31.12.2014

Tavoitteellista koiraelämää

Meillä on ollut tapana listailla ja kokoilla vuositavoitteitamme blogiimme. Kerrataan ensin, miltä vuoden 2014 tavoitteet näyttivät ja katsotaan samalla kuinka ne ovat toteutuneet:
  1. Kepit, keinu ja rengas kisavarmoiksi - nyt kepit ovat ainoa kisaepävarma esteemme
  2. Agitreenit 2-3 kertaa viikossa - toteutui alkuvuodesta, mutta ei loppuvuodesta muuton ja treenipaikan haun ohittamisen takia
  3. Agiepiksiä niin paljon kuin mahdollista - kävimme vain yksissä epiksissä, koska niitä ei vaan aina satu sopivasti hollille, ja olen hyvin usein viikonloput töissä jolloin kisat menee auttamatta ohitse (27. ja 28. olisi epikset, jotka menevät taas töiden takia huti!)
  4. Muutama uusi ohjaustekniikka - njaahans, vanhoja lähinnä kertailtu. Niisto ehkä uutena?
  5. Nollaratoja treeneissä - onhan niitäki tehty, vaan jokin muu ku ainaiset nollat on tärkeämpää
  6. Oman ohjauksen kehittäminen; mm. liiat äänikomennot ja esteille jarruttelut sekä kumartelut pois, joiden lisäksi oman kehon hallinta ohjaussuuntiin nähden (jalat, rintamasuunta), lisäksi käteenottokäskyn käytön hallinta - muuten toteutunut, mutta käteenottokäskyä käytän liikaa lähinnä kisoissa
  7. Irtoamisharjoituksia agissa - been there done that
  8. Virallisten korkkaus agissa - venähti ensi vuoteen koska kauheesti taas treenitaukoja. Taidetaan olla vähä kausitreenaajia
  9. Kontaktien vahvistelua agissa - joka treeneissähän näitä on tullu vahvistettua.
  10. Vappu Alatalon luentoja - kävin kahessa
  11. Toko itsenäisesti tiistaisin - toteutui vain alkuvuodesta, koska muuton jälkeen ei enää ollut samaa tottistiistaita.
  12. Tokoepiksien korkkaus - jep, yhet epikset käytiin ja ylitettiin siinä samalla ihtemme, koska ajatus tokossa kisaamisesta on aina kauhistuttanut minua
  13. Luonnetesti (epävirallinen) kesällä - siirtyi juoksujen takia ensi vuoteen
  14. PK-lajeihin tutustuminen (haku ja jälki) - tämä jäi, mutta ryhmässämme tulemme varmasti tätäkin vielä tekemään
  15. Cican ja Caran FIX-rekisteröinti - toteutui
  16. BH-koe - tämä vain jäi, ollut kaikkea muuta
  17. Silmätarkastus - siirtyi ensi vuoteen, koska en päässyt reissun takia joukkotarkkiin, ja nyt venaamme koko ajan seuraavaa joukkotarkkia

Ja tavoitteet vuoteen 2015 seuraavat tässä. Ne on suunnattu Cicalle ja Caralle sekä miulle itelleni.
  1. Silmätarkastus kevättalvella
  2. Käyttäytymiskuvaus kevättalvella
  3. Pentue keväällä-kesällä
  4. Agilityssä keppien kisavalmius
  5. Hieronnassa käyminen tarpeeksi usein
  6. Agilityssä treenipaikan saaminen
  7. Agilityn kisalisenssin hankkiminen > virallisten korkkaus > eteneminen medi2-luokkaan
  8. Koirahierontakoulutus, koirien ensiapukoulutus
  9. Tasaiseen tahtiin epiksiä ja virallisia kisoja
  10. Kasvatin Chestnut (Jekku) tapaaminen
  11. 300 lukijaa blogiin
Ja kiitoksena tästä vuodesta pieni muisteluvideo Paimenlauman kuluneesta vuodesta

29.12.2014

Pakkaspaimenia ja pakkastassuja

Kas tässäpä talvinen pieni kuvapostaus, jossa sinehtäviä elmukelmukuvia. Näitä kaikkia otoksia ei mitenkään saa survastua postausten sekaan ennen kuin ne jo homehtuvat tiedostojen kätköihin, joten olokeepa hyvät. Ovatkos tällä kertaa riittävän suuria katsastella.

Kalapee ylypee
Etsi kuvasta etelänmanaatti joka huutaa kutsuhuutoaan manaattitovereilleen.
Ja meillä kaikilla oli niin kyylyymääää...
Ihan sikahuippusuper parasta ku joku roikkuu hännässä kii ähähä.
Koskaan ei pelota että saa paimenlaumalta turpaasa kuvatessa.
Missä viipyvät sossut, kun lapsia pahoinpidellään?
Sanilla on ylielopainoa. Vaan on sillä tuota turkkiakin kahen kolmen koiran edestä.
Heti ku tuo säälimanaatti raahaa luusa ylös ojasta, hyökkään sen kimppuun.
Onks Rooraa näkyny?
Silimät ku menninkäisellä.
Kävi soopelimerlen värinen pyrähdys

28.12.2014

Sinne män sekin

Joulu kului pitkälti sukulaisia tavatessa ja syödessä. Olin Joulun vapaalla, mikä ei tällä alalla ole mikään itsestäänselvyys. Käväisin ensin liikauttamassa ruunan vauhdikkaan ja lumisen maaston merkeissä, ja kopukan jälkeen vauhtiin pääsi lauma paimenia. Lauma onkin saanut nauttia joulun alla irti olosta täällä maalla kotikotona. Minä taas olen napsinut niin jumalattomasti kuvia, että näissä riittää käsiteltävää vapaapäiville. Saanen vielä mainita, että riemua on riittänyt jokatalvisen harrastuksemme pulkkaratsastuksen ansiosta myös meille ihmismielisille. Liina kiinni hevoseen ja pulkka perään - laukassa saa jo etsiä tasapainoa ja pitää lujasti kiinni, eikä kaatuminen puuterilumeen haittaa ollenkaan! Otetaan yleensä Sani ja Aurora mukaan pulkkaratsastuslenkeille, ja Aurora tottui taas tähän koiran silmin epämääräiseltä näyttävään menoon yllättävän nopeasti. Pääsivätpä Höpö ja Sampura pulkan kyytiinkin.

Kuvasatoa ennen Joulua. Wss Koda oikealla.
Vaikka inhoan joululahjojen mainostelua - eihän omaisuudella saisi ylpeillä - niin mainitsen tässä kuitenkin pari blogin aihealueeseen liittyvää koiramaista lahjaa. Sain parhaalta toveriltani lahjaksi mitä ihanimman Paimenlauma-logolla varustetun trikoopipon. Voi tätä riemua, nyt päästään edustamaan komean pipon merkeissä!

Toinen joululahja on minulta itseltäni itselleni. Ostin vuosi sitten kirpparilta parin euron kappalehintaan Rukan ruskeat Polar Bliss -taluttimet. En tiedä parempia taluttimia, joten harmistus oli suunnaton kun alkutalvesta toinen talutin hajosi. Liekö kosteus oli haurastuttanut nylonin rakennetta, ja säätäessäni hihnan pituutta se vain napsahti siitä kohtaa missä oli pieni vekki nylonissa. Jokainen tietää, että jos nyloniin tulee pienikin vekki, se purkautuu siitä herkästi. Sitaisin nylonin tuplasolmuun ja päätin että hihnasta en luovu, koska tykkään siitä niin kovin. Eräs lenkki tämä päätös kostautui, kun solmu aukesi vilkkaan tien vieressä pimeyden keskellä, eikä koirilla ollut juuri sillä lenkillä mitään heijastimia. Vain koiranpuolen hihnanpätkän heijastimet, onneksi.

