Lauma muuttaa maalle

Noin 1,5 vuotta sitten kuultiin, että meille sopiva unelmatorppa olisi mahdollisesti tulossa myyntiin, jos sopiva ostaja löytyy. Ei edes aktiivisesti oltu etsitty uutta kotia, mutta tokihan se päämäärä omakotitalosta järven rannalla oli aina elänyt mielessä. Hissun kissun tässä ajassa on selvitelty erinäisiä asioita ja hioskeltu ajatusta torpan omistajanvaihdoksesta. Kummallakaan osapuolella ei ollut mikään kiire asiassa, joten sain myydä oman kämppäni keskustasta ihan kaikessa rauhassa. Pääsimme avopuolisoni kanssa muuttamaan torppaan 2.10. ja olemme nyt asuneet tässä 1,5 kk, emmekä voisi olla onnellisempia. Haaveeni on jo pitkään ollut, että saisin vielä tarjota ikääntyville koirilleni mahdollisuuden asua maalla.

Elämä maalla on vaan kaikin puolin parempaa. Koirat saavat oleilla ulkona tuntikausia pihatöiden ohessa ja toisinaan ihan yksinkin - gps-pannat kaulassa, jos ympäristö joskus alkaisi kiinnostaa liiaksi. Hihnaa ei ole tarvittu koko aikana, ja koirien kropat varmasti kiittelee kun saa olla irti. Pissatukset hoituu oven avaamalla, eikä täällä oo kukaan kattomassa, minkä näkösenä käytät koirat ulkona. 

Olen aina sanonut, ettei asumismuodolla ole väliä koiran kannalta, kunhan koiralle tarjotaan riittämiin mielekästä virikettä ja se on oikeasti osa elämää - myös kodin ulkopuolella. Minähän ottaisin koiran mukaan aivan kaikkialla, jos se vain olisi mahdollista. Mutta jos nyt ajattelen arkea kerrostalossa ja täällä maalla, niin kerrostalossa koira ei voi olla ulkona ilman ihmistä, kun taas maalla koira voi oleilla ulkona omalla pihalla myös ilman ihmisen jatkuvaa läsnäoloa - tietyin rajauksin tietenkin. Kyllähän tämä lisää koiran kokonaisulkoiluaikaa, kun koira saa ulkona nuuskia, vahtia ja kaivaa - olla koira. Eli nyt voisin kääntää kelkkani ja sanoa ymmärtäväni, miksi joku koira saattaa maalla jopa olla onnellisempi kuin kerrostalossa, jos tarkastellaan vain asumisympäristöä. 

Me asumme lossin takana, kuitenkin vain 30 min päästä Kuopiosta, joten täällä ei ole isoja teitä joita pelätä. Ei ole koiria vihaavia naapureita, ei käärmeitä eikä petoeläimiä. Eikä muuten ole naapureitakaan kuin nippanappa näköetäisyydellä. Nää on sellasia asioita, joita mä pidin tärkeenä kotia etsiessä. Ainoa riski koirille tässä asuessa ovat heikot jäät tiettyinä aikoina vuodessa, jolloin koirat eivät ulkoile valvomatta. Asumme siis järven rannalla, joten kesäaikaan koirat pääsevät kuntoilemaan uimalla. Ranta ja koko tontti on puhdasta luonnonhiekkaa. Ja koska naapureitaan ei voi valita, niin me valittiin maailman parhaat naapurit. Pikkusiskoni asuu kihlattunsa ja Auroran kanssa 4 min kävelymatkan päässä, joten koiranhoitopaikka järjestyy puolin ja toisin erittäin hyvin. Täällä pikkukylällä myös pidetään oikeasti huolta toisista.

Koirilla oli hyvin aikaa sopeutua uuteen kotiluolaan. Ikälikoilla oli viime muutossa 4 vuotta sitten haasteita sopeutua uuteen kotiin, joten halusin nyt antaa kunnolla aikaa tottua ennen pitkiä työpäiviä. Olen koko syksyn opintovapaalla, ja palaan töihin vasta tammikuussa. Nyt 1,5 kuukauden jälkeen koirat ovat pisimmillään olleet kotona yksin 9 tuntia ja tulevat nykyään aina ovelle vastaan normaalilla olemuksellaan - alkuun jo muutaman tunnin yksinolo aiheutti sen, että ne tulivat turhan hypenä ovelle vastaan. Yksinoloa oli alkuun vaihtelevasti lyhyistä naapurissa visitoinneista tunnin kauppareissuihin ja sittemmin muutamaan tuntiin. Halusin toteuttaa yksin jäämisen uudessa torpassa mahdollisimman koiraystävällisesti ja onneksi siihen oli nyt tosi hyvät mahikset. Nyt voin jo huoletta jättää koirat yksin, koska ne ovat jo ottaneet torpan uudeksi kodikseen.

Käväisi jopa mielessä, että tänä syksynä olisi ollut erittäin loistava tilaisuus ottaa pentu, kun olin 5 kk opintovapaalla ja opiskelin kotoa käsin. Mutta niin pitkään, kun nykyiset kaksi harrastavaa koiraani jaksavat näin hyvin, en pentua vielä ota. Vaikka agility jäänee pian pois, koirani tulevat varmasti käymään kaverikoirailemassa ja mätsäreissä loppuelämänsä ajan, jos terveys sallii. Olen selaillut kasvattajia ja minulla on tulevasta rodusta ja sen tilasta sekä kasvattajista aika hyvä käsitys jo olemassa, joten se helpottaa urakkaa, kun pentua aletaan oikeasti etsiä.

Agilitykenttääkin on alettu haalimaan esteitä ostamalla. Ensi keväänä katsotaan tarkemmin kentän paikka. Tästä on hyvä jatkaa elämää. Kotoutumistamme ja elämää rannalla voi seurailla Instagramistani blogia huomattavasti aktiivisemmin. 

Saatiin upea mahis käydä keväällä nukkumassa koeyö torpassa, kun pohdittiin sen ostoa.

Kesäisin naapurissa on heppoja. Onneks tytöille tuttu juttu kun meilläkin oli oma heppa joskus.

Rannalla riittää tilaa revitellä ja kesäisin pääsee pulahtamaan veteen.

Naapurin Aurora kylässä.

 

Hyvästi, Sani

Sani Betty 6.6.2008 - 27.9.2022

Lepää rauhassa, parhain perhekoira ikinä. Edeltäjiesi kuoltua aivan liian nuorina tapaturmien vuoksi, jännitimme, saammeko pidettyä sinut hengissä edes aikuisikääsi saakka. Ehkäpä sait edeltäjäsi oppaiksesi, koska vältit ne samat vaarat, mihin oppaasi joutuivat. Opit kodin rajat ja olit riittävän fiksu välttääksesi lähikontaktit kyykäärmeiden kanssa. Elit kokonaiset 14 vuotta ja 4 kuukautta, mikä  on komea saavutus ihan mille tahansa koiralle.

Tämä vuosi oli vähän huono vuosi. Näit ja kuulit edelleen hyvin ja sait taatusti kopin sinulle heitetystä namista. Mutta sitten tulivat huonontunut ruokahalu, epäselvästä syystä kohonneet maksa-arvot ja haimalipaasi. Kipulääke auttoi ja Sani piristyi ja jaksoi jopa hieman leikkiä. Sitä ei kuitenkaan voinut syödä kuin kuureittain. Borrelioosi poissuljettiin verikokeella ja maksa-arvoja seurattiin - ne eivät oikeastaan nousseet, mutta eivät laskeneetkan. Kokeiltiin erikoisruokaa maksan toimintaa tukemaan. Sani ei kuitenkaan enää suostunut ajoittain syömään lainkaan, joten se sai maksalaatikkoa, paistettua kanaa ja äiti osti sille varmasti kymmeniä eri ruokia, jos joku vain olisi maistunut. Saattoi mennä pari päivää paastotessa ja sitten Sani taas söi. Toisinaan Sani ei jaksanut liikkua kotipihasta lenkille ja toisinaan se jaksoi käydä pienellä kävelyllä. Kävely alkoi kuitenkin olla horjahtelevaa, ja rappusissa takajalat ikään kuin kolisivat portaisiin ja Sani joutui korjailemaan askeleitaan. Takajalat olivat jotenkin huterat. Askel lyheni ja uusimpana löydöksenä anaalirauhasten alueelle alkoi kasvaa patteja, jotka suurentuivat nopeaan tahtiin. Eihän niille mitään voitu tehdä enää tämän ikäisellä koiralla. Lopulta joku pateista puhkesi ja menimme uuteen arvioon toiselle ellälle. Sama tuomio - liian suuri leikkaus ja liian iäkäs koira. Jäi viimeinen ja ainoa vaihtoehto: päästää mummokoira paremmille vesikirppumaille.

