21.8.2014

Paattireissu saareen


Tässäpä iloinen kuvakertomus paattireissustamme kesäloman viime hetkiltä...

Piraattihymyni mun. Tällä kaikkoaa kaikki merirosmot.
PS. Aina täällä rääkätään.
Hittivvitti, kohta päästään saareen.
Maata näkyvissä! Vaan horisontissa jokin huolettaa.

Koopu kuuli, että jos paattimme hajoaa, jäämme saareen Jouluun saakka.
Poonapoona havaitsi savun. Taistelussa merirosmoja vastaan Poona menetti yhden jalkansa.
Ämpylä elementissään. Tätä varten mennään saareen.
Aina on tällä  hymyllä irronnu vähäse napparaa!
Jos ei muuta vallotettu saaressa ni ainaki äiskän syli.
Muistetaan sitte sammutella ne nuotiot ettei aiheuteta mettäpaloja!
Soudasouda, me vahditaan niitä meren petkuhuiputtajia.
Järvellä on tunnelmata.

Kotipesä löydetty

"Äiskä äkkiä kattomaan!! Taisin löytää meille kotipesän!!!"
Laskeskelin, että tämä oli koirille jo 8. muutto, koska mukaan lasketaan myös kesäajan muutot kotikotiin ja takaisin kämpille. Tämä on nassukoille nyt kolmas asunto, johon ne joutuvat tutustelemaan. Ja toivottavasti viihdymme tässä nyt monen monta vuotta.

Muuttoroinat alkoivat olemaan kohillansa kolmannen järkkäilypäivän jälkeen. Vielä on paljon pientä tekemistä kuten taulujen kiinnittämistä ja palaneiden lamppujen vaihtamista. Koirat ovat ottaneet muuton jälleen tuttuun tapaansa, ihailtavan leppoisasti ja stressaamatta. Aavistuksen ne piippasivat, hyörivät ulko-ovella ja olivat lenkillä ihmeissään uudesta ympäristöstä. Yksin ne joutuivat olemaan toisena päivänä muutosta, ja hieman ne olivat ylivilkkaan oloisia kun palasin kämpille. Kysyin naapureilta viidentenä päivänä muutosta, että ovatko koirat metelöineet. Olivat ne kuulema hieman ulvoneet, mutta se kuuluu asiaan. Naapuritkin ymmärsivät asian hyvin. Laitan kuitenkin varalta joksikin päiväksi Audacityn nauhoittamaan nassukoiden ääntelyä yksinollessaan niin pysyn itsekin tilanteen tasalla. Muutama ensimmäinen päivä menee aina ihmetellessä, ja koirat ottavat sen jälkeen kämpän omaksi kotipesäkseen jossa on hyvä ja turvallista olla.

Vaan hyvääpä kannatti taas odottaa. Saimme lauman kanssa vuokralle rivitalon päätyasunnon, jossa on hieman omaa pihaa. Alue on rauhallinen ja täynnä upeita lenkkeilyreittejä, joihin emme vielä tosin ole kerenneet tutustua kovin kummoisesti. Lähimpään rantaan on noin 300m, ja lähikauppoja löytyy kaksi kappaletta 400m ja 600m päästä. Lisäksi 300m päässä sijaitsee jaliskenttä, hieman ruohottunut sellainen, jossa varmasti kehtaa koirien kanssa joskus sen tyhjänä ollessa treenailla. Ydinkeskustaan kertyy matkaa noin 5km, ja harjoittelu- ja toivottavasti tulevalle työpaikalle 3,7km. Eli juuri sopivasti pois kaupungin inhottavasta hälystä, mutta kuitenkin aivan palveluiden äärellä. Lähin koirapuisto on 600m päässä, ja lähin koirien koulutuskenttä 1,4km päässä! Ei siis huono sijainti ollenkaan.

Pitää kerätä voimia, että jaksaa kohdata uusia koirakoita. Tästä alkaa taas matka kohti
katujen uskottavinta koiramimmiä!
On se helppoa kun on näin sopeutuvaisia koiria. Hihnalenkkien käytös muistui melkein heti kesän irtiolon jälkeen ja toisille koirille ei ole pöhisty ollenkaan. Koiria tällä alueella on paljon, sillä joka lenkki tulee vastaan useita koirakoita. Eipä kai meille muuta ihmeellistä. Agilityn kisakirjat tulivat postissa hieman ennen muuttoa, mutta kisalisenssiä tuskin ostan vanhentumaan melkein saman tien tälle syksylle ja talvelle. Treenaillaan nyt vielä ja kisataan sitten keväällä kun on treenattu enemmän. Vaan mepä jatketaan nyt uuteen kotiin tutustumista. Ja kuopiolaiset koiraihmiset hoi, mikäli haluaisitte joskus lähteä lenkki- tai treeniseuraksi, niin kertokaa ihmeessä!