Kävelytien ja autotien erotti vain kapea, metrinen ojankaistale ja Kiksu etsi itselleen istuntopaikkaa, eikä se tajunnut ettei hihna enää jarruta sen menoa. Se meni melkein tielle saakka vaikka huusin sitä tulemaan takaisin. Säntäsin polkaisemaan hihnanpätkän päälle, ettei koira kerkeäisi vilkkaasti liikennöidylle tielle. Onneksi osuin kertapolkaisulla hihnan päälle, koska koira otti samalla väistöliikkeen tien suuntaan minun säntäykseni takia. Hiukan siinä meinasi puuskututtaa säikähdyksestä. Miksi, aina, Cicaro. Oi miksi. Suisidilista sai taas jatkoa. En muistaakseni aikaisemmin vielä ollut kertonut tästä episodista. Opetuksena tästä itelleni ja kaikille muillekin, ettei rikkinäisiä varusteita tule ikinä käyttää!!!

Joten, nyt meiltä löytyy uudet ihanat Rukan taluttimet. Taluttimissa on kunnon säätömahdollisuus 1m - 2m välillä, heijastimet, kaunis ja pirteä väri, pehmeä kädensija, vahvat lukot, ja taluttimet ovat mukavan kepeät ja sopivan paksuiset. Mä en lähteny grippivillitykseen, koska ne näyttävät minun silmääni aivan hevosten ohjilta... Nimimerkillä ruunallamme on ollut jo monta vuotta grippiohjakset. *tirsk*



Voitin muuten Facebookin arvonnassa joku aika sitten Hurtta Summit Parka -toppamanttelin. Noista voi siis joskus voittaakin jotain. Ei huono, sillä manttiksen arvo koirieni koossa on noin 60-70 euroa! Tulee kyllä käyttöön ihan varmasti ja manttelista voisi kirjoittaa tuotearvostelunkin kunhan se joskus saapuu postiin. Voitin myös Pawsomness-blogin järjestämästä arvonnasta heijastinpannan. Pitäsköhän tässä harkita jatkavansa lottoamista...

Uuden vuoden postaukset on melko lailla valmiiksi kirjoitettu ja temppuhaasteen videot kuvattu jo viikko sitten. Vapaita ootellessa että kerkeää kokoamaan temppuhaaste-videon!

24.12.2014

Jouluntoivotukset

Erittäin ihanaa, messevää, mukavaa, maukasta ja ennen kaikkea rauhallista ja stressitöntä Joulua kaikille ihanille blogimme lukijoille! 

Toivottavat
Laumanjohto Leena ja Paimenlauma

22.12.2014

Koirankasvatusta moneen lähtöön

Joskus yön synkkinä tunteina kuuntelin ikisuosikkiani, Turmareita, ja laulun sanat vain napsahtivat ja päätin sanoituksista inspiroituneena kirjoittaa ihan postauksen tästä jo melko kolutusta aiheesta. Jos yksikin tämän mielipidetekstin lukenut sielullinen tallaaja hetken verran ajattelee tämän touhun järkiperäisyyttä, niin en kirjoittanut turhaan. Olen kyllä sivunnut tätä aihetta jo ikuisuuden, mutta hämmästyksekseni en ole vielä kirjoittanut tästä erikoispostausta. Jos asiasta ei jauhamalla jauheta, ihmisten asenteet eivät koskaan ikinä milloinkaan tule muuttumaan. Tähän todellisuuteen on nyt viimeinkin herättävä. Minua ällöttää, kuvottaa ja inhottaa mitä kaikkea ihmiset saavat aikaan koirien hyvinvoinnista piittaamatta. Tässä lyhyt introvideo aiheeseen lämmittelyksi.

- Pictures by Google, sounds by YouTube-

Ensin termeillään. On jalostusta, ylijalostusta ja kasvattamista. Ja tässä seuraavat minun ihan täysin omat käsitykseni näistä termilöisistä.

Jalostus on jonkin asian hiomista tiettyyn suuntaan tietyin kriteerein, jolla pyritään parantamaan yhtä tai useampaa ominaisuutta. Jalostuksen tarkoitus on siis tehdä parempaa, pyrkiä jotakin tavoitetta kohti. Jalostus on täten tavoitteellista toimintaa, eikä jalostus voi toteutua koiran kasvatuksessa vain yhden pentueen kohdalla. Onhan yksi risteytys aina lähtökohta johonkin suuntaan, mutta koiramaailmassa ei puhuta mistään kertajalostuksesta, koska sellaista ei ole olemassa. Jalostus ei siis ole pahasta, sillä onhan siinä tehty tietoisia päätöksiä jotka ohjaavat toimintaa. Ja niin kauan kuin jalostetaan järjellä ja koiran hyvinvointi (oikeasti) edellä, niin hyvä niin. Koirapopulaatio, joka lisääntyy vailla mitään ajatusta, ei jalostu. Se vain lisääntyy. Tavoitteellisuus erottaa jalostuksen pelkästä lisääntymisestä. Minun mielestäni.

Ylijalostus eli tietynlainen liioittelu ja rajan ylitys, överit. Se on se mikä kuohuttaa ihmisiä (kaikkihan meitä kakslahkeisia aina kuohuttaa) ja aiheuttaa ongelmia koiran elämänlaadussa. Ja hupsua tässä on se, ettei ihmisille mikään tunnu olevan liikaa. Liikaa karvaa. Liian vähän karvaa. Liian lyhyet jalat. Liian pieni. Liian suuri. Liian köyry. Liian lyhyt. Liian löysä. Liian sukusiittoinen. Liian kyvytön lisääntymään. Liian kyvytön elämään. Kaikkien näiden liiallisuuksiin vietyjen ominaisuuksien kohdalla voi nimetä jonkin negatiivisen vaikutuksen koiran elämään. Kaikki eivät koe tällaista moraalisesti oikeaksi, mukaan lukien minut itseni. Koska liioittelu ulkonäöllisissä seikoissa on pinnallista.

Niin kauan kuin yksittäisen kasvattajan koiranjalostusta ohjaavat arvot ovat terveys tai hyvä luonne, hän etenee mielestäni oikeaan suuntaan. Vaikka joku alkaisi kasvattaa sairaan rodun edustajaa, mutta hän pyrkisi valinnoillaan kohti parempaa terveyttä tai parempaa luonnetta, hän tekee todennäköisesti hyvää työtä. Jos taas suhteellisen terveen rotuisen koiran omistaja etenee ensisijaisesti kohti rodunomaista ulkonäköä yhdistellen koiria toisiinsa kyseenalaistettavin kriteerein, siinä piilee vaarana se että terveys ja luonne kärsivät. Tässä esimerkissä ulkonäköpainotteisen, vielä terveen rodun kasvattaja siis tippuu vähitellen kuoppaan siinä missä esimerkkini sairaan rodun elvyttäjä jo yrittää kiivetä pois sieltä samasta kuopasta. Täytyykö aina käydä kuopan pohjalla ymmärtääkseen yskän? On aina vaikeampi kiivetä pois sieltä kuopasta kuin olla menemättä sinne ollenkaan. Minä ainakin mieluummin rakentaisin kestävän sillan, jonka avulla en koskaan päätyisi kuoppaan ja joutuisi taistelemaan päästäkseni pois sieltä. Koska ei sieltä välttämättä enää pois pääse.

