28.3.2011

Astutusreissu II

Roksu tuli eilen meille ja hyvin matkustivat kummatkin koirat automatkan, nukkuivat kiltisti kiepillä takapenkillä. Roksu ei ollut eilen ollenkaan kiinnostunut Sanista, mutta tänään alkoi viimein tapahtua. Viimeksi perjantaina Rocky hyppeli Sanin selkään, ja sen jälkeen se ei enää meidän nähden hypellyt. Tänään maanantaina Roksu ja Sani olivat flekseissä kiinni pihalla kun seurasin ikkunasta tapahtumia, ja turrikat ensin leikittelivät hetken aikaa, kunnes Roksu alkoi hypellä Sanin selkään. Jes, viimein. Hyvä että uskalsin hengittää, kun pelkäsin koirien keskeyttävän puuhat, kun olisivat äkänneet minut ikkunassa.

Olin jo lähes luopunut toivosta, että Roksu ei enää kiinnostuisi Sanista nuuhkaisua pidemmälle, mutta tänään sulho hyppeli Sanin selässä useaan otteeseen, tosin nalkkiin eivät jääneet eikä Rocky pitkää aikaa Sanin selässä malttanut olla, vaan hypähti alas. Sani oli edelleenkin vastaanottavainen Roksulle. Toivotaan, että huomenna koirat jäisivät nalkkiin. Seurailen ikkunasta tapahtumia. Laittelin äsken sapuskat koirille ja käytiin iltalenkillä, saavat vielä illemmalla mennä pihalle puuhastelemaan, mutta nukkukoot nyt hetken aikaa sisällä.

Tänään 29.3, Roksu astuu jälleen Sania, nalkkivaihetta odotetaan edelleen. Sanin parhaat päivät ovat näemmä 13. - 15. juoksujen alusta. Eli oltiin uroksen luona 10. pvä turhan ajoissa, mutta nytpä tiedetään tämäkin.

Sama meno jatkunut 30. - 31.3, tosin ehkä vähän parempaan suuntaan, nalkkivaihetta ei näy eikä kuulu vieläkään. Eilen yöllä Roksu kiinnostui Sanista ensimmäistä kertaa ihmisen läsnäollessa. Eilen sulho hyppeli Sanin selässä ja vieläpä sisätiloissa, että meno rakastavaisilla yltyy. Huomenna Roksu lähtee pois, ja meillä alkaa hermoja raastava odottelu.

30.3.
Ai mitä piti tehä?

27.3.2011

Astutusreissu I

Koirat laitettiin heti samaan tarhaan, kun päästiin perille. Roksu ja Sani alkoivat leikkiä toistensa kanssa, ja Roksu tajusi heti missä mennään ja hyppeli Sanin selkään. Tämän pvän jälkeen Rocky ei astunut Sania meidän nähdemme.

Koetimme kahteen otteeseen pitää Sania hihnassa, jos homma olisi toiminut niin, mutta eiväthän otukset suostuneet ihmisten läsnä toimimaan vaikka itse yritimme olla mahdollisimman passiivisena vieressä. Koirat viettivät kuitenkin 3 päivää koko ajan yhdessä, sisällä tai ulkotarhassa, joten toivottavasti siinä jotakin kerkesi tapahtua. Tarhalle ei ikkunasta ikävä kyllä nähnyt.

Päätimme Rockyn omistajan kanssa, että Roksu tulee vielä meille korkeintaan torstaihin saakka, jolloin Sanilla on jo 16. pvä juoksuista. Sanotaan, että kun uros on astunut nartun kerran, se ei enää siitä kiinnostu. Roksu oli välillä hyvinkin kiinnostunut Sanista ja välillä ei, Sani taas oli koko ajan häntä sivussa tyrkyllä.

23.3.2011

Astutusajankohta sovittu

Päätös tehty, eikä sitä tehty hetken mielijohteesta, uskokaa pois. Sain stressata ja miettiä ja puntaroida miten tämän homman kanssa tehdään. Tultiin siihen tulokseen uroksen omistajan kanssa, että pentuja ainakin yritetään. Listaan tähän tekijöitä, joiden kautta tähän päätökseen päädyttiin...
Rocky ja Sani 2O1O

Terveys: Jälkikasvu tulee olemaan melko kevytrakenteista, joten vaikka Sanilla on C-lonkat, niin uroksen A-lonkat kompensoivat niitä. Sanin lonkat eivät olleet kaukana B-lonkista, eikä nivelrikkoa löytynyt.
Kummallakin vanhemmalla on 0/0 kyynärnivelet.

Luonne: Luonneominaisuuksien puolesta uros kompensoi Sania. Sanin luonteesta jää puuttumaan ripaus energisyyttä ja ohjaajapehmeyttä. Roksu taas on energinen ja ohjaajapehmeä. Jälkeläisten toivon olevan Sania pienempikokoisia ja sirompia, joten uros kompensoi tässäkin asiassa.

