31.5.2015

Lähtölaskenta kesään

Pysytään pysytään...
KUUDEN MINUUTIN KULUTTUA ON KESÄ. TRRR.

Kyllähän sitä kertyy postattavaa kun ei hetkeen kerkeä tahi jaksa istua koneen ääressä. Yön pimeinä tunteina päätin viimein istahtaa koneen ääreen - oli pakko valvoa ja kääntää unirytmi phärsiilleen että jaksaisi taas valvoa kahden yövuoron verran. Ihan karmee monen tunnin urakka siis edessä kun on kirjotettava sieltä ja täältä, on kuvia kamerassa, luurissa, keskusteluissa ja muiden luureissa. Että otapa ja kirjota näistä nyt sitten suunnilleen järkevärakenteinen postaus.

Aksatreenien jälkeen lähettiin naama kiimaista tomaattiakin punasempana kohti mökkiä mökkiseurue kyydissä. Nappasimme vain Auroran kotikotoa kyytiin mökille mennessä. Siskosieni oli siis messissä Hollolasta saakka, ja kuvasipa hän meijän aksatreenitkin. Sania emme ottaneet mökille koska jo kolmessa koirassa on riittävästi vahtimista mökkeillessä, emmekä tienneet oliko mökkialueella muita mökkeilijöitä, jolloin koirien pysyminen oman mökin alueella olisi vielä tärkeämpää.

Se oliki tämän kesän ensmäene möksäreissu (21.-22.5.), ja voi mite möksäily on aina niin ihanata. Se on sellanen henkireikä että sieltä ei tekis mieli palata pois ikinä. Aurinkoa, grilliruokaa, musiikkia, saunomista, uimista, kiireettömyyttä, veneilyä ja mökkitunnelmaa keskellä-ei-yhtikäs-missään. Noh, juhannuksena odotteleekin jo vähän pidempi möksäreissu jonne siskosieni tulee myös mukaan. Ja tässähän minä taas istua törötän mökissä kirjottamassa ku en vapaita kaupungissa halunnut viettää.

Mök mök. Nurtsi rehottaa. Ja kelkka ei kuulu kesäkuvaan.
Möksän ranta
Möksä ei oo aina ollu siinä missä se nyt on, sillä myimme vasta muutama vuosi sitten osamme pois sukumme yhteisomistusmökistä ja isukkimme rakensi meille 100m toiseen suuntaan ihan oman mökin. Mukavempi niin kuin muiden kanssa aina samassa mökissä ja kun on koirat ja muut niin eihän se mökkeily enää samaan tapaan sujuisi muun suvun kanssa kuin nuorempana sujui. Mökkimme sijaitsee siis isämme kotipaikalla, jossa on kuusi muuta sukumme mökkiä kivenheiton päässä toisistaan. Se on kuin pieni lämminhenkinen kylä, ja kesäaikaan melkein koko suku on paikalla mökkeilemässä samaan aikaan ja näemme toisiamme. Tällä kertaa olimme kuitenkin ainoat mökkeilijät pikku mökkikylässämme, ja sen kyllä huomasi äänenvoimakkuudesta... Sani olisi siis hyvin voinut olla mukanamme, sillä ei olisi ollut haitoksi vaikka se olisi kulkenut omia polkujaan muiden mailla pyörien.

#failure #nolooo #yolo #nytmenimaine #miksäitilisäätällasiakuviaminusta #eionnistu #evo

Vaikka koirien kiinnipito on tähän vuodenaikaan ensiarvoisen välttämätöntä, ei silti tulisi mieleenkään pitää koiria jatkuvasti kytkettynä mökillä ollessamme. Tietysti niitä pidetään silmällä niin kuin aina, eiväthän ne koskaan saa lähteä niin kauas ettei niitä näkisi. Nyt koirat kuitenkin hurmioituivat pitkästä aikaa vapaaksi päästessään niin pahoin että kun ne saivat luvan loikata auton takakontista niin ne juoksivat kuin sovinnosta kaikki kolme metsään eikä niitä kuulunut huudoista huolimatta ennen kuin noin 10 minuutin kuluttua. Tästä alla video. Takaisin tultuaan ne eivät enää karanneet kertaakaan. Pidimme ulko-ovea auki koko ajan, jotta ne saivat olla ja mennä miten tahtoivat. Kun koiratkin ymmärsivät että saavat luvan kanssa olla ihan vapaasti, ei niille tullut kiusausta lähteä minnekään.