Kiitos sinulle maailman lempein, turvallisin ja hyväsydämisin mummokoira. Kiitos upeasta pentueesta ja kasvatuksen maailman avaamisesta vuonna 2011. Kiitos kun opastit lapsenlapsesi hyville tavoille jatkajaksesi. Kiitos kun olit niin hellä ja huolehtiva emokoira. Kiitos kun olit turvana. Kiitos kun saatoit meidät lapsena kouluun ja otit koulusta tullessa vastaan. Kiitos kun jaksoit opetella niin paljon höpsöjä temppuja. Kiitos kun ujutit minut koiraharrastuksen uuteen maailmaan. Kiitos kun olit seuranani, kun muutin pois kotoa. Kiitos, kun pidit lapsillesi ja lapsenlapsillesi kuria, kuten kunnon mummokoiran kuuluu.

Vielä näemme, kun sen aika joskus tulee.

Embark-rotutestien tulokset

Niin samanlaisia, ja sittenkin niin erilaisia!

Kolme koiraa testattu silkasta mielenkiinnosta. Kuten sanottua, hieman varauksellahan näihin rotutesteihin tulee varautua - eihän näitä vielä kovin pitkään ole ollut saatavillakaan. Jotakin totuutta siellä kuitenkin saattaa piillä, sillä Cica ja Cara siskoksina saivat hyvin samansuuntaista dataa geenitestistä, ja varsinkin kun tuota dataa vertaa niiden emoon, Saniin.

Embark tarjosi kahdelle täyssiskolle hieman erinäköiset sukutaulut ja rotukavalkadit. Valtarodut menivät pitkälti oikein, sen mitä tyttöjen suvuista tiedän, mutta puhtaan shelttisuvun collie-esiintymä kummankin sukutaulussa samalla kohdalla on kieltämättä aika vinha juttu. Amerikkalaistausta selittänee? Toki kyse on sukulaisroduista (collie, bortsu, sheltti), joten herää kysymys, miten tarkkaan tällainen rotutesti osaa sitten nuo rodut toisistaan erottaa. Cicaron sukuun testi tarjottelee beaglea alkujuurille, Melin testissä tämä ei näy. Sanilla se taas näkyy. Norjanharmaa lienee uskottava rotu tuolla taustalla, koska Wisdom ja Embark molemmat löysivät sen näiden taustalta ja myös Sanilta. Carassa on enemmän bortsua kuin Cicarossa, minkä olen aina sen käytöksen perusteella tiennytkin ja aina sanonut sen olevan enemmän bortsumainen kuin siskonsa on.

Sitten Saniin, jonka tuloksia odotin kaikkein eniten - onhan sen isän sukuhaara ollut aina sellainen epävarma tekijä, ja olen epäillyt sen mahdollista rotujakaumaa lähinnä sen isän fenotyypin vuoksi. Sani on aika vahva bortsu-norjanharmaaristeytys, ja isän puolelta tuleekin sitten geenitestin mukaan melkoinen kavalkadi rotuja. 

Bordercolliesuku piti paikkansa, kuten tiesimmekin - sieltä tulee vahvasti työlinjaisia bortsuja. Berni tuolla kaukana sukuhaarassa on tietenkin vähän kysymysmerkki - kuten sanottua, paikkansapitävyys noin kaukana on vähän kyseenalainen. Isän puolelta tulisi testin mukaan norjanarmaahirvikoira, beagle ja sileäkarvainennoutaja.

