31.1.2015

Koiratarvikkeet käsityönä

Listauksesta listaukseen, ja teemana edelleen kotimaamme - eli mistä voi tilata tai ostaa Suomessa käsityönä valmistettuja koiratarvikkeita? Laita ihmeessä kommenttiin linkki - vaikka omille sivuillesi! Toivottavasti tämä listaus auttaa jotakuta, joka etsii koiralleen käsityönä valmistettuja tarvikkeita.

29.1.2015

Numerojuhlat eivät ota loppuakseen


100 000 kävijää on käynyt jättämässä datajälkensä Paimenlauman blogiin. 

Tämä pian neljä vuotta täyttävä aktiivinen koirablogi perustettiin vuoden 2011 helmikuussa. Tuolloin blogia väritti pitkälti Sanin pentueen suunnittelu, jonka vuoksi blogin aikanaan pystyyn väsäsinkin muutamien ihmisten toiveesta seurata pentujen kasvua. Kuulostaa varmaan jo kymmenen kertaa toistetulta, mutta niin kuin ei kenelläkään muullakaan koskaan, niin ei minullakaan ollut mitään käsitystä siitä, kuinka suosituksi meidän arkemme seuraaminen voisi neljässä vuodessa kasvaa. Uskon että aktiivinen, lukijat huomioiva kirjoitustahti kiinnostavine kuvinensa ja persoonallisine postausaiheinensa on syy blogin suosioon. Postausaiheiden keksiminen ei koskaan ole miulle vaikeaa, koska olen idealistinen ja luova persoona - joskin toisinaan tiettyjen postausten kirjoittaminen valmiiksi saattaa prosessina kestää vuodenkin.
Muisteloksi ja blogin huisin kävijämäärän vuoksi voisin nyt julkaista blogin historian aikaisia, naamapalmuefektin aiheuttavia bannereita. Vakuuttavaa, no eihän?

Tästä se lähti, muutamat uskollisimmat lukijamme saattavatkin muistaa hempeän vaaleanpunaisen pentuhössötyksen aikaansaamat bannerit. Kylläpä Leenalla oli vaaleanpunaiset lasit silmillään. Tuolloin elettiin niin jännittäviä aikoja, että voin edelleen elää mielessäni niitä tuntemuksia kaikesta siitä mitä pentueen kasvattaminen toi minulle. Tietoisesti suunnitellun sekarotuisen pentueen julkisuuteen tuominen oli jännittävää, sillä en voinut tietää millaista palautetta siitä saan. Fiilikset olivat samaan aikaan ylpeät, mutta samaan aikaan hyvin epätietoiset - olinhan rikkomassa jäätä näiden aikojen ensimmäisinä, näinkin näkyvästi sekarotuisia koiria kasvattavana ihmisenä.

Värimaailma: pinkki

Pentuhulinoiden jälkeen oli aika päättää blogin kohtalosta - pentublogi ei enää ollut pentublogi, kun ensimmäiset kasvattini kirmasivat maailmalle. Blogi jatkoi eloaan uusissa tuulissa ja täten arkea alkoi tähdittää kahden kotiinjätetyn pennun kasvatus, koiraharrastustoimintaan tutustuminen, opintojen aloitus ammattikorkeakoulussa ja paremmaksi koiranomistajaksi oppiminen. Blogi sai nimekseen Paimenhurtat, joka ei kuitenkaan kauaa säilynyt blogin nimenä, koska se ei tuntunut ikinä omalta. Hassua kyllä, että näinkin monta banneria kerkesi tekeytyä tälle lyhyen aikaa vallinneelle bloginimelle:

Värimaailma: ruskea

Muutaman kuukauden kuluttua blogin nimi vaihtui, ja se osui ja upposi. Blogin nimeksi tuli Paimenlauma, ja se tuli jäädäkseen. Olen hurahtanut paimenkoiriin, tarkemmin lammaspaimeniin, enkä voisi kuvitella eläväni ilman tällaisia koiria. Tämä on minun väyläni, minun tieni, jonka minä koen oikeaksi ja hyväksi. On upeaa seurata koirien toimivan laumassa, aina silloin kun koko nelikko näkee toisensa. Meidän pieni, hajanainen, sekalainen laumamme, paimenlaumamme.


Värimaailma: ruskeasta hiljalleen beigeen ja aina nykyiseen harmaanvaaleanpunaiseen

Nyt minua kiinnostaa tietää, kuinka kauan olette seuranneet blogiamme? Löytyykö joukosta jopa sellaisia lukijoita, jotka ovat tallanneet matkassamme blogin alusta aina nykypäivään saakka?