Anna koirille vapaus. Vie koirilta vapaus.

Niin kauan kuin laumanjohto on mökillä käynyt, on siellä kupeessa sijainnut autiotalo. Ajan saatossa talosta on mm. tullut katto sisään, mutta yhtä lailla siellä edelleen rymytään kuin lapset karkkikaupassa. Muistan kun isukki vei meidät ensimmäistä kertaa katsomaan hirmuista autiotaloa kun olimme vaahtosammuttimen kokoisia. Siitä saakka on säilynyt loputon kiinnostus urban exploration-harrastusta kohtaan ja niitä onkin tullut etsittyä ja rymyttyä läpi ihan koko ikä. Jokin niissä vain viehättää.

Kyllä autiotalosta löytyy aina jotakin jokaiselle. BARF ankkaa koiralle, lääkitystä hermorauniolle omistajalle, vaaroja sitä kaipaavalle puoliksi sisään romahtaneen katon muodossa... ja nitroja jos syrämmest ottaa joskus suisidikoiran kanssa eläessä. 

Onhan se aina oma vahtimisensa ja naama punasena karjumisensa ennen ku viikarit asettuvat mökiksi, vaan mitäpä se olis mökkireissu ilman koiria.

25.5. olikin taas suuri päivä. Jo aamulenkillä likat saivat päättää suunnan ja etenimme täysin likkojen tahdissa. Raaputuksia jaoin systemaattisen järjestäytyneesti koko se ajan kun en ollut töissä. Minun parhaimmat likat ja muut parhauskasvatit täyttivät jo 4 vuotta. Mihin tämä aika kuluu? Tein likoille raakaruokintauskollisen kaakun iltavuorosta tullessani. Kaakkuun keitin riisiä ja laitoin lihaelinseosta riisin kanssa kuin täytekaakussa, kerros kerrokselta. Väliin keitin ylläriksi vähän kanaa ja kaakku upposi puolessa minuutissa iltaruuan korvikkeena. Hyvää synttäriä vielä kaikille Betty's-kasvateille, ootte parhaita <3

Nelivuotiaat kaikkein-parhaimmat
"Tästä nyt tuskin jää äiskä sulle, mutta voit nuolla lautasen jos haluat."
Ai, niin. Hankin yhen illan päähänpistokkaana koirille GoPro valjaat pikaisen googletuksen perusteella (hups). Valjaat voi säätää melkein rajattomasti koiralle kuin koiralle kolmen joustavan säätöremmin avulla. Ei oo vielä maltettu testaamaan näitä, mutta eiköhän tässä piakkoin aiheuteta ihmetystä naapurustossa.

Oonkohan ainoa jota alkaa pännimään etenkin facebookin jokapäiväiset punkkikeskustelut? Kuinka ihmiset kysyvät viiden minuutin välein punkkikarkotteista, punkkien vaarallisuudesta ja muusta. Melkein yhtä suuri buumi kuin lumentulo, vaan vielä viistoista kertaa pahempi. Ja mikä uusavuttomuus. Eläinlääkäriin ollaan menossa kahtasataa päivystyksellisesti kun punkista jäi nenu koiran ihon alle. Ehkä oon vaan huono kestämään tällasta uusavuttomuutta mutta en voi mitään että palaa käpy tommosiin. Pthyi.

