISO kiitos vielä majoituksesta ja 5 tähden ylläpidosta Jennylle! <3

Alla vielä lisää kuvia reissusta. Manuaalitarkennuksella mentiin. :D

Syntymäpäivien sankareita

Suurin osa laumasta on syntynyt touko-kesäkuun aikana. Aurora halusi olla erilainen ja syntyä joulukuussa.

Tytöt viettivät 9v syntymäpäiviään kaveriporukalla mökillä.

Sani juhlisti 12v syntymäpäiviään iisisti kotona 
lapsenlapsen kanssa nautiskellen nakkikaakusta.

28.6. juhlittiin jo 4-vuotiaan Cismetin synttäreitä. 

Sää oot meijän sisko

Team söötit täs moi.

3.5. tapasimme viimeinkin A-pentueen kasvatin, Chestnutin eli Jekun. Eipä tuokaan homma ollu ku muutaman vuoden to do -listalla palloilemassa. Siskokset eivät selvästikään muistaneet toisiaan ja ihmekös tuo näin 8 vuoden erossaolon jälkeen. Kips ja Karps lähinnä haukkuivat Jekulle, ja lähdettiin siitä jatkamaan haukkumista läheiselle kentälle meijän vanhoille hoodseille Neulamäkeen.

Sattuipa ikävästi, että se vielä kerkes iskeä toukokuisen takatalven, joten sielläpä sitten juoksuteltiin koiria lumisateessa. Mun likat leikkivät lähinnä keskenään ja Jekku jahtuutti siskojaan juostessaan lumipallojen perässä. Tosi mukavan oloinen haukku tuo Jekku, siinä on paljon samaa kuin siskoissaan. Varsin turkikas ja siskojaan selvästi kookkaampi, mutta aivan yhtä ihmissosiaalinen raaputeltava.

Iso kiitos Jekun kotiväelle tapaamisesta ja siitä, että olette kasvattaneet Jekusta hienon koirakansalaisen ja pitäneet siitä niin hyvän huolen! <3 Jekun tapaaminen oli kyllä yksi kevään kohokohtia.

Alla muutama kuva lumisesta tapaamisesta.

 

Agilityn suhteen tämä(kin) vuosi on nyt mennyt vähän hiljaiselolla (hups). Tuumasin viime vuonna, että tänä vuonna pidetään true kisavuosi. No, kahdet viralliset kisat on käyty ja ollaan jo yli puolivälissä tätä vuotta. Kun ei tule treenattua, niin ei tule kisattua. Simple as that. Omatoimitreeneissä on käyty 2-3 kertaa tänä vuonna, ja ohjatuissa treeneissä olen ollut ehkä sen kolme kertaa. Valmennuksia on kertynyt ehkä se yksi. Vielä olisi haukuilla terveitä kisavuosia jäljellä, joten ensi vuonna tämä koiranainen vähentää radikaalisti kakkostyönsä (seurahommat) vastuita, ja keskittyy tasan omien koiriensa kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Eihän tässä ole mitään järkeä, että kehitän tästä seuratoimimisesta itselleni hyvää vauhtia kakkostyön ja sitä kautta niin kutsumani koira-burnoutin.

Ohjattujen treenien jäätyä vähälle, ostin pari irtokertaa ACE:n treeneihin. 29.7. käytiin ohjatuissa Cicaron kanssa, ja 3.8. käydään sitten Caran kanssa. Olipa hauskaa tehdä pitkästä aikaa pidempää ja haastavampaa rataa. Tuntui haastavalta muistaa rata, kun on tullut tehtyä niin lyhyttä osatreeniä tämä vuosi. Yllätin kuitenkin itseni, kun en unohtanut rataa kertaakaan. Jääny nuo pidemmät radat lähinnä sinne harvoille kisakerroille.

