Historia toistaa itseään

Ei kahta... eiku. Ei yhtä ilman kolmatta. Blogin alkuperäiset lukijat saattavat muistaa tapauksen "Kun Hampuusi syö nälkäänsä rotanruokaa", eli kun vuodenvaihteessa pikkukoiralla oli ihan omat eväät takaamassa, ettei vuotta vaihdeta ihan noin niin kuin hervottoman huolettomasti. Rotanmyrkyt eivät kuuluneet lauman menuun kahdeksaan vuoteen, kunnes nyt joku valopää päätti kokeilla. Tai, kaksi valopäätä.

Sani ja Cismet olivat solmineet sopimuksen paikallisten rottien kanssa, sopimuksen päivämääräksi oli kirjattu 5.12.2019. "Tuokaa meille vähän sitä punaista evästä sieltä piilopaikastanne, niin vastineeksi jätämme teidät rauhaan." Diili päättyi lyhyeen, kun vaaleanpunaisena kimmeltävä aines erottui hangesta sangen silmiinpistävästi ihmissilmään. Ja ei kun kiikuttamaan koiria eläinlääkärille.

Rotat olivat siirtäneet myrkkyjyviä jemmaan lukitun piharakennuksen ulkopuolelle alkutalven aikana. Yllättävää tai ei, koirat löysivät jemman (Sanin superkirsulla oli osuutta asiaan). Onni onnettomuudessa, että ihmissilmä huomasi tämän diilin ajoissa, ja että jemmat olivat keskeisellä paikalla piha-alueella. Kumpikin koira kävivät oksentamassa eläinlääkärissä. Cismet oksensi silkasta oksentamisen pirskuvasta ilosta - koko rahan edellä - ja paljon. Rotanmyrkkyä. Sani oksensi vain vähäisen määrän myrkkyä. Kumpikin käväisi varalta verikokeissa 9.12. ja veriarvot olivat kunnossa. Myrkky ei ollut kerennyt vaikuttaa veren hyytymiseen. Säikähdyksellä selvittiin jälleen. Jatkossa toivotaan että tällaiset diilit jätetään solmimatta, ja kaiken varalta koko taloudesta kaikista kätköistä kadotettiin kaikki rotanmyrkky.

Mukavampiin uutisiin. Agilitykuvioihin palailtiin Afrikan reissuni jälkeen. Jos viime vuonna kisattiin vain neljät kisat, niin voiskohan täks vuodeks ottaa tavoitteeksi kisata vaikka viidet kisat? Oisko kova tavoite? Vielä kun ois koirilla sen verran ikävuosia ja terveyttö jäljellä, että uskaltaa agiliidellä. Kisaintoa syö ne samaiset virheet joiden kanssa on pelleilty jo vuosikausia - eli kepit ja kontaktit, yleensäkin esteosaaminen se on mikä meillä jarruttaa nollien tippumista. Harvemmin muita virheitä edes tulee.

Nyt viikonloppuna haetaan kisatuntumaa osallistumalla 2.2. Vantaalla WAO-karsintakilpailuun. Eipä meillä tällä epäaktiivisuudella ole mitään saumaa Suomen huippuja vastaan, mutta mennään sinne moikkaamaan koiratuttuja, nauttimaan seuraporukalla erilaisen kisapäivän tunnelmasta ja pitämään hauskaa radalla. Samalla uusi koiramobiili, jonka hankin tuossa vuoden viimeisinä päivä allemme entisen sanottua sopimuksen viimeinkin irti, pääsee ensi kertaa kuljettamaan meitä läpi kisareissun - eikä heti sen pidemmälle kuin Vantaalle! Alla on nyt C-sarjan farmarimersu, johon uusasin koirahäkin. Kelpaa nyt ajella kisareissuja.

