22.10.2014

Reissarit

Team valkeat tassut
Kyllä on taas matkattu sekä autolla että bussilla ja junalla. Käytiin yökyläilemässä Koda-walesin luona viime ke-to. Likat ovat kyläilleet Koda-sedän luona monen monta kertaa pennusta lähtien, joten ne olivat taas kuin kotonaan kylässä ollessaan. Kiksukaan ei jaksanut jahdata Smirre-kissaa niin pitkään kuin normaalisti, vaikka isänsä kaltaista sisukkuutta ja pitkäjänteisyyttä siltä siihen asiaan löytyykin.

Kotikotona käytiin torstaina lähinnä hakemassa jotaki roinaa lauman kotipesään, siellä ei nyt keretty ees ratsastuslenkin verran oleilla, mutta Sania päästiin moikkamaan. Perjantaina hyppäsimme aamupäivällä bussiin ja sieltä kiiruhdimme Lahteen lähtevään junaan. Omituista että toisinaan bussikuskit laskuttavat koirista ylimääräistä ja joskus eivät. Junassa kun koirista joutuu aina maksamaan. Yövyimme siskoni luona kolmen yön verran ja mukana oli myös Koda-walesin omistaja, kuitenkin ilman Kodaa.

Vastaanotto Auroran ja minun likkojen kanssa oli jälleen odotetusti jäinen. Vaan siihenhän me on jo totuttu. Cicaro ja Caramel ahdistuivat Auroran päällepäsmäröinnistä niin paljon että lymysivät sängyn ja sohvan alla. Aurora oli aivan niskan päällä. Jos Cicaro edes vilkaisi Auroraa ja koirien katseet törmäsivät, alkoi murina, eivätkä likat varmasti nukkuneet Auroran kanssa samalla alueella. Auroraahan vain huvitti kun Cica murisi sille hampit irvessä. Kuitenkin jo muutaman päivän kuluttua laumalaiset leikkivät toistensa kanssa, pystyivät vilkaisemaan toisiaan murisematta ja jopa nukkuivat vieretysten. Caramel on niin leikkisä luonne, että se sopeutui Auroran pomotteluun Cicaroa nopeammin.

Ilmeisesti koirien oleilu ja lenkkeily puolueettomalla alueella on ok, mutta omalla reviirillään eli siskoni kämpässä Aurora ottaa johtopaikan laumasta. Samoiten resursseista eli ruuasta ja huomiosta kolmikko saattaa aloittaa kahakoinnin tai jos Aurora esimerkiksi ahdistaa Cicaron nurkkaan.

Törmäsin muuten joskus keskusteluun, jossa joku kysyi mitä koiranomistajat tuumivat jos koiriansa tullaan silittelemään. Minusta se on hirmu mukavaa kun pääsee jutustelemaan vieraiden ihmisten kanssa ja tykkään siitä että koirani saavat huomiota ja harjaantuvat vieraiden ihmisten vastaanottamisessa. Kyllä taas steissillä ja bussissa oli hymyileviä kasvoja, ja eräs naishenkilö tuli juttelemaan ja raaputtelemaan koiria hyväksi toviksi ja vaihdettiin koiramaisia juttuja siinä hetki ennen junalle lähtemistämme. Siskoni taas nakkasi aikaisemmin Pikkumustan mukaan kauppareissulle, ja kaupalla Pikkumusta oli saanut hurjasti huomiota siskoni naapurilta, vanhemmalta naishenkilöltä - hän oli raaputellut kaupalla Kiksua antaumuksella ja kehunut kuinka koirat olivat olleet hyvin hiljaisia kämpällä ollessaan. Aina mukava kuulla.

Maanantaina jätettiin Lahti taaksemme ja palattiin kotia. Koirat olivat tietysti väsyjä reissusta. Hyvä etteivät nukkuneet pystyyn bussissa matkalla kämpille. Siskolleni kiitos kun saimme taas aiheuttaa naapureille harmaita hiuksia äänekkyydellämme. Olimme muuten viimekin lokakuussa siskoni luona lomailemassa lauman kanssa. Alkaako tästä jo tulla perinne?

