25.5.2016

Onnea viisveet!


Jemma, Luna, Cicaro, Jekku, Caramel ja Väinö juhlistavat tänään synttäreitään. Onnea siis 5-vuotiaille omille tytöille ja muille kasvateille! Viisi vuotta sitten oli aivan erityinen päivä, kun vauhdikas paimenkuusikko syntyi. Kuusi pientä piraattishelttiä aloitti taipaleensa. Kaikki kuusi kasvattia ovat edelleen hyvissä voimissa, mikä on aivan ihana asia kasvattajan näkökulmasta. Toivotaan vielä samanlaisia terveitä ja elinvoimaisia vuosia kuusikolle!

Omat tytöt viettivät synttäreitään kepin perässä uiden ja kahlaten, kameran edessä poseeraten, hallituksen kokouskoirina tsillaillen ja illalla lihapullia, possunkorvia ja kanafilettä nautiskellen. Viisveet saivat lahjaksi turvaportin ulko-ovelle. Nyt oven ei tarvitse olla suljettuna koko kesää, vaan paimenkaksikko saa nauttia kesätuulen tuomista hajuista ja katsella naapureita turvallisesti portin takaa. Miksi en aikaisemmin keksinyt mokomaa?

Äiskä sano et näi isoja tyttöjä ei pidättele enää mikään -
ja sit se ruuvas meidän ja ulkomaailman väliin tällasen rajottimen!!

21.5.2016

Tikuista kiinni

Kiva et on kavereita.
Se perinteine NGGJAH-HH!1
Torstain treeneissä tehtiin tuplanollat Caran kanssa ja Cicaron kanssa viitosta ja sellasta. Me on nyt tehty enimmäkseen kisanomaisia treenejä, joten kisoihin lähettiin aika ittevarmoina mut ilman sen kummempia tavoitteita tai odotuksia. Mentiin vaa tekee parhaamme. Jänskätti silleen sopivan inhottavasti, ei liian vähän niiku niis yksis kisois. Sekää ei oo hyvä. Toistettiin jälleen traditioita eli kepeistä kiinni triplanolla A. Saviojan radoilla.

Ehottomasti plussaa näistä kisoista tulee siitä että radat oli kivoja ja oikeen tasosia. Ja mä toden teolla juoksin enkä himmaillu ku sielä missä pitiki. Koirat kulki ja päivä eteni jopa aikatauluaan edellä. Ja tein onnistuneen persjätön vaikka oon tällane ainaine valssaaja joka eroahdistuu heti jos koira jää puoleks sekunniks selän taa näkymättömiin hehe. A-puomierottelu oli aika häijy mutta siitäki selvittiin kummallaki radalla!! Super!! Kepit meni Cicarolla aika kehnosti kummallaki radalla, joten yliaikaa ja hyllyäki sieltä sitte ropisi. Muute tosi näpsät radat ja kontaktit. Caralla kepeillä jouduttiin uusailemaan ja yhen hypyn ohjasin B-radalla vähä kiireesti niin koira kielsi sen. Lähdössä molemmat ootti tosi kiltisti eivätkä komentaneet lainkaan.
U ARE HATER. And u know what haters do? THEY HATE! NIHÄHÄ.
Miinusta tulee ehottomasti S-putkesta. Se ei ole turvallinen eikä edes sallittu este agilityradalla. Sellasta ei oo koskaan harjoiteltu eikä tullakaan harjoittelemaan. Se on hidas, epäreilu ja koiralle mahdoton ennakoitava suunnissa, mikä aiheuttaa törmäysvaaran putken sisällä.

Saatiimpaha taas lahjakortteja ja tuli samalla testattua meidän uus (laina-)auto. Minun pienisininen Almera ei menny lävite katsastuksessa vaikka yritettiin paikkailla alustan sotajälkiä piiloon. Kärrynvaihto siis edessä, ja siihen saakka lainailen veljen kakkoskärryä.

Kohta alkaa leegot tippua.
Mitäs Caran mahalle kuuluu. Ei havaittavia muutoksia normaaliin. Nisäjonot ehke aavistuksen selkeemmin koholla ja kuvittelen tietysti kaikenlaista merkkiä koko ajan. Yhtä paljon se hakee hellyyttä, seuraa ku varjo perässä lenkeillä, ehkä vähä rauhallisempi saaliita ja muita koiria kohtaan, lisänisät (Caralla on ylimääränen pari nisiä) selkeemmin esillä ku ennen niitä ei löytäny ellei tienny missä ne sijaitsee, ruoka maistuu yhtä hyvin ku ennenki tai ehke snadisti paremmin, ei oo pahoinoiva... Mut minäähä likka uskon vasta ku ne potkii. Sama ku aikoinaan Sanin kans. Onnet vaan teille jotka kuumotatte taustalla yhtä paljo ku minäki. Ei auta ku venataaaa. Ja kattella näitä vähemmä kuumottavia pakkaskuveja.