Kasvattamisella taas tarkoitan kaikkea sitä toimintaa, jonka tuloksena on pentueellinen koiria. Koiria voi kasvattaa niitä kuitenkaan jalostamatta. Tällä tarkoitan yksittäisiä pentueita, jotka saavat erityisesti lokaa niskaansa suunsa somessa aukaistuaan. "Mikä idea oli teettää tämä yksi pentue? Ethän sinä edes vie rotua eteenpäin?" Kuvitellaan, että teetetään yksi rotukoirapentue, joka ei koskaan lisäänny eteenpäin. Kuvitellaan siihen samalle viivalle sekarotuinen pentue, joka ei koskaan lisäänny eteenpäin. Periaatteessa kumpikin on yhtä turha teko. Kummallakin pentueella voi olla jokin tietty tarkoitus, hyväkin sellainen, mutta sen suurempaa merkitystä niillä ei muulle koirapopulaatiolle ollut. Niillä kuitenkin saattoi olla suurikin merkitys niiden omistajille, ja tällaiselle merkitykselle on mielestäni oikeutettua antaa arvoa. Kuitenkin tällä esimerkin rotukoirapentueella on monen silmissä oikeus olla olemassa, koska se on rotukoirapentue, vaikka kummassakaan tapauksessa pentue ei vienyt yhtikäs mitään eteenpäin. Ehkä ne veivät lämpimän sohvapaikan ja rakastavan perheen kodinvaihtajalta tai rescuekoiralta, tai sitten eivät vieneet. Jos minulla ei olisi nykyisiä koiriani, minulla ei niiden tilalla olisi rescuekoiraa tai ehkä kodinvaihtajaakaan, ei ehkä koiraa ollenkaan. Joten tilanne olisi kodittomien koirien osalta plus miinus nolla. Siispä se ainainen "miksi lisätä koirien määrää" ei mitenkään aina päde. Toivon ainakin, että mikäli ihmiset eivät löydä itselleen sopivaa koiraa, he eivät paikkaa sopivan koiran koloa millään epäsopivalla koiralla. En tekisi niin itsekään.

Vaan mihin jalostus päättyy? Milloin ollaan tultu jalostuksellisesti loppuun? Loppuuko jalostus edes mihinkään? Onko aina pakko jalostaa, onko päämäärätön yhden pentueen kasvatus sieltä täältä satunnaisista koirista oikein? Kuka määrittää, milloin jalostuksellinen tai kasvatuksellinen tavoite on saavutettu? Voiko jalostuksen tavoite muuttua? Mitä ne ihmiset ajattelevat, vai eivätkö ne edes ajattele? Siinäpä otollisia kysymyksiä.

On toisaalta hyvä että ihmisillä on vahvoja mielipiteitä koirien kasvatusta kohtaan. Peilaan taas koiraryhmien herkullisiin keskusteluihin. Jos joku teettää sekarotuisen pentueen ilman tavoitetta aikomatta jatkaa kasvatustaan, hän on paha ihminen. Jos hän aikoo jatkaa sekarotuisten koirien kasvatusta, hän on vielä pahempi ihminen, ja häntä on jopa aihetta epäillä pentutehtailijaksi ja rahankerääjäksi joka antaa pentujen ostajille vain perävalotakuun ja vähintäänkin myy pennut vain K-Citymarketin taimmaisella parkkipaikalla onnekkaana siitä että karttoi kaikki vältettävissä olevat pentuekulut. Ja jos erehdyt ostamaan sairaan rodun edustajan, typistetyn koiran, sekarotuisen koiran, puhdasrotuisen koiran tai minkä keuhkoilla hengittävän olennon nyt ikinä tahansa menetkin ostamaan, olet paha ihminen. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Mutta jos et miellytä prosenttiakaan jostakin ihmismassasta, pitäisi sinun miettiä olisiko peiliin katsomisen paikka. Ei ne yksittäiset huutelijat, vaan jonkinlainen käsitys siitä kokonaisuudesta.

"Olen sairas, niin kipeä, sairas päästä jalkoihin..." "Minä, en, taivu, en!"
Mikäs muukaan se sieltä tulla tupsahtaa kuin englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi tai mopsi - tai eivät ne niin vain tupsahda, nimittäin näillä isopäisillä roduilla luonnollinen synnytys on erittäin haastava ellei jo täysin mahdoton ja harvinainen laatuaan. Puhumattakaan astutuksesta, jonka näkemisen jälkeen jäisi monelta pentu ottamatta. Nartun suoranainen raiskaus ei ole ollenkaan tavatonta, kun astutus ei muuten onnistu johtuen joko nartun vastustelusta tai uroksen kyvyttömyydestä ja/tai vietittömyydestä astua. Näiden rotujen edustajat joutuvat harmillisen usein taistelemaan hapesta läpi elämänsä, sillä niitä ei ole tehty hengittämään normaalisti. Nämä ominaisuudet yhdistettynä lähes poikkeuksetta erittäin sairaaseen luustoon eivät ainakaan paranna tilannetta. Perse edellä puuhun, sanoisin.

"Tätä pääse en pakenemaan, päätäni en pääse pakenemaan"
Kas, syringomyelia. Olen kerran nähnyt kissan, joka sai epileptistyyppisiä kohtauksia. Se oli perheeni oma kissa. Kissa kuolasi, virtsasi alleen, pyöri ja hyöri silmät lautasen kokoisina kuin väkkärä ja rauhoittui sitten aikansa ympyrää pyörittyään. Tämän kisuparan elämä päättyi pian näiden kohtausten tihennyttyä. En voi käsittää, että tämäntyyppisiä kivuliaita kohtauksia saavia koiria edelleen kasvatetaan. Kun pääkoppa on liian pieni, eivät pikkuaivot mahdu olemaan pääkopassa. Kallo ei jousta ja ollaan ongelmissa. Kuka ihme pystyisi ikinä katsomaan tätä sairautta kärsivää koiraansa silmiin ja sanomaan, että se kuuluu rotuun tai että se on jotenkin hyväksyttävää? Rodun tuntenevat kaikki, cavalier.

"Raavin, nahkani alta..."
Kutikuti, skraaps skraaps. Oletko jo sairastanut vesirokon? Jos sairastit sen siinä iässä että olet kykeneväinen muistamaan sen sairaalloisen kutinan, niin kuvittelepa että joutuisit elämään samanlaisen kutinan kanssa vuosia, ilman että kutinallesi löytyy ratkaisua - ja kun se viimein löytyy, mitään ei välttämättä ole tehtävissä kutinan hillitsemiseksi. Länsiylämaanterrieri, westie, lienee tunnetusti keskimäärin allergioista ja atopioista muita rotuja enemmän kärsivä koirarotu. Miten tähän on tultu?

Video Youtubesta, en omista.
Väitetään, että näyttelyt ovat tämän kaiken pahan alku ja juuri siinä, mitä tulee koirien jalostuksen överiksi menemiseen. Väitteessä on perää, sillä näyttelyissä menestyvät koirat pääsevät yleensä jatkamaan sukuaan, kun kasvattaja vielä sattuu vaalimaan ulkonäköä terveyttä ja luonnetta enemmän. Jos multichampion-urosta hiukan kutkuttelee korvasta tai hiukan on salaisia tietoja siitä että tämän multichampion-uroksen vanhempi olisi kupsahtanut perinnölliseen sairauteen, niin kiusaus olla kertomatta niistä ja ansaita uroksellaan tuohta on varmasti suuri. Uroksen omistajan vastuusta olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut. Ulkonäköpainotteisessa jalostuksessa jalostuksesta sulkeutuvat pois tietysti yksilöt, jotka eivät täytä rotumääritelmän ulkonäkökriteereitä - vaikka ne olisivat terveyden perikuvia tai luonteensa puolesta erittäin hyviä koiria.
 