Muistamisen vuoksi kirjoittelen tästä treenistä ylös seuraavia huomioita:

- Takaakierto+persjättö -kuvioon kaipaamme lisää rohkeutta lähinnä ohjaajan puolelta. Varmistelen liikaa ja en mielelläni jätä koiraa selän taakse. Teen mieluummin valssin persjätön sijasta.
- Jään varmistelemaan tilanteissa, joissa koiran tulisi irrota. Tämä on myrkyllistä jo valmiiksi huonosti irtoavalle koiralle
- Milloinkohan meinasin oppia sen, että en ainakaan auta koiraa rynnistämällä kepeille? Pieni rytmitys kepeillä, se että annan koiralle hetken aikaa aloittaa kepit, auttaa
- In-in toimii melko kivast
- A-este oli tosi jees samoin kuin keinu

Tanskandoggi ry mätsärin ruusukesaalis. Palkintonamit vissiin jo syöty?

Selkä vääränä kotiintuomisia Tiibetinspanielit ry mätsäristä

Kävimme oman seuran Games-mölleissä 23.6. harjoittelemassa Gambleria. Sitä ennen olimme harjoitelleet Games-lajeja vain kerran viikkotreeneissä. Mel sijoittui radoillaan sijoille 1. ja 2. ja Cicaro sijalle 1. Treeneissä on saatu onnistumisia kepeillä Cicaron kanssa. Se ei vielä joskus suostunut tekemään keppejä takaa ohjaten. Nyt laitoin namitargetin odottelemaan keppien loppuun ja ohjasin Cicaron kepeille ja niin vaan se meni kyselemättä kepit loppuun saakka. Aiemmin tuohon on vaadittu se, että joku on ollut keppien lopussa palkkaamassa sen.

Jos ei agikisoissa, niin mätsäreissä ainakin on ravattu. Likat ovat kahmineet veteraaniluokassa sijoituksia harva se mätsäri, kuten Sanikin. Sani on kasvattanut niin muhkean turkin, että en varmaan ikinä lakkaa tätä asiaa päivittelemästä. Turkki on kaksin- tai kolminkertaistunut siitä, mitä se joskus oli! Kylläpä sterkkaus vaan muuttaa turkkia. Cismetkin on napsinut satunnaisesti sijoituksia. Ompahan se eri asia sijoittua tuolla veteraaneissa kuin tupaten täynnä olevissa aikuisissa. Mainintana vielä, että 16.7. KPSH:n mätsäreissä Sani, Cismet, Cicaro ja Caramel kaikki sijoittuivat. Hieno lauma!

Mel on tänäkin vuonna toistaiseksi neljän parhaan joukossa seuramme mätsäri-CUP:ssa. TOP4 koirakoilla on tällä hetkellä sama pistetilanne, mutta tilannehan elää ja muuttuu joka mätsärin jälkeen. Toivottavasti emme tänä vuonna missaa seuran mätsäreitä, kuten viime vuonna kävi, kun emme päässeet kahteen mätsäriin lainkaan kerryttämään pistesaldoa.

Auroralta lähti viimeisetkin etuhampaat kesäkuun alkupuolella, ja se söi antibioottikuurin tuon takia. 10.6. se alkoi läähätellä ja vinkua oudosti, kuin siihen olisi sattunut. Se vain makasi lattialla ja kävi aivan kierroksilla. Sisko kiikutti sen kiireesti eläinlääkäriin pyometra-ajatuksella. Ell antoi kipulääkettä ja oli sitä mieltä, että kyseessä on mahdollisesti hampaidenpoiston jälkeinen kipukohtaus, eikä pyometraan viittaavia löydöksiä onneksi ollut. Tuo omituinen kohtaus ei ikinä toistunut ja Roo toipui ennalleen.

Vaikka välillä vähän ahdistaa tämä aikaansaamattomuus, niin kyllähän se kesässä on tärkeintä, että muistaa mökkeillä. Juhannusviikko kului mökillä helteistä nautiskellen, ja voi miten koirat nauttivat vapaudesta. Koirat ovatkin saaneet viettää tänä vuonna paljon aikaa mökillä rentoutuen. Kesäturkkiin on vaihdettu jälleen näin heinäkuussa, ja juoksuja odotellaan taas alkavaksi. Pesin koirat karvanlähdön aikaan, ja ne pudottivatkin siinä samassa lähes kaiken talvikarvansa. Kätevää, pitänee jatkossakin pestä ne karvanlähdön aikaan. En uskonut, että sillä olisi aivan noin vahva vaikutus tuohon turkin vaihtamiseen.

