Yksi Facebookista, toinen Petsiestä. Joku ehkä linkkilistalta, ja joku onneton googlaaja etsi neulahuovutusohjeita, 43cm korkeaa koiraa tai sekarotuisten kasvattajaa. Onko näillä asioilla mitään yhteistä, vai onko Paimenlauman johdolla tippunut taas inkkari kanootista??
Olen tuskin ainoa, joka on havainnut blogin pyörivän päässä vähintään kerran päivässä. "Pitäis päivittää blogi... Tän ainaki laitan blogiin... Nyt otetaa pari kuvaa blogiin... Heti ku on vapaata aikaa, teen muutoksia blogiin...." Bloggaamisen suosio on räjähtänyt viimeisten vuosien aikana. Moni perustaa blogin, mutta harva jaksaa päivittää sitä aktiivisesti - ainakaan kauaa.
Minulle bloggaaminen on palkitsevaa. Se on mielekäs tapa viettää vapaa-aikaa. Se opettaa, se avartaa näkemyksiä, se kasvattaa ihmisenä. Vaikka useat kertovat bloggaavansa pääasiassa itselleen, niin jos ei heille niin ainakin meille toisille myös sillä on merkitystä, kuinka moni ihminen on kiinnostunut juuri minun blogistani. Kiinnostus näkyy mm. lukijamääränä - kuinka moni haluaa seurata sinun tekstejäsi, kuviasi ja bloggaamistasi nyt ylipäätään.
Tästä päästäänkin alun hedelmäsalaattiin. Jotta blogi saisi kaivattua näkyvyyttä, sitä tulee mainostaa. Mainostus tulee hoitaa maltillisesti; liika mainostus kismittää, mutta liian tehottomalla mainostuksella monet potentiaaliset lukijat menevät ohitse. Tiesithän, että toisten blogeihin kommentointi on yhtä lailla mainostamista kuin oman blogisi linkin jakaminen? Etkös itsekin etsi mielenkiintoisia blogeja luettavaksi selaamalla eri blogien kommenttiboksin kommentoijien profiileita? Voit toki mainostaa myös kertomalla in real life blogistasi, tai mainostamalla vaikkapa blogin nimellä varustetulla pipollasi (kjäh kjäh). Keinoja on monia!
Mainostus toimii toki tiettyyn pisteeseen saakka. Eli siihen saakka kun internetin selaaja oppii muistamaan, oliko se Paimenlauman blogiin johtava linkki klikkaamisen arvoinen. Jos joku muistaa joskus klikanneensa itsensä Paimenlauman blogiin ja pettyneensä pahoin, hän tuskin enää klikkaa toista kertaa. Jotta sivuillesi klikkaajat eivät pettyisi blogiisi eksyttyään, heidän tulee saada jotakin irti blogistasi. Ehkä uusi ajatus, tyydytys kiinnostukselle, tietoa, huvia, silmänruokaa, hymyn aiheuttava tekstinpätkä, mielekkyys siitä että saa antaa oman mielipiteensä blogitekstissäsi käsiteltävään asiaan jne.
Minun number one vinkkini bloggaajille on, että päivität blogiasi aktiivisesti. "Hups, empäs ole kirjoittanut kolmeen kuukauteen ku ei oikei oo ollu mtn kirjotettavaa..." Ketään ei kiinnosta, jos sinua ei kiinnosta. Toinen vinkki on, että tee toimiva ja persoonallinen ulkoasu. Olikohan niin että suurin osa suomalaisista on visuaalisia ihmisiä, eli blogin ulkoasu määrittää paljon enemmän kuin teksti. Kolmantena vinkkinä, muista olla persoonallinen. Plagioi hallitusti ja kohteliaasti, keksi jotakin omaa, kirjoita persoonallisesti. Opettele käyttämään html:ää ja css:ää jotta saat käsiteltyä postauksia helpommin kauniimmiksi. Panosta jokaiseen postaukseen. Vaihtele postausaiheita ja postaa vain kun siihen on oikeasti aihetta. Siinäpä sitä äpökästä blogeihin.
