Embark-rotutestien tulokset

Niin samanlaisia, ja sittenkin niin erilaisia!

Kolme koiraa testattu silkasta mielenkiinnosta. Kuten sanottua, hieman varauksellahan näihin rotutesteihin tulee varautua - eihän näitä vielä kovin pitkään ole ollut saatavillakaan. Jotakin totuutta siellä kuitenkin saattaa piillä, sillä Cica ja Cara siskoksina saivat hyvin samansuuntaista dataa geenitestistä, ja varsinkin kun tuota dataa vertaa niiden emoon, Saniin.

Embark tarjosi kahdelle täyssiskolle hieman erinäköiset sukutaulut ja rotukavalkadit. Valtarodut menivät pitkälti oikein, sen mitä tyttöjen suvuista tiedän, mutta puhtaan shelttisuvun collie-esiintymä kummankin sukutaulussa samalla kohdalla on kieltämättä aika vinha juttu. Amerikkalaistausta selittänee? Toki kyse on sukulaisroduista (collie, bortsu, sheltti), joten herää kysymys, miten tarkkaan tällainen rotutesti osaa sitten nuo rodut toisistaan erottaa. Cicaron sukuun testi tarjottelee beaglea alkujuurille, Melin testissä tämä ei näy. Sanilla se taas näkyy. Norjanharmaa lienee uskottava rotu tuolla taustalla, koska Wisdom ja Embark molemmat löysivät sen näiden taustalta ja myös Sanilta. Carassa on enemmän bortsua kuin Cicarossa, minkä olen aina sen käytöksen perusteella tiennytkin ja aina sanonut sen olevan enemmän bortsumainen kuin siskonsa on.

Sitten Saniin, jonka tuloksia odotin kaikkein eniten - onhan sen isän sukuhaara ollut aina sellainen epävarma tekijä, ja olen epäillyt sen mahdollista rotujakaumaa lähinnä sen isän fenotyypin vuoksi. Sani on aika vahva bortsu-norjanharmaaristeytys, ja isän puolelta tuleekin sitten geenitestin mukaan melkoinen kavalkadi rotuja. 

Bordercolliesuku piti paikkansa, kuten tiesimmekin - sieltä tulee vahvasti työlinjaisia bortsuja. Berni tuolla kaukana sukuhaarassa on tietenkin vähän kysymysmerkki - kuten sanottua, paikkansapitävyys noin kaukana on vähän kyseenalainen. Isän puolelta tulisi testin mukaan norjanarmaahirvikoira, beagle ja sileäkarvainennoutaja.

Teetätin Caralle myös terveyteen liittyvät geenitestit samalla näytteellä. Sekarotuinen tausta on tuonut mukavan terveyden - Cara on vapaa kaikista testatuista sairauksista. Sillä on yksi kopio MDR1:stä, joka ei shetti/bc/collietaustalla ole mikään ihme. Tämä ei kuitenkaan vaikuta sen elämään muuten, kuin että tiettyjä lääkeaineita voi olla fiksua vältellä ainakin suurina annoksina. ALT Activity -osioon minun tulee itsenikin hieman perehtyä lisää, mutta se saattaa viitata siihen, että Cara on suuremmassa riskissä esimerkiksi maksatoksisten lääkeaineiden kohdalla. 

Embark tutkii ainoana tarjolla olevista geenitesteistä myös ns. alkukantaisuus-prosentin. Tämä on nimetty "wolfiness" -termillä, mutta ei liity mitenkään susipitoisuuteen, vaikka nimestä äkkiseltään voisi näin päätellä. Se kertoo, miten paljon koirassa on ikivanhoja geenivariantteja joistakin koirien alkutyypeistä - eli miten paljon sitä kaikkein alkuperäisintä dataa on säilynyt nykykoiraan tultaessa. Suurin osa nykykoirista jää alle 1 %, mutta yllättäen Carassa (1,2 %) olisi yli tuon prosentin tätä alkukantaista geenimateraalia. Aika siistiä! Embark löytää toisinaan 2-4 % sisältäviä populaatioita, ja vain harvoin yli 5 % pitoisuuksia nykykoirista. Cicarossa (0,3 %) ja Sanissa (0,6 %) nämä prosentit jäivät reilusti alle yhden. Erikoista, että ko. prosentti kaksinkertaistuu Cicarosta Saniin ja Sanista Carameliin.

Hammaspulmia

Cicaro on nyt yhtä hammasta kevyempi. 5/2020 huomasin mökillä, että sen yläetuhammas (201) oli katkennut lähes puolivälistä. Mielestäni tässä näkyi ainakin hammasluu. Käytin sitä samaisella mökkireissulla arviossa kunnallisella eläinlääkärillä, joka ohjasi toistaiseksi seurailemaan, alkaako hammas oireilemaan. 4/2021 havahduin siihen, että hammas heiluu ja on eri värinen. Cicaro oli lisäksi jotenkin vaisun oloinen, ja sen syömistahti oli hidastunut. Yleensä se syö ruokansa ennen Meliä ja ennättää Melin kupille, jos laiska äiskä ei ole vahtimassa. Nyt se olikin yhtäkkiä Mel, joka ennätti Cican kupille. Erittäin poikkeavaa. Hampuusi kertoi.

Käytin Cicaroa heti seuraavana arkipäivänä hampaanpoistoarviossa, ja siellä oltiin samaa mieltä kanssani, että hammas saisi lähteä. Poistoaika varailtiin parin päivän päähän. Toimenpide meni hyvin, ja koira heräili hitaasti tolpilleen. Samassa yhteydessä poistettiin hammaskivet, joita Cicarolla oli tosi vähäisesti. Olikin eka kerta, kun siltä poistettiin hammaskiviä eläinlääkärissä. Cicaro sai pitkävaikutteista kipulääkettä ja ostin samalla eläinlääkärin suosituksesta kummallekin koiralle Bravectot kesäksi kokeiluun. Kotona Mel piti hyvää huolta siskostaan ja käpertyi Cicaron viereen tosi huolestuneen näköisenä. Se vinkui ja painoi päänsä Cicaron päälle ja lämmitti siskoaan hievahtamatta.