Normaalisti emme kisaile tammi-helmikuussa, koska pakkasella kisareissujen heittäminen ja koirien pitäminen lämpimänä tuo omat haasteensa. On mukavampiakin aikoja kisata. Helmikuu on agilityn tehokuukausi, kun ostin lisätreeniä ACE:lta. Koirien targetpallo-palkka on nyt sisäänajettu toimivaksi, ja koirat palkkautuvat siitä hyvin. Jätän targetpallopalkan radalle, ja vapautan koirat sinne kun hetki on sopiva. Aikaa tämä vei, mutta nyt näyttää toistaiseksi vielä tosi toimivalta tämä systeemi.

Uudessa koiramobiilissa kelpaa lauman matkustella.

En tiedä, onko edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta ostin nyt sen koiramaailman perkeleen eli fleksin, jos koirat saisivat liikkua sen kanssa hieman vapaammin - varsinkin Mel kun se ravailee niin matkaavoittavasti. Likat on hoksannu nopeasti, että fleksin kanssa pääsee vähän pidemmälle, ja kun ne ennen lähinnä seurailivat hihnassa vierelläni tai takanani, niin nyt ne molemmat kiitävät kaukana edelläni sen minkän fleksin mitta antaa periksi. Ne saavat myös nuuskutella vapaammin, kun minun ei sitten tarvitse pysähdellä aivan muutaman metrin välein jos ne haluavat nuuskutella. Vähän sellasta joustavampaa menoahan se tuon kanssa on kun ei koko ajan ota hihna vastaan liikkeissä. Laitoin fleksin päähän hihnanjakajan, ja tämä systeemi on toiminut hyvin. Fleksin kahvaosaan laitoin vielä varmistusremmin jonka pujotan ranteen ympärille, koska se huono puoli tuossa koiramaailman perkeleessä on, että käsiä siitä ei saa vapaaksi hetkeksikään, ellei sitä laita maahan. Nyt fleksi voi roikkua ranteessa turvaremmin avulla, ja fleksin irrotessa kädestä eivät koirat ole samantien auton alla. Suosittelen jokaiselle fleksin käyttäjälle, ellei halua koko aikaa puristaa fleksin kahvasta oman tai koiriensa hengen pitimiksi.

Talviturkki kasvatettiin ja nyt sitä pudotellaan kun ensimmäiset kunnon pakkaset on nähty. Karvanlähtö alkoi kertaheitolla eräänä yönä, kun Hampuusi oli karvannut koko makkarin. Liekö koko koira poksahti tai meni vikatilaan, mutta melkoinen karvasirkus oli aamulla vastassa. Mel ei vielä ole aloittanut karvasirkusta.

Mätsäreissäkin on käyty. Oman seuran mätsäreistä ei tullut veteraaniluokassa sijoituksia. Osallistujia oli ennätysmäärä veteraaniluokassa. Juvalla sen sijaan onnisti, kun monitoruisten luokassa satuimme olemaan ainoat osallistujat. Pakkosijoitukset MON1 Melille ja MON2 Cicarolle sieltä sitten hyvien palkintojen kera. Kannatti ajella pitkälle.

Match Show Juva 5.1. MON1 ja MON2

Käväisin agilityvalmentaja AVA2 kurssimoduulin heti reissusta palattuani, kun tuollainen sattui olemaan sopivasti tarjolla. Ilmoittautuminen hoidettiin Afrikassa vielä oleskellessa, ja aikaa päätöksentekoon jäi meneillään olevan päivän loppuun. Hostellin Wifi auki ja ei kun ilmoittautumaan. Kurssi sisälsi kaksi lähikertaa ja yhden kurssitehtävän. Mel opetteli nostamaan rotan koriin. Video kurssitehtävästä alla.