Ja seuraavana listaan Suomen suosituimpia koirablogeja, ja nimenomaan vain koirablogeja. En siis eläintarhablogeja joissa seikkailee mainittavassa määrin muita eläimiä kuin koiria. Lista on koottu alkan 19.1. ja päivitelty hiukan sen jälkeen. 17.7. päivityksen jälkeen blogit on listattu enää lukijamäärittäin suurempien otsikoiden alle. Laitathan minulle viestiä jos haluat blogisi linkin pois postauksesta. Postauksen ideana ei ole nostaa eikä talsia ketään, vaan tuoda esille listan muodossa Suomen suosituimpia koirablogeja. Uskoisin ettei pieni lisämainostus ole kellekään mitenkään negatiivinen asia. Tässä samalla myös pieni kiitos muutamille blogeille siitä että meidänkin blogiimme ohjautuu lukulistojenne myötä joitakin selailijoita.
300-400 lukijaa:
0-200 lukijaa:
Ihmekoirat
IQ Unknown
Jekkula
Kaapon kujalla
Karvakorvat
Karvatonta elämää
Kettuaskelia
Kiira ja kiharat
Koiramaista elämää
Koiria maalta
Kolme niin erilaista persoonaa
Kolme sählää
Kruunupää & prinsessa
Leijonakuningas
Life Is How You Make It
Lohdunkantaja
Lokikirja
Luuhullut
Me with animals
Mutiaiset
Nanni & Fiilis
Narin narinat
Niuniun nurkkaus
Olipa kerran Priya
Pack of life
Paikka ja hyppy
Panjoteam
Pawsomness
Pilkunviilaajan päiväkirja
Pinserimäistä
Prinsessat ja astronautti
Riemuidiootteja
Ripaus mustaa valkoisella
Rähinäryhmä
Sedit Dobermann
Siperiankippurat
Sun in my pocket
Supersheltti
Susiasukit
Tanssivat shetlantilaiset
Tassuilla tanssien
Team Draumur
Team Frihetawa
Team Narwain
Tempputaituri
The monster is inside your head
IQ Unknown
Jekkula
Kaapon kujalla
Karvakorvat
Karvatonta elämää
Kettuaskelia
Kiira ja kiharat
Koiramaista elämää
Koiria maalta
Kolme niin erilaista persoonaa
Kolme sählää
Kruunupää & prinsessa
Leijonakuningas
Life Is How You Make It
Lohdunkantaja
Lokikirja
Luuhullut
Me with animals
Mutiaiset
Nanni & Fiilis
Narin narinat
Niuniun nurkkaus
Olipa kerran Priya
Pack of life
Paikka ja hyppy
Panjoteam
Pawsomness
Pilkunviilaajan päiväkirja
Pinserimäistä
Prinsessat ja astronautti
Riemuidiootteja
Ripaus mustaa valkoisella
Rähinäryhmä
Sedit Dobermann
Siperiankippurat
Sun in my pocket
Supersheltti
Susiasukit
Tanssivat shetlantilaiset
Tassuilla tanssien
Team Draumur
Team Frihetawa
Team Narwain
Tempputaituri
The monster is inside your head
Olisi messevätä täydennellä listaa, joten linkitä toki reipsusti omasi tai toverisi blogi, jos keksit vielä lisää suosittuja suomalaisia koirablogeja! Nyt 28.1. olen ilokseni huomannut että postaukseni on kirvoittanut ajatuksia koirablogien listaamisesta suuremmissakin määrin! Tällaista laajempaa listaa on täten alkanut kursia kasaan mm. tämä blogi. Hieman myöhemmin postauksestani intoutuneena polkaistiin pystyyn myös koirablogilistaus joka löytyy täältä. Kiva kun sain inspiroida!
Se on Boxer Power & Caapo, Ceellä ;)
VastaaPoistaPakkohan tähän on omansakin linkittää jos listalle on mahis päästä ;D http://frihetawa.blogspot.com/
Oi hupsis, kiitos ku korjasit! Tiedän että se on C:llä mut hirmusessa sarjalinkittelyssä vaihtuki K:ksi :D Ja te olitte vallan unohtuneet listoilta, ehottomasti listoille siis!
