Sää oot meijän sisko

Team söötit täs moi.

3.5. tapasimme viimeinkin A-pentueen kasvatin, Chestnutin eli Jekun. Eipä tuokaan homma ollu ku muutaman vuoden to do -listalla palloilemassa. Siskokset eivät selvästikään muistaneet toisiaan ja ihmekös tuo näin 8 vuoden erossaolon jälkeen. Kips ja Karps lähinnä haukkuivat Jekulle, ja lähdettiin siitä jatkamaan haukkumista läheiselle kentälle meijän vanhoille hoodseille Neulamäkeen.

Sattuipa ikävästi, että se vielä kerkes iskeä toukokuisen takatalven, joten sielläpä sitten juoksuteltiin koiria lumisateessa. Mun likat leikkivät lähinnä keskenään ja Jekku jahtuutti siskojaan juostessaan lumipallojen perässä. Tosi mukavan oloinen haukku tuo Jekku, siinä on paljon samaa kuin siskoissaan. Varsin turkikas ja siskojaan selvästi kookkaampi, mutta aivan yhtä ihmissosiaalinen raaputeltava.

Iso kiitos Jekun kotiväelle tapaamisesta ja siitä, että olette kasvattaneet Jekusta hienon koirakansalaisen ja pitäneet siitä niin hyvän huolen! <3 Jekun tapaaminen oli kyllä yksi kevään kohokohtia.

Alla muutama kuva lumisesta tapaamisesta.

 

Agilityn suhteen tämä(kin) vuosi on nyt mennyt vähän hiljaiselolla (hups). Tuumasin viime vuonna, että tänä vuonna pidetään true kisavuosi. No, kahdet viralliset kisat on käyty ja ollaan jo yli puolivälissä tätä vuotta. Kun ei tule treenattua, niin ei tule kisattua. Simple as that. Omatoimitreeneissä on käyty 2-3 kertaa tänä vuonna, ja ohjatuissa treeneissä olen ollut ehkä sen kolme kertaa. Valmennuksia on kertynyt ehkä se yksi. Vielä olisi haukuilla terveitä kisavuosia jäljellä, joten ensi vuonna tämä koiranainen vähentää radikaalisti kakkostyönsä (seurahommat) vastuita, ja keskittyy tasan omien koiriensa kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Eihän tässä ole mitään järkeä, että kehitän tästä seuratoimimisesta itselleni hyvää vauhtia kakkostyön ja sitä kautta niin kutsumani koira-burnoutin.

Ohjattujen treenien jäätyä vähälle, ostin pari irtokertaa ACE:n treeneihin. 29.7. käytiin ohjatuissa Cicaron kanssa, ja 3.8. käydään sitten Caran kanssa. Olipa hauskaa tehdä pitkästä aikaa pidempää ja haastavampaa rataa. Tuntui haastavalta muistaa rata, kun on tullut tehtyä niin lyhyttä osatreeniä tämä vuosi. Yllätin kuitenkin itseni, kun en unohtanut rataa kertaakaan. Jääny nuo pidemmät radat lähinnä sinne harvoille kisakerroille.

Muistamisen vuoksi kirjoittelen tästä treenistä ylös seuraavia huomioita:

- Takaakierto+persjättö -kuvioon kaipaamme lisää rohkeutta lähinnä ohjaajan puolelta. Varmistelen liikaa ja en mielelläni jätä koiraa selän taakse. Teen mieluummin valssin persjätön sijasta.
- Jään varmistelemaan tilanteissa, joissa koiran tulisi irrota. Tämä on myrkyllistä jo valmiiksi huonosti irtoavalle koiralle
- Milloinkohan meinasin oppia sen, että en ainakaan auta koiraa rynnistämällä kepeille? Pieni rytmitys kepeillä, se että annan koiralle hetken aikaa aloittaa kepit, auttaa
- In-in toimii melko kivast
- A-este oli tosi jees samoin kuin keinu

Tanskandoggi ry mätsärin ruusukesaalis. Palkintonamit vissiin jo syöty?