Niin kuin kuvasta voi päätellä, täällä on kotiuduttu hienosti uuteen kämppään.

12.8.2014

Agilityn välitavoitteet

Koska olen ollut ajatuksissani hukassa agilityn suhteen ollessamme tauolla taas näin kesäaikaan, päätin poistaa ahdistusta suunnittelemalla agilityharrastustamme eteenpäin. Välillä tuntuu, että junnaamme. Muut ravaavat joka viikonloppu kisoissa ja nousevat luokkia ylöspäin. Ja me vaan lomaillaan eikä tehdä muuta kuin naksutellaan kontakteja kerran viikossa viiden minuutin ajan.

Sitten melko megakokoinen unohdus tälle kesälle, joka tosin on lukenut kilometrin mittaisella To Do -listallani jo tämän kesän ajan; ilmoittaudu agilitykurssille. Kattelin tässä kahden eri seuran agilitykurssien ilmoittautumisia, ja olen jo kumpaankin pahasti myöhässä. Kurssilaiset on valittu ja ilmoittautumiset umpeutuneet jo heinäkuussa. Kuinkas tässä näin kävikään?

Aiemmin jo valittelin, että tämä kesä on ollut yhtä hullunmyllyä. Kun jostakin repisi sitä kirottua aikaa ja jaksamista kaikkeen mahdolliseen. Ehkä on tulevan, ehkä elämäni rankimman syksyn kannalta kuitenkin parempi, että agility jää vähäksi aikaa unholaan. Tulee jälleen sellanen vuoden aktiivitauko, mutta ei se mitään. Lueskelen katkerana kun muut käyvät kisoissa (jonne me ei taukoilun jälkeen todella olla menossa kylmiltään), ja treenailevat viikkotreeneissään. Näin tällä kertaa. Ehkä kun koirat ovat kymmenvuotiaita, päästään starttaamaan virallisissa ja keräilemään niitä kaikenkansan maanisia serttejä. Yksi vaihtoehto tietysti on, että varailemme taas toverikoirakkomme kanssa hallia ja treenaamme kerran viikossa itsenäisesti. Kehittyyhän siinäkin - vaan ohjatut on aina silti ohjatut.

Kerkesin jo pläänäillä muutamia virallisia jonne ehkä voitais jopa töiltäni päästä tänä syksynä, mutta saas nyt nähdä. Virallisissakin on niin paljon käytännön tasolla uutta ihmeellistä opeteltavaa, että sinne pitäis kerätä henkistä voimavaraa ihan hirveästi. Kisakirja, säkäkorkeusmittaus jne. ovat minulle aivan uusia juttuja agimaailmassa, enkä tiedä niistä ku sen mitä olen udellut kavereiltani. Pitäisi olla joku kokenut kisakaveri mukana, niin olisihan se helppoa astua agilitykilpailuiden maailmaan. Toisaalta on kamala palo jo kisata, mutta samaan aikaan nousee pala kurkkuun ja perhoset lentelevät vatsassa, kun luenkin mitään kilpailuihin liittyvää netistä. Huh nyt...

Tavoitteemme 2014 agilityn suhteen näyttävät tältä:
  1. Kepit, keinu ja rengas kisavarmoiksi - Kepit ovat edelleen epävarmat, keinu ja rengas sujuvat yleensä ottaen ilman yllätyksiä.
  2. Agitreenit 2-3 kertaa viikossa - Tämä on tähän saakka toteutunut hyvin, agilityä treenasimme ahkerasti koko alkuvuoden.
  3. Agiepiksiä niin paljon kuin mahdollista - Tähän mennessä käyty kahdet epikset lähinnä kisakokemusta hankkimassa.
  4. Muutama uusi ohjaustekniikka - Ohjaustekniikoita on ainakin harjoiteltu paljon, koska kävimme erittäin hyödylliseksi kokemallani ohjaustekniikkakurssilla.
  5. Nollaratoja treeneissä - Nollapeikko aijjaij, mutta nollaratojakin on tehty. Tosin eipä se mitään opeta jos ei tee treeneissä niitä virheitä. Tämä tavoite on siis vähän unohdettu tavoite nyt.
  6. Oman ohjauksen kehittäminen; mm. liiat äänikomennot ja esteille jarruttelut sekä kumartelut pois, joiden lisäksi oman kehon hallinta ohjaussuuntiin nähden (jalat, rintamasuunta), lisäksi käteenottokäskyn käytön hallinta - Liiat äänikomennot, esteille jarruttelu ja etenkin kumartelu on jäänyt pitkälti pois. Jalat ja rintamasuuntakaan eivät saaneet enää juuri huomautuksia loppukevään treeneissä. Käteenottokäskyn periaatteen ymmärrän, mutta ns. tositilanteita sen käyttämiselle en vielä ehkä havaitse tarpeeksi ajoissa, vaan käytän sitä pikemminkin kuin varmistellen, hieman turhaan monissa tilanteissa.
  7. Irtoamisharjoituksia agissa - Aina vois tehä enemmän, vaikka tässäkin on menty eteenpäin!
  8. Virallisten korkkaus agissa - Noku ne kepit ei ihan vielä oo kisavarmat...
  9. Kontaktien vahvistelua agissa - Kivaa kevyttä kesäpuuhaa ja treeneissä tietysti paljon tätäkin tehty.
  10. LISÄTTY: Viretilan ja motivaation hallinta - Yritetään säilyttää joka treeneissä superhauska fiilis, motivaatio ja viretila!
Tämä oli nyt tällainen jee-kyllä-meki-on-edistytty -nostatus itselleni. Olen järjestelmällinen ihmiseliö, joten tykkään asettaa ja tarkkailla tavoitteiden toteutumista ja ahdistun, ellemme saavuta mitään vähään aikaan.