PoistaMä oon nykyisin jostain syystä tarkemmin katsonut katselukertoja omasta blogista, vaikka tietysti osa niistä on tullut ihan omalta osalta ja mitä tilastoista katsoin, vampirestatilta katselukertoja on 545... Blogaaminen on kyllä koukuttavaa tietyissä määrin, vaikka nyt oon ehkä päässyt irti siitä enimmästä apua-mitä-keksin-blogiin-ajattelusta verrattuna aiempiin aikoihin :D Jännä tajuta, että kesällä Netan blogikin täyttää viisi vuotta. Kaikista kirjoittamistani blogeista tuo on yhtäjaksoisesti ollut pisimpään pystyssä :D
VastaaPoistaMä selaan melkein päivittäin blogin tilastot (säpön katon varmaan 20 kertaa) että hiukan koukussa kieltämättä olen... :D ahdistaa heti jos ei päivään tai pariin pääse kattomaan blogia tai säpöä. Tämä blogi täyttääki helmikuussa viis vuotta :)
PoistaNäiden asioiden lisäksi miellän, että blogin rodulla on väliä. Vaikka olis kuinka hiipunut päivitystahti niin kyllä vain lukijoita riittää, jos on rotu mikä on suosittu. Tottakai sitä itsekin herkemmin seurailee muiden lintukoirien blogeja aktiivisemmin, jonkun muun rotuisen blogi pitää olla sit muuten kiinnostava, että alkaisin seuraamaan. Aktiivinen tokoilija aina pääsee mun lukulistalle, rodusta tai roduttomuudesta huolimatta.:D
VastaaPoistaTotta! Ite en juurikaan lue vääränrotuisten blogeja, ku vaan sheltit ja bortsut, aussit ja no, useat paimenet ny yleesäki väräyttää kiinnostusmittaria.
PoistaKiitosta paljo maininnasta ja listauksesta, löytyi uutta luettavaa! :) Ja josko tänä vuonna 200 rikki ;)
VastaaPoistaNo siul on kyllä niin aktiivinen blogi, että varmana täyttyy 200 ;D
PoistaOooi, meidänki blogi listalla! kiitos suuresti. :)
VastaaPoistaIhan mahtavaa! Tässähän meneekin tämä ilta selaillessa nää kaikki läpi :D
VastaaPoistaHih, kirjoitin itse joku aika sitten samasta aiheesta, mutta aavistuksen erilaisesta näkökulmasta :D Menestyvän koirablogin resepti
VastaaPoistaKoirablogien lukijamäärät on kuitenkin aika pieniä, verrattuna esimerkiksi lifestyle blogien suosioihin. Kohderyhmä on varmaankin pienempi kun koirablogit harvoin kiinnostavat ketään koiratonta.
Ja nyt kun kerran tuli avattua suunsa, niin tää ulkoasu on muuten tosi kiva, mutta en tykkää yhtään tuosta taustan alareunan ruoho(?) kuviosta. Toimisi mielestäni paremmin jos tausta olisi kokonaan yksivärinen. Mutta mielipideasioita toki :)
Oho, pitääpäs lukaista siunki kirjoitus aiheesta! Ilmeisesti perehtyy syvällisemmin menestyvän blogin saloihin, ku ite sivusin vaan kevyesti aihetta ja painoarvo oli linkeillä. :D Totta, lifestyle-blogien lisäksi myös hevosblogit ovat kovasti suosittuja. Hmms, kiitos mielipiteestäsi, kattellaa kaunko tämä ruohotaustakuva säilyy täällä, ite vielä toistaseks tykkeen tästä ku tuo sopivasti painoa ulkoasun alareunaan ku on alhaalta tummempi taustakuva. :)
PoistaTämä olikin mielenkiintoinen postaus! Täytyykin selailla nuo linkit läpi, jos vaikka löytyisi mielenkiintoista luettavaa. Parisen päivää sitten törmäsin yllättäen todella suosittuun koirablogiin: http://www.armiharmi.blogspot.fi/ Jännä juttu suosittujen blogien hakemisessa on se, että niitä on välillä hankala löytää. Mutta juurikin tuolla eri bloggerprofiilien selailulla löytää useasti mielenkiintoisia blogeja, joihin ei ole koskaan aiemmin törmännyt.