Selkä vääränä kotiintuomisia Tiibetinspanielit ry mätsäristä

Kävimme oman seuran Games-mölleissä 23.6. harjoittelemassa Gambleria. Sitä ennen olimme harjoitelleet Games-lajeja vain kerran viikkotreeneissä. Mel sijoittui radoillaan sijoille 1. ja 2. ja Cicaro sijalle 1. Treeneissä on saatu onnistumisia kepeillä Cicaron kanssa. Se ei vielä joskus suostunut tekemään keppejä takaa ohjaten. Nyt laitoin namitargetin odottelemaan keppien loppuun ja ohjasin Cicaron kepeille ja niin vaan se meni kyselemättä kepit loppuun saakka. Aiemmin tuohon on vaadittu se, että joku on ollut keppien lopussa palkkaamassa sen.

Jos ei agikisoissa, niin mätsäreissä ainakin on ravattu. Likat ovat kahmineet veteraaniluokassa sijoituksia harva se mätsäri, kuten Sanikin. Sani on kasvattanut niin muhkean turkin, että en varmaan ikinä lakkaa tätä asiaa päivittelemästä. Turkki on kaksin- tai kolminkertaistunut siitä, mitä se joskus oli! Kylläpä sterkkaus vaan muuttaa turkkia. Cismetkin on napsinut satunnaisesti sijoituksia. Ompahan se eri asia sijoittua tuolla veteraaneissa kuin tupaten täynnä olevissa aikuisissa. Mainintana vielä, että 16.7. KPSH:n mätsäreissä Sani, Cismet, Cicaro ja Caramel kaikki sijoittuivat. Hieno lauma!

Mel on tänäkin vuonna toistaiseksi neljän parhaan joukossa seuramme mätsäri-CUP:ssa. TOP4 koirakoilla on tällä hetkellä sama pistetilanne, mutta tilannehan elää ja muuttuu joka mätsärin jälkeen. Toivottavasti emme tänä vuonna missaa seuran mätsäreitä, kuten viime vuonna kävi, kun emme päässeet kahteen mätsäriin lainkaan kerryttämään pistesaldoa.

Auroralta lähti viimeisetkin etuhampaat kesäkuun alkupuolella, ja se söi antibioottikuurin tuon takia. 10.6. se alkoi läähätellä ja vinkua oudosti, kuin siihen olisi sattunut. Se vain makasi lattialla ja kävi aivan kierroksilla. Sisko kiikutti sen kiireesti eläinlääkäriin pyometra-ajatuksella. Ell antoi kipulääkettä ja oli sitä mieltä, että kyseessä on mahdollisesti hampaidenpoiston jälkeinen kipukohtaus, eikä pyometraan viittaavia löydöksiä onneksi ollut. Tuo omituinen kohtaus ei ikinä toistunut ja Roo toipui ennalleen.

Vaikka välillä vähän ahdistaa tämä aikaansaamattomuus, niin kyllähän se kesässä on tärkeintä, että muistaa mökkeillä. Juhannusviikko kului mökillä helteistä nautiskellen, ja voi miten koirat nauttivat vapaudesta. Koirat ovatkin saaneet viettää tänä vuonna paljon aikaa mökillä rentoutuen. Kesäturkkiin on vaihdettu jälleen näin heinäkuussa, ja juoksuja odotellaan taas alkavaksi. Pesin koirat karvanlähdön aikaan, ja ne pudottivatkin siinä samassa lähes kaiken talvikarvansa. Kätevää, pitänee jatkossakin pestä ne karvanlähdön aikaan. En uskonut, että sillä olisi aivan noin vahva vaikutus tuohon turkin vaihtamiseen.

Ja tää oli nyt tällanen useamman kuukauden kuulumisoksennus. Aasinsillat jäi nyt ehkä vähän huteriksi, kun oli niin monenlaista kirjusteltavaa.

Näyttäytymässä

Ken on heistä kaikkein kaunein...

Ajankohta 13.4. Tulossa mätsäripäivä, kello aamukahdeksan. Onko kaikki nyt varmasti mukana, eihän unohdettu mitään? Muistettavaa ja huolehdittavaa on paljon. Lupasin joskus alkuvuodesta, että otan agin mätsärit kontolleni, kun mä oon niitä eniten meidän ryhmästä kiertänytkin. Ennakkohommiin oli jo uhrattu hurja määrä aikaa, ja tänään oli aika lyödä homma pakettiin.

Mulla oli iltavuoroon meno samaisena päivänä, joten tuumasin ensin, etten edes itse koirineni osallistu, että ihan talkoilen vain. Päätin kuitenkin osallistua kun hommat sujui siinä niin jouhevasti, ja vielä manasin siinä ennen kehiä, että jos Mel menee tänään BIS-kehään, niin mä en kerkee sitä siellä esittää. Ei oo aiemmin SIN1-sijoitus harmittanut, mutta nyt tajusin, että enpä mä ennätä ikimaailmassa sinne isoon kehään Melin kanssa ennen kun mun on jo lähettävä töihin.

Ei ole iltavuoroon meno ikinä suututtanut yhtä paljon, varsinkin kun olin yrittänyt vaihtaa vuoroa kaikin mahdollisin keinoin pois tässä onnistumatta. Pelkäsin jo, että ketutukseen voi kuolla. Niin paljon mua sapetti jättää kiva mätsäripäivä ja BIS-kehäily kesken.

Homma järjestyi kuitenkin parhain päin, kun treenikaveri pelasti päivän. Hän esitti Melin BIS-kehässä ilman aiempaa kokemusta Melin esittämisestä! Pari testirinkiä, nopeet vinkkiviitoset ja mä lähin töihin ja jäin odottelemaan kuulumisia mätsäreistä. Oli outoa hylätä koirat hallille ja poistua ite paikalta.

Varsin nopeesti hallilta kuului iloisia uutisia - Mel sijoittui BIS2. Kaunis kuin karamelli, kuten aina. Cicarolle ei sijoituksia tällä kertaa punaisten kehässä jaettu, vaikka se esiintyi taas huisin hienosti. Tuomari tiputti meidät samantien minulle pahoittelevasti hymyillen. Samainen tuomari sijoitti Melin SIN1 sijalle, joten johtuiko Cicaron välitön pudottaminen tuosta? Olen huomannut saman kuvion toistuvan todella usein, jos sama tuomari arvostelee molemmat koirani. Sama kuvio ei näy silloin, jos koirani arvostelevat eri tuomarit. Tuomarit eivät ikään kuin halua, että saman ihmisen koirat menestyvät samoissa mätsäreissä. Ei se kuitenkaan saisi mennä esiintymistaitojen edelle, eihän? Minä kuitenkin maksan kahden koiran edestä. Puolueellisesti mutta kuitenkin sanon, että kyllä Cicaro esiintyi huomattavasti paremmin kuin moni muu koira, jos ajatellaan että kehässä ei saisi istua, riehua tai tempoa. Leikkiähän nää on ja tuomareilla on aina erilaisia tapoja sijoittaa koiria, mutta vinkeitä huomioita kuitenkin!

BIS2

Äidillä meni Sanin ja Kissen kehät päällekkäin, joten esitin Kissen nauhakehässä. Kisse sai sinisen nauhan. Sen ongelmaksi mätsäreissä on muodostunut jatkuva nuuskiminen kehässä. Toki se laukkaakin herkästi. Kisse malttaa kyllä seistä hienosti aloillaan. Kisselle ei myöskään sijoituksia sinisestä kehästä tullut, vaan Sani sen sijaan oli veteraanien SIN2.

Kaunis kuin karamelli

 Juuri tuona päivänä, Caramel todella oli koko kilpailun kaunein koira.

Caramel yllätti KPSH:n pääsiäismätsäreissä kehäkettuillen itselleen parhaan tähänastisen sijoituksensa. Viime heinäkuussahan Caramel nappasi ensimmäistä kertaa BIS1-sijoituksen Tervossa ns. kotimätsäreissä ollen SIN1 BIS1. Nyt oman seuran mätsäreissä sijoitus oli pienten aikuisten PUN1 BIS1!! Nää on niitä hetkiä, kun omistajan naama pitäisi saada ikuistettua sillä hetkellä kun ykköspaikalle kuulutellaan x-rotuinen Caramel.

Koirani eivät ehkä ole mitään kehien näyttävimpiä ja kirkkaimpia valioyksilöitä, mutta pienten aikuisten kehässä Caran hyvä käsiteltävyys, suuri liike sekä läpi mätsäreiden sen varma ja tasainen esiintyminen ratkaisivat sen lopullisen sijoituksen. Mikä vielä parempaa, niin Cicarokin sijoittui pienten aikuisten sijalle SIN4 omalla varmalla ja kauniilla esiintymisellään.

Ylpeästi ja ansaitusti poseerasimme vielä kotona suuren palkintokasan kanssa. Sattuipa runsaat palkinnotkin kohdalle.

Etelän vieraita

Jenny ja Savu kävivät meillä kolmen päivän ajan, ja kuten jo nähtyä, päivät olivat varsin rikassisältöiset!

Torstaina lopetin yövuorot ja nukuin muutaman tunnin, kunnes äiti toi Cicaron ja Caramelin takaisin hoidosta, sekä tietty Cismet-neidin. Koirat olivat hoidossa uuden vuoden, koska en halua että koirat joutuvat töideni vuoksi olemaan yksin kämpillä kun ulkona räiskyvät ilotulitteet.

Kotikotona oli siis koko 5-päinen lauma nauttimassa lähes paukkeettomasta uudesta vuodesta. Ainoa joka jollain tapaa reagoi paukkeeseen oli Cicaro, joka on toisinaan narttujen tapaan iän myötä pehmennyt paukkeelle. Mihinkään muuhun se ei reagoi kuin railoihin jäällä ja ilotulitteisiin. Se hakeutui paukkeen aikaan syliin ja tärisi, mutta seuraavana aamuna se oli jo oma itsensä. Savunkin kotoa tuli viestiä että uudet vuodet olivat menneet hyvin ilman minkäänlaista reaktiota tulitteille. Hienosti meni siis taas vuodenvaihdokset.

Oli siis aika noutaa Jenny ja suosikkipoika asemalta. Sisarusten kohtaaminen oli yllättävän säyseä. Osansa lienee sillä että Kisse oli oksentanut automatkalla häkkiin ja toivotti täten velikultansa tervetulleeksi Savon mannuille. "Hyppäähhän veljpoika kyytiin, niin minä näytän sinulle vähän tätä Kuopiota!"

Voi miten Savulle olikaan tullut turkkia! Se on monessa suhteessa tullut paljon enemmän Caraan kuin isäänsä - Cismet sen sijaan on enemmän isänsä kaltainen. Hauska miten selkeästi ne muistuttavat vanhempiaan. Se voi olla joko ihan pieni seikka, ele, piirre tai ilme tai sitten jokin suurempi seikka kuten turkinlaatu, mikä muistuttaa niitä niiden vanhemmista.

Samaisena torstaina kävimme parissa eläinkaupassa junnujen kanssa. Ei ollut mitään ostettavaa, mutta eläinkaupoissa kiertely nyt vaan on niin kivaa ja ehkä vähän muodostunut meidän tavaksi. Pari kertaa mietittiin kehataanko viedä koiria läpi cittarin toiseenkin eläinputiikkiin, mutta tottahan me kehattiin. Melko vaihtelevia ilmeitä saivat koirat osakseen. Ei vissiin oo ihmiset tottunu lemmikkikauppoihin päin marssiviin koiriin. Kisse tuumas ottavansa Faunattaresta mukaan muutamia undulaatteja ja pupuja, mutta tällä kertaa ei Kisselle lupaa tähän suotu. Ehkä ensi kerralla sitten. Samaisena iltana päätimme extempore käydä uimassa Aaltotassussa yks puolituntinen, olihan viime käynnistä vierähtänyt jo pari vuotta aikaa.

Muutamia kivoja parannuksia oli tullut viime käyntiin verrattuna, ja juniorit nauttivat uimisesta kunhan ensin uskalsivat mennä rampista veteen. Kisse kävi jatkuvasti läträämässä tassut vedessä mutta veteen menemiseen se tarvitsi hieman tukea. Ramppi jännitti sitä, mutta lelut houkuttuvat hurjasti. Se nouti lelua vedestä ja ui muutaman kerran altaan ihan kokonaan ympäri. Savukin uiskenteli monta kierrosta allasta ympäri. Kissellä kesti pari pulahdusta, ennen kuin se muisti miten uidaan. Se polski hurjana etujaloillaan ennen kuin muisti että se ei ole kovin kätevä tapa edetä. Sen uintitekniikka rauhoittui nopeasti kun se keskittyi lelun noutoon eikä siihen että se pysyy pinnalla.