Harmillisesti heti siinä Cicaron vielä heräillessä huomasin kuitenkin poistokohdassa hampaansirun. Tuumasin että seurailen, putoaako siru itsestään pois. Meni melkein kolme viikkoa ja edelleen tuo siru tökötti paikoillaan. Voi rähmä. Cicaro varoi mielestäni etuhammasotetta. Selvä homma ja takaisin samaan paikkaan uuteen arvioon. Samaisella arviointikäynnillä Cicaro saikin heti jäädä uusintatoimenpiteeseen. Se sai kevyen rauhoituksen ja ell sai sirun poistettua. Tässä yhteydessä kuitenkin huomattiin, että poistokuoppaan on jäänyt lisää hammasta. Tämäpä tarkoitti sitä, että Cicaro pääsi taas tippaan ja unille.

Oli ikävää rauhoittaa varttuneessa iässä oleva koira uudelleen ns. turhan takia, kun aiempi poisto ei mennyt aivan oppikirjojen mukaan. Olen tosi tarkka hammasasioissa ja vilkuilenkin harva se päivä koirieni suihin, koska koiran suun pitäminen terveenä on mulle itsestäänselvä asia. Uusintatoimenpide oli meille tietenkin maksuton. Cicaro toipui jälleen parissa päivässä nukutuksesta, ja poistokuoppa parantui nopeasti. Ihmettelen kuitenkin edelleen, miten siruja ei huomattu heti ensimmäisessä toimenpiteessä, koska minä kuitenkin huomasin sirun heti kotona koiran suuhun kurkatessani. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja nyt kelpaa taas vanhentua.

Hammas heti toimenpiteen jälkeen VS hammas 3 viikkoa toimenpiteestä.
Siru nähtävillä molemmissa kuvissa kun tarkkaan katsoo.

Koiran ylipaino

Yllä painonmuutoskuvia meidän laumalaisista (C&C:n vatsanaluset kesätrimmissä kuvaparien ekoissa kuvissa).

Ylipaino aka lihavuus riivaa myös koiria, ja varsinkin iäkkäillä koirilla riski ylipainoon lisääntyy aineenvaihdunnan hidastuessa ja koirien aktiivisuuden vähentyessä. Varsinkin nartut ja kastroidut/steriloidut koirat lihovat herkästi. Yleensä kyseessä on simppeli epäsuhta: koira saa enemmän energiaa ravinnostaan kuin se ennättää kuluttaa. Toki taustalla voi olla myös muita syitä, jotka liittyvät esimerkiksi terveyteen.

Omat sesseni kääntyvät kohta 9-vuotiaiksi, ja niiden kanssa olen saanut olla kaikki nämä 9 vuotta tarkkana painonhallinnan suhteen - koirillani kun on taipumusta lihoa "jo ruuan nähdessään". Kirjoitan tänne yhden koiranomistajan kokemuksen koiran painon kuriinsaamisesta, ja mitä vuodet ensimmäisten omien koirieni kanssa ovat aiheesta opettaneet.

Normaalipaino ja ylipaino
Koira määritellään ylipainoiseksi, jos sen paino on yli 15% yli sen ihannepainon. Tämä tarkoittaisi seuraavaa: Caramel on enimmillään painanut elämänsä aikana 14,5kg, nyt 10,6kg. Cicarolla vastaavat lukemat ovat 12,5kg, nyt 8,2kg. Elikkä Melillä jo 1,59kg ja Cicarolla 1,23kg painonlisäys nykyiseen ihannepainoon tarkoittaisi ylipainoa. Myönnettävä on, että onhan tuossa ollut selkeä ylipaino kummallakin jossain vaiheessa elämää. Voisin väittää, että suurimman osan elämäänsä koirani ovat olleet lievästi "lemmikkoira-ylipainoisia", eivätkä varmasti missään vaiheessa liian laihoja, ja jonkun aikaa myös ihan selvästi ylipainoisia. Oman koiran painolle sokaistuu, ja treenikaverit ja tutut ovat paras apu heti punnaamisen jälkeen kertomaan, onko koiralle mahdollisesti tullut lisää painoa.

Miksi se koiran paino sitten on joskus niin vaikea pitää normaalina? Toiset koirat eivät meinaa lihoa millään, ja toisia on vaikea estää lihomasta. Minä olin tottunut näkemään perheessämme aina hieman pyöreitä koiria, joilla oli aina ruokaa saatavilla. Siksi käsitys koiran normaaleista ruokamääristä tai normaalista rasvamäärästä kropassa eivät olleet mikään itsestäänselvyys, kun sain ensimmäiset koirani. Harrastuspiirit ja itseopiskelu ovat valottaneet tätä osa-aluetta aika paljon. Koirien on paljon parempi olla solakassa kunnossa, ja varsinkin harrastuskoirilla, jotka harrastavat kroppaa rasittavia lajeja kuten agilityä, ylipaino on merkittävä riskitekijä. Jos ei muu, niin nopeammat ratasuoritukset saattavat motivoida omistajan pitämään agilitykoiransa painon ihanteellisena. On harmittavaa nähdä agilitypiireissä edes niitä hieman lihavia koiria, joilla on selvästi ylimääräistä rasvaa selässä ja kyljissä. Agilitykoira ei tarvitse ylimääräistä rasvaa yhtään mihinkään.

Mitä enemmän ympärillämme on ylipainoisia koiria, sitä enemmän silmämme tottuu näkemään tuon normaalina. Ylipainoisen koiran vyötärö ja vatsalinja eivät näy tai tunnu selkeästi, eivätkä kylkiluut tunnu heti nahan alla tunnusteltaessa, vaan kylkiluiden päällä tuntuu koiralle täysin turha rasvakerros. Selkäranka ei tunnu, ja sarvennoiset lannealueella ovat piilossa jossakin rasvan alla. Ensimmäinen merkki omilla koirillani liikapainosta on lapojen takana tuntuva ylimääräinen rasvakerros. Koirien tulisi liikkua vaivattoman ja kevyen näköisesti ja ripeästi. Ylipainoisen koiran askel on raskas, se voi olla vaappuva ja liikkeet tahmeita, eikä koira liiku paljoa, vaan se viettää aikaansa mielellään makoillen. Minun koirieni kohdalla vatsalinja on kyllä aina näkynyt, mutta ylimääräistä rasvaa on kylkien lisäksi tuntunut etujalkojen välissä sekä selässä, eikä vyötärö ole ollut ylhäältä päin tarkasteltaessa selkeästi erottuva. Myös ravi ei aina ole ollut yhtä kevyttä kuin se on nyt.