Nä-nää-nä-nää-nä-nä, mulla alkaa huumori loppua...
Mä haluun antaa vielä kerran siimaa.
OTA KOPPI HETIPIAN KOPPI!!

20.5.2016

Koulutusohjaajan peruskurssi

Koulutusohjaajan peruskurssin ensimmäinen viikonloppu 14. - 15.5. Joensuussa

Kylläpä aika hujahti. Vastahan ilmoittauduin kurssille ja nyt olin jo ajamassa Joensuuhun, jossa olin käynyt vain kerran aikaisemmin. Agilitytaystaahan minulla ei ole kuin 2 täyttä vuotta, ja kouluttanut olen vain kerran tahi kaksi. Siispä jatkoa ajatellen ei liene lainkaan pahitteeksi että pohjalta löytyy pätevyys kouluttamiseen. Tää on nyt tällanen sekamelskateksti mielipidettä ja muistiinpanoja.

Viikonloppu eteni rennoissa tunnelmissa teetä siemaillen ja kivituhkan seassa pyörien. Ajelin molempina päivinä päiväseltään Joensuuhun, jossa kurssi pidettiin. Hauska sattuma oli että kurssilla oli samaan aikaan toisen seuran riveissä harrastava koiratuttu, jonka kanssa käytiinkin sunnuntaina lenkillä. Pääsin siis tutustumaan Joensuun lenkkimaisemiin ja ihanaan shelttipoppooseen, eikä käynyt valittaminen! Kiitos siis lenkkiseurasta Lauralle ja shelteille.



Ensinnäkin, koulutusohjaaja on henkilö joka kouluttaa koirien omistajia toimimaan koiriensa kanssa koirakkona. Koulutusohjaaja ei siis varsinaisesti kouluta koiria vaan niiden omistajia. Hänen tulee omata hyvät vuorovaikutustaidot ja ryhmän johtamiseen vaadittavat taidot sekä tietenkin riittävä osaaminen agilitystä.

Moni tuore koulutusohjaaja aloittaa koulutusohjaajan uransa alkamalla kouluttaa alkeiskurssia. Alkeiden opetus on agilityssä kuitenkin kaikkein haastavinta ja kriittisintä, sillä hyvä ja kestävä pohja agilityyn vaatii laadukasta opastusta lajin pariin, joten kouluttajan on oltava taitava. Aloittelevan agilitykoiran kanssa tehtyjä koulutusvirheitä on työlästä ja joskus mahdotontakin korjata enää jälkikäteen.

Alkeiskurssin tavoitteena on kouluttaa kurssilaiset kisavalmiiksi, mikä tarkoittaa että koirakko osaa esteiden suorituksen ja perusohjauksen. Koulutusohjaaja tarvitsee myös ryhmän ohjaamisessa tarvittavia taitoja sekä ongelmatilanteiden ratkomiseen vaadittavia taitoja. Jos hän ei tiedä miten jonkin ongelman kohdalla edetään, tulee hänen ainakin myöntää rehellisesti tietämättömyytensä ja ottaa asiasta selvää esimerkiksi seuran muilta kouluttajilta.

Koulutusohjaaja johtaa ryhmää, suunnittelee kurssilaisten tasolle sopivat ja turvalliset, monipuoliset harjoitukset sekä ylläpitää ryhmän järjestystä ja kuria. Toimiessaan kurssin vetäjänä hän on johdonmukainen, oikeudenmukainen, kannustava ja antaa rakentavaa palautetta ja asettaa yhdessä kurssilaisten kanssa tavoitteet harrastuksen suhteen.

Koulutusohjaajana toimiessa oppii itse kouluttamaan eri tasoisia ryhmiä ja ratkomaan ongelmatilanteita, saa kokemusta erilaisista koirista ja niiden ohjaajista, oppii kouluttamaan monipuolisesti ja tekniikoita vaihdellen ja seurakin hyötyy saamalla koulutusohjaajan käyttöönsä.