VastaaPoistaKiitos! Linkki lisätty listoille, empä ollu koskaa löytäny moista. Ja saman huomasin tätä postausta kirjoitellessani, että suosittuja blogeja on ihan yhtä vaikea löytää kuin ei-niin-suosittuja :o
PoistaArmi-blogin suosio tulee (ainakin 95%:sti, kehtaan väittää) siitä, että isosiskot ovat Suomen tällä hetkellä suosituimpia hevosbloggaajia, Tiialla miltei 8k lukijaa bloggerin kautta ja Pinjalla rapiat 6k. Yhdeksän postausta ja rapiat 400 lukijaa, ei huono ;)
PoistaMulla on kytenyt takaraivossa ajatus laittaa jonkinlainen sivusto koirablogeista pystyyn. Vaikka rotulistausta tai harrastuslistausta. Löytyisi sitten niitä suosittuja(kin) blogeja :) Ei kuitenkaan vapaa-aika riitä tällä hetkellä siihen.
Ja ps. Korjaatko meidän blogin (Acting Top Dog) ensimmäiset kirjaimet isoksi :D
Ahaaaa mietinkin että kovin on tavanomainen blogi, että kui ny tolleen repässy lukijoita... vaan ihmekös ku on tää suosittu hevosblogi siinä sivussa vaikuttamassa. :D Korjasin. Ja tee ihmeessä sellane lista, ois kiva selaa mahollisesti uusia blogeja sitä kautta.
PoistaJuu, itsekin veikkaan suurimman osan lukijoista tulevan sieltä siskojen blogien puolelta, kun ne ovat todellakin niin suosittuja. Lisäksi se, että blogin kirjoittelussa auttavat tytön siskot vaikuttaa kirjoitusasuun aika paljon, sillä muutamaa postausta lukiessa tuli huomattua, ettei kirjoitus voinut kovin todennäköisesti olla suoraan 11-vuotiaalta. Karu fakta kuitenkin on, että tuon ikäisillä on harvemmin kielitaito erinomaisesti hallussa, ellei kyseessä ole poikkeus.
PoistaKaroliina idea jonkinlaisesta koirablogien listasta on todella hyvä! Uutta luettavaa on joskus todella hankala löytää varsinkin, jos etsii tietynlaista, niin tuollainen sivusto olisi todella kätsy!
Ja kun kerta muutkin, niin tässä on linkki omaan blogiin: http://patjenes.blogspot.fi/
Musta tää Armi-juttu on aika makoisa. Kukaan hiki hatussa lukijoita metsästävä koirabloggaaja ei tiedä tyypistä mitään ja sitten se ilmestyy blogosfääriin puun takaa 400 seuraajalla. Suck that, petsien blogiyhteisöt. :DD Ison lukijamäärän varjopuolet alkaa ehkä näkyä tuolla, jos menee selaamaan kommentteja, kun ruinataan sitä tätä tuota postausta ja kysellään samoja asioita. Toisella isosiskolla yhdestä kommentista lähti jo rikosilmoitus ja kommenttiloota on muutenkin aika villi länsi.
PoistaVau mekin ollaan päästy listoille, kiitos! :)
VastaaPoistaOi mekin ollaan päästy listoille, kiitos paljon! :D
VastaaPoistaMeillä on muuten bloggerin kautta 226 lukijaa, luku vaan ei näy blogissa "julkisena" :)
Oi olipa mielenkiintoinen postaus! :) Meillä kans blogi, 129 lukijaa nyt, tänään pitäis tulla uusi postaus!
