Etelän vieraita

Jenny ja Savu kävivät meillä kolmen päivän ajan, ja kuten jo nähtyä, päivät olivat varsin rikassisältöiset!

Torstaina lopetin yövuorot ja nukuin muutaman tunnin, kunnes äiti toi Cicaron ja Caramelin takaisin hoidosta, sekä tietty Cismet-neidin. Koirat olivat hoidossa uuden vuoden, koska en halua että koirat joutuvat töideni vuoksi olemaan yksin kämpillä kun ulkona räiskyvät ilotulitteet.

Kotikotona oli siis koko 5-päinen lauma nauttimassa lähes paukkeettomasta uudesta vuodesta. Ainoa joka jollain tapaa reagoi paukkeeseen oli Cicaro, joka on toisinaan narttujen tapaan iän myötä pehmennyt paukkeelle. Mihinkään muuhun se ei reagoi kuin railoihin jäällä ja ilotulitteisiin. Se hakeutui paukkeen aikaan syliin ja tärisi, mutta seuraavana aamuna se oli jo oma itsensä. Savunkin kotoa tuli viestiä että uudet vuodet olivat menneet hyvin ilman minkäänlaista reaktiota tulitteille. Hienosti meni siis taas vuodenvaihdokset.

Oli siis aika noutaa Jenny ja suosikkipoika asemalta. Sisarusten kohtaaminen oli yllättävän säyseä. Osansa lienee sillä että Kisse oli oksentanut automatkalla häkkiin ja toivotti täten velikultansa tervetulleeksi Savon mannuille. "Hyppäähhän veljpoika kyytiin, niin minä näytän sinulle vähän tätä Kuopiota!"

Voi miten Savulle olikaan tullut turkkia! Se on monessa suhteessa tullut paljon enemmän Caraan kuin isäänsä - Cismet sen sijaan on enemmän isänsä kaltainen. Hauska miten selkeästi ne muistuttavat vanhempiaan. Se voi olla joko ihan pieni seikka, ele, piirre tai ilme tai sitten jokin suurempi seikka kuten turkinlaatu, mikä muistuttaa niitä niiden vanhemmista.

Samaisena torstaina kävimme parissa eläinkaupassa junnujen kanssa. Ei ollut mitään ostettavaa, mutta eläinkaupoissa kiertely nyt vaan on niin kivaa ja ehkä vähän muodostunut meidän tavaksi. Pari kertaa mietittiin kehataanko viedä koiria läpi cittarin toiseenkin eläinputiikkiin, mutta tottahan me kehattiin. Melko vaihtelevia ilmeitä saivat koirat osakseen. Ei vissiin oo ihmiset tottunu lemmikkikauppoihin päin marssiviin koiriin. Kisse tuumas ottavansa Faunattaresta mukaan muutamia undulaatteja ja pupuja, mutta tällä kertaa ei Kisselle lupaa tähän suotu. Ehkä ensi kerralla sitten. Samaisena iltana päätimme extempore käydä uimassa Aaltotassussa yks puolituntinen, olihan viime käynnistä vierähtänyt jo pari vuotta aikaa.

Muutamia kivoja parannuksia oli tullut viime käyntiin verrattuna, ja juniorit nauttivat uimisesta kunhan ensin uskalsivat mennä rampista veteen. Kisse kävi jatkuvasti läträämässä tassut vedessä mutta veteen menemiseen se tarvitsi hieman tukea. Ramppi jännitti sitä, mutta lelut houkuttuvat hurjasti. Se nouti lelua vedestä ja ui muutaman kerran altaan ihan kokonaan ympäri. Savukin uiskenteli monta kierrosta allasta ympäri. Kissellä kesti pari pulahdusta, ennen kuin se muisti miten uidaan. Se polski hurjana etujaloillaan ennen kuin muisti että se ei ole kovin kätevä tapa edetä. Sen uintitekniikka rauhoittui nopeasti kun se keskittyi lelun noutoon eikä siihen että se pysyy pinnalla.

Pesu ei ollut Kissen mieleen, tai se oli suorastaan ikävää, mutta kuivaus ja infrapunahoito oli hauskaa. Kisse luuli pääsevänsä imuroitavaksi, eikä ymmärtänyt miksi kuonoa ei saa työntää suoraan kuivaimeen. Savusta kuivaaminen oli ala-arvoista, mutta se tyytyi kohtaloonsa. Hyvin Caramelimaista! Infrapuna oli uutta viime kertaan nähden, ja koirat olivat jo niin sippejä uinnista, että maata pötköttivät patjalla hoidon ajan. Ilta meni koira-asioita juorutessa.