Pesu ei ollut Kissen mieleen, tai se oli suorastaan ikävää, mutta kuivaus ja infrapunahoito oli hauskaa. Kisse luuli pääsevänsä imuroitavaksi, eikä ymmärtänyt miksi kuonoa ei saa työntää suoraan kuivaimeen. Savusta kuivaaminen oli ala-arvoista, mutta se tyytyi kohtaloonsa. Hyvin Caramelimaista! Infrapuna oli uutta viime kertaan nähden, ja koirat olivat jo niin sippejä uinnista, että maata pötköttivät patjalla hoidon ajan. Ilta meni koira-asioita juorutessa.

Perjantaina kävimme tekemässä aamutreenit, jossa Savu teki tokoa ja minun kolmikko aksaa. Kisse meni hyppy-mutkaputki-hyppy yhdistelmää, keinua, kiersi merkkiä ja leikki. Myöhemmin saatiin idea läheisen laavun valloituksesta. Nappasimme kaverikoirakkomme matkaan ja bortsupoika toi kivasti vauhtia porukkaan. Tai lähinnä bollie haukutti olemuksellaan minun koiriani. Valpas ja nopealiikkeinen koira saa aina minun likkani rääkymään, en todella tiedä miten ne eivät siedä sellasta.

Idea oli käydä grillaamassa vähän makkaraa ja lihapullia. Ikävä kyllä ainakin tunnin kestoisten yritysten, toivon pilkahdusten ja epätoivoon vaipumisen jälkeen emme saaneet nuotiota syttymään. Puut olivat liian kosteita. Oli aivan uutta ettei +2 kelissä räntäsateessa nuotio suostukaan syttymään. 2,5 tuntia saimme kulutettua laavureissullamme ja kämpillä luotimme sähköuunin lämmittävään voimaan ja saimme kuin saimmekin evästykset syötyä.



Lauantaina suuntasimme loppiaismätsäreihin. Äitikin tuli paikalle Sanin kanssa ja esitti Cismetin. Porukka osasi olla fiksusti tupaten täynnä olevassa hallissa, mutta vain kaksi viidestä pääsi sijoille - Sani veteraanien SIN2 ja Cicaro pienten aikuisten SIN1 BIS- varmaan parhaalla esiintymisellä ikinä. Se jaksoi seistä tapittaa korvat hörössä hievahtamatta minuuttitolkulla ja ravata iloisella ilmeellä. BIS-kehässä ei enää pieniä ja pörröisiä koiria arvostettu, vaan näyttävämmät koirat sijoittuivat. Äiti nappasi Cismetin matkaansa takaisin kotiin mätsäreistä, joten sisarukset heittivät toisilleen heipat jo siinä vaiheessa.

Seuraavan kerran näemme varmaan kesällä, kun minä nappaan vuorostani lauman matkaan ja suuntaamme Ylöjärvelle. On aina niin ihana nähdä tällasta motivoitunutta kasvatinomistajaa kuin Jenny on. Kiitos taas ja nähdään kesällä!

Vierailun jälkeen on ollut kovin rauhallista koiraa. Lenkittelin vielä sunnuntain pikkupakkasen ja auringon paisteen innoittamana Cicaa ja Caraa 2,5 tunnin ajan.

"Mene jo veteen velipoika, lupaan kannustaa!"

Kaikkee ne tuonne heittääkin. Meinas pallorukka hukkua.

Mieli tekis mutta empähän tiedä...

Auttakaa nyt joku voi jestas sentään mut vaan tyrkättiin tänne!

Oikeestaan oliki aika hauskaa.

Pärjäätkö? Autanko?

Mennään yhdessä niin on hauskempaa!

Tämmönenki meinas hukkua!! Pieksut sentään eikö kukaan täällä osaa auttaa näitä??

Leikitään vaan, mutta sitten kans heitetään tää tonne uudelleen jookos.

Antipa olla viimonen kerta kun heitätte tolla tavalla viattoman lelun veden varaan hukkumaan.

Ihan p a r a s t a päästä leikkimään.

Täysii tai ei laisinkaan!

Hyppytekniikkaa luvassa tälle liioittelijalle.

Hassuja agitreenareita.

Mätsärin ohessa piti poseerata perhepotresissa - Sani jo autossa.

Mätsärijengi.

Voi miten hieno pieni. Selkäkiharat vain saavat ylälinjan näyttämään kovin köyryltä.

Hampsi ravailee.

Cicaro SIN1 BIS-