VastaaPoistahttp://flattielamaa.blogspot.com
Hyvä postaus! Löytyi itselle taas muutama blogi lisää luettavaksi! ...ja kaipa sitä pitää omaa mainostaa myöskin :D http://mustantiikerinelamaa.blogspot.co.uk/
VastaaPoistahttp://munblogi-koiraihminen.blogspot.fi/
VastaaPoistaTäältä löytyy pieni kuuliepaimen lapsonen ja vlogi/vko! :)
Välillä vähän juttua muustakin, mutta suurimmassa osassa postauksia mukana amerikankarvatonterrieri Selma :)!
VastaaPoistagratusselma.blogspot.fi
Kiitos maininnasta - meidänkin blogiin oli tämän postauksen avulla kävijöitä tätä kautta eksynyt :-) Itselläkin joskus pyöri ajatus tästä mielessä, kun koirablogeja ei listattuna mistään löyty. Myös koirablogeille olisi mahtava saada ns. koiraportaali, mutta se on taas järjestely-, aika- ja oikeastaan rahakysymyskin. Suomessa kun löytyy todella monia mielenkiintoisia ja monipuolisia blogeja - esimerkiksi nämä listassa olevat.
VastaaPoistaJa tosiaan, meillä on lukijamäärä bloggerin kautta ollut jo pidemmän aikaa 328 (tänään tuli 329 täyteen) ja blogvinissa meitä seuraa 47 ihmistä :-)
Olipas kiva postaus! Löysin tuttujakin blogeja ja sitten vielä uusia blogeja jota olikin kiva alkaa seurailemaan :)
VastaaPoistaEn niin suositusta tiiä mutta seuraaja listallani on myös yks kiva blogi joka ansaitsis omasta mielestäni ainakin maininnan :) -> mewithanimalss.blogspot.fi
Meidän blogikin kiittää listauksesta. :)
VastaaPoistaHuu, kiitos linkkauksesta. Varsinkin kun se ei tullut varsinaisesti kävijämäärän perusteella, tuntui siltä, että meidät olis fiitattu suunnilleen jossain Hesarissa. :---D
VastaaPoistaBuhahaaaa :D
PoistaEi blogien tarvitse olla pelkästään suosittuja. Tiedän kuitenkin muitakin kivoja koirablogeja, joita luen säännöllisesti mutteivät ole listalla (lukijan kunta niissä kymmeniä). Niin voisi olla kuitenkin kiva nähdä kaikkia koirablogeja? Voisi luokitella muutamia eri tavoin, esim roduttain, harrastuksittain yms :) niiku tekis vaikka blogilistan tyyliseks! :)
VastaaPoistaEi toki tarvitsekaan :) Voisi toki harkita joskus että tekisi sellaisen kattavan koirablogilistauksen. Tässähän tätä on jo alkua, että lisäis vaan kaikki maholliset muut koirablogit kategorioittain uuteen blogilista-postaukseen.
PoistaMäkin olen huomannut saman kuin moni muukin tässä - siis että eipä iso osa noista suosituista ollut mulle yhtään sen tutumpia kuin vähemmänkään suositut. Ainakin pari ihan vierasta nimeä kaikkein suosituimmilla - ja kun ei sisällön tai minkään kanssa ole aina mitään logiikkaa edes siinä, mikä on suositumpi kuin toinen!
VastaaPoistaMä en itse ole ikinä juossut minkään lukijamäärän perässä, mutta havahduin tässä pari päivää sitten, että meidän blogilla (ei muuten ole listalla. :D) on ihan pian kolminumeroinen luku lukijoita. Hassua ajatella, että niinkin moni ihminen seuraa sitä, mitä kirjoittelee. Varsinkin, jos niitä olisi vielä moninkertaisesti enemmän, siinähän tulisi jo hirveät paineet.
