31.8.2012

Kesä ohi on

Ja tänään on paluumuutto Kajaaniin kera Cicaron ja Caramelin. Päästään taas tokoilemaan, ja agilityä kaavailin kovasti nyt syksylle mut autoni hajos eikä sitä enää lähetä korjaamaan, joten koska oon autotta ainaki kevääseen saakka, saattaa agility siirtyä kevääseen. Aksahallille on kuitenkin matkaa vissiin 5km, joten ilman omaa autoa on epävarmaa kulkea sinne. Harmittaa kyllä, mutta ehkä toisaalta parempikin, ku syksyl oon ite harjottelus 12 vkoa, eli jouluun saakka. Kevät voi olla helpompi aksan alottamisen kannalta. Pläääh.

No, jotain hyviäki uutisia, eli Sani laihtui kesän aikana 1½-2kg, vaaka on kovin epätarkka. Painoi kesän alussa 19kg, ja nyt painaa 17,5kg. Eli lähes normaalipainoinen on nyt, ei haittaa toki jos vielä kilo lähtis, mut on tuo jo aika hyvän näkönen nyt :) Karvaa tiputtaa nyt kovaa vauhtia, joten hoikistuu silmissä entisestään!

Postailen lisää kunhan on muuteltu takas Kainuun lääniin...

1.9. Täälläpä ollaan. Ja huih, ollaan jo syyskuun puolella! Faceen jo ragetin mis kuosis kämppä oli alivuokralaisen jäljiltä, en jaksa ragee uudelleen koska en halua taas vaipua angstin valtaan, joten liitän tämän vaan tähän näin...
Facesta.
Mut nyt me häivytään mätsäreihin! Pitäkää peukkuja.

27.8.2012

Gurmeeruokaa tassuille

Noneeh, käytiin aamusella katiskalla lenksulla ja nostin sieltä ravun. Hysteerisenä soitin muorille, että mitä tälle pittää tehä, pitääks tää heittää takas järveen vai voiko koiralle antaa keitettyä rapua. Koetin Googlailla mut aiheesta ei löytyny yhtikäs mitään tietoa, joten päätin että ei nuo yhteen rapuun kuole.
Kannoin otuksen kotia tikun päässä, ja pitkän sellaisen, koska mua ällötti moinen nilviäinen suunnattomasti ja oisin saanu varmaan halvauksen jos se ois ollu lähelläkään mua missään vaiheessa sen kotiinkuljettamisen aikana.
Kotona rapu oli jo hieman apaattinen, ja heitettiin se sitte kiehuvaan veteen, eikä menny ku 10 sekuntia, niin se alkoi jo olla aika punakka väriltään. Keittelin rapua about 5min, ja nostin sen jäähtymään hanan alle.
En todellakaan ollut ennen laittanut rapua, joten sain hetken tutkailla ja käännellä rapua, että sain vihiä siitä, mistä se pitää aukaista. (Halusin säilyttää ravun suhteellisen ehjänä, koska koetan kuivattaa sen koristeeksi :'D) Ja aukaisinkin ravun mahapuolelta sekä katkaisin sen pyrstön ja keskivartalon nikaman kohdalta, jotta sain sen kaavittua tyhjäksi. Saksen irrotin, ja kaavin senkin tyhjäksi. Lihaa se sisälsi hyvin vähän.



Jeh, valmista. Keitin riisiä ja ohrasuurimoita juustoliemessä, ja sekoitin ravun sekaan saaden aikaan juusto-rapurisoton. Melkosta gürmeeta, sanoisin? ;D Vähän lauma kummasteli uutta makua, mutta Sani putsasi kipot aika tehokkaasti, kun C&C nirsoilivat.

26.8.2012

Heippa, Aujooja


Aurora lähti nyt siskolleni asumaan, etelänkoiraks. Mulla oli taas vapaa vkl, joten vietiin Mantin kans Aurora siskolle Hollolaan, Lahteen. Aurora matkasi junassa taas tosi kiltisti, lemmikkivaunussa oli 3 muuta koiraa, ja Aurora sai tehdä tuttavuutta 3kk ikäisen kleinipennun kanssa.

Aurora oli kummastunut ja peloissaan kaupungin vilinästä, koska vietti kesän maalla Savossa tutun lauman keskellä. Kaikki pelotti. Ihmiset, äänet, toiset koirat, tumma nuotiopuu maassa. Aa on arahko luonteeltaan, mutta varmasti tottuu taas kaupunkiin, olihan se mun matkassa ensimmäiset kuukautensa kaupungissa Kajaanissa aikoinaan, eikä se enää pelännyt siellä myöhemmin, vaikka alkuun sillonki oli kauhuissaan ihan kaikesta. Neiti kuitenkin ui ja teki uimaloikkia hirmu reippaasti ku käytiin tsekkaamas yks laituripleissi.

Ihan uintikelposta se vesi oli etelämmässäkin! :'3
Nyt ei tule Aurorasta uusia päivityksiä pitkään aikaan, ehkä jouluna näen sitä seuraavan kerran. Kuvia Lahden reissusta lisäilen myöhemmin lisää, tuli hyviä otoksia paljon. Aurorahan on siis alun alkujaan hankittu siskon koiraksi, jotta saan ite pitää Cicaron ja Caramelin, koska en halua niitä erottaa toisistaan. Auroraa ei myyty tmv vaan se on edelleen samoissa käsissä ku ennenki, mut siskon saatua muuttohässäkät valmiiksi, on hänen nyt hyvä huolehtia koirastaan. Minä vain kasvatin Auroraa puolivuotiaaksi, ja kesän ajanhan se meni perheemme keskuudessa kaikkien koirana, siirtyen nyt sitte kokonaan siskolle hänen muutettuaan kotoa pois. Ite lähen takas Kajaaniin Cicun ja Caran kans 30.8, jolloin tilanne koirien kannalta on juuri se mitä odotinkin, eli vain Sani kotona, muut maailmalla minulla ja siskolla.


<3
Aivan upeat lenkkipolut oli siskon kämpän seudulla, ja ihan vieressä on valtava hiekkakenttä, jossa ainaki ite treenaisin tokoa 24/7 :DD Kelpaa siellä Pikku-Aan tepsutella. On se kyllä valloittava otus kaiken kaikkiaan, ja meijän epäonnisesta ankanpoikasesta kuoriutui oikein kaunis seropineiti. Turkki kasvaa viikko viikolta komeammaksi, ja Aurora on mukavan sopusuhtainen koira ja omaa vieläpä sellaiset liikkeet, joita ei joka koiralta löydy. Kaunis pakkaus, toivottavasti ens kesänä vien sitä mätsärikehässä.

Illalla 26.8. ja aamulla 27.8 tunnelmia lauman pienentymisen jälkeen Facebookista suoraan kopioituna... :D

21.8.2012

My Dog History since 1992

Nyt, vihdoin ja viimein, päätin tehä tämän postauksen minun koirahistoriikistani. Tuskin kovinkaan moni tietää, millasia karvakorvia meillon ollu kotopuolessa ku asuin ite kotona. Saatika nähny niistä kuveja...

Ensimmäinen koirakontaktini oli meijän hirvikoira-samojedi -mix Viksu. Viksu oli nuorehko, kun ite synnyin, joten muistan Viksun lähinnä vanhuksena. En muista sitä aikaa, kun Viksu oli nuori, ja muutenkin aika harvassa on muistot Viksusta, mutta kyllä mä sille ruokaa kersana vein ja muutaman kerran käytin sitä lenkillä ihan haltioissani suuren suurella tiellä. :D Oli se hienoa ku oli jo niiiin iso tyttö että sai lenkittää Viksun. Viksulla oli tapana karkailla aika usein. Sen panta oli muka kireällä, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se aina sai ihtesä irti. Toisinaan naru petti, toisinaan panta oli ilman koiraa narun päässä. Viksu liikuskeli metsässä ja tiellä, ja aina se jotenkin kotiin osasi tai joku soitti että teijän koira on siellä ja täällä. 

Viksu oli innokas lenkkeilijä. Sehän eli narun jatkeena, joten lenkille pääsy oli sille ilon paikka. Olihan sillä liikkumatilaa, kun se pääsi pihapiiristä aina ylös rinteelle ja metsään saakka pitkän juoksunarunsa kanssa, mutta ulkomaailmaa pääsi katselemaan silti paremmin hihnan päässä - tai Viksumaiseen tapaan, karkuteillä :D Viksulla oli tapana istuskella kopissaan, haukkua toisinaan yöt niin että vanhemmat oli hermoraunioina, mutta kiltti koira se silti oli. Kun oli ukkosta ilmassa, Viksu oli varma ukkosmittari. Se istui kopissaan ja läähätti. 

Se, mikä koitui Viksun kohtaloksi, oli lähinnä vanhuus. Viksulla oli jatkuvasti uusivia kasvaimia takapuolessa, eikä se oikein enää kuullut eikä nähnyt mitään. Ikää oli jo 13 vuotta. Eräs päivä tultiin siskon kans koulusta, ja Viksua ei näkynyt missään. Soitettiin äidille että Viksu on karannut, että muori osaa töistä tullessaan etsiä sitä tieltä. Oltiin sitte saunassa siinä iltasella muorin kans, kun hän kertoi että ei Viksu ollut karannut, vaan äiti oli soittanut ellän lopettamaan sen, koska Viksulla tosiaan oli jo vanhuuden vaivoja, eikä sitä olisi voinut enää pitää talvella yötä sisällä takapuolen vuotavien kasvaimien takia jne. Oli ihan ymmärrettävää, että Viksua ei enää ollut. Ei se tuntunut niin pahalta, vaan lähinnä mieltä rauhoitti se, että se ei enää joutunut kärsimään vanhuudenvaivoistaan, vaan Viksu sai rauhallisen lähdön kotonaan, omassa pihassaan, tuttujen ihmisten lähellä, pitkän elämän elettyään.

Viksu nuorena poikana.

Kun äiti tuumasi, että talvi on tulossa ja Viksun aika alkaa olla lopussa, heräsi ajatus seuraavan koiran hankkimisesta. Tuumailtiin lähinnä leikillä, että punainen irlanninsetteri olisi hieno, ja se tykkäisi uimisesta. Lähinnä se oli vain ohimenevä heitto, koska sekarotuinenhan meille olisi taas tulossa. Netistä ei juurikaan osattu ilmoituksia etsiä myytävistä koiranpennuista, joten äiti kuuli kyliltä että eräs perhe on ottamassa koiranpentua yhdistelmästä, jossa isä on kultsi, emä labukka (Tai näin meille väitettiin, vaikka totuus oli ilmeisesti toinen..). Jäljellä olisi vielä kuulema pari pentua, joista tämä perhe valitsisi toisen, me toisen pennun. Pentue ei ollut kaukana, ja niimpä suunnattiin Kurolanlahteen koiranpentua hakemaan. 

Pentueen viimeisin pentu jäi meille, ja se oli mustavalkea narttupentu. Ensimmäinen narttukoira tässä talossa. En muista tarkalleen pennunhakutilannetta, mutta se oli hyvin nopeasti ohitse. Pennun emo tuli haukkuen sisältä luoksemme, nuuhki hetken häntä heiluen, ja omistaja kertoi että nyt olemme sen ystäviä, kun se on nuuhkinut meitä. Pentu ojennettiin meille, tai en ainakaan muista, että se olisi juossut luoksemme mistään... 50e vaihtoi omistajaa, ja niin vaihtoi koiranpentukin. Automatkalla pentu sai nimekseen Tessi. Pentu oli alkuunsa perinteikkäästi ujo, mutta muutaman päivän päästä siitä kuoriutui oikea räähkäläinen. Tessi oli kova riehumaan ja silputtamaan lelujaan, ja pentuaika vilisi ohitse vauhdilla. Tessi oli lähinnä sellainen koko perheen koira. Itselläni ei ollut vielä juurikaan taitoa eikä tietoa siitä, miten koiran kanssa eletään. Äiti sen ruokki, ja koira oli perheessämme lähinnä kotieläin, jota ruokitaan ja jonka kanssa leikitään ulkona. Ei mitään sen kummempaa. 

Pidimme oikeastaan aika tiiviisti yhteyttä pennun kasvattajiin, mutta eräänä päivänä jouduimme kertomaan heille ikävät uutiset. Me perheen kolme kersaa menimme kesäleirille viikoksi Tervonsalmeen, ja toisena leiripäivänämme Tessi oli juossut kotona auton alle, Toni-kissamme perässä. Äiti ei tullut käymään leirillä, mitä ihmettelimme. Minulla oli synttärit leirin aikana, ja äiti vain lähetti lahjan leirinpitäjän välityksellä minulle. Olisi ollut liian vaikeaa kohdata lapsensa, kun tiesi että heille rakas koiranpentu on kotona mullan alla. Tuumasin vaan, että varmaan kiireitä töissä... Leirillä kaverit heittivät läpällä, että mitäs jos Tessi onkin kuollut kun mennään takas kotiin. Eivät arvanneetkaan, miten oikeassa olivat. Oli vaikeaa olla viikkokin erossa koiranpennustaan, ja kun äiti tuli hakemaan kesäleiriltä, ensimmäinen kysymys äidillemme oli, että onko Tessi mukana autossa. Äiti oli hyvin tyhjäkatseinen, ja lyhyin sanoin saimme kuulla sen, mitä yksikään lapsi ei haluaisi kuulla. "Tessi jäi auton alle." Ensin tuli järkytys, sitten loppumaton itku. 

Lähdimme kotiin, ja äiti kertoi mitä oli käynyt. Muutaman kilsan päässä asuva pariskunta oli ajellut ohitsemme, ja Tessi oli rynnännyt niin yllättäen kissan perässä tielle, ettei mitään ollut tehtävissä. Kyseinen pariskunta vielä ennen matkaan lähtöään mietti, mennäkkö meidän ohitsemme kulkevaa reittiä vai toista reittiä. Tuloksena autossa lommo ja tiellä makaava pieni musta mytty, jonka kaulapanta oli raastautunut irti ja poikki. Meillä on tuo panta vielä tallessa, muistona Tessistä. Äiti oli haudannut Tessin yhdessä tämän pariskunnan kanssa, ja tuttuja ihmisiä kun ovat, tuntui heistäkin todella pahalta, kun ajoivat koiramme ylitse. 

Olin lapsena todella vihainen tälle pariskunnalle, vaikka eihän se heidän syynsä ollut, kun koira hyppää ihan yllättäen tielle. Tessi ei vain oppinut kodin rajoja, ja jahtasi liiaksi kissoja. Se koitui tämän koiran kohtaloksi, kun se oli noin 4-7kk ikäinen, en tiedä tarkalleen, kuinka vanhaksi se eli. Myöhemmin, kun on nähnyt Tervon kylillä Tessin veljen, Jepen, joka on nyt jo lähemmäs 10-vuotias, on tullut miettineeksi, että Tessi tuskin sisälsi vain kultsia ja labua. Nimittäin Tessin veljen korvat ovat pystyt, mikä ei labu/kultsi yhdistelmässä olisi mahdollista. Eli meitä huijattiin Tessin roduissa.

Tessi ja Viksu vielä yhtä aikaa meillä. Tuntui oudolta, kun
oli kaksi koiraa samaan aikaan talossa, vaikkakin vain hetken
aikaa.
Tessi kuistin kiveyksellä.
Tessin ensimmäisiä päiviä meillä. Sillä oli tapana laittaa pää
koivujen väliin ja nuokkua siinä. Myöhemmin tuohon
paikalle kasvoi tammi, joka on nimetty Tessin tammeksi.
Koska Tessi lähti niin yllättäen, äiti kerkesi jo katsella uutta koiranpentua lohdutukseksi entisen mentyä, kun olimme kesäleirillä. Äiti kävi katsomassa parhaan ystävämme kanssa koiranpentua meille, mutta jostain syystä tämä pentu ei ollut meille sopiva, sisälsi vissiin metsästäviä rotuja tmv. Oli outoa olla kodissa, jossa ei ole koiraa. Oli niin hiljaista ja elotonta. Röllin ja sisarustensa myynti-ilmoitus taisi löytyä netistä, vai olikohan Keltaisen Pörssin lehdestä. Tessin mentyä olin katkera, enkä uskonut löytäväni sopivaa koiraa meille mistään. Aina sekarotuisissa pennuissa oli joko sakemannia tai muuta vahvaluonteista koiraa, tai sitten oli metsästäviä rotuja. Ei siis meille sopivia rotuja.

About viikko Tessin menehtymisestä bongattiin ilmoitus kultsi-samojedi-berni-labukka pennuista, jotka sijaitsivat Nilsiässä, 1½h ajomatkan päässä meiltä. Meillä oli kesäreissu asuntoautolla Pohjoisiin tulossa muutaman päivän päästä, joka kestäisi viikon verran, ja pennut olivat jo luovutusiässä. Äiti soitteli kasvattajalle, ja varasimme pennun, jälleen pentueen viimeisen yksilön. Pentueessa oli kermanvärisiä, kultsin näköisiä pentuja, ja sitten oli mustia oransseilla merkeillä. Meille jäi tumma uros oransseilla merkeillä. Sovimme, että haemme pennun kesälomareissun loputtua, ja niin teimme.

Pennun kasvattajat asuivat kodikkaassa, pienessä puutalossa maalla, muistan eteisen valtavista lankuista tehdyn lattian. Pentueen viimeisin pentu juoksi iloisena meitä vastaan ja riehui emonsa turkissa kiinni. Emo oli ystävällinen vieraita kohtaan, saman värityksen omaava kuin meille varattu pentu. Juotiin kahvit ja maksettiin pentu, joka maksoi huisit 75e. (Verratkaas nykyseropien hintoihin... Ei irtoa edes sekasoppapentu alle satasella). Pennulle oli annettu kasvattajalla työnimi, Rölli. Automatka meni taas pentua ihastellen ja nimeä sille miettien. Lopulta päädyimme pitämään pennun työnimen, joten pennusta tuli virallisesti Rölli. Muistan, että pentu istui autossa kuin vanha tekijä, kaikessa rauhassa automatkasta nautiskellen, vinkumatta. Kerran pysähdyttiin pissitauolle, kun oltiin jo Tervon puolella.

Rölsky varttui ja kasvoi peräti 62cm korkeaksi, vahvaksi koiranaluksi. Röllin kanssa lenkkeiltiin sivutiellä, koska Rölliltä oli Tessin auton alle jäännin takia ankarasti kielletty menemästä tielle. Tessiäkin koetettiin tietysti neuvoa, että tielle ei ole asiaa, mutta se ei silti koskaan oppinut. Rölli oli koira, joka herätti kiinnostukseni siihen, että koira voi olla muutakin kuin vain pelkkä kotieläin. Röllin kanssa kokeiltiin koirahiihtoa, estehyppyä ja temppuilua. Röllistä tuli oikea temppukoira, se osasi melkoisen liudan erilaisia temppuja. Pojan sosiaalistaminen vaan jäi huonojen kulkuyteyksien takia hyvin vähälle, joten se suhtautui vieraisiin koiriin varauksella, eikä se niitä nähnyt kovinkaan usein. Röllin kanssa vietettiin monet kivat hetket luonnossa liikkuen, ja Rölli rakasti autoilua ja marjastamassa mukana oloa.

Rölli oli tasapainoinen ja erityisen leikkisä koira, ja se totteli varmasti omistajiaan. Tielle se ei taatusti mennyt, ja omistajan käskyt olivat sille laki. Sisäsiisteyden Rölli oppi kertaheitolla, sillä se teki vain yhdet tarpeet sisälle ja se loppui siihen. Röllillä oli melkoinen määrä leluja, ja pennusta saakka Röllille opetettiin eräs hassu tapa. Se sai aina iltaisin iltalauantai(makkarasiivun). Jos toisinaan kukaan ei muistanut antaa Röllille iltalauantaita, niin Rölsky seilasi korvat hörössä meidän perässämme, että missä se iltalauantai viippää. Rölli oli selkeästi äidin koira, äitihän sen ruokki ja muori oli myös johtajahahmo Röllille.

Röllinkään elämä ei päättynyt onnellisesti. Lähdin itse rannalle kavereiden kanssa, kun siskoni oli kotona mennyt Röllin kanssa lenkille rantaan. Sisko tuli takaisin kotiin, ja odotteli että Rölli tulee tapansa mukaan pian takaisin. Röllillä oli siis tapana huuhailla lähimetsissä, ja se oli sille ihan luvallista. Rölliä ei kuitenkaan kuulunut, joten Liisa lähti etsimään sitä. Rölli odotti erään mäen pohjalla, pää nuokuksissa. Liisa ei ymmärtänyt nuorena, että koiralla on varmaankin joku hätänä, vaan kutsui Rölliä tulemaan kotipihaan. Röllihän seurasi, ja kotona se meni varjoon makailemaan. Äiti ja Liisa huomasivat Rölskyn läähättäessä kaksi pistettä kielessä. Kyykäärmeen purema. Eikä se vielä riittänyt, vaan takajalassa näkyi myös visvaiset puremajäljet. Minulle soitettiin, että Rölliä on purrut käärme, ja että siskoni ja äitini ovat eläinlääkärissä, ja Rölliä on nesteytetty.

Kotona Röllin takajalka oli kuin tukki, ja koira voi huonosti. Eläinlääkärit päästivät sen kotiin ja sanoivat että tullaan huomenna uudelleen jos koira ei vielä ole kunnossa. No, aamulla Rölli ei todellakaan ollut kunnossa. Se oli tuskin tajuissaan, jaksoi juuri ja juuri horjua ulos, ja se piti nostaa autoon. Niin reipas matkailija, joka oli aina ykkösenä itse hyppäämässä kyytiin, ei nyt itse ollut ollenkaan menossa mukana.

Olimme tässä vaiheessa siskon kanssa töissä kylän koirahoitolassa, ja äiti soitti että tuli lähtö Kuopioon eläinlääkäriin. Eläinlääkärit olivat sanoneet, että koira saattaa kuolla jo matkalla. Rölskyä oli yritetty laittaa tiputukseen, mutta suonet olivat jo niin huonona elimistössä virtaavasta käärmeenmyrkystä, ettei sitä saatu tiputukseen Suonenjoella eikä toisaalla, en nyt muista että missä vielä ravattiin S-joen lisäksi. Kuopioon ajettiin tuhatta ja sataa, koira jossakin tajunnan rajamailla, ikenet vitivalkeana ja kieli mustilla läiskillä päästiin viimein eläinlääkäriin. Koira saatiin lopultakin tiputukseen ja jätettiin se sinne yöksi.

Ellä sanoi, että soittaa, jos koira on jouduttu lopettamaan, ja jos hän ei soita, kaikki on hyvin, ja koira voidaan hakea aamulla kotiin. Ajeltiin kotiin hyvin hiljaisella porukalla, ja ilta oli piinaavin ikinä. Toivottiin, että puhelin olisi pysynyt vaikka ikuisesti hiljaa, kunhan vaan ei ellä soittaisi. Puhelin soi jossain vaiheessa iltaa, mutta se ei ollut ellä. Mutta kylläpä säikäytti. Myöhemmin se kohtalokas soitto sitten tuli, äitimme meni ulos puhumaan, ja kun siskoni raotti ovea, hän kuuli äidin puhuvan pahvilaatikosta. Siskoni tuli kertomaan siitä minulle, ja arvasimme, että Rölliä ei enää ole. Tuo ilta oli ehkä surullisin ilta ikinä, kun 5-vuotias koiramme lopetettiin. Äiti haki Röllin Kuopiosta ystävänsä kanssa, ja Rölli haudattiin seuraavana päivänä kera ketjukaulapantansa ja punaisen huivinsa.

Rölli avasi mieleni uudella tavalla koiramaailmaan, siihen, että koirat eivät ole vain pihakoristeita ja kotieläimiä, vaan todella monipuolisia ja syvällisiä olentoja, joista saa oikean ystävän, niin kuin ihmisistäkin. Ainahan koira oli minulle tärkeä otus perheessämme, mutta jotenkin eri tavalla kuin noista ajoista lähtien.


Nuorukaisia molemmat.
Rölli Hermanni
Sittempä tulikin jo Sani, jonka tarina jatkuu yhä, ja toivottavasti vielä pitkän aikaa. Sani on ihan minun koira, se on pienestä pitäen tykännyt nukkua minun kanssa, ja minä sitä lenkitän ja ruokin. Kun muutin kotoa pois Kajaaniin, Sani istui katsomassa tielle kahden tunnin ajan, suostumatta tulemaan sisälle. Se jäi kaipaamaan minua ja mökötti pihassa koska en ottanut sitä mukaani. Sanin kanssa on kokeiltu jälleen uusia lajeja ja opeteltu, kuinka sitä koiraa oikein hoidetaan. Ja tietenkin yksi tärkeimmistä etapeista Sanin elämässä oli, kun Sanista tuli kuuden pennun äiskä... mistä taas alkaa Cicaron ja Caramelin elämä, ja sieltä nousseen kiinnostuksen kautta Auroran liittyminen mukaan pieneen laumaamme. Sanin pentuprojekti opetti minulle jo ennen käynnistymistään valtavasti asioita nykymaailman koiranjalostukseen liittyen, ja jälleen silmäni avautuivat ihan uudella tavalla.

Paljon on opittu, ja koirat tulevat kyllä pysymään aina isona osana elämääni. Seropeihin olen hurahtanut, ja tällä hetkellä itseäni kiinnostavat järkevät rotuyhdistelmät, joilla voidaan saada aikaan terveempien koirien tulevaisuus, ja tämän asian tiimoilla aion edelleen keskustella netissä ja elämässä muutenkin. Pidän seropien puolia, sillä ne eivät ainakaan maailmaa pahenna, vaan skippaavat sisäsiittoisten rotukoirien perinnölliset sairaudet ja todennäköisemmin sairaan ja lyhyen elämän.

Pieni paimenenalku.
Sani 2012
Sani 2008.

Tämän postauksen jälkeisenä yönä näin unta, että Caramel jäi auton alle. Se tuntui niin todelliselta, että herätessäni olin itkenyt tyynyn märäksi :D Hyi hemmetti tollasia unia. Kun heräsin, hapuilin pilkkopimeässä koiria, ja Cicaro ja Caramel onneks nukku minu jalkopäässä sykkyrällä <3 otin ja halin kumpaaki, vissiin ihmettelivät ku herään keskel yötä paijaamaan niitä :')

18.8.2012

Pudum tsss

(Psst... Mitä mieltä uudesta bannerista?)

Jaahans, mitäs meille taas kuuluukaan. Punkkiaineet ei enää vaikuta, vaikutusaika loppunu. Uutta ei enää laiteta, koska syksy. Tänään tosin käväs mielessä, jos raaskis törsää, koska seuraava kuva:
Vieläkö vähä isompana haluatte tämän punkkikuvan?? :)))
Grrr... siitä vuan suukkia kohen. Hain tnn hauen katiskasta taas laumalle, muori keitteli sen, nii saavat huomenissa nassuttaa kalaa. Tuunailin äsken uutta banneria. Siitä tulee aika nasta, toivoisin.
Mihis mää mahun..........
Raivailtiin tnn perheporukalla rantsuu, ja koirat sai olla yli tunnin läträämässä järvessä ja metiköissä. Mentiin rantsuun lainapakulla, siellä kivasti takankontissa lauman kans matkustin ku muut ajeli kuoppasta rantatietä. Korjattiin siinä samalla mei reikänen vene ja käytii koeajaa se lauman kans :DD: Caramel ei tykkää ollenkaan, jos maa sen alla on epävakaa, joten se oli pakukyydin mun sylissä, ja veneessä se ei tienny missä olla, mut tottu yllättävän nopeesti ja katteli vaa reunojen ylite vettä. 

Mentiin sit salmen päähän, mikä ei oo ku 50m päässä mei venepaikasta, sellane matalikko, jossa kasvaa nii paljo erilaisia vesikasveja, et se seutu muuttuu varmaan pian suoksi. Koirat ku katto et siin matalikos vois jo kävellä ja siin oli jtn mätästäki ni Caramel ja Aurora pomppas pois veneestä, ja joutuivat sit polskimaan vesikasvien seassa ihteesä eteenpäin kunnes sain ne takas veneeseen. Ne sekotti sitä mutavellivettä niin pahoin, että ilmassa tuoksahti märännös... tuumasin veljelle et vissiin tullu Tervon hautuumaalla täyttä ni ovat vipanneet raatoja järvenpohjaan. Mmmm.. Koirat oli ihan rusehtavia, ja ne hais iha hirveeltä loppu venematkan, ja joutuivat käymään järvessä useempaan otteeseen polskimassa että olivat ees jotakuinkin puhtaita. Ainaki olevinaan. 

Eilen käytiin Manginniemes lauman kans Mantin ja Kodan kans, saatiin olla keskenämmä siel niemes vaikka sää oli hyvä. Yleesä siel o hyväl sääl muutaki porukkaa, mut ei ny. Koiruudet riekku ja ui taas tunnin tai kaks, ja sit mentiin Mantille kattomaan lehvaa ja iittaamaa jädee :3 Ja näkipä koko lauma yksitellen Mantin kissan, Smirren! Cara ois halunnu mielistellä ja pusutella Smirree, Auroralle Smirrukka oli tuttu juttu, eikä se oikein siitä välittäny. Sanin silmät pullistu ja sen ilme muuttu tyypilliseks p*rkele-ilmeeks ku näki kissan eikä päässy sen luokse. Cicsu sekos, alko häsläämää ja ois halunnu päästä tökkimää kissaa tassuilla päähän... 11 aikoihin lähettii kotia nukkumaan.

Mulla on vapaa vkl nyt, ja sisko muutti Hollolaan 16.8., mut Aurora menee sinne myöhemmin siskon matkaan. Loppuun vielä muutama kuva otusten arjesta...






Lisää kuvateksti
Sampero alko tiputtaa viimein talviturkkiaan! Wuuhuu. Nyt on taas mustia karvatuppoja joka puolella.
Ja koirat sai tnn vikat matolääkkeet.

12.8.2012

Aksaa ja karvaisia varkaita

Kiksu KIIPEEE.


Neiti AA seuraa.
Nonnih, vapaaviikonloppu meni hujauksessa ku olin itte Jyväskylässä. Kerkesin tänään vetästä alkuillasta aksatreenit lauman kanssa, ja mukavasti jakso koirat keskittyä, tällä kertaa erityiskiitos meni Auroralle, joka oli ihan s u p e r ! Nassikka tuppaa olemaa välillä vähä korvat muualla ja haahuilee jossaki ku pitäs olla treenaamassa, mut tänään se oli hyvässä vireessä, herkästi motivoituneena. Aurora on kohta 8kk, joten otettiin vähä harjotushyppyjä, jotta jäis ees vähä muistiin, miten hypätään. Ensin meinas takajalat mennä ihan miten sattuu, mutta muutaman hypyn jälkeen koivet hoiti homman kotiin. Ihan pientä estettä loikittiin, mukava miten Aurora hyppäs monta hyppyä selkä pyöreänä, käytti ihteesä varmaan paremmin ku C&C. Seuraamistaki harjoteltiin, ja sivulletuloa. Tolla pennulla on ihan uskomaton liike, se ei mielellään laukkaa, vaan venyttää ravia äärimmilleen.


Lauman kaikki pk-pannat. 4. 5. ja 6. on Jadelicious-
pantoja, loput omatekosia.
Jjep, ja neidithän repäs tossa muutama päivä sitte. Äiti oli tehny metsämansikka-mustikkapiirakan, jota vesi kielellä ois menty kohta maistelemaan siskon kans, ku äiti rääkyy alakerrassa että koirat on syöny tortun... Se oli vain hetken pöydällä, ja nyt kakkukupu oli lattialla, matonnurkassa rypäs kermaisia, imeskeltyjä marjoja, kakku kateissa. Ei muutaku lauma arestiin pukkariin loppuillaks... Caramel on tavoitettu monta kertaa pöydältä seikkailemasta, joten syyttävä sormi osoittaa kyllä sitä tuossaki tapauksessa. Sain sit vinkin et kannattaa säikäyttää koirat ruuanvarastelusta niin että sitoo makkaraan jotaki rämisevää narulla.

Tein niin, sidoin makkaraan pari tyhjää tölkkiä, ja laitoin 3 nassikkaa yläkertaan ja kameran videoimaan niiden touhuja, odotellen alakerrassa millon rymisee. Sijoitin makkaran aivan pakastimen reunalle, jotta koirat näkee ja haistaa makkaran. Odottelin jonkun 5 minuuttia, menin katsomaan ja siellä se makkara nökötti edelleen pakkasen reunalla. Uskomatonta, etteivät olleet koskeneet, kun niin kiehnäsivät alkuun siinä ympärillä. Pitänee ottaa joskus uusiks ja odottaa puoli tuntia.

Ansa, joka ei toiminut.

9.8.2012

Haaste

Miksi tämä taas värjäsi taustan valkeaksi. MIKSIMIKSIMIKSI. Koska kopioin tekstin toisaalta. Niinnn...
OMG oon niiiiin nero, muuttelin vähä html-koodistoja ni nyt tää on taas normaaallll!

Haaste tuli Treeniduon blogista, kiitos siitä! Haasteen ideana on, että haasteen saajan pitää vastata viiteen kysymykseen, jotka haastaja on keksinyt. Haaste pitää lähettää viidelle eteenpäin ja keksiä viisi uutta kysymystä. 


Seuraaville kysymykset ovat nämä:
1. Oletko enemmän rotupi- vai seropi-ihminen? 
2. Toivotko koskaan että koirasi olisi edelleen pikkupentu?
3. Jos saisit tällä hetkellä päättää minkä uuden lemmikin ottaisit itsellesi, mikä se olisi?
4. Mikä on ollut mieleenpainuvin moka jonka olet koirasi kanssa joskus tehnyt?
5. Mikä koiraharrastus on eniten sinun mieleesi?

1. Seropi-ihminen, ehdottomasti. Rotukoirien jalostus on menny monessa rodussa puihin, ja rotupit on jotenkin niin... ennalta-arvattavia. Ehkä siksi pidänkin rotukoirista just shelteistä ja ausseista, koska niiden väritys voi olla tosi vaihteleva ja erilainen, eikä aina samanlainen niinku joissakin roduissa. Luonne on toki aika arvattava niissäki mut toisaalt, se on vaan ihan hyvä asia. Seropeissa ei tuu samanlaista koiraa vastaan, ei ainakaan kovin herkästi.


2. En toivo. Oon saanu kiintiön täyteen koiranpennuista vähäks aikaa ku Sanilla oli nassikat, (mikä oli onnen aikaa, ei sillä) ja ku omat nassikat oli 9kk ikäisiä, tuli Aurora, joten täs on yli vuoden ollu elämä yhtä koiranpentua, että alkaa jo riittää hetkeks. Nyt saa nauttia viimein aikuismaisista koirista, tai siihen suuntaan ainaki ollaan jo monessa suhteessa menossa.


3. Hmh, en ottaisi tällä hetkellä mitään eläintä, koska haluan keskittyä Kiksuun ja Karskiin kybäl, mutta toisessa elämäntilanteessa ottaisin rottia ja rakentelisin niille superison häkin ja sinne kaikenlaista kivaa virikettä. Ja tietysti joskus ku asun omakotitalos maalla, otan hevosia. Ja pari kissaa. Ja... niin.


4. Tjaa-a, entinen koira ehdollistui siihen että hihna on huono juttu, koska se laitettiin hihnalla kiinni esmes sohvanjalkaan, jos se teki jotakin pahaa. Tiedän, outoa koulutusta, mutta siihen aikaan ny ei muutenkaa täs perhees koirista oikei mtn tiedetty. Ei oikein tule mieleen kummempia mokia. Paitsi se ku melkei myöhästyttiin kehästä eräis mätsäreis ku kehäaikoja oli aikaistettu hemmetisti sil aikaa ku kävästiin syömäs.


5. Agility. Se on aina kiinnostanu valtavasti, se tuntuu tosi kivalta lajilta, jossa saa iteki juosta ja rasittaa ihteesä fyysisesti. Ja se tunne ku saa koiran suorittamaan esteen niinku ite haluaa. Viel ollaan aivan alussa täs unelmieni lajis naperoitten kans, mut jospa päästäs kunnon agilityn makuun kurssilla syksyllä.


Kysymykset seuraaville:

1. Mikä oli ensimmäinen koirakontaktisi elämässäsi?
2. Mikä on negatiivisin muistosi koiriin liittyen?
3. Mitä koulutustekniikkaa kannatat, mitä et?
4. Missä sinun tulisi parantaa omaa käytöstäsi/tekotapaasi koirien koulutukseen/käsittelyyn liittyen?
5. Mikä on tärkein asia, jonka koirat ovat sinulle antaneet/opettaneet?

Haaste menee seuraaviin blogeihin: Tassujen alla, Hännättömän & hännällisten elämää, Viivi & Vikke, Hetawagirl, Hurttateam

8.8.2012

Syysvarustelua

Pitihän se tekaista ompeluvimman yllättäessä neideille syyspannat! Puolikuristavat teddyvuoratut pannat tässä näin:

Ja superiloiset sovittajat, joiden polla ja kaulakarvat peittää pannat oooikein asianmukaisesti.. :)


Maailman iloisin pannansovittaja!
Oon aina sanonu, etten tee pantoja tilauksesta, koska en ole mikään ompelija, joten en voi varmaksi taata pantojeni laatua ja kestävyyttä. Täs on ny kuiteski tutuille pari pantaa tullu puolivahingossa hutastua, ja 3 pantaa ois tilattu puskaradion kautta.. :D Ja joululahjaks meinasin tekasta kaverin koiralle kans pannan. Omille tulee tehtyä ehkä vähä turhankin usein pantoja, millo noi muka kerkee käyttää nuita kaikkia!

Kaverin koirien säädettävät pistolukkopannat.
JA NYT TÄHÄN PIENI KYSELYNPOIKANEN LUKIJOILLE! Onko mukavempi selata blogia, jossa kuvat näkyvät pieninä/keskikokoisina, ja ne saa tarvittaessa avattua isommaks jos kiinnostaa, VAIKO selata blogia jossa kuvat näkyvät jo valmiiksi niin isoina, että niitä ei juuri tarvitse availla isommaksi?

Toisinaan blogger avaa kuvat esikatseluun tosi ärsyttävän hitaasti, joten mietiskelin täs kui ois kivempi... o.O Ite en tyksi et joutuu rullaamaan viistoista kertaa hiirulaista alaspäin päästäkseen blogissa eteenpäin, koska kuvat on niin isoja ja ku niitä toisinaan on se 20 allekkain, mut osa taas on sanonu jossaki päin maailmaa et selais mielummi blogia jossa niitä kuvia ei tarvis aina jaksaa availla isommaks. MIELIPITEITÄ KEHIIN, kommenttikentän sijaintiin tuskin tarvittee karttaa piirustella... :B

Enkä muute oo taaskaa tyytyväine tohon banneriin, joten täs oon uutta suunnitellu jo vähä aikaa.. kunha joskus töiltään kerkeis väsäämään. Ideoita kyllä riittäs... :)

4.8.2012

zzZZ

Karski täydessä unessa.
Täällä on aika väsynyttä porukkaa, ku lauma kävi tänään taas uiskentelemassa. Aurora on opettanu Caran hyppäämään veteen, ja nyt ne kumpiki loikkii kilpaa pitkin rantaa keppien perään, kunnes on jo niin syvää että on pakko uida :D Huvittavan näkösiä ku tuuppivat toisiaan järvessä ku kisailevat kepistä niin tosissaan. Yleensä tuovat sitte yhessä kepin rantaan rinnakkain uiden. Pitäs videota lisäillä tännekki joskus. Pääsivät sit viel toiselle lenksulle ku muori kävi rannas keräilemäs tuohia. Olivat kuulema suuresti apuna ku kiikuttivat tuohia pitkin poikin :DD:D yllätys sinänsä.

Iltasel viel treenailin Haitsun ja Karuskin kans aksaa. Ihan perusjuttuja, rataa ja ohjausharjoitusta. Aa-este on kummankin suosikki, sinne pitäs aina päästä. Kara ennakoi kovasti, meinaa männä ite esteitä ohimennen ja jos sattuu sopivasti hollille ni menee ne esteet. En vaan huomioi otusta jos suorittaa omatoimisesti. Mut taas mukavan motivoituneita otuksia olivat kummatki, hyvin tulivat sivulle aina ja olivat niin kuuliaista neitiä että.
Miellyttävä nukkumisasento.
Karskilla on ny karvanpudotuskausi. Sen häntä on sellane ku Kiksulla oli muutama kuukaus takaperin, ihan nikamarottahäntä. Vain pitkät peitinkarvat jälellä harvakseltaan, ja alusvilla puuttuu kokonaan :') Hirvee tarrata kii tost hännäst ku se on noin ohkanen, tottunu sellaseen hirmupuuhkaan. No, kasvaa se taas takasi, joskus.
Retkuliina pahimmillaan.
Aujoojan kans en oo ny treenannu mitään. Saa sisko sen kans jtn keksiä jos halajaa, hänen koirahan tuo on. Keskityn ny noihi omiin nassikoihin lähinnä, ja Aan kans satunnaisesti tokoilen ja aksan alkeita ilman hyppyjä kans välillä harjoitellaan.

Kiksu rellotti selällään pöydän alla, joten en edes yrittäny saada siitä järkevää kuvaa tänään.. :D:D
Siinä ne ny loikkii järveen, laatuvideo luuril.