Ja ne ylipainon tuomat ongelmat...

• tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, nivelrikko
• ruoansulatuselimistön häiriöt
• sydänsairaudet
• maksa- ja haimasairaudet kuten diabetes
• iho-ongelmat ja kasvaimet
• anestesiariski
• synnytysvaikeudet

Pentuarki muutti arkea, joten muutos näkyi pian
Cicaron kropassa.

Kuinka saada koira laihtumaan
Aikaa, punnitusta, liikuntaa ja itsekuria. Koska muutos on parhaimmillaan elinikäinen, ei sille ole tulenpalavaa kiirettä. Pääasia on, että muutoksen tarve on tunnistettu ja sen eteen on päätetty tehdä töitä. Painonpudotuksen tulisi tapahtua rauhallisesti useiden viikkojen aikana.

Ruokinta
Ruokintakertoja voi lisätä useampaan, vähintään kahteen päivässä, mutta ruuan kokonaisvuorokausiannos ei saa nousta. Ruokamäärää sekä ruuan energiapitoisuutta voi vähentää, sekä lisätä ruokaan esimerkiksi soseutettuja, keitettyjä kasviksia viemään pois näläntunnetta. Senioriruuissa on penturuokia vähemmän rasvaa ja proteiinia ihan tarkoituksella, joten vanhenevan koiran ruuan sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota. Pienten koirien kohdalla ruuan punnitseminen voi olla fiksua, jotta koira ei vahingossa saa liikaa ruokaa.

Yksi tärkeä pointti, minkä huomasin koirieni ruokinnan suhteen, olivat treeninamit. Jos koira saa päivän aikana herkkuja, ne tulisi ehdottomasti muistaa vähentää iltaruuasta. Aamuruoka voi olla samanlainen päivästä riippumatta, mutta iltaruualla kompensoidaan päivän aktiivisuus. Toisinaan korvaan koirien kokonaisen iltaruuan treeneissä saaduilla nameilla, ja jos koirat saavat nahkaisen puruluun, eivät ne saa lainkaan iltaruokaa. Nuo nahkaiset puruluut sisältävät paljon rasvaa, joten niitä ei meillä usein aterioida. Jos koirat saavat joskus kerralla suuremman määrän ruokaa, esim. suuret hirvenluut, pidän niitä kevyellä paastolla pari päivää. Koiraeläimelle on normaalia olla syömättä melko pitkiäkin ajanjaksoja, joten koiraa ei kannata inhimillistää tämän suhteen. Koira ei kaipaa ruokaa niin usein kuin ihminen, vaan pieni paasto tekee vain hyvää terveelle koiralle.

Herkkujen ja ihmisten ruuan heittely vieressä kerjääville koirille on niin ihanan palkitsevaa ja mukavaa omistajalle, mutta laihdutuskuurilla olevan koiran kohdalla on pakko hillitä itsensä ja olla antamatta mitään ylimääräistä. Päivän aikana heitetyt maistiaiset kerryttävät yllättävän nopeasti koiralle kokonaisen ylimääräisen aterian päivässä, varsinkin jos perheessä useampi ihminen heittelee nameja päivän aikana! Varsinkin juustot ja muut rasvaiset ruuat kannattaa jättää kokonaan antamatta.

Jos päivä on ollut kevyt, jätän iltaruuan kokonaan antamatta, tai jos en kestä vieressä ruuan perään itkeviä koiria, niin heitän niille muutaman nappulan kuppiin ja ne ovat sillä tyytyväisiä. Niille tilanne tarkoittaa ruokintakertaa, eivätkä ne niinkään ymmärrä ruokamääristä. Minulle on vasta myöhemmässä vaiheessa koirien omistajana valjennut suunnilleen normaali ruokamäärä, mikä tämän kokoisten koirien kuppiin kilahtaa. Käsitykseni tuosta ruokamäärästä oli vääristynyt pitkän aikaa koiranomistajana, koska perheessämme koirille syötettiin yleensä kupintäydeltä ruokaa, ja tuo taas ei sovi minun laumalleni lainkaan. Varsinkin nuorena koirani jättivät usein syömättä osan ruuasta, mikä on jo itsessään melkoinen hälytysmerkki koirien liiallisesta ruokamäärästä!

Ahmimiseen taipuvaiselle yksilölle voi kokeilla ruokailua hidastavia kuppeja tai aktivointileluja, jotka on täytetty ruualla. Näin koira joutuu hieman näkemään vaivaa ravintonsa eteen. Jos perheessä on useita koiria, on ruokailua hyvä vahtia, jotta ahneempi ei varasta hitaamman syömärin kupista. Itsehän huomasin vasta hiljattain, että Cicaro varastelee ruokaa Meliltä. Nykyään palkitsen sen yhdellä ylimääräisellä nappulalla, jos se ei mene ryöstämään ruokaa Meliltä. Se ketku osaa kyllä katsoa, näenkö minä sen yritysaikeet. Jos se näkee minut, se ei edes yritä varastaa ruokaa. Jos häviän hetkeksikin näköpiiristä, Mel menettää armotta ruokansa. Jos koira tuppaa varastelemaan ruokaa, tulee varastetut ruuat muistaa vähentää iltaruuasta ja tietenkin katsoa, ettei eläin jatkossa saa tilaisuutta ryövätä ruokaa.

Nirsot eläimet ovat asia erikseen. Jos terveellä koiralla on vara nirsoilla ruokansa eteen, ei se ainakaan ole kuolemassa nälkään. Kuppi pois ja seuraava yritys 12 tunnin kuluttua, niin yleensä ruoka alkaa upota. Omistajat tarjoavat herkästi jotakin maistuvampaa tilalle kultalusikalla syötettynä, koska jokin inhimillinen pelko taustalla sanoo että koira kuolee jos se jättää aterian välistä. No, ei kuole. Kun koira normaalisti syö ruokansa mukisematta, on omistajan myös kätevä havaita, jos koiralla on jokin huonosti, jos koira jättääkin poikkeavasti ruokansa syömättä.

Liikunta
Ylipainoinen koira ei liiku mielellään, joten oravanpyörä on valmis. Vaikeasti ylipainoisen koiran liikuntaa tulee lisätä asteittain, jotta vältetään koiran hengitys-ja verenkiertoelimistön liiallinen kuormitus. Jos koira ei liiku mielellään, sen liikkuminen on vaikean näköistä tai se esimerkiksi pysähtelee liikkuessaan, tulee aina pitää mielessä mahdollinen kiputila. Ylipaino rasittaa niveliä, joten uinti on tehokas ja nivelystävällinen apu painonpudotuksessa. Vaihteleva maasto ja mäkitreenit ovat myös tehokas lisä normaaliin arkilenkkeilyyn. Jos koira ei ole vaikeasti ylipainoinen, voi pyöräilykin olla vaihtoehto. Liikunnan monipuolisuus tekee hyvää, joten välillä koiralle on hyvä tarjota hitaampia nuuskimislenkkejä ja välillä tehokkaampia reippailulenkkejä. Mitä enemmän koiralla on ylipainoa, sitä maltillisemmin liikunnan lisäys tulee tehdä.

Painonpudotuksen seuranta
Tärkeämpää kuin itse painolukema, on seurata muutoksen suuntaa - lihooko koira vai putoaako sen paino. Muutamallakin grammalla on suuri merkitys, kun ajatellaan, onko koira kasvattamassa painoaan vai laihtumassa. On hyvä tietää, onko suunta oikea, joten koiraa kannattaa punnita pari-kolme kertaa viikossa digitaalisella vaa'alla ja merkitä lukemat ylös. Kun suunta alkaa pysyä oikeana, voi punnitusta hieman harventaa.

On kannustavaa huomata, kun koiran paino alkaa pudota. Silloin tietää, että koiran elämänlaatu kohenee ja elinajanodote pitenee. Muutos on aina vaikein, eikä painonpudotus oikeastaan koiran kannalta ole lainkaan vaikeaa - eihän koira määrää paljonko se liikkuu tai syö. Valinta on täysin ihmisen. Tottakai on vaikeaa katsoa nälkäistä koiraa, joka kerjää syötävää. Olisi helpompi heittää koiralle jotakin hyvää kuin kieltää herkut rakkaalta lemmikiltään. Rakkautta voi kuitenkin osoittaa muutenkin kuin namein - tarjoa nälkäiselle koiralle vaikkapa raaputus tai leikkituokio, jotta saat helpotettua omaa henkistä syyllisyyttäsi.

Varsinkin erityistilanteet, joissa koira saattaa olla riskissä kasvattaa painoa, tulisi tunnistaa ajoissa. On helpompi ennaltaehkäistä ylipainoa kuin hoitaa sitä ja sen aiheuttamia seuraamuksia. Tällaisia erityistilanteita voivat esimerkiksi olla omistajan sairastuminen, koiraharrastuslajin jääminen tauolle, omistajan arjessa tapahtuvat muutokset jotka vaikuttavat ajan riittävyyteen, koiran sairastuminen tai sairaslomalle jääminen (esim. vammat jotka edellyttävät lepoa), sterilointi tai kastrointi jne.

Ruokintaa olisi hyvä pudottaa näissä tilanteissa jo hieman ennakoivasti, jotta koira ei pääse lihomaan. Omaan koiraansa todellakin sokaistuu, joten ulkopuoliset ovat avainasemassa sanomaan, jos koirasi näyttää pyöristyneen. Kommenteista ei kannata ottaa itseensä vaan olla kiitollinen asiasta, jota itse et ehkä olisi havainnut yhtä nopeasti! Koiran parastahan tässä vain ajatellaan. Minä olen kiitollinen siitä, että treenikaverit ovat joskus huomauttaneet koirani lihoneen, jonka vuoksi olen päätynyt punnitsemaan ne. Satunnainen punnailu olisikin hyväksi, jos ei ole treenikavereita huomauttamassa painoasiasta. Toki asiasta on hyvä myös keskustella ja esimerkiksi pyytää avoimesti kavereita kertomaan, onko koirasi heidän mielestään lihonut.

Vaativa laji agility on turvallisempaa normaalipainoiselle koiralle. Kuva kesältä 2016, kun Melillä
oli pentue. Tuolloin Cicaron liikunta jäi normaalia vähäisemmäksi, ja koira pääsi huomaamatta lihomaan, kun en ymmärtänyt puuttua ruuan määrään ennakoivasti. Tilanne korjaantui kun pentuarki oli ohi ja palasimme takaisin normaaliarkeen. Kuvan ottanut R. Rissanen.

Omat kokemukset ja fiilikset, opin paikka tulevaisuuteen
Tämä koirien painoasia on tullut opittua kantapään kautta, ja prosessi on ollut opettavainen. Likat on mun ensimmäisiä omia koiria, ja tietysti ymmärsin jo aikoinaan, että jos puhdasrotuiset sheltit pärjäävät hyvin vähällä ruualla ja lihovat herkästi, niin puolisheltit tekevät sitä samaa. Meidän perheessämme on ollut ennen Sania vain uroksia. Ainokainen narttu ennen Sania menehtyi jo nuorena aikuisena. Urokset eivät koskaan lihoneet liiaksi, mutta nyt kun perheessä on vain narttuja, on tämä lihomisasia tullut varsin tutuksi. Yleinen puheenaihe perheessämme onkin, että mitenkä nartut ovat lihoneet taikka laihtuneet. Siinä sitten motivoidaan toisiamme tarkkailemaan koiriemme painoja ja tsempataan ja kehutaan kun projektissa on onnistuttu.

