31.8.2020

Menestyksen kesä

Monenlaista menestystä on sadellut viime kuukausina. Kumpikin koira palkittiin kaverikoirien palkitsemitilaisuudessa Kuopion torilla ansiokkaasta työstään kenneliiton kaverikoiratoiminnassa. Tytöt saivat mitalit ja diplomit muistoksi saavutuksestaan.

Kuuuuulemme kyllä. Kerro.

Ylypeet.

Tautitilanteen takia mätsäreitä ei keväällä ollut, joten kesäaikana pidettyihin mätsäreihin olemme arvatenkin osallistuneet suurella innolla - ja menestystä on niitetty tasaiseen tahtiin.

MON1 BIS-
VET1 BIS4

Seuranmestaruudet järkättiin tuttuun tapaan elokuussa, ja sieltäpä se pokaali tuli kotiin taas kirjahyllyä koristamaan. Pokaalissa on vuodelta 2018 edellinen kaiverrus Melin osalta. Cicaro oli aivan toistaitoinen ja omissa ajatuksissaan näissä skaboissa, koska se oli joutunut pelkäämään ed. yönä venetsialaisten ilotulitusta, kun olin ite töissä. Tää stressi selkeesti näkyi sen suorituksessa. Mel sen sijaan oli oma vauhdikas itsensä ja kaahaili itselleen maxien mestaruuden. Hieno Mel!


Uutena eläkelajina haukut ovat aloittaneet metsästyksen - tai no, Cicaro ei ääniarkana varsinaisesti tätä lajia harrasta, mutta Melistä sen sijaan ollaan leipomassa poikaystäväni kanssa sorsastuskoiraa. Se kävi metsällä ekan kerran ilman mua, ja oli toiminut siellä oikein mallikkaasti. Se ei piitannut pamauksista, ja se merkkasi tippuneet kyyhkyt. Suuhun se ei niitä ottanut, joten tuossa on vielä meillä harjoittelemista. Ei höpsömmin 9v shelttiristeytykseltä, jos oppii noinkin avustamaan metsällä.

Sorsajahdissa.
Nyt odotellaan syksyä saapuvaksi. Tarkoitus olisi, jos valtakunnan tautitilanne suosii, käväistä vielä jokuset agikisat. Meillä tuli (hups) taas vuoden mittainen kisatauko. Kävimme elokuussa yhet kisat, pari starttia per otus, ja Mel nappasi hienon ja nopean nollan hyppyradalta yli 4,7m/s etenemällä. Rimakorkeus oli pikkumakseilla vain 40cm, joten tuo korkeus sopi meille oikein mainiosti. Mel pudottelee edelleen korkeampia rimoja, joten eipä se koskaan taida kunnolla oppia noihin uusiin korkeuksiin mediluokan jälkeen. Harmi. Muutoin virheitä tulee molemmille koirille sieltä mistä niitä tähänkin saakka on tullut - puomilta ja kepeiltä. Kepeiltä tosin huomattavasti harvemmin enää nykyään, mutta nuo rimat ja puomin alastulo ovat hankalia.

Agilityä harrastamme niin pitkään kuin pystymme. Laji on iäkkäälle koiralle fyysisesti todella vaativa, eikä se lopeta ennen loukkaantumista, jos vielä silloinkaan. Se ei ymmärrä, että kudokset eivät enää ole nuoren koiran, eikä se ymmärrä riskejä. Ei sitä että palautuminen vaatii enemmän ja enemmän aikaa. Se vain nauttii menosta ja yhdessäolosta ohjaajansa kanssa. Se elää tässä hetkessä. Siispä tyttöjen 10v synttäreiden jälkeen harkitaan aina vain tarkemmin ja tarkemmin, kauanko lajia viitsii harrastaa. Ainakaan kisamielessä.

31.7.2020

Etelän reissussa


Käytiin moikkaamassa Jennyä ja Savua heinäkuussa. Kisse ja Savu muisti toisensa 1,5 (?) tauon jälkeen samantien ja leikit jatkuivat, kuin eivät ois olleet toisista erossa laisinkaan. Käväistiin hiekkamontuilla ja nautittiin maaseudun rauhasta. Koirat tulivat hienosti toimeen Jennyn pienten lasten kanssa, kuten ovat aina tulleetkin. Automatkat sujuivat hyvin, kesäkelissä on ihanaa reissata autolla pidemmälle. 