27.1.2015

Koirakuvahaaste

Paikkajahyppy- blogi järjesti kuvahaasteen, johon mekin osallistuimme. Tässä meidän kilpailukuvamme.
  1. Harrastus
  2. Ilo
  3. Luottamus
  4. Koirakaveri
  5. Taide
  6. Vauhti
  7. Ihminen
  8. Mustavalkoinen
  9. Hauskuus
  10. Lelu
Harrastus
Ilo
Luottamus
Koirakaveri
Taide
Vauhti
Ihminen
Mustavalkoinen
Hauskuus
Lelu

25.1.2015

Silmätarkastuksessa

Ja niin suuntasimme mersun nokan kohti Kuopion yksityistä eläinlääkärikeskusta, kun viimeinkin koitti se kauan odotettu joukkosilmätarkastuspäivä. Meille oli varattu aika klo 15.30, ja jo ulkona ennen kuin kerkesin edes pissittää likat, kiikutti hoitaja pupilleja laajentavaa ainetta likkojen simmuihin. Kiksulla on edelleen hyvässä muistissa vuoden 2013 korvatulehduksen takia käyty kivulias elläreissu, joten silmätippojen laitossa se taisteli urheasti vastaan. Caralla tällaisia ikäviä kokemuksia ei ole, joten se vain istua napotti hetken kuono kohti taivasta tippojen laiton ajan.

Likat odottivat autossa 30 minuuttia että tipat vaikuttaisivat, ja itse täyttelin silmätarkastuslappusia sillä aikaa. Puolen tunnin odottelun jälkeen (mikä olikin aika kiintoisaa kun joku ellää ressaava spanieli kakkas ripaskat elläaulaan), hain likat autosta ja mentiin pimeään huoneeseen. Sanoin jo ovella ellälle että Cicarolla on huonoja kokemuksia elläkäynnistä korvatulehduksen takia ja vastaanhan se laitto ku nostin sen pöydälle ja ellä alkoi tutkia sen silmiä lasiensa kanssa. Parikymmentä sekuntia, ja koira rauhoittui kun tajusi ettei tilanteesta vaan pääse mihinkään hyppimällä yläpystyä. Siinä se sitte seiso minun tukevassa otteessani puolisen minuuttia, ja ellä huudahti "yksi ylimääräinen ripsi vasemmassa silmässä. Eikä mitään muuta." Cara käväisi myös pöydällä ja seistä napotti kaikessa rauhassa ja homma oli senkin osalta nopeasti ohitse "Terveet silmät, ei mitään huomautettavaa." Ell lähetti kenneliittoon jäljennöksen silmätarkastuksesta, ja kysäistessäni syytä tähän hän vain totesi että niin on tapana tehdä vaikka ei liitto yleensä mitään tietoja sekarotuisista julkaise.

Cicarolla on siis yksi ylimääräinen ripsi eli sillä on lievä distichiasis. Ripsi sijaitsee vasemmassa yläluomessa, aikalailla keskellä. Eipä ole koiraa tähänkään saakka haitannut eli ripsi on aika mitätön, mutta hyvähän se on tietää. Osasin odotella distiä, koska suvussa on distiä sairastavia shelttejä. Valitettavasti suurella osalla shelttejä on distiä, ja sen periytymismekanismi on hiukan pimennossa. Katselin kotona vielä lampun kanssa Kiksun silmää ja havaitsinkin yläluomessa ihan pikkuruisen ripsentapaisen. Onneksi ei mitään vakavaa eikä elämää haittaavaa, ja uteliaisuuteni on taas hetkeksi tyydytetty.

Sanonta "terve kunnes toisin todistetaan" on meidän kohdalla nyt läpikäyty, sillä nämä sekarotuiset paimenkoirat on nyt ainakin tutkittu kirsusta hännänpäähän, tai ainakin silmistä polviin. Sekarotuisten koirien terveyden tutkiminen on tärkeää, eikä sitä tule vähätellä ollenkaan. Jänskäsin tätä silmätarkastusta, koska aikanaan Sania luustokuviin viedessäni ell kysyi hiukan omituiseen sävyyn, että miksi haluan tutkia sekarotuiseni luuston. KEK:ssa ilmapiiri oli vastaanottavainen, eikä kukaan ihmetellyt miksi haluan tietää sekarotuisten koirieni terveydestä. Asiakaspalvelu oli hyvää ja ell käsitteli koiria hyvin. Suosittelen!