Oho, mekin ollaan listoilla, kiitos linkityksestä :)! Joo uusia blogeja luettavaksi on jotenkin vaikea löytää, ite tein just "linkkaa blogisi"-postauksen ihan sillä silmällä josko tulisi jotain uutta luettavaa. Hyväähän blogista ei tee se, onko sillä viisi vai viisisataa lukijaa jos jutut ei vaan iske.. Lukijamäärät ei lisäksi oikeastaan enää nykyään (ainakaan mun huomioiden mukaan, saatan olla väärässä?) paljoakaan kerro kun kaikilla on linkit facessa ylhäällä :). Itsellä en enää painele juurikaan itseäni lukijaksi on blogilla on sivu facessa jossa tykkääminen ja siten uusien päivitysten seuraaminen on helpompaa :)
VastaaPoistaRähinäryhmässäkin lukijamäärä on vuodesta toiseen pitkälti reippaan satasen hujakoilla, kun taas facen ryhmässä lukijoita näyttäisi olevan reipas 250. Nuo lukemat ei itselle paljoa merkitse, mutta sen verran antaa suuntaa miten montaa kiinnostaa meitin kirjottelut (tai kuvailut lähinnä :D) ja siten "velvoittaa" myös päivittämään välillä useammin eikä kuukauden taukoja useasti huvita pitää :)
Mutta postaus tuli tarpeeseen, löyty paljo uusia blogeja luettavaks, kiitos siitä :)!!
www.rahinaryhma.com
Jep, moni luo facebook-sivut, joiden kautta lukijat voivat seurata blogia, joten eipä nuo lukijamäärät sinänsä kaikkea kerroa. Anolukijoita taas löytyy ihan varmasti kaikilta, iteki luen muutamia blogeja anona syystä tai toisesta :)
PoistaOi, mekin ollaan päästy listalle! Kiitos paljon :) Löytyi myös monia uusia blogeja!
VastaaPoistaOlipas mukava löytää oma blogi tällaiselta listalta =) Kiitokset linkkauksesta!
VastaaPoistaVoi kiitos! :-)
VastaaPoistaTässäe oes sulle tarjolle yks ploki. Kävijöetä on ollunna iha mukavasti.
VastaaPoistaiivari-ilmaveivi.blogspot.fi
Ja tässä on paljo lukijoeta ja kävijöetä myrskytuisku.blogspot.fi
ja vielä yks määräkoeraploki pitkopoika.blogspot.fi
terveesin Iivari Määräkoera
Tässä ois
VastaaPoistahttp://vastakarvaa.blogspot.com
Hei!
VastaaPoistaKiitos meidän blogin linkittämisestä! Kivasti olet listannut blogeja, niistä tuli paljon uutta luettavaa.
Aurinkoisia talvipäiviä teidän laumalle :)
Oi, omakin blogi löytyi listalta. Olipas kiva yllätys, kiitos! :-)
VastaaPoistaPitkästä aikaa tulin käymään täällä ja voi vitsi kun oli kiva törmätä tällaiseen! Omat lukulistat ovat olleet aika niukilla hiljattain ja tästähän löytyi oikein mukava määrä uusia luettavia. Kiitos!
VastaaPoistaKiva että löysit lisää mielekästä luettavaa! :)
PoistaTosi hyvä listaus, löytyi paljon uutta luettavaa! :) Tässä yksi mun lemppari : http://suninmypocket-kaisa.blogspot.fi/
VastaaPoistaJekkulassa lapinkoiramaisia kuulumisia olen kirjoitellut vuodesta 2009 saakka ja aika monen blogin, eri aihepiireissä, olen nähnyt lopettavan. Alkuinnostus on monella lopahtanut muutaman kuukauden tai parin vuoden jälkeen, mikä on kyllä suuri harmi. Tai sitten moneen otteeseen vaihdetaan jostain syystä uudelle blogialustalle.