Kaiken pahan alun ja juuren ohessa myös matadorjalostuksella on osansa. Käsittääkseni koiria ei ole geenitestattu vielä kovinkaan montaa kymmentä vuotta (?). Geenitestit ovat yleistymään päin, joten nyt on herkulliset hetket tarkastella, mitä jalostuksen sokeassa ikkunassa onkaan tapahtunut. Kaikki lienevät kuulleet kauhutarinoita, kuinka matadoruros on tuonut rotuun jonkun geenivirheen, sairauden, jota ei enää saada pois rodusta. On tiedossa yksilöitä eri roduista, joita on käytetty häikäilemättömän monelle nartulle. Näissä piilee valtava riski. Vaan kun on kysyntää, on myös helppo lisätä tarjontaa. Miltäs kuulostaa se, että tutkimattomalla alle 4-vuotiaalla uroksella on teetetty 25 pentuetta kahdessa vuodessa? Entäs jos tämä uros sairastuukin perinnölliseen sairauteen hiukan myöhemmin? Ei naurata. Eikä edes hymyilytä.
 
Monelle kasvattajalle riittää se että uroksen jälkeläiset ovat menestyneet näyttelyissä. Onhan se tärkeää, jos jalostaa ulkonäkökeskeisesti näyttelyissä menestyviä koiria. Ja onhan rodunomaisuudelle jotakin arvoa annettava, mutta se ei koskaan saisi heikentää terveyttä ja hyvää luonnetta. Koiramaailmassa annetaan paljon näkyvää painoarvoa kasvattajille joiden koirat ovat menestyneet näyttelyissä, tietyissä piireissä. Kyllähän terveitä koiria aikaan saaneen kasvattajankin kasvatustyötä arvostetaan, mutta koiran ostaja tekee päätöksen siitä, mitä ominaisuutta hän eniten pentujensa vanhemmissa arvostaa. Koiran ostaja voi olla kiinnosunut terveystilastoista, luonnetestitilastoista tai tittelirivistöistä. Osoittamalla kiinnostustaan tietylle yhdistelmän osatekijälle antaa samalla äänensä juuri tietynlaiselle jalostukselle. Ostajillakin on vastuunsa, eikä koiramaailmassa pääse pois vastuusta yhtikäs missään asiassa.
 
Läntätääs tähä vielä pari hymähdyksen aikaansaavaa lähdettä.
"Koirien terveysongelmiin johtavat monet syyt, kuten jalostussääntöjen puutteellisuus, näkemyserot ja ihmisen itsekkyys. Äärimmäisyys ei kuitenkaan ole sitä, mitä luonto tekisi. Esimerkiksi dalmatialaisilta vaaditaan riittävän pieniä mustia pilkkuja, mutta turkin valkoisen värin määrä altistaa koiraa kuuroudelle. Terveysongelmien kieltäminen johtunee osittain myös ihmisen haluttomuudesta nähdä todellisuutta. Harva haluaa tehdä koiralle tietoisesti pahaa, mutta pitkään samaa rotua harrastaneelle ihmiselle epänormaali tilanne voi näyttäytyä normaalina." LÄHDE

"Yksilön terveydestä ei tietysti kukaan voi mennä takuuseen, mutta sairastumistodennäköisyyteen joiden sairauksien osalta voi vaikuttaa. Lisäksi ostaja voi käyttäytymisellään antaa viestin koiranjalostusmaailmalle."  LÄHDE

Paimen sen olla pitää


Nyt on väsynyttä juhlakansaa, nimittäin laumanjohto ja karvahirviö laumansa. Viime keskiviikosta saakka ollut taas semmosta vipellystä kolmen paikkakunnan välillä että ompa ihana huoahtaa hetkeksi joulunviettoon. Olen tosin taas töissä pari viikkoa, ja sen jälkeen pitäisi löytää lisää töitä. Nyt kun en enää ole opiskelija, olisi töiden löytyminen melko tärkeää. En halua olla työtön. Pienessä ressissä siis elellään tulevaisuuden suhteen, vaan eiköhän tämä tästä!

Koirat ottivat juhlavieraat vastaan pienellä innokkuudella, ja säästin muutamat sukkahousut käyttämällä suihkepulloa koirien rauhoittamiseksi. Koska annan lauman hyppiä itseäni vasten luvan kanssa, ne vissiin olettavat että hyppiminen vasten on aina ihan ookoo. Vaan eihän se ole.

Sain lahjaksi mm. mitä ihanimman paimenkoira-korun Kultajousesta! Ilmeisesti kyseessä on taittokorvista päätellen sheltti. Nyt minulla siis roikkuu aina matkassani suurempi tassu ja hiukan pienempi tassu sekä uutena ihanuutena tämä pieni hopeinen paimen, joka on uskomattoman tarkkaan veistelty. Tassut symboloivat Caran ja Cican tassuja ja paimenkoira symboloi minu rakkautta paimenia kohtaan.

20.12.2014

3 vuotta Auroraa




Höpö 3 vuotta. "Mihin aika on mennyt" ... "Vastahan se haettiin" ja sen sellasta tavanomaista ihmetystä mitä eläimen vuosien täyttäminen saa omistajassa aikaan. Höpöttäjä on edelleen se sama superahne, superleikkisä laumannuorimmainen, ja paljon hyvää on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Roora on kehittynyt ujoudestaan pois päin, vaikka huonojakin päiviä on toisinaan kun jokainen mummo ja postilaatikko saa kuulla kunniansa. Höpö on todellinen oma persoonansa, ja taatusti pohjolan ilmeikkäin koira.

Hassua, ettei laumassamme ole enää alle 3-vuotiaita koiria. Kaikki ovat nyt ainakin olevinaan aikuisia, viisaita koiria, ja kyllähän se heijastuukin käytöksen osalta tiettynä tasapainoisuutena.

Jännittävää seurata, kuinka laumadynamiikka tästä edelleen muuttuu ajan saatossa. Roo on jo aikoja sitten yrittänyt tuoda esille olevansa korkeammalla arvojärjestyksessä kuin Cica ja Cara, mutta tuota pientä eläintä on vain joskus niin vaikeaa lukea. Se toimii toisinaan juuri päinvastoin kuin koiran odottaisi toimivan. Vaikka se joskus on epävarma, niin toisinaan se on erittäin itsevarma päällepäsmäri joka parkkeeraa kuninkaallisen pyrstönsä muiden päälle kuin osoittaakseen omaa korkeuttaan muulle laumalle. Ota siitä sitten selvää.

Roo vietti synttäreitään kotikotona joululomaillen. Saavuin itse valmistujaisjuhlinnoista kotikotiin vasta iltapäivällä, ja Roo onkin saanut tasaiseen tahtiin extraherkkuja sankaruutensa vuoksi.

16.12.2014

Paimennuoriso koolla taas


Vikat treenit tältä vuodelta check. Oli varmaan ne sellaset hyvän mielen treenit. Ei kyllä voi ku olla onnekas ku päästiin noin mukavaan harrastusryhmään. Saatiin tutustua rallytokoon, tehdä agilityä ja tokoa ja käydä yhteislenkeilläkin. Viimesellä treenikerralla tehtiin taas agilityä, pientä rataa jonka minä suunnittelin. Kiksun kans osallistuttiin myös makkararalliin, eli koira sai juosta hallissa olevien ihmisten luona hakemassa herkkuja syötäväkseen. Ois varmaan mainiota treeniä Auroralle. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta joten sitäkin tuli nyt kokeiltua - hyvä tietää että jatkossa voi hyödyntää tätä aran koiran kanssa.