Paremmaksi koulutusohjaajaksi voi kehittyä kouluttamalla erilaisia koirakoita: eri osaamistaso, eri rotu, eri ikä, eri luonne, eri vietit, eri motivoituvuus, eri tavoitteet koirakkona, eri ikäinen ja eri luonteinen ohjaaja. Hyvä koulutusohjaaja pysyttelee ajan hermolla ja kouluttaa itseään sekä harrastaa ja kilpailee agilityssä. Hän ymmärtää vaihtaa koulutusmenetelmät toisiin jos jollekin koirakolle käytetty menetelmä ei tunnu tuottavan tulosta. Toisten kouluttajien treenejä seuraamalla oppii myös paljon. On hyvä verkostoitua, jotta saa tarvittaessa nopeasti apua koulutuksellisiin ongelmiin. Myös se että asettaa itselleen tavoitteita koulutusohjaajana toimiessaan, on kehittävää.

Demosheltit ja sheltit - Cara, Cica, Minttu, Meela, Myrn, Gisli
Millaiset taidot jokaisen agilitykoiran tulee osata?
  • luoksetulo ja paikallaolo
  • rauhoittuminen omalle paikalleen ja sivussa odottaminen
  • häkkiin meneminen (häkkigame, Youtube)
  • palkkaranking (ohjaaja tietää mitä palkkaa koira tavoittelee eniten ja mitä vähiten)
  • hyvä hihnakäytös
  • hyvä suhde ohjaajaan
  • ohjauspuolelle tuleminen
  • ohjaajasta irtoaminen

Mitä ja miten agilityssä koulutetaan?
  • monipuoliset, jokaisen tasolle sopivat harjoitukset
  • ajankäytön hallinta
  • välillä treenataan tekniikkaa, välillä ohjaamista (rataa)
  • tehtävien vaikeuttaminen riittävän nopeasti ettei koirakko kyllästy
  • tavoitteellisuus
  • jos koira on väsynyt tai ohjaaja huonolla tuulella, pyydä heidät tauolle
  • anna tarvittaessa kotiläksyjä
  • ryhmän tiedottaminen poissaoloista ja muista yhteisistä säännöistä ja asioista
  • agilitykoiran huollon tärkeys (alku- ja loppulämmittely, juottaminen, taukojumpat ja pissitys)
  • agility koostuu neljästä palasta: perusosaaminen, esteosaaminen, ohjaaminen ja järkevät treenikäytännöt - opeta jokaista palaa, sillä koirakko on vain yhtä hyvä kuin näiden neljän palan heikoin palanen!
Meela, Gisli, Cara, Minttu, Cica, Myrn
Käytännön harjoitus lauantai
Meidän tuli suunnitella agilityn esteopetusta alkeistasoisille agilityn harrastajille joita oli paikalla 6kpl. Osa koirakoista ei ollut koskaan edes nähnyt agilityesteitä ja osa oli harrastanut agilityä hyvin vähäisissä määrin. Minä ja parini saimme tehtäväksi opettaa keinun, pujottelun, putken ja pussin alkeita demokoirakoille. Suunnittelimme valmiiksi aikataulun ja apuvälineet sekä tekniikat, miten opetamme näitä esteitä. Keinulla käytimme pöytää apuvälineenä keinun liikettä pienentämään, kepeillä käytimme ohjureita sekä hihnaa ja putkella targettia.

Aikataulutus tehtiin yhdessä muiden kurssilaisten kanssa, joten suunnittelimme 3 harjoitustunnille 3x5 min kestävät kierrokset, ja kun koirakko oli kiertänyt kaikki kolme pistettä se meni tauolle. Treenit etenivät täten vähän kuin rastityyppisesti. Alussa pidimme 30min esittelyn, jonka aikana kerroimme treenien kulun, esittelimme esteet ja niiden suorituksen ja niiden tarkoituksen ja höpisimme muutenkin muutaman yleisen sanan agilitystä ja treenikäytännöistä. Aikataulu piti hyvin ja koirakot olivat hienosti perushallinnassa. Haastetta toi se että mukana oli agilityn kannalta epätyypillisiä rotuja kuten malamuutti. Joukosta löytyi ujoa, rohkeaa, ääniarkaa, alusta-arkaa, vaikeasti motivoitavaa ja innokasta koiraa joten otanta oli todella opettavainen. Emme meinanneet ensin muistaa vaikeuttaa tehtäviä riittävästi, muuten harjoitukset etenivät mielestämme juuri kuten pitikin.