Postaustahti on hiipunut entisestään. Tämä johtuu lähinnä siitä, että on liian työlästä käyttää kameraa, siirtää kuvat tietokoneelle, käsitellä kuvat ajallaan ja kirjoittaa vielä postauskin ajallaan. Asian voi toki ratkaista syöttämällä puhelinkuvia bloggeriin suoraan puhelimesta, mikä helpottaa hommaa aika tavalla. En kuitenkaan jaksaisi kirjoittaa postausta ikimaailmassa puhelimella, joten tietokonehommiksi menee edelleen. Onneks tietsikalla tulee edelleen vietettyä aikaa, jos ei muualla niin töissä yön hiljaisina tunteina. Että eiköhän tää tästä. Ei me mihkää olla poistuttu eikä ollakaan poistumassa. Kunhan eletään elämää täällä taustalla ja raportoidaan kun raportoidaan. Kiva jos joku vielä jaksaa seurailla meidän elämää.

Ihmiset kyselee yllättävän tiuhaan tahtin, millonka sitä mulle alkaa kolmatta koiraa tulemaan. No ei niin kauan kuin mulla on kaks kisaikästä koiraa. Tähän elämäntilanteeseen kaksi koiraa on juuri sopiva määrä, ja haluan tarjota riittävästi huomiota ja aikaani koirilleni, joten kolmas olisi liikaa vielä tässä vaiheessa työn ja muun elämän ohessa. Kolmas koira ei mahtuisi autoon, se veisi paljon aikaa ja rahaa, ja kolmelle koiralle lenkittäjän löytäminen tarvittaessa pitkien vuorojen aikaan olisi kahta koiraa vaikeampaa. Eli ei ole tulossa kolmatta vielä lähivuosina, ellei elämäntilanne jotenkin olennaisesti muutu. Rotuvaihtoehtoja on tietysti tullut leikiteltyä mielessä ja kun ennen vaihtoehtoja oli tasan kaksi, on niitä nyt neljä. En edelleenkään ole poissulkenut sopivaa sekarotuista risteytystä, mutta sellaista mielekästä voi olla todella vaikea löytää juuri silloin, kun koiran paikka olisi auki. Aika näyttää. Nyt on hyvä näin ja toivotaan että näin säilyy vielä monen monta huikeaa vuotta.

Alla vähän menneen kolmen kuukauden elämäämme kuvina.

Jyäskylän reissuun lähdössä. Koirat palelee nykyään tosi herkästi jos joutuvat
hetkenkin olemaan aloillaan. Villapaidat lämmittää.

Joulun seutuun tontut tarkkailevat joskus yllättävistäkin paikoista käsin...

Nälkä ei ole kadonnut minnekään terveisin Team AinaNälkäiset

Vuosikymmen vaihtui mökillä saunaan vettä lusikoidessa.

Juvalla laiskoteltiin häkissä ennen kehää.

Pakko se jonkun on vauhtia, ettei sauna pala. Vuodenvaihteessa oli vielä mukavasti lunta mökillä.

Extratreeniäkin on otettu kun tilaisuus on tullut.

Laiskoteltu on tosi laiskasti.

Mut välillä on painettu oikeitaki hommia kaverikoirina.

Hollolassa visitoitiin Auroran ja ihmissiskon luona tammikuussa. Hyviä reissuja!

Syksy ala saapua

Me ollaan nyt uusissa maisemissa ja totuttelemme uuteen kotiluolaamme. Muutto tapahtui koirien osalta varsin rauhallisesti. Molemmat näyttivät tottuvan uuteen kotoluolaan nopeasti, mutta nyt kun molemmat koirat aloittivat juoksunsa, Mel aloitti ulvomisen yksinollessaan. Se ei ikinä ole ulvonut, joten kerta se oli ensimmäinenkin aloittaa 7 vuoden iässä.

Naapurithan ovat aivan ihania, tarjoutuivat lenkittämään koiria työpäivieni aikana ja sanoivat ettei ulvominen haittaa. Ehdottipa joku sitruunapantaakin kaikella rakkaudella. Kyllähän panta poistaa oireen, mutta ei syytä ja saa koiran ahdistumaan entisestään. Nauhoittelin Audacityllä koirien yksinoloa ja kyllä, Mel ulvoi työpäivän aikana useammassa otteessa, jotka alkoivat hiljaa mutta kovenivat sitten kunnon konsertiksi.