Ja tää oli nyt tällanen useamman kuukauden kuulumisoksennus. Aasinsillat jäi nyt ehkä vähän huteriksi, kun oli niin monenlaista kirjusteltavaa.

Vierailevia tähtiä

Lähes viikon ajaksi saimme seuraa ankean tavalliseksi ja rutiininomaiseksi muuttunutta arkeamme vauhdittamaan. Kasvattipoika kotijoukkoineen saapui lumiseen Kuopioon 16.1. Paria tuntia aikaisemmin äitimuori toi Cismetin kaupunkiin (en ois ikinä pygeny lähtä ajamaan koiranhakuun yövuoron jälkeen parin tunnin unilla, enkä liioin olisi kerennytkään). Pitihän Kisse-neidin olla vastaanottamassa velipoikaa.

Kuten yleensäkään, eivät tälläkään kertaa ovelle saapuneet vierailijat jääneet vaille huomiota. Meille kun ei kukaan saavu huomaamatta. Armottoman räksytyksen ja hälytysseremonian jälkeen räksyttävät vahtikoirat hiljenivät aivan hetkiseksi, kun tajusivat kuka ihme ovesta tällä kertaa käy - Savu!

Kisse tajusi heti, kuka ihastuttava vieras on kyseessä. Tällä kertaa velipojalla kuitenkin oli ensimmäistä kertaa mukana ihan oma pikkuihminen, Savun suojatti. Kisse ja isommat tytöt antoivat pikkuihmiselle tervetuliaispusut ja niin pieni ihminen oli kerralla otettu osaksi tätä hauskaa laumaa. Iltama menikin minun karattuani agilitytreeneihin niillä ruhtinaallisilla kahden tunnin yöunilla.

Bodyguards on duty.

Seuraavana päivänä kävimme aamulla lenkillä koko oman ja vierailijalauman voimin. En muistanutkaan, miten rasittavalta tuntuu käsissä, kun koira vetää hihnassa. Omat likat kun pitävät huolen siitä, ettei hihna kiristy muuten kuin in case of orava or jänis, joten Kisse-tanttaraisen veto tuntui kyllä käsissä. Joustohihna ei ainakaan auttanut asiaa, sillä siinä antamani merkit eivät välittyneet Kisselle laisinkaan. Vaihdoin hihnan normaaliin joustamattomaan hihnaan, ja nyt Kisselle saattoi jo välittää viestiä siitä, että kädethän tässä väsyy. Ymmärrettävää sinänsä, sillä eipä Kisse maalla mitään ikäviä hihnoja tarvitse. Käytinpä minä itsekseni Kissen, Savun, Kipan ja Karpaasin aamu- ja iltalenkeillä jokusen kerran, mutta päätin parin koirakohtaamisen jälkeen että ehkäpä käytän koirat 2x2 metodilla pissakierroksilla. Näin säästeltiin kaikkien hermoja.

"Hohhoh, narttuseurassa seuraava viikko. Mie en kestä..."

Kissen huono koirakohtaaminen eräissä mätsäreissä jokunen aika sitten näkyy nyt sen asenteessa vieraita koiria kohtaan - se pelkää. Se yrittää puolustautua rähjäämällä aika rämäkkään sävyyn toisille koirille. Sen koko olemus jännittyy ja se muuttuu levottomaksi näissä tilanteissa. Kuopion suunnilla mätsäreissä kulkee tiuhaan koira, joka on aggressiivinen toisille koirille. Se yritti hyökätä Kissen kimppuun ja Kisse suunnilleen yritti kiivetä seinille kun se säikähti niin pahoin tämän koiran hyökkäystä. Se olisi taatusti käynyt kiinni, jos olisi yltänyt. Samainen koira on monta kertaa käyttäytynyt aggressiivisesti toisia koiria kohtaan, ja erään kerran kun istuin selin ko. koiraa kohti ja harjailin omia koiriani, se kurotti minun selkäni takaa ja yritti osua minun koiriini. Harmittaa Kissen puolesta, että sille jäi tästä tilanteesta niin paha maku. Aiemmin se lähestyi toisia koiria avoimen iloisesti, pelkäämättä, vaikka ei se mikään koriasosiaalisin koira koskaan ole ollutkaan. Nyt tämä käytös näkyy toisinaan myös mätsäreissä.



