Teimme syksyllä kuuden kansallispuiston kierroksen 25.9. - 29.9., kun opintovapaalla oli aikaa: Päijänne, Sipoonkorpi, Nuuksio, Liesjärvi, Torronsuo, Puurijärvi-Isosuo. Reissu huipentui Jennyn tapaamiseen. Kiersimme porukalla Puurijärvi-Isosuon. Tällä kertaa ei ollutkaan mennyt pitkään viime tapaamisesta, koska näimme kesällä viimeks meidän mökillä. Kaikki postauksen kuvat ovat Jennyn käsialaa.
Enemmän kuvia syksyiseltä kansallispuistoretkeltämme löytyy Instagramistamme. Tänne blogiin tulee aika vähän enää jaettua meidän arkea.
Käytiin moikkaamassa Jennyä ja Savua heinäkuussa. Kisse ja Savu muisti toisensa 1,5 (?) tauon jälkeen samantien ja leikit jatkuivat, kuin eivät ois olleet toisista erossa laisinkaan. Käväistiin hiekkamontuilla ja nautittiin maaseudun rauhasta. Koirat tulivat hienosti toimeen Jennyn pienten lasten kanssa, kuten ovat aina tulleetkin. Automatkat sujuivat hyvin, kesäkelissä on ihanaa reissata autolla pidemmälle.
Ystäväni kanssa ajelimme matkat Tampereelle saakka kimpassa. Jompi kumpi meistä sanoi jossain vaiheessa, että ihan kuin mäkkärin ruoka haisisi. Toisen mielestä haju oli vähän koiranruokamainen (sori mäkin ystävät). No, ei tullut siinä vaiheessa mieleen että kyydissä on Kisse 4v joka oksentaa edelleen VAIN(!!!) minun kyydissäni! Se on varmaankin ehdollistunut, että se matkaa vaan mun kanssa pitkiä matkoja, ja vieläpä mutkaisia pikkuteitä (mökki, Jennylle mennessä loppumatka pientä mutkaista tietä). Se ei ole oksentanut äiteen autoissa vuosikausiin. Kylläpä on sitkeessä! Mel oksenteli autoon myös muistaakseni noin 2-vuotiaaksi saakka. Mitenköhän perinnöllinen tuommonen ominaisuus on, onko kukaan ikinä tullut miettineeksi??
Otin reissuun mukaan uuden täyskennokamerani. Ae että. Hiekkakuopalla juoksevia koiria ja uus runko, jota pääsee koeajamaan. No, enpäs päässyt. Kotimatkalla takaisin sain soitella rungon myyneeseen firmaan että ku runko ei tarkenna automaattisesti. Ei, vaikka vaihtelin obiskoita ja kävin tuben ja googlen ohjeilla kaikki asetukset ja vippaskonstit läpite. En voinut uskoa, että runko on viallinen, vaan aattelin sitkeesti että ongelma on käyttäjässä. Nyt runko on ollut huollossa yli kuukauden, ja se on todettu vialliseksi. Odottelen uutta runkoa postissa, mutta eivät tuota lähetä ennen ku huollon päässä saavat asiat valmiiksi. Mitä netistä oon lukenu, voi muuten mennä aikaa... Nikonin huolto toimii ilmeisesti aivan naurettavan hitaasti Suomessa!!! Iso miinus ko. merkille tästä. Eipä tässä, ajellaan vararungolla ja toivotaan ettei tuu mitään ainutkertaisia kuvauskeikkoja uutta runkoa odotellessa. Pelotta mennä kuvaamaan jotaki ainutkertaisia keikkoja yhellä ainoalla rungolla.
Muttamutta. Oli kyllä taas kesän kohokohta päästä käymään Tampereen nurkilla Jennyn porukkaa moikkaamassa, ISO kiitos vielä majoituksesta ja 5 tähden ylläpidosta Jennylle! <3
Alla vielä lisää kuvia reissusta. Manuaalitarkennuksella mentiin. :D
Ylöjärveltä siis lähdettiin. Kotimatkaa siivitti varsinainen sukukokoontuminen. Pysähdyimme Keski-Suomessa tapaamassa pitkästä aikaa (viime näkemisestä on aikalailla 5 vuotta) Cican ja Caran Luna-siskon ja Rocky-isän.