Tulevaisuudessa on aina helpompi tehdä toisin seuraavan koiran kohdalla. Tämä pätee kaikkeen koiranomistajuudessa, olipa sitten kyse koiranpidosta yleisesti tai jostakin koulutuksellisesta asiasta harrastuspuolella. Mulle tulee olemaan kunnia-asia pitää veteraani-ikäiset koirani hyvässä lihavuuskunnossa, ja välitän todella siitä, että koirani olisivat kaikin puolin, kynsistä hampaisiin, mahdollisimman hyvässä fyysisessä kunnossa. Se, että olen päästänyt koirani niiden elämän varrella joskus ylipainoisiksi, on enää vain tärkeä oppituokio meidän historiassamme. Minä uskon, lupaan ja tiedän, että olen jatkossa parempi koiranomistaja tässäkin asiassa.

Vaakakupissa sterilisaatio

Useiden tuttujen ja tuntemattomien narttujen pyometrat (kohtutulehdukset) kuulleena sitä alkaa vähitellen miettiä, että sairastuvatko minunkin ikääntyvät narttuni ennemmin tai myöhemmin? Pitäisikö minun steriloida koirani pyometran riskin pelossa?

Hyötyjä ja haittoja puntaroidessa kukin antanee eri tavalla arvoa eri asioille. En haluaisi aiheuttaa koirilleni kipua ja harmia, ellei se ole aivan välttämätöntä. Painotan, että jos olet leikkuuttamassa koiraasi, lue muitakin tekstejä aiheesta kuin eläinlääkäriasemien sivut - raha puhuu ja tottahan eläinlääkärit suosittelevat koiran leikkauttamista, eivätkä he välttämättä tuo esille kaikkia niitä yleisiä harmeja, joita leikkauksesta voi koitua. 

Luin erään eläinlääkärin kirjoituksen aiheesta, johon tulevassa tekstissäni peilaan. Yllättäen koiran sterilisaatiota puolsi vain pyometrariskin poistuminen ja nisäkasvainten kehittyminen (jälkimmäiseen vain jos narttu leikattiin heti ekan juoksun jälkeen). Pyometraan sairastumisen saatika siihen kuolemisen riski on itse asiassa erittäin alhainen, vaikka tiedetäänkin että nartun kohdun limakalvon paksuuntuminen iän myötä lisääkin tulehdusriskiä vanhemmiten.

Uskoisin, että ihmiset eivät nykypäivänä täysin ymmärrä, millainen koira on eläimenä. Koira ei saisi enää nuuskia, vinkua, haukkua tai tehdä muutakaan koiramaista. Se ei saisi vuotaa eikä haista juoksuisena. Ei jättää ruokaa syömättä. Sen tulisi olla hajuton ja mauton, kuin robotti.

Kun koulutuksessa epäonnistutaan, haetaan ehkä nopeaa ratkaisua sterilisaatiosta mieluummin kuin kouluttamisella. Olen kyllä erittäin tietoinen, millaista elämä hormonihuuruisen koiran kanssa voi olla. Eivätkö kasvattajat kerro, vai miksi se tulee joillekin yllätyksenä. Itse asiassa vahva lisääntymiskäytös on vain erittäin toivottavaa. Nykyään on rotuja, joissa yksilöitä ei vaan kiinnosta lisääntyä. Se on hälyttävää.

En kiellä, etteikö joskus tilanne kotona olisi koiran kannalta niin kaoottinen, etteikö jokunen yksilö oikeasti hyötyisi leikkauksesta. Mutta minä uskon, että suurin osa ihmisistä leikkuuttaa koiransa ihan itsekkäistä, eikä koiralähtöisistä syistä. On julkisesti ehkä hyväksyttävämpää perustella leikkuuta koiran käytökseen liittyvillä syillä, kuin omilla mukavuustekijöillä.

Tilanteessamme tyttöjen sterkalla olisi sellaisia hyötyjä, että koirien hoitoon vienti ja koirakavereiden tapaaminen sekä erilaisiin koiratapahtumiin osallistuminen olisi mutkattomampaa ilman juoksuja. Irtikin voisi pitää ympäri vuoden (tietenkin kuuliaisena koirakansalaisena irtipitolakia kunnioittaen hehe), sekä tietenkin pyometran riskin poistuminen. Mel ei myöskään enää ulvoisi muutamana juoksupäivänä urosten perään eli hormonitoiminta tasoittuisi. Valraskaudet taas eivät koskaan ole meitä vaivanneet, vaikka sekin on täysin luonnollinen osa narttukoiran hormonaalista elämää.

Entäs sitten ne haitat. Karvapeite saattaa muuttua kuivaksi hampuksi, jonka terveenä ja siistinä pitäminen vaikeutuu. Lihominen jo valmiiksi hyvin herkästi painoa kasvattavilla koirilla ei ole tervetullut muutos puhumattakaan riskistä virtsankarkailuun tai sairauksien todennäköisyyden lisääntymiseen. Kahden koiran sterilointi myös maksaa, ja leikkaus on aina riski, ja aiheuttaa koiralle kipua ja kärsimystä. Entäs luonneasiat, jos koirien luonne muuttuu pehmeämmäksi ja ne alkavat pelätä asioita? Tai laumakemian muuttuminen toimivasta toimimattomaksi?


Vähän faktaa taustalle netin syövereistä - puolesta...
"Nartun sterilaatiolla voi sanoa olevan selvemmin merkittäviä terveydellisiä etuja. Jalostustietojärjestelmän kuolinsyytilastojen mukaan ikääntyvien narttujen tavallisimpia kuolinsyitä monessa rodussa ovat erilaiset pahanlaatuiset nisäkasvaimet. Jotta sterilaatio vaikuttaisi näiden syntyä vähentävästi, on narttu steriloitava nuorena. Ensimmäisen kiiman jälkeen suoritetun sterilaation jälkeen riski vähenee merkittävästi, mutta myöhemmin tämä etu menetetään: 2,5 ikävuoden tai 4. kiiman jälkeen suoritetulla sterilaatiolla ei ole enää mitään vaikutusta nisäkasvainten esiintymiseen. Toinen merkittävä etu on märkäkohdun estäminen. Märkäkohtuun sairastuu noin 23% leikkaamattomista nartuista ja siihen menehtyy noin 1%." Lähde: hankikoira.fi

Ja loppupostaukseen on lainattu paloja sieltä täältä Katriina Mäen tekstistä. (teksti poistunut jossain vaiheessa, palaakohan enää takaisin...)

