Kasvatus

Olen Leena, ja kasvatan sekarotuisia paimenkoiria Pohjois-Savossa epävirallisella nimellä Paimenlauman.

Paimenlauma-blogi sai alkunsa, kun päätin teettää sekarotuisen pentueen vuonna 2011. Pitkäaikainen tavoite sekarotuisesta pentueesta toteutui monien mutkien ja pohdintojen kautta. Pääsin kokemaan, millaista on kasvattaa pentue maailmalle, ja millaisten kysymysten eteen kasvattaja joutuu.

Olen kiinnostunut fiksusta koirien kasvattamisesta, ja minulle koirassa ei ratkaise rotu tai roduttomuus, vaan koiran yksilölliset ominaisuudet. On yhdentekevää, onko koira rodullinen vai roduton, sillä tärkeintä minulle on, että koira on fyysisesti terve ja -rakenteinen, ja että sillä on oikeanlainen luonne mutkattomaan arkeen ja harrastuksiin. Koiria voi kasvattaa monella tavalla, ja tämä on väylä, jonka minä koen toimivaksi. Toivon, että tämä kirjoitus avartaa näkemyksiä toisenlaista koirankasvatusta kohtaan, jossa tärkeimpänä ei pidetä ajatusta rotupuhtaudesta. Kasvatusta, jossa rikotaan ikiaikaiset ja ehdottoman vanhanaikaiset roturajat.
 
Rotupuhtauden ei mielestäni pitäisi olla itseisarvo koirankasvatuksessa. Onko tärkeintä vaalia rotupuhtautta, vai kasvattaa monimuotoisen perimän omaavia, terveitä ja hyväluonteisia koiria?

Kannatan koirien eettisissä puitteissa tapahtuvaa harkittua ja päämäärätietoista kasvattamista - olipa kyseessä rotukoirien tai sekarotuisten kasvatus. Näen, että sisäsiittoisten rotukoirien ja kahdeksannen polven terveydeltään tutkimattomien sekarotuisten koirien välissä on vielä yksi kasti, ja tähän kastiin luokittelen rationaaliset sekarotuiset yhdistelmät. Mielestäni on mustavalkoista jakaa koirat joko ladon alla kasvaneisiin kymmenrotuisiin koiriin tai ääripuhtaisiin rotukoiriin. Ihanteellinen koira ei mielestäni ole sisäsiittoisuuden loppuunajama, vaan ei taustoiltaan tuntematon, äärisekarotuinen koirakaan.

Koirankasvatuksen ongelmakohdat
Yhtä lailla sekarotuisella kuin puhdasrotuisellakin voi olla syytä saada jälkeläiset tai jättää ne saamatta. Minullakin on laumassani narttuja, jotka eivät ikinä tule saamaan pentuja, vaikka ne ovat yhtä lailla toimivia koiria arjessa ilman mitään suuria puutteita. On kasvattajan vastuulla nähdä tämä ero kasvatukseen potentiaalisen koiran ja kasvatukseen kelpaamattoman koiran välillä. Täytyy tietää, mitä haluaa viedä eteenpäin ja mitä ei, ja millä todennäköisyydellä eri ominaisuudet periytyvät eteenpäin.

Koirien kasvattamisessa piilee monia haasteita, kuten sisäsiittoisuus, ylijalostus ja pentutehtailu. Sisäsiittoisuus on väistämätön ilmiö suljetun populaation, kuten yksittäisen rodun sisällä, ja sen seuraamukset voivat olla tuhoisia. Rotukoirat ja toisinaan myös sekarotuiset yhdistelmät ovat auttamattomasti enemmän tai vähemmän sisäsiittoisia, mikä kohottaa riskiä perinnöllisiin sairauksiin.