Tokoon liittyen sitten. Liityin tottiksen omatoimiryhmään, ja pääsemme toivottavasti treenailemaan tottista koiraporukalla syksyllä. Tokossakin olisi joskus kiva edetä johonkin suuntaan. Kolmivuorotyön kannalta on haastavaa, että treeneissä pitäisi olla juuri tiettyyn aikaan tai muuten menettää vuoron kokonaan, ellei myy sitä jollekin toiselle. Siksi tällaiset vapaamuotoisemmat, sen kummemmin sitomattomat ryhmät sopivat meille paremin. Että jos ei agilityä, niin ainakin tokoa.

4.8.2014

Uroksen omistajan vastuu

Eksyin vahingossa tylsyyttäni katselemaan erään sivuston koiratarjontaa, jossa oli myös ilmoituksia urosten lainaamisesta nartuille. Koska olen tällainen, kyselin uteliaana eräältä henkilöltä, miksi ihmeessä hän tarjoaa 9kk ikäistä, tutkimatonta seropiurostaan nartuille, ja vastaus nostatti niskavillani pystyasentoon:

"Vanhemmat ovat tutkittu ja terveitä. Eipä kasvattajien tutkitut "terveet" jalostus koiratkaan takaa terveitä pentuja. Olen itse tullut myös siihen tulokseen että useimmiten sekarotuiset ovatkin terveempiä.."

Minun yritykseni kertoa hymiöillä kuorrutettuna tämän uroksen omistajalle hänen aikeistaan ottaa valtava riski, kaikui kuuroille korville. Sain vastaukseksi, ettei asia kuulu minulle. Eihän se kuulu, mutta voisi kanssaihmisiä silti kuunnella eikä vain kääntää selkäänsä. Käyn tuon hassun lainauksen läpi lause kerrallaan lähinnä tämän sekarotuisen uroskoiran näkökulmasta. Ensin selvennän pari termiä:

Perusterve= Tutkimaton koira eli mahdollisesti sairas koira, joka on käynyt ehkä vain rokotuksilla. Koira ei ontuile, juoksee, leikkii ja syö normaalisti. Ei kuitenkaan voida väittää terveeksi.

Terve= Eläinlääkärin suorittamien kliinisten tutkimusten valossa terveeksi todettu koira, esim. luustokuvat, geenitestit, vanhempien testaamisen perusteella geneettisistä yhteyksistä perustellun terve tietyllä terveyden osa-alueella. Myös koira joka ei ole tiettyyn ikään mennessä sairastunut perinnölliseen sairauteen tai jonka lähisuvussa ei terveyskartoituksen jälkeenkään havaita esiintyvän tiettyä periytyvää sairautta, on terve. Sairauksilla kun on tapana puhjeta tiettyyn ikään mennessä jos ne ovat puhjetakseen, kuten atopiat kolmeen ikävuoteen mennessä.

Ja nyt, päästäkää minut vauhtiin. Jos koiran vanhemmat ovat terveitä, ei se missään nimessä takaa jälkeläisten terveyttä. Ja tässäkin esille nostamassani tapauksessa ei ole tietoa, ovatko uroksen vanhemmat perusterveitä vai oikeasti terveitä, allergiavapaita, testattuja ja tutkittuja. Yhden polven koirien terveyskään ei kerro paljoa, vaan pitäisi tutkia ja haastatella koko lähisuku tai hyödyntää geenitestejä. Koirien terveyden tutkiminen ei aina toteudu kunnolla rotukoirien jalostuksessa, saatika sekarotuisissa pentupuuhissa. Välttämättä ei ole tietoa siitä, millaisia riskejä piilee ääriterveiksi luultujen sekarotuisten taustoilla, kun sukua ei yleensä tunneta kuin korkeintaan isovanhempiin saakka. Vaikka oman koiran vanhemmat olisivat perusterveitä, ne voivat silti kantaa erilaisia sairauksia, joista koiramaailmassa on vara valita noin 400 sairauden joukosta. Ei siis ole mahdollista, että sekarotuisetkaan kaikilta näiltä joka suvussa välttyisivät, vaikka niiden todennäköisyys geneettisen monimuotoisuutensa ansiosta riski sairastua perinnöllisiin sairauksiin onkin yleensä ottaen rotukoiria vähäisempää.