Käytännön harjoitus sunnuntai
Jatkoimme sunnuntaina siitä mihin lauantaina harjoituskoirakoiden kanssa jäimme - oli taas hauska huomata, kuinka nopeasti koirat omaksuivat asioita. Ne suorittivat putkea ja pussia paljon varmemmin ja estehakuisemmin ja kepittelivät huomattavasti paremmin sunnuntaina. Teimme nyt kaksi kolmen esteen rataa, ideana että koira huomaisi että se voi suorittaa useammankin esteen peräkkäin. Vielä emme varsinaisesti puuttuneet ohjaajien ohjaamiseen, sillä pääpaino oli ehdottomasti vielä koiran estesuorituksessa. Nyt homma eteni nopeammin koska alkuinfo oli paljon eilistä lyhyempi ja koirakoita oli mukana yksi vähemmän eli 5kpl. Muuten homma eteni samalla rastityyppisellä 3x5 min tyylillä kuin lauantainakin. Suunnittelimme mutkaputki-kepit-pussi ja rengas-putki-hyppy -harjoitukset. Koirat hoksasivat hienosti edetä esteeltä toiselle. Kepeillä apuna käytettiin edelleen hihnaa jotta koirat eivät olisi rynnineet läpi ohjureiden. Lopuksi pidimme loppukoonnin ja poistuimme kurssilta Koulutusohjaajan peruskurssi -kirjaset mukanamme.

Kurssista jäi oikein hyvä fiilis. Teoriaosuus oli mielenkiintoinen ja käytännön harjoitukset opettavaisia. Peruskurssin toinen viikonloppu odottelee 16. - 17.7., jonka jälkeen toivottavasti pätevöidyn koulutusohjaajaksi. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä liuta etätehtäviä eli oppimispäiväkirja, vedettävä 5kpl harjoitustreenejä ja koottava ohjaustekniikkavideo. Syksyllä 2016 olisi vielä mahdollisuus osallistua koulutusohjaajan jatkokurssille, vaan katsotaan nyt.

13.5.2016

Hyvästit ovat vaikeimmat


Ei ole mitään muuta paikkaa minne kirjoittaa päätä auki. Meidän heppa kuoli. Poju tuli meille toukokuussa 2007. Se oli maailman paras ja uskomattomin tunne. Meistä oli tullut hevosenomistajia. Niin vaan kaikki muuttuu eikä näiden melkein 9 vuoden jälkeen enää ollakaan kavioliitossa. Täällä on videoita Pojusta.

Viimeinen talutuslenkki
Viimeinen kuva meistä yhdessä
Sunnuntaina 1.5., kävin katsomassa Pojua viimeksi, kun palasin koiran astutusreissulta ja vapun vietosta. Taputtelin ruunaa tuolloin tietämättäni viimeisen kerran ja kiittelin sitä taas kaikesta. Seuraavana sunnuntaina, äitienpäivänä 8.6., olin juuri päässyt töistä, kun huomasin äidin kyselleen että olenko vielä töissä. Vastasin etten ole ja pian äiti jo soittikin. Pojua ei enää ole.

Muserruin palasiksi. Ääni väristen sain kysyttyä, mitä on tapahtunut. Poju vain kuoli, omalle laitumelleen, kauniina kesäisenä toukokuun iltana. Enkä edes päässyt katsomaan ruunaa, koska minut oli hälytetty vähillä yöunilla töihin, ja heti tulevana maanantaiaamuna odottaisi jälleen pitkä, aamusta iltaan kestävä työpäivä, joten unet jäisivät vähiin jo ilman 1,5 tunnin edestakaista ajumatkaakin.

Kotikentällä
Maanantaina heräsin silmät turvonneina. Menin töihin melko hurjan näköisenä. Töissä ajatus karkaili koko ajan hevoseen. En voinut edes sanoa kollegoille, että miksi olen hieman toistaitoinen ja omissa ajatuksissani. Varoitin vain heti vuoron alkuun että olen nukkunut todella vähän. Olisin menettänyt itsekontrollin siihen paikkaan jos olisin joutunut kertomaan että hevoseni kuoli. Piti kuitenkin yrittää jaksaa hymyillä, tai joku olisi voinut kysyä että mikä on. Silloinkin olisi koppa levinnyt eikä töistä olisi enää tullut mitään. Tauot olivat pahimpia, silloin ajatus karkasi väkisin hevoseen. Vältin puhelimeen vilkaisemista koska tiesin että se on täynnä siihen hetkeen liian kauniita sanoja meidän ruunastamme.