Yksittäinen rotu on helppo esimerkki tähän. Rotukoirissa voidaan nimetä tyyppisairauksia rotujen mukaan, ja rotukoirat muistuttavat toisiaan mm. ulkomuodoltaan ja luonteeltaan. Ympäripyöreästi ilmaistuna koirat ovat sitä enemmän toistensa kaltaisia, mitä yhteneväisempi niiden perimä on. Kun tällaiseen jo valmiiksi aika samanlaiseen geenisoppaan eksyy mukaan haitallisia ominaisuuksia, kuten sairauksia tai luonnevikoja, ja varsinkin jos tätä ei havaita ennen kuin haitalliset geenit ovat levinneet rotuun, on tällaisen haitallisen ominaisuuden karsiminen rodusta haastavaa, ellei jopa tietyissä tilanteissa melkein mahdotonta, eikä niin fiksuakaan supistamatta koirakantaa yhtään enempää. Voimakas jalostuskoirien karsinta itsessään supistaa entisestään geenipoolia varsinkin pienessä rodussa, mikä on jatkon kannalta kohtalokasta. Siksi tietyissä ominaisuuksissa on joskus pakko hieman joustaa, jotta turvataan rodun säilyminen. Tiedämme kaikki esimerkkejä roduista, joissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että rodussa on vaikkapa allergiaa tai silmäsairauksia. Pelottavaa tästä tekee se, että koirarodut ovat keskenään yllättävän samaperimäisiä, saatika yksittäinen rotu, varsinkin jos se koostuu muutamasta kantayksilöstä historiassa ilman roturisteytyksiä.

"Think outside the box."

Entä ikuisuuskiista koirapiireissä: kumpi on terveempi; puhdasrotuinen vai sekarotuinen koira? Lyhyesti sanottuna, kyse on pitkälti todennäköisyyksistä. On itsestäänselvyys, että kummastakin kastista löytyy sairaita ja terveitä yksilöitä. On kuitenkin epätodennäköisempää, että sekarotuisen koiran keskenään erirotuiset vanhemmat kantavat samaa sairautta aiheuttavaa geeniä, varsinkin jos jalostuskoiria valittaessa on otettu huomioon, että yhdistetään sellaiset rodut, joissa ei ilmene samoja sairauksia. Tosiasia myös on, että tutkimattomia koiria pidetään automaattisesti terveinä, eikä sekarotuisia terveystutkita yhtä paljoa kuin rotukoiria. Törmään jatkuvasti siihen, että terveyden mittarina pidetään sitä, että koira on käytetty rokotuksilla ja se on madotettu - tämähän kuuluu koiran peruspitoon eikä kerro mitään koiran terveydestä!

Jalostus on järkevää. Monia sairauksia on saatu karsittua pois roduista ja koirien terveyttä ja ominaisuuksia parannettua valikoimalla jalostukseen sopivia koiria. Ylijalostus on terminä hieman puhekielinen. Yleensä tämä liitetään ulkonäköön liittyviin ominaisuuksiin. Voimakas jalostus tietynlaisen ulkonäön eteen ilman, että huomioidaan koiran terveys tai luonne on suoranaista julmuutta. Esimerkkejä ylijalostuksen tuhoisasta vaikutuksesta nostetaan esille mediassa tasaiseen tahtiin, ja näitä esimerkkejä voisi listata lukemattomasti aina luuston sairauksista vuotavaan hermorakenteeseen, arkuuteen, perinnöllisiin sairauksiin, lisääntymisvaikeuksiin ja moniin liioiteltuihin ulkonäköominaisuuksiin. Viime aikoina maailma on herännyt näihin ongelmiin, ja liitot ja eläinlääkärit ovat puuttuneet radikaalisti ja konkreettisesti ylijalostuksen pysäyttämiseksi.

Eri ominaisuudet voivat toki ponnahtaa esille kaukaakin suvusta. Tällaisia riskejä tulisi välttää käyttämällä vain mahdollisimman hyvät ominaisuudet omaavia koiria. On muistettava, että yhdistelmän toisen osapuolen heikkouksia voi kompensoida toisen puoliskon tarkalla valinnalla - tiettyyn rajaan saakka. Loppujen lopuksi koirien risteyttäminen toisiinsa ei ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla. On punnittava monia eri tekijöitä ja niiden vaikutusta toisiinsa, ja genetiikka osaa olla oikukas. Kaikkea ei pysty ennakoimaan, sillä luonto on aina ihmistä viisaampi.

En käytä kasvatuksessani huomattavan sairaita koiria laisinkaan, tai jos koiralla tai sen lähisuvussa esiintyy jotakin periytyvää ja/tai koiran elämänlaatua heikentävää sairautta, tai jos koiran luonteessa tai rakenteessa on suuria puutteita. Haluan edetä kasvatustyössä, enkä koe järkeväksi tuottaa kahta samanlaista yhdistelmää, ellei siihen ole hyvää syytä, kuten pentueen pieni koko tai väärä sukupuoli jatkokasvatusta ajatellen.