Onpa nuita punkkeja ollut meilläkin jo joku viitisenkymmentä kipaletta. Etenkin vakkari lenkkireitti jää nyt lenkkeilemättä kun sieltä tarras plus parikytä punkkia matkaan het kesän korvalla. Möksäreissultakin tarrautu matkaan saman verran punkkiloisia. Caralla oliki korvassa aika ikävä punkki, jonka poiston jälkeen puristin punkkipatista verensekasta eritettä. Puhdistelin korvan kertaalleen antiseptilla ja siinäpä se parantuu ittestään ilman ellän taikoja.

Alkoiha se sitte hermottaa ku sain päivittäin nypiskellä punkkeja pois koirista. Käväsin siis hakemassa apoteekista Exspotia koko kesän satsin. Se on toiminu meillä aiemminkin oikein hyvin eikä oo tullu mitään reaktioita. Pittää kuitenski tarkkailla liuoksen valelukohtaa, ettei aiheuta nytkään mitään reaktiota.

Sitte tällane paska koiranomistaja-vuodatus. Kiksu on lievästi ylipainoinen. Se on aina ollu kova syömään ja syötin sille ihan varmasti liian suuria annoksia ainakin parin vuoden ajan sen nuoruudessa. Se on vähän pyylevä, vaikka joku päivä se tuntuu etenkin pitkän lenkin jälkeen vähemmän turvonneelta ku toiste. Miten paljon pitää liikkua, että se laihtuu. Oon antanu sille noin vuoden verran muka sopivan määrän raakaruokaa ja me treenataan pari kertaa viikossa ja lenkkeillään noin tunti päivässä sellasta reipasta kävelyvauhtia. Vaan ku irti ei voi pitää ja ravatessa koira ei kuluta paljon mitään.

Varmaan pitäis alkaa kiinnittää vielä enemmän huomiota raakaruuan rasvasuuteen, että antas vaan vähärasvasta safkaa kuten jotaki naudanmahaa, kanaa ja kalaa ja vastaavia. Pitäis selvittää missä on paljon ja missä vähän rasvaa ja jättää suosiolla kaikkein rasvasimmat tuotteet pois ainaki hetkeks. Liikuntaa ny vois toki aina lisätä, etenki vapaana olemista. Tunti kaks remmilenkkiä päivässä on aika maksimi etenki jos on töitä samana päivänä. Muutaki elämää ku on kui koirat. Toiset vaan on herkempiä lihomaan joo ja Sanillakin on ylipaino ollu tosi tiukassa. Ehke täs suvus kulkee hidas aineenvaihdunta, tai sitte nää koiranomistajat ei vaan osaa syöttää koiraasa oikein.


Hain tässä likoille ensimmäisen laatikollisen Oscarin uudistuneita pakastepullia yhteistyömme alkamisen merkeissä. Otettiin testiin ensimmäisenä mahapullat, joita testaillaan ja kirjoittelen niistä hieman teille raporttia tänne jatkossa. Oottelen erittäin innolla, mitä likat pullista sanovat. Ainakin niiden pitäis olla vähärasvaisia.

Käytiin myös seuramme saunailtamissa perjantaina, jonne otin myös koirat matkaan. Likat tulivat hienosti toimeen yhen toisen koiran kanssa saunaillan ajan. Kerkesimme syödä hyvin ja saunoa pikapikaa ja sitte tuliki jo kiirus kohti yövuoroa.

Muuten vaan me on höntsäilty tehä pitkiä lenkkejä, nautittu t-paita-keleistä ja tavattu naapurin mageen näkönen koira joka paljastui saluki-bortsuksi. Olin miettiny jo monet kerrat sen rotuja, ja tällä kertaa tavattiin kiireettömän hiljaisella sivutiellä niin kehtasin kysästä koiran rotuja. Ja kui rauhallinen tapaus! Likat eivät olleet ollenkaan varauksellisia vaikka koira oli iso, koska se oli niiin rauhallinen.