Perjantaina kävimme tekemässä aamutreenit, jossa Savu teki tokoa ja minun kolmikko aksaa. Kisse meni hyppy-mutkaputki-hyppy yhdistelmää, keinua, kiersi merkkiä ja leikki. Myöhemmin saatiin idea läheisen laavun valloituksesta. Nappasimme kaverikoirakkomme matkaan ja bortsupoika toi kivasti vauhtia porukkaan. Tai lähinnä bollie haukutti olemuksellaan minun koiriani. Valpas ja nopealiikkeinen koira saa aina minun likkani rääkymään, en todella tiedä miten ne eivät siedä sellasta.

Idea oli käydä grillaamassa vähän makkaraa ja lihapullia. Ikävä kyllä ainakin tunnin kestoisten yritysten, toivon pilkahdusten ja epätoivoon vaipumisen jälkeen emme saaneet nuotiota syttymään. Puut olivat liian kosteita. Oli aivan uutta ettei +2 kelissä räntäsateessa nuotio suostukaan syttymään. 2,5 tuntia saimme kulutettua laavureissullamme ja kämpillä luotimme sähköuunin lämmittävään voimaan ja saimme kuin saimmekin evästykset syötyä.



Lauantaina suuntasimme loppiaismätsäreihin. Äitikin tuli paikalle Sanin kanssa ja esitti Cismetin. Porukka osasi olla fiksusti tupaten täynnä olevassa hallissa, mutta vain kaksi viidestä pääsi sijoille - Sani veteraanien SIN2 ja Cicaro pienten aikuisten SIN1 BIS- varmaan parhaalla esiintymisellä ikinä. Se jaksoi seistä tapittaa korvat hörössä hievahtamatta minuuttitolkulla ja ravata iloisella ilmeellä. BIS-kehässä ei enää pieniä ja pörröisiä koiria arvostettu, vaan näyttävämmät koirat sijoittuivat. Äiti nappasi Cismetin matkaansa takaisin kotiin mätsäreistä, joten sisarukset heittivät toisilleen heipat jo siinä vaiheessa.

Seuraavan kerran näemme varmaan kesällä, kun minä nappaan vuorostani lauman matkaan ja suuntaamme Ylöjärvelle. On aina niin ihana nähdä tällasta motivoitunutta kasvatinomistajaa kuin Jenny on. Kiitos taas ja nähdään kesällä!

Vierailun jälkeen on ollut kovin rauhallista koiraa. Lenkittelin vielä sunnuntain pikkupakkasen ja auringon paisteen innoittamana Cicaa ja Caraa 2,5 tunnin ajan.

"Mene jo veteen velipoika, lupaan kannustaa!"

Kaikkee ne tuonne heittääkin. Meinas pallorukka hukkua.

Mieli tekis mutta empähän tiedä...

Auttakaa nyt joku voi jestas sentään mut vaan tyrkättiin tänne!

Oikeestaan oliki aika hauskaa.

Pärjäätkö? Autanko?

Mennään yhdessä niin on hauskempaa!

Tämmönenki meinas hukkua!! Pieksut sentään eikö kukaan täällä osaa auttaa näitä??

Leikitään vaan, mutta sitten kans heitetään tää tonne uudelleen jookos.

Antipa olla viimonen kerta kun heitätte tolla tavalla viattoman lelun veden varaan hukkumaan.

Ihan p a r a s t a päästä leikkimään.

Täysii tai ei laisinkaan!

Hyppytekniikkaa luvassa tälle liioittelijalle.

Hassuja agitreenareita.

Mätsärin ohessa piti poseerata perhepotresissa - Sani jo autossa.

Mätsärijengi.

Voi miten hieno pieni. Selkäkiharat vain saavat ylälinjan näyttämään kovin köyryltä.

Hampsi ravailee.

Cicaro SIN1 BIS-

Roadtrip goes doggy

Dogs life!

