26.9.2016

Vanhoilla seutuvilla

Toverukset onnellisina toistensa seurassa.
Missä saa jännittää saako tällä kertaa hiihtäjän sauvasta, monosta vai suksesta, vai peräti marjastajan sankosta?

No Vimpelissä, hemmetti.

Vanhimmat lukijamme muistanevat ainaiset Vimpeli-postaukset parinkolmen vuoden takaa. Vimpelissä eilen, tänään, nyt, huomenna, aina, ens vuonna, huhtikuussa, sekunninneljännes sitten... Vaan nytpä oltiin Vimpelissä pari päivää sitten. Uudemmille lukijoille, Kajaanissa asuessamme kävimme Vimpeli-nimisellä ulkoilualueella lenkkeilyttämässä koiria harva se päivä eli oikeestaan kertakaks viikossa, ja siellä vierähti aina parikolmetuntinen.

Mel, Kips, Cara, Moona, Sissi
Tällä kertaa siis roadtrippasimme Kajaaniin, takaisin vanhoille hoodseille jossa vietin 3 vuotta villiä opiskelijaelämää, tai ainakin juuri niin villiä kuin kahden teinikoiran äiskä pystyy viettämään. "Emmä pysty ku koirat." muodostui vakiovirkkeeks kun mietittiin viikonlopun viettoja. Siellä me kasvettiin Cicaron ja Caramelin kanssa ja mesta oli oikein kiva, mutta juuret kun on niin pirskutan syvällä savon pottumailla, niin savolaisuuden ote se ei vaan hellittänyt kolmessakaan vuodessa. Oli pakko palata. Koti on siellä missä tuntee olevansa kotona. Sou simppelisti näin.

Sollievaara! Juokse!
Kajaanissa on kuitenkin aina kiva käväistä. Nappasin lähilauman (Cica & Mel) mukaan ja köröttelimme perille jo tutuiks muodostuneita teitä. Tapasimme vanhoja ystäviä ja söimme hyvin. Lähtöaamuna tavattiin Cican ja Melin bestikset - Sissi ja Moona ja uusi tuttavuus Cara, kaikki collieneitejä. Jo ennen miittipaikalle saapumista muistuttelin likoille tuttuja koirannimiä. Eivät tuntuneet reagoivan, lienevätkö kahessa vuodessa jo unohtaneet vanhat bestikset joiden kanssa leikit sujuivat aina niin hyvin ja samalla aaltopituudella. Kun toverukset näkivät toisensa, ne muistivat samantien toisensa ja leikit jatkuivat kuin kahden vuoden taukoa näkemisestä ei edes olisi ollut. Jospa ne nyt muistaa taas kaks vuotta "Sissin ja Moonan" ja höristävät aina korviaan valokuviin näillä taikasanoilla, höhö.

Mikäs tulokas se sinä luulet olevas? Annas ku me otetaa vähä selvää susta.
Kylläpä oli suippokärsät saaneet karvareuhkaa sitten viime näkemän, huhu. Oli nastelia seurata puikkonokkajengin leikkejä. Muutaman kuvan nappailin suipponokkien äiskän kameralla, niitä tässä postauksessa. Toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei sentään aivan kolmatta vuotta vierähdä.

On ihan höpsöä miten toisilla koirilla vaan kemiat pelaa yhteen. Tämäki joukkio on aina ollu yhtä isoa kaverikööriä ilman mitään eripuraa. Kaipa se, että tyypit on vähä samaa rotukaliiberia, vaikuttaa asiaan. Niihä ne sanoo että samanrotuset tulee parhaiten toimeen keskenään.

Mamma karvaharva 3kk pentujen syntymän jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiattomiksi luokiteltavia kommentteja ei julkaista.