Sekarotuisia koiria teetettäessä on periaatteessa vara valita vanhemmiksi vain täydellisimmät yksilöt, sillä onhan geenejä käytettävissä hurja kirjo vailla pelkoa sisäsiittoisuudesta, kunhan yhdistelmä valitaan huolellisesti. Uroksen löytäminen sekarotuiseen kasvatustyöhön on kuitenkin huomattava haaste ja lainanartulla kasvattaminen lähes mahdotonta. Läheskään kaikkia rotuja ei kannata sekoittaa toisiinsa, vaikka koirat ovatkin aina yksilöitä rodustaan huolimatta. Kasvattajan velvollisuus on luopua ajatuksista yhdistelmän suhteen, mikäli yhdistelmä ei selvästikään ole toimiva.

Pari sanaa vielä pentutehtailusta. Pentutehtailijat vaanivat lyhytnäköisiä ja kokemattomia koiranostajia. Jokainen pentutehtaasta ostettu pentu tukee tehtailijan toimintaa. Pentutehtaasta et saa sosiaalista, luottavaista ja tervettä pentua, ja joudut tekemään sen kanssa tuplasti töitä, jotta saat kasvatettua siitä yhteiskuntakelpoisen koiran - jos se siis elää aikuiseksi saakka. Varmista, että pentua ostaessasi näet kasvattajan, pentujen kotiolot ja ainakin pennun emän. Kysele ja kyseenalaista kasvattajan motiiveja ja valintoja ja ole varuillasi, jos et saa näihin hyvää vastausta. Hae pentu itse, äläkä suostu siihen, että kasvattaja tuo pennun sinulle, ellet ole nähnyt pennun kotioloja. Kokeneen, koiramaailmaa jo pidempään kolunneen ihmisen pyytäminen avuksi pentua hankkiessa on vähintäänkin fiksua.

Eettinen kasvatus
Minulta on kysytty, miksi en hankkinut puhdasrotuista koiraa, vaan lähdin toteuttamaan jotakin omanlaista. En ole ikinä omistanut muita kuin sekarotuisia koiria ja suosikkiroduissanikin on ominaisuuksia, joiden vuoksi näiden rotujen tulevaisuus mietityttää. Vaikka löytäisin rehellisen ja kanssani samoilla periaatteilla kasvattavan kasvattajan, kiinnostavan yhdistelmän ja elämäntilanteeni sattuisi olemaan sopiva juuri tietyn yksilön hankkimiselle, niin täytyy myöntää, että minua aidosti kiinnosti lähteä kasvattamaan koiria omien periaatteideni ajamana. Sekarotuisten kasvatukselle on ollut ja tulee aina olemaan kysyntää, niin kauan kuin löytyy erilaisia ihmisiä ja erilaisia tarpeita koiralle.

Sekarotuisten kasvatuksessa on heikkouksia, joita jo kaavoihinsa kangistuneessa rotukoirien kasvatuksessa ei ole. Sekarotuisten kasvattaja ei ole samalla tavalla vastuussa tekemisistään kennelliitolle kuin rotukoirakasvattaja on. Periaatteessa vain eläinsuojelulaki valvoo, mitä kennelliiton ulkopuolella tapahtuu. Mitä taas tulee Suomen eläinsuojelulakiin, niin eläimillä saa olla todella kehnot oltavat, ennen kuin asioihin puututaan (vähäpätöisellä sakolla tai eläintenpitokiellolla, jota kukaan ei muuten valvo). 

Heikkoudet on hyvä tiedostaa. Ensimmäisenä esille nousee yleensä sekarotuisten koirien taustatietojen puute. Sekarotuisen pennun kumpikin vanhempi saattaa olla rekisteröity rotukoira, mutta koiranetin tietokantakin on lopulta aika suppea tietolähde, joka ei kerro koirasta yksilönä juuri mitään. Jos taas pentue on teetetty ns. toisen polven sekarotuisista eli yhdistelmässä on käytetty sekarotuista, korostuu tällaisessa tilanteessa se, että kasvattajan on tunnettava käyttämiensä koirien taustat. Yhtenä heikkoutena mainittakoon myös, ettei kukaan valvo sekarotuisten pentujen tietojen (terveystiedot, vanhemmat) oikeellisuutta. 