"Narttujen sterilisaation yleisin terveyshyöty on kohtutulehdusriskin poistuminen. Ruotsissa lähes 23% steriloimattomista nartuista sairastui jossain elämänsä vaiheessa kohtutulehdukseen. Korkean riskin rotuja olivat berninpaimenkoira, pitkäkarvainen collie, rottweiler, cavalier kingcharlesinspanieli ja kultainennoutaja. Hyvien hoitotulosten vuoksi vain neljä sadasta tapauksesta johti kuolemaan. Kaikista steriloimattomista nartuista yksi sadasta kuolee kohtutulehduksen seurauksena."
... ja vastaan.

"Sterilisaatio poistaa jo ennestään hyvin pienen (max. 0,5 %) riskin kohtu-, kohdunkaula-ja munasarjasyöpiin sekä pienentää riskiä perianaalifisteliin eli anaalifurunkuloosiin; nartuilla riski on tosin jo valmiiksi puolet pienempi kuin uroksilla. Itse leikkaukseen ja anestesiaan liittyy aina esimerkiksi verenvuodon tai tulehduksen riski. Erilaisia komplikaatioita on tutkimuksesta riippuen raportoitu 18-23%:ssa sterilisaatioita; vakavia riskejä, joista suurin osa nartuilla, 1-4 %, ja kuolemaan johtavia 0,1%."
Tutkimuksissa on raportoitu seuraavia haittavaikutuksia:

- Jos uros tai narttu steriloitiin ennen yhden vuoden ikää, luusyövän (osteosarkooma) riski kaksinkertaistui. Rottweilereilla riski kasvoi tällöin uroksilla jopa 3,8-ja -nartuilla 3,1-kertaiseksi, ja luusyöpään sairastui tällaisista nartuista joka neljäs ja uroksista hieman useampi. Luusyöpä on erityisesti keskikokoisten ja suurten koirien ongelma, ja sillä on huono ennuste.
- Yksi neljästä kultaisestanoutajasta, yksi kolmesta akitasta ja yksi kolmestatoista tanskandogista sairastuu elämänsä aikana kilpirauhasen vajaatoimintaan. Sterilisaatio kolminkertaisti kilpirauhasen vajaatoiminnan riskin.


- Sterilisaatio aiheutti virtsankarkailua 4-20 %:lle steriloituja narttuja (muilla osuus oli 0,3 %). Ongelmaa voidaan useimmissa tapauksissa hoitaa lääkityksellä.

- Sterilisaatio nosti narttujen virtsarakontulehdusten riskiä kolmin-tai nelinkertaiseksi ja lisäsi myös emätintulehduksen riskiä. Varsinkin ennen puberteettia steriloiduilla nartuilla riski ulkosynnyttimien epänormaaliin kehittymiseen kasvoi.

- Sterilisaatio kaksinkertaisti pienen riskin sairastua virtsarakon ja virtsaputken syöpään. Normaalisti nämä kattavat vain noin prosentin koirien kaikista syövistä.



Sterilisaatio johti uroksilla kolminkertaiseen ja nartuilla 1,6-2 -kertaiseen ylipainon riskiin. Ylipaino taas altistaa muille sairauksille. Steriloiduilla koirilla oli, ehkä juuri ylipainon vuoksi, kaksinkertainen riski polven ristisiteen repeämiseen. Toisaalta ylipaino voidaan helposti estää ruokavaliolla.

Sterilisaatio lisäsi riskiä ortopedisiin ongelmiin, esimerkiksi lonkkadysplasiaan ja patellaluksaatioon. Sukuhormonit vaikuttavat luuston massan ja rakenteen ylläpitoon. Eri luiden kasvulevyt sulkeutuvat eri aikaan, ja kesken kasvukauden tehty sterilisaatio viivästyttää sulkeutumista. Luut, joissa kasvu on sterilisaation aikaan vielä kesken, voivat kasvaa suhteettoman pitkiksi luuston muihin osiin verrattuna, mikä saattaa vaikuttaa luuston ja nivelten kestävyyteen.

Kuten naisilla, myös nartuilla on uroksia suurempi todennäköisyys saavuttaa poikkeuksellisen pitkä elinikä. Munasarjojen poisto nartun ensimmäisten neljän ikävuoden aikana poisti tämän elinikäedun.

Sterilisaatio nosti sydämen hemangiosarkooman (verisuonesta lähtenyt pahanlaatuinen sidekudoskasvain) riskiä uroksilla 1,6-kertaiseksi ja nartuilla yli viisinkertaiseksi. Nartuilla myös pernan hemangiosarkooman riski kasvoi.

Steriloiduilla koirilla oli 27-38% suurentunut riski rokotusreaktioihin. Alttiita olivat erityisesti kääpiökoirat ja muut pienet koirat. Sekarotuisilla riski oli pienempi, mikä johtunee niiden heterogeenisyydestä.

Sekä nartut että urokset olivat steriloituina aggressiivisempia ihmisiä ja muita koiria kohtaan, ja steriloidut nartut olivat pelokkaampia ja arempia kosketukselle. Steriloiduilla koirilla esiintyi myös jatkuvaa haukkumista enemmän kuin steriloimattomilla. Toisaalta myös rotu-ja sukupuolieroja on: esimerkiksi steriloimattomilla dobermanninartuilla esiintyi muista roduista poiketen enemmän aggressiivisuutta kuin steriloiduilla.


Sterilisaatio edesauttoi ikääntyvän koiran etenevää, kognitiivista heikkenemistä. Tällainen koira saattaa eksyä tutussa paikassa, sen uni-valve -rytmi muuttuu ja sisäsiisteys unohtuu. Myös sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa saattaa muuttua. Sukuhormoneilla on hermostoa suojaavia vaikutuksia -ihmisillä on todettu estrogeenin suojaavan naisia Alzheimerin taudilta.

Yleisimmät sterilisaatiosta aiheutuvat ongelmat ovat virtsan pidätyskyvyttömyys, lihomistaipumus ja erityisesti karvapeitteen huono laatu (joka ei liene varsinainen terveysriski).