Punnasin likat samalla käynnillä ja vaaka näytti aivan samat lukemat kuin viimeksi rokotuksilla vuonna 2012 eli Cicaro 10,5kg ja Caramel 13,5kg.

24.1.2015

Aktiivista elämöintiä


Joulu on taas joulu on taas... eipäs ollukaa ku
talviunilta herätetyt teletupit Hipsu ja Pai.
Mistähän sitä tänään alottas tämän rustaamisen taas. Monen montaa pientä asiaa, joista raportoida.

Meillä on ollut ihan tosi aktiivinen loppuviikko puutarhatonttujen kanssa. (Ai herranjestas miullon typerän näkösiä elikoita.) Mite muute saa suorat viivat rajattua Gimpillä ilman että viivan suoruus kärsii. Käsivaralla aika haastavaa. Katso koirien lakkeja ja ymmärrät... Grrrr.

No, alotettiin uudessa agilityryhmässä. Viimesimmistä kunnon ohjatuista ageista on aikaa 8kk. Mukana nyt ensimmäisellä kerralla oli se hiukan luotettavampi tapaus eli Caramel. Uusi halli verotti, kun ite en pysty ikinä olemaan uudessa hallissa ja ympäristössä niin vapautunut kuin tutussa hallissa ja porukassa olen. Olen ehkä perusluonteeltani vähän ujo. Siksi minu äänensävy oli liian matala ja käskevä ja se söi koiran virettä. Kun vaihdoin äänensävyä, koiralla nousi jo häntä ylös ja se oli kuin toinen koira. Uutta aikaisempaan verrattuna treeneissä oli myös se että kenttä oli jaettu kahteen kenttään ja aidan toisella puolella treenasi samaan aikaan toinen koirakko. Tämä ei kuitenkaan kouluttajan mukaan koiraa haitannut, ja ois iteki pitäny vaa luottaa että ku ei näitä aiemminkaan oo toisten treenit kiinnostanu ni miks nytkää ois kiinnostanu.

Tehtiin ykkösluokan rataa, jossa oli jokunen haastava kohta ja ansaesteitä. Rata ei mennyt kovin hyvin, koska viretilan kanssa piti säätää niin paljon. Poistuttiin radalta kuitenkin hyvillä mielin, sillä ens kerralle saatiin kotiläksyksi harjoitella mm. minun äänen vaikutusta koiriin ja ens treeneissä pitäs palkata useammin, innostaa koiraa ja nostattaa sen itsetuntoa. Myös leikkimiseen saatiin uusia ohjeita, eli minun tulee hävitä lelunvedossa koiralle useammin ja kun otan lelun koiralta takaisin, minun tulee tehdä vaihtokaupat eli antaa lelun tilalle nami. Tällöin koiralle ei jää häviäjäfiilis leikistä, ja sen itsevarmuus kasvaa. Kouluttaja huomasi, että olen aiemmin kouluttanut luupäisiä koiria, koska käytän turhan kovia käskyjä ja eleitä tällaisille herkemmille koirille. Kouluttajan mukaan Caramel on herkkä, ja siinä on erittäin hyviä agilitykoiran piirteitä, ja että se kyllä teknisesti osaa esteet mutta se voisi ohjautua esteille paremmin. Tämäkin korjaantuu kun saan sen itseluottamuksen kasvamaan. Mukavan uusia kommentteja tuli, ja lyhyessä ajassa koutsi sai meistä hyvinkin todenmukaisen kuvan, vaikka aiemmin emme häntä olleet edes tavanneet.

Niemilenkin alussa. Meil on talvisin mahis mennä sekä pellolla että jäällä, huippua!
Tottistelujutuista sen verran, että löysin neljällä eurolla neljä kappaletta kartioita kirpparilta. Pakkohan ne oli ostaa. Jos minäkin kommentoisin nyt aiheeseen päästyäni uusia tokosääntöjä lyhyesti, niin hyviä muutoksia näyttäisi olevan tuloillaan. Erihyvä, että paikkamakuun aikaa on lyhennetty. Se on monelle mörkö tokossa, ja alokasluokassa 2 minuuttia on liian pitkä aika. Nouto taas on liikkeenä niin moniosainen, että sen jaottelu useampaan osaseen luokkien kesken on ihan mahtijuttu! Tuleepahan opeteltua ajoissa noudon alkeet sheipaten, ettei koko nouto oottele sitte jossaki kaukaisuudessa kokonaisena liikemörkönä. Meillä Cara pitää ihan mielissään esineitä suussaan. Kiksu edelleen toisinaan sylkee esineet pois, mutta se suorittaa liikkeen Kiksumaisella ilolla. En ois joku vuos kaks sitten uskonu että nuo joskus muka pitää mitään esinettä suussaan, niin vastenmielisesti ne sylki kaiken pois. Samoiten se että kaksi jääviä ei oo sekottamassa alokasluokan koiraa, on hyvä muutos. Kunhan koira osaa mennä liikkeestä maahan, se riittää. Sen ei tarvitse vielä erottaa kahta jääviä toisistaan, koska liikkeestä seiso on jäämässä pois alokkaasta. Ja vaikka ah-niin-ihana seuraaminen on tokossa kaiken pohja, niin alokkaassa sitä on vanhoissa säännöissä ihan hirveesti. Kaukot on itelleni perustottista, asioita joita pitäs joka koiran osata. Joten näidenkin sisällyttäminen jo alokkaaseen on hyvä pohja korkeempiin luokkiin.