Oli mielettömän kiva tavata Lunaa ja Roksua. Tuli tosi onnellinen fiilis kun näki miten hyvä koti Lunalla on ja miten hyvässä voinnissa se on. Luna on saanut pysyä terveenä ja se on ihastuttavan avoin ja iloinen neiti. Luna on opetellut vuosien varrella tokoa ja se tekee liikkeet lelupalkalla hienolla intensiteetillä. Lunalla on koto-maatilallaan lukuisia eläimiä.
Istuskelimme siinä tovin kahvilla ja yritin saada koirat pysymään sisätiloissa, mutta nämähän lähtivät jatkuvasti tutkailemaan maisemia. Onneksi pihapiiri on suojaisa, joten mikäs siinä temmeltäessä. Voi jos joskus itsekin saisi asua moisissa puitteissa koirien kanssa.
Minun laumani mielestä Lunan eläinystävistä kaikkein mielenkiintoisimpia olivat häkissään majailevat kanat ja kukko, joita likat jahtasivat niin kauan ja intensiivisesti, että siivekkäät piti siirtää mökkiinsä turvaan. Kisse ja Cicaro sekä Cuba-sheltti juoksivat häkkiä ympäri ja Mel jähmettyi yhdelle sivulle tiukkaan tuijotukseen, kuten alla olevasta kuvasta voi tilanteen havaita.
"Kauheen hauskaa sisko sähä saat jahtaa näitä vaikka joka päivä?? Ootpa onnekas!!"
Roksu taas on jo 12-vuotias vetreä vanhus, ja voi miten siitä tulee mieleen eräs täpäkkä pikkumusta. Roksun eleet, ilmeet, äänet ja olemus muistuttavat niin paljon Cicaroa. Kips on kyllä aivan isäänsä tullut. Roksu oli harmaantunut arvokkaasti pääpuolestaan, mutta samanlainen karvakasa se oli kuin millaisena sen muistinkin viiden vuoden takaa. Roksu on säilyttänyt saman itsevarman ja arvokkaan olemuksensa, eikä ikä ole kohdellut tätä koirapappaa ainakaan huonosti. Roksukin on saanut pysyä terveenä.
Juuri tällä hetkellä podemme Suuren Karvanlähdön aikakautta. Kotiluolamme on aivan koirankarvan peitossa, mutta mikäs sen kotoisampaa kuin paimenten jouhet ruuassa, vaatteissa, sängyssä...
Jätämme karvamellakan taaksemme heinäkuun lopussa aika tarkalleen kuukauden kuluttua, kun suljemme viimeisen kerran neljä vuotta palvelleen kotoluolamme oven haikeissa merkeissä. Oli aika kääntää uusi sivu elämästä, ja tämä lauma kaartaa muuttokuormansa uusiin maisemiin.
Pysyttelemme kuitenkin edelleen saman kaupungin rajojen sisäpuolella, mutta tällä kertaa meillä on ihan Oma Koti.
On ihanaa päästä tutustumaan uusiin lenkkireitteihin!
Käväisimme Ylöjärvellä kesälomareissulla. Nappasin mukaan omat nassut plus Kissen. Meinattiin ensin että kuljetaan junalla, mutta silloin mukaan olisi voinut ottaa vain Kissen. Vaikka kaikki kolme käyttäytyisivät kiltisti junamatkalla, on paikasta toiseen siirtyminen kolmen koiran ja kantamusten kanssa - junan tilanpuutteesta puhumattakaan - hieman hermoja repivää. Siispä koirat auton kyytiin ja matkaan.
Kaarroin koiramobiilini Ylöjärvelle iltamissa, joten ensimmäisenä ohjelmistossa oli lähinnä nukkua ja odottaa seuraavan päivän ohjelmistossa olevia Kissen luustokuvauksia. Kissen luustokuvien tuloksista onkin ihan oma postauksensa. Seuraavana päivänä luustokuvien jälkeen annoimme Kissen lepäillä muutaman tunnin ja suuntasimme sitten rannalle piknikille. Koirat jaksoivat juoksennella välillä järvessä kahlaillen varmaan pari tuntia. Valitsimme piknik-paikaksemme tyynen ja suojaisan poukaman, sillä tuulinen keli teki osan rannasta todella aallokkoiseksi. Kuvia kertyi aika lailla.
31.5. pidimme höntsäilypäivän ja 1.6. suuntasimme Riuttaskorpeen muutaman kilometrin mittaiselle vaellukselle Hannan, Supin ja Aurin kanssa. Kolmen koiran kanssa puolirikkinäisten pitkospuiden tallaaminen ja risukossa talsiminen oli mielenkiintoinen kokemus. Voi kun koirat voisivat olla aina irti. Keli suosi, ja Suomen kuiva kausi teki terää normaalisti märälle reitille. Ei kastuneet kengät, joskin vaelluskengät olisivat sietäneet kosteampaakin polkua. Kisse-neiti oli oikein mallikelpoinen vaelluskaveri. Tulee vaan puuhattua Kissen kanssa niin vähän, että siihen ei oikein ole samanlaista "tatsia" ja tuntumaa kuin omiin koiriin on. Pitäisi napata se joskus mukaani kaupunkiin, nyt kun se on oppinut kotona pysymisen salat sun muut kotopuolessa.
Päätimme, että Suomen suvi on niin lämmin, että nukuimme yhden yön teltassa talon vierusnurmikolla. Telttaan mukaan pääsivät etuoikeutetusti pienimmät ja vanhimmat, Kips ja Karps. Likat nukkuivat teltassa kuin vanhat tekijät. Aamuyöstä siirryimme sisätiloihin nukkumaan, kun koirat alkoivat vahtia ulkona töihin lähteviä ihmisiä ja olipa minulla aika kylmäkin yön jäljiltä kesämakuupussineni. Lämmin sänky siis houkutteli.
2.6. käväisimme hiekkamontuilla. Koirat olivat paahteessa niin laiskoja, että kovin vauhdikkaita kuvia ei tuolta kuvausreissulta jäänyt saaliiksi. Jonkun yli lentävän linnun perään ne jaksoivat hieman suunnata ja siinä se.
Kissen matkapahoinvointi on selvästi helpottamaan päin. Carallakin se helpotti noin kahden vuoden iässä. Kisse matkusteli Jyväskylän seudulle saakka ihan ilman oksenteluja, ja pysähdyimme Jyväskylässä syömään jäätelön. Ylöjärvellä perillä kohteessa Kisse oli kuitenkin oksentanut lähinnä kasan ruohoa. Loppumatka Jyväskylän jälkeen olikin huomattavasti töyssyisempi.
Juuri pienet, mutkaiset ja mäkiset tiet ovat pahimpia tuon purjoilijan mielestä. Kotimatkalla Kisse ei oksentanut lainkaan. Kisselle on kuitenkin jäänyt samalla tapaa hieman negatiivinen mielikuva autoilusta kuin Carallekin on. Ne kyllä hyppäävät kyytiin mutta eivät samalla tapaa varmista matkaan pääsemistään kuin autoon ensimmäisenä singahtavat Sani ja Cicaro. Ajokilometrejä kertyi tuolla reissulla useampi sata, mutta kyllä siinä on ihan erilainen reissutuntuma kun ajelee kesäkelissa omalla autolla koirat messissä versus istuisi siellä hikisessä junassa.
Teen hieman myöhemmin oman postauksensa kotimatkalta, kun pysähdyimme tapaamaan Luna-siskoa ja Rocky-iskää Saakoskella. Täytyy ensin järkätä hieman aikaa kuvien kässäykseen tuolta osin.
Alla aukeaa lisää kuvia reissusta, joten click and keeeep scrolling.
Missä saa jännittää saako tällä kertaa hiihtäjän sauvasta, monosta vai suksesta, vai peräti marjastajan sankosta?
No Vimpelissä, hemmetti.
Vanhimmat lukijamme muistanevat ainaiset Vimpeli-postaukset parinkolmen vuoden takaa. Vimpelissä eilen, tänään, nyt, huomenna, aina, ens vuonna, huhtikuussa, sekunninneljännes sitten... Vaan nytpä oltiin Vimpelissä pari päivää sitten. Uudemmille lukijoille, Kajaanissa asuessamme kävimme Vimpeli-nimisellä ulkoilualueella lenkkeilyttämässä koiria harva se päivä eli oikeestaan kertakaks viikossa, ja siellä vierähti aina parikolmetuntinen.
Mel, Kips, Cara, Moona, Sissi
Tällä kertaa siis roadtrippasimme Kajaaniin, takaisin vanhoille hoodseille jossa vietin 3 vuotta villiä opiskelijaelämää, tai ainakin juuri niin villiä kuin kahden teinikoiran äiskä pystyy viettämään. "Emmä pysty ku koirat." muodostui vakiovirkkeeks kun mietittiin viikonlopun viettoja. Siellä me kasvettiin Cicaron ja Caramelin kanssa ja mesta oli oikein kiva, mutta juuret kun on niin pirskutan syvällä savon pottumailla, niin savolaisuuden ote se ei vaan hellittänyt kolmessakaan vuodessa. Oli pakko palata. Koti on siellä missä tuntee olevansa kotona. Sou simppelisti näin.
Sollievaara! Juokse!
Kajaanissa on kuitenkin aina kiva käväistä. Nappasin lähilauman (Cica & Mel) mukaan ja köröttelimme perille jo tutuiks muodostuneita teitä. Tapasimme vanhoja ystäviä ja söimme hyvin. Lähtöaamuna tavattiin Cican ja Melin bestikset - Sissi ja Moona ja uusi tuttavuus Cara, kaikki collieneitejä. Jo ennen miittipaikalle saapumista muistuttelin likoille tuttuja koirannimiä. Eivät tuntuneet reagoivan, lienevätkö kahessa vuodessa jo unohtaneet vanhat bestikset joiden kanssa leikit sujuivat aina niin hyvin ja samalla aaltopituudella. Kun toverukset näkivät toisensa, ne muistivat samantien toisensa ja leikit jatkuivat kuin kahden vuoden taukoa näkemisestä ei edes olisi ollut. Jospa ne nyt muistaa taas kaks vuotta "Sissin ja Moonan" ja höristävät aina korviaan valokuviin näillä taikasanoilla, höhö.
Mikäs tulokas se sinä luulet olevas? Annas ku me otetaa vähä selvää susta.
Kylläpä oli suippokärsät saaneet karvareuhkaa sitten viime näkemän, huhu. Oli nastelia seurata puikkonokkajengin leikkejä. Muutaman kuvan nappailin suipponokkien äiskän kameralla, niitä tässä postauksessa. Toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei sentään aivan kolmatta vuotta vierähdä.
On ihan höpsöä miten toisilla koirilla vaan kemiat pelaa yhteen. Tämäki joukkio on aina ollu yhtä isoa kaverikööriä ilman mitään eripuraa. Kaipa se, että tyypit on vähä samaa rotukaliiberia, vaikuttaa asiaan. Niihä ne sanoo että samanrotuset tulee parhaiten toimeen keskenään.
Kesäloman toinen reisselöinen, Suomi-Roadtrip josta muodostui (yllättävää sinänsä) vähän koirapainotteinen. Sanoinko vähän? Korjaan, täysin koirapainotteinen. Jenny postaili tästä jo viikkokausia takaperin, mutta minä kun oon tällane nii minä postaan vasta nyt.
Lepakkokorva ja taittokorva
Kirmasimme siis Kuopiosta siskoni ja Auroran kanssa Hollolaan sunnuntaina. Olin lupautunut paluukuljettamaan heijät takas kämpille, joten roadtrip alkoi tietenkin sieltä. Nelisen tuntia ajelimme taukoinensa kaikkinensa. Matkanteko sujui pennulta hienosti, olihan kyseessä kakkavarpaan ensimmäinen pitkä automatka. Hollolassa uinuimme yhden yön, ja sieltä suuntasimme seuraavana päivänä eli maanantaina kello viiteen pentupaineihin Jennyn ja Savun sekä Janikan kanssa Ylöjärvelle.
Nappisilmät hetkellisesti tavoitettavissa.
Lisäjännitystä reissuun toi ikivanha Samsungini, jonka gps vetelee viimeisiään. Sen ei voi oikeastaan sanoa edes toimivan, joten soitin Jennylle Tampereen perkeleellisiin kiemuroihin eksyttyäni että en kyllä löydä ajoissa perille. Kello oli jo 20 vailla 5, ja vaikka ajomatkaa oli enää noin 10km, ei minulla ollut minkäänlaista tietoa mihin suuntaan täytyy ajella. Aivan opasteeton sumppu koko Tampere, huh! Onneksi Jenny ja Janika supernavigoivat minut kuin ihmeen kaupalla perille pentupaineihin ja myöhästyimme lopulta paikalta vain viisi minuuttia.
Revontuletkin käväisivät näyttäytymässä! (Ei ollu oikeet optiikat matkassa että ois kunnon kuvan saanut, tällane nopee räpsy.)
Tyypit tapasivat toisensa pentupaineissa.
"THIS IS SO EXCITING!11!"
Eikös se velikulta näin jäänyt puhe että minä oon päsmäri?
Punaisen talon herra vierainensa.
Parkkiksella Savu tapasi ennen pentupaineja äitinsä, tätinsä ja siskonsa, ja ensin vaikutti siltä kuin se ei olisi heti tunnistanut niitä. Hetken kuluttua se kuitenkin selvästi tajusi ketkä olivat tulleet sitä moikkaamaan. Pikaisen pissatuksen jälkeen suuntasimme pentupaineihin, jossa vierähti 20 minuuttia. Paikalla oli melko aktiivista ja jopa aika itsevarmasti toisia pentuja lähestyvää molossirotua, joten Cismet lämpeni porukkaan aika hitaasti. Se piilotteli ihmisten selkien takana ja leikki lähinnä Savun kanssa ja komensi välillä toisia koiria. Sinänsä kehnoa että juuri kun Cisme oli lämmennyt toisille pennuille, oli tuokio jo ohitse. No, uudenlainen ja hauska kokemus.
Äiskä leikittää lapsiaan.
Ajelimme pentupaineista Jennyn luokse ihastelemaan Savun tiluksia. Savulla on mielettömän kiva kotitalo, jota kelpaa kyllä puolustaa sitten isompana. Ihana, kodikas, punainen koti. Kylläpä taas talokuume nosti ittelläkin päätään, vaikka olin jo hetken ollut kuumeettoman puolella. Pennut saivat riehua pihanurtsilla, ja yönsä ne viettivät erillään koska ne eivät olisi muuten rauhoittuneet nukkuman mitenkään päin. Minä yövyin yläkerrassa ihan omassa sviitissä oman lauman kanssa. Cismet herätti minut seuraavana päivänä eli tiistaina ihan ennen aikojaan, joten eihän se auttanut kun lompsia pihalle kera kaikkien kakkavarpaiden...
Tämän kauemmas ei tämä kuvaaja päässyt, kun ensimmäinen pynny nousi ylös.
Jennyn ollessa töissä kuvasin koiria pitkin päivää ja kävin isojen koirien kanssa sienimetsässä löytäen ihan ensimmäiset suppilovahveroni ikuna. Pennut saivat oleilla ulkona oikeastaan koko päivän, eivätkä ne malttaneet nukkua kuin pari tunnin pätkää tuona aikana.