Aamuteellä luin lehteä jossa tuli vastaan artikkeli Troijan puuhevosesta. Työpaikalle viemässäni mukissa oli Pojun ja minun kuva. Kollegoiden puheista löysin vain ne pienet seikat ja merkitykset, jotka toivat mieleen Pojun. Tuntui pahalta kun ihmiset nauroivat ja juttelivat tulevista kivoista asioista ja tapahtumista. Samaan aikaan minusta itsestäni tuntui että aivan kaikki on pysähtynyt.

Työhevosena puita metsästä ajamassa
Maanantaina pitkän päivän jälkeen päätin etten mene katsomaan Pojua kotikotiini vielä viimeistä kertaa vaikka mieli teki. Hevonen ei ollut enää äitini mukaan katsottavassa kunnossa, joten halusin säilyttää siitä hyvän viimeisen muiston silmissäni. Olin jo hyvästellyt Pojun monena kertana kotona käydessäni, sillä tiesin että yhteinen matka alkaa olla loppuunkuljettu ja lähtö voisi tulla milloin vain.

Olihan tämä jo tiedossa, mutta silti tämä tuli niin yllättäen. Tiesimme kaikki että tämä tulee olemaan Pojun viimeinen kesä, ja että ruunan voimat alkavat olla vähissä. Olihan ruuna jo laihtunut paljon sitten lopputalvesta ja alkukeväästä ja sen sydän löi aivan liian lujaa suurelle eläimelle. Ratkaisu olisi pitänyt tehdä viimeistään tänä kesänä. Ruuna päätti tehdä valinnan itse ja nukkui ikiunta laitumella, jossa se oli nähty vielä 6 tuntia sitten hyvissä voimissa. Sen turkki ei ollut likaantunut eikä harja sotkeentunut maa-ainekseen. Se oli kuollut nopeasti ja toivottavasti kivuttomasti. Siskoni mukaan Poju oli hetkellisesti vaikuttanut sinä iltapäivänä hieman normaalia virkeämmältä ja olikin kommentoinut asiaa ääneen. Tuo virkeys enteili jälleen poislähtöä, niinhän se aina menee, töistä kun tämän muistan ja tiedän. Pojukin tiesi.

Poju oli isoliikkeinen hevonen
Poju eli melkein 28-vuotiaaksi. Se on hyvä ikä jopa suomenhevoselle. Tuntui omituiselta lukea Sukupostista Pojun kuolinpäivä. Poju hyväksyi koiralauman mukaansa lenkeille. Koirat saivat lipaista Pojua takajaloista eikä ruuna niistä välittänyt. Välillä se luimisteli liian lähelle tuleville koirille, mutta koskaan se ei olisi voinut ketään satuttaa. Se oli taatusti maailman hyväsydämisin hevonen. Sen selässä monet pienen pienet ja suuremmatkin ihmiset ratsastivat ensimmäistä kertaa. Teimme sen kanssa kaikkea hurjaa ja joskus vaarallistakin. Se oli niin uskomattoman luotettava, ettei edes sen mahan alla makaileminen tai maastossa laukatessa sen selässä seisominen tuntunut liian vaaralliselta.

Pellolla ruuna kiidätti tasaisella laukallaan
Poju tarjosi iloiset, naurunherskyvät kyyditykset talvisella rekiajelulla Tervon vanhainkodin asukkaille je henkilökunnalle. Poju lähti mukaamme metsään, osallistui videoprojekteihimme, oli Petsien ja Youtuben tunnetuimpia hevosia, kuljetti meitä varmasti kärryillä ja erilaisilla rekityypeillä, veti puut metsästä, oppi liudan temppuja, telttaili kanssamme, väänsi koulua kanssamme, hyppi esteitä kanssamme, kärryajelutti juhannuksena, rekiajelutti jouluna, kävi hakemassa ikkunaleipää, veti meitä pulkassa ja rullaluistimissa, kuljetti meitä pyöreässä selässään välillä satulatta ja välillä satulan kanssa, yli esteiden, ojien, peltojen, teiden, metsäteiden ja mantujen. Ei ollut mitään mitä se ei olisi kanssamme suostunut tekemään. Se oli hevonen isolla H:lla. Se oli H. Poika. Kiitos kun opetit meidät hevosenomistajiksi. Kiitos kun olit paras asia nuoruudessamme, ja saimme kasvaa rinnallasi aikuisiksi. Olit parasta mitä olisimme ikinä voineet toivoa. Hyvää taivasmatkaa Vupponen <3