Huomattava on sekin, että koska sekarotuisten kantamien terveyttä heikentävien tekijöiden vaihtelevuus on todella laajaa, pitäisi sekarotuisia siksi tutkia jopa rotukoiria enemmän. Roduissa yleensä tiedetään rodun heikkoudet, joskin uusia yllätyksiä ilmenee niissäkin. Esimerkkinä selän kuvaaminen ei ole jalostukseen käytettävältä koiralta pakollista, ja rikkinäinen selkä osoittautuukin myöhemmin rodun riesaksi ja todetaan, että rodun matadorurosten selät olivatkin mäsänä ja ongelmaa on jo lähes mahdotonta poistaa rodusta kaventuvan geenipoolin takia. Sekarotuisen kanssa ei osata ehkä odottaa, mikä paikka siltä todennäköisesti hajoaa tai mitä oireita sen tulisi odottaa ilmentävän - erityisesti, jos ei tiedetä sekarotuisen koiran sisältämiä rotuja, joiden perusteella voisi päätellä jotakin seropinsa terveydestä.

On iso paha käyttää 9kk ikäistä urosta astutukseen, ja on vielä isompi paha, jos 9kk ikäinen uros on tutkimaton (niin nuorta koiraa harva luustokuvaa). Tämä siksi, että useat sairaudet puhkeavat vasta 3-4 ikävuoteen mennessä, joten entäs jos tämän 9 kuukauden ikäisen uroksen pari pentueellista jälkeläisiä ovatkin myöhemmin vaarassa sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan, ärhäkkään nivelrikkoon tai epilepsiaan, koska isäkoiralla todettiinkin 3-vuotiaana jokin näistä? Eikö vieläkään uroksen omistajan omatunto kolkuttaisi? Ja entäs, jos tämän uroksen jälkeläisiä edelleen käytetään piittaamatta isäkoiran todetuista sairauksista, pentupuuhiin? Usein yhteydenpito ja tiedotus sekarotuisten koirien verkostoissa on huonoa, joten tällainen olennainen terveystieto ei edes kulje, saatika saavuta korvia ja järkeä. Suvusta ei tiedetä tai ehkä olla edes kiinnostuneita tietää, joten olennaisia asioita jää huomioimatta.

Onhan uroksen omistajan rooli helppo pentupuuhia ajatellen - uroksen luona käy narttu tai uros on hoidossa nartun luona muutamia päiviä, ja homma on uroksen omistajan osalta siinä. Ei sen enempää vastuuta eikä velvollisuuksia, ja rahaa satelee mukavasti taskuun hyppymaksun ja pentumäärän sanelemana. Varmasti todella suuri kiusaus lainata urostaan, mutta järki pitäisi ujuttaa rahanahneuden edelle. Jos uros vielä sattuu olemaan erityisen komea tai suositun värinen, niin voin vain kuvitella, montako yhteydenottopyyntöä sen omistaja saa - ja sehän vaan passaa rahanahneen uroksen omistajalle. Sekarotuisissa pentueissa ei edes ole mitään ohjetta, kaavaa, suositusta tai väylää, millaisia yhdistelmien tulisi olla. Ei useinkaan ole kasvattajaa, joka koputtelisi olkapäälle että mitäs sinä nyt oletkaan puuhaamassa. Sekarotuisen kasvattajana olet yksin. Ja se on iso haaste se. Onneksi on olemassa monia yhteisöjä, joissa keskustellaan kattavasti sekarotuisten kasvatukseen liittyen. Näin tieto kulkee edes jollakin tapaa.

Huolestuttaa aina enemmän, kun selaa näitä koirailmoituksia netissä. Eikö vasta pinnalla olleeseen koira-ajokorttiin voisi lisätä edes genetiikan perusteita? Jonkinlainen ymmärrys pitää olla, jos pennuttaa narttunsa ja kyllä, myös silloin kun lainaa urostaan pentuetta varten. Vastuu se on urosten omistajillakin, millaisia pentueita he antavat maailmaan uroksestaan syntyä. Uroksen omistajankin on osattava sanoa, jos yhdistelmä ei hänen mielestään ole toteutettavan kuuloinen. Liikaa korostetaan nartun omistajan vastuuta suhteessa uroksen omistajan vastuuseen.

Mitä mieltä sinä olet?