Tänään olemme jo matkanneet jälleen etiäpäin, tällä kertaa kotikotiin pariksi viikoksi. Saavuimme tänne eilen eli tiistaina. Oon ite taas töissä kotikulmilla pari viikkoa, enkä viittis ajaa autolla kahta tuntia päivässä, joten asustan siks kotikotona töiden ajan.

Tänään saatiin pakkaset täyteen hirven lihaa ja luita. Muorin ystävä toi koirille noin 25kg säkin täynnä kaadetun hirven ylijäämälihaa. Lavuaari olisi kuvassa aivan kukkupäänä, ellei osa lihoista olisi jo purkitettu ja pussitettu. Haettiin myös toisessa kuvassa komeilevat lihaisat hirveluut metsästäjien ladolta. Kaikki tämä ilmaiseksi, eikä hyvä liha haaskautunut tulemalla kaivetuksi maahan. All win! Paloittelin pari tuntia lihoja tuossa alkuillasta, jotta koirien on helpompi (lue: siistimpi) syödä lihat aikanaan.

20.10.2014

Kuvapostaus: Syyslenkki

Tässä ois tietysti ollu laittaa kuvia tuleviin postauksiin vaikka millä mitalla, mutta olen havainnut että mikäli säästelen kuvia myöhempiä postauksia varten, niitä kasaantuu aivan liikaa enkä enää viitsi myöhemmin julkaista kovin vanhoja kuvia. Joten, överöitykää. Saakaa överit Sikarosta ja Saramellista. 

Käytiin siis likkojen kans Savisaaressa haistelemassa hevoseläinten jälkiä ja vielä hämärän jo hieman laskeuduttua käytiin rannassa juoksemassa irti - tai no minä tyydyin vain kuvaamaan. Kuvia kertyi kiitettävästi eli liikaa - keli ja kuvausympäristö kun suosivat!





13.10.2014

Vinkeät vipeltäjät

Syksyn lähettiläät tässä taas terve! Ollaan oltu kamalan ahkeria...

... vaikka kiirettä on taas pitänyt...


... siinä välissä kun koettaa muistaa syödä, tai oikeastaan - vaatia syömistä...

... niin jaksaa taas tarpoa tämänkin syksynpahasen lävitse!

Harjoittelut hetkeks ohitse, 4 - tai tällä hetkellä enää 3 - viikkoa vapaata tiedossa. Kävin häissä, joista viime postauksessa kerroin, likkojen ollessa Sani-äiskän kanssa koirahoitolassa hoidossa yhden yön ylitse. Koirien ilme olisi pitänyt saada kuvattua, oli meinaa melko huijatun näköstä sakkia ku survottiin suipponokat kalterien taa ja häivyttiin heippoja sanomatta.

"Mihi te meette? Oikeesti!? JA MIKS ME OLLAAN TÄÄLLÄ KALTERIEN TAKANA!?!
Hetken kuluttua koirien naamalta saattoi lukea niiden tajuttua tilanteen vakavuuden...
"Ei kai nuo tappajaverikoirat nuku meidä seinänaapurina!?!" ...

Hyvin hoidossa oli kuitenki sujunu. Hoitotäti kertoi, että Sani oli ollut heti se joka näytti reitin minne mennä. Sampura oli ollut hyvin itsevarma hoitoeläin. Muuteski koirat olivat käyttäytyneet ihan koiriksi. Kun haettiin paimenia hoidosta, ilmapiiri oli loukkaantuneen riemukas...
"***** minkä teitte. Ette ikinä saa antee... sanoitko NAKKI??"

Viikko Azkabanista paon jälkeen Unna-porokoira ja laumanjohdon kämppis jättivät matalan majamme. Olemme jälleen keskenämme. Sniff.