Aurora saapui yömyöhään tänne siskoni kanssa. Alkuun taas sitä samaa vanhaa kyräilyä paimennuorten kesken, mutta meno on tasoittunut yön yli elettyä kummasti. Edelleen omat likat (Caramel, Cicaro) ahdistuvat Auroran läsnäolosta aina hetkittäin, mutta kunnon yhteenotoilta on vältytty. Roo nukkuukin tätä kirjoittaessani pää Caran selän päällä, molemmat sievässä sykkyrässä toisiaan lämmittäen. Kiksu ei vielä ole lämmennyt ihan noin paljoa, sillä se majailee sohvapöydän alla sopivan välimatkan päässä Roosta. Huomenna ois ideana kuvata temppuvideo, kuvailla nuorisoa näin muutenkin ja käydä heittämässä kunnon lenkki.

Lunta Savoooon camoooon

Tänään kopsahti kans iloinen yllätys postilaatikkoon! Yhteistyökumppanimme Hau-Hau Champion muisti meitä jouluntoivotuksin lähettämällä meille ihanan HHC-paidan (lisää edustusvaatteita!), mageen koirakalenterin (sieltä löytyy shelttien ja bortsujenkin kuvia!) ja aivan kuin joku tietäisi meidän lauman suosikkinamin, sillä paketista löytyi myös HHC kanafileitä! Nam nam, kiitos taas paljon laumamme piristyksestä!

"I'm in heaven. Now leave us alone."
"Täytyy tartuttaa tähän heti lauman tuoksu."
"Odota". Onneks on tuo Saramelli välissä, eihä tota Rooraa muute kestäis.
Sois sitte, äiskä... emo... what ever, iltaruuan paikka. Karmeet värit kuvassa.
Karvaa irtoaa. Meno on ollut sen mukastaki.

Vuorokausi takana - nyt voidaan jo vähän hempeilläkin.

14.12.2014

Ulkoasu räjähti

Nonniin, kulutin persettäni noin 8,5 tuntia ja nousin ylös ehkä kaksi kertaa ylös siinä välissä. Tulen taatusti kuolemaan nuorena. Ensimmäiset tunnit lähinnä opettelin (edelleen) käyttämään Gimpiä ja tuskailin taustan idean kanssa. Meinasin jo luovuttaa moneen kertaan mutta koska armas siskoni tosiaan saapuu huomenna, siis tänään, tänne, ei silloin ainakaan ole aikaa ulkoasun väsäämiseen.

Uudelta ulkoasulta toivottiin

- yksinkertaistamista
- selkeyttä
- koirien kuvien vähempää toistuvuutta ulkoasussa
- ilmeikkäämpiä värejä
- parempilaatuisia kuvalinkkejä koirien tietoihin
- muutenkin parempaa kuvanlaatua ulkoasuun
- turhaa sälää pois
- käsityön näkyminen edelleen
- oikein näkyvää taustaa
- suurempaa banneria


Toivelista oli melkoinen, ja mielestäni toteutin sen suurimmalti osin. Nykyään blogeilta uskalletaan vaatia todella paljon - niiden tulee olla ehdottoman toimivia, mielenkiintoisia ja omaperäisiä. Paimenlauman uudistunut ulkoasu on yksinkertaisempi ja selkeämpi. Jotta koirien kuvat eivät toistuisi ulkoasussa montaa kertaa, laitoin banneriin vain päätähtien kuvat (neljän koiran sommittelu banneriin on muuten oikeasti todella haastavaa), ja värimaailma on luvattu vaaleanpunaisen harmaa, eli toivottavasti aiempaa pirteämpi. Kuvalinkit ovat nyt ainakin ihan viimeisen päälle superlaatuisia, koska Gimp. Kannatti opetella. Turhaa sälää lähti kai pois, tai ainakin gadgetien oleminen samalla puolella selkeytti sekasoppaa. Joku toivoi käsityön näkymistä ulkoasussa, ja tekstilaatikon reunuksissa on tekstuurina jotakin käsityömäistä. Kiitos tästä ideasta, se toimii tässä ulkoasussa hyvin! Kuvien reunuksista en vielä tiedä, jätänkö vai otanko taas pois.

Älkää vielä älähtäkö taustakuvan väärin näkymisestä näytöillänne. Minulla on ikivanha piskuinen HP jonka näyttö on tuskin kämmentä suurempi. Minulla ei ole mitään nykyaikaisia supernäyttöjä joiden katsomiseen reunasta reunaan tarvitaan ihan kääntää päätä. Väsään taustaan vasta koodia. Bloggerin kautta ei voi mitään 4000 kokoisia taustoja tallentaa, joten on pakko onnistua tuon koodin kanssa, joka mittaa taustakuvan jokaiselle näytölle sopivaksi. Vielä en sitä tähän onnistunut saamaan, koska olen tyhmä html-koodien kanssa. Ja hei, banneri on nyt suurempi ku ikinä. Yksinkertainen banneri voi ollaki vähä suurempi. Tekstin olisin toivonut olevan bannerissa aavistuksen omaperäisempi, mutta menkööt nyt toistaiseksi. Ei kai meidänkään blogi täydellinen ole.

Muutenkin täytyy makustella tätä uutta ulkoasua, että mitä vielä muuttelee ja mitä ei. Tekstien kanssa oli suuria ongelmia, sillä musta teksti ei näy ruohikkoa vasten, ja valkea teksti taas on kovin haljakka lukemisen suhteen - luettavuus EI saa kärsiä, mitä se nyt tekee. Sitäkin pitää vielä tässä tuumailla.

Toivottavasti kovin moni ei erehtynyt blogiini sillä aikaa kun tein täällä remonttia. Mahto olla näkemisen arvosta sähläämistä taas. Nyt vaan kärsivällisyyttä, ja kaikista mahollisista toimimattomuuksista saa ilmoitella... Että kesken tää on anycase vaikka jo valmiimmalta näyttääkin.

PS. Kopsahti 92 000. kävijä just blogiin. Viikko sitten kääntyi lukema 91 000:n, joten noin viikossa tuhat uutta katselukertaa. Ei huono!

13.12.2014

Erään torstain treenit

Yksinkertainen, mutta kehittävä rata.


Kaksi kuvaa samasta radasta eri tavoin merkittynä lukijapalautteen vuoksi. Kumpi on selkeämpi?

Ensinnäkin, rengas ja kepit. Cara meni renkaan sivusta jostain syystä useaan kertaan, Kiksulta näpäkkä rengas. Kepit hyvällä, nopealla temmolla kummaltakin koiralta. Mutkaputken jälkeen välistävetoa, jonka jälkeen putkeen lähetys mahdollisimman kaukaa ihan harjoituksen vuoksi. Tämän jälkeen hypylle, josta eteenlähetys ja takaaleikkaus. Huomaa ansaeste (rengas) hyppy numero 8 jälkeen.

Olemme käyneet treenien ohessa kahteenkin otteeseen yhteislenkeillä. Kävimme puuharyhmän kanssa yhteislenkillä viime viikonloppuna, ja tänään kävimme "Jouluisella yhteislenkillä", josta ilmoitettiin aikaisemmin Facebookissa. Kummallakin lenkillä koiria oli mukana kymmenkunta, ja oli mukava jaloitella välillä suuremmallakin porukalla sekä metsässä että keskustassa. Ennen jouluista koiralenkkiä käytiin likkojen kanssa kiertämässä niemi lumituiskussa, ja siltikin paimenilla riitti virtaa yhteislenkillä. Lumi saa paimenet aina riemastumaan, ja etenkin Caramel loikkelehti niemilenkillä kuin villivarsa, pomppien sinne tänne häntä pystyssä ja ajatukset riemuisina.

Laumanjohto valmistui muuten ensimmäiseen ammattiinsa, ja nyt on viikko vapaata tehdä ihan mitä tahansa. Siskoni tulee Hollolasta Auroran kanssa kämpilleni huomenna eli sunnuntaina, ja tarkoituksena on viimein kuvata Satun meille heittämä temppuhaaste ja tietysti pällätä paimennuorten kanssa pitkin pitäjiä. Siitä sitten kohti valmistujaisjuhlaa ja Joulun viettoa. Viimeiset treenit tutussa hallissamme ovat huomenna, ja ryhmämme hallipaikan muuttuessa treenailut ovat hiukan epävarmoja vuodenvaihteen ajan. Agilityryhmään kyttään paikkaa harva se päivä - tällä kertaa ei saa hakuaika mennä huti tai perustan oman agilityryhmän! Jospa saisin joskus tämän bloginkin näyttämään siltä miltä pitää, niin elämähän kulkisi ihan raiteillaan.

12.12.2014

Ulkoasun remontti

Varoittelin ulkoasun remontista etukäteen, ja jostainhan se piti nyt aloittaa. Opettelin käyttämään Gimpiä, jolla saa tehtyä paremmin transparentoituja eli läpinäkyviä kuvia. Jälki ei kuitenkaan ole niin hyvää kuin jos olisin käyttänyt ohjelmaa pidempään kuin jokusen tunnin verran. Inhoan keskeneräisyyttä, mutta yritän saada blogin mahdollisimman nopeasti valmiiseen kuntoon. Ulkoasu muovautuu aina hiljalleen kohalleen, joten kerralla tästä tuskin tulee täysin valmista.

Parannuksia tulee ainakin sen verran että selkeytän blogia karsimalla siitä pois turhia elementtejä. Blogitekstit tulevat myös omiin laatikoihihnsa. Värimaailma muuttuu neutraalista beigesävyisestä vaaleanpunaisen ja harmaan sävyihin, ja toistuvuus koirien kuvissa ulkoasussa kaikkoaa. Eli enää eivät toistu neljä laumalaista montaa kertaa heti etusivulla. Bannerista tulee edelleen läpinäkyvä, mutta sen teknistä laatua parantelen vielä. Kuvalinkit otin hetkeksi kokonaan pois, ja huolittelen tilalle parempilaatuiset kunhan ennätän. Tausta saattaa muuttua, ja asettelu muuttui niin että gadgetteja on enää toisella puolen tekstejä - tämäkin tuo selkeyttä blogiin. Koodailen vielä taustan koon muuttumaan katsojan näytön leveyden mukaan, ja varmaan koodailen myös kuvien reunukset pois ja lisään kuvien päälle on-mouse efektin jolla kuva haalenee vietäessä hiiren kuvan päälle. Samoiten postausten otsikoiden eteen koodailen taas paimenten kuvan, se auttoi huomaamaan milloin postaus vaihtuu toiseen.

Että tekemistä vielä riittää ja ulkoasu on tällä hetkellä vielä aika ankea, kuin vasta aloittaneella bloggaajalla ku kaikki on ihan valmisasetuksia. Kärsivällisyyttä. Eiköhän tämä tästä iloksi muutu, vaikka kauhulla mietin että mitä menin tekemään kun ulkoasumme oli kuitenkin suht toimiva ja varma niin pitkään...

6.12.2014

Ansaitusti itsenäinen



Hyvää itsenäisyyspäivää!

Me vietimme hyvin suomalaisen päivän, ihan tiedostamattamme. Kävimme keskipäivän aikaan lenkkeilemässä tunnin ajan kauniissa luonnossa läheisellä niemellä. Likat saivat olla koko lenkin ajan irti, ja palkkasin niitä suomalaisilla koiranherkuilla, Hau-Hau Championin training snackseilla luoksetuloista. Kahdesta aheesta ahneempi, Sigaro, kävikin melko tiheään luonani nameja havittelemassa.


Kotosalla laiskottelimme aikamme lämpimän peiton alla ja myöhemmin laitoimme ruokaa, tietenkin suurimmaksi osin suomalaisista raaka-aineista. Suosi suomalaista!


 Katsastimme vielä itsenäisyyspäivälle perinteiseen tapaan Tuntematonta sotilasta - emme koko elokuvaa, mutta loppuosan siitä. Töllö pysyy auki vielä iltaan saakka, koska katsomme seuraavaksi linnanjuhlat ja arvostelemme mielessämme juhlavieraiden pukuja.



Illalla suuntaamme vielä suomalaisittain saunaan. Toivottavasti olette viettäneet nautinnollista itsenäisyyspäivää, sillä me ainakin olemme!

27.11.2014

Raatipaimenet

Team Pikkumusta ja Isoharmaa testaavat Hau-Hau Championin meille lähettämiä testituotteita. Tämänkertaisen testijakson aloittaa HHC Training Snacks!

Puppy, Small, Medium, Large
Kerkesimme testata ennen tämän postauksen julkistamista nameja muutamia kertoja treeneissä. Kiittelin jo siellä, kuinka käteviä treeninameja nämä ovat. Nameja on siis saatavilla neljää eri kokoluokkaa, eli ostajaa hemmotellaan valinnanvaikeudella - tarjolla on nameja pennuille sekä pienille, keskikokoisille että suurille koirille. Namin koko muuttuu siis herkuttelijan suun koon mukaan, vaikka herkun rakenne pysyy samanlaisena. Pentujen namit sisältävät muista nameista poiketen kalsiumia.

Ulkonäöltään pakkaus on tyylikäs ja houkutteleva, ja pakkauskoko (150g) ei ole liian pieni eikä liian suuri. Meidän käytössämme 150g namipakkaus kestänee noin kuukauden tai kahden verran. Hintaa pakkauksella on noin 2,50e vaihdellen luultavasti hiukan ostopaikan mukaan, eli ihan sopivasti hyvistä herkuista. Pakkauksen läpinäkyvä osa on kätevä, sillä siitä näkee suoraan herkun koon. Itse olen aika varovainen ostamaan nameja, jos en näe pakkauksesta, minkä kokoisia tai näköisiä ne ovat. Herkut ovat hillityn värisiä, eivätkä ne sisällä ollenkaan sokeria. Sen sijaan niissä on hiukan viljaa, joten ne eivät sovi vilja-allergiasta kärsiville koirille. Herkut ovat pakkauksesta riippuen joko sydämen- tai luunmuotoisia. Herkkujen koko on puolitettuna tai neljään osaan laitettuna juuri ideaali - koira ei täyty heti alkutreeneistä kun puolittelee herkkuja riittävästi.