Kesäloman toinen reisselöinen, Suomi-Roadtrip josta muodostui (yllättävää sinänsä) vähän koirapainotteinen. Sanoinko vähän? Korjaan, täysin koirapainotteinen. Jenny postaili tästä jo viikkokausia takaperin, mutta minä kun oon tällane nii minä postaan vasta nyt.

Lepakkokorva ja taittokorva

Kirmasimme siis Kuopiosta siskoni ja Auroran kanssa Hollolaan sunnuntaina. Olin lupautunut paluukuljettamaan heijät takas kämpille, joten roadtrip alkoi tietenkin sieltä. Nelisen tuntia ajelimme taukoinensa kaikkinensa. Matkanteko sujui pennulta hienosti, olihan kyseessä kakkavarpaan ensimmäinen pitkä automatka. Hollolassa uinuimme yhden yön, ja sieltä suuntasimme seuraavana päivänä eli maanantaina kello viiteen pentupaineihin Jennyn ja Savun sekä Janikan kanssa Ylöjärvelle.

Nappisilmät hetkellisesti tavoitettavissa.

Lisäjännitystä reissuun toi ikivanha Samsungini, jonka gps vetelee viimeisiään. Sen ei voi oikeastaan sanoa edes toimivan, joten soitin Jennylle Tampereen perkeleellisiin kiemuroihin eksyttyäni että en kyllä löydä ajoissa perille. Kello oli jo 20 vailla 5, ja vaikka ajomatkaa oli enää noin 10km, ei minulla ollut minkäänlaista tietoa mihin suuntaan täytyy ajella. Aivan opasteeton sumppu koko Tampere, huh! Onneksi Jenny ja Janika supernavigoivat minut kuin ihmeen kaupalla perille pentupaineihin ja myöhästyimme lopulta paikalta vain viisi minuuttia.

Revontuletkin käväisivät näyttäytymässä! (Ei ollu oikeet optiikat matkassa että ois kunnon
kuvan saanut, tällane nopee räpsy.)

Tyypit tapasivat toisensa pentupaineissa.

"THIS IS SO EXCITING!11!"

Eikös se velikulta näin jäänyt puhe että minä oon päsmäri?

Punaisen talon herra vierainensa.

Parkkiksella Savu tapasi ennen pentupaineja äitinsä, tätinsä ja siskonsa, ja ensin vaikutti siltä kuin se ei olisi heti tunnistanut niitä. Hetken kuluttua se kuitenkin selvästi tajusi ketkä olivat tulleet sitä moikkaamaan. Pikaisen pissatuksen jälkeen suuntasimme pentupaineihin, jossa vierähti 20 minuuttia. Paikalla oli melko aktiivista ja jopa aika itsevarmasti toisia pentuja lähestyvää molossirotua, joten Cismet lämpeni porukkaan aika hitaasti. Se piilotteli ihmisten selkien takana ja leikki lähinnä Savun kanssa ja komensi välillä toisia koiria. Sinänsä kehnoa että juuri kun Cisme oli lämmennyt toisille pennuille, oli tuokio jo ohitse. No, uudenlainen ja hauska kokemus.

Äiskä leikittää lapsiaan.

Ajelimme pentupaineista Jennyn luokse ihastelemaan Savun tiluksia. Savulla on mielettömän kiva kotitalo, jota kelpaa kyllä puolustaa sitten isompana. Ihana, kodikas, punainen koti. Kylläpä taas talokuume nosti ittelläkin päätään, vaikka olin jo hetken ollut kuumeettoman puolella. Pennut saivat riehua pihanurtsilla, ja yönsä ne viettivät erillään koska ne eivät olisi muuten rauhoittuneet nukkuman mitenkään päin. Minä yövyin yläkerrassa ihan omassa sviitissä oman lauman kanssa. Cismet herätti minut seuraavana päivänä eli tiistaina ihan ennen aikojaan, joten eihän se auttanut kun lompsia pihalle kera kaikkien kakkavarpaiden...

Tämän kauemmas ei tämä kuvaaja päässyt, kun ensimmäinen pynny nousi ylös.

Jennyn ollessa töissä kuvasin koiria pitkin päivää ja kävin isojen koirien kanssa sienimetsässä löytäen ihan ensimmäiset suppilovahveroni ikuna. Pennut saivat oleilla ulkona oikeastaan koko päivän, eivätkä ne malttaneet nukkua kuin pari tunnin pätkää tuona aikana.

