24.4.2017

Makuja lihansyöjille

Yhteistyössä


Tukevaa ja maukasta, Suomessa valmistettua, raakapakastettua possujauhelihaa. Jos mulla ois kissa, sekin söis raakaruokaa. Cicaro ei kuitenkaan ymmärrä kissoja, eikä se haluaisi jakaa omastaan kissalle, joten meillä ei ole kissaa. Jauheliha sisältää kotimaista possunlihaa ja -elimiä.

Kalsium-/fosforisuhde on tasapainotettu, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Yliherkkyyksistä kärsivän on helppo välttää allergeenia koska tässä jauhelihassa ei todella ole muuta kuin possua (ei siis mitään viljaa tai säilöntä- ja väriaineita.). Eliminaatiodieettiinkin tämä sopii samasta syystä.

Possun voi heittää kuppiin aina jäisestä olomuodosta kypsennettyyn olomuotoon - joko pelkiltään, 50/50 malliin tai puuron seassa, kaikkee on kokeiltu ja kaikki toimii. Ite sulatan seukin päivän lihat tiskialtaassa, joten aamulla liha on huoneenlämpöistä ja illalla jääkaappikylmää. Possussa on rasvaa 19,5% ja proteiinia 16%. 100g sisältää 221kcal, eli ei mikään rasvaisin muttei vähärasvaisinkaan tuote - sellanen varma arkinen valinta.

Naudan maksasta ja lihasta lämpökuivattu maksaherkku on pätevä palkka kiltille piskille tai mirrille, pennun koulutukseen, treeneihin, hemmotteluun sun muuhun. Lihansyöjälle tämäkin tuote maistuu, sillä tuote on 93% lihaa, ja proteiinipitoisuus on huikeat 48%. Sidosaineena on kasviskuitua, eikä tässäkään tuotteessa ole mitään ylimääräistä.

Tykkään nakella koirille nameja kun ne tulevat irtiollessaan luokseni. Maksaherkku ei yksinään sovellu meille treeninamiksi suuren kokonsa vuoksi, eikä namia saa helposti kahtia käsivoimin. Lihomisherkille koirille näitä menisi noin kaksi kourallista per koira per treeni, riippuen vähän mitä tehdään. Pieni koira tulee nopeasti kylläiseksi suurista nameista, joten tiheään palkkaamiseen pienempi nami on kätevämpi. Se sopii kuitenkin superpalkaksi oikein hyvästä suorituksesta tai lelupalkan oheen. Kepeytensä ja uudellensuljettavuutensa vuoksi nami on helppo ottaa mukaan reissuun. Maksaherkun tuoksu ei ole liian voimakas, eikä se ole lainkaan rasvainen. Sen voi siis huoletta laittaa ei-koiratakin taskuunkin. Mistäkö näitä saa? Hyvin varustetuista marketeista, Lemmikki Oy:n tehtaanmyymälästä Kuopiosta ja Dog's First -nettikaupasta.

Cicaro: Hetipian anna kaikki.
Äiskä: Miks ihmeessä? Söitte jo ainaki viis per kirsu. Sitä paitsi nää pidetään ny sellasina kotinameina vähä aikaa ku lähen pitkälle reissulle.
Cicaro: Kuva ota. Näytän. Käyttömahdollisuuksia monta.
Äiskä: No anna palaa Hampuusi.
Cicaro: Kara myös, jaksa en ehkä kaikkea.

Näätkö? Retkelle pitkälle!
Näätkö? Rannalle rattoisalle!

Näätkö? Reeneihin ahkeriin!
Näätkö? Lenkille pitkälle!
Huomannut et tätä riviä. Minä voitin minä syön mene pois.
- Cicaro

20.4.2017

Loikkaa koikkaa



Käytiin kirmailemassa pääsiäismaanantaina parit episradat ACE:lla. Mölliradalle osallistuttiin kisafiiliksen hakemisen vuoksi, ja radalla ei ollut kuin putkia ja hyppyjä. Kisaradalla oli näiden lisäksi kepit, A ja puomi. Sain videot mölliradoilta, mutta kuvaaja ei ikävä kyllä ennättänyt enää videoida kisaratojamme - kerrankin kun ois ollu julkasukelposta settiä!

Caramel liiteli mölliradalla sijalle 1/15 nopealla suorituksellaan. Kisaradalla ohjasin yhden putken huolimattomasti, joten Cara juoksi siitä ohitse. Toinen viitonen tuli ehkä siitä että osuin Caraan yhdessä takaakierrossa, tai sitten puomin alastulolla(?). Kuiteski irtos kolmas sija nopealla 10rv suorituksella 11 osallistujan joukosta. Kepit koira haki kiitettävästi ja teki ne varmasti loppuun saakka. Käskytin läpi keppien kuuluvasti "mene" mistä oli apua, ja koira kyllä otti nopeasti focuksen minusta keppien aloitukseen.