Manaatti makaa kallioilla uskoen, ettei sitä tarkkailla.
VAARA! VAARA! Uhka havaittu!
Manaatti päättää esittää raatoa.

Manaatti on erittäin, erittäin...
... ERITTÄIN uskottava siinä mitä se ikinä tekeekin.
Oltiin Cican ja Caran kans Jyväskylässä pe-la välinen yö Unna-porokoiran luona. Busseilut, junailut ja autoilut sujuivat entiseen tapaansa suurella ylpeydellä. Likat ne matkustaa aina niin kiltisti ja huomaamattomasti ja saatiin aikaan monta hymyä ja kommentteja reissun aikana ihmisiltä. Cara tosin loikki mielellään juttelemaan tulleita ihmisiä vasten, mikä on ihan ihteni vika ku pyydän sitä aina hyppäämään minua ihteäni vasten. Se o meillä sellane hellyydenosoitus-rituaali, jota Cara sitte soveltaa vähä kaikkiin ihmisiin.

Reissussa alkoi myös Cicaron omituinen syömättömyys. Perjantai-iltana se vielä söi normaalisti, mutta lauantaiaamusta saakka se on joko jättänyt ruuan kokonaan syömättä tai syönyt vain osan ruuasta. Se kyllä syö normaalisti eikä suussa näy mitään, mutta se ei halua syödä. Tarpeensa se on tehnyt normaalisti, mutta viime yön aikaan lattialle oli ilmestynyt ripaskat ja hiukan oksennusta. Se on oksentanut pariin otteeseen, ja eilisiltana/yönä se vinkui koko ajan ulko-ovelle ja oli ihan levoton. Se läähätteli, lipeksi huuliaan ja yhdessä vaiheessa se hakeutui minun ja toverini keskelle, tärisi hetken ja meni lattialle oksentamaan. Mielessä pyöri jo kaikenmaailman suolitukokset, myrkytykset, lämpöhalvaukset sun muut, mutta aikaisemman kokemuksen varjossa uskon että kyse on taas närästyksestä. Kiksu venytteli hiukan enemmän iltalenkille lähtiessä ja vaikutti että se jäykistää mahaansa, kuin sillä koskisi mahaan. Ulkona se ei tehnyt kuin pisut ja se nuuhki kuin etsien ruohoa syötäväksi, niin kuin syksyllä.

Inhottavaa, ku ei voi tehdä mitään muuta ku olla läsnä ja hieroa pientä massua. Mä en ole niitä jotka ensimmäisenä joka oireesta ja vingahduksesta rynnistää eläinlääkäripäivystykseen la-su välisenä yönä, ellei nyt oikeesti tilanne vaatis sitä jollon sinne lähettäs tietysti empimättä. Vaikka itse hoidankin vain ihmisiä, uskon kuitenkin että pystyn arvioimaan aika hyvin milloin koiran tila vaatii ellän hoitoa ja milloin ei. Nyt sunnuntaina Kiksu on edelleen nirsoillut mutta syönyt kuitenkin hiukan. Annoin sille Aptuksen ripaskalääkettä ja piimää sekä jo eilisiltana keiteltyä riisisoossia. Jos tämä ny oli taas närästystä, niin syynä siihen lienee totaali-yksinjääminen torstaina kotiin ilman Caraa pitkästä aikaa, perjantainen reissu ja liian nopea siirtyminen raakaruuasta kuivanappulaan, lauantainen uusi halli ja uudet koirat. Eli liikaa jännyyttä lyhyessä ajassa.