VastaaPoistaBlogi toimii itselle muistina ja kuvapankkina. Tarinat on aika pitkälle koirien arkisista aherrusta, eihän kotikoirille ihan hirmuisesti mitään tapahdu. :) Oma visio olisi, että kummankin koiran elämä olisi taltioitu tarinamme alusta, matkan varrelta ja aina sen loppuun saakka.
http://jekkula.blogspot.fi/
Tässä mun oma uusi blogi, jonka haluaisin listaan mukaan! http://tempputaituri.blogspot.fi/
VastaaPoistaOmaperäinen blogi siulla ainaki on, en muista montaakaan temppublogia nähneeni - listattu :)
Poistawiimajailana.blogspot.com
VastaaPoista14-vuotias tyttö kirjoittelee elämästään kahden koiranpennun kanssa. Koirat ovat hieman erilaiset, berninpaimenkoira Nella ja kooikerhondje Edske, parhaat kaverukset joilla riittää aina jotain uutta touhuttavaa. Mukaan mahtuu niin valokuvaus, harrastukset kuin kaveritkin. Kiva jos löytyy jollekkin jotain luettavaa:)
Heippa! Mun blogissa vierailee lagotto Lenni monta kertaa viikkoon, vaikka ohella juttelen muustakin. Blogi on vielä aika uus, mutta aktiivisesti bloggailen ja rakastan sitä!
VastaaPoistahttp://www.lauraloviisan.blogspot.fi
Löysin tänne kun googlailin lisää koiramaista luettavaa! Kiitos listauksesta, useat näistä blogeista oli minulle täysin tuntemattomia ja löysin paljon uutta stalkattavaa. Yleensä en blogiani missään mainosta mutta jos nyt tähän kuitenkin uskallan laittaa:
VastaaPoistahttp://olipakerranpriya.blogspot.com
Hei, hyvä lista! Meidän blogissa seikkailee kolme paimentyttöä ja porukkaa pitää kasassa terrieripoika.
VastaaPoistahttp://riemuidiootteja.blogspot.com
Heippa, ajattelin vain ilmoittaa jos vielä listaa päivität. Paikka ja hyppy blogilla on 132 lukijaa, jos se vaihtaisi kategoriaa :)
VastaaPoistaEn päivitä listaa. Minulla menisi liikaa aikaa kun selaisin joka blogin lukijamäärät aina uudelleen listaan.
PoistaMun mielestä koira-aiheiset blogit on usein kirjoittajilleen esimerkiksi treenipäiväkirjoja, ja sitä kirjoitetaan itselleen. Samalla idealla aloin itse kirjoittaa omaa agility blogia, mutta innostus blogin kehittämiselle on kyllä suuri! Kivaa kun tämän aihepiirin asioita kootaan yhteen paikkaan Jes!
VastaaPoistaTotta, jotkut lähtevät kirjoittamaan ikään kuin itselleen ja huomaavatkin pian että kirjoituksensa kiinnostavat muutakin kansaa.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHei, vekkulilla Bolognese-poika Bobbylla on oma, aktiivinen blogi: www.doggybobby.blogspot.fi Blogissa seurataan Bobbyn kasvua pennusta lähtien, kommelluksia ja seikkailuja kuvataan visuaalisesti. Kuvia löytyy myös Instagrammista nimellä seikkuadventurer. Tervetuloa tutustumaan Bobbyyn!
VastaaPoistaOis kiva jos tekisit linkkaa blogisi tyylisen postauksen josta sitten valitsisit esim 5 parasta jne. , niitä on mukava lukee:)
VastaaPoistaOlen tainnut toteuttaa linkitä blogisi -postauksen kerran aikaisemmin, joten voisin harkita moista pitkästä aikaa. Kitos vinkistä :)
PoistaTästä löytyikin mutama uusi seurattava blogi, kiitos listauksesta siis :)
VastaaPoistaMeidän blogia Down Under-shepherds voi lukea osoitteessa: http://jumikiksi.blogspot.fi/
(Toki nimi voi hieman muuttua lähiaikoina kun muonavahvuuteen muuttaa yksi ei niin australialaisvalmisteinen vekotin ;) )
Voitko meidän blogin lisätä? : www.jellonat.blogspot.fi
VastaaPoistaEn tiedä päivitätkö enää listaa, mutta tässä minun alussa oleva blogini. :) Blogissa seikkailee hyvät kaverukset sekarotuinen koira Ramos ja kissa Vili.
VastaaPoistahttp://fourfeetandme.blogspot.fi/
Voi että, hieno blogi tämä. :)
VastaaPoistaHyviä pointteja toit esille. Omaan nilkkaan kolahtaa pahasti koodaaminen. En osaa kuin hatarasti teoriassa jotain pientä. Mutta ehkä sitä oppii!