Sekarotuisten kasvattajan sanoilla on siis iso painoarvo. Sekä hyvät että huonot puolet kasvateista on tuotava rehellisesti esille. Sekarotuiset pentueet eivät näy automaattisesti missään tietokannassa, joten pennunottajan on oltava valmis selvittämään pennun taustat kasvattajan kautta. Tietyllä tapaa on oltava valmis hyväksymään myös se, ettei aivan kaikkea aina saa selville. Koska kasvattaja voi toimia ns. anonyymisti, hän saattaa kadota totaalisesti, kun kaupat pennusta on tehty, ja ostajan voi olla mahdotonta saada kasvattajaa vastuuseen, jos pennussa ilmenee puutteita. Vain muutama henkilö kasvattaa Suomessa sekarotuisia julkisesti. Osa saattaa julkaista pentueesta tietoa vain sekarotuisia käsittelevissä Facebook-ryhmissä, mutta ei avaa missään ajatuksiaan sen julkisemmin. Ymmärrän hyvin, miksi. Ihmisten ajatukset koirankasvatuksesta ovat kaavoihin kangistuneita, mutta tässä kymmenen vuoden aikana on jo näkynyt selvä muutos kenneliiton ja koirakansan ajatuksissa ja teoissa kohti positiivisempaa asennetta sekarotuisia kohtaan.

Kasvattajia löytyy joka lähtöön. Toisten yhdistelmistä on helppo löytää heikot lenkit ja ne asiat, joissa kasvattaja on joustanut, jolloin unohdetaan kokonaisuus, mikä merkitsee yleensä enemmän kuin jokin yksittäinen ominaisuus yhdistelmässä. Täydellistä koiraa tai yhdistelmää ei ole olemassakaan. Kasvattaja joutuu punnitsemaan, millaisissa ominaisuuksissa voi joustaa hieman ja millaisissa ei voi joustaa laisinkaan. Tämä tekee kasvattajista keskenään aika erilaisia, sillä jokainen painottaa kasvatuksessaan hieman erilaisia asioita. Siinä missä toiselle merkitsevät hyvä menestyminen näyttelyissä, toiselle riittää se, että kasvatit ovat edes jokseenkin tunnistettavissa rotunsa edustajiksi, ja pääasia on, että koirat toimivat työssä tai harrastuksissa. Kolmas saattaa painottaa rodun terveyden edistämistä ja neljäs jotakin siltä väliltä. Kukaan ei kehity ilman oikealla tavalla kohdennettua kritiikkiä, ja kun kyseessä on koirien hyvinvointi, on kasvattajien kasvatustyön kriittinen tarkastelu täysin aiheellista.

Sekarotuisten kasvatus rinnastetaan usein virheellisesti vastuuttomaan kasvatukseen. On hyvä tiedostaa, ettei roduttomuus tai rodullisuus itsessään ratkaise sitä, mikä on vastuullista kasvatusta ja mikä ei. Kummassakin tapauksessa voi ilmetä huomattavia laiminlyöntejä ja virheellisiä toimintatapoja, kuten rekisteröimättömät välipentueet ja huonot valinnat vanhempien terveyden tai luonteen osalta. Jatkuvasti juuri ja juuri raja-arvojen puitteissa tapahtuva kasvatus ei sekään tee autuaaksi tai vie rotua parempaan suuntaan.

Sekarotuisten tarkoituksellinen teettäminen on ilmiönä käsittääkseni suhteellisen tuore. Ihmisolennolla on luontainen taipumus vastustaa kaikkea muutosta, joten sekarotuisten kasvatus saattaa siksi saada vielä nykyaikana osakseen oudoksuvia ja hyökkääviä argumentteja. Ihmiset elävät mielellään tuttudessa ja turvallisuudessa ja tekevät niin kuin on toimittu jo vuosisatojen ajan - joskus olisikin syytä suunnata katseita hieman toiseen suuntaan. Rotupuhtaus ei saisi olla itseisarvo.

Kasvatukseni ideologia
Koiria ei pitäisi teettää maailmaan ilman järkevää tarkoitusta. Syy koiransa pennuttamiseen ei voi olla maailmanmenoa muuttava, mutta jokin rationaalinen syy tulisi löytyä jokaisen pentueen takaa.

Minun tarkoitukseni on teettää ensisijaisesti omaa tarvettani ajatellen hyväluonteisia, perinnöllisistä sairauksista vapaita, sirohkoja, puolipitkä- tai pitkäturkkisia, terverakenteisia, liioittelemattomia, 30-45cm korkeita, aktiivisia, hyvähermoisia ja ohjaajakeskeisiä harrastuskoiria. Arjen tulee olla helppoa, kun koira on peruskoulutettu. Ympäristöä kohtaan täytyy löytyä kovuutta, mutta ohjaajaa kohtaan koiran tulee ehdottomasti olla enemmän pehmeä kuin kova. Arkuus, aggressiivisuus, riistavietti, terävyys ja huonohermoisuus kuuluvat hylkääviin ominaisuuksiin. Pyrin kasvattamaan koiria, jotka palkkautuvat helposti saalisvietin ja laumavietin kautta. Sellaisia perushelppoja perhe- ja harrastuskoiria, joilla on pää ja kroppa kunnossa.

Toivon lämpimästi, että saisin kuulla kasvattieni kuulumisia ja arvioida niiden kehittymistä saaden samalla arvokasta ja kokonaisvaltaista palautetta pentueista, joten etsin kasvateilleni huolellisesti sopivat kodit, joissa ymmärretään koirien päälle, ollaan aidosti kiinnostuneita juuri minun kasvateistani, terveystutkimuksista ja koiraharrastuksista, sekä lähetetään silloin tällöin kuulumisia kasvattajalle. Pentutapaamisia järjestän mielelläni. Tavoitteeni kasvattajana on olla avoin, helposti lähestyttävä ja perusteellinen.

Mikäli kasvatillani todetaan kivesvika tai kasvattini käy luustokuvissa, palautan 10% koiran kauppahinnasta (kivesviasta on oltava eläinlääkärin todistus ja koiran on oltava vähintään 1-vuotias).

Ensimmäinen Paimenlauman-pentue syntyi vuonna 2011. Aloin pikkuhiljaa luomaan ideantynkää ensimmäisestä pentueesta jo vuosia ennen ensimmäistä pentuetta. Loin pohjaa ajatuksilleni itseopiskelemalla ja keskustelemalla netissä koirankasvatuksesta ja genetiikasta. Toinen pentue syntyi vuonna 2016, ja toistaiseksi kasvatus on tauolla jalostusnartun puutteen vuoksi. Seuraan kuitenkin aktiivisesti sekarotuisten pentueiden kasvattajia ja toimin mielelläni yhteistyössä muiden kasvattajien kanssa verkostoituen.

Paimenlauman tulevaisuus
Haluan kasvattaa koiria eettistä tarkastelua kestävällä tavalla, ja jokaisen kasvattamani pentueen taustalla on tarkkaan harkittuja ratkaisuja ja tarkoitus. Yksikään pentue ei synny huvikseen, vaan tässä on kyse pitkän kaavan elämänprojektista, jonka koiraihanne ja tavoitteet saattavat muuttua elämäntilanteen ja mieltymysten sekä tarpeen mukaan. Tämä on minun mielipiteeni ja tapani harrastaa koiria ja minä koen tämän olevan oikein.

Jotta voin toteuttaa kasvatustyötäni, tarvitsen sopivia uroksia ja narttuja yhteistyöhön kasvatusta varten. Mikäli koet, ettät koirasi saattaisi soveltua kasvatustyöni jatkopalaksi, ota yhteyttä. Halutessasi koirasi lainaaminen yhdistelmään pysyy anonyyminä, jotta sinun ei tarvitse murehtia ihmisten mielipiteistä. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, sijoituspennusta, kasvatistani tai sinulla on muuta sanottavaa, niin ota yhteyttä leenamayah@gmail.com, niin keskustellaan aiheesta lisää.

Tällä hetkellä minun on realistista kasvattaa pentueita harvakseltaan, ja kasvattien rotuprosentit pyörivät vahvasti paimenkoirissa myös tulevaisuudessa. Toivon, että jonain päivänä Suomessa sekarotuisten kasvatus on yhtä tavallista ja organisoitua kuin rotukoirien kasvatus on.

Kasvattajana minua ajavat eteenpäin puhdas kiinnostus genetiikkaan ja kasvatuksellisiin kysymyksiin sekä itsekäs tarve tietynlaisille koirille.



Jokainen kasvattaja joutuu tekemään paljon valintoja, joista osa on vaikeita.  Kasvattamiseen liittyy aina paljon tunteita, mikä tekee tästä mielenkiintoista ja palkitsevaa. Viime hetkellä vastuullisen ja kauaskantoisen valinnan tekee pennunottaja, joten valitse elämänkumppanisi viisaasti ja tue vain eettisesti oikeanlaista koirankasvatusta.