"Rutiininomaisten sterilaatioiden ja kastraatioiden määrää tulisi silti vähentää, koska tarpeettoman kivun tuottamista tulee eläinsuojelullisista syistä välttää". Norjassa terveiden koirien sterilaatioleikkaukset on kielletty kokonaan.

Summa summarum
Siinäpä pointteja puolesta ja vastaan. Jossain vaiheessa olin jo vertailemassa eri eläinlääkäriasemien hinnastoja sterkkausta varten ja puntaroin perinteisen sterkkaukstekniikan ja tähystystekniikan eroja ja sitten unohdin taas koko asian. Ikä tuo koko ajan mukanaan omat riskinsä anestesiaan ja toipumiseen, tosin perusterveet, virkeät veteraanit toipuisivat sterkkauksesta varmasti oikein hyvin vielä tässä kohta 9 vuoden iässä. Tytöillä on onneksi suht. helpot juoksut, mitä nyt Mel on oppinut ulvomaan poikien perään.

Vain toista koiraa on turha sterkata, koska koirien kanssa kulkeminen eri tapaamisissa ja harrastuksissa ei helpotu sterkkaamalla vain toisen, koska koirat kulkevat joka paikassa aina porukassa. Toki tässä pitää ottaa huomioon myös laumadynamiikka ja sen mahdollinen muuttuminen sterkkauksen jälkeen. En tee hätiköityjä ratkaisuja, joten katson seuraavia juoksuja ja mietin taas niiden jälkeen että mitenkä sitä toimisi. Kovin herkästi en koiriani leikkuupöydälle ole kyllä kiikuttamassa.

Historia toistaa itseään

Ei kahta... eiku. Ei yhtä ilman kolmatta. Blogin alkuperäiset lukijat saattavat muistaa tapauksen "Kun Hampuusi syö nälkäänsä rotanruokaa", eli kun vuodenvaihteessa pikkukoiralla oli ihan omat eväät takaamassa, ettei vuotta vaihdeta ihan noin niin kuin hervottoman huolettomasti. Rotanmyrkyt eivät kuuluneet lauman menuun kahdeksaan vuoteen, kunnes nyt joku valopää päätti kokeilla. Tai, kaksi valopäätä.

Sani ja Cismet olivat solmineet sopimuksen paikallisten rottien kanssa, sopimuksen päivämääräksi oli kirjattu 5.12.2019. "Tuokaa meille vähän sitä punaista evästä sieltä piilopaikastanne, niin vastineeksi jätämme teidät rauhaan." Diili päättyi lyhyeen, kun vaaleanpunaisena kimmeltävä aines erottui hangesta sangen silmiinpistävästi ihmissilmään. Ja ei kun kiikuttamaan koiria eläinlääkärille.

Rotat olivat siirtäneet myrkkyjyviä jemmaan lukitun piharakennuksen ulkopuolelle alkutalven aikana. Yllättävää tai ei, koirat löysivät jemman (Sanin superkirsulla oli osuutta asiaan). Onni onnettomuudessa, että ihmissilmä huomasi tämän diilin ajoissa, ja että jemmat olivat keskeisellä paikalla piha-alueella. Kumpikin koira kävivät oksentamassa eläinlääkärissä. Cismet oksensi silkasta oksentamisen pirskuvasta ilosta - koko rahan edellä - ja paljon. Rotanmyrkkyä. Sani oksensi vain vähäisen määrän myrkkyä. Kumpikin käväisi varalta verikokeissa 9.12. ja veriarvot olivat kunnossa. Myrkky ei ollut kerennyt vaikuttaa veren hyytymiseen. Säikähdyksellä selvittiin jälleen. Jatkossa toivotaan että tällaiset diilit jätetään solmimatta, ja kaiken varalta koko taloudesta kaikista kätköistä kadotettiin kaikki rotanmyrkky.

Mukavampiin uutisiin. Agilitykuvioihin palailtiin Afrikan reissuni jälkeen. Jos viime vuonna kisattiin vain neljät kisat, niin voiskohan täks vuodeks ottaa tavoitteeksi kisata vaikka viidet kisat? Oisko kova tavoite? Vielä kun ois koirilla sen verran ikävuosia ja terveyttö jäljellä, että uskaltaa agiliidellä. Kisaintoa syö ne samaiset virheet joiden kanssa on pelleilty jo vuosikausia - eli kepit ja kontaktit, yleensäkin esteosaaminen se on mikä meillä jarruttaa nollien tippumista. Harvemmin muita virheitä edes tulee.

Nyt viikonloppuna haetaan kisatuntumaa osallistumalla 2.2. Vantaalla WAO-karsintakilpailuun. Eipä meillä tällä epäaktiivisuudella ole mitään saumaa Suomen huippuja vastaan, mutta mennään sinne moikkaamaan koiratuttuja, nauttimaan seuraporukalla erilaisen kisapäivän tunnelmasta ja pitämään hauskaa radalla. Samalla uusi koiramobiili, jonka hankin tuossa vuoden viimeisinä päivä allemme entisen sanottua sopimuksen viimeinkin irti, pääsee ensi kertaa kuljettamaan meitä läpi kisareissun - eikä heti sen pidemmälle kuin Vantaalle! Alla on nyt C-sarjan farmarimersu, johon uusasin koirahäkin. Kelpaa nyt ajella kisareissuja.

Normaalisti emme kisaile tammi-helmikuussa, koska pakkasella kisareissujen heittäminen ja koirien pitäminen lämpimänä tuo omat haasteensa. On mukavampiakin aikoja kisata. Helmikuu on agilityn tehokuukausi, kun ostin lisätreeniä ACE:lta. Koirien targetpallo-palkka on nyt sisäänajettu toimivaksi, ja koirat palkkautuvat siitä hyvin. Jätän targetpallopalkan radalle, ja vapautan koirat sinne kun hetki on sopiva. Aikaa tämä vei, mutta nyt näyttää toistaiseksi vielä tosi toimivalta tämä systeemi.

Uudessa koiramobiilissa kelpaa lauman matkustella.

