Sinulla on oltava taktiikka

Ah, agilityn SM:t ohitte kotikatsomotasolla. Ehkä jonain päivänä minäkin ohjaan koiraa SM:ssä. Mutta sitä ennen minulla pitäisi olla paperillinen koira, höhö. Vaan onneks voi aina harrastaa ja kisata arvokisojen ulkopuolella. Arvokisat on vain vuorenhuippu tässä lajissa, vaikka varmasti minä vielä arvokisoihinkin pyrin, kun olen niin kunnianhimoinen ja kisahenkinen ja koetan jatkuvasti kehittää itteäni.

Meillä oli muikea agilityrata torstaina Kiksun kanssa. Harjoittelimme tilannetta, jossa pasmat menevät sekaisin esimerkiksi kisoissa. Jos rata ei mene niin kuin on suunnitellut, tulee välittömästi osata tehdä uusi suunnitelma. Harjoittelimme tätä niin että kokosimme radan joka haarautui alun jälkeen A ja B radaksi. Vain hetkeä ennen haarautumista kouluttaja huusi joko A tai B ja sitten suoritettiin koutsin ohjeistuksen mukaan joko A tai B pätkä radasta. Tämä ei tuottanut hankaluuksia. Sen sijaan saimme vinkiksi välttää ohjaustekniikoita, joissa joudun itse olemaan aloillani (pyöräytys esimerkiksi), sillä se syö vauhtia jo valmiiksi hitailta koiriltani.

Alkukesän lenkkejä karvapuuhkien kanssa

Palkkaustekniikka oli tällä kertaa parempi, sillä otin viime kerran aksoissa vinkistä vaarin - koirieni palkkaustyyliksi tällä hetkellä sopii selkeästi parhaiten heittopalkka kädestä (joko nami tai lelu). Ensi torstain agit taitavat jäädä käymättä juhannushulinoiden takia - painumme koko konkkaronkka (myös siskoni Hollolasta) mökille viettämään juhannusta. Nyt vaan peukut pystyyn että säät suosis, vaan saas nähdä...

Mietin vielä tuota lelupalkkaamista hieman tarkemmin. Kun ihmiset sanovat että koiransa on tosi saalisviettinen tai että se ei ole saalisviettinen. Ja mikä koira menee hyvin kuolleelle lelulle ja mikä ei. Niin tuota noin, esimerkiksi minun likkoja ei kuollut lelu kiinnosta. Kiksu tykkää repiä lelua vimmatusti, mutta kiinnostus lakkaa heti kun irrotan itse otteeni lelusta. Jos lelu liikkuu, Kiksu käy siihen hurjalla vimmalla kiinni, mutta muuten se ei sitä kiinnosta. Caramel taas innostuu toisinaan myös liikkumattomasta lelusta. Saalistamiseenhan kuuluu saaliin vainuaminen joko maasta tai ilmasta, saaliin jälkien etsiminen (jäljestys), saaliin havaitseminen silmillä, saaliin jahtaaminen, saaliin kiinni nappaaminen, saaliin retuuttaminen ja saaliin syöminen ja piilottaminen. Eivät kaikki koirat ole sellaisia taistelukoneita, että ne syttyvät jokaisesta saalisvietin osa-alueesta.

Cicaro esimerkiksi rakastaa jälkien etsintää, jäljen seuraamista (nenätyöskentely), saaliin jahtaamista sen silmillä havaitessaan ja saaliin retuuttamista. Caramel taas ei piittaa yhtä paljoa jäljistä kuin Kiksu, mutta sen saalisvietti syttyy erittäin herkästi sen nähdessä saaliin (se etsii lenkeilläkin saalista silmillään alituiseen), ja se tykkää riepotella myös kuollutta lelua ja ottaa kyllä liikkuvan saaliin kiinni.

Eipä meille muuta ihmeellistä. Yksi ainokainen punkki on löytynyt koirista, vaikka ollaan rämmitty superpunkkialueella melkein päivittäin (koska luotan Exspotiin). Ei siis huono saldo ollenkaan, ihan toimivaa tököttiä.

Ainiin, Kiksun söde uusi tapa. Se saa aina aamupalalla pikkiriikkisen palasen karjalanpiirakkaa, kun se laittaa tassunsa jalalleni. Se muistaa taatusti tämän jo rituaaliksi muodostuneen juttumme ja saapuu aina paikalle kerjäämään. Nyt olen nostanut leveliä niin että Kiksun tulee läpsäytyksen sijasta pitää tassua vähän pitempään jalallani saadakseen palkan. Pikkumusta tuntuu tajunneen jo tämän jipon, joten ei kun taas vaikeuttamaan rituaalia.

Kerjäysrituaalinsa kullakin

Puuhiksessa oli sunnuntaina vuorossa agilityä. Kokeiltiin meille uutta ohjaustekniikkaa, sellasta ku japanilaista, ja voi kui vaikeeta oli opetella pitkästä aikaa uusia liikesarjoja. Ihanan haastavaa. Teimme myös helppoja muutaman esteen harjoitteita, koska taitotaso oli tosi vaihteleva ja harjoitteet oli koottu sen mukaisesti; persjättöä, välistävetoa, valssausta. Valssiharjoituksessa sanoin että voisin ottaa tavoitteeksi ohjata koiraa samaa suoraa viivaa itse edeten, jotta ei tarvitsisi erikseen viedä koiraa jokaiselle esteelle, jotka olivat vuoropuolin keskiviivasta sivummalla hieman vinossa. Tokaisin kuitenkin samaan syssyyn että koirani eivät irtoa vielä niin hyvin, mutta päätin kuitenkin kokeilla ja irtoshan ne. Etenin itse suoraa viivaa valssaten ja koira ohjautui hienosti takaakiertoihin jokaiselle esteelle. Tehtiin sama harjoite myös takaisin päin eikä siinäkään mitään problematiikkaa. 

Minun pitäis ehottomasti alkaa nyt viimestään ottamaan riskejä irtoamisen suhteen, koska jos en anna koirille koskaan tilaisuuttakaan irrota, eivät ne ikikuunapäivänä opi irtoamaan kunnolla. On vaan niin vaikea muuttaa jo totuttuja toimintatapojaan, ja sitä vaan herkästi edelleen vie koiran turvallisesti ihan lähelle jokaista estettä. Pitäs vissiin sanoa kouluttajalle että heittäis minua aina noutokapulalla tai vastaavalla jos en tajua irrottaa koiraa riittävästi. Treeneissä on yks hailee jos koira ei yrityksistä huolimatta irtoaiskaan, siellä kun voi aina yrittää uudelleen. Onnistumisprosentin ei treeneissä tarvitse olla 100. Jos se on, silloin harjoitukset ovat liian helppoja eikä oteta riittävästi riskejä, eivätkä tavoitteet ole riittävän kovat.

Naksuttelin kummallekin likalle treenien lopussa vielä 2x2 harjoitekappaleen avulla keppien ensimmäistä väliä. Lähettelin likat kepeille aina vain kauempaa ja vaikeammasta kulmasta, vaikeuttaen tietysti aina vain yhtä palikkaa kerrallaan. Vaikeimmaksi keppikulmaksi osoittautui yllättäen aivan suora kepeille tuonti, jolloin molemmat koirat meinasitvat useaan kertaan jättää ekan kepin oikealle puolelleen. Tätä piti toistaa aika monta kertaa. Mitä vinompi lähestymiskulma kepeille sen sijaan oli, sen paremmin ne hakivat oikean keppivälin - ohjauspuolella ei tässä ollut merkitystä.

Minun pitäisi suunnitella seuraavalle agilitykerralle ohjelmaa treeneihin, joten jos joku tietää jonkun kivan, helpohkon agiharjoitteen, niin olisin kiitollinen vinkistä!

Mätsäreissä alkukesästä. Kuvan omistaa collieyhdistys.

Voisin liittää tähän samaan agilityaiheeseen vinkin rajatapaus-agilitaajille. Jos koirasi on rajatapaus, tiedän kuinka tärkeää olisi saada se sellaisen tuomarin mitattavaksi, joka mittaa herkästi rajatapauskoiran alempaan säkäluokkaan. Googlettamalla on turha etsiä tuomarivinkkejä tästä aiheesta. Muutaman ehkä saatat löytää, vaan parhaiten rajatapaustuomarit löydät kokemukseni perusteella kysellen treeniporukoista ja agilityä harrastavista piireistäsi. Näin minä menettelin, kun etsin lähes pakonomaisesti hyviä rajatapaustuomareita. Ja nyt kisakalenterimme on muovautunut niiden perusteella tällaiseksi:

Tiedän että joku älähtää nyt että kaikki tuomarit mittaavat (tai ainakin heidän pitäisi) todella tarkasti samoilla menetelmillä kaikki koirat. Kuitenkin eroa tuntuu olevan kun kyselee tuomareiden mittaustyyleistä, ja kummasti kuulema etenkin Topralle on aina hurja jono menossa koiria mitattavaksi. Osa tuomareista on tarkempia, osa taas katsoo vähän läpi sormien. Tässä siis minun kokoamani arvokas listaus, joka minulla itselläni on tallessa mahdollisimman monessa lähteessä, etten vain ikinä hävittäisi tätä listausta bittiavaruuteen. Ja nyt haluan jakaa tämän avuksi kaikille heille, jotka haluavat taistella rajatapauskoiransa alempaan säkäkorkeusluokkaan. En tiedä kuinka oikein tai väärin on tehdä näin, mutta lieneekö tämä mikään NASA:n salaisuus kuitenkaan? Mielipide kai tämäkin?

Rajatapaus kannattaa viedä näille tuomareille: A. Viitanen, J. Suomalainen, S. Topra (!!), J. Nyberg, L. Rantamäki-Lahtinen, T. Kokkonen, S. Mikkilä, R. Herrala, H. Viitaniemi.

Jos keksit kuinka listaa edelleen voisi täydentää, kerro toki tuomarivinkkisi. Ja jotta haku tähän postaukseen helpottuisi: "Kenelle tuomarille viedä rajatapaus agility koira?" "Kenelle viedä koira mitattavaksi ennen ensimmäisiä agilitykisoja?" "Suositelkaa tuomareita jotka mittaavat agilitykoiran alempaan säkäluokkaan"