Klo 18 olimme varanneet ajan pentu-uintiin, johon myös mammakoira sai osallistua. Cara nouteli lelua kymmeniä kertoja altaasta, kun pentupennut tekivät ihan ensimmäiset uintirundinsa. Cismet pääsi ensimmäiseen pesuunkin, eikä oikein pitänyt hommasta itkusta päätellen. Pennut kävivät molemmat pyörähtämässä neljä hyvin lyhyttä rinkiä. Savu ui rauhallisesti, Cismet kauhoi sitä hätäisemmin. Cismet tipahti reunalta veteen melkein heti alussa, joten se aloitti uintiuransa ihan omatoimisesti. Reippaita pentuja, ja niin väsyneitä että Cismetiltä meni kirjaimellisesti jalat alta kun sitä väsytti loppupelissä niin paljon. Se alkoikin kassalla ollessamme nukkumaan kiepille eteismatolle, kunhan oli ensin pissannut pesupaikan matolle. Raasu. Aineenvaihdunta kuulema vilkastuu uidessa aikalailla, ja olipa siinä jo oltukin pissimättä pitkä aika.
Suosikkivesileluks valikoitui korista tällanen iso pehmeä luu.
Riäpäle ekaa kertaa uimasillaan.
Tassut haralla potkiskellaan vauhtia.
Minä poika menin ja kasvatin koipia!
Anna olla viimenen kerta... kun heität tämän veteen.
Väsymys iski kesken kaiken hauskanpidon.
Kaks termiittiä kellukkeineen.
Lähetääs vielä viimeselle rundille ihan yhteistuumin...
Polskis.
Mamma kyllä uiskenteli penskojenkin edestä.
Hetipian pois päästäkää!
Todella mukava uintipaikka, kyseessä Tampereen koirauinti. Ei voi kuin kehua. Hyvä asiakaspalvelu ja asialliset tilat ja opastus. Tuonne voisi vaikka mennä uudelleen jos joskus siellä päin satuttas liikkumaan (ja tietystihän me liikutaan koska siellä on Savu perheineen!) Saimme ohjeeksi käyttää pentuja vielä rauhallisella verkkalenkillä uinnin jälkeen, joten vain lyhyen ajomatkan jälkeen kävimme teletappimaahan. En siitä rauhallisesta verkasta tiedä, mutta ainakin saivat verrytellä ihan runsaissa määrin.
Automatkalla takaisin Savun kotiin oli hyvin rauhallista jengiä takakontissa.
Vietimme vielä yhden yön Jennyllä ja Savulla, ja seuraavana päivänä suuntasimme läheisen koulun kentälle tekemään tottistreeniä koko koiralaumalla, idiksenä napata samalla kymppiviikkoiskuvat pentujen rakenteesta. Kyseessä oli Cismetin toiset oikeet treenit, ja harjoittelimme luoksetuloa ja targetin koskettamista. Sivussa välillä vuoroaan odottavasta merleporosta lähti melkoisesti ääntä, joten palkkailin sitä aina kun se oli edes tovin hiljaa. Kuka nyt sivusta tahtos katsoa kun äiskä tai täti treenaa. No ei ainakaan pieni poropuoli porshe. Isot tytöt teki vähän sitä ja tätä, ja kumpikaan ei ehkä ollut täysin optimaalisessa vireessä.
Jätimme heipat Savulle ja Jennylle ja suuntasimme kotia kohti, ajatuksena pysähtyä vielä Muuramessa tapaamaan Cican ja Caran isän omistajaa. Isä-Roksua emme ikävä kyllä nähneet koska se asustaa toistaiseksi muussa taloudessa. Oli kuiteski kiva nähä pitkästä aikaa Roksun äiskää. Muuramessa käväisimme pienellä lenkillä ja lähdimme sitten ajelemaan kotikotia kohti iltahämärissä hirviä pusikoista odotellen. Onneks ei tullu yhtään liian likelle kotimatkalla. Oikein messevä reissu kokonaisuudessaan, kiitos vielä Jennylle kun saatiin majoittua. Oon ehkä joskus tainnu mainita, mutta kasvattipojalla on kyllä mitä parhain koti jossa varttua. <3
Ja alla reissukuvien satoa. Usko pois, olen karsinut näistä jo leijonanosan. Kuvat näet klikkailemalla Lisätietoja.......