Rajauksilla leikkimistä ylemmissä kuvissa. Maisemat oli kerrassaan mehevät; pakkanen, aurinko + utu

Jeps, ja puuhis oli lauantaina uudessa hallissa. Halli on L-kirjaimen muotoinen ja treenasimme ensimmäisellä kerralla vain tunnin koska koirat olivat just tulleet väsyneenä reissusta. Ne jaksoivat treenata ihan ihmeen hyvin vaikka kumpaakin reissu verotti ku haahuilivat siihen malliin. Tehtiin kaikkea pientä kivaa. Noutoesineen pitämistä, kartion kiertämistä, kartioiden pujottelua, temppuja, ruutuun lähettämistä, paria agin ohjaustekniikkaa. Hyvin lyhyitä, helppoja tuttuja juttuja. Jatkossa tarkoitus olisi treenata kaksi tuntia, joten koirille tulee erittäin hyvää sivussa odottamis - ja rauhoittumistreeniä.

Lenkkimaisemia I
Lenkkimaisemia II
Sunnuntaille oltiin sovittu miitata yhen sheltin kanssa, mutta puistossa olikin iloksemme 3 shelttiä. Olipa kiva päästä kattelee shelttilöisiä ja jutustella niistä niiden omistajien kanssa. Cica ja Cara leikkivät kiltisti, mitä nyt jouduin pari kertaa komentamaan ne pois jahtausleikistä, jota ne aina leikkisivät. Ne siis valitsevat jonkun sellaisen koiran silmätikukseen, joka leikkii pysähdy-jännittyneesti-ja-sinkoa-jonnekin -leikkiä. Likat eivät voi sietää sitä että kaveri seisoo jännittyneesti jalat harallaan ja sinkoaa siitä sitten jonnekin jahdattavaksi. Ne haukkuvat niin kauan, että kaveri jatkaa liikettään tai lopettaa leikin. Ihan sama homma, jos minä vähänkin levitän käsiäni ja tuijotan paimenia, niin ne hyökkäävät samantien leikkisästi luokse. Vaan, tyylisä kullakin leikkiä.

Hankin itelleni viimein A-kisalisenssin, joten nyt harrastamisemme on turvattua ja pääsemme myös kisaamaan virallisesti. Kattellaan, saadaanko me meidän keppejä kuntoon ikinä. Oon niin ojassa niien kanssa että ihan harmittaa. Miten koirat jotka jo kerran oppivat kepittämään ihan mukavasti, eivät enää tajua kepeistä yhtikäs mitään. Raivo. Aloin myös tekemään koirakululaskelmia tästä vuodesta muiden bloggarien tapaan, sillä on tosi mielenkiintoista lukea mihin sitä rahaa koirissa oikeastaan uppoaa. Samalla makselin tämän kauden kaikki treenimaksut alta pois, joten nyt saadaan harrastella rauhassa huhtikuun ja kesäkuun loppuun saakka nykyisiä lajejamme.

Ens viikko otetaan rauhallisemmin. Tähän viikkoon sisältyi niin paljon kaikkea että piti ihan aikatauluttaa menoja.


Kertokaa toki jos ketuttaa että ripottelen edelleen syksyisiä kuvia postauksiin. Ku en koskaan saanu kaikkia kivoimpiakaan julkaistua ajoissa. Syksyllä tuli kuvattua reipsusti...

Kukaan ei muuten ole vielä(kään) vastannut oikein 250 skabaan! Kysymys numero 4 näyttäisi olevan aika haasteellinen. Vinkkinä, että kysymyksen lempinimeä on käytetty erityisesti vuosina 2013 - 2014 eikä oikea vastaus ole Sani. Ensimmäinen oikein vastannut vielä skabaan osallistumaton saa luvatun palkinnon! Päivitys 27.1. klo 10:03 SKABA KIINNI, oikea vastausrivi on jo saatu!

21.1.2015

Suomen suosituimmat koirablogit


Yksi Facebookista, toinen Petsiestä. Joku ehkä linkkilistalta, ja joku onneton googlaaja etsi neulahuovutusohjeita, 43cm korkeaa koiraa tai sekarotuisten kasvattajaa. Onko näillä asioilla mitään yhteistä, vai onko Paimenlauman johdolla tippunut taas inkkari kanootista??

Olen tuskin ainoa, joka on havainnut blogin pyörivän päässä vähintään kerran päivässä. "Pitäis päivittää blogi... Tän ainaki laitan blogiin... Nyt otetaa pari kuvaa blogiin... Heti ku on vapaata aikaa, teen muutoksia blogiin...." Bloggaamisen suosio on räjähtänyt viimeisten vuosien aikana. Moni perustaa blogin, mutta harva jaksaa päivittää sitä aktiivisesti - ainakaan kauaa.