Ei auta kuin korjailla vaurioita. Pakkasin treenitaskun täyteen lihapullaa ja Naturis-herkkuja, ja suuntasin naksutin toisessa ja Kisse toisessa kädessä lenkille koiraihmisten parhaimpaan lenkkeilyaikaan. Naksuttelin Kisselle kontaktista, ja se ottikin koko n. 15 minuutin lenkin ajan kontaktia  lähes jatkuvasti. Ohitimme harmiksemme vain kaksi vai kolmeko koirakkoa. Otimme reilusti etäisyyttä ohitettaviin, ja yhdestä näistä saatiin Kisselle todella hyvä kokemus, sillä kiltin koiran omistaja pysähtyi vähän matkan päähän meistä juttelemaan meille. Palkkailin Kisseä koko tämän juttutuokion ajan, ja se rauhoittui hienosti istumaan vierelleni vaikka alkuun se haukkui toiselle koiralle. Koiranomistajan ilahduttava kommentti siitä, että meillä menee hienosti, oli kyllä paikallaan. Kerroin, että maalaiskoira harjoittelee kaupunkikoiran tavoille. Kisse otti hienosti kontaktia jokaisen koirakon kohdalla ja söi niin ahneesti namia, että pakkasessa meinasi ihan sormiin sattua. Jos tällaisia lenkkejä tehtäisi useammin sen kanssa, se alkaisi kyllä pian luottaa vieraisiin koiriin.

18.1. suuntasimme talviselle Kolille, ja hirmupakkasen vuoksi emme kauaa tuolla varpaita ja tassuja palelluttaneet. Vaikka Kolille ei tule Kuopiosta kuin pari tuntia ajomatkaa, en ollut ikinä käynyt tuolla. Upeita maisemia täytyy ehdottomasti päästä ihastelemaan myös kun luonto on kesäasussaan! Koirat käyttäytyivät kuten nyt kunnon vaelluskoirien täytyykin.

Nyt täytyy kyllä sanoa että vain pariin kuvaan jaksoin panostaa, ja loput on hutaistu vasemmalla kädellä! Talvikuvien muokkaaminen ei kuulu kyllä suosikkeihin, ja maiseman sävy vaihtelee kuvasta toiseen. RRRGH.

Maisemat Kolin hissistä.

19.1. meni minun osaltani valokuvauskeikalla Vesannolla, joten iltalenkkiä suurempia emme ennättäneet puuhata enää Kuopion päässä. Jenny piti tällä aikaa kämppää pystyssä Kuopiossa.

20.1. elikkä seuraavalle päivälle oltiin suunniteltu visiittiä "johonkin koirapuistoon" jotta koiralauma saisi purkaa energiaansa. No, hirmupakkaset jatkuivat, joten koirien mielestä tassujen nostelu oli tärkeämpää kuin riekkuminen irti. Vähän ne spurttailivat ja riekkuivat, mutta kummoisiin virranpurkuihin ei tuossa pakkasessa koiratkaan kyenneet.

Koirapuisto oli yksi sellaisista joissa en ollut aikaisemmin käynytkään. Suuri, todella avara puistoilupaikka, jossa tulee varmasti käytyä vielä kesemmällä. Puistosta pääsimme sujuvasti käymään Suomen tämän hetken suurimmassa koiraurheilukeskuksessa eli Koiramekassa, pitihän nyt Jennyn päästä tämä ihme näkemään, joka päihitti TAMSKin vielä tovi sitten suurimman koiramestan. Iltamissa vuoroon tuli jo aiemmin kuvailemani Kissen privaattilenkki.

21.1. lähdin itse aamuvuoroon, ja tätä ennen aamunkajossa Savu tiimeineen pakkasi auton ja lähti ajamaan takaisin kotia kohti.