Melihän ulvoi jopa minun edessäni kun kuuntelutin sille sen ulvontaa kotona ollessani. Hassun näköistä, mutta toruthan tuosta sai kun ns. yhytin sen läsnäollessani moisesta käytöksestä. Kovin oli häpeissään kun tajusi mitä tuli tehtyä.

Mitäkö minä sitten tein, että vajaassa viikossa yksin ulvova koira saatiin jälleen hiljaiseksi?

Toki aika auttaa, mutta sen lisäksi voi itsekin tehdä yksinoloa tukevia asioita. Jotenkin ajattelin että muutto on ihan piece of cake. Ovathan tytöt muuttaneet kanssani sata kertaa ja ne ovat tosi sopeutuvaisia, mutta kyllähän neljän vuoden jälkeen kun maisemat vaihtuvat täysin, niin onhan se koirille aika iso asia.

Ihan samanlaisia oravia näyttäs täälläkin olevan
-Mel

Vahvistin ihan ensialkuun sitä tosiasiaa, että laumanjohdon perään ei tarvitse ulvoa. Korostin omalla olemuksellani sitä, että minä olen lauman pää ja saan mennä ja tulla miten tahdon. Myönnän, että en aina ole muistanut tätä koirilleni korostaa, enkä ole katsonut tätä tarpeelliseksikaan. Entisessä kämpässä saatoin suorastaan lässytellä koirat pyörryksiin kotiin saapuessani, koirat saivat kerjätä minulta ruokaa suunnilleen sylissä istuen ja muutenkin olen ollut varsin epäjohtajamainen hahmo koirilleni. Inhoan johtaja-sanaa kaikessa merkityksessä, mutta se nyt sopii tähän tilanteeseen kaikkein parhaiten. Enemmän olen koirilleni opastaja, mutta se ei varmaan avaisi merkitystä tässä tilanteessa riittävästi.

Nyt uudessa kodissa tämä minun epäjohtajamaisuuteni alkoi selvästi häiritsemään koiria. Korostin kotoa lähdön ja tuonne palaamisen rauhallisuutta ja rutiininomaisuutta. Koiria ei ollut olemassakaan kun palasin kotiin. Alkuun ne suorastaan kiukuttelivat minulle kun jätin ne huomiotta. Nopeasti ne kuitenkin ymmärsivät että ei se mihinkään johda. Niiden äänensävystä huomasi, että ne olivat vähän turhan kiihkeänä siitä että olen taas palannut takaisin kotiin. Se ei ollut sellaista tavallista "jee palasit" intoilua vaan suoranaista ylihysteriaa. Ja siis nimenomaan Melin osalta, Kips on itsenäisempi eikä se äännellyt millään äänitteellä missään vaiheessa.

On me aksattukin, ja ihan koko kesä!

Mitä muuta tein, niin aktivoin koiria nuuskuttelulenkeillä, aktivointileluilla ja niillä oli toki samat lelut ja pedit käytössään, mitkä olivat entisessäkin kämpässä. Ei mitään yliaktivointia, mutta sellaista sopivasti päätä rasittavaa touhua. Vaadin koirilta myös omaa tilaa, joten en antanut niiden jatkuvasti ravata perässäni. Nukuin mm. eri tilassa niiden kanssa niin että ovi oli suljettuna, kun normaalisti nukumme kaikki samassa punkassa. Annoin myös koirille raaputteluhetkiä vain omasta aloitteestani ja koetimme tsillata kotona mahdollisimman normaalisti ja kodinomaisesti, aivan kuin mikään ei olisi muuttunutkaan. Palkkasin koiria ensimmäisistä minuuteista lähtien siitä, että ne eivät reagoineet uuden ympäristön ääniin.



Hiljalleen ulvonta väheni ja varsinkin Mel rauhoittui todella nopeasti minun kotiinsaapumisestani nukkumaan pedilleen. Jopa epänormaalin nopeasti. Vasta kun koirat olivat täysin rauhallisia, kutsuin ne rauhallisesti luokseni ja tervehdin niitä vähin elein. Tämä on minun kokemukseni mukaan parhain ja nopein keino päästä eroon eroahdistuksesta. Kun vertaa näitä kotoalähtöjä uudessa asunnossa, niin koirat jäivät ensin hämillään katsomaan perääni, mutta nyt ne jäävät sohvalle nukkumaan kaikessa rauhassa kuten ennen muuttoakin.

Muutakin on tehty kuin muutettu. On käyty nappaamassa palkintoja kotiin mätsäreistä, on tehty tuttavuutta hoitokoiraan ja on haisteltu isojen näyttelyiden hajuja. Talkoilin Sorsasalon raviradalla elokuun alussa Sawo Showssa. Cicaro ja Caramel olivat molemmat mukana tuolla kaverikoirailemassa ja shoppailemassa. Likat ansaitsivat tällä jaksolla itselleen kaverikoirahuivit ja täten likat eivät enää ole kokelaita vaan ihan oikeita kaverikoiria arvokkaassa ja antoisassa tehtävässään. Mikäpä tämän mukavampi tapa levittää koirien tuomaa iloa ihmisille, jotka muutoin eivät voi nauttia koiran tuomasta ilosta ja onnesta.

Harmi että meille tuli nyt taukoa kaverikoiraluista likkojen juoksujen takia, mutta eipä noista vierailuista tulisi yhtään mitään juoksuhuuruissa.


Kotiväki kävi Lapin reissussa mukanaan Sani, Cismet ja Aurora. Omalla asuntoautolla saa nyt kuskailla koiria mitenkä paljon tahansa. Muori on tuunannut autoon koirille kivat häkkipaikat. Matkustelu asuntoautossa sujuu jo rutiinilla, koska asuntoautolla reissaamista on harjoiteltu jo monen monissa mätsäreissä ja muissa lyhyen matkan ajoissa. Kisse ei enää voi pahoin, eikä muori muistakaan milloin Kisse olisi viimeksi oksentanut automatkalla. Maaginen kahden vuoden ikäraja se oli Carallakin kun matkapahoinvointi loppui. Toki ei ole sanottua, että jos Kissen edelleen nappaa matkaan mutkaiselle mökkitielle, etteikö perillä odottelisi oksennuskasa takakontissa.

Reissu sujui karhunkierrosta käyskennellen ja poroja haistellen oikein mallikkaasti kunnes kotoväki oli ennättänyt jonnekin Tornion nurkille. Sani ei suostunut syömään iltaruokaa eikä se suostunut hyppäämään alas asuntoautosta. Se oli ihmeellisen vaisu, seisoi selkä köyryssä ja sen ikenet olivat hailakan väriset. Sani päätettiin kiikuttaa eläinlääkäriin, sillä jokin oli nyt pahasti pielessä. Eläinlääkäriin mennessä Sani oli tosi väsynyt ja hetken ajan siskoni ei ollut varma, saisiko Sania enää hereille. Eläinlääkärin pihalla Sani tsemppasi ja hetken kotoväki jo tuumasi että tarvitseeko tässä nyt enää mitään ellää. No tottakai tuollaisen jälkeen sinne kuitenkin mentiin, oli koira miten pirteä tahansa juuri ellän pihassa ollessaan.

Iloiset kesätreenaajat

Verikokeista ja ultrasta ei löytynyt pelättyä pyometraa, joskin tulehdusarvo oli yli 100. Sani sai nestettä, pahoinvointi- sekä kipulääkettä ja se kiikutettiin kiireellisesti läpi yön kestävän ajon aikana Kuopioon tutulle eläinlääkärille. Siirto Kuopioon oli pakko tehdä olosuhteiden pakosta, ja olihan Sani jo saanut ensiavun Torniossa. Tornion eläinlääkäri saa pelkkää kiitosta, toiminta siellä oli todella sujuvaa.