Minulle bloggaaminen on palkitsevaa. Se on mielekäs tapa viettää vapaa-aikaa. Se opettaa, se avartaa näkemyksiä, se kasvattaa ihmisenä. Vaikka useat kertovat bloggaavansa pääasiassa itselleen, niin jos ei heille niin ainakin meille toisille myös sillä on merkitystä, kuinka moni ihminen on kiinnostunut juuri minun blogistani. Kiinnostus näkyy mm. lukijamääränä - kuinka moni haluaa seurata sinun tekstejäsi, kuviasi ja bloggaamistasi nyt ylipäätään.

Tästä päästäänkin alun hedelmäsalaattiin. Jotta blogi saisi kaivattua näkyvyyttä, sitä tulee mainostaa. Mainostus tulee hoitaa maltillisesti; liika mainostus kismittää, mutta liian tehottomalla mainostuksella monet potentiaaliset lukijat menevät ohitse. Tiesithän, että toisten blogeihin kommentointi on yhtä lailla mainostamista kuin oman blogisi linkin jakaminen? Etkös itsekin etsi mielenkiintoisia blogeja luettavaksi selaamalla eri blogien kommenttiboksin kommentoijien profiileita? Voit toki mainostaa myös kertomalla in real life blogistasi, tai mainostamalla vaikkapa blogin nimellä varustetulla pipollasi (kjäh kjäh). Keinoja on monia!

Mainostus toimii toki tiettyyn pisteeseen saakka. Eli siihen saakka kun internetin selaaja oppii muistamaan, oliko se Paimenlauman blogiin johtava linkki klikkaamisen arvoinen. Jos joku muistaa joskus klikanneensa itsensä Paimenlauman blogiin ja pettyneensä pahoin, hän tuskin enää klikkaa toista kertaa. Jotta sivuillesi klikkaajat eivät pettyisi blogiisi eksyttyään, heidän tulee saada jotakin irti blogistasi. Ehkä uusi ajatus, tyydytys kiinnostukselle, tietoa, huvia, silmänruokaa, hymyn aiheuttava tekstinpätkä, mielekkyys siitä että saa antaa oman mielipiteensä blogitekstissäsi käsiteltävään asiaan jne.

Minun number one vinkkini bloggaajille on, että päivität blogiasi aktiivisesti. "Hups, empäs ole kirjoittanut kolmeen kuukauteen ku ei oikei oo ollu mtn kirjotettavaa..." Ketään ei kiinnosta, jos sinua ei kiinnosta. Toinen vinkki on, että tee toimiva ja persoonallinen ulkoasu. Olikohan niin että suurin osa suomalaisista on visuaalisia ihmisiä, eli blogin ulkoasu määrittää paljon enemmän kuin teksti. Kolmantena vinkkinä, muista olla persoonallinen. Plagioi hallitusti ja kohteliaasti, keksi jotakin omaa, kirjoita persoonallisesti. Opettele käyttämään html:ää ja css:ää jotta saat käsiteltyä postauksia helpommin kauniimmiksi. Panosta jokaiseen postaukseen. Vaihtele postausaiheita ja postaa vain kun siihen on oikeasti aihetta. Siinäpä sitä äpökästä blogeihin.

Ja seuraavana listaan Suomen suosituimpia koirablogeja, ja nimenomaan vain koirablogeja. En siis eläintarhablogeja joissa seikkailee mainittavassa määrin muita eläimiä kuin koiria. Lista on koottu alkan 19.1. ja päivitelty hiukan sen jälkeen. 17.7. päivityksen jälkeen blogit on listattu enää lukijamäärittäin suurempien otsikoiden alle. Laitathan minulle viestiä jos haluat blogisi linkin pois postauksesta. Postauksen ideana ei ole nostaa eikä talsia ketään, vaan tuoda esille listan muodossa Suomen suosituimpia koirablogeja. Uskoisin ettei pieni lisämainostus ole kellekään mitenkään negatiivinen asia. Tässä samalla myös pieni kiitos muutamille blogeille siitä että meidänkin blogiimme ohjautuu lukulistojenne myötä joitakin selailijoita.