Likat kipittää treeneistä kotiin

Jollekin ylimääräistä, toiselle tarpeellista. Saatiin 2 keraamista kuppia, 2 nahkahihnaa, nahkainen nly-talutin ja numerolappupidike, juomapullo, noutokapula ja juoksupögät entiselle omistajalleen tarpeettomina.
Ja tässä vielä vähän lisää mökkikuvia...
Jäi koirien pelastusliivit kaupunkiin tällä kertaa.
Alaneljännes; toisinaan tykkään kuvata muun muassa kiviä. Eikun hetkonen...

Arvoisat paimenet, aamupala tarjoillaan suoraan mökkinurmikolta, olkaapa hyvät!
Vähän nyt sitä vauhtia hei.
Sillai vaa sillaillaan.
Pienikin koira voi toisinaan näyttää suuren suurelta.
Ehkä ensi talvena sitten, Koopu. Ehkä ensi talvena.
No näkkyykkö niitä jäneksiä.
Ykäneljännes; kuollut teeri jonka Kips haistoi jo kaukaa. Äiskäsä vainu.


Täysjärkisten kevätkokoontuminen
Täysjärkisten kevätkokoontumisessa yritetään tänään ohittaa kaikki pienten koirien mieliteot.
Ainakin edes yrittivät.
Aussieharrastaja luuli minua aussiksi. Mitä. Kuulema vain liian suippo kärsä. Nyt on koko trio arvattu
vastaantulijoiden toimesta: sheltti, bortsu, aussi.
... ainaki postauksen loppuun saakka! #hermopetti
Jos ei edes vähäsen käs väsähtäny tätä postia rullaillessa ni oot melekone mestari. Tai vaan paatunu nörtti. Höhö.

19.5.2015

Taotaan kuumaa rautaa

Kisojen jälkeisenä päivänä nakkasin lauman taas autoon ja suuntasimme sunnuntain treeneihin, jota myös puuharyhmäksi kutsutaan. Normaalisti kävelisimme treenikentälle tuohon parin kilsan päähän, mutta nyt tuli niin kiire töiden jälkeen että olisimme kävellen myöhästyneet hirweesti.

Puuhistreenit ovat meille kevyttä sunnuntaihömpötystä, jossa voi tehdä ihan mitä tahansa. Tykkään paljon ryhmän vapaudesta, ja juuri vapaamuotoinen tavoitteeton koiran kanssa tekeminen on hyvää vastapainoa päälajillemme agilitylle. Koirilla oli kyllä hauskaa, ja voi kuinka hyvin ne motivoituivat siitä että joutuivat vuorotellen odottamaan kentän reunalla tolpassa kiinni, kun toinen paimensisko teki töitä. Joskus nassukoiden nuoruusaikoina tottisteltiin joka tiistai niin että laitoin toisen koiran kiinni tolppaan ja tein toisen kanssa tottista. Kummasti se vaan motivoi kun toinen pääsee tekemään ja itse ei pääse.

Suuri ja mahtava palveluskoira yltää ihan melkein PK-esteen ensimmäiselle askeltimelle. Vähintään yhtä suuri ja mahtava palveluskoira yltää kuitenkin paremmin treenirepun sisälle. Nämä tämmöset hommat sopii hampuusille hieman pk-esteitä paremmin.

Toinen tosi mahtava palveluskoira ehdottoman multihuipentumaisen saalisviettisenä.
Tehtiin tän kertasissa treeneissä lämmikkeeksi hieman ruutua ja noutoa. Yhteistuumin teimme taas mm. kontaktiharjoituksia niin että kaksi muuta koirakkoa seisoivat aloillaan koira kontaktissa ohjaajaansa ja yksi koirakko pujotteli tokoseuruussa muita koirakoita. Teimme myös ohitusharjoituksia tokoseuruussa niin että aina kun kohtasimme, pyysimme koirat sivulle tai pyörimme esimerkiksi tiiviin ympyrän koiran kanssa. Teimme myös takajalkoja kehittävää kolmen puomin ylitystä, jossa koiran piti tiedostaa takajalkojensa olemassaolo nostamalla niitä riittävästi. Loppukevennyksenä aloin myös opettaa likoille temppua, jonka olen aina halunnut niiden oppivan. Tempussa koiran tulee hypätä neljällä jalalla esim. puuta vasten. Se näyttää niin siistiltä! Likat hyppivät molemmat neljällä jalalla tasoa vasten muutaman toiston jälkeen. Ehkä tästä vielä temppu tuotetaan. Lopuksi nassukat vielä innostuivat juoksemaan päättöminä lelun kanssa pitkin kenttää, kun muut koirakot olivat jo poistuneet treeneistä.