Vuorokauden valvomisten jälkeen Omaeläinklinikka otti Sanin vastaan päivystyspotilaana. Sani ultrattiin uudelleen eikä siltä löytynyt merkkiä pyometrasta. Ihme ja kumma, mitään diagnoosia ei löytynyt. Antibioottikuuri mukaan ja kotiin toipumaan. Epäilykset kohdistuvat ampiaisenpistoon, sillä käärmeenpurema se ei ainakaan ollut, kun Sani ravisteli reissussa hetkellisesti tassuaan. Käärmeenpurema on tässä perheessä niin tuttu juttu, että pistojäljet olisi kyllä tunnistettu jo perhepiirissä saatika kahdessa eläinlääkärissä. Ampiaisenpisto on voinut aiheuttaa moisen kohtauksen, joskin korkea tulehdusarvo moisessa tilanteessa epäilyttää itseäni.

Lopputulemana Sani päätettiin leikkauttaa joskus alkutalvella, koska pieni oma epäilys jäi vallitsemaan perhepiiriin, että josko se kuitenkin nyt oli pyometran alku joka nyt häädettiin hetkellisesti sivuun antibiooteilla. Ei sitä koskaan tiedä. Eipähän tarvitse jatkossa pelätä moista katalaa tilannetta. Nyt Sani voi jo todella hyvin, onneksi.

Iloisempiin aiheisiin. Uramme toiset seuranmestaruuskilpailut kisailtiin seuramme majalla. Cicaro kisasi medeissä ja Mel ensimmäistä kertaa makseissa. Medeissä oli 4 koirakkoa ja makseissa 6 koirakkoa. Cicarolle tuli harmillisia pikkuvirheitä, enkä oikein osaa määritellä johtuivatko virheet koiran kiihkeydestä vai ohjausvirheistä.

Cicarolle tuli kahdelta radalta 45vp, jossa seassa yksi hylkäävä virhe eli 15vp jo siitä. Melille ekalta radalta tokavikan riman tippuminen aiheutti 5rv, muuten puhdas ja siisti rata ja erittäin hienot kepit pitkällä alkusuoralla, mikä kombona on ollut meille haastava. Tokalta radalta tulikin sitten 15vp. Näillä pisteillä Cicarolle 3. sija ja Melille 1. sija eli maksien seuranmestaruus.

Kovia vastuksia ja Mel jälleen altavastaajana 50cm rimoilla mutta niin vain sitkeä harmajainen pamautti mestariksi!!

Viikonloppuna kisataan kaikki startit läpi seuramme juhlakisoissa. Siispä niitä odottelemaan. Bloggaamiseen tulee automaattitauko, sillä lähden ulkomaille viideksi viikoksi. Koiria on jo valmiiksi kamala ikävä. Onneksi hoitopaikka on paras mahdollinen, kotikoti.

Kaverikoirakurssi

Saatiin viime hetkellä peruutuspaikka kaverikoirakurssille, joten huomenna aloitellaan teoriaosuudella ja myöhemmin tulee koirien testaus. Tämä kaverikoiratoiminta on jo monta vuotta kyhänny jossain mielen sopukoissa ja nyt sain aikaseks ilmoittautua. Oikein kiva eläkekoirien harrastus ja hyvänmielen tuoja omistajalle kun voi tuoda iloa toisten arkeen näiden karvatassujen kanssa. Tykkään hirveesti olla koirien kanssa julkisilla paikoilla, ne kun käyttäytyy niin fiksusti.

Mehän on vierailtu tyttöjen kanssa mun entisessä työpaikassa useemman kerran koirien kanssa, ja nämä tapaamiset on aina menny tosi mallikkaasti. Kaverikoira-tagi löytyykin jo siksi valmiiksi blogin puolelta. Siispä huomista odottelemaan!

Teoriaosuus joka pidettiin 24.2. oli napakka ja informatiivinen paketti ja meillä oli ihana keskusteleva ilmapiiri.