Voi tätä kaihoa. Ja Koopua.
Jokaisella täytyy olla yksi Pikkumusta.
Siinä yksinäisenä laumana kuuta ulvoessamme tajusimme että tarvitsemme uuden harrastuksen. Liityimme siis osaksi suurempaa laumaa, KPSH:n Puuharyhmää. Puuharyhmässä emme yleensä ulvo kuuta, vaan harrastimme mm. ensimmäisellä kerrallamme torstaina pitkästä aikaa agilityä (tai siltä sen ainakin piti näyttää), siis hyvin vapaamuotoista sellaista. Suisidaali (Sikaro) oli aivan liekkitrikki. Se veteli menemään kuin tuulispää, kuin ei ois ikinä päässy juoksemaan. Ihan mieletön eläin, kui ois ohjannu ohjusta joka tietää tasan mihin sen tulee seuraavaksi ampaista.

Toisella kerralla mursimme jäitä tulevan talven kukoistamiseksi, nimittäin kokeilimme ensimmäistä kertaa ikinä sitä paljon hihkuttua Rallytokoa. Vinkeä laji, vaan miksi niiden kylttien pitää olla niin sekavasti kuvitettuja? Ihan niin yksinkertaiset liikkeet, ja niin vaikeasti kuvitettu! Hohoo, vaan hitsi että oli jännää. Niin vapaata. Koiraa ei saa kuin kehua ja namittaa ja radalla saa puhua, hihkua, yrittää uudelleen ja toisenki kerran uudelleen... Eikä perusasennon tarvihe olla sentilleen kohillaan. Siispä ihan jokarekunlaji, sanoisin. Ja tulosten haaliminen koulutustunnusten saamiseksi kasaan ei lieneisi kamalan työn takana.

Me tehtiin ALO-luokan rata, jossa oli mm. spiraali, peruutusta, eteentuloa, 270 asteen käännöksiä, pujottelua, juoksemista, täyskäännöksiä, liikkeestä maahanmenoa ja koiran ympäri kävelemistä, saksalainen suunnanvaihto, ja koiran ohjaajan kiertämistä. Toko-pohjalla liikkeet tuntuivat helpoilta. Vain eteentulo pitäisi opettaa, vaikka ALO-luokassa siihenkin saa koiran houkutella, vaan minä kun tykkään opettaa asiat kerralla kunnolla ja toimivaksi...

Tehtiin myös historiikkia noudon suhteen, tauko tokosta ja kaikesta muusta järkevästä toiminnasta kuten agilitystä on tehnyt tehtävänsä - Betty's Cicaro osaa nyt pitää esineitä suussaan. Niin kuin ylpeästi voin esitellä tämän postauksen järjestyksessä vasemmalta oikealle 2. kuvan, se tosiaan osaa pitää esineitä suussaan. Esineeksi lukeutuu myös noutokapula, jonka Suisidaali sylkäisi aikaisemmin pois pienestä kidastaan vaikka tein kaikkeni (paitsi köytin koiran suun brutaalisti kiinni kapulan ollessa suussa), jotta Pikkumusta olisi pitänyt kapulaa kitusissaan edes sekunnin murto-osan. Nyt nappisilmä pitää kapulaa suussaan vaihtelevalla menestyksellä, ja tarraa siihen käskysanalla PIDÄ. Tänään Pikkumusta meni heitetyn kapulan luokse, otti siitä hyvän otteen ja kipitti vähän matkaa luokseni kunnes palkkasin sen jo siitä hyvästä. Ja kui mahtava vire tekemiseen. Kiitos ja ylistys, naksutin.


Carameliton pentusuunnitelmiin voin varovaisesti vihjaista tulleen mahdollista edistystä; meillä on yksi potentiaalinen urosehdokas! Vaan enempää en vielä tässä vaiheessa paljastele, koska olen taikauskoinen.

Vaan nyt meidän täytyykin...
... jo ehtiä seuraavaan asiaan; Supernaturalin kimppuun!