Klo 18 olimme varanneet ajan pentu-uintiin, johon myös mammakoira sai osallistua. Cara nouteli lelua kymmeniä kertoja altaasta, kun pentupennut tekivät ihan ensimmäiset uintirundinsa. Cismet pääsi ensimmäiseen pesuunkin, eikä oikein pitänyt hommasta itkusta päätellen. Pennut kävivät molemmat pyörähtämässä neljä hyvin lyhyttä rinkiä. Savu ui rauhallisesti, Cismet kauhoi sitä hätäisemmin. Cismet tipahti reunalta veteen melkein heti alussa, joten se aloitti uintiuransa ihan omatoimisesti. Reippaita pentuja, ja niin väsyneitä että Cismetiltä meni kirjaimellisesti jalat alta kun sitä väsytti loppupelissä niin paljon. Se alkoikin kassalla ollessamme nukkumaan kiepille eteismatolle, kunhan oli ensin pissannut pesupaikan matolle. Raasu. Aineenvaihdunta kuulema vilkastuu uidessa aikalailla, ja olipa siinä jo oltukin pissimättä pitkä aika.

Suosikkivesileluks valikoitui korista tällanen iso pehmeä luu.

Riäpäle ekaa kertaa uimasillaan.

Tassut haralla potkiskellaan vauhtia.

Minä poika menin ja kasvatin koipia!

Anna olla viimenen kerta... kun heität tämän veteen.

Väsymys iski kesken kaiken hauskanpidon.

Kaks termiittiä kellukkeineen.

Lähetääs vielä viimeselle rundille ihan yhteistuumin...

Polskis.

Mamma kyllä uiskenteli penskojenkin edestä.

Hetipian pois päästäkää! 

Todella mukava uintipaikka, kyseessä Tampereen koirauinti. Ei voi kuin kehua. Hyvä asiakaspalvelu ja asialliset tilat ja opastus. Tuonne voisi vaikka mennä uudelleen jos joskus siellä päin satuttas liikkumaan (ja tietystihän me liikutaan koska siellä on Savu perheineen!) Saimme ohjeeksi käyttää pentuja vielä rauhallisella verkkalenkillä uinnin jälkeen, joten vain lyhyen ajomatkan jälkeen kävimme teletappimaahan. En siitä rauhallisesta verkasta tiedä, mutta ainakin saivat verrytellä ihan runsaissa määrin.

Automatkalla takaisin Savun kotiin oli hyvin rauhallista jengiä takakontissa.

Vietimme vielä yhden yön Jennyllä ja Savulla, ja seuraavana päivänä suuntasimme läheisen koulun kentälle tekemään tottistreeniä koko koiralaumalla, idiksenä napata samalla kymppiviikkoiskuvat pentujen rakenteesta. Kyseessä oli Cismetin toiset oikeet treenit, ja harjoittelimme luoksetuloa ja targetin koskettamista. Sivussa välillä vuoroaan odottavasta merleporosta lähti melkoisesti ääntä, joten palkkailin sitä aina kun se oli edes tovin hiljaa. Kuka nyt sivusta tahtos katsoa kun äiskä tai täti treenaa. No ei ainakaan pieni poropuoli porshe. Isot tytöt teki vähän sitä ja tätä, ja kumpikaan ei ehkä ollut täysin optimaalisessa vireessä.

Jätimme heipat Savulle ja Jennylle ja suuntasimme kotia kohti, ajatuksena pysähtyä vielä Muuramessa tapaamaan Cican ja Caran isän omistajaa. Isä-Roksua emme ikävä kyllä nähneet koska se asustaa toistaiseksi muussa taloudessa. Oli kuiteski kiva nähä pitkästä aikaa Roksun äiskää. Muuramessa käväisimme pienellä lenkillä ja lähdimme sitten ajelemaan kotikotia kohti iltahämärissä hirviä pusikoista odotellen. Onneks ei tullu yhtään liian likelle kotimatkalla. Oikein messevä reissu kokonaisuudessaan, kiitos vielä Jennylle kun saatiin majoittua. Oon ehkä joskus tainnu mainita, mutta kasvattipojalla on kyllä mitä parhain koti jossa varttua. <3

Ja alla reissukuvien satoa. Usko pois, olen karsinut näistä jo leijonanosan. Kuvat näet klikkailemalla Lisätietoja.......