300-400 lukijaa:

0-200 lukijaa:
Ihmekoirat
IQ Unknown
Jekkula
Kaapon kujalla
Karvakorvat
Karvatonta elämää
Kettuaskelia
Kiira ja kiharat
Koiramaista elämää
Koiria maalta
Kolme niin erilaista persoonaa
Kolme sählää
Kruunupää & prinsessa
Leijonakuningas
Life Is How You Make It
Lohdunkantaja
Lokikirja
Luuhullut
Me with animals
Mutiaiset
Nanni & Fiilis
Narin narinat
Niuniun nurkkaus
Olipa kerran Priya
Pack of life
Paikka ja hyppy
Panjoteam
Pawsomness
Pilkunviilaajan päiväkirja
Pinserimäistä
Prinsessat ja astronautti
Riemuidiootteja
Ripaus mustaa valkoisella
Rähinäryhmä
Sedit Dobermann
Siperiankippurat
Sun in my pocket
Supersheltti
Susiasukit
Tanssivat shetlantilaiset
Tassuilla tanssien
Team Draumur
Team Frihetawa
Team Narwain
Tempputaituri
The monster is inside your head

Mittarina suosittuvuudelle (soomikiel?) on lukijamäärä. Vaikka sosiaalisessa mediassa, joihin bloggerkin lukeutuu, tykkäyksien, kommenttien, seuraajien, lukijoiden ym. määrä on lähes elämäntärkeä asia ja se määrittää etenkin nuorten keskuudessa lähes ihmisarvon, niin jokaisella blogillaan on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kävijämääriin en itse luottaisi sokeana, etenkään jos kävijöitä on miljoonalukemissa, koska ystävämme vampirestat, yandex ym. roskasivustot aiheuttavat pahoja virhemarginaaleja kävijämäärien tilastointeihin. Klikkaa kerran, kärsi kauan. Eli hiukan järkeillen, en usko että tavallisella koirablogilla voi olla joku plus miljoona kävijää. Kuulostaa lähes hupsulta.

Olisi messevätä täydennellä listaa, joten linkitä toki reipsusti omasi tai toverisi blogi, jos keksit vielä lisää suosittuja suomalaisia koirablogeja! Nyt 28.1. olen ilokseni huomannut että postaukseni on kirvoittanut ajatuksia koirablogien listaamisesta suuremmissakin määrin! Tällaista laajempaa listaa on täten alkanut kursia kasaan mm. tämä blogi. Hieman myöhemmin postauksestani intoutuneena polkaistiin pystyyn myös koirablogilistaus joka löytyy täältä. Kiva kun sain inspiroida!

19.1.2015

Skaba 250

9.4.2014 juhlittiin 200 lukijan rajan ylittymistä. Nyt, aikalailla 8kk myöhemmin on blogimme saanut 50 uutta lukijaa. Vaikka jokunen lukija tipahtelee kyydistä silloin tällöin, on lukijamäärä koko ajan kasvusuuntainen. Tämä kertoo minulle siitä, että blogimme on riittävän aktiivinen, riittävän selkeä luettavaksi ja riittävän kiinnostava, jotta uusia lukijoita liittyy mukaan seuraamaan paimenia. Ja vaikka joku lukija nyt tipahtaisi kyydistä, niin 250 lukijan rajapyykki on joka tapauksessa jo kertaallen nähty!


250 rajapyykin kunniaksi järjestin yhteistyökumppaniltamme Hau-Hau Championilta pienen palkinnon skabaan, joka on kiitoslahja teille lukijoillemme. Jälleen mielessäni kimpoili monta uuden uutukaista ja ennennäkemätöntä ideaa skabailuun. Valitsin niistä tähän hetkeen sopivimman, eli ideana on vastata viiteen (5) laumaan liittyvään kysymykseen. Oikein vastanneiden kesken arvon 2 voittajaa, joille lähtee pieni yllätys postissa. Ei hätää, jos olet tuore lukija, etkä (vielä) tiedä kaikkea Paimenlaumasta, sillä vastaukset kysymyksiin löytyy pienellä etsinnällä! 
Osallistumisoikeus on vain blogimme lukijoilla. Osallistumisaikaa 2 viikkoa tämän postauksen julkistamisesta. Vastata voit joko tähän postaukseen tai lähettämällä vastauksesi taktisesti sähköpostiini leena1992@hotmail.com otsikolla 250 SKABA.

KIITOS TEILLE!

1. Mitä pieneläimiä Caramel katselee mielellään?
2. Kuka laumasta omaa vain kolme kulmahammasta?
3. Kuka laumasta on tippunut jäihin?
4. Kenen laumalaisen lempinimi on kodittoman ihmisen synonyymi?
5. Kuinka monta poikaa Sanilla on?

Lauman huonot tavat

Ei niin kultamussukoita, ettei välillä leviteltäis multapussukoita.

Bustaa turrikkasi! Millaisia pahoja tapoja koiraeläimelläsi on? Tehäämpä vaikka niin että rohkeimman ja iljettävimmän paljastuksen kertonut saa rebelkoiralleen maistiaiseksi HHC Training Snackseja, näitä kun saatiin taas muutama pussukka yhteistyökumppaniltamme HHC:ltä.