Molemmilla radoilla Cicaro malttoi lähdössä esimerkillisesti. Se kyllä nousi seisomaan ja haukkumaan molemmissa lähdöissä heti kun irroitin hihnan, mutta odotin kärsivällisesti että se istahtaa uudelleen alas ja lakkaa komentamasta. Oikein jees. Mölliradalla Cicaro eteni hurjan hyvää vauhtia toiselle sijalle, eli se hävisi vain siskolleen. Ei hassummin 15 osallistujan joukosta, kun molemmat tytöt veivät kärkisijat. Kisaradalla koira teki varmat kepit, kun vain käskytin tomerasti keppien loppuun saakka ja pidin saman rytmin ja katseen keppien ekaan väliin päin. Se haki ne just sen näkösenä että kerrankin se tietää mitä siltä odotetaan, kisatilanteessa.

Kaverit ja tutut kommentoi että olipas vauhtia - tuloksia tarkastellessa tajusin itekin että no niimpä hemmetti oli. Voitettiimpa jollakin sekunnilla bortsukin (haha) ja tytöt vetivät kärkiaikoja koko osallistujien aikoja tarkastellessa. Kun ne menee kepit ekalla yrittämällä, ei ota suoritukset ajasta kiinni. Normaalisti on jouduttu uusimaan kepit ainakin kerran, joten todellisia aikoja suorituksillemme on ollut vaikea laskea. Nyt kerrankin sai realistiset ajat. Videoista kriittisesti tarkasteltuna, on siellä vielä muutama kohta joissa oisin voinu ohjata nopeemmin, mutta suuremmat varmistelut on jääny kyllä historiaan.

Huikean onnistuneen päivästä teki meidän vauhti ja onnistuneet keppien aloitukset ja toki kepit kokonaisuudessaan. Kuvista kiitos I. Tikkanen.

Videoista isosti kiitos Elisalle.

Yhtä huikea meno jatkui viikkotreeneissä, nyt on selkeesti joku parempi keppikausi meneillään. Samaisella radalla opittiin uusia ohjaustekniikoita, vippaus ja sylivekki, jotka sujuivat molemmilta niin hyvin että vedettiin rata kummankin kans nollana läpi. Olipa hauska opetella pitkästä aikaa uusia kiemuroita itekki. Ens viikolla on vikat treenit, ja sit koirille tulee viiden viikon tauko maalla kaikesta ku oon Ausseis ja Seelannis. Harmi sinänsä et nyt kun ois sellanen kipinä et saattas sujua kisoissakin, tulee tällanen pitkä tauko. No, tauko tekee toisaalt hyvää ja kesällä yritän päästä niin moniin kisoihin kuin mahollista.


14.4.2017

Aluevaltauksia


Starttailtiin 5.4. oman treeniporukkamme järjestämissä agimölleissä nollakoirakkona. Ainoa ongelma oli se vanha tuttu eli estefocus kepeille tullessa, jolloin keppien eka väli ei kummaltakaan koiralta löytynyt ensimmäisellä yrittämällä. Tuomaroin kaksi suunnittelemaani rataa, enkä ollut aikaisemmin tuomaroinut. Ihan vinhaa puuhaa. Ratojen taso vaikutti sopivalta nollien määrään nähden.

Eräs perjantai lauma odotti kotikotona, kun käväisimme reissussa Lahdessa. Koirille kertyi yksinoloaikaa 10 tuntia ja Cismet oli koko tämän ajan sisäsiististi. Hieno likka. Se oli vain tylsyyksissään silputtanut sanomalehtiä. Nuorukainen on hurja käyttämään suutaan, kuten äiskänsäkin tuossa iässä. Joka kerta koulusta kotiin palatessa sai pelätä että mitäs tänään, ja toivottavasti ei mitään kallista. Carahan kiipeili pentuna pitkin erilaisia tasoja jopa öisin, ja sainkin sen kerran kiinni itseteosta kiipeämästä tv-tasolla.

Eipä ole enää jäljellä kuin kaksi viikkoa laumanjohdon pisimpään reissuun ikinä. Mitenhän sitä osaa olla ilman koiria viisi viikkoa, ja mitenhän viisipäisellä laumalla menee hoitopaikassa. Kunhan ketään ei purisi kyy, kukaan ei juoksisi heikoille jäille eikä kukaan karkaisi eläinten perään. En tiedä haluaisinko saada kesken reissun ikäviä uutisia kotoa - pyytäisikö vain äitiä suoraan valehtelemaan. Vaan sitten en ainakaan uskoisi jos soiteltas kesken reissun ja hän kertos että kaikki on hyvin ja koirilla menee hienosti. Hankalaa. Luotan kyllä äiskään ihan täysillä hoitopaikkana, mutta ku kyseessä on kaks orava-addiktia, joista toinen elää vaarallista elämää kaikkien tempaustensa kanssa, ei voi ikinä tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan. No, ei pitäs manailla tai pelätä, eiköhän siellä hyvin mee.