Kiitos Jenny, olipa ihanan arkirutiineista poikkeava viikko <3

Torin pulupöläytyspalvelu oyj.

Hyvin toimii, kohta pölähtää.

Råkattiin

Se hyvä puoli useamman radan menemisessä on, että siinä todella hahmottaa mitä tulee vielä treenata lisää. Tai no, miten ohjelmoida koirat uudelleen.

Kesän suurin agilitytapahtuma taputeltiin 6.-8.7. Joensuussa. Perjantaina fiilistelimme kisapaikalla, emmekä startanneet vielä lainkaan. Lauantaina pingoimme 4 rataa ja sunnuntaina 2 rataa. Kivoja ja helpohkoja ratoja, paitsi sunnuntain 3G rata joka ei ollut lainkaan meidän ratamme. Rata edellytti takaaleikkausta ja koiran takaa ohjausta, mikä ei mitenkään päin ole meidän vahvuutemme, vaan pikemminkin heikkous.

Jokaiselta kuudelta radalta saimme tuloksen - mutta ei yhtään nollaa. Mistä kiikasti?

Koirat kävivät kuumana, ylivireessä, psykoosissa, kiihkeinä ja mitä näitä nyt on. Joka tapauksessa vähän liian korkeilla kierroksilla. Kehän ulkopuolella ne ottivat tapansa mukaan iisisti mutta radalla mentiin sitten vähän lujaa. No, onneksi lujaa mentiin muutenkin kuin vireen kannalta, nimittäin noin lujaa eivät minun koirani ole varmaan ikinä menneet - virheettömillä estesuorituksilla oltaisi varmaan tehty hyviäkin aikoja.

Sellainen hassu juttu tässä on että minä-joka-kerkeän-aina en enää kerennyt. Siis tilanne se että no oho mitäs sinä koira jo siinä teet, enhän minä nyt kerkeä enää... Miten te noin lujaa menette, enhän minä enää voi ohjata teitä edestä? Ai mitä takaa pitäisi ohjata, no ei käy kun en ikinä ole ohjannut takaa vaan olen aina pinkonut edessä. Mistä moinen vauhtiboostaus sitten johtuu niin empä tiedä. Vai olenko minä vallan hidastunut?

Kiihkeä asenne radalla näkyi napsimisena, komentamisena, liiallisena ohjaajafokuksena. Ja tätä myötä kepit ja kontaktit aiheuttivat virheitä. Esteet joilla keskittyminen korkeassa vireessä ei vielä ihan aina osu kohdalleen.

Jos vain koirat a) irtoaisivat tarvittaessa ja b) hallitsisivat kepit ja kontaktit myös kovassa vireessä, nii mikäpä siinä olisi tehdessä. Toki Melille maxikorkeudet ja pikkumaxikorkeudet ovat edelleen liian isoja - se pudotteli rimoja ihan tyhmissä ja oudoissa paikoissa. Koira ei ole jumissa koska se on vasta hierottu eikä sillä ikinä ole ollut kuin pientä kireyttä lihaksistossaan. Se vain teki 5 vuotta medikorkeuksia, joten ottaa aikansa tottua maxikorkeuksiin.

Majoituimme seuraporukalla kahdessa eri mökissä, ja harmillisesti kisapäivien venyessä 12-tuntisiksi tai pidempäänkin emme juuri ennättäneet nauttia mökkeilystä. Kisapaikalle tuli n. 30min aju mökiltä ja mökit oli tosi kivoja. Koiratkin tulivat hienosti toimeen keskenään, joskin Loki-sheltti ajettiin pari kertaa alas sängystä nukkumasta. Ei voi tulla paimenen ja laumanjohdon väliin toiset koirat ei.

Pari kertaa käytiin hakemassa palkintoja Cicaron kanssa, kun se sijoittui kolmanneksi. Aivan ihana kisareissu, eikä se aina oo niistä tuloksista kiinni se että reissu onnistuu. Hyvällä porukalla kaikki on hauskaa, ja oli kiva nähdä koiratuttuja eri puolilta Suomea.