Ystäväni kanssa ajelimme matkat Tampereelle saakka kimpassa. Jompi kumpi meistä sanoi jossain vaiheessa, että ihan kuin mäkkärin ruoka haisisi. Toisen mielestä haju oli vähän koiranruokamainen (sori mäkin ystävät). No, ei tullut siinä vaiheessa mieleen että kyydissä on Kisse 4v joka oksentaa edelleen VAIN(!!!) minun kyydissäni! Se on varmaankin ehdollistunut, että se matkaa vaan mun kanssa pitkiä matkoja, ja vieläpä mutkaisia pikkuteitä (mökki, Jennylle mennessä loppumatka pientä mutkaista tietä). Se ei ole oksentanut äiteen autoissa vuosikausiin. Kylläpä on sitkeessä! Mel oksenteli autoon myös muistaakseni noin 2-vuotiaaksi saakka. Mitenköhän perinnöllinen tuommonen ominaisuus on, onko kukaan ikinä tullut miettineeksi??

Otin reissuun mukaan uuden täyskennokamerani. Ae että. Hiekkakuopalla juoksevia koiria ja uus runko, jota pääsee koeajamaan. No, enpäs päässyt. Kotimatkalla takaisin sain soitella rungon myyneeseen firmaan että ku runko ei tarkenna automaattisesti. Ei, vaikka vaihtelin obiskoita ja kävin tuben ja googlen ohjeilla kaikki asetukset ja vippaskonstit läpite. En voinut uskoa, että runko on viallinen, vaan aattelin sitkeesti että ongelma on käyttäjässä. Nyt runko on ollut huollossa yli kuukauden, ja se on todettu vialliseksi. Odottelen uutta runkoa postissa, mutta eivät tuota lähetä ennen ku huollon päässä saavat asiat valmiiksi. Mitä netistä oon lukenu, voi muuten mennä aikaa... Nikonin huolto toimii ilmeisesti aivan naurettavan hitaasti Suomessa!!! Iso miinus ko. merkille tästä. Eipä tässä, ajellaan vararungolla ja toivotaan ettei tuu mitään ainutkertaisia kuvauskeikkoja uutta runkoa odotellessa. Pelotta mennä kuvaamaan jotaki ainutkertaisia keikkoja yhellä ainoalla rungolla. 


Muttamutta. Oli kyllä taas kesän kohokohta päästä käymään Tampereen nurkilla Jennyn porukkaa moikkaamassa, ISO kiitos vielä majoituksesta ja 5 tähden ylläpidosta Jennylle! <3

Alla vielä lisää kuvia reissusta. Manuaalitarkennuksella mentiin. :D

12.7.2020

Petotestissä osa 2

Aikalailla tasan vuosi sitten heinäkuussa käytin Cican ja Caran petotestissä - Cicaro kävi tuolloin karhulla ja Cara sudella. Nyt käytin tytöt toisinpäin eri pedoilla ja mukana olivat myös Sani ja Cismet kokeilemassa rohkeuttaan sutta vastaan.

Cicaro oli sitä mieltä, että testistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti - se pyöri antaumuksellisesti pedon jätöksissä ja vähät välitti pedosta. Luontainen pelko puuttui kokonaan. Askon kommenttina oli, että toivottavasti emme ikinä törmää minkäänlaiseen susihukkaan metsässä.

Mel toimi karhun kanssa fiksusti - luontainen pelko oli tallella, se piti karhuun puolta pidempää välimatkaa kuin suteen ja se haukkui pedon ohitse lähinnä minun vieressäni/takanani. Karhu oli sille selvästi suurempi haaste kuin susi ja näin se luonnossakin loogisesti menee. Mel tukeutui paljon minuun haukkuen minua kohti kuin kysyen toimintaohjeistuksia. Mel palautui testistä hyvin. 

Cismet ymmärsi myös uhan päälle suden kanssa, ja se haukkui hienosti sutta vastaan. Se kuitenkin luovutti Meliä aikaisemmin ja lähti fiksuna koirana pakoon, kun susi ei haukulla väistänytkään hetken haukkumisen jälkeen. Cismet työskenteli ohjaajan takana ja haukkui hyvin.

Sanin testi oli loistokkain. Testinohjaaja sanoi heti Sanin iän (12v) kuullessaan, että harva tuon ikäinen koira haistaa tai näkee edes sen vertaa, että ymmärtäisi petojen päälle, ja usein ne vain nuuskivat petoa lähietäisyydeltä ymmärtämättä luontaista uhkaa. Sani kuitenkin tormakoitui välittömästi suden nähtyään. Sen silmät syttyivät ja koira nuortui hetkessä vuosia. Se puolusti hanakasti haukkuen ja sutta häätäen koko ajan pysyen ohjaajan ja uhan välissä. Se työskenteli itsevarmasti ja ketterästi ja fiksusti pitäen sopivan turvaetäisyyden petoon. Haukku oli totista ja Sani katseli ajoittain ohjaajaa kuin kysyen, että miten toimitaan, kun peto ei väistänytkään kokonaan pois. Sani palautui testistä välittömästi ja ansaitsi hienolla suorituksellaan aplodit yleisöltä ja testinvetäjältä! Hienoa mummo!!

Tässä vielä kuvia petotestistä, kuvat omistaa Petotestit.com.

Cicaro:



Caramel:

Cismet:

Sani: