30.7.2019

Sää oot meijän sisko

Team söötit täs moi.
3.5. tapasimme viimeinkin A-pentueen kasvatin, Chestnutin eli Jekun. Eipä tuokaan homma ollu ku muutaman vuoden to do -listalla palloilemassa. Siskokset eivät selvästikään muistaneet toisiaan ja ihmekös tuo näin 8 vuoden erossaolon jälkeen. Kips ja Karps lähinnä haukkuivat Jekulle, ja lähdettiin siitä jatkamaan haukkumista läheiselle kentälle meijän vanhoille hoodseille Neulamäkeen.

Sattuipa ikävästi, että se vielä kerkes iskeä toukokuisen takatalven, joten sielläpä sitten juoksuteltiin koiria lumisateessa. Mun likat leikkivät lähinnä keskenään ja Jekku jahtuutti siskojaan juostessaan lumipallojen perässä. Tosi mukavan oloinen haukku tuo Jekku, siinä on paljon samaa kuin siskoissaan. Varsin turkikas ja siskojaan selvästi kookkaampi, mutta aivan yhtä ihmissosiaalinen raaputeltava.

Iso kiitos Jekun kotiväelle tapaamisesta ja siitä, että olette kasvattaneet Jekusta hienon koirakansalaisen ja pitäneet siitä niin hyvän huolen! <3 Jekun tapaaminen oli kyllä yksi kevään kohokohtia.

Alla muutama kuva lumisesta tapaamisesta.
 

Agilityn suhteen tämä(kin) vuosi on nyt mennyt vähän hiljaiselolla (hups). Tuumasin viime vuonna, että tänä vuonna pidetään true kisavuosi. No, kahdet viralliset kisat on käyty ja ollaan jo yli puolivälissä tätä vuotta. Kun ei tule treenattua, niin ei tule kisattua. Simple as that. Omatoimitreeneissä on käyty 2-3 kertaa tänä vuonna, ja ohjatuissa treeneissä olen ollut ehkä sen kolme kertaa. Valmennuksia on kertynyt ehkä se yksi. Vielä olisi haukuilla terveitä kisavuosia jäljellä, joten ensi vuonna tämä koiranainen vähentää radikaalisti kakkostyönsä (seurahommat) vastuita, ja keskittyy tasan omien koiriensa kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Eihän tässä ole mitään järkeä, että kehitän tästä seuratoimimisesta itselleni hyvää vauhtia kakkostyön ja sitä kautta niin kutsumani koira-burnoutin.

Ohjattujen treenien jäätyä vähälle, ostin pari irtokertaa ACE:n treeneihin. 29.7. käytiin ohjatuissa Cicaron kanssa, ja 3.8. käydään sitten Caran kanssa. Olipa hauskaa tehdä pitkästä aikaa pidempää ja haastavampaa rataa. Tuntui haastavalta muistaa rata, kun on tullut tehtyä niin lyhyttä osatreeniä tämä vuosi. Yllätin kuitenkin itseni, kun en unohtanut rataa kertaakaan. Jääny nuo pidemmät radat lähinnä sinne harvoille kisakerroille.

Muistamisen vuoksi kirjoittelen tästä treenistä ylös seuraavia huomioita:

- Takaakierto+persjättö -kuvioon kaipaamme lisää rohkeutta lähinnä ohjaajan puolelta. Varmistelen liikaa ja en mielelläni jätä koiraa selän taakse. Teen mieluummin valssin persjätön sijasta.
- Jään varmistelemaan tilanteissa, joissa koiran tulisi irrota. Tämä on myrkyllistä jo valmiiksi huonosti irtoavalle koiralle
- Milloinkohan meinasin oppia sen, että en ainakaan auta koiraa rynnistämällä kepeille? Pieni rytmitys kepeillä, se että annan koiralle hetken aikaa aloittaa kepit, auttaa
- In-in toimii melko kivast
- A-este oli tosi jees samoin kuin keinu

Tanskandoggi ry mätsärin ruusukesaalis. Palkintonamit vissiin jo syöty?
Selkä vääränä kotiintuomisia Tiibetinspanielit ry mätsäristä
Kävimme oman seuran Games-mölleissä 23.6. harjoittelemassa Gambleria. Sitä ennen olimme harjoitelleet Games-lajeja vain kerran viikkotreeneissä. Mel sijoittui radoillaan sijoille 1. ja 2. ja Cicaro sijalle 1. Treeneissä on saatu onnistumisia kepeillä Cicaron kanssa. Se ei vielä joskus suostunut tekemään keppejä takaa ohjaten. Nyt laitoin namitargetin odottelemaan keppien loppuun ja ohjasin Cicaron kepeille ja niin vaan se meni kyselemättä kepit loppuun saakka. Aiemmin tuohon on vaadittu se, että joku on ollut keppien lopussa palkkaamassa sen.

Jos ei agikisoissa, niin mätsäreissä ainakin on ravattu. Likat ovat kahmineet veteraaniluokassa sijoituksia harva se mätsäri, kuten Sanikin. Sani on kasvattanut niin muhkean turkin, että en varmaan ikinä lakkaa tätä asiaa päivittelemästä. Turkki on kaksin- tai kolminkertaistunut siitä, mitä se joskus oli! Kylläpä sterkkaus vaan muuttaa turkkia. Cismetkin on napsinut satunnaisesti sijoituksia. Ompahan se eri asia sijoittua tuolla veteraaneissa kuin tupaten täynnä olevissa aikuisissa. Mainintana vielä, että 16.7. KPSH:n mätsäreissä Sani, Cismet, Cicaro ja Caramel kaikki sijoittuivat. Hieno lauma!

Mel on tänäkin vuonna toistaiseksi neljän parhaan joukossa seuramme mätsäri-CUP:ssa. TOP4 koirakoilla on tällä hetkellä sama pistetilanne, mutta tilannehan elää ja muuttuu joka mätsärin jälkeen. Toivottavasti emme tänä vuonna missaa seuran mätsäreitä, kuten viime vuonna kävi, kun emme päässeet kahteen mätsäriin lainkaan kerryttämään pistesaldoa.


Auroralta lähti viimeisetkin etuhampaat kesäkuun alkupuolella, ja se söi antibioottikuurin tuon takia. 10.6. se alkoi läähätellä ja vinkua oudosti, kuin siihen olisi sattunut. Se vain makasi lattialla ja kävi aivan kierroksilla. Sisko kiikutti sen kiireesti eläinlääkäriin pyometra-ajatuksella. Ell antoi kipulääkettä ja oli sitä mieltä, että kyseessä on mahdollisesti hampaidenpoiston jälkeinen kipukohtaus, eikä pyometraan viittaavia löydöksiä onneksi ollut. Tuo omituinen kohtaus ei ikinä toistunut ja Roo toipui ennalleen.

Vaikka välillä vähän ahdistaa tämä aikaansaamattomuus, niin kyllähän se kesässä on tärkeintä, että muistaa mökkeillä. Juhannusviikko kului mökillä helteistä nautiskellen, ja voi miten koirat nauttivat vapaudesta. Koirat ovatkin saaneet viettää tänä vuonna paljon aikaa mökillä rentoutuen. Kesäturkkiin on vaihdettu jälleen näin heinäkuussa, ja juoksuja odotellaan taas alkavaksi. Pesin koirat karvanlähdön aikaan, ja ne pudottivatkin siinä samassa lähes kaiken talvikarvansa. Kätevää, pitänee jatkossakin pestä ne karvanlähdön aikaan. En uskonut, että sillä olisi aivan noin vahva vaikutus tuohon turkin vaihtamiseen.

Ja tää oli nyt tällanen useamman kuukauden kuulumisoksennus. Aasinsillat jäi nyt ehkä vähän huteriksi, kun oli niin monenlaista kirjusteltavaa.

23.7.2019

Petotestissä

Noniin, nyt on käyty petotestissä. Mel sudella, Cicaro karhulla.

Meliltä tuli fiksu reaktio sudelle. Haukku oli hyvä, se haukkui hieman normaalia matalammalla äänellä, murisi ja piti sopivan etäisyyden karhuun ja lähti myös karhun perään. Aika paljon se tuli minun sivulleni tai taakseni, mutta lähti myös edelle.

Cicaro näytti siltä kuin se ei ottaisi hommaa ihan tosissaan. Se ei lamaantunut ja se piti häntää pitkälti ylhäällä. Testinvetäjän mielestä Cicaron haukku oli pelkohaukkua, koska se oli niin kimeä. Tosiasiassa tuo haukku on täysin normaali Cicarolle. Sillä vain on kimeä ääni. Cicaro ei meinannut lähteä kunnolla karkuun karhua ja antoi karhun tulla aivan liian lähelle. Siltä puuttui sisäsyntyinen pelko karhua kohtaan. Luonnossa tuollainen voisi käydä kohtalokkaaksi. Se lähti karhun perään eikä juossut karkuun, mutta ei sitä oikein tuntunut karhu kiinnostavankaan.


Caran tulokset

1 Koiran reaktio hajujälkeen pieni, lähtee jäljelle
2 Reaktio nähdessään pedon siirtyy omistajan ja pedon väliin, käy omistajan takana siirtyen uudelleen eteen
3 Haukkutyöskentely aloittaa haukun heti, haukkuu ohi
4 Koiran toimintakyky pedon liikkuessa keskitasoa
5 Rohkeus pieni, katsoo pedon ohi
6 Etäisyys sopiva turvaetäisyys
7 Taistelutahto keskitasoa
8 Väistöliikkeet ja ketteryys keskitasoa
9 Työskentelykestävyys pieni
10 Viettitaso pieni
11 Palautuminen palautuu viiveellä


Cicaron tulokset

1 Koiran reaktio hajujälkeen pieni, lähtee jäljelle
2 Reaktio nähdessään pedon luontainen pelko puuttuu, kieltäytyy kohtaamasta vaaraa (sijaistoimintaa)
3 Haukkutyöskentely pelkohaukku, haukkuu ohi
4 Koiran toimintakyky pedon liikkuessa pieni
5 Rohkeus katsoo muualle
6 Etäisyys liian lähellä
7 Taistelutahto pieni
8 Väistöliikkeet ja ketteryys hitaat
9 Työskentelykestävyys pieni
10 Viettitaso pieni
11 Palautuminen palautuu viiveellä


28.6.2019

B-pennut 3 vuotta


Paljon onnea jo 3-vuotiaille B-pennuille! Cismet vietti syntymäpäiväänsä raaputusten, possunkorvien ja pitkän lenkin säestämänä - ja Savun synttäripäivä sujui pitkälti samoilla linjoilla.

Savu on ralleillut itselleen kaksi hyäksyttyä tulosta ALO-luokassa, ja Kisse on kiertänyt mätsäreitä sen minkä tassuistaan on ennättänyt. Kisse pudottaa turkkiaan nyt ensimmäistä kertaa ikinä. Ihme juttu, miten se ei aikaisemmin ole turkkia oikein pudottanut. Nyt se näyttää ihan höpsöltä, kun ei ole enää isältään perittyä melko tiivistä puuhkaturkkia kannettavana. Fiksu likka, kun pudottaa turkin kesähelteillä.

Toivottavasti kesän aikana pääsisimme piipahtamaan Savun tykönä Ylöjärven nurkilla. Lomia ei enää tälle kesää mulla ole, kun piti säästää lomat syksyn reissua varten, mutta aina löytyy pidempää vapaaputkea hyvään tarkoitukseen. Katsotaan, mitä kesä tuo tullessaan.

31.5.2019

Tractive tuote-esittely

Jänis, sinäkö siellä?
Jälleen erään kerran Cicaron lähdettyä jäniksen perään vitsailin hankkivani pikkumustalle GPS-tutkapannan. Toki tästä saisi mojovan FB-keskustelun aikaiseksi, että pitääkö niitä hallinnassa olemattomia koiria ikinä irti pitääkään. No, niin. Varsinaiset tutkapannat metsästyskäyttöön on aivan järeen kokosia ja maksaa mansikoita. Muuten ihan hyvä idea. Kaveri vinkkas mulle, että miksi en hankkisi sille saalistajalle GPS-paikanninta, joka on tarkoitettu lemmikkikäyttöön. Pieni, huomaamaton ja halpa vempele.

Nimeltään tämä vempain on Tractive.  
Mm. Peten Koiratarvikkeella hinta vaihtelee taktisesti, mutta tällä hetkellä se näyttäs olevan 49,90€.

Se on helppo kiinnittää koiran tai kissan pantaan (tää oo mikää kissablogi). Se ei paina paljo mitään ja ja ja muita speksejä tähän näin. Ne voitte käydä ihan itte lukemassa valmistajan sivuilta, mutta mitä sieltä ette saa selville ja miksi tätä tekstiä nyt tässä kirjoitan, niin nyt kuulette rehellisen, maksamattoman tuotearvion. Ihan vaan siks, että joku muukin saattaisi joskus googlata esimerkiksi "tractive kokemuksia" tai vaikkapa "onko tractive hyvä" tai miksipä ei niinkin että "tractive gps laatu". Kash noin.
Näitä lemmikin ja lapsen ym. paikantimia on markkinoilla valtavasti erilaisia. Kaks tärkeintä ominaisuutta tällasia vempeleitä vertailtaessa ovat akun kesto ja GPS-signaalin laatu (tarkemmin paikannusnopeus, -laatu ja -tarkkuus).

Ei sen väliä, mitenkä kaukana otus sinusta ja luuristasi on - tutkain, tai mikskä tätä vempelettä nyt haluaakan kutsua, käyttää sateliitteja lemmikin paikantamiseen. Laite toimii niin mökillä kuin kaupungissakin - ja on vedenkestävä. Toki näissä vempaimissa on aina yksilöeroja, ja toisaalla toinen laite toimii paremmin kuin toinen, mutta tämä toimii kyllä melko tosi varmasti kaikkialla. Akunkestoksi sanotaan 2-5 päivää. Jos koiralla siis on tapana kadota pidemmäksi ajaksi, niin ehkäpä toinen laite soveltuu tarpeisiinne paremmin. Toki koiran löytää paikantimen avulla varsin nopsaan. Cicaron reissut eivät ole ikinä kestäneet yli kahta tuntia, ja yleensä se tulee takaisin 5 minuutin kuluttua, mutta nyt saan mielenrauhan kun tiedän tarkalleen, missä se viipottaa.

Ainoa miinus tuotteelle tulee siitä, että sen kiinnitys ei ole mikään kestävin vaikka toistaseks se ehjä onkin. Se on silti selvästi tämän tuotteen heikoin lenkki. Kiinnitysklipsi on sen näkönen, että se irtoaa hetkenä minä hyvänsä joko katkeamalla tai ihan vaan irtoamalla jos tutka osuu vaikkapa johonkin luonnossa. Muoviosa on kovaa, joten pakkasella sen kesto suuresti epäilyttää.

Kiinnitys olisi parempi, jos se olisi pehmeää, silikonista(?), venyvää muovia kuten vaikkapa useissa kunnollisissa pyöränvalaisimissa tai Orbiloc-valoissa on. Nuo kovat muoviosat ei vaan kestä käyttöä, nähty on. Laitoin tähän itse kaksi kumilenksua tukemaan kiinnitysklipsiä ja keksin vielä ehkä joskus paremman kiinnitystavan.

Hintaa tuotteen käytölle kertyy 89,90€ / 2 vuotta elikkä 3,75€/kk. Vuoden soppari on hinnaltaan suhteessa hieman kalliimpi per kuukausi, mutta ero ei ollut kovin suuri.

Alla käyttäjäkuvia.

Kuva 1. Cicaro seuran majalla irti, reitti tallentuneena kuvassa.
Kuva 2. Lenkki live-tilassa, koiran reitti tallentuneena jokaista ojan nuuhkaisua myöten.

Kuva 3. Punainen neliskanttinen alue (saa myös rajattua pyöreäksi niin halutessaan) on omistajan määrittelemä turva-alue, "Virtual Fence", virtuaaliaitaus, jonka saa rajattua välille 50m-175km. Kun koira poistuu turva-alueelta tutkan ollessa kytkettynä tietysti ensin päälle, se antaa puhelimeen hälytyksen. Kun koira palaa takaisin turva-alueelle, se ilmoittaa siitäkin.
Kuva 4. Ilmoitukset saalistajakoiran poistumisesta ja saapumisesta turva-alueelle älypuhelimessa.

25.5.2019

Onnea A-pennut

Tytöt tahto possukaakun. Tytöt sai possukaakun.

25.5.2011 maailmanvalloituksen aloittivat omalta osaltaan kuusi pientä paimenristeytystä. Empä tiennyt silloin, miten ratkaisevan ratkaisun tein, kun päätin että Sanille tulee jälkikasvua. Taisipa olla yksi parhaista ratkaisuistani - niin mahtavaa on ollut saada jakaa 8 vuotta elämästäni kotiin jääneen kaksikon kanssa. Elämä muotoutui jo opiskeluaikana pitkälti koirien ympärille, ja eipä suotta porukka kutsu mua nykyään koira-Leenaksi. Koirat täyttävät toki arkeni jo pelkällä läsnäolollaan, mutta sen lisäksi erilaiset koiratapahtumat ovat suuressa roolissa vapaa-aikanani. 
Kaikki kasvatit ovat elossa ja voivat hyvin. Vähään aikaan en taida olla kirjoittanut, miten kukakin jakselee. Siispä...

Coral alias Jemma, joukkion ensimmäinen, ei ole enää harrastanut agilityä, mutta kisasi siinä kuitenkin 2lk saakka. Jemmalla on mennyt elämässä hyvin ja sillä on kaksi koirakaveria samassa taloudessa. Nyt toukokuussa Jemma kuitenkin sairasti komplisoituneen pyometran eli vatsaonteloon revenneen kohtutulehduksen. Vaikka suurempia odotuksia henkiin jäämisestä ei annettu, Jemma toipui kuin ihmeen kaupalla. Cornette eli Luna jaksaa virkeästi, ja se elelee elämäänsä maaseudulla kanojen ja hevosten seurassa. Lunan tapasimme viime kesänä samalla kun näimme pentueen Rocky-isää. Chestnutin elikkä Jekun tapasimme ensimmäistä kertaa sitten pentuajan nyt keväällä. Jekullakin menee hyvin, ja se asustaa pääosin maalla possuja, ankkoja ja muita eläimiä leikittäen ja välillä se viettää aikaansa kaupungissa. Joukkion viimeisimpänä syntynyt, pentueen ainokainen poika Comet aka Väinö viettää lokoisaa perhekoiran elämää vailla murheita ja huolia. 

Yksikään kasvatti ei ole vaihtanut kotia sen jälkeen kun Jekku muutti vuosikkaana nykyiseen kotiinsa. Terveysmurheilta on pitkälti vältytty ja jokaisen kasvatinomistajan kanssa olen pitänyt yhteyttä vuosien varrella - toisten kanssa enemmän, toisten vähemmän. Toivon vielä monta iloista ja tervettä vuotta koko porukalle! 

13.4.2019

Näyttäytymässä

Ken on heistä kaikkein kaunein...
Ajankohta 13.4. Tulossa mätsäripäivä, kello aamukahdeksan. Onko kaikki nyt varmasti mukana, eihän unohdettu mitään? Muistettavaa ja huolehdittavaa on paljon. Lupasin joskus alkuvuodesta, että otan agin mätsärit kontolleni, kun mä oon niitä eniten meidän ryhmästä kiertänytkin. Ennakkohommiin oli jo uhrattu hurja määrä aikaa, ja tänään oli aika lyödä homma pakettiin.

Mulla oli iltavuoroon meno samaisena päivänä, joten tuumasin ensin, etten edes itse koirineni osallistu, että ihan talkoilen vain. Päätin kuitenkin osallistua kun hommat sujui siinä niin jouhevasti, ja vielä manasin siinä ennen kehiä, että jos Mel menee tänään BIS-kehään, niin mä en kerkee sitä siellä esittää. Ei oo aiemmin SIN1-sijoitus harmittanut, mutta nyt tajusin, että enpä mä ennätä ikimaailmassa sinne isoon kehään Melin kanssa ennen kun mun on jo lähettävä töihin.

Ei ole iltavuoroon meno ikinä suututtanut yhtä paljon, varsinkin kun olin yrittänyt vaihtaa vuoroa kaikin mahdollisin keinoin pois tässä onnistumatta. Pelkäsin jo, että ketutukseen voi kuolla. Niin paljon mua sapetti jättää kiva mätsäripäivä ja BIS-kehäily kesken.

Homma järjestyi kuitenkin parhain päin, kun treenikaveri pelasti päivän. Hän esitti Melin BIS-kehässä ilman aiempaa kokemusta Melin esittämisestä! Pari testirinkiä, nopeet vinkkiviitoset ja mä lähin töihin ja jäin odottelemaan kuulumisia mätsäreistä. Oli outoa hylätä koirat hallille ja poistua ite paikalta.

Varsin nopeesti hallilta kuului iloisia uutisia - Mel sijoittui BIS2. Kaunis kuin karamelli, kuten aina. Cicarolle ei sijoituksia tällä kertaa punaisten kehässä jaettu, vaikka se esiintyi taas huisin hienosti. Tuomari tiputti meidät samantien minulle pahoittelevasti hymyillen. Samainen tuomari sijoitti Melin SIN1 sijalle, joten johtuiko Cicaron välitön pudottaminen tuosta? Olen huomannut saman kuvion toistuvan todella usein, jos sama tuomari arvostelee molemmat koirani. Sama kuvio ei näy silloin, jos koirani arvostelevat eri tuomarit. Tuomarit eivät ikään kuin halua, että saman ihmisen koirat menestyvät samoissa mätsäreissä. Ei se kuitenkaan saisi mennä esiintymistaitojen edelle, eihän? Minä kuitenkin maksan kahden koiran edestä. Puolueellisesti mutta kuitenkin sanon, että kyllä Cicaro esiintyi huomattavasti paremmin kuin moni muu koira, jos ajatellaan että kehässä ei saisi istua, riehua tai tempoa. Leikkiähän nää on ja tuomareilla on aina erilaisia tapoja sijoittaa koiria, mutta vinkeitä huomioita kuitenkin!

BIS2

Äidillä meni Sanin ja Kissen kehät päällekkäin, joten esitin Kissen nauhakehässä. Kisse sai sinisen nauhan. Sen ongelmaksi mätsäreissä on muodostunut jatkuva nuuskiminen kehässä. Toki se laukkaakin herkästi. Kisse malttaa kyllä seistä hienosti aloillaan. Kisselle ei myöskään sijoituksia sinisestä kehästä tullut, vaan Sani sen sijaan oli veteraanien SIN2.

17.3.2019

Valmennuksesta kisakentille

10.3. käväistiin taas valmennuksessa. Tuntuu, että saatiin tästä tosi paljon irti ja saatiin treeni-intoa tulevaan kauteen! Käteen jäi montakin asiaa.

Putkiin irtoamista JA irroittamista tulee kehittää. Mä jään odottelemaan koiria putkessa, ja suoraan putkeen ohjatessa en uskalla liikkua riittävästi ja luota siihen, että koira menee putkeen vaikka itse jo juoksisin putken puolivälissä/putken lopussa. Huomasin itsekin tämän, enkä ennen ollu tällasta edes havainnut! Koirat ei tosiaan irtoa putkeen kovinkaan kaukaa, ne pitää saattaa tosi lähelle. Tässä ois iso kehittämisen paikka. Kisoissa en uskalla irroittaa niitä kovin kaukaa, koska en ole aivan varma että ne sinne kovin kaukaa hakevat.

Kepeillä koiriin saa lisävauhtia kannustamalla niitä tosi painokkaan raivokkaasti (:D). Ne boostaa vauhtia niin, että ne sotkeutuvat rytmissä. Uskomaton vaste, ja tuollainen superkannustus niiden pitäis periaatteessa sietää. Kun tää joskus onnistuu, on keppeihin tullut huimasti lisää varmuutta ja tempoa.

Päällejuoksussa ja sylkkärissä jään ohjaamaan aivan liian p i t k ä k s i aikaa. Niin pitkäksi, että koirat kerkee pyöriä tyhjää ja täten ohjaus ei mene suunnitellusti. Eli tommosiin kohtiin napakka ohjaus, ei mitään hidastelua. Ja rupes heti onnistumaan jännästi. Ja vielä kerran: IRROITA. Irroita ne koirat, älä saata. Tää pitäs varmaan tatuoida otsaan.



16.3. otettiin Hukka-Putken kisoissa testistartit tähän vuoteen. Viimeks kisattiin marraskuussa. Ekaa kertaa ikinä molemmat koirat olivat kisatessa juoksussa (Mel tärpeillä), mutta eipä tuo vaikuttanut muuhun ku siihen että piti pukea ja riisua juoksuhousuja joka kerta ku ravattiin ulkona. Vähän tytöt meinas hallissa älämölöidä urosten perään, mitä ne on tehneet nyt kotona ja lenkilläkin...

Mel aloitti kerrankin juoksut ennen Cicaroa, jonka luulin jo juosseen piilojuoksut tai muuta outoa. Se on aina aloittanut ja Mel seurannut muutama päivä perässä. Meininki on niin mahdotonta, että sisällä yksinollessa tytöt ulvovat kulmakunnan pojille (ja pojat vastaavat...)

Nollattu on!
Ulkona kaikki liikkuva on potentiaalinen sulhasehdokas jonka eteen voisi parkkeerata ja tätä rataa. Onneks tätä rakkaudenkipeyttä kestää vaan muutaman viikon vuodessa, kun uroksilla tää taas ois ihan jatkuvaa (joo yleistän).

Palatakseni kisoihin, tämä oli selvästi Cicaron päivä. B-agiradalta heti 0rv ja 3.sija. Eikä edes oltu hitaimmat nollan tehneet. Etenemä jäi hieman alta neljän ollen 3,97m/s. Tämä olikin Cicaron nollatilin avaus kolmosluokassa! Sen kunniaksi Hampuusi sai hurjasti kehurapsuja ja kaupasta haettiin kotimatkalla pateeta.

C-hyppyradalta sitten 5rv kepeiltä kun keskeytti melkein heti aloitettuaan. Niistin kepeille, ja aloitus kyllä onnistu hyvin. Kepit olivat haastavat, ja todella moni sai virhepisteitä noista. Muuten tosi sujuva, menevä hyppäri.

Mel kielsi kahdella esteellä, toisen ohjasin huolimattomasti ja se tuli ohi tästä. Este ei ollut aivan niin linjassa kuin näytti olevan, ja tästä tuli muutamakin koirakko ohi. Toinen kielto tuli meille hankalassa kohdassa, jossa jouduin itse lähes pysähtymään (siivekkeen kierto, jossa koirat usein stoppaa ja kieltää). Ilmeisesti joko A:lta tai puomilta tuli vielä yks virhe. Hyvä fiilis radalta jäi ja se tärkeintä!

3.2.2019

Valmentautumassa

Tämän vuoden ensimmäinen valmennus käytiin 3.2. Koirametkassa T. Vitikaisen opissa. Monta asiaahan sieltä jäi taas käteen, kuten in-in meille uutena, joskin jo agilitymaailmassa vanhana juttuna. Tässä linkin takana muutama videopätkä valmennuksesta. Cican suorituksia en tajunnut pyytää videolle, ja just sillon se teki tietysti tosi hyviä suorituksia. No, ehkä ens kerralla sitten.

Käytännössä olen toteuttanut in-in:iä koirilleni huomaamattani jo aikaisemmin avaamalla koiranpuoleisen käden, ts. siirtämällä tämän avonaisena "kohti selkää", kun olen halunnut koirien hyppäävän minun puoleltani (esim. välistävedot). Teknisesti porukkaa näyttää ohjaavan tätä in-in juttua varsin vaihtelevasti, osa kahdella kädellä ja osa yhdellä kädellä. Periaatteessa koiralle opetetaan, että se hyppää hypyn takaakiertona ohjaajan puolelta.

In-in voisi auttaa Meliä, jolle sivuttaishypyt ovat vaikeita luettavia. Se ohittaa ne herkästi, kuten valmennuksessakin kävi. Toki takaakiertoa pitäisi vahvistaa, koska valmennuksessa se kyllä kiersi siivekkeen taakse, mutta jätti riman ylittämättä. Voi olla että sille tulee kiire ohjaajan perään, jolloin se jättää riman ylittämättä noissa tilanteissa.

Putki-kontaktierotteluja täytyisi vahvistaa toimimaan paremmin sanallisin käskyin. Nyt koirat menevät sen esteen, josta ne viimeksi ovat saaneet palkan. Kisoissa nämä erottelut aiheuttavat päänvaivaa, sillä tiedän että ellen kikkaile hulluna ohjauksen suhteen tai tee kompromisseja, on vain tuurista kiinni kumman esteen koirat valitsevat. Yleensä se on kontakti.

Puomilla molemmat stoppailivat todella hyvin 2o2o, vaikka vire oli aika korkealla. Edistystä siis tällä saralla, sillä puomi onnistui hyvin myös viikkotreeneissä. Olen vapauttanut koirat puomilta nopeasti tule-käskyllä, ja sanonut välittömästi JES ja palkannut ne onnistumisista. Ne stoppaavat toisinaan hyvästäkin vauhdista. Tytöt ovat kyllä viimeiset agilitykoirani, joille tulen opettamaan pysäytyskontaktit, niin vallalla ovat juoksarit tätä nykyä ja eihän tuo ihme. Kriteeri on koiralle paljon selkeämpi ja koiran ei tarvitse hidastella stopatakseen alastulolla.

Targetpalkkaukseen palaaminen näyttää hyvältä. Koirat keskittyvät tekemään ihan hyvin, vaikka targetkippo odottelisi sivussa tai ilmestyisi toisinaan "tyhjästä" radalle. Vielä ne hieman komentelevat tai käyvät kurkkimassa kippoa varkain, mutta tämä nyt vain ottaa hetken aikaa että rutinoidumme tähän palkkauskeinoon. Olen nyt syöttänyt koirille sitä oppia, että kun huudan JES, ne saavat juosta täysillä palkkatargetille. Target on korkea metallikippo, jossa ei ole namia valmiina jos treenaan yksin. Avustajan kanssa tämä on helpompaa kun ei tarvitse itse kiirehtiä tuhatta ja sataa heittämään namia kippoon.

Siirryimme joskus aikaisemmin pois tästä targetpalkasta, koska koirat, varsinkin Mel, eivät pystyneet keskittymään tehtävään kun kippo odotteli sivussa. Se miksi siirryimme takaisin targetiin nyt, on se että koirat eivät näe minua namikoneena ja täten ne irtoavat minusta paremmin ja se että saan palkattua koirat vauhdista enkä vauhdin hidastumisesta. Katsotaan, mihin tämä targetpalkkaus lopulta johtaa!


Muita huomioitakin voisi yleisellä tasolla kirjoitella itselle muistiin. Plussaa täytyy antaa itselleen siitä, että nykyään palkkaan koiran myös ei-aivan-täydellisistä suorituksista esim. kepeillä, jos koira haki hienosti vaikean keppien aloituksen sössien loput. Oma eteneminen radalla on nopeutunut, joten koiratkin ovat nopeampia. Toki tässä on edelleen kehittämistä monessa tilanteessa. Jään suotta odottelemaan. 

Cara oppi yllättävän nopeasti maxikorkeuksiin, suurempi kynnys taisi olla omistajalla hyppyyttää maxiesteitä, joista edelleen varsinkin rengas ja muuri hirvittää. Alkuun takaakierrot eivät onnistuneet oikein ollenkaan ja koira pudotteli rimoja epätavallisen paljon (medeissä ei tiputtanut about IKINÄ). Koirien keppien aloitukset ovat menneet parempaan suuntaan, varsinkin nyt kun ohjaan ne kauempaa aloittamaan kepakot itsenäisesti (ja nimenomaan vaadin itsenäisyyttä näissä). Kontaktit taas... hmps. No puomi ja A kisatilanteessa on edelleen haaste. Keinullakaan ei kestä vedättää. 

Jos alan miettiä, niin aika harva virhe radoillamme johtuu ohjaamisesta. Kyse on lähes aina koirien esteosaamisesta (lähinnä siis kepit ja kontaktit). Toki hypyillä korostuu ohjaus tai ohjaamattomuus, ja jos virhe tulee hypyllä niin se on kyllä käytännössä aina minun virhe. Se tuntuu tuo esteosaaminen nyt olevan kaiken A ja O. Jos koira osaa esteet itsenäisesti, korkeassa kisavireessä ja ohjaajan liikkumisesta ja sijoittumisesta riippumatta, niin ollaan kyllä ihan hiton pitkällä agilityssä. Sitten ei jääkään kuin ohjaajan tehtäväksi näyttää koiralle ajoissa seuraavat esteet ja käyttää sopivia ohjaustekniikoita.

21.1.2019

Vierailevia tähtiä



Lähes viikon ajaksi saimme seuraa ankean tavalliseksi ja rutiininomaiseksi muuttunutta arkeamme vauhdittamaan. Kasvattipoika kotijoukkoineen saapui lumiseen Kuopioon 16.1. Paria tuntia aikaisemmin äitimuori toi Cismetin kaupunkiin (en ois ikinä pygeny lähtä ajamaan koiranhakuun yövuoron jälkeen parin tunnin unilla, enkä liioin olisi kerennytkään). Pitihän Kisse-neidin olla vastaanottamassa velipoikaa.

Kuten yleensäkään, eivät tälläkään kertaa ovelle saapuneet vierailijat jääneet vaille huomiota. Meille kun ei kukaan saavu huomaamatta. Armottoman räksytyksen ja hälytysseremonian jälkeen räksyttävät vahtikoirat hiljenivät aivan hetkiseksi, kun tajusivat kuka ihme ovesta tällä kertaa käy - Savu!

Kisse tajusi heti, kuka ihastuttava vieras on kyseessä. Tällä kertaa velipojalla kuitenkin oli ensimmäistä kertaa mukana ihan oma pikkuihminen, Savun suojatti. Kisse ja isommat tytöt antoivat pikkuihmiselle tervetuliaispusut ja niin pieni ihminen oli kerralla otettu osaksi tätä hauskaa laumaa. Iltama menikin minun karattuani agilitytreeneihin niillä ruhtinaallisilla kahden tunnin yöunilla.

Bodyguards on duty.
Seuraavana päivänä kävimme aamulla lenkillä koko oman ja vierailijalauman voimin. En muistanutkaan, miten rasittavalta tuntuu käsissä, kun koira vetää hihnassa. Omat likat kun pitävät huolen siitä, ettei hihna kiristy muuten kuin in case of orava or jänis, joten Kisse-tanttaraisen veto tuntui kyllä käsissä. Joustohihna ei ainakaan auttanut asiaa, sillä siinä antamani merkit eivät välittyneet Kisselle laisinkaan. Vaihdoin hihnan normaaliin joustamattomaan hihnaan, ja nyt Kisselle saattoi jo välittää viestiä siitä, että kädethän tässä väsyy. Ymmärrettävää sinänsä, sillä eipä Kisse maalla mitään ikäviä hihnoja tarvitse. Käytinpä minä itsekseni Kissen, Savun, Kipan ja Karpaasin aamu- ja iltalenkeillä jokusen kerran, mutta päätin parin koirakohtaamisen jälkeen että ehkäpä käytän koirat 2x2 metodilla pissakierroksilla. Näin säästeltiin kaikkien hermoja.

"Hohhoh, narttuseurassa seuraava viikko. Mie en kestä..."
Kissen huono koirakohtaaminen eräissä mätsäreissä jokunen aika sitten näkyy nyt sen asenteessa vieraita koiria kohtaan - se pelkää. Se yrittää puolustautua rähjäämällä aika rämäkkään sävyyn toisille koirille. Sen koko olemus jännittyy ja se muuttuu levottomaksi näissä tilanteissa. Kuopion suunnilla mätsäreissä kulkee tiuhaan koira, joka on aggressiivinen toisille koirille. Se yritti hyökätä Kissen kimppuun ja Kisse suunnilleen yritti kiivetä seinille kun se säikähti niin pahoin tämän koiran hyökkäystä. Se olisi taatusti käynyt kiinni, jos olisi yltänyt. Samainen koira on monta kertaa käyttäytynyt aggressiivisesti toisia koiria kohtaan, ja erään kerran kun istuin selin ko. koiraa kohti ja harjailin omia koiriani, se kurotti minun selkäni takaa ja yritti osua minun koiriini. Harmittaa Kissen puolesta, että sille jäi tästä tilanteesta niin paha maku. Aiemmin se lähestyi toisia koiria avoimen iloisesti, pelkäämättä, vaikka ei se mikään koriasosiaalisin koira koskaan ole ollutkaan. Nyt tämä käytös näkyy toisinaan myös mätsäreissä.



Ei auta kuin korjailla vaurioita. Pakkasin treenitaskun täyteen lihapullaa ja Naturis-herkkuja, ja suuntasin naksutin toisessa ja Kisse toisessa kädessä lenkille koiraihmisten parhaimpaan lenkkeilyaikaan. Naksuttelin Kisselle kontaktista, ja se ottikin koko n. 15 minuutin lenkin ajan kontaktia  lähes jatkuvasti. Ohitimme harmiksemme vain kaksi vai kolmeko koirakkoa. Otimme reilusti etäisyyttä ohitettaviin, ja yhdestä näistä saatiin Kisselle todella hyvä kokemus, sillä kiltin koiran omistaja pysähtyi vähän matkan päähän meistä juttelemaan meille. Palkkailin Kisseä koko tämän juttutuokion ajan, ja se rauhoittui hienosti istumaan vierelleni vaikka alkuun se haukkui toiselle koiralle. Koiranomistajan ilahduttava kommentti siitä, että meillä menee hienosti, oli kyllä paikallaan. Kerroin, että maalaiskoira harjoittelee kaupunkikoiran tavoille. Kisse otti hienosti kontaktia jokaisen koirakon kohdalla ja söi niin ahneesti namia, että pakkasessa meinasi ihan sormiin sattua. Jos tällaisia lenkkejä tehtäisi useammin sen kanssa, se alkaisi kyllä pian luottaa vieraisiin koiriin.

18.1. suuntasimme talviselle Kolille, ja hirmupakkasen vuoksi emme kauaa tuolla varpaita ja tassuja palelluttaneet. Vaikka Kolille ei tule Kuopiosta kuin pari tuntia ajomatkaa, en ollut ikinä käynyt tuolla. Upeita maisemia täytyy ehdottomasti päästä ihastelemaan myös kun luonto on kesäasussaan! Koirat käyttäytyivät kuten nyt kunnon vaelluskoirien täytyykin.

Nyt täytyy kyllä sanoa että vain pariin kuvaan jaksoin panostaa, ja loput on hutaistu vasemmalla kädellä! Talvikuvien muokkaaminen ei kuulu kyllä suosikkeihin, ja maiseman sävy vaihtelee kuvasta toiseen. RRRGH.

Maisemat Kolin hissistä.
19.1. meni minun osaltani valokuvauskeikalla Vesannolla, joten iltalenkkiä suurempia emme ennättäneet puuhata enää Kuopion päässä. Jenny piti tällä aikaa kämppää pystyssä Kuopiossa.

20.1. elikkä seuraavalle päivälle oltiin suunniteltu visiittiä "johonkin koirapuistoon" jotta koiralauma saisi purkaa energiaansa. No, hirmupakkaset jatkuivat, joten koirien mielestä tassujen nostelu oli tärkeämpää kuin riekkuminen irti. Vähän ne spurttailivat ja riekkuivat, mutta kummoisiin virranpurkuihin ei tuossa pakkasessa koiratkaan kyenneet.

Koirapuisto oli yksi sellaisista joissa en ollut aikaisemmin käynytkään. Suuri, todella avara puistoilupaikka, jossa tulee varmasti käytyä vielä kesemmällä. Puistosta pääsimme sujuvasti käymään Suomen tämän hetken suurimmassa koiraurheilukeskuksessa eli Koiramekassa, pitihän nyt Jennyn päästä tämä ihme näkemään, joka päihitti TAMSKin vielä tovi sitten suurimman koiramestan. Iltamissa vuoroon tuli jo aiemmin kuvailemani Kissen privaattilenkki.

21.1. lähdin itse aamuvuoroon, ja tätä ennen aamunkajossa Savu tiimeineen pakkasi auton ja lähti ajamaan takaisin kotia kohti.

Kiitos Jenny, olipa ihanan arkirutiineista poikkeava viikko <3
Torin pulupöläytyspalvelu oyj.
Hyvin toimii, kohta pölähtää.