En tuonut esille sellaisia huonoja käytösmalleja, jotka johtuvat aivan selkeän suoranaisesti koulutuksesta tai kouluttamattomuudesta, vaikka osaltaan näihin kaikkiin voidaan koulutuksella vaikuttaa - jos vaan kehtaa ja viittii ja kokee tarpeelliseks.

Sani
Sande ei kaikkien kriteerien mukaisesti ole edes koira tässä talossa. Kun muut koirat käsketään sisälle, Sande jää ulos. Tokaisen usein, että eipä Sanin tarvihe tulla sisälle ku Sani ei ole koira. Sampuran kurinpito on luisunut pentujen kasvettua, ja se tietää saavansa nuorukaisiin nähden tiettyjä ikäetuja. Sani vaatii usein kaksoiskäskyjä, koska se ei vaan ota ihmistä aina tosissaan ensimmäisellä käskyllä - niin monet kerrat se on saanut luistaa käskytyksien alta. Sampuralla on myös eräs raivostuttavan hyvä tapa.

Sani on koira niiltä ajoilta, kun perheessämme koirilla oli vielä kunnon kuri tallella. Koirat eivät saaneet loikkia sängyille tai sohville. Kun kuri myöhemmin luisti ja koirat suorittivat sohvasänky-vallankumouksen, se kysyi lupaa valtaukseen. Edelleen mustuaisrouva kysyy piippaamalla lupaa hypätä sängylle tai sohvalle. Eikä se mitään että se kysyy lupaa, vaan kun se ei sitten niin millään meinaa uskoa että lupa sille suodaan. Vasta kun sille ärähtää kunnolla että hyppää ny kerspele ku kerta halusit, se uskoo saaneensa luvan.

Pienempiä ärsyttäviä tapoja Sanilla on mm. ruuan kuljettaminen pöydän alle esim. 5 nappulaa kärsään > pöydän alle > sylkäisy > nappuloiden rouskutus yksitellen. Tämä raivostuttava rouskutus jatkuu tietysti monen monta minuuttia tällä kaavalla. Tämä tapa tosin on tosin jäänyt hiljalleen pois, koska Sampura on havainnut ruokansa mystisesti katoavan, mikäli se jättää kuppinsa hetkeksi nuorukaisten armoille.


Aurora
Piti ihan miettiä hetkinen, mitä pahoja tapoja Roolla on. Ehkä se että se napsii (repii) turhankin innokkaasti muun lauman niskanahkoja, eikä usko vaikka laumalainen ärähtäisi sille. Roo on hirmu kiltti likka ja sisätiloissa hyvin huomaamaton. Paitsi jos se on sillä fiiliksellä että siskoja kiusataaaan. Ulkona sen sijaan kuuluu...

Cicaro
Cican oravafetissi lienee sen inhottavin huono tapa, samoin kuin sen äärimmäinen ahneus, mikä ilmenee ruuan varastamisena jos ruoka jää sen kirsun etäisyydelle. Sipsipussi, suklaa, karjalanpiirakat, piparkakkutalo... Siinäpä viimeisintä listaa. Cicaro tykkää lisäksi tonkia roskiksia, joten roskikset on sijoitettu niin ettei se pääse niiden kimppuun ollenkaan. Paitsi toisinaan äksidentaalisesti esmes kotikotona.

Caramel
Tämä neiti vie ahneuden aivan uudelle levelille. Cara on pienestä pitäen ollut kova tyttö kiipeämään, ja sitä se ikävä kyllä on edelleen. Ei tarvita kummoistakaan tasoa, kun likka päättää haluta jotakin korkealla olevaa itselleen. Viimeisimpänä tihutyönä piparkakkutalon haistaminen ja kiipeäminen pöydälle sen kimppuun. Piparkakkutalo oli onneksi vain pieni, noin viiden normaalin kokoisen piparin kokoinen talo. Tosin, se oli täytetty noin seitsemällä kappaleella Geisha-suklaata... Eli onneksi suklaapitoisuus oli melkein nolla ja sokerimössööhän nuo tommoset "suklaat" taitaa vaan olla. Cara tykkää myöskin rapakoista, joskin useimmiten kannustan sitä menemään niihin ja ajattelen seuraamuksia sitten hiukan myöhemmin eli kämpille lenkiltä päästyämme. Cara tykkää myös tonkia roskiksia, ja se karkailee toisinaan oravien perään metsään.