Saimme muuten hiljattain pari uutta yhteistyökumppania, joista tulen julkaisemaan materiaalia blogissa sitten tulevaisuudessa. Toivottavasti saan tarjota lukijakunnallekin jotakin kivaa niiden myötä.

Ja hei, osallistukaahan muutkin arvontaan:


Ainiin. Hampuusi hurjistui. Joskus pieniä koiria pelottaa vaan niin vimmatusti. Miu koirat pelkää tosi harvoin, kun ne on niin kaiken nähneitä. Tänä aamuna kuitenkin pelotti hirveesti. Tulin yövuorosta ja lähin käymään karvaperseitten kans pienellä aamulenksulla. Pihassa oli joukko metsureita kiikkumassa korkeuksissa ja kaatamassa petäjätä. Pienempi karvaperse näki metsurit ja koetti välittömästi päästä pakoon häntä koipien välissä ja korvat luimussa hihnassa vetäen ja välillä se kävi huuliaan lipoen hyppimässä hurjistuneena minua vasten. Menimme hieman kauemmas ja odotin josko Nössykkä siitä tyyntyisi. Ei kuitenkaan tyyntynyt. Suurempi karvaperse ei ollut moksiskaan, joten arvoitukseksi jää miksi juuri Pienempi karvaperse pelkäsi noin kovasti puun kaatoa. Kai tilanne tuli sille hieman yllättäen nurkan takaa tai jotakin. Selvisimme kuitenkin yhtinä karvaperseinä takaisin kotiin, ja vaikka metsurit juuri peruuttivat pihatietä aivan varmasti yrittäen jyrätä meidät allemme, ei Pienimusta välittänyt enää ollenkaan vilinästä.

Vaan nyt on aika yövuorosta väsyneen Laumanjohdon, Pikkumustan ja Isoharmaan painua  - kyl vuan - aamusaunaan ja sitä myöten joko nukkumaan tai valvomaan koko päivä. Yritän kääntää yörytmin suoraan valvomalla tämän päivän, vaan saas nähhä onnistaako vai simahdanko tapani mukaan jonnekin sykkyrälle kuola poskella. Loppu. Väsynyt.

16.5.2015

Debyytti ykkösissä

Vain yhden kerran elämässään voi aloittaa kisaamaan virallisissa agikilpailuissa. Koira saattaa vaihtua, mutta ohjaaja on ja pysyy. Antoisa päivä on nyt ohitse ja jonkin sortin tavoite harrastusrintamalta samalla saavutettu. Me tehtiin se - me osallistuttiin viimeinkin virallisiin agilitykilpailuihin - ja päivähän oli erittäin onnistunut, joskin illalla armottomasta päänsärystä huomasi että taisi laumanjohtoa hieman jännittää! Tuomarina kisoissa oli H. Yli-Jaskari ja henkisenä tukena ja tsempparina oli myös kisaamassa veljeni tyttöystävä. Oli paljon mukavempi kisata kun oli joku jonka kanssa eläytyä kisatunnelmaan, joku joka kuvasi kisamme ja joku jolle pystyi nakkaamaan koirat hetkellisesti ja kysymään epäselvistä asioista. Kiitos siis vielä Harmaiden tassujen laumanjohdolle!