Teetätin Caralle myös terveyteen liittyvät geenitestit samalla näytteellä. Sekarotuinen tausta on tuonut mukavan terveyden - Cara on vapaa kaikista testatuista sairauksista. Sillä on yksi kopio MDR1:stä, joka ei shetti/bc/collietaustalla ole mikään ihme. Tämä ei kuitenkaan vaikuta sen elämään muuten, kuin että tiettyjä lääkeaineita voi olla fiksua vältellä ainakin suurina annoksina. ALT Activity -osioon minun tulee itsenikin hieman perehtyä lisää, mutta se saattaa viitata siihen, että Cara on suuremmassa riskissä esimerkiksi maksatoksisten lääkeaineiden kohdalla. 

Embark tutkii ainoana tarjolla olevista geenitesteistä myös ns. alkukantaisuus-prosentin. Tämä on nimetty "wolfiness" -termillä, mutta ei liity mitenkään susipitoisuuteen, vaikka nimestä äkkiseltään voisi näin päätellä. Se kertoo, miten paljon koirassa on ikivanhoja geenivariantteja joistakin koirien alkutyypeistä - eli miten paljon sitä kaikkein alkuperäisintä dataa on säilynyt nykykoiraan tultaessa. Suurin osa nykykoirista jää alle 1 %, mutta yllättäen Carassa (1,2 %) olisi yli tuon prosentin tätä alkukantaista geenimateraalia. Aika siistiä! Embark löytää toisinaan 2-4 % sisältäviä populaatioita, ja vain harvoin yli 5 % pitoisuuksia nykykoirista. Cicarossa (0,3 %) ja Sanissa (0,6 %) nämä prosentit jäivät reilusti alle yhden. Erikoista, että ko. prosentti kaksinkertaistuu Cicarosta Saniin ja Sanista Carameliin.

Petotestissä osa 2

Aikalailla tasan vuosi sitten heinäkuussa käytin Cican ja Caran petotestissä - Cicaro kävi tuolloin karhulla ja Cara sudella. Nyt käytin tytöt toisinpäin eri pedoilla ja mukana olivat myös Sani ja Cismet kokeilemassa rohkeuttaan sutta vastaan.

Cicaro oli sitä mieltä, että testistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti - se pyöri antaumuksellisesti pedon jätöksissä ja vähät välitti pedosta. Luontainen pelko puuttui kokonaan. Askon kommenttina oli, että toivottavasti emme ikinä törmää minkäänlaiseen susihukkaan metsässä.

Mel toimi karhun kanssa fiksusti - luontainen pelko oli tallella, se piti karhuun puolta pidempää välimatkaa kuin suteen ja se haukkui pedon ohitse lähinnä minun vieressäni/takanani. Karhu oli sille selvästi suurempi haaste kuin susi ja näin se luonnossakin loogisesti menee. Mel tukeutui paljon minuun haukkuen minua kohti kuin kysyen toimintaohjeistuksia. Mel palautui testistä hyvin. 

Cismet ymmärsi myös uhan päälle suden kanssa, ja se haukkui hienosti sutta vastaan. Se kuitenkin luovutti Meliä aikaisemmin ja lähti fiksuna koirana pakoon, kun susi ei haukulla väistänytkään hetken haukkumisen jälkeen. Cismet työskenteli ohjaajan takana ja haukkui hyvin.

Sanin testi oli loistokkain. Testinohjaaja sanoi heti Sanin iän (12v) kuullessaan, että harva tuon ikäinen koira haistaa tai näkee edes sen vertaa, että ymmärtäisi petojen päälle, ja usein ne vain nuuskivat petoa lähietäisyydeltä ymmärtämättä luontaista uhkaa. Sani kuitenkin tormakoitui välittömästi suden nähtyään. Sen silmät syttyivät ja koira nuortui hetkessä vuosia. Se puolusti hanakasti haukkuen ja sutta häätäen koko ajan pysyen ohjaajan ja uhan välissä. Se työskenteli itsevarmasti ja ketterästi ja fiksusti pitäen sopivan turvaetäisyyden petoon. Haukku oli totista ja Sani katseli ajoittain ohjaajaa kuin kysyen, että miten toimitaan, kun peto ei väistänytkään kokonaan pois. Sani palautui testistä välittömästi ja ansaitsi hienolla suorituksellaan aplodit yleisöltä ja testinvetäjältä! Hienoa mummo!!

Tässä vielä kuvia petotestistä, kuvat omistaa Petotestit.com.

Cicaro:

Caramel:

Cismet:

Sani: