1.1.2019

Tavoitteet 2019


Tavoitteet 2018
  • Cicaro 3lk > toteutui, tämä oli ehkäpä suurin ja arvaamattomin saavutus ikinä
  • Kontaktit kisavarmaksi > näiden kanssa työskennellään edelleen, kisavarmuutta ei kontakteilla saavutettu kuin keinulla.
  • Koirat tekevät kepit loppuun kisatilanteessa > vaihdellen kyllä, vaatii paljon treeniä, ja jos treeni jää vähemmälle se näkyy keppien keskeyttämisinä kisoissa
  • Nopeuden, itsehillinnän ja estefocuksen kehittäminen > kisoissa olen lopettanut varmistelun ja oikeasti edennyt reippaasti ja tämä on tuonut selkeästi lisää nopeutta. Toisinaan edelleenkään Cicaro ei malta odottaa lähdössä. Yhdessä vaiheessa tuntui että se karkaa lähes tulkoon joka kerta. Estefocuksen kanssa tehdään töitä hamaan loppuun saakka.
  • Lähdössä pysyminen Cicarolle varmemmaksi > no, jaa.
  • Omatoimitreenaamista ja hyppytekniikkaa ainakin kerran kuukaudessa > ei toteutunut.
  • Caran treenaaminen pikkumaxien korkeuksiin > alkuun Cara pudotteli jatkuvasti isompia rimoja, mutta tottui uusiin korkeuksiin loppuvuodesta eikä rimoja enää tule alas kuten alkuun pikkumakseissa. Suurempia esteitä koira ei muuten näytä huomaavan, hyppää ihan yhtä rohkeasti maksimuurit ja renkaat sun muut kuin medikorkeuksissa kisatessaankin
  • Oman ohjaustekniikkapakin kehittäminen ja tekniikoiden rohkea kokeileminen kisoissa > ohjaustekniikoihin ei nyt varsinaisesti perehdytty, mutta ainahan sitä treenatessa huomaa että käyttääkin itselle ennen vieraan tuntuisia tekniikoita. Uutena tänä vuonna opittiin käyttämään kisatilanteissakin mm. poispäinkääntöä
  • Cismetin luustokuvat ja agilitypohjien sekä harrastuskoirataitojen kehittäminen > Kissen luusto kuvattiin, mutta en treenannut Kissen kanssa kuin muutamia kertoja tänä vuonna. Kissen ykköskyynärät ja maxikorkeus (ei pääse edes pikkumakseihin) romutti sen agilityuran, joten Kisse harrastaa nyt mätsäreitä ja satunnaista tokoilua. Kisse ei asu minulla, joten sen säännöllinen treenaaminen on mahdotonta. Kotona Kisse opettelee temppuja mielenvirkistykseksi. Tulevana vuonna Kissen omistajaa kiinnostaisi osallistua kaverikoiratoimintaan, joten voi olla että sekä Kisseä että Sania nähdään vielä kaverikoiratoiminnassakin!

Tavoitteet 2019
  • Kontaktien ja keppien virheetön suorittaminen kisavireessä
  • Lähdössä pysyminen kisavireessä Cicarolle
  • Target-palkkaamisen ottaminen käyttöön uudelleen 
Ei turhaa liibalaabaa. Muutama isompi kokonaisuus ja katsotaan miten aika ja mielenkiinto jakautuu. Luvassa on edelleen puuhastelua agilityn kuin myös muiden koiraharrastusten parissa. Jatkamme uraamme kaverikoiratoiminnassa sekä tietysti mätsäreiden kiertämistä ja tapaamme koirakavereita.

31.12.2018

Koirakululaskelmat 2018


Neljäs kerta toden sanoo. Keskimäärin voisin näillä laskelmilla sanoa, että koiriin menee rahaa vuodessa noin 2500€. Eihän tuo summa toki kata bensakustannuksia, joita harrastamisesta koituu, mutta kyllä se suuntaa antaa näin monen vuoden ajalla laskeskeltuna. Tuskimpa enää viitsin laskea kuluja ensi vuodelta, eiköhän tää villitys ollut nyt tässä. Tässä alla vielä vertailulukemat menneiltä vuosilta.

2015 2687,94€
2016 3437,64€
2017 1654,86€
2018 2225,17€

Ja tässä alla tuttuun tapaan koirakulut eriyteltynä kuukausittain ja värikoodattuina kulun mukaan.

Tammikuu 216€
  • Kahden koiran treenimaksu 25€ (koulutusetu toisen koiran treenimaksuun) 
  • Manmat vetovyö ja vetonarut 78,90€
  • Koiranherkut 2,25€
  • Agilitylisenssi 39,50€
  • Raakaruoka 6,65€
  • Koirauinti 14€
  • Match Show 16€
  • Nimilaatat 13,80€
  • Joustohihna 19,90€
Helmikuu 121,80€
  • Kahden koiran treenimaksu 25€ (koulutusetu toisen koiran treenimaksuun) 
  • Kasvattikorvaukset luustotutkimukset ja kivesvika 95€
  • Raakaruoka 17,80€
  • Match Show 21€
    • Koiratarvikkeiden myynti +37€
Maaliskuu 136€
  • Kahden koiran treenimaksu 25€ (koulutusetu toisen koiran treenimaksuun)
  • Agilityvalmennus 2 koiraa 40€
  • Agikisat 65€
  • Koiranruoka 4€
  • Match Show 18€
    • Koiratarvikkeiden myynti kirpsalla +16€
Huhtikuu 126,40€
  • Kahden koiran treenimaksu 25€ (koulutusetu toisen koiran treenimaksuun)
  • Seuran jäsenmaksu 32€
  • Koiranruoka 1,90€
  • Raakaruoka 31,55€
  • Koirapyyhe 3,95€
  • Herkkuja 2€
  • Match Show 16€
  • Match Show 14€
Toukokuu 254,76€
  • Kahden koiran treenimaksu 25€ (koulutusetu toisen koiran treenimaksuun)
  • Koiranruokapurkki 10€
  • Kuivaruoka 6kg HHC 12,95€
  • Koiran märkäruoka 1,14€
  • Agilitykilpailut lahjakorteilla 0€
  • Koiran märkäruoka 3€
    • Valjaiden myynti +15€
  • Koirien syntymäpäiväherkut 2,17€
  • Kaverikoirien kesäpäivä 20€
  • Kissen luustokuvat 195,50€
Kesäkuu 190,08€
  • Kahden koiran treenimaksu 25€ (koulutusetu toisen koiran treenimaksuun)
  • Raakaruoka 29,08€
  • Kahden koiran hieronta 70€
  • Match Show 10€
  • SKL jäsenmaksu 40€
  • Match Show 16€
Heinäkuu 228€
  • Kesäajan treenimaksu 2 koiraa 30€
  • Agiråkki 66€ 6 starttia + majoitus 87,50€
  • Agiråkista Naturis pötköt 10kpl 39,50€
  • Match Show 16€ 
  • Koiraportti 25€
  • Match Show 14€
  • Match Show 16€
Elokuu 131,60€
  • Kesäajan treenimaksu 2 koiraa 0€ (koulutusetu 30€)
  • Pujottelun täsmätreenit 2 koiraa 10€
  • Savo Show ostokset 47€
  • Raakaruoka 26,60€
  • Match Show 16€
  • SeurM osallistumismaksu 16€
  • Match Show 16€
Syyskuu 180,50€
  • Rokotukset 2 koiraa 120€
  • Agilitykilpailut 60,50€
Lokakuu 93,93€
  • Raakaruoka 12,58€
    • Pannan myynti +10€
    • Valjaiden myynti +10€
  • Raakaruoka 61,35€
  • Agivalmennus 2 koirapaikkaa 40€
Marraskuu 102,70€
  • Agikisat 56€
  • Kisaherkut 0,20€
  • Pötköruoka 1,50€
  • Agivalmennus 45€
Joulukuu 613,85€
  • Agivalmennus 1 koira 45€
  • Caramelin gastroenteriitti 407,17€
  • Raakaruoka 21,60€
  • Koirannamit 1,18€
  • Kontaktien täsmätreenit 2 koirapaikkaa 12€
  • Koiranherkut 1€
  • Back On Track verkkoloimi x2 125,90€

Yhteensä

Ruokinta 280€
Harrastaminen 1043,50€
Tarvikkeet 324,45€
Terveys ja hyvinvointi 806,67€
Kasvattaminen 95€
=2225,17€

Tänä vuonna tarvikkeisiin meni vähemmän kuten arvelinkin, ja ruokintakustannuksetkin pysyivät varsin alhaisina. Harrastaminen maksoi suunnilleen samoja summia kuin edellisenäkin vuonna. Terveys ja hyvinvointi-osuus oli korkea Kissen luustokuvien ja Caran sairastumisen vuoksi. Kasvattikorvauksia maksoin B-pentueesta.

28.12.2018

Rajat räiskeelle

Muistan, miten kivaa se joskus vuosia sitten oli ampua rahansa taivaalle. Uutta vuotta juhlittiin perhepiirillä kotona ja koirat odottivat sisällä, eivätkä ne ilotulitteita stressanneet. Tai no, miltä oikeastaan näyttää stressaava koira?

Onko normaalia, että koirat haukkuivat sisätiloissa, kun ulkona ammuttiin raketteja? Mistä tietää, olivatko ne vain innostuneita vai pelokkaita? En osannut tuolloin tulkita niiden eleitä niin hyvin, joten paha sanoa.

Toisinaan meillä otettiin kotikotona Sani katsomaan raketteja. Se ei siitä hätkähtänyt, tosin nykyään en enää ikinä veisi koiraa varta vasten katsomaan raketteja. Eivät koirat nauti raketeista kuten ihmiset, ja on tyhmää tarjota koiralle tilaisuus saada traumat tai jopa huonossa tilanteessa vamma raketista.

Eläimet näyttävät pelkoa ja stressiä eri tavoin lajista riippuen, mutta yksi ominaisuus on yhteinen - eläimillä esiintyy pelkoa. Se on vahva ja tärkeä, elintärkeä tunne. Ilman sitä eläin voi joutua pulaan, ja pelottomat yksilöt karsiutuvatkin pois luonnosta. Pelko pitää hengissä. Ei ole tyhmää pelätä. Se, milloin pelosta muodostuu ongelma, onkin toinen juttu.

Koira, joka pelästyy elämässään kovaa ääntä, saattaa alkaa yleistää pelkoaan muihin koviin ääniin tai asioihin, jotka se näki, haistoi tai kuuli sinä hetkenä kun se pelästyi kovaa ääntä. Sanotaan, että koiran luonteen kovuus ratkaisee, miten hyvin se muistaa ikävät tapahtumat ja alkaako se näiden vuoksi pelätä jatkossa samoja asioita tai asioita jotka pelkoa aiheuttavaan tilanteeseen johtivat. Varsinkin nartut tyypillisesti pehmenevät ikääntyessään ja saattavat alkaa pelkäämään asioita, joita ne eivät nuorempana pelänneet.

Meillä kukaan koirista ei ollut vielä vuosia sitten ääniarka, mutta ikääntyessään Cicaro on ilmentänyt pelkoa ilotulitteisiin ja tiettyjä kovaäänisiä työkoneita/-kaluja kohtaan. Uskoisin, että rakettien ammuskelu pihapiirissä sen ollessa nuori on vaikuttanut, sillä se on turhaan altistunut moiselle stressinlähteelle. Esimerkiksi ukkosta, imuria tai keinua se ei pelkää, mitä ääniarat koirat saattaisivat pelätä. Se vain ei pidä tietyistä kovista äänistä, ja uskon että tämä on opittua. Se säikähti kerran todella pahasti, kun aivan yhtäkkiä aamulenkillä omalla pihatiellämme vieressämme alkoi pauhaa moottorisaha. Se säikähti tätä ja siitä saakka se on ilmentänyt pelkoa tällaisia kovaäänisiä koneita, varsinkin sahoja, kohtaan. Se on luonteeltaan pehmeä, eli aivan oppikirjamaisesti se oppi kerrasta pelkäämään tuota sahan ääntä. En osaa sanoa, missä vaiheessa se oikeastaan alkoi reagoimaan raketteihin. Muutos on tapahtunut hiljalleen. Cicaro ilmentää pelkoa lähinnä hakeutumalla ihmisen luokse, pälyilemällä ja tärisemällä.

Paimenkoirat ovat herkempiä äänipeloille, liekö tämä sitten johtuu siitä, että paimenkoirat ovat/niiden tuleekin olla keskimäärin pehmeämpiä kuin esimerkiksi vaikka molossirotujen. Arjessa tämä äänipelko ei näy eikä tunnu mitenkään, Cicaro on räiskyvä ja temperamenttinen koira. Sen kanssa voi kulkea missä ja milloin tahansa rennosti, eikä se pelkää tai arastele ja se palautuu nopeasti jos se jotakin pelkää, eikä sen kanssa tarvitse sillä tavalla varoa asioita. Äänipelko tulee kuitenkin esiin, kun ärsyke on riittävän kova, eli uutena vuotena rakettien pauhatessa. Miksi siis kiusata koiraa turhaan raketeilla kun tietää, että se niistä ahdistuu? Meillä ei raketteja ole enää osteltu muutamaan vuoteen ja ollaankin karattu tyypillisesti mökille uudeksi vuodeksi pauketta turvaan. Hassua ajatella, että vielä jokunen vuosi sitten ammuimme raketteja jopa mökillä, koirien odottaessa mökissä.

Mietin vain, että jos Ruotsissa ja Suomessakin lääkitään joka uusi vuosi hurja määrä koiria, jotta ne selviytyisivät uudesta vuodesta räiskeineen, niin onko Suomessa oikeasti näin paljon ääniarkoja koiria? Miten moni myöntää, että laittaa kotona radion huutamaan ja sulkee kaihtimet, jotta koira ei näkisi raketteja? Onko kyseessä ennaltaehkäisy, ettei koira ikinä oppisi pelkäämään raketteja, vai pelkäävätkö koirat jo niitä? Ja mikä kiinnostaisi kaikkein eniten, niin pelkäävätkö nämä koirat muitakin ääniä rakettien lisäksi? Itse asiassa tätä tutkitaan jo, ja otin itsekin osaa tähän tutkimukseen. Ota toki sinäkin, tässä linkki: petsofi.fi/



Pelokas koira saattaa haukkua, läähättää, haukotella, lipeksiä huuliaan, kuolata ja vinkua. Se saattaa täristä, sen katse voi olla tuijottava ja silmät auki ammollaan, valkuaiset näkyen. Korvat voivat olla taakse päin suunnatut ja häntä olla koipien välissä. Koira voi muuttua yliaktiiviseksi edestakaisin ravaajaksi tai se passivoitua paikoilleen kykenemättä liikkumaan. Toiset koirat hakeutuvat omistajansa lähelle turvaa hakeakseen. Löysin tällaisen sivuston kuin koiranaanipelko googlatessani aihetta lisää.

On käsittämätöntä, miten raketteja ei osata ampua vain silloin kun niitä saa lain mukaan ampua. Tänä vuonna ensimmäisiä raketteja ammuttiin jo 27.12. eli niiden myynnin aloituspäivänä. Ja tämä sama ilmiö toistuu joka vuosi. Tänä vuonna rakettien turhamaisuus on puhuttanut ja jakanut voimakkaasti mielipiteitä, sillä rakettien ampumisella on kehnot puolensa. Noin viikon verran tuttu ja turvallinen kotialue on vaarallinen taistelukenttä. Missä ja milloin tahansa voi paukkua kuin Jemenin sodassa konsanaan. Miksi tällainen on ok? Kuinka paljon luontoon jää rakettiroskaa? Moni ihminen loukkaa itseään raketteja ampuessa, ja nämä vahingot sattuvat lähes täysin yksityiskäytössä. Aivan turhia kustannuksia julkiseen terveydenhuoltoon. Sekin kiukuttaa, että raketteja ei enää ammuta vain uutena vuotena, vaan nyt syyksi riittää erinäisten vuodenaikojen ja kausien aloitukset ja lopetukset, juhlat sun muut kissanristiäiset.



Koirien ja muiden eläinten näkökulmasta raketeilla aiheutetaan turhaa stressiä ja ahdistusta, mikä sotii eläinsuojelulakia vastaan. Vaikka eläin ei olisi moksiskaan ukkosesta, agilitykeinujen kolahduksista, railojen paukkamisesta, työmaasta, liikenteestä tai muustakaan metelistä, niin raketit ovat kyllä triplasti pahempia siedettäviä niiden ylivoimaisesti pahimman äänen, hajun ja välähdysten vuoksi. En oikein osaa sanoa, voinko luokitella raketteja pelkäävää eläintä suoraan ääniaraksi. Miksi minkään eläimen tulisi sietää moista epänormaalia tapahtumaa elämässään.

Minäkin haluan kantaa korteni kekoon eläinten hyvinvoinnin kannalta. Ilotulitus yksityishenkilöiltä tulee kieltää, koska sääntöjä ei osata noudattaa. Ilotulitukset oat kauniita katsoa, mutta nämä tulisi hoitaa ammattilaisten toimesta, ja mm. valoshow voisi tulevaisuudessa korvata raketit. Ammattilaisten ilotulittaessa sääntöjä, turvallisuusohjeita ja ampumisaikoja noudatetaan ja roskatkin siivotaan useimmiten ilotulituksen jälkeen. Yksityishenkilöt ammuskelevat raketteja missä ja milloin sattuu sekä miten sattuu, usein humalassa. Vaikka minulla ei olisi yhtäkään eläintä, niin edelleen toivoisin että ilotulitus siirtyisi pois yksityishenkilöiltä.

Tässä on kansalaisaloite, joka kerää hurjaa vauhtia nimiä alleen. Toivotaan, että tulevaisuudessa ympärillämme on vähemmän rakettien pauketta. Käy sinäkin allekirjoittamassa.

Toistan sitä samaa, mitä Facebookissa monet saitit ovat jo toistaneet, eli uuden vuoden aikaan koiran ulkoilutusvälineiden kunto tulee tarkastaa. Koirasta on hyvä harjata karvaa minigripiin, jotta koiran kadotessa etsijäkoirat löytäisivät sen helpommin. Ulkona ei olla irti eikä välttämättä edes ulkoilla ollenkaan varsinkaan 31.12. klo 18 ja 1.1. klo 2 välillä. Koiralle kannattaa pukea heijastinliivit ja sisätiloissa laittaa verhot ja kaihtimet kiinni sekä pitää kotona musiikkia päällä. Koira joka ei aikaisemmin ole pelännyt yhtikäs mitään voi helpostikin säikähtää rakettia juuri tänä vuonna ja karata. Uutena vuotena karkaa aivan liikaa koiria edelleen vaikka asiasta varoitellaan jatkuvasti.

11.12.2018

Koirien hammashuolto

Lähennellään jo viittä vuotta viimeisimmästä koirien hampaisiin liittyvästä postauksesta tässä kirjoitusmestassa, eli eiköhän aihetta ois syytä nostella esiin. Koen tämän yhdeksi helpoimmaksi ja tärkeimmäksi koiran hyvinvointiin liittyvänä osa-alueena, johon omistaja voi vaikuttaa. Jälleen kerran, tekstiä kokemuksistaan kirjoittelee täällä kiinnostunut harrastelija eikä ammattilainen.

Kuva on kopioitu Googlesta, en tiedä kenen se alkuperäisesti on kun mahd. viitteet puuttuivat.
Ihmiset hyväksyvät yllättävän helposti sen, että koirille nyt vain kertyy hammaskiveä, varsinkin vanhoille koirille. Sitä saatetaan käydä poistattamassa pari kertaa koiran eliniän aikana, mutta muuten koira elelee hammaskivensä kanssa. Hammaskivi ei vain olla napota siinä kiltisti paikallaan ja odota milloin se saa lähtöpassit, vaan se aiheuttaa oikeasti harmia koiran suussa. Hammaskivi tuhoaa hampaiden kiinnitykudosta ja aiheuttaa tulehduksen. Ei lainkaan harmitonta.


Näissä kuvissa Sanin C ennen ja jälkeen raaputtamisen. Huomaa, että muutokset samanlaiset
molemmilla puolilla.
Joillekin roduille hammaskiveä kertyy toisia herkemmin, ja tämä on osittain perinnöllistä. Tiiviskuonoisten koirien (esimerkiksi shetlanninlammaskoirien) suussa ei käy samanlainen kuolavirtaus, kuin vaikkapa jonkun löysäkuonoisemman edustajan suussa. Sylki huuhtoo hampaita, joten tiiviskuonoisten koirien suussa on siksi paremmat edellytykset hammaskiven muodostumiselle.

Jos vertaan Cicaa ja Caraa toisiinsa, niin Cicalle on aina kertynyt hieman herkemmin hammaskiveä kuin siskolleen. Joillakin koirilla hampaat voivat olla 7-vuotiaina jo hurjassa kunnossa, mutta minun koirieni hampaat ovat tässä iässä loistokunnossa. Caralta ei ole juuri ikinä tarvinnut hammaskiveä poistaa, mutta Cicalta sitten useamminkin. Hyvät hampaat tytöt ovat ehdottomasti perinet emoltaan Sanilta, jolla on edelleen 10-vuoden iässä uskomattoman hyväkuntoiset hampaat. Ne voisivat hyvin olla vuosikkaan koiran hampaat, enkä ole näistäkään poistanut hammaskiveä kuin ihan pari kertaa. Iän mukana koirille tulee helposti lohkeamia ja kulumia, jotka tulee myös arvioiduttaa asiansa osaavalla ellällä. Nämä voivat olla ongelmallisia, koska kiilteen puuttuessa bakteereilla on suora yhteys leukaluuhun, ja pinnallisesti kaikki voi näyttää pitkänkin aikaa hyvältä vaikka todellisuus on toinen. Kummallakin koirallani on pieniä lohkeamia, mutta rokotuskäynnillä nämä katsottiin harmittomiksi. Seuraan silti tilannetta.

En siis poistata hammaskiveä eläinlääkärissä, mutta suosittelen ehdottomasti olemaan ensisijaisesti yhteydessä ellään kaikissa koiran terveydellisissä asioissa, varsinkin jos hampaat ovat jo kehnommassa jamassa. Tuolloin koiran suuhun on jo voinut muodostua vahinkoa, mitä ei paljain silmin näe, ja asiahan pitää tsekata kuvantamalla koiran leuat. EmmiPet-hoitoa, joissa koiran hammaskiveä poistetaan ultraäänellä kivuttomasti ja ilman rauhoitusta, en henkilökohtaisesti kommentoi, koska tätä en ole ikinä kokeillut. Tämä menetelmä on saanut paljon kehuja, mutta asiaa on kommentoitu myös niin, että jos hampaat hoidetaan tuolla hoidolla pintapuolisesti kuosiin, ei omistaja tietenkään näe enää tarvetta kasvattaa ellän lompakkoa, joten syvemmät (ja olennaisimmat) vauriot koiran suussa jäävät huomaamatta. Voisin veikata, että ylläpitohoitona EmmiPet voisi toimia, mutta jos koiran suussa on jo isompaakin sanomista, niin en uskaltaisi olla kulkematta eläinlääkäri-ruudun kautta.

Sanin P3 ja P4 ennen ja jälkeen raaputtamisen.
Hammaskiveä oli varsin vähäisesti, mutta kuitenkin poistettavaksi asti.
Olen pärjännyt koirien hampaiden hoidon suhteen loistavasti kotikeinoin, koska panostan ennaltaehkäisyyn. Tarjoan koirieni hampaille haasteita ja tekemistä. Koirien hampaita ei ole suunniteltu suodattamaan mössöruokia ja turvotettuja nappuloita. Jep, ymmärrän myös sen että kaikkien koirien terveydentila ei salli mitään kovaa syötävää, mutta se nyt on jo asia erikseen. Koirien hampaat vaativat haastetta, vahvat leuatkin sen jo kertovat. Tarjoamalla raakoja luita ja rustoja koirilleni ne saavat suoranaisen hammashuollon. Ikenet saattavat alkuun hieman tihkutella verta, mikä on ihan tervettä. Jos ottaisin joskus kuvan ennen ja jälkeen luiden syönnin, olisi ero huomattava jos hammaskiveä olisi ennättänyt kertyä.

Hammaskiven raaputus ideana kannattaa myydä koiralle kärsivällisen opettamisen, tai suoraan sanottuna siedättämisen, kautta. Hommaan kannattaa totuttaa jo pentuna, mutta aikuinenkin koira tottuu käsittelyyn riittävän taitavan kouluttajan kanssa. Homma ei ole koirasta kovinkaan miellyttävää, joten palkata kannattaa ahkerasti ja opettaa homma koiralle sheippaamalla. Jos menetelmä on tuttu, osaat varmasti jakaa toimenpiteen riittävän pieniksi palasiksi ilman, että selitän tässä asiaa sen tarkemmin auki. 

The raaputusväline ja zen hampuusi
Eli siis, otan koiran selälleen jalkojeni väliin makaamaan, ja olemme yleensä mukavasti sohvalla. Raaputtelen pienissä erissä, rauhallisesti, jokaisen raapautuksen jälkeen namilla palkiten, aina pois päin ikenestä. Ikinä ei saa raaputtaa kohti ientä, koska hammaskiven irrotessa kova raaputusväline napsahtaa kivuliaasti ikeneen (jokainen hammaskiven poistossa itse käynyt tietänee miltä tämä tuntuu).

Pitelen yleensä yhdellä kädellä koiran suuta auki ja toisella sitten raaputtelen. Pidämme yleensä pienen paussin ennen toiselle puolelle siirtymistä. Tuloksen näkee heti ja pientä tihkuvuotoa ei kannata säikähtää - se on jälleen normaalia. Useamman kerran homman tehneenä alkaa huomata, minne hammaskivi tyypillisesti kertyy ja opit samalla tuntemaan koirasi suun, mikä on tosi tärkeää! Minun koirillani tyyppipaikat hammaskivelle ovat C ja P4. Vinkkiviitosena, koiran hampaita ei kannata rassata just hetki ennen mätsäriä - hampaiden näyttäminen on koirasta tuolloin vastenmielistä, jos mielessä on tuore raaputuskokemus, hehe.

Joskus hammaskivi on kuitenkin mineralisoitunut eli muuttunut pehmeästä plakista kovaksi hammaskiveksi, joten sen irtoaminen vaatiikin jo enemmän. Tähän auttaa merilevä. Merilevä tekee jollain ihmeen mekanismilla plakista helpommin irtoavaa. Vinkkiviitonen kaikille jotka haluavat säästää - älkää ostako kalliita merilevää sisältäviä plakinpoistotuotteita, vaan ostakaa ehtaa merilevää, ja mieluummin vielä hevostarvikeliikkeestä. Koirille myytävät merilevät ovat täysin samaa tavaraa kuin hevosille myytävät, mutta huomattavasti kovemmalla kilohinnalla varustettuja. Eli mars heppakauppaan. Hampaiden harjaus on työläämpää ja koiralle tylsempää kuin raakojen luiden kanssa puuhastelu, mikä on muuten myös loistavaa virikkeistämistä eli koiralle lajityypillistä toimintaa, mikä rentouttaa ja rauhoittaa koiraa. Purutikkuja sun muita voi toki myös kokeilla, niistäkin voi olla apua.

Jos koiran henki alkaa haista, koiran käytös muuttuu alakuloiseksi, väsyneeksi, kiukkuiseksi tai miten tahansa muuten, koira nuolee jatkuvasti itseään tai välttelee syömistä... kaikki nämä voivat viitata siihen, että koiralla on kipua suussa. Kaikki ei toki näy päällepäin, mitä koiran suussa tapahtuu, mutta jos hampaisiin ei anna kertyä hammaskiveä ollenkaan, voi välttyä suuremmilta remonteilta. Olisi tietty fiksua ennakoida.

Tilanteet, joissa hammaskiveä saattaa tilapäisesti kertyä normaalia enemmän, kannattaa ennakoida ja kurkkia suuhun tiuhempaan. Olen itse ottanut tavaksi kurkkia koirien suuhun ihan noin vain ohi mennen, joten ne ovat siihen tottuneita ja huomaan heti jos jokin on pielessä. Jos koira joutuu syömään tilapäisesti pehmeää ruokaa tai välttämään luita, saattaa hammaskivi marssia mukaan kuvioihin. Huomasin myös, että varsinkin Melillä hammaskiveä kertyi aivan törkeästi pentueen aikaan. Melkein säikähdin kun kurkkasin sen suuhun jossain vaiheessa. Koira jolle ei ennen ollut ikinä kertynyt hammaskiveä, kerrytti sitä nyt koko elämänsä edestä! Siinäpä sitä sitten raaputeltiin ja tilanne tasoittui pian pentueen jälkeen, eikä hammaskiveä ole enää sittemmin näkynyt. Minulle ei ikinä selvinnyt, mistä tällainen ilmiö johtui.

Alla esimerkkikuvia raaputtamisen tuloksista.

Cicaron hampaat. Vasemmalla usean päivän luun syönnin jälkeen, oikealla raaputtamisen jälkeen.
Sama tulos? Huomaa lohkeama P4.
Melin hampaat ennen ja jälkeen raaputtamisen. Huomaa hammaskivi jälleen kerran P4.

6.12.2018

Päivystyskeikka

Olimme käymässä kotikotona 5.12., kun havahduimme että Mel on jotenkin levoton. Melillä oli maha löysällä. Johtuiko tämä nyt paistetusta lohennahasta tai hirvenluista? Jäimme seurantalinjalle.

Yön aikana äiti oli joutunut käyttämään Meliä ulkona 4 kertaa. Nukuin ite yläkerrassa, joten tämä tehtävä lankesi siksi äidille. Aamulla heräsin klo 08:30 siihen, kun äiti huutaa - äkkiä tänne, Cara ei pysty nousemaan ylös. Kamala herätys. Mel oli nuutunut, se ei yksinkertaisesti jaksanut nousta ylös. Tietysti ensin käväisi mielessä, onko se halvaantunut. Jos se jaksoi nousta istumaan, se ei ainakaan noussut seisomaan ilman apua. Varpaissa oli selvä tunto tallella ja jalat kantoivat, mutta ylösnousuun sillä ei enää ollut voimaa. Ikenet olivat hieman hailut ja koiran ilme selvästi tuskainen. Lämpöä sillä ei ollut. Se ei suostunut juomaan.


Kimpsut ja kampsut kasaan ja äkkiä ajamaan kohti Kuopiota, jonne on kotikotoa tunnin ajomatka. Matkalla soitin Omaeläinsairaalan päivystykseen että ollaan tulossa. Kertaalleen piti pysähtyä matkalla Kuopioon, sillä Mel huusi ja sen oli päästävä ripuloimaan. Ei verta ulosteen joukossa, mikä oli huojentavaa. Sanoin jo kotoa lähtiessä että Melillä on varmasti gastroenteriitti. Se tosin tuli yllätyksenä, miten huonoon jamaan se voi hyväkuntoisen, ei vielä vanhankaan, koiran viedä.

Ellässä oli ruuhkainen aamu, mistä varoittelivat jo etukäteen sinne soittaessani. Saavuimme paikalle klo 9:30 paikkeilla. Jouduimme odottelemaan tovin, kunnes meidät otettiin vastaan. Yleiskunto oli vaisu ja kliinisesti Mel oli kuivahtanut. Pian Mel sai kanyylin ja siitä otettiin verinäytteet, ja odottelimme vielä tovin rtg-kuvantamista. Tässä välissä käväisimme jälleen ulkona koska koira muuttui niin levottomaksi. Ell halusi kuvata Melin mahan suolitukoksen poissulkemiseksi, ja onneksi mitään tukokseen viittaava ei kuvissa näkynyt. Sen sijaan tyhjä suolisto, ja ärtynyt maha sekä suoli. Mel oli käyttäytynyt kuvausreissulla kuulema oikein mallikelpoisesti.


Kuvantamisten jälkeen Mel laitettiin tippaan ja se sai pahoinvointilääkettä. Verikokeissa ei ollut oikeastaan kuivuman kuvaa, mutta tulehdusarvo oli jonkin verran koholla. Olimme tunnin tipassa ja Mel virkistyi tällä aikaa hieman. Pääsimme sitten kotiin maitohappojen ja vatsansuojalääkkeen kanssa. Kotona Mel oli todella, todella väsynyt. Se vain nukkui. Edelleen jouduimme käymään tiuhaan ulkona. Se ei seurannut minua edes keittiöön, eikä se nostanut päätään peittojen alla köllötellessään. Se ei oikein jaksanut välittää ympäristöstä. Sen yrittäessä hypätä sohvalle, se kyllä pääsi sohvalle mutta se hyppäsi sohvalle suoraan istuma-asentoon. Tästä se ei enää jaksanut nostaa takaosaansa ja se näytti todella hämillään olevalta, kun kroppa ei toiminut kuten ennen.

Juotin sille alkuun parin tunnin välein 1-2dl nestettä johon sotkin vatsaa auttavaa erikoismärkäruokaa ja hunajaa. Se suostui onneksi juomaan tämän litkun joka kerta kun sitä sille tarjosin. Mel tutisi hieman illalla, joten voi olla että se lämpöilikin hieman, tai sitten sen lihakset olivat tosi väsyneet. Koko loppupäivä meni kyllä koiraa vahdatessa.


6.12. aamulla koira oli ripuloinut yön aikana vielä kaksi kertaa, mutta se oli jo selvästi enemmän oma itsensä ja jaksoi nyt nousta kunnolla istualta seisomaan. Edelleen olen juottanut sille tuota erikoislitkua hieman väliä harventaen, ja nyt vain odotellaan persvillat ranskanletillä, josko ripulointikin kohta hellittäisi. Piti se jo 8h tauon ulkona ravaamisesta, eli jospa tämä tästä. Huomenna olen töissä, joten täytyy toivoa parasta, että koira ei sotke koko asuntoa työpäiväni aikana tai mene kenties uudelleen huonoon kuntoon.

Nyt vain paljon parantumisia paimenrouvalle, toivottavasti ei tartte kokea tällasta enää ikinä.

Note to self: Melin ripulointi loppui 6.12. yön jälkeen. Mel piti 2 päivän totaalipaaston kakkaamisesta, suolisto oli toki tyhjä tästä kaikesta. Koira oli jo pirteä ja leikkisä, mutta sitä närästeli ruokailujen jälkeen, mikä oli sille varsin epätyypillistä. Se meni kyynärpäät maahan ja peppu ilmaan -asentoon ja hakeutui minun lähelleni näyttäen kurjalta. Närästelyt menivät onneksi ohi, ja syötin sille vielä varalta närästyslääkettä muutaman päivän ajan. Ruokinta palautui hyvin varovasti normaaliksi. Kipeänä Mel söi riisin keitinvettä, riisiä ja erikoismärkäruokaa ja aina hyvin vesipitoisena dehydraation vuoksi. Ruokintakertoja vähensin hiljalleen takaisin normaaliin kahteen kertaan päivässä. Jos se ei meinannut syödä, maustoin ruokaa tonnikalalla tai hunajalla. Omia nappuloita ja lopulta lihaa lisäsin ruokintaan vasta 4. ja 6. päivänä siitä, kun ripulointi loppui. Kaikkia nameja ja ylimääräisyyksiä vältimme tiukasti, kunnes maha oli varmasti kunnossa.

5.12.2018

Syysmussukat



Kukkuluuruu! Syksy meni, talvi tuli. Laumanjohto palasi matkoiltaan lokakuussa, ja sen jälkeinen elo Suomessa onkin ottanut voimia. Ikiauringon jälkeinen pimeys on tehnyt sen, että tämä lauma on nukkunut kellonympärystä ja mihinkään ylimääräiseen ei oikein ole jaksanut ottautua, tai ainakin se on ollut kauheeta pakkovääntöä.

Matkustelun jälkeen mielessä jylläsi ja pään täytti hetkellinen ymmärrys siitä, miten pienessä kuplassa sitä ihminen elää arkeaan Suomessa ja miten paljon ihmiset valittavat niin mahdottoman pienistä asioista. Puhumattakaan siitä, miten suomalaiset jaksavat puuttua niin pieniin asioihin, jotka ehkä näin hyvän elintason populaatiolle tuntuu maailman suurimmalta asialta. Kun ei ole isompia murheita elämässä, niin sitä paatuu sitten valittamaan pienistä asioista. Matkustelussa on se hyvä puoli, että sitä näkee asiat aivan eri tavalla ja antaa aivan eri tavalla painoarvoa asioille kotimaassa.

Melkein harmittaa niiden puolesta jotka eivät matkaile. Maailmassa tapahtuu jatkuvasti niin hurjia asioita, ettei me suomalaiset edes osata ajatella, miten rankkaa arkea muualla tällä pallolla eletään. Toki tämä tunne ei kestä ikinä kauaa. Sitä on hetken valittamatta, ja sitten sitä taas paatuu samaan elämään mitä on elänyt koko elämänsä. Mutta kyllä se kannattaa, nimittäin törsätä rahansa matkailuun.

Arki kaikkine to do -listoineen, aikatauluineen ja tavoitteineen iski vasten kasvoja heti Suomeen palattua. Kauheesti kaikkee. Iski sellanen koira burn out, koska olen niin kiinni kasvanut seuratoimintaan ettei mulla enää riitä antaa itsestäni kaikkea tälle seuralle. Inhoan sitä, että täytyy antaa itsestään vain 90%, koska silloin muut eivät näe mihin oikeasti pystyn ja mitä oikeasti voin tehdä asioiden hyväksi.

Olen aina ollut samaan aikaan tosi vaativa että armollinen itselleni. Jos tunnen että pystyn ja jaksan, niin taatusti teen. Jos taas tunnistan itsessäni levon tarpeen, niin annan itselleni lepoa. Ensi vuodelle vähennnän roimasti osuuttani seuratoiminnassa. Vuositolkulla ei vaan jaksa tällasta "kakkostyötä".

Kun lähes päivittäin joutuu hoitamaan metatöitä. Ajattelemaan, aikatauluttamaan, huolehtimaan, kyselemään, vastailemaan. Ja sen lisäksi konkreettisesti mennä, tulla, tehdä, hoitaa asioita, hoitaa tapahtumia. Ja kun en edes ole ainoa joka on joutunut tällaisen työtaakan alle. Hommat kasaantuvat muutaman ihmisen harteille, vaikka seuratoiminta edellyttäisi että jokainen hoitaisi jopa enemmän kuin oman osuutensa. Kun osa hoitaa velvollisuutensa rimaa hipoen, jää muutamalla aktiivisimmalle ihmiselle valtava työmäärä. Omien koirien omatoimitreenaamiselle ei todellakaan ole jäänyt aikaa, vaikka saisin käyttää hallia ihan niin paljon kuin ennätän. Kaksi kertaa olen tainnut käydä tänä vuonna omatoimitreenaamassa.

Anycase, ensi vuonna en enää ota osaa hallitukseen, ja koulutan agilityryhmää yhdessä toisen kouluttajan kanssa. Minulla on vain yksi koirakkopaikka, joten vuorottelen koiria viikkotreeneissä. Jospa nyt saatais omatoimitreenattua enemmän? Pitkästä aikaa vuosiin meillä ei tänä syksynä ollut ollenkaan paikkaa viikkoryhmään enkä kouluttanut. Sen sijaan vetäisin toisena kouluttajana pentukurssin, mutta se olikin lyhyt kurssi. Ihan virkistävää, ja tällainen pieni tauko vaan tarvittiin joten se otettiin.

Ei saunaa ilman koiria.
Kisattu on kuitenkin. Mölleissä kävästiin hakemassa nolla ja kolme ei niin virheetöntä suoritusta. Virallisissa kisoissa Caramel teki hienon ja nopean nollaradan. Joukkue-piirinmestaruuskisoista nappasimme hienosti 4. sijoituksen.

On me myös valmentauduttu peräti kahden valmennuksen verran. Valmennuksista käteen jäi hyviä vinkkejä. Meidän pitäisi jatkaa target-palkkaamista, jotta koirien irtoamista saataisi edistymään ja pääsisin palkkaamaan koiria nopeudesta enkä pysähdyksissä. Normaalisti kun namipalkkaan ne, hidastan itse vauhtia pysähdyksiin saakka ja koirat tekevät samoin. Sitten ne saavat namipalkan pysähdyksissä. Targetilla palkatessa pystyisin vain huutamaan vihjesanan JES, jolloin koirat saisivat juosta targetille ja palkkautua nopeudesta. Lisäksi minun on käytävä itseni kanssa vakava keskustelu kisapuomin suhteen. Kisoissa katson sormieni läpi koirien puomin loikkaisuja. Eivät ne siinä pysähdy. Ne hidastavat mutta eivät pysähdy. Eli jos oikeasti haluan että koirani joskus tekevät pysärin kisapuomilla, en voi enää ikinä päästää niitä jatkamaan rataa jos ne loikkaavat tuossa. Jos ne loikkaavat, puomi on uusattava. Olen inhonnut tätä uusaamista ja puhunut sitä vastaan, mutta valmentaja sai myytyä idean minulle. Pakko alkaa vaatia puomilta virheetöntä suoritusta. Tiedän, että kisavireisten koirien opettaminen tähän tulee olemaan loppuelämän projekti, mutta mikäs tässä opetellessa, kun kaikki agilityyn liittyvät tavoitteet on jo about saavutettu.

Jennyn ja Savun visiitti tänne meille peruuntui tältä syystalvelta, joten katsotaan asiaa uudelleen keväämmällä. Kisselle ja Savulle kuuluu tosi hyvää, molemmat ovat oikein loistavia perhekoiria. Kisse on loputtoman ihmisrakas, jopa omaan makuuni vähän liian ihmisrakas, jos niin nyt voi sanoa. Se on lasten kanssa aivan huippu, samoin kuin Savukin. Kissen kynsivamma, joka sattui joskus kesän lopussa, parantui hyvin. Poistetun kynnen tilalle kasvoi normaali kynsi. Savu taas on käynyt rallymölleilemässä hienolla vireellä.

Kisse aloitti karvanvaihdon ensimmäistä kertaa ikinä. Se ei ollut aikaisemmin oikeastaan tiputtanut kunnolla turkkiaan. Se on nyt tosi pienen näköinen, ja sen ilmekin on aivan erilainen kun kauluskarvat ovat pudonneet. Kisse ei vieläkään (onneksi) ole oppinut liiaksi käyttämään ääntään. Sen haukkuminen kuulostaa aina yhtä omituiselta, koska emme ole tottuneet sen ääneen. Se on hyvä vahti maalle. Se haukkuu uskottavalla äänellä, kuin saksanpaimenkoira konsanaan, jos se kuulee tai näkee jotakin huolestuttavaa. Hassua, miten noin ihmisrakas koira voi samaan aikaan olla noin totinen vahti. Kyllä sen äänen kuultuaan hiipparit miettivät kahdesti viitsivätkö mennä itseään rei'ittämään. Eiväthän ne tiedä että vastassa on tollanen pusukoira.

Kisse kunnon talvikarvassa juuri ennen karvanlähdön alkua.
Likat saivat melkein viikon verran nauttia shelttiseurasta, kun Aku-sheltti oli meillä hoidossa viikon ajan. Voi miten tuollainen shelttiäinen olisi ihana itselläkin. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa, jos rodun terveystilanne ei ainakaan huononnu. Toisaalta, jos joskus maailmassa törmäisin vaikkapa sheltti/bc risteytyksiin ja olisin koiraa vailla, en tiedä voisinko vastustaa? Näin mahtavien koirien kanssa kun on saanut kasvaa, se jättää kyllä jälkensä...

Caramel ei voinut ottaa osaa KPSH:n mätsäricupin viimeiseen mätsäriin, koska se sairastui gastroenteriittiin. Tästä lisää omana postauksenaan. Carahan oli jo 3 parhaan joukossa, ja sittemmin 5 parhaan joukossa kun emme päässeet reissun takia mätsäreihin kerryttämään pisteitä, ja nyt viimeinenkin mätsäri meni sitten sivu suun. Olisi vielä ollut sellainen tuomari joka tykkää paljon Carasta. No can do.

Muuten ei uutta meille. Tytöt on kunnon talviturkissa ja Mel kasvattaa rottakokoelmaansa. Mel on nyt löytänyt sisäisen noutajansa, sillä se kuljettelee leluja suussaan enemmän kuin nuorempana. Se tietää saavansa sitä enemmän kehuja, mitä useampi lelu sillä on suussaan. On hauska seurata, kuinka se etsii mahdollisimman monta lelua ja yrittää saada ne kaikki mahtumaan suuhunsa samaan aikaan.

Kamera ei ole nähnyt päivänvaloa kuukausiin, joten pahoitteluni meitä instassa seuraaville lukijoille - postaus sisältää samoja kuvia kuin iigeessä.

22.10.2018

Pehmeä lohiherkku

yhteistyössä

Mikäs siinä paimentytöillä, uutuusnamia maistellessa. Kyllä omaan kotiluolaan on hyvä palata kun heti saa namia kirsun alle tarkasteltavaksi.

Ai ihan täytyy maistaa? No sehän meiltä sujuu, ei tarvitse kahdesti käskeä! Kissoillekin kuulema käy, mutta mokomillehan me ei mitään jätetä, ainakaan jos se meistä on kiinni.

Lemmikki Oy:n uutuusherkku täydentää kivasti jo hyväksi todettua, raikasta herkkukokoelmaa. Uutuusmakuna on lohi, ja namit koostuvat jopa 93%:sti lohesta, joten ei ihme että maistuu ja ennen kuin pussukkaa kerkeää avata, on jo matolle ilmestynyt kuvaankin taltioituneet kuolaläikät.

Tuotehan on valmistettu melkein tuossa meidän nurkan takana, lämpökuivaamalla lohta ja kirjolohta. Sidosaineena on hieman kasviskuitua, jotta nami pysyy kasassa. Kasviskuidusta on toki hyötyä kissoille, sillä tämä ominaisuus ehkäisee karvapallojen muodostumista. Kuten on totuttu, tämäkään tuote ei petä koostumuksellaan - ei viljaa, väriaineita, keinotekoisia säilöntäaineita, ei turhia täyteaineita. Vain tarpeellista ja maistuvaa! Lohi on siitä mielekäs ainesosa, että siitä saa runsaasti Omega-3 rasvahappoja (5,8g/100g), ja mikäli kyseisen ravintoaineen vaikutus ei vielä ole sinulle selvillä, niin myönteiset vaikutukset tuosta voit havaita mm. ihon, turkin, tassujen, nivelten, aivojen ja sydämen kunnon ja terveyden edistymisessä. Ei mikään turhake lainkaan.

Muihin saman sarjan nameihin verrattuna tässä namissa yllätti rakenne. Nami on rakenteeltaan sarjan pehmein, kuten nyt lohesta saattoi odottaakin. Mieleen tuli heti, että nami on loistava pennun palkitsemiseen ja esimerkiksi nopeisiin palkitsemishetkiin nopeissa lajeissa kuten agilityssä.

Ei liene kellekään uutta että koira kakoo palkkaamisen jälkeen kurkkuaan. Tämä nami on helppo niellä pehmeytensä ansiosta ja sen todella saa murrettua vaikka atomeiksi pienellä vaivalla. Taskun pohjalle nami on jopa liian murustuva, sillä se jättää pientä murua taskun pohjalle lenkin päätteeksi. Namirasiassa muruset eivät toki haittaa, ne kun voi syöttää koiralle vaikka treenin päätteeksi.

Allergioiden kanssa kamppaileville jälleen hyviä uutisia - tässä tuoteselosteessa ei ole kuin muutama hassu ainesosa, joten allergeenien välttely onnistunee hyvin!

Namin tuoksusta on melkein mahdotonta kommentoida, sillä kirjuri on aika antoisassa flunssassa ja toimii täten neljän aistin varassa. Konsultoituaan karvajalkoja hän kuitenkin toteaa että kyllä se myös haisee, ja kokemukseen perustuen hän tekisi johtopäätelmän, ettei haju ole ehkä voimakkain tästä namisarjasta. Hajun säilymiseksi pussin uudelleensuljettavuudesta kannattaa ottaa hyöty irti. Säilymisaika on 3kk, mutta kelläpä näin maistuva nami kestäisi moista aikaa, varsinkin jos päätäntävalta suodaan karvajaloille.

Positiivisena yllätyksenä mainittakoon namin maku, sillä lohi ei ole tyttöjen mielestä ollut aivan ykkösmaku siinä mitä tulee raakaruokintaan. Namimuotoisena lohi oli kuitenkin niin maistuvaa, että hetkeksi lattialle vahtimatta jätetyn namipussin ympärillä oli pian kaksi toisiaan kyräilevää koiraa.

Ja kyllähän sitä saa. Kannattaa vaikka ottaa vetovaihde päälle ja suunnata sujuvasti hihnassa lähimpään S- tai K-kauppaan ja mikäli juuri lähimmässä kaupassa namiskata ei löydy niin vetää vielä itsepäisesti hieman paremmin varusteltuun markettiin.

Toki muistutuslappu "Dogs First -nettikauppaan, tahtoo Lohiherkkua hetipian" jätettynä omistajan yleisimmän sijainnin lähistölle saattaa auttaa asiassa. Niin ja jos niinkin onnekkaasti käy, että saat taivaltaa Savon mannuille, niin voit vaikka toivoa ennakoivaksi joululahjaksi käyntiä tehtaanmyymälässä, josta sitten saa taatusti paljon muutakin hyvää kotimaista -lohiherkun lisäksi.

2.9.2018

Kolmistaan käymme kolmosiin


Vieläpä piti postausta alkaa naputella ennen reissuun rauhoittumista, sillä niin erikoislaatuinen kisapäivä meillä oli tänään Cicaron kanssa! Cicaro päätti että nyt on sopiva hetki päättää kakkosluokan rämpiminen ja siirtyä kuninkuusluokkaan.

Tässäpä siis esittelen ylpeänä tuoreen kolmosluokkalaisen!

Cicaro voitti kaikki kolme rataa parantaen tuloksiaan rata radalta 15rv - 5rv - 0rv. Seuramme 70v juhlaradalta toimme kotiin ruusuketaulumme hienoimman ruusukkeen, joka loistaa Savon värejä. Videoilla mm. hihkun miten hienot kepit koira teki. Meillä oli niin hauskaa joka radalla. Cicaron kanssa agilitaaminen tuntui niin hyvältä ja sujuvalta. Koira eteni ja irtosi paremmin kuin ikinä.

Vauhtiakin piisasi vaikka kuinka, ja viimeisen radan nollatulos tuli ohjaajalle hieman yllätyksenä, sillä poistuin radalta iloisena viitoseen joka mielestäni tuli puomin alastulolta. Tuomari oli asiasta näemmä eri mieltä ja koira osui kuin osuikin puomin alastulolla kontaktipinnalle. Kuulin asiasta kouluttajan tullessa kysymään, että halutaanko me nousta kolmosiin. Olin puulla päähän lyöty - oliko se muka nolla? Siinäpä oli Cicarolla sietämistä kun aloin pomppia tasajalkaa ja ilakoida yllätyksellisestä nousunollasta. Huiiiikea fiilis!

Tämän koiran kanssa nousut ja onnistumiset tuntuvat niin hemmetin hyvältä. Hymystä ei tullut loppua ja koira sai yliannostuksen herkkuja ja juostiin heti ostamaan kanttiinista kanapizzapalanen tuoreelle kolmosluokkalaiselle. Voi miten hieno pieni koira. Nyt kun molemmat koirat ovat kolmosissa, meidän ei enää tarvitse kisata kahtena eri päivänä uhraten kokonainen viikonloppu agikisoille, ja talkoilukin on paljon helpompaa kun voi huoleta talkoilla sekä ykköset että kakkoset.

Aaaaaa paras päivä, KIITOS Cicaro, kiitos treenikamut! <3

Videot radoilta näet mm. meidän iigeestä

30.8.2018

Syksy ala saapua

Me ollaan nyt uusissa maisemissa ja totuttelemme uuteen kotiluolaamme. Muutto tapahtui koirien osalta varsin rauhallisesti. Molemmat näyttivät tottuvan uuteen kotoluolaan nopeasti, mutta nyt kun molemmat koirat aloittivat juoksunsa, Mel aloitti ulvomisen yksinollessaan. Se ei ikinä ole ulvonut, joten kerta se oli ensimmäinenkin aloittaa 7 vuoden iässä.

Naapurithan ovat aivan ihania, tarjoutuivat lenkittämään koiria työpäivieni aikana ja sanoivat ettei ulvominen haittaa. Ehdottipa joku sitruunapantaakin kaikella rakkaudella. Kyllähän panta poistaa oireen, mutta ei syytä ja saa koiran ahdistumaan entisestään. Nauhoittelin Audacityllä koirien yksinoloa ja kyllä, Mel ulvoi työpäivän aikana useammassa otteessa, jotka alkoivat hiljaa mutta kovenivat sitten kunnon konsertiksi.

Melihän ulvoi jopa minun edessäni kun kuuntelutin sille sen ulvontaa kotona ollessani. Hassun näköistä, mutta toruthan tuosta sai kun ns. yhytin sen läsnäollessani moisesta käytöksestä. Kovin oli häpeissään kun tajusi mitä tuli tehtyä.


Mitäkö minä sitten tein, että vajaassa viikossa yksin ulvova koira saatiin jälleen hiljaiseksi?

Toki aika auttaa, mutta sen lisäksi voi itsekin tehdä yksinoloa tukevia asioita. Jotenkin ajattelin että muutto on ihan piece of cake. Ovathan tytöt muuttaneet kanssani sata kertaa ja ne ovat tosi sopeutuvaisia, mutta kyllähän neljän vuoden jälkeen kun maisemat vaihtuvat täysin, niin onhan se koirille aika iso asia.

Ihan samanlaisia oravia näyttäs täälläkin olevan
-Mel
Vahvistin ihan ensialkuun sitä tosiasiaa, että laumanjohdon perään ei tarvitse ulvoa. Korostin omalla olemuksellani sitä, että minä olen lauman pää ja saan mennä ja tulla miten tahdon. Myönnän, että en aina ole muistanut tätä koirilleni korostaa, enkä ole katsonut tätä tarpeelliseksikaan. Entisessä kämpässä saatoin suorastaan lässytellä koirat pyörryksiin kotiin saapuessani, koirat saivat kerjätä minulta ruokaa suunnilleen sylissä istuen ja muutenkin olen ollut varsin epäjohtajamainen hahmo koirilleni. Inhoan johtaja-sanaa kaikessa merkityksessä, mutta se nyt sopii tähän tilanteeseen kaikkein parhaiten. Enemmän olen koirilleni opastaja, mutta se ei varmaan avaisi merkitystä tässä tilanteessa riittävästi.

Nyt uudessa kodissa tämä minun epäjohtajamaisuuteni alkoi selvästi häiritsemään koiria. Korostin kotoa lähdön ja tuonne palaamisen rauhallisuutta ja rutiininomaisuutta. Koiria ei ollut olemassakaan kun palasin kotiin. Alkuun ne suorastaan kiukuttelivat minulle kun jätin ne huomiotta. Nopeasti ne kuitenkin ymmärsivät että ei se mihinkään johda. Niiden äänensävystä huomasi, että ne olivat vähän turhan kiihkeänä siitä että olen taas palannut takaisin kotiin. Se ei ollut sellaista tavallista "jee palasit" intoilua vaan suoranaista ylihysteriaa. Ja siis nimenomaan Melin osalta, Kips on itsenäisempi eikä se äännellyt millään äänitteellä missään vaiheessa.

On me aksattukin, ja ihan koko kesä!
Mitä muuta tein, niin aktivoin koiria nuuskuttelulenkeillä, aktivointileluilla ja niillä oli toki samat lelut ja pedit käytössään, mitkä olivat entisessäkin kämpässä. Ei mitään yliaktivointia, mutta sellaista sopivasti päätä rasittavaa touhua. Vaadin koirilta myös omaa tilaa, joten en antanut niiden jatkuvasti ravata perässäni. Nukuin mm. eri tilassa niiden kanssa niin että ovi oli suljettuna, kun normaalisti nukumme kaikki samassa punkassa. Annoin myös koirille raaputteluhetkiä vain omasta aloitteestani ja koetimme tsillata kotona mahdollisimman normaalisti ja kodinomaisesti, aivan kuin mikään ei olisi muuttunutkaan. Palkkasin koiria ensimmäisistä minuuteista lähtien siitä, että ne eivät reagoineet uuden ympäristön ääniin.



Hiljalleen ulvonta väheni ja varsinkin Mel rauhoittui todella nopeasti minun kotiinsaapumisestani nukkumaan pedilleen. Jopa epänormaalin nopeasti. Vasta kun koirat olivat täysin rauhallisia, kutsuin ne rauhallisesti luokseni ja tervehdin niitä vähin elein. Tämä on minun kokemukseni mukaan parhain ja nopein keino päästä eroon eroahdistuksesta. Kun vertaa näitä kotoalähtöjä uudessa asunnossa, niin koirat jäivät ensin hämillään katsomaan perääni, mutta nyt ne jäävät sohvalle nukkumaan kaikessa rauhassa kuten ennen muuttoakin.



Muutakin on tehty kuin muutettu. On käyty nappaamassa palkintoja kotiin mätsäreistä, on tehty tuttavuutta hoitokoiraan ja on haisteltu isojen näyttelyiden hajuja. Talkoilin Sorsasalon raviradalla elokuun alussa Sawo Showssa. Cicaro ja Caramel olivat molemmat mukana tuolla kaverikoirailemassa ja shoppailemassa. Likat ansaitsivat tällä jaksolla itselleen kaverikoirahuivit ja täten likat eivät enää ole kokelaita vaan ihan oikeita kaverikoiria arvokkaassa ja antoisassa tehtävässään. Mikäpä tämän mukavampi tapa levittää koirien tuomaa iloa ihmisille, jotka muutoin eivät voi nauttia koiran tuomasta ilosta ja onnesta.

Harmi että meille tuli nyt taukoa kaverikoiraluista likkojen juoksujen takia, mutta eipä noista vierailuista tulisi yhtään mitään juoksuhuuruissa.


Kotiväki kävi Lapin reissussa mukanaan Sani, Cismet ja Aurora. Omalla asuntoautolla saa nyt kuskailla koiria mitenkä paljon tahansa. Muori on tuunannut autoon koirille kivat häkkipaikat. Matkustelu asuntoautossa sujuu jo rutiinilla, koska asuntoautolla reissaamista on harjoiteltu jo monen monissa mätsäreissä ja muissa lyhyen matkan ajoissa. Kisse ei enää voi pahoin, eikä muori muistakaan milloin Kisse olisi viimeksi oksentanut automatkalla. Maaginen kahden vuoden ikäraja se oli Carallakin kun matkapahoinvointi loppui. Toki ei ole sanottua, että jos Kissen edelleen nappaa matkaan mutkaiselle mökkitielle, etteikö perillä odottelisi oksennuskasa takakontissa.

Reissu sujui karhunkierrosta käyskennellen ja poroja haistellen oikein mallikkaasti kunnes kotoväki oli ennättänyt jonnekin Tornion nurkille. Sani ei suostunut syömään iltaruokaa eikä se suostunut hyppäämään alas asuntoautosta. Se oli ihmeellisen vaisu, seisoi selkä köyryssä ja sen ikenet olivat hailakan väriset. Sani päätettiin kiikuttaa eläinlääkäriin, sillä jokin oli nyt pahasti pielessä. Eläinlääkäriin mennessä Sani oli tosi väsynyt ja hetken ajan siskoni ei ollut varma, saisiko Sania enää hereille. Eläinlääkärin pihalla Sani tsemppasi ja hetken kotoväki jo tuumasi että tarvitseeko tässä nyt enää mitään ellää. No tottakai tuollaisen jälkeen sinne kuitenkin mentiin, oli koira miten pirteä tahansa juuri ellän pihassa ollessaan.

Iloiset kesätreenaajat
Verikokeista ja ultrasta ei löytynyt pelättyä pyometraa, joskin tulehdusarvo oli yli 100. Sani sai nestettä, pahoinvointi- sekä kipulääkettä ja se kiikutettiin kiireellisesti läpi yön kestävän ajon aikana Kuopioon tutulle eläinlääkärille. Siirto Kuopioon oli pakko tehdä olosuhteiden pakosta, ja olihan Sani jo saanut ensiavun Torniossa. Tornion eläinlääkäri saa pelkkää kiitosta, toiminta siellä oli todella sujuvaa.

Vuorokauden valvomisten jälkeen Omaeläinklinikka otti Sanin vastaan päivystyspotilaana. Sani ultrattiin uudelleen eikä siltä löytynyt merkkiä pyometrasta. Ihme ja kumma, mitään diagnoosia ei löytynyt. Antibioottikuuri mukaan ja kotiin toipumaan. Epäilykset kohdistuvat ampiaisenpistoon, sillä käärmeenpurema se ei ainakaan ollut, kun Sani ravisteli reissussa hetkellisesti tassuaan. Käärmeenpurema on tässä perheessä niin tuttu juttu, että pistojäljet olisi kyllä tunnistettu jo perhepiirissä saatika kahdessa eläinlääkärissä. Ampiaisenpisto on voinut aiheuttaa moisen kohtauksen, joskin korkea tulehdusarvo moisessa tilanteessa epäilyttää itseäni.

Lopputulemana Sani päätettiin leikkauttaa joskus alkutalvella, koska pieni oma epäilys jäi vallitsemaan perhepiiriin, että josko se kuitenkin nyt oli pyometran alku joka nyt häädettiin hetkellisesti sivuun antibiooteilla. Ei sitä koskaan tiedä. Eipähän tarvitse jatkossa pelätä moista katalaa tilannetta. Nyt Sani voi jo todella hyvin, onneksi.



Iloisempiin aiheisiin. Uramme toiset seuranmestaruuskilpailut kisailtiin seuramme majalla. Cicaro kisasi medeissä ja Mel ensimmäistä kertaa makseissa. Medeissä oli 4 koirakkoa ja makseissa 6 koirakkoa. Cicarolle tuli harmillisia pikkuvirheitä, enkä oikein osaa määritellä johtuivatko virheet koiran kiihkeydestä vai ohjausvirheistä.

Cicarolle tuli kahdelta radalta 45vp, jossa seassa yksi hylkäävä virhe eli 15vp jo siitä. Melille ekalta radalta tokavikan riman tippuminen aiheutti 5rv, muuten puhdas ja siisti rata ja erittäin hienot kepit pitkällä alkusuoralla, mikä kombona on ollut meille haastava. Tokalta radalta tulikin sitten 15vp. Näillä pisteillä Cicarolle 3. sija ja Melille 1. sija eli maksien seuranmestaruus.

Kovia vastuksia ja Mel jälleen altavastaajana 50cm rimoilla mutta niin vain sitkeä harmajainen pamautti mestariksi!!

Viikonloppuna kisataan kaikki startit läpi seuramme juhlakisoissa. Siispä niitä odottelemaan. Bloggaamiseen tulee automaattitauko, sillä lähden ulkomaille viideksi viikoksi. Koiria on jo valmiiksi kamala ikävä. Onneksi hoitopaikka on paras mahdollinen, kotikoti.

17.7.2018

Råkattiin


Se hyvä puoli useamman radan menemisessä on, että siinä todella hahmottaa mitä tulee vielä treenata lisää. Tai no, miten ohjelmoida koirat uudelleen.

Kesän suurin agilitytapahtuma taputeltiin 6.-8.7. Joensuussa. Perjantaina fiilistelimme kisapaikalla, emmekä startanneet vielä lainkaan. Lauantaina pingoimme 4 rataa ja sunnuntaina 2 rataa. Kivoja ja helpohkoja ratoja, paitsi sunnuntain 3G rata joka ei ollut lainkaan meidän ratamme. Rata edellytti takaaleikkausta ja koiran takaa ohjausta, mikä ei mitenkään päin ole meidän vahvuutemme, vaan pikemminkin heikkous.


Jokaiselta kuudelta radalta saimme tuloksen - mutta ei yhtään nollaa. Mistä kiikasti?

Koirat kävivät kuumana, ylivireessä, psykoosissa, kiihkeinä ja mitä näitä nyt on. Joka tapauksessa vähän liian korkeilla kierroksilla. Kehän ulkopuolella ne ottivat tapansa mukaan iisisti mutta radalla mentiin sitten vähän lujaa. No, onneksi lujaa mentiin muutenkin kuin vireen kannalta, nimittäin noin lujaa eivät minun koirani ole varmaan ikinä menneet - virheettömillä estesuorituksilla oltaisi varmaan tehty hyviäkin aikoja.


Sellainen hassu juttu tässä on että minä-joka-kerkeän-aina en enää kerennyt. Siis tilanne se että no oho mitäs sinä koira jo siinä teet, enhän minä nyt kerkeä enää... Miten te noin lujaa menette, enhän minä enää voi ohjata teitä edestä? Ai mitä takaa pitäisi ohjata, no ei käy kun en ikinä ole ohjannut takaa vaan olen aina pinkonut edessä. Mistä moinen vauhtiboostaus sitten johtuu niin empä tiedä. Vai olenko minä vallan hidastunut?

Kiihkeä asenne radalla näkyi napsimisena, komentamisena, liiallisena ohjaajafokuksena. Ja tätä myötä kepit ja kontaktit aiheuttivat virheitä. Esteet joilla keskittyminen korkeassa vireessä ei vielä ihan aina osu kohdalleen.


Jos vain koirat a) irtoaisivat tarvittaessa ja b) hallitsisivat kepit ja kontaktit myös kovassa vireessä, nii mikäpä siinä olisi tehdessä. Toki Melille maxikorkeudet ja pikkumaxikorkeudet ovat edelleen liian isoja - se pudotteli rimoja ihan tyhmissä ja oudoissa paikoissa. Koira ei ole jumissa koska se on vasta hierottu eikä sillä ikinä ole ollut kuin pientä kireyttä lihaksistossaan. Se vain teki 5 vuotta medikorkeuksia, joten ottaa aikansa tottua maxikorkeuksiin.


Majoituimme seuraporukalla kahdessa eri mökissä, ja harmillisesti kisapäivien venyessä 12-tuntisiksi tai pidempäänkin emme juuri ennättäneet nauttia mökkeilystä. Kisapaikalle tuli n. 30min aju mökiltä ja mökit oli tosi kivoja. Koiratkin tulivat hienosti toimeen keskenään, joskin Loki-sheltti ajettiin pari kertaa alas sängystä nukkumasta. Ei voi tulla paimenen ja laumanjohdon väliin toiset koirat ei.

Pari kertaa käytiin hakemassa palkintoja Cicaron kanssa, kun se sijoittui kolmanneksi. Aivan ihana kisareissu, eikä se aina oo niistä tuloksista kiinni se että reissu onnistuu. Hyvällä porukalla kaikki on hauskaa, ja oli kiva nähdä koiratuttuja eri puolilta Suomea.