Poju tunnettiin tempuistaan
Se osasi monta eri temppua
Sen selässä ei tarvinnut ikinä pelätä. Se ei välittänyt edes aura-autoista jos ihminen oli sen läsnä.
Luotto oli todella voimakas puolin ja toisin. Metsäteitä laukatessamme irroitin usein kädet
 ilmaan ja nautin vauhdin huumasta.
Makuulle meneminen oli suuri edistysaskel temppulistassamme
Takana Pojun yksiö. Kumarrus ei koskaan ollut Pojun vahvuuksia.
Maailman turvallisin ruuna
Uuttera työjuhta
Kotilaitumien komistus
Tervon kylällä ajeluttamassa eräs laskiaispäivä
Kesästä nauttimassa
Kesä 2010 oli mahtava hevoskesä, ja moni netistä löydetty hevoskaveri kävi katsomassa Pojua
Kotikentällä keväisessä säässä koulua ratsastamassa
Kurkistus ja ystävällinen katse
Esteillä kompuroitiin välillä, mutta pääasia että oli hauskaa
Viimeisiä yhteisiä talvia
Viimeinen yhteinen joulukuva
Poju tiesi että irti juostessa täytyy poseerata kameralle 
Tienvarsien nähtävyys
Hevostytön onni
Varma hevonen ja kokematon kuski, Poju kyllä opastaa...
Pihassa jalkapesulla. Taustalla tien takana talli.

Kevään keimailijat

Puff. Muutama hassu päivä. Värittömästä vihreäksi - luonto nimittäin. Caramel heitti talviturkin reippaana kotirannassa jo 5.5. Se olisi noutanut keppiä vaikka kuinka monta kertaa, mutta jäiden vasta lopullisesti lähdettyä en viitsinyt jumiuttaa koko koiraa kylmällä vedellä. Cicaro ja Sani tyytyivät kahlailemaan ja kaivelemaan rannasta vanhoja kalanraatoja ja myyriä. Nyt on käyty melkein päivittäin pulahtamassa sataman rannassa.


Mahdollisesti tiineen koiran havainnointia koiransa habituksesta - Caraa ei oo koskaan ikuna närästäny. Ja 5.5. sitä närästi aamulla paljon. Tytöt eivät olleet edes syöneet mitään normaalista poikkeavaa, ja silti se ahmi ulkona ruohoa nelitassujarrutuksen voimalla, kun yritin saada sitä jatkamaan lenkkiä kesken ruohon nautinnan. Ruoka sille on kyllä maistunut ihan entiseen malliin niin kuin kuuluukin.

Käytin molemmat likat pitkästä aikaa hieronnassa 4.5. kun Carakin on ehkä jäämässä vähitellen lomille. Viime hieronta oli joulukuun lopussa. Kumpikin antautui hierottavaksi paremmin kuin edellisellä kerralla, vaikka edelliselläkään kerralla eivät paljon kummasteleet käsittelyä.

Cicaroa hierottiin tunnin verran, ja sen selkä oli vain aavistuksen kieränä, eikä mitään ongelmakohtaa löytynyt joka olisi vaatinut pitempää käsittelyä. Cicaro oli hieman kireämpi oikealta puolelta. Cicaron aikaisemmasta putkivoltista ei ollut tullut onneksi mitään jumia. Caramel sai kevyen puolen tunnin käsittelyn, ja siitäkään ei varsinaisia ongelmakohtia löytynyt lainkaan. Se oli aavistuksen kireämpi vasemmalta puolelta, ja sen lantio oli aavistuksen kiertymässä vinoon, joten jonkin ajan kuluttua ongelmakohtia olisi voinut ollakin. Oli tosi nasta kuulla että koirilla ei ollut jumeja, eikä reissu silti turha ollut, koska nyt ainakin ennaltaehkäistiin oikeiden jumien syntyminen poistamalla kaikki kireydet. Lämpät ja jäähkyt on siis maltettu tehdä huolella ja kumpikin koira on liikkunut niin etteivät ne ole kehittäneet itselleen jumikkeja. Huippua!