En tiedä, onko edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta ostin nyt sen koiramaailman perkeleen eli fleksin, jos koirat saisivat liikkua sen kanssa hieman vapaammin - varsinkin Mel kun se ravailee niin matkaavoittavasti. Likat on hoksannu nopeasti, että fleksin kanssa pääsee vähän pidemmälle, ja kun ne ennen lähinnä seurailivat hihnassa vierelläni tai takanani, niin nyt ne molemmat kiitävät kaukana edelläni sen minkän fleksin mitta antaa periksi. Ne saavat myös nuuskutella vapaammin, kun minun ei sitten tarvitse pysähdellä aivan muutaman metrin välein jos ne haluavat nuuskutella. Vähän sellasta joustavampaa menoahan se tuon kanssa on kun ei koko ajan ota hihna vastaan liikkeissä. Laitoin fleksin päähän hihnanjakajan, ja tämä systeemi on toiminut hyvin. Fleksin kahvaosaan laitoin vielä varmistusremmin jonka pujotan ranteen ympärille, koska se huono puoli tuossa koiramaailman perkeleessä on, että käsiä siitä ei saa vapaaksi hetkeksikään, ellei sitä laita maahan. Nyt fleksi voi roikkua ranteessa turvaremmin avulla, ja fleksin irrotessa kädestä eivät koirat ole samantien auton alla. Suosittelen jokaiselle fleksin käyttäjälle, ellei halua koko aikaa puristaa fleksin kahvasta oman tai koiriensa hengen pitimiksi.

Talviturkki kasvatettiin ja nyt sitä pudotellaan kun ensimmäiset kunnon pakkaset on nähty. Karvanlähtö alkoi kertaheitolla eräänä yönä, kun Hampuusi oli karvannut koko makkarin. Liekö koko koira poksahti tai meni vikatilaan, mutta melkoinen karvasirkus oli aamulla vastassa. Mel ei vielä ole aloittanut karvasirkusta.

Mätsäreissäkin on käyty. Oman seuran mätsäreistä ei tullut veteraaniluokassa sijoituksia. Osallistujia oli ennätysmäärä veteraaniluokassa. Juvalla sen sijaan onnisti, kun monitoruisten luokassa satuimme olemaan ainoat osallistujat. Pakkosijoitukset MON1 Melille ja MON2 Cicarolle sieltä sitten hyvien palkintojen kera. Kannatti ajella pitkälle.

Match Show Juva 5.1. MON1 ja MON2

Käväisin agilityvalmentaja AVA2 kurssimoduulin heti reissusta palattuani, kun tuollainen sattui olemaan sopivasti tarjolla. Ilmoittautuminen hoidettiin Afrikassa vielä oleskellessa, ja aikaa päätöksentekoon jäi meneillään olevan päivän loppuun. Hostellin Wifi auki ja ei kun ilmoittautumaan. Kurssi sisälsi kaksi lähikertaa ja yhden kurssitehtävän. Mel opetteli nostamaan rotan koriin. Video kurssitehtävästä alla.


Postaustahti on hiipunut entisestään. Tämä johtuu lähinnä siitä, että on liian työlästä käyttää kameraa, siirtää kuvat tietokoneelle, käsitellä kuvat ajallaan ja kirjoittaa vielä postauskin ajallaan. Asian voi toki ratkaista syöttämällä puhelinkuvia bloggeriin suoraan puhelimesta, mikä helpottaa hommaa aika tavalla. En kuitenkaan jaksaisi kirjoittaa postausta ikimaailmassa puhelimella, joten tietokonehommiksi menee edelleen. Onneks tietsikalla tulee edelleen vietettyä aikaa, jos ei muualla niin töissä yön hiljaisina tunteina. Että eiköhän tää tästä. Ei me mihkää olla poistuttu eikä ollakaan poistumassa. Kunhan eletään elämää täällä taustalla ja raportoidaan kun raportoidaan. Kiva jos joku vielä jaksaa seurailla meidän elämää.

Ihmiset kyselee yllättävän tiuhaan tahtin, millonka sitä mulle alkaa kolmatta koiraa tulemaan. No ei niin kauan kuin mulla on kaks kisaikästä koiraa. Tähän elämäntilanteeseen kaksi koiraa on juuri sopiva määrä, ja haluan tarjota riittävästi huomiota ja aikaani koirilleni, joten kolmas olisi liikaa vielä tässä vaiheessa työn ja muun elämän ohessa. Kolmas koira ei mahtuisi autoon, se veisi paljon aikaa ja rahaa, ja kolmelle koiralle lenkittäjän löytäminen tarvittaessa pitkien vuorojen aikaan olisi kahta koiraa vaikeampaa. Eli ei ole tulossa kolmatta vielä lähivuosina, ellei elämäntilanne jotenkin olennaisesti muutu. Rotuvaihtoehtoja on tietysti tullut leikiteltyä mielessä ja kun ennen vaihtoehtoja oli tasan kaksi, on niitä nyt neljä. En edelleenkään ole poissulkenut sopivaa sekarotuista risteytystä, mutta sellaista mielekästä voi olla todella vaikea löytää juuri silloin, kun koiran paikka olisi auki. Aika näyttää. Nyt on hyvä näin ja toivotaan että näin säilyy vielä monen monta huikeaa vuotta.

Alla vähän menneen kolmen kuukauden elämäämme kuvina.

Jyäskylän reissuun lähdössä. Koirat palelee nykyään tosi herkästi jos joutuvat
hetkenkin olemaan aloillaan. Villapaidat lämmittää.

Joulun seutuun tontut tarkkailevat joskus yllättävistäkin paikoista käsin...

Nälkä ei ole kadonnut minnekään terveisin Team AinaNälkäiset

Vuosikymmen vaihtui mökillä saunaan vettä lusikoidessa.

Juvalla laiskoteltiin häkissä ennen kehää.

Pakko se jonkun on vauhtia, ettei sauna pala. Vuodenvaihteessa oli vielä mukavasti lunta mökillä.

Extratreeniäkin on otettu kun tilaisuus on tullut.

Laiskoteltu on tosi laiskasti.

Mut välillä on painettu oikeitaki hommia kaverikoirina.

Hollolassa visitoitiin Auroran ja ihmissiskon luona tammikuussa. Hyviä reissuja!