Kisapaikalle piti saapua tunti ennen rataantutustumista, koska piti mittauttaa armahat paimenet. Ja voi hyvä nauru sitä jännityksen määrää kun alettiin lähestyä kisapaikkaa, mä en siis tajua mikä mua ees jänskättää aina kaikissa koiratapahtumissa - kai niihin vaan lataa niin paljon tunteita? Ensin tuomari mittasi Kiksun. Tuomari ei muuta kuin sääti mittakepin medin ylärajalle ja käytti mittaa Kiksun sään päällä, mitan ja Kiksun väliin jääden reilusti tilaa - idioottivarma medi. Tuomari väläytti jopa että entäs jos Kiksu oliski mini. Vaan trikkipallo sai tuomion medi.

Saan vielä raahautua jatkossakin ajoissa kisapaikalle, koska eräs merlenvärinen rajatapaus aiheutti hämmennystä mittaavassa tuomarissa. Seuraavana mittauspöydälle siis Caramel, ja nyt viimeistään olin jännityksestä kankeana. Tuomari tuskin käytti mittaa Caran sään päällä, kun hän totesi Caran maxiksi. Hämmennyin ja kysäisin että oliko se tosiaan noin selkeä maxi. Tuomari totesi että voihan hän sen vielä mitata ja totesi että onneksi huomautin asiasta - Cara tosiaan on rajatapaus, siinä ja siinä olisiko se sittenkin medi.

Tuomari mittaili vaikka kuinka monesti, vissiin viidesti, saaden ainakin yhden kerran tulokseksi nippanappa medi, mutta useammin kuitenkin maxin korkeuden. Caran paksu niskakarva kuulema hämäsi häntä, ja minun pitäisi saksia koiran säkäalueen karvapeite ohuemmaksi jos mielin edes pienellä todennäköisyydellä saada sen jatkossa mediksi. Kiva kun koiralla on just nyt paksuin mahdollinen turkki. Koirat saivat kiitosta tuomarilta kun seisoivat niin kiltisti aloillaan - varsinkin Cara joka joutui seisomaan niin pitkään. Ja sehän tosiaan vain seistä töpötti ryhdikkäänä, ikävä mittauksen kannalta. Nyt jos joskus ois ollut aika pienelle luimuilulle, mutta kun ei.

Lienee sanomattakin selvää, että yritän kaikkeni jotta tuosta saisi medin... Eli valikoin seuraavat kisat pitkälti tuomarin perusteella. Olen erittäin pessimistinen sen suhteen että tuosta tulisi medi. Se on ainakin sentin tai kaksi liian korkea, minun reppana. Paljonkohan koirat painuvat iän myötä? Minähän saan sääntöjen mukaan mittauttaa tuon uudelleen vaikka jo 6kk kuluttua, eikös vain.

Koska Cara loikkasi maxeihin vaikka olin ilmoittanut sen medeihin, kisasimme ensimmäisinä koko kisoissa. Olisimme normaalisti kisanneet medien ekana niin että maxit olisivat olleet ennen meitä, mutta ehei, liian vähillä jännäreillä oiski päästy, vaan mitä vielä. Kisataan ihan ensimmäisinä. Ja ai niin, joko sanoin että ollaan treenattu vain medikorkeuksilla. Epäreilu tilanne koiralle, mutta päätimme yrittää maxiesteitä. Etenkin rengas ja muuri hermostuttivat - miten medikorkeuksiin tottunut koira handlaa nämä esteet? Entäs jos se alittaa maxikorkuiset esteet? Osaako se lukea estekorkeudet oikein? Onneksi olen vaihdellut estekorkeuksia pitkin treeniaikojamme erittäin matalista hieman normi treenikorkeuksia korkeampiin esteisiin. Koirat eivät siis ole oppineet luottamaan että esteet ovat aina medikorkeuksissa.