Valintani ei välttämättä miellytä kaikkia, mutta tämä asia ei muille sillä tavalla kuulukaan. Joka tapauksessa voin olla ylpeä ja seisoa sanojeni takana tässä asiassa. Hommat on hoidettu ja tullaan hoitamaan tästäkin eteenpäin hyvin.

Perjantaina lähdemme astutusreissulle. Minä ja siskoni olemme siellä mukana pe-la, ja Sani jää sinne maanantaihin saakka, ja maanantaina noudan toivottavasti elämää täynnä olevan neitimme sieltä takaisin. Sopimukset on kirjoitettu, ja ne ovat allekirjoitusta vaille valmiit.

Sulhanen luustokuvissa

Tänään sain jännittää matikan kirjotusten ajan mitkä tulokset sulho kuvauksista saa, mutta hyvin siellä oli mennyt. Kyynärät 0/0, polvet 0/0, lonkat A/A tai vahva B/B (Ell:n arvio, tulokset menevät vielä eteenpäin...)
Tänään tai huomenna pitäisi tehdä päätös siitä, astutetaanko Sani vai ei. Jos päätän toteuttaa kauan kaavailemani yhdistelmän, niin astutusreissu siintäisi jo ylihuomenna. Saas nähdä, nukutaanko täällä ollenkaan ennen ylihuomista!

Päivitys: Rockyn viralliset luustotulokset SKL:stä saapuivat, lonkat A/A kyynärät 0/0!!

21.3.2011

Luustokuvaus

Lonkka- ja kyynerkuvissa käyty. Tuloksena lonkkanivel c/c kyynärnivel 0/0. Lonkkatulos harmistuttaa, mutta kyynärät ovat onneksi virheettömät. Sani ei tykännyt rauhoituspiikistä, inahti ja yritti väistää. Aika nopiasti neiti muuttui veltoksi, alkoi seisoa pää riipuksissa, sitten istua ja lopulta maata. Oli hurja nähdä oma koira niin elottoman näköisenä. Olin kuvauksessa mukana avustamassa, kun siskoni odotteli aulassa.

Ell on ortopediaan erikoistunut, ja hän sanoi, että lonkkanivelet eivät tule oireilemaan millään tavoin, jos paino pysyy kurissa. Ne eivät olleet kaukana B:stä, mutta eivät kuitenkaan sinne saakka yltäneet. Lonkkamalja on liian matala, jotta reisiluun päät olisivat tarpeeksi sisällä lonkkamaljassa. Nivelrikkoa ei onneksi ollut, eli lonkat ovat siistit ja reisiluu hyvin yhteensopiva lonkkamaljan kanssa.

Pennutuksen osalta ollaan nyt sitten kahden vaiheilla. Toisaalta jälkeläiset olisivat melko kevytrakenteisia, vaan toivoin kuitenkin että kummankin vanhemman lonkat olisivat olleet vähintään B:t. Kattoo nyt vähän vielä ja maistelee tätä asiaa. Ell antoi onneksi ihan positiivisen kuvan tuloksista. Itse olen sitä mieltä, että C ja A lonkkaisista vanhemmista voisin vielä muiden ominaisuuksien ollessa kunnossa teettää jälkeläiset, mutta raja menee ehdottomasti siinä. Sukua jos katsoo, niin Rockyn suvussa on suht hyvälonkkaista koiraa, Sanin suvun luustosta ei ikävä kyllä voi sanoa mitään.

Nyt tyttö nukkuu pukuhuoneessa viltin alla, lattialämmityksen lämmittäessä. Räpsyttelee jo silmiäkin. Äsken heilutti häntää ja nosti kerran päätä kun tulin pihalta neidin luokse.

Päivitys 22.3.2011 klo 8:22: Neiti puhkuu intoa, joten lähetään kohta aamulenkille hölkkäilemään.

Lonkat



Tässäpä vielä videota kuvauksien jälkeen.

15.3.2011

Juoksut

Sanin juoksut alkoivat tänään, hupsista keikkaa. Luustokuviin emme pitkän välimatkan takia ole edelleenkään päässeet, joten järjestämme sinne ajan pikimmiten. Noin 10 päivän päästä olisi astutus ja tämä projekti toivottavasti pyörähtää käyntiin, mikäli koen yhdistelmän edelleen hyväksi myös luustokuvien osalta.

Neidille on kertyny pari kiloa ylimäärästä talven aikana, joten alamme nyt tehokuntoilemaan, josko lähtisi kilot pois. Parempi ettei ole ylimääräistä ympärillä, jos meillä on pentuja keväämmällä. Ei tuolla nyt näkyvästi ole liikaa painoa, mutta tiineyden edetessä aktiivisuus useimmiten laskee, mikä voi vaikuttaa painonnousuun.

Päivitystä: Sanille on varattu aika luustokuviin 21.3. klo 12.15.