Viikkotreeneissä pidettiin leikkimieliset kisat omalla treeniporukalla, ja treenien parhaan suorituksen tehneelle luvattiin yllätyspalkinto. Rata oli hyppyrata, joka alla. Ekalla Caran yrittämällä unohdin ohjata hyppyhässäkässä hypyt 10-12 (vissiin oli niin hirvee hinku jo kepeille höhö), ja kepeiltä tuli vitonen. Cicaron ekalta yrittämältä tuli keppivirheitä varmaan viieks hylyks asti ja väärä putken pää ku heitin koiran vähä huolimattomasti putkeen. Oon ylypiä siitä että uskallan nykyään lähettää koiraa putkeen aika kaukaakin, ja likat on kehittyny tässä suhteessa ihan selkeesti. Tokalla radalla Caralle tuli näiden treenikisojen ainoa nolla ja samalla se lunasti suklaalevyn äiskälleen. Cicaron tokalla radalla koira teki jo yllättäen täysin puhtaat kepit mutta tehtiin yks kielto hypyltä nro 15 eli vitonen siitä. Ei huono!


Mökkikausi avattiin viettämällä treenien jälkeinen yö mökillä upeasta kelistä ja mökinlaitosta nauttien. Voi jos koirat saisivat aina oleilla mökillä. Ne ois varmaan maailman onnekkaimpia koiria. Niin paljon ne nauttii siellä olostaan. Möksällä mukana oli nuoriso, eli myös Aurora oli messissä kun siskoni oli justii käymässä Lahdesta.

Kaverini ja Unna-porkki majoittuivat luolassamme pe-la välisen yön, koska Unniksella oli elämänsä tokat rallykisat lauantaina. Likat kyräilivät ensin Unnikselle mutta tulivat sittemmin hyvin toimeen keskenään. Aikalailla mukavan olonen laji tuo rallytoko. Mehän on tehty vaan kaks kertaa rallya tyttöjen kans. Ainaki ALO-luokka me vedeltäs läpi heittämällä (hehe vastinetta uhoamiselle tulee sitte aikanaan), eikä AVO-luokassakaan varmaan sen kummempia ongelmia olis. Ehkä sitten vanhuuden päivillä kun aksa alkaa olla liian riskialtista vanhoille neideille, aletaan rallyilemaan. Tai oikeestaan niin me varmasti tehdäänkin!

Hommasin kans uuden tietsikan tiistaina. Vanha kunnon HP jonka sain lukiosta oli jo 7,5 vuotta vanha ja Vista käyttöjärjestelmänä ei ollut järin miellyttävä käytettävä (jep, kui mää pärjäsin). Kattellaan ny miten osaan käyttää ASUS Win10 Intel Core 7 - pakettia. Hurja homma asentaa kaikki uudelleen ja laittaa kone taas oman näköseks. Vaan kylläpä voi kone olla nopea! On vaan opeteltava kirjottamaan melko erilaisella näpiskällä ku aikasemmi.
EIPPA!!
Käytiin pitkällä lenkillä keskiviikkona asevarikon vartiotornilla. Ehkä ainua mesta täällä missä voi pitää koiraa irti suht turvallisesti ja häiriöttömästi. Hyvä niin sillä koirat juos jänön perään, rauh. Cara kääntyi takaisin melkein heti, mutta Cicaro ei tietenkään käänny. Caramel sai siinä rytäkässä louhokselle jänön perään juostuaan kynsivamman. Sen oikean tassun peukunkynsi repsotti ikävästi ja vuodeskeli verta. Nappasin kotona irtonaisen kynnenpalasen pois roikkumasta ja ydinhän siinä näkyi. Nyt on putsailtu sitä päivittäin ettei vaan tulehtus.

Viimeisimmät torstaitreenit vedettiin myös kisanomaisesti. Rata oli aika mielekäs, täynnä ansaesteitä. Sopii näille esteohjautumattomille. Rata alla.

Cicaro sai kehuja siitä kun se taisteli niin hanakasti lelun kanssa. Koutsi kysyi miksei sitä ole aiemmin palkattu lelulla. Se kyllä leikki tosi halukkaasti ja ääntä lähti ku isommastaki koirasta. Se oli myös todella virkeä ja nopeaksikin taidettiin kehaista. Mutta tarkka se on, ihan julmetun tarkka. Se opettaa minulle niin paljon tarkkuutta ja ajoitusta ettei tosikaan. Senttikin väärässä paikassa tai ajoitus aivan snadisti edellä tai jälessä niin virhettä paukkaa. Cara antaa vähän anteeks mutta Cicaro ei anna. Kepit se teki hyvällä vauhdilla ja varmasti. Putkiansaan se juos kerran, sen jälkeen ei enää. Tapaturma-altis kun on, niin pikkumusta törmäs esteeseen nro 4, hyppy kun tuli niin vinosta. Ei noin vinosta mitä kuva näyttää, hieman jäi tuo hyppy turhan jyrkäksi ratapiirrokseen. Kolisi koko este nurin ja koutsin mukaan koira ei oikein enää ollut itsensä törmäyksen jälkeen. Täytyy nyt tarkkailla sen liikettä. Kova osuma pienelle koiralle. Ja viikko sitte hierottiin, hohhoh taas...