Pari horror collieta:
dropneusjes.blogspot.com
Kiitos Nova! En minäkään kummoisia osaa ja joudun näkemään hurjasti vaivaa että onnistun jotakin koodaamaan. Vaan koko ajan oppii lisää yrittäessä. Ihana blogi sinulla, olen siinä aiemmin ite asiassa vieraillutkin kerran jos toisenkin... Lisätään listoille!
PoistaHyviä pointteja ja mielenkiintoisia blogeja listattuna!itse aloitteleva bloggari ja mainostaminen on kyllä vielä unohtunut... tässä oma blogini http://koiruuksiakaapolassa.blogspot.fi
VastaaPoistaHuomenta! Kyllä kirjoitukseesi monessa kohdassa samaistun. Olen aloittanut blogin marraskuussa 2015. Saan kysymyksiä:" paljo sullon lukijoita?" Ahdistaa! -Yks serkkulikka lukee :) Facebookissa on suht helppo mainostaa, mutta kun kaikki eivät ole siellä! Meidän perheelle blogi on vielä lähinnä Dominon päiväkirja netissä. Mukavaa bloggailua sulle! T: Domino; tassuttelekotiin.blogspot.fi
VastaaPoistatouhukoirat.blogspot.fi
VastaaPoistaMua harmittaa valtavasti, kun vaikka päivitän usein ja mielestäni kirjoitan ihan asiaakin, plus teen yhteistyötä Faunattaren kanssa, lukijamääräni ovat tosi pienet. Ja erityisesti tämä harmittaa, kun vertaa muihin Faunatar-bloggaajiin, joista osa päivittää esim kolmen kuukauden välein... Missä voisi mainostaa vielä omaa blogiaan (Facebookin ja näiden kommenttikenttien lisäksi)?
VastaaPoistawww.mitteliriia.blogspot.fi
Lukijamääristä ei sais tehdä liian merkitsevää asuaa, sanoisin. Itelleni lukijamäärä ei kerro aina sitä, onko blogi oikeasti niin hyvä kuin suuri lukijamäärä voisi sen kertoa olevan. Suuren lukijamäärän bloggaaja todennäköisesti mainostelee ja kirjoittelee useassa paikassa. Itse olen vähän laiska mainostelemaan ja henkilökohtaisesti minua rassaa se että jokainen uusi postaus linkitetään viiteen paikkaan. Jos joku haluaa seurata blogia, hän kyllä löytää blogiin ilman ainaista postausten markkinointiakin.
PoistaKaikki vaikuttaa blogin kokonaisuuteen - ulkoasu, aiheet, kirjoitustyyli, omaperäisyys, persoonat blogin takana, kuvat ja visuaalisuus nyt näin yleensäkin. Jos kokonaisuus ei nappaa, ei blogia välttämättä tule luettua.
Tsemppiä bloggaamiseen. Aktiivisuus palkitaan aina!
Hyvä lista! Kannattaa myös vilkaista http://irlanninvesispanielit.fi jossa on muutenkin asiaa rotulemmikeistä :)
VastaaPoistaKiitos :)
Poistapaljon hyviä blogeja laitoit ja itekkin kirjotat kivasti :) mullakin blogi: nellanjaljilla.blogspot.com
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTäällä siperianhusky pennun kanssa arkea: <a href="http://haskisti.blogspot.fi>http://haskisti.blogspot.fi/a>
VastaaPoistaKivaa lukea muidenkin tarinointia ja kertomuksia. Kirjoittelin reissuista koirieni kanssa facebookkiin, mutta ajansaatossa harmitti kun kuvien sekä tekstien jäsentely oli niin hankalaa ja silläpä aloin tekemään blogia ja tässä linkki viimeisimpään postaukseen http://wuh.fi/helvetinjarvi-haukkamaa-heinalahti-3-5-2018/
VastaaPoistaPs. Tervetuloa lukemaan kuin kirjoittelemaankin :)