Puppy, Small, Medium, Large
Raadin kirsut alkavat vipattamaan, kun pussin aukaistuamme sieltä leijuu arkisen tuttu tuoksu - miten sitä nyt kuvailisi - hiukan metvurstimainen, vahva ja vakuuttava tuoksu. Tuoksu on oikeastaan samanlainen kuin useimmissa muissa koirannameissa. Rakenne yllättää erittäin positiivisesti. Pentukoon namipakkauksessa kerrotaan tuotteen olevan pehmeä, ja sitä joka koon namit yhtä lailla ovatkin. Namit saa helposti murskattua ilman että sormet kipeytyvät namia poikki vääntäessä, ja tätä ominaisuutta osaa arvostaa jokainen treenari joka joutuu enemmänkin puolittelemaan herkkuja laumallensa. Namien rakenne on hyvin tasainen, ei siis mitään murentuvaa muruherkkua. On hyvä, etteivät namit murennu, sillä se jos mikä olisi ongelma treenikentällä, jossa murentuvat namit häiritsevät muita kuonollisia treenaajia.

Luvataan tehdä...
Seuraavana olevat tuoteselosteet on kopioitu HHC:n sivuilta

Pentunamit: 
Koostumus: viljat, liha ja eläinperäiset tuotteet (16 % siipikarjaa, 4 % naudanlihaa), öljyt ja rasvat, mineraalit (kalsium). 
Ravintoaineet: kosteus 18,0 %, raakavalkuainen 19,0 %, raakaöljyt ja -rasvat 4,5 %, hehkutusjäännös 7,5 %, raakakuitu 1,5 %. 
Lisäaineet: teknologiset lisäaineet: säilöntäaineet. Sensoriset lisäaineet: väri- ja makuaineet.

Muut namit: 
Koostumus: viljat (4 % riisiä), liha ja eläinperäiset tuotteet (15 % siipikarjaa, 4 % lammasta, 4 % naudanlihaa), öljyt ja rasvat. 
Ravintoaineet: kosteus 18,0 %, raakavalkuainen 19,0 %, raakaöljyt ja -rasvat 4,5 %, hehkutusjäännös 7,0 %, raakakuitu 1,5 %. 
Lisäaineet: teknologiset lisäaineet: säilöntäaineet. Sensoriset lisäaineet: väri- ja makuaineet.

... ihan mitä tahansa ...
Raadin plussat ja miinukset

+ pakkauksen ulkonäkö
+ herkkujen rakenne ja ulkonäkö
+ herkkujen koko
+ eri herkut pennuille ja eri kokoisille koirille
+ pakkauksen koko
+ herkkujen sokerittomuus
+ hinta
+ pussin mukana on sulkuteippi avoimelle pakkaukselle
+ helppo ja varma perusherkku treeneihin ja arkeen
+ ei sottaa eikä murene
+ helppo saatavuus netistä ja kaupoista
- jos unohtaa sulkea pakkauksen tai unohtaa herkut treenitaskun pohjalle, ne kuivuvat
- herkkujen tuoksulta odotin enemmän
- eivät sovellu vilja-allergikoille

... jotta saatais mässyä!
Vein näitä nameja testattavaksi treeniryhmämme muille koirakoille, ja ryhmämme nirsoinkin koira söi herkkuja hyvällä halulla. Jakelin myös tutuille koirakoille nameja testattavaksi. Tästä saa oivan lahjan jokaiselle karvakuonolle pukinkonttiin ja arjen palkkaushetkiin näitä kannattaa varata pari pussia kaappiin!

Vinkiksi namien ostajille voin kertoa, että namien mahdollista kuivumista voi ehkäistä sijoittamalla namit ilmatiiviiseen purkkiin. Meillä on ilmatiivis peltipurkki käyttönameille, ja herkut säilyvät siinä tuoreina viikkokausia.
Raadille maistuu!

23.11.2014

Mölliagility Kuopio

Kolmannet mölleröisemme ohitse. Osattiin perille halliin, jonne saavuimme 15 minuuttia ennen mölliluokan alkamista, eli ajomatka kesti hitusen kauemmin kuin odotin. Ilmoitin kummankin likan sekä mölliradalle että kisaradalle.

Möllirata oli erittäin simppeli jopa mölliradaksi, ja tuomari antoi jopa luvan palkata koiraa ja kertoi ettei kukaan saa hylkyä, vaan vain virhepisteitä. Rata sujui kummaltakin paimenelta hyvin, keppejä lukuunottamatta jonne Caralla oli liikaa vauhtia. Sain sen just ja just himmattua niille. Cicaro kepitteli itelleen vitosen, ilmeisesti tuomari laski keppien alkupään lyhyen pysähdyksen ja haukahduksen tai sitten yhden keppivälin avustamisen kun koira meinasi ohittaa sen, virheeksi. Mölliradalla olisi saanut valita meneekö kaksi hyppyä vai kepit, joten päätin että menemme harjoituksen vuoksi kepit. Caralle puhdas rata.

Möllirata, alku punainen merkki.
Kisaradalla oli jo oikeat säännöt, ja radassa oli sopivasti haastetta, vaikka loppuunsa aika helppo perusrata oli tämäkin. Tällä radalla ohjasin Cicarolle puomin jälkeisen hypyn liian sisälle, ja jouduin antamaan tähän uuden ohjauksen. En tiedä, tuliko siitä virhettä, tai olisiko tullut, koska saatiin hylky jo aikaisemmin radalta kepeiltä. Kepeillä Kiksu kävi katsomassa sivussa olevaa A-estettä, ja jouduin kai ohjaamaan sitä oikeaan keppivälin alkuun turhan paljon, joten hylkyhän sieltä tuli keppien takia. Kiksu eteni nopeasti ja pysähtyi komentamaan minua epäselvän ohjauksen vuoksi vain aikaisemmin mainitsemallani hypyllä ja kepeillä. Caramelin kanssa sama hylky ku Cicarolla, eli kepeiltä. Cara kävi hipaisemassa samaista radan sivussa olevaa A-estettä, ja senkään kepittely ei ottanut lähteäkseen. Muuten olisi tullut puhdas rata. Hassua että kumpikin koira sai hylyt just samoista kohdista, just samoista liikehdinnöistä! Ja hei, kisaradan medeissä jokainen osallistuja sai hylyn! Oivoi.

Kisarata, alku punainen merkki.
Ainoana ongelmana kohti alkuvuoden lisenssiä ja sitä kautta virallisia kisoja ovat ne iänikuiset kepit. Tuntuu, että kaikki muut koirat oppivat sujuvan, helpon ja vaivattoman näköisen kepittelyn jo alkeiskursseilla, kun me junnataan edelleen keppien takia. Ollaan opeteltu keppejä vinokepein sekä ohjurein. Kujakepein tai 2x2 tekniikoilla emme ole niitä opetelleet. Pitänee vaan treenata niitä nyt tehokkaasti että saatais ne joskus oikeasti sujumaan. Treeneissä tulee toisinaan tosi näppäriä kepittelyjä, mutta toisinaan ilmenee selkeetä taantumaa niiden suhteen. Cicaro muuten paransi omaa ennätystään sijoittumisissa, vaikka nollaa ei vielä ole keppivaikeuksien takia sen kanssa tehtykään. Cara taas jatkoi nollasuoraansa, mutta sai myös ensimmäisen hylkynsä agikisoista. Caramel yllätti äänellään näissä kisoissa, minkä voi havaita myös videolta. Aiemmin tuppisuu paimen haukkua louskutti nyt radalla. Toivon tosiaan, että oli vain joku omituinen hetkellinen mielenhäiriö, eikä ota tavakseen. Itse käytin radalla turhan paljon käteenottokäskyä, ja se menettänee tehonsa tätä tahtia ellen ala säästelemään sen käyttöä tositilanteisiin.

Koirien vaihto, lämppääminen (toppamanttelit ei ollu ollenkaan liioiteltua ku päivän pimetessä oli oikeasti jo kylmä), juotto ja muut kisarutiinit sujuivat hyvin, ja kehitimme varmasti taas kisaosaamistamme näissäkin mölleissä. Tiivistettynä sanoisin että oli oikein mukavat ja hyvin järjestetyt kisat, ja likat saivat ansaitsemiansa voittoherkkuja syötäväksi heti autoon päästyämme. Aina puhutaan niistä ainaisista hyvistä ja huonoista hylyistä, mutta en noviisina osaa nyt luokitella että mihin kastiin laittaisin nämä kisaratojen hylyt. Varmaan niihin hyviin hylkyihin, kun keppejä lukuun ottamatta radat sujuivat hyvässä vireessä ja sekä koirat että ohjaaja iloisella fiiliksellä.

Tulokset:
Cicaro möllirata 29,61s, 5rv, sijoitus 3/9
Caramel möllirata  30,62s, 0rv, sijoitus 2/9
Cicaro kisarata HYL
Caramel kisarata HYL

Kisojen jälkeen käytiin kotikotona Sania moikkaamassa ja hakemassa koirille hirvenlihoja ja laumanjohdollekin kotitekosia mehuja sun muuta. Nyt pärjäillään hyvin Jouluun saakka näillä lihavarastoilla.

22.11.2014

Treeneistä kisoihin


Huomenna mennään 9 kuukauden agilitykisatauon jälkeen mölleilemään (tai ihan vaan pelleilemään). Tehtiin torstaina kisoihin valmistava treeni, jonka puran tässä postauksessa auki. Mentiin pientä rataa, joka koostui 12 esteestä. Kävin radan läpi kaksi kertaa. Ensin kävellen, sitten juosten. Tämän jälkeen kuivaharjoittelin rataa aloillani heiluen. Muistin radan kokonaan. Aikaa rataan tutustumiseen kului ehkä 3 minuuttia. Hyvin simppeli rata, ei mitään ihmeellisyyksiä.

Lähtö = punainen merkki, maali = sininen merkki. Reitin väri muuttuu
radankulun hahmottamiseksi. Tähdet ovat puolenvaihtoja. 
Raahasimme radalle tarkoituksella kepit ja renkaan. Ne ovat haastavimmat esteet meille, edelleen. Menin radan läpi kummallakin koiralla kaksi kertaa, ja lisäksi harjoittelimme ohjaustekniikoita (takaakierto, saksalainen, twist, sylikääntö) yksittäisellä esteellä, palkkasin 2o2o kontakteista, lähetin putkeen ulkokaarteesta ja kepittelin kummatkin koirat noin viisi kertaa. Eli sellaisia meille hyviä treenattavia ja muistuteltavia asioita ihan kisoja ajatellen tehtiin.

Vire oli kummallakin koiralla erittäin optimaalinen. Sopivasti intoa, keskittymistä ja vauhtia. Erityismaininta Cicaron kepeille, se ei varmaan ikinä ole suorittanut keppejä noin hyvin. Toivotaan, että ei saada sille näistä mölleistä vitosta kepeillä. Caramel oli oma tasainen itsensä, oikein kivalla temmolla. Haukahtelikin muutamaan otteeseen mitä se ei yleensä tee. Oli kai niin kikseissä agilitystä. Caralle kepit tuottivat nyt jostain syystä ongelmia, vaikka se on ollut tähän saakka se varmempi kepittelijä. Kokeilin targetinkin kanssa, mutta jostain syystä jätti keppejä välistä. Kummaksuntaa herätti etenkin se että se jätti keppejä välistä vieläpä keppien keskivaiheilla - ei alussa tai lopussa. Toivottavasti terästäytyy kisoissa.

Kisahallihan on meille aivan vieras, en ole käynyt siellä itse kuin yhden kerran. Hallille kertyy matkaa n. 20-25 km, joten lähetään liikkeelle ainakin tuntia ennen kisojen alkua, että keretään ilmoittautua, lämmitellä ja virittäytyä tunnelmaan.

Tulis tänne meitä kattomaan, eikä liitelis radalla. (Koirakaveri radalla)
Miten sinä valmistaudut agilitykisoihin? Minullahan ei ole kokemusta kuin valmistautumisesta kaksiin mölliagilitykisoihin, niin päätin nyt analysoida hiukan tarkemmin, kuinka me valmistaudumme agikisoihin. Pari päivää ennen kisoja himmailen koirien liikunnassa sillä viisiin, että ne eivät saa väsyttää itseään mm. juoksemalla irti tai riehumalla koirakavereiden kanssa. En myöskään tee ns. nenälenkkejä joilla koirat saisivat nuuhkia aivonsa tyhjäksi. En siis väsytä koiria fyysisesti tai henkisesti överiväsyneiksi paria päivää ennen kisoja. Pyrin pitämään arjen aika tavallisena, ilman mitään vierailuja tai reissuja, koska niiden jälkeen koirat ovat aina hiukan väsyneempiä. 

Ruokintapuolesta sanoisin, että en syötä luita puoleen viikkoon ennen kisoja, koska luuta syöneet koirani tuottavat normaalia tiheämmin jätöksiä enkä täten halua että ne kesken radan keksivät tyhjentää itsensä radalle. Ruuan energiaa kasvatan aavistuksen päivää ennen kisoja - eli tarjoan kananmunaa ja rasvaa lisukkeeksi. Katson yleensä Google Mapsilla kisapaikan ajo-ohjeet, luen vielä kisailmon läpi ajatuksen kanssa, ja pyrin harjaamaan koirat ennen kisoja, mikä on ehkä turha rituaali mutta se luo minulle rutiinin tuntua ja tunnen että olen tehnyt jotakin kisoihin valmistautuakseni, ja se tuntuu hyvältä. Käyn ajatuksissani läpi sen, kuinka menettelen kisapaikalla ja pakkaan tietysti ajoissa treenireppuun kaiken kisoissa tarvittavan. Kisa-aamuna käytän koirat rauhallisella noin 20 minuutin mittaisella verryttelylenkillä ja teetän pari lihaksia jumppaavaa temppua, kuten pyöriminen (kyljet) ja kurre (selkä), joista on luultavasti taas apua vain minun mielessäni, rutiinien takia. En tiedä onko muodostumassa olevissa kisarutiineissani mitään oikeaoppista, mutta maalaisjärki ja omien koirieni tuntemus ohjaavat kohti näitä rutiineja.

Alla vielä torstain treenit kuvina, kun nyt kerrankin saatiin joku käyttämään kameraani. 

Kiitävä harmaa.
Veikeä harmaata ei juksata. Joku euforine ohjuri.
Lennnnä, feikkishelttini, lennnä...
Hyvä jos vauhti pysähtyi. Target oikeasti ainakin 5m päässä renkaasta, kuva puijaa!!
Vielä on häntä pystyssä, vaikka kepit eivät tänään sujuneetkaan niin hyvin.
Sitä seuraavaa suuntaa sitten tulemaan jo, tää este on jo mennyttä.
Tosissaan tai ei mitenkään.
Varmaan aivan tavallinen hyppy.
Näyttää epäilyttävästi siltä että tuhlaan vauhtiani joko twistiin tai saksalaiseen.
Joskus osuu ihan keskelle!
Liitävä hampuusi.
Mitäs nää tämmöset kompastusriu'ut on.
Twist tai saksalainen.
Tätä tällasta ei sitte kisoissa haluta nähdä!
Valitsen sinut, Pikachu!
Päivän sympatiavarastot hupenivat än... NYT.
Etsivä löytää targetin. Kepitteleväkin saattaa löytää.
Ihme juttu, että saalis ilmestyy kuvioihin aina ihan yllättäen.