Caramel liiteli myös loistavasti, meno tuntui tosi näppärältä ja sujuvalta. Kepit kokeilin ohjata melko kaukaa ja se haki ne erittäin hyvin joka kerralla, mutta keppien lopussa luisti taas ehkä kerran. Ohjasin sen myös pari kertaa "vastakädellä" eli menosuunnassa oikealla puolella ja oikealla kädellä. Olin tavallaan selin keppeihin, rintamasuunta niistä pois päin. Cara ei ollut tästä moksiskaan. Cicarokin onnistui tekemään kepit tällä tyylillä ehkä kerran. Kui nastaa! Ei oikein auennu että miten tällasta tyyliä sitte vois hyödyntää kisoissa muute ku puolenvaihossa heti keppien jälkeen, mutta tulipaha kikkailtua.


Tänään on vaan laiteltu pihaa ja tietsikkaa ja käyty nuuskimassa jänisten jälkiä peltolenkillä. Cicaro sai myös tänään kesän ekan Exspot-annoksensa. Caralta se on nyt kielletty tiineyden takia. Molemmissa ollu pari punkkia jo kiinni, hhh. Huomenna oottelis koulutusohjaajakurssi Joensuussa, notta sinne vaan aamusta ajelemaan kukonlaulun aikaan. Sain kaikki kurssimatskut luettua jo viikkoja sitten. Tulossa siis kiva ja opettavainen viikonloppu.

Jes sain blogin päivitettyä. Kauhee kiire ollu taas joka suuntaan.

7.5.2016

Namia kevääseen

Yhteistyössä Eläinruokatehdas Lemmikki Oy
Vasemmalla kalkkunaherkut ja oikealla kylmäkuivatut lihapullat, namskis!

Kalkkunaherkut
Vanha tuttu uudessa ihanassa ulkoasussa! Pussukassa on 140g kotimaista lämpökuivaamalla valmistettua kalkkunaa. Namit ovat lieriönmallisia, keskikokoisia ja helposti murrettavia kahdeksi namiksi, mutteivät kuitenkaan murustu käteen tai taskunpohjalle. Eivätkä nämä muuten sottaa lainkaan. Valkuaista näissä on 30,8% ja rasvapitoisuus on 42,2%

Lihapullat
Tässä toinen vanha tuttu myöskin uudessa ulkoasussa! Tämä pussukka sisältää 120g kylmäkuivattua kotimaista naudanmahaa, joka tunnetusti maistuu jopa nirsoimmillekin koirille. Nämä namit ovat kalkkunanameja suurempia, mutta tarvittaessa nämäkin saa suht helposti käsivoimilla pienemmiksi palasiksi. Treeninameina nämä eivät toimi pienellä koiralla jatkuvassa palkkauksessa koska näistä kyllääntyy nopeasti kokonsa takia, mutta päivän hemmotteluhetkiin ja lenkkipalkkaamiseen ovat oikein sopivia. Nämäkään eivät sottaa vaikka nameiksi tuoksuvatkin suhteellisen voimakkaasti. Raakavalkuaista näissä on 36% ja raakarasvaa 31,3%

Käy tykkäilemäsä Eläinuokatehdas Lemmikki Oy:n sivuista ja osallistu samalla näiden kahden herkun arvontaan!


Plussat ja miinukset raatikirsuilta

+ rakenne (lihapullat voi tarvittaessa pienentää helposti käsin)
+ tuoksu (etenkin mahapulla namiksi voimakastuoksuinen)
+ saatavuus ja maistuvuus
+ eivät tahraa tai murustu
+ pakkauksen uudistunut ulkoasu
+ suljettava pussi takaa aina tuoreet namit
+ kalkkunanamin koko
- pienellä koiralla treeninameina mahapulla liian täyttävä kokonaisena syötettynä


Soveltuvat sekä kissoille että koirille!