26.2. oli aika käydä arvioinnissa. Molemmat koirat läpäisivät kaverikoirakurssin arvioinnin kirkkaasti saaden suuresti kehuja sopivuudestaan hommaan. Tytöt käyttäytyvät avoimesti ja kauniisti, koska ne ovat niin tottuneita erilaisiin tilanteisiin, ihmisiin ja koiriin. Tunnen ne todella hyvin ja osaan sanoa hyvin varmasti miten ne millaisessakin tilanteessa toimivat. Arviointitilaisuudessa koiria lähestyttiin hyvin eri tavoin simuloiden erilaisia ihmistyyppejä, esim. ylle kumartuminen, koirasta kiinni tarttuminen, koiran pään lähellä sille puhuminen yms. josta toimintaan sopimaton koira saattaisi ahdistua tai provosoitua.

Samassa tilassa toimi samaan aikaan 2-3 muuta koiraa ja tilat olivat tarkoituksella niin ahtaat että koirat joutuivat toimimaan melkein kiinni toisissaan. Tilassa oli pyörätuoli ja rollaattori ja ihminen istumassa lattialla. Tyttöjä ei mikään hetkauttanut. Odotusajat olivat pitkähköjä, joten lenkkeilimme ja lämmittelimme manttelit päällä käynnissä olevassa autossa ja kerkesivätpä kummatkin koirat ottamaan pienet tirsatkin omaa vuoroa odotellessaan.

Arviointitilaisuus koostui yksilö- ja ryhmäarvioinneista sekä loppupalautteesta. Kumpikin koira arvioitiin omalla vuorollaan, koska kaverikoirakko koostuu vain yhdestä koirasta ja ohjaajasta. Siispä tulevaisuudessa voin käydä kohteessa kerrallaan vain yhden koiran kanssa, koiria toki vuorotellen. Olemme kaverikoirakokelaita kunnes kaikki 14 alkukäyntikertaa tulevat täyteen; käynnit ilman koiraa, käynnit ohjattuna koiran kanssa ja itsenäiset käynnit kaverikoirakkoryhmänä. Vasta tuon jälkeen tytöt ovat kaverikoiria ja saavat tästä merkiksi itselleen oranssit työhuivit. Kohteina ainakin vanhainkodit, lastentapahtumat, tyttöjen talo, markkinat, edustus- ja esittelytilaisuudet ja muut erilaiset tapahtumat kiinnostavat ja aiomme testata laajalti erilaisia kohteita jotta löydämme just meille sopivimman tavan antaa iloa ihmisille koirien kautta. Minusta on aina ollut ihan huippua osallistua koirien kanssa erinäisiin tapahtumiin, joten ihme etten jo aiemmin tajunnut liittyä kaverikoiratoimintaan.

Tulevaisuudessa Cismet voisi soveltua samaan touhuun koska se yltiörakastaa ihmisiä, joten jos tästä hyötykoiratoiminnasta innostutaan enemmänkin niin nappaan kyllä joku kerta myös Kissen arvioitavaksi. Tosi ihana päästä mukaan uuteen porukkaan ja luoda lisää koirakontakteja! Ainoa asia mikä harmittaa on se etten jo aiemmin liittynyt kaverikoiratoimintaan!

Hyvällä asialla

Tehtiin päivän hyvä työ ja käytiin Sanin, Cicaron ja Caramelin kanssa vierailemassa vanhainkodissa. Sani on käynyt tässä paikassa ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Cicalle ja Caralle. Aikaa visiitille kertyi melkein tunti eli aika hujahti todella nopeasti! Ennen vanhainkodissa visitoimista kävimme paistamassa makkaraa ulkoilualueella, joten koirilta oli jo pahimmat energiat kulutettu loppuun ennen vierailua.

Tunnen itse kaikki talon asukkaat hyvin, joten minulla oli jonkinlainen käry siitä, kuka tykkää koirista ja kuka ei. Koko kolmikko käyttäytyi riittävän rauhallisesti ja hiljaisesti, ja ne käyttytyivät etenkin vanhuksia kohtaan hillityn rauhallisesti ja kunnioittavasti. Välillä pyysin Cicaa ja Caraa nojaamaan etujaloillaan asukkaaseen jotta asukkaat ylettivät silittää koiraa paremmin. Cara ja Cica ovat niin innokkaita sängyille hyppijöitä että parin asukkaan sängyssäkin ne pyörähtivät raaputettavina, tietysti aina asukkaan luvalla. Likat antoivat pusuja, heiluttivat häntää ja menivät raaputusetäisyydelle asukkaista. Caramel makoili hetken aikaa yhden asukkaan sängyllä ja oli aivan sen näköne että ois halunnu jäähä siihen unosille. Sani nautti erityisesti raaputuksista ja junttautui mahdollisimman lähelle asukasta saadakseen varmasti raaputuksia. Likat etsivät välillä ahneuksissaan roskiksia, ruokalappuja ja murusia syötäväksi lattioilta.

Kylläpäs saivat koirat hetkeks huomiota ja näki että ne nauttivat siitä että saivat olla huomion keskipisteenä ja raaputettavana. Koirille tarjottiin juustoa ja leikkelettä palkaksi vierailusta. Pyörähdettiin tervehtimässä yhteensä noin 15 asukasta. Tuli hyvä fiilis kun sai piristää asukkaiden päivää ja kun koiratkin käyttäytyivät niin kiitettävästi. Tästäpä motivoituneena laitoin sähköpostia alueemme koirakaveri-vastaavalle, tiedä vaikka päästäis joskus ihan oikeesti mukaan kaverikoiratoimintaan!

Oletko itse mukana kaverikoiratoiminnassa?

Terapiakoirana

Nirk. Nark.

Lähettiin käväsemmään lenkillä tänään koirakavereiden kanssa. Jäälle lenkkeilemään meneminen arvelutti hieman, olihan talvi ollut vielä leuto tähän mennessä ja kunnollisten jäiden muodostumiselle kehnokin. Hyvin kuitenkin kestivät, ja koirat saivat kirmailla puolisen tuntia jäätiköllä, jonka päälle oli muodostunut mukava rouheinen, pitävä lumikerros.

Jäälenkin jälkeen lähdin noutamaan siskoani töistä. Hetken parkissa odoteltuani lauma takanani lasit höyryyn hönkien päätin nakata mukaani Sampuran ja jättää tenut autoon odottamaan. Suuntasimme Sanin kanssa tervehtimään ja piristämään vanhuksia. Aulassa Sanin nähdessä ihmisiä se alkoi vinkua onnesta pyörittäen vimmatusti häntäänsä, ja kun se kuuli tuttujen ihmisten kutsuvan sitä, se kirmasi samantien heidän syliinsä.

Sani olisi mainio terapiakoira, todistihan se jo vuosia sitten kiintymyksensä erääseen ikäihmiseen, jonka luona vieraillessamme se halusi ensimmäisenä päästä tämän ihmisen huoneen ovelle ja varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin. Myöhemmin tämän ihmisen nukuttua pois Sani edelleen muisti tämän oven ja vaati päästä siitä sisään. Vanhus ei kuitenkaan enää ollut siellä, mutta Sani muisti varmistaa oven vielä monena kertana siellä vieraillessamme. Sani piti tästä vanhasta ihmisestä selvästi huolta.

Lauman alkuviikkojen ärinät teinien kesken ovat vähentyneet paljon, minkä tiesin tapahtuvan jälleen. Aurora on vähentänyt liehumistaan Cicaroa ja Caramelia kohtaan, joten vähemmän provosoiva ilmapiiri on parantanut lauman dynamiikkaa tältä koko-lauman-tapaamiskerralta.

Ostin muuten itselleni joululahjan, jonka käytän vasta huhtikuussa. Osallistun Vappu Alatalon motivointiluennolle, ilman koiria. Toivottavasti luennosta jää käteen monia hyviä vinkkejä koiran motivointiin liittyen. Siitä on meille paljon hyötyä harrastusrintamalla.

Kips 2v 6kk <3