Kisat alkavat. Rataantutustuminen 5 min ja Cara autosta radalle. Yli-Jaskari oli suunnitellut erittäin simppelit radat. Vain 16 estettä ja pari peruspuolenvaihtoa. Kidding me? Tässäkö tämä. Vaan eräs koutsi sanoi joskus, että radalle ei koskaan saa mennä takki auki. Helponkin oloinen rata tulee aina ottaa vastaan haasteena. Ja minä päätin varmistella nopeuden menetyksenkin uhalla jokaisen esteen. Koira aloilleen, pari raaputusta, syvä hengitys sisään ja ulos ja ei kun menoksi, "tule!"



Caran A-agiradalla ei ollut mitään vaikeuksia. Paitsi aivan lopussa putken jälkeen jokin sotki Caraa ja se teki pienen koukkauksen oikealle. Kepit olivat hitain kohta koko radasta, muuten soljuimme esteeltä toiselle. Muistin radan ja olimme maalissa nollatuloksella, ajalla 41,63 s, etenemä 3,53 m/s, sijoitus 2/12 ja ensimmäinen LUVA!!

Cican A-agiradalla en ollut yhtä tarkkana, unohdin ohjata yhden hyppyesteen. Olin liian varma että koira menee sen, mutta hyppy ei ollutkaan aivan suorassa linjassa putken ja A:n välissä. Hypyn jälkeen tuli A-este. Kiksu ohitti hypyn ja meni A-esteen kontaktialueelle, mistä seurasi tietysti HYL. Äsh. Jos olisin a) ohjannut hypyn niin koira olisi hypännyt sen ja b) katsonut koiraa, olisin viimeistään hypyn kohdalla tajunnut ajoissa ettei koira hyppääkään estettä vaan aikoo kiertää sen, olisin kerennyt jarruttaa ja ohjata hypyn uudelleen saaden tästä vain kiellon eikä koira olisi ehkä kerennyt hipaisemaan A-estettä. Sorruin siis just siihen takki auki- virheeseen ja jätin koiran yksikseen. Koiran, joka ei taatusti mene yhtäkään estettä ellen ohjaa sitä tasan tarkkaan menemään sitä estettä.

Caran C-hyppärillä meinasin lopussa unohtaa radan, mutta pelastin tilanteen täpärästi muistamalla radan onneksi melkein samantien. Ja tajusin jopa karjaista koiralle siinä samassa että seisahtuu, vaikka ei tuo niin estehakuinen ole että se minun pysähtyessäni jatkaisi omatoimisesti esteiden ylittelyä omin lupinensa. Pelasin kuitenkin taas varman päälle ja kaahasimme radan loppuun yhdessä. Helppo rata tämäkin joka sisälsi myös pussin, kepit, renkaan ja pituuden. Caralle tältä radalta nollatulos ajalla 39,59 s, etenemä 3,46 m/s, sijoitus 3/10 ja toinen LUVA!!

Cican C-hyppärillä muistin ohjata jokaisen esteen ja koira eteni erittäin hyvällä tatsilla. Emme tehneet mitään muuta virhettä kuin haimme perinteisen keppivitosen. Koira unohti miten kepit mennään ja komensi minua niillä. Ilman perinteistä keppivitosta ois Kiksullekin tullut tästä radasta nolla. Kiksulle siis tältä radalta 5 rv, aika 50,46 s, nopeus 2,71 m/s ja sijoitus 3/9.

Ratojen välissä meidän koutsi kävi antamassa meille vinkkejä seuraaville radoille. En kuulema saa enää hyssytellä ennen keppejä, minkä tajusin itsekin vasta kun koutsi tämän sanoi. Treeneissä olen yrittänyt päästä tästä tavasta eroon, mutta kisoissa epävarmuus korostuu ja hyssyttelen kepeille. En saisi tehdä niin, koska koirilla ei muutenkaan ole liiaksi vauhtia, saatika kepeillä ainakaan. Kepeillä sorruin avustamaan Kiksua kädellä, koska olisin muuten saanut jankata keppejä uudelleen ja uudelleen niin pitkään että meidät olisi vihelletty pihalle. Jos koira komentaa minua kepeillä, ei auta kuin treenata niitä parempaan kuntoon muualla kuin kisoissa. Tai vaihtoehtoisesti ohittaa kepit ja ottaa suosiolla hylky.

Ekoista kisoista siis 2 LUVAa, kolme sijoitusta ja yksi hylky. Ei paha! Pelottava ajatus että Cara on enää yhden LUVAn päässä kakkosista. Tosin, seuraavilla radoilla täytyy riskeerata huomattavasti enemmän jotta saadaan riittävän nopea aika ja säilytetään silti nollatulos. Muuten jää sertit nopeammille. Tuomari kommentoi vielä palkintojen jaossa, ettei Caraa tainnut juuri haitata maxikorkeudet. No ei, mutta kyllä minä siitä silti medin haluan.

Jäin vielä talkoilemaan kisoihin kakkosluokan ratojen ajaksi kunhan ensin heitin huolellisen jäähylenkin likkojen kanssa niitä samalla ylistäen. Kotona me koko lauma otettiin heti kahen tunnin päikkärit, saunottiin iltamyöhällä LUVA-sauna kunhan ensin olin selättänyt armottoman sohvannurkkaan kaatavan jännityspäänsärkyni ja saunan jälkeen lattialla makasi erittäin onnellinen kasa väsynyttä koiranlihaa.

Mietin ennen videoiden saamista itselleni, että haukkuivatko koirat ollenkaan radalla. Miulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, tai en ainakaan pistänyt sitä merkille ratojen aikana. Videoita katsellessa huomasin että haukkuivathan ne ihan tavalliseen tapaansa. Vaan eivät ne onneksi olleet läheskään äänekkäimpiä ratojen suorittajia. Tuntuu että suurin osa koirista haukkuu agiradalla, ja siihen vissiin pitäis puuttua about samantien koiran agiuran alussa jos mielii saada radalle hiljaisen koiran. Vaan kaikki lisäboosti, oli se sitten haukkuminen tai muu, on meille hyvästä. Koirat eivät keitä haukkumisen takia ylitse mikä on erikiva juttu, joten haukkumista en koe ongelmana. Koska ne muuten ovat varsin hiljaisia eläjiä, niin suotakoon niille vapaus haukkua tässä yhdessä lajissa josta ne niin kiihtyvät. Ai niin, ihana kommentti tuli kisoista muuten-niin-tuikealle-minulle: "Sää oot yhtä hymyä!" ja olihan hymyilylle syytäkin, höhöö.
Kotia jo lähössä pitkän kisapäivän jälkeen
Ja koska nää nyt oli meijän ensimmäiset kisat, voisin listata itselleni muistukkeeksi risut ja ruusut radoilta niin tietää taas mihin pitää kiinnittää ensi kerralla huomiota.

+ varmat ja suht. nopeat kontaktit (ehkä meille sopisivat jopa juoksukontaktit?)
+ varmat ja nopeat keinut, näpäkät renkaat ja varmat pussit
+ kohtuullinen nopeus, vaikka pystyisimme nopeampiinkin suorituksiin
+ itseltäni ihan hyvännäköistä ohjausta, ja käytän viimein oikeita käskyjä keinulle (keiiinu), aalle (aa kiipee) ja puomille (kiikiikii)
- lähdössä aloilleen asettautuminen ei suju niin kuin treeneissä (koirat jännittävät kanssani?)
- kepit, oi kepit kepit kepit
- putkiin voisin irrottaa koirat kauempaakin, mutta täytyy ensin uskaltaa antaa koirille tähän riittävän usein mahdollisuus treeneissä jotta luotto riittää kisoissakin
- muista pitää katse koirassa ja ohjata jokainen este

Treeneissä korostetaan kevään aikana:
  • keppien suorittamista
  • putkiin irtoamista
  • lähdössä malttamista
  • mahdollisesti myös juoksukontakteja, jotta kontaktit saadaan nopeammiksi
LUVA-saunassa hymyilyttää. Höröhörö